Lupapiste
- Verkkoasiointi
Lupapiste on rakennetun ympäristön sähköinen asiointipalvelu, jossa voit olla yhteydessä viranomaiseen sekä hoitaa rakentamiseen liittyvän lupa-asioinnin aina ennakkokyselystä hankkeen päättymiseen saakka.
Palvelu mahdollistaa hankkeeseen liittyvän asioinnin yhdeltä luukulta.
Palvelu neuvoo yksityiskohtaisesti tarvittavan hakemuksen tekemisessä. Viranomainen hankkii palvelun avulla hakemukseen ...
Asioi verkossa
Verkkoasiointi vaatii tunnistautumisen.Yhteystiedot
Käytön tuki
Palvelut
- Lohjan kaupunki
Aineisto- ja tietopalveluLohjan kaupunki
PalveluLohjaJulkinen palveluViranomaisen on järjestettävä asiakirjahallinto siten, että kansalaiset saavat asiakirjat ja niihin sisältyvät tiedot vaivattomasti käyttöönsä. - Ylöjärven kaupunki
AumausilmoitusYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluAumausilmoitus. - Sipoon kunta
AumausilmoitusSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluLannan varastoinnista aumassa on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista. - Kuopion kaupunki
AumausilmoitusKuopion kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluIlmoitus lannan varastoinnista aumassa ja ilmoitus lannan levityksestä poikkeustilanteissa - Kalajoen kaupunki
AumausilmoitusKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluJätä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Viranomainen vuosittain ilmoittaa ELY-keskukselle saamistaan valvontailmoituksista. - Rauman kaupunki
Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriinRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluJätteen ammattimaisen kerääjän on tehtävä ilmoitus Rauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Sipoon kunta
Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriinSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluJätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta on tehtävä ilmoitus jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Kalajoen kaupunki
Ilmoitus lannan levittämisestä ja varastoinnista poikkeustilanteissaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluIlmoita poikkeamisesta lannan varastoinnissa ja levittämisessä ympäristötarkastajalle. - Kalajoen kaupunki
Ilmoitus leirintäalueestaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluLeirintäalueilmoitus - Sipoon kunta
Ilmoitus melusta ja tärinästäSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluTilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta tulee tehdä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus. - Porin kaupunki
Ilmoitus melusta ja tärinästäPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluMelu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. - Rauman kaupunki
Ilmoitus melusta ja tärinästäRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluToiminnanharjoittajan tulee tehdä ilmoitus tilapäisestä melusta ja tärinästä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Ruokolahden kunta
Ilmoitus melusta ja tärinästäRuokolahden kunta
Lupa tai muu velvoiteRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnan alueella toiminnasta vastaa Imatran seudun ympäristöviranomainen. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Ilmoitus melusta ja tärinästäKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluTilapäisestä toiminnasta, josta aiheutuu erityisen häiritsevää melua tai tärinää on tehtävä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Hyvinkään kaupunki
Ilmoitus melusta ja tärinästäHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristöilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. - Auran kunta
Ilmoitus melusta ja tärinästäAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluJos melua ja tärinää aiheuttava toiminta ulottuu usean kunnan alueelle, ympäristöilmoitus tehdään ELY-keskukselle. - Parkanon kaupunki
Ilmoitus melusta ja tärinästäParkanon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteParkanoJulkinen palveluYmpäristöilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. - Kalajoen kaupunki
Ilmoitus melusta ja tärinästäKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluTilapäisistä, erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavista tapahtumista ja töistä on tehtävä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Isonkyrön kunta
Ilmoitus melusta ja tärinästäIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluMelu- ja tärinäilmoitus tulee tehdä esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. - Kangasalan kaupunki
Ilmoitus tilapäisestä melua tai tärinää aiheuttavasta toiminnastaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluIlmoitus melusta tai tärinästä tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. - Sipoon kunta
IlmoitusmenettelySipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluRakentamisen toimenpiteistä, jotka voidaan tehdä Sipoon kunnassa ilmoitusmenettelyllä, on luettelo Sipoon kunnan rakennusjärjestyksessä. - Virtain kaupunki
IlmoitusmenettelyVirtain kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVirratJulkinen palveluMerkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäinen rakennelma voidaan hyväksyä ilmoitusmenettelyllä. - Paimion kaupunki
JatkoaikalupaPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluJatkoaikaa voit hakea, jos rakennustyötä ei ole voitu aloittaa 3 vuoden kuluessa tai saatettu loppuun 5 vuoden kuluessa. - Kalajoen kaupunki
JätehuoltorekisteriKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluIlmoita jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Haapajärven kaupunki
Jätevesijärjestelmän muutoslupaHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluHae jätevesijärjestelmän rakentamiselle ja muutokselle toimenpidelupa rakennusvalvonnasta. - Kalajoen kaupunki
Kalajoen kaupungin ympäristönvalvontaKalajoen kaupunki
PalveluKalajokiJulkinen palveluYmpäristönsuojeluviranomaisen tehtävä on ympäristönsuojelun valvominen ja edistäminen turvaten asukkaille viihtyisä ja terveellinen elinympäristö. - Vesilahden kunta
Katselmukset ja lausunnotVesilahden kunta
PalveluVesilahtiJulkinen palveluRakennusvalvontaviranomaisilta saatavia katselmuksia ja lausuntoja. - Inarin kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöInarin kunta
Lupa tai muu velvoiteInariJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen. - Järvenpään kaupunki
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausJärvenpään kaupunki
PalveluJärvenpääJulkinen palveluYleisillä alueilla tehtävistä töistä on jätettävä ilmoitus kaupungille. - Tuusniemi
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausTuusniemi
Lupa tai muu velvoiteTuusniemiJulkinen palveluKatu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta. - Sipoon kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnalta tulee hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen sekä kaivutöihin ja puunkaatoon. - Porin kaupunki
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen. - Hyvinkään kaupunki
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluLupa yleisen alueen tilapäisestä käyttämisestä tarvitaan aina, kun toimitaan kaupungin katualueella tai muulla yleisellä alueella. - Mäntsälän kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausMäntsälän kunta
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen. - Ruokolahden kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausRuokolahden kunta
Lupa tai muu velvoiteRuokolahtiJulkinen palveluYleisellä alueella tapahtuvaan tilapäiseen tapahtumaan, rakennustyöhön tai muuhun käyttöön on haettava lupaa Ruokolahden kunnalta. - Juuan kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluKatujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraaminen. - Pietarsaaren kaupunki
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausPietarsaaren kaupunki
Lupa tai muu velvoitePietarsaariJulkinen palveluKaupungin yleisten alueiden käyttölupaa rakennustyöhön haetaan kunnallistekniseltä osastolta. Järjestettäviin tapahtumaan luvan myöntää Poliisi. - Auran kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen. - Pirkkalan kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausPirkkalan kunta
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluKatu- ja viheralueiden käyttöön tarvitaan lupa. - Isonkyrön kunta
Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokrausIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluKatu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta. - Kangasalan kaupunki
Katujen ja yleisten alueiden sijoitus-, työ- ja käyttöluvatKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluKaupungilta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen. - Tuusulan kunta
Katujen, viheralueiden sekä yleisten alueiden käyttöluvat ja vuokrausTuusulan kunta
Lupa tai muu velvoiteTuusulaJulkinen palveluKatujen, viheralueiden sekä yleisten alueiden käyttöluvat sekä vuokraus. - Tampereen kaupunki
KatulupaTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluKatulupa vaaditaan työskenneltäessä kadulla tai muilla yleisillä alueilla. - Tuusulan kunta
Katulupa ja sijoittamissopimuksetTuusulan kunta
Lupa tai muu velvoiteTuusulaJulkinen palveluJohtojen, laitteiden, kaapeleiden ja muiden pysyvien rakenteiden sijoittamissopimukset sekä katuluvat. - Paimion kaupunki
Laitteiden ja johtojen sijoitus sekä katutyölupa katualueille ja muille yleisille alueillePaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluLaitteen tai johdon sijoittaminen kaupungin omistamalle alueelle vaatii sijoitusluvan. Katualueella töitä tekevät toimijat tarvitsevat katutyöluvan. - Sipoon kunta
Lannankäsittely ja varastointiSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tulee ilmoittaa poikkeamisesta karjanlannan varastointitilan tilavuudesta. - Ylöjärven kaupunki
LeirintäalueilmoitusYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluLeirintäalueen perustamisesta on tehtävä ilmoitus sen kunnan viranomaiselle, jonka alueella leirintäalue sijaitsee. - Sipoon kunta
Lupa moottoriajoneuvoilla ajamiseen maastossaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaastossa liikkumiseen sekä pysäköimiseen tulee aina saada vähintään maanomistajan tai alueen haltijan lupa. Joskus tarvitaan lupa viranomaiselta. - Tyrnävän kunta
LupapisteTyrnävän kunta
PalveluTyrnäväJulkinen palveluRakennuslupien hakeminen sekä niihin liittyvien viranomaisasiointien hoitaminen. - Juuan kunta
Maa-aineslupaJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluMaa-aineksen ottamiseen vaaditaan aina lupa. - Tuusniemi
Maa-aineslupa ja ilmoitusTuusniemi
Lupa tai muu velvoiteTuusniemiJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Porin kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Sipoon kunta
Maa-aineslupa ja ilmoitusSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaa-ainesten ottamiseen kuten soran, hiekan, mullan, saven ja kallion ottamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa. - Hyvinkään kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen tarvitaan lupa. Myös kotitarveotosta tulee tehdä ilmoitus. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Maa-aineslupa ja ilmoitusKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluMaa-ainesten ottoon tarvitaan maa-aineslain mukainen lupa. Poikkeuksena on ns. kotitarveotto, josta tehdään valvontailmoitus. - Rauman kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Kangasalan kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Auran kunta
Maa-aineslupa ja ilmoitusAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Parkanon kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusParkanon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteParkanoJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa. - Kotkan kaupunki
Maa-aineslupa ja ilmoitusKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluKaupallisessa tarkoituksessa suoritettuun maa-ainesten ottamiseen tarvitaan maa-aineslupa. - Isonkyrön kunta
Maa-aineslupa ja ilmoitusIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluMaa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii yleensä maa-aineslain mukaisen luvan. - Kalajoen kaupunki
Maa-ainesten ottamiseen liittyvä ilmoitus ja lupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluMaa-ainesten ottaminen vaatii aina maa-aineslain mukaisen luvan tai ilmoituksen. - Askolan kunta
Maa-ainesten ottamislupaAskolan kunta
Lupa tai muu velvoiteAskolaJulkinen palveluMaa-ainesten ottamiseen tarvitaan otettavan maa-aineksen käyttökohteista ja toiminnan laajuudesta riippuen yleensä maa-aineslain mukainen lupa. - Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Maa-ainesten ottamislupaMikkelin seudun ympäristöpalvelut
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluKaupallisessa tarkoituksessa suoritettuun maa-ainesten ottamiseen tarvitaan maa-aineslupa. - Saarijärven kaupunki
Maa-ainesten ottamislupaSaarijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSaarijärviJulkinen palveluMaa-aineslain mukaan maa-ainesten ja kiviainesten ottamiseen tulee hakea lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. - Puumalan kunta
Maa-ainesten ottamislupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa - Paimion kaupunki
Maalämpöjärjestelmän lupaPaimion kaupunki
PalveluPaimioJulkinen palveluMaalämmön hyödyntämiseen tarkoitetun lämpökaivon poraaminen tai lämmönkeruuputkiston asentaminen vaatii toimenpideluvan. - Rauman kaupunki
Maastoliikennelain mukainen lupaRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaastossa moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla järjestettäviin kilpailuihin tai harjoituksiin tarvitaan lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Maastoliikennelain mukainen lupaKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluMoottoriajoneuvojen kilpailuiden tai säännölliseen harjoittelun järjesteämiseen maastossa tarvitaan maastoliikennelain mukainen lupa. - Kangasalan kaupunki
Maastoliikennelain mukainen lupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluJos maastossa järjestetään luonnolle, asutukselle ja virkistäytymiselle haittaa aiheuttavia tapahtumia, sille on haettava kaupungin lupa. - Ylöjärven kaupunki
Maastoliikennelain mukainen lupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluMaastoliikennelain mukainen lupa. - Kalajoen kaupunki
Maastoliikennelain mukainen lupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluLupa maastossa moottoriajoneuvoilla toistuvaan kilpailuun ja harjoitukseen tai yksittäiseen tapahtumaan, josta huomattavia haittoja ympäristölle. - Sulkavan kunta
MaisematyölupaSulkavan kunta
Lupa tai muu velvoiteSulkavaJulkinen palveluMaisematyölupa Sulkavalla - Oulaisten kaupunki
MaisematyölupaOulaisten kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOulainenJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Tuusniemi
MaisematyölupaTuusniemi
Lupa tai muu velvoiteTuusniemiJulkinen palveluMaisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa tehdä ilman lupaa. - Sipoon kunta
MaisematyölupaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaisemaa muuttavia maanrakennustöitä, puiden kaatamista ja muita vastaavia toimia varten saatat tarvita maisemaluvan. - Varkauden kaupunki
MaisematyölupaVarkauden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVarkausJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava maisematyölupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin. - Pyhäjoen kunta
MaisematyölupaPyhäjoen kunta
Lupa tai muu velvoitePyhäjokiJulkinen palveluMaisematyö- ja puunkaatolupa - Kiteen kaupunki
MaisematyölupaKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluMaisematyöluvan hakeminen. - Sievin kunta
MaisematyölupaSievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin asemakaava-alueella. - Paimion kaupunki
MaisematyölupaPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan toimenpiteeseen asemakaava-alueella, yleiskaava-alueella ja haja-asutusalueella. - Savonlinnan kaupunki
MaisematyölupaSavonlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSavonlinnaJulkinen palveluMaisematyöluvan hakeminen Savonlinnassa. - Porin kaupunki
MaisematyölupaPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluPuun kaataminen kaavoitetuilla alueella on luvanvaraista maisematyöluvan vaativaa toimintaa. - Nokian kaupunki
MaisematyölupaNokian kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNokiaJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin asemakaava-alueella. - Utajärven kunta
MaisematyölupaUtajärven kunta
PalveluUtajärviJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön ym. toimiin asemakaava-alueella. - Tampereen kaupunki
MaisematyölupaTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluMaisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön ja merkittävään puiden kaatamiseen tarvitaan maisematyölupa. - Mustasaaren kunta
MaisematyölupaMustasaaren kunta
Lupa tai muu velvoiteMustasaariJulkinen palveluMaisemaa muuttavaa maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muihin näihin verrattaviin toimenpiteisiin tarvitaan lupa. - Kolarin kunta
MaisematyölupaKolarin kunta
Lupa tai muu velvoiteKolariJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Petäjäveden kunta
MaisematyölupaPetäjäveden kunta
Lupa tai muu velvoitePetäjävesiJulkinen palveluLupahakemukset jätetään sähköisesti Lupapiste.fi palvelun kautta. - Askolan kunta
MaisematyölupaAskolan kunta
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluMaisematyölupa edellytetään kun tehdään maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä. - Ylivieskan kaupunki
MaisematyölupaYlivieskan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlivieskaJulkinen palveluMaisematyölupa on haettava maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin. - Sotkamon kunta
MaisematyölupaSotkamon kunta
Lupa tai muu velvoiteSotkamoJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muihin näihin verrattaviin toimenpiteisiin. - Kemijärven kaupunki
MaisematyölupaKemijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKemijärviJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Pietarsaaren kaupunki
MaisematyölupaPietarsaaren kaupunki
Lupa tai muu velvoitePietarsaariJulkinen palveluKaava-alueella tapahtuvan maisemaan vaikuttavan toimenpiteen lupa-asiat. - Vesilahden kunta
MaisematyölupaVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin kaava-alueilla. - Naantalin kaupunki
MaisematyölupaNaantalin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNaantaliJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Nivalan kaupunki
MaisematyölupaNivalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNivalaJulkinen palveluPuiden kaatamiset ja maisemaa muuttavat maanrakennustyöt asemakaava-, rakennuskielto ja erityisesti määrätyillä yleiskaava-alueilla vaativat luvan. - Saarijärven kaupunki
MaisematyölupaSaarijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSaarijärviJulkinen palveluMaisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa tehdä ilman lupaa (maisematyölupa). - Inarin kunta
MaisematyölupaInarin kunta
Lupa tai muu velvoiteInariJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Punkalaitumen kunta
MaisematyölupaPunkalaitumen kunta
Lupa tai muu velvoitePunkalaidunJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Haapaveden kaupunki
MaisematyölupaHaapaveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHaapavesiJulkinen palveluKiinteistön omistaja hakee lupaa maisemaa muuttavaan rakennustyöhön. - Mäntsälän kunta
MaisematyölupaMäntsälän kunta
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluMaisemaa muuttava maanrakentaminen tarvitsee luvan. Esim. maanrakennustyöt ja puiden kaataminen. - Alavuden kaupunki
MaisematyölupaAlavuden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteAlavusJulkinen palveluKiinteistön omistaja hakee lupaa maisemaa muuttavaan rakennustyöhön. - Kangasniemen kunta
MaisematyölupaKangasniemen kunta
Lupa tai muu velvoiteKangasniemiJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Kotkan kaupunki
MaisematyölupaKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKotkaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin. - Keuruun kaupunki
MaisematyölupaKeuruun kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKeuruuJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä varten. - Auran kunta
MaisematyölupaAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluMaa-alueetta muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella on haettava maisematyölupa. - Sallan kunta
MaisematyölupaSallan kunta
Lupa tai muu velvoiteSallaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
MaisematyölupaPohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Vimpelin kunta
MaisematyölupaVimpelin kunta
Lupa tai muu velvoiteVimpeliJulkinen palveluMaa-alueen omistajan on haettava maisematyölupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin asemakaava-alueella. - Maskun kunta
MaisematyölupaMaskun kunta
Lupa tai muu velvoiteMaskuJulkinen palveluPuun kaataminen kaava-alueella tai muut maisemaa pysyvästi muuttavat toimenpiteet. - Ruokolahden kunta
MaisematyölupaRuokolahden kunta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluAsemakaava- ja rakennuskieltoalueella maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen ja muu näihin verrattava toimenpide vaatii maisematyöluvan. - Rautjärven kunta
MaisematyölupaRautjärven kunta
Lupa tai muu velvoiteRautjärviJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Hyvinkään kaupunki
MaisematyölupaHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluMaisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muuta näihin verrattavaan toimenpiteeseen tarvitaan maisematyölupa. - Kangasalan kaupunki
MaisematyölupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Lieksan kaupunki
MaisematyölupaLieksan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLieksaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Tammelan kunta
MaisematyölupaTammelan kunta
Lupa tai muu velvoiteTammelaJulkinen palveluMaisematyölupa puunkaatoon. - Kalajoen kaupunki
MaisematyölupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muihin näihin verrattaviin toimenpiteisiin. - Juuan kunta
MaisematyölupaJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluMaisematyöluvan hakeminen - Karkkilan kaupunki
MaisematyölupaKarkkilan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKarkkilaJulkinen palveluMRL:n mukaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön sekä puiden kaatamiseen tulee hakea maisematyölupa kaupungin rakennusvalvonnasta. - Puumalan kunta
MaisematyölupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava maisematyölupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin. - Kannuksen kaupunki
MaisematyölupaKannuksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKannusJulkinen palveluMaisematyölupa haetaan kunnan rakennustarkastajalta. - Nurmeksen kaupunki
MaisematyölupaNurmeksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNurmesJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muihin näihin verrattaviin toimenpiteisiin. - Kauhajoen kaupunki
MaisematyölupaKauhajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKauhajokiJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Pirkkalan kunta
MaisematyölupaPirkkalan kunta
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Isonkyrön kunta
MaisematyölupaIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Raision kaupunki
MaisematyölupaRaision kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaisioJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella. - Kosken Tl kunta
MaisematyölupaKosken Tl kunta
Lupa tai muu velvoiteKoski TlJulkinen palveluMaisematyölupaa edellytetään kun tehdään maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä. - Ylöjärven kaupunki
MaisematyölupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluMaisematyölupa tarvitaan - Tyrnävän kunta
MaisematyölupaTyrnävän kunta
Lupa tai muu velvoiteTyrnäväJulkinen palveluMaisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja vastaaviin toimiin asemakaava-alueella. - Hämeenlinnan kaupunki
MaisematyölupaHämeenlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHämeenlinnaJulkinen palveluHae maisematyölupaa, jos suunnittelet maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puun kaatamista tms. alueella, jolla maisematyölupaa vaaditaan. - Haapajärven kaupunki
MaisematyölupaHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluMaisematyöluvan hakeminen Haapajärven, Kärsämäen ja Reisjärven alueella. - Vesilahden kunta
Maisematyölupa / puunkaatolupaVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin kaava ja ranta-alueilla. - Pirkkalan kunta
Poikkeaminen ja suunnittelutarveratkaisuPirkkalan kunta
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Sipoon kunta
Poikkeaminen kunnan ympäristönsuojelumääräyksistäSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää yksittäistapauksessa luvan poiketa ympäristönsuojelumääräyksistä. - Auran kunta
PoikkeamislupaAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Vesilahden kunta
PoikkeamislupaVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluRakennusluvan hakemiseen voit tietyissä tilanteissa tarvita poikkeamispäätöksen rakennus- ja ympäristölautakunnalta. - Raahen kaupunki
PoikkeamislupaRaahen kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluPoikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisu - Petäjäveden kunta
PoikkeamislupaPetäjäveden kunta
Lupa tai muu velvoitePetäjävesiJulkinen palveluPoikkeamisluvat haetaan Petäjäveden rakennusvalvonnasta tai muulta valtion osoittamalta taholta, riippuen poikkeuslupaa koskevasta asiasta. - Askolan kunta
PoikkeamislupaAskolan kunta
Lupa tai muu velvoiteAskolaJulkinen palveluRakennuslupamenettely suunnittelutarvealueella tai poikkeamispäätös. - Nivalan kaupunki
PoikkeamislupaNivalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNivalaJulkinen palveluPoikkeamislupa tarvitaan yleisimmin, kun poiketaan kaavamääräyksistä tai rakennetaan asema-kaavoittamattomalle ranta-alueelle. - Mustasaaren kunta
PoikkeamislupaMustasaaren kunta
Lupa tai muu velvoiteMustasaariJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Sulkavan kunta
PoikkeamislupaSulkavan kunta
Lupa tai muu velvoiteSulkavaJulkinen palveluPoikkeamislupa Sulkavalla - Juuan kunta
PoikkeamislupaJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluPoikkeamispäätös - Joroisten kunta
PoikkeamislupaJoroisten kunta
Lupa tai muu velvoiteJoroinenJulkinen palveluPoikkeamisluvasta päättää tekninen lautakunta. Rakennusvalvonta antaa poikkeamisen hakemiseen liittyvät ohjeet ja lausunnon hakemuksesta. - Puumalan kunta
PoikkeamislupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Porin kaupunki
PoikkeamislupaPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kuusamon kaupunki
PoikkeamislupaKuusamon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKuusamoJulkinen palveluAsemakaavasta poikkeaminen ja kaavoittamattoman alueen suunnittelutarveratkaisu vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen. - Ylöjärven kaupunki
PoikkeamislupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Savonlinnan kaupunki
Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisuSavonlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSavonlinnaJulkinen palveluPoikkeamisluvan ja suunnittelutarveratkaisun hakeminen Savonlinnassa. - Sotkamon kunta
Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisuSotkamon kunta
Lupa tai muu velvoiteSotkamoJulkinen palveluJos rakentamisessa on tarve poiketa asemakaavasta tai muista lainvoimaisista säännöksistä, on haettava poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisu. - Järvenpään kaupunki
Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisuJärvenpään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteJärvenpääJulkinen palveluJos kaavamääräykset eivät täsmää aiotun rakentamisen kanssa, tarvitaan poikkeamislupa tai asemakaavan ulkopuolisilla alueilla suunnittelutarveratkaisu - Tyrnävän kunta
Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisuTyrnävän kunta
Lupa tai muu velvoiteTyrnäväJulkinen palveluPoikkeamislupapäätös ja suunnittelutarveratkaisu. - Keuruun kaupunki
Poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisuKeuruun kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKeuruuJulkinen palveluKeuruun kaupungin Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta ratkaisee poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut. - Mikkelin kaupunki
Poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisuMikkelin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteMikkeliJulkinen palveluJos rakentamisessa on tarve poiketa asemakaavasta tai muista lainvoimaisista säännöksistä, on haettava poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu. - Nurmeksen kaupunki
Poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisuNurmeksen kaupunki
PalveluNurmesJulkinen palveluJos rakentamisessa on tarve poiketa asemakaavasta tai muista lainvoimaisista säännöksistä, on haettava poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu. - Muonion kunta
Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisutMuonion kunta
PalveluMuonioJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Enontekiön kunta
Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisutEnontekiön kunta
PalveluEnontekiöJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Paimion kaupunki
PoikkeamispäätösPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluPoikkeamispäätöstä tarvitaan kun halutaan poiketa rakentamista koskevasta määräyksestä. - Sipoon kunta
PoikkeamispäätösSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluAsuinrakennuksen rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle saattaa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Närpiön kaupunki
Poikkeamispäätös / SuunnittelutarveratkaisuNärpiön kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNärpiöJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Mikkelin kaupunki
Puiden kaataminen tontillaMikkelin kaupunki
PalveluMikkeliJulkinen palveluJos suunnittelet puiden kaatamista tontillasi, lue puiden kaatamisen toimintaohjeet ja mahdolliset ehdot. - Kiteen kaupunki
PurkamisilmoitusKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluRakennuksen purkamisesta on aina kirjallisesti ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle vähintään 30 päivää ennen purkamistyöhön ryhtymistä - Naantalin kaupunki
PurkamislupaNaantalin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNaantaliJulkinen palveluRakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai rakennuskieltoalueella (yleiskaava voi myös määrätä luvan haettavaksi). - Petäjäveden kunta
PurkamislupaPetäjäveden kunta
Lupa tai muu velvoitePetäjävesiJulkinen palveluLupahakemukset jätetään sähköisesti Lupapiste.fi-palvelun kautta. - Närpiön kaupunki
PurkamislupaNärpiön kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNärpiöJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Oulaisten kaupunki
PurkamislupaOulaisten kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOulainenJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Ruokolahden kunta
PurkamislupaRuokolahden kunta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Tuusniemi
PurkamislupaTuusniemi
Lupa tai muu velvoiteTuusniemiJulkinen palveluPienenkin rakennelman purkaminen saattaa edellyttää purkamisilmoituksen. - Porin kaupunki
PurkamislupaPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluRakennuksen purkamislupaa haetaan Porin kaupungin rakennusvalvonnasta paperilomakkeella tai sähköisen järjestelmän kautta. - Pyhäjoen kunta
PurkamislupaPyhäjoen kunta
Lupa tai muu velvoitePyhäjokiJulkinen palveluRakennuksen purkamislupa. - Varkauden kaupunki
PurkamislupaVarkauden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVarkausJulkinen palveluRakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa tai -ilmoitus - Kiteen kaupunki
PurkamislupaKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluPurkamisluvan hakeminen. - Siikalatvan kunta
PurkamislupaSiikalatvan kunta
Lupa tai muu velvoiteSiikalatvaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Kosken Tl kunta
PurkamislupaKosken Tl kunta
Lupa tai muu velvoiteKoski TlJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvittava lupa tai ilmoitus. - Pirkkalan kunta
PurkamislupaPirkkalan kunta
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Tammelan kunta
PurkamislupaTammelan kunta
Lupa tai muu velvoiteTammelaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Haapaveden kaupunki
PurkamislupaHaapaveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHaapavesiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Mäntsälän kunta
PurkamislupaMäntsälän kunta
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan lupa. Lupa haetaan Lupapiste -palvelun kautta. - Lieksan kaupunki
PurkamislupaLieksan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLieksaJulkinen palveluRakennuksen tai sen osan purkulupa tarvitaan asemakaava-alueella, rakennuskieltoalueella tai yleiskaavan määräyksestä. - Tampereen kaupunki
PurkamislupaTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Alavuden kaupunki
PurkamislupaAlavuden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteAlavusJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Kangasniemen kunta
PurkamislupaKangasniemen kunta
Lupa tai muu velvoiteKangasniemiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Vimpelin kunta
PurkamislupaVimpelin kunta
Lupa tai muu velvoiteVimpeliJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan ympäristölautakunta. - Nivalan kaupunki
PurkamislupaNivalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNivalaJulkinen palveluRakennuksen purkaminen edellyttää aina joko purkamislupaa tai purkamisilmoitusta. - Kotkan kaupunki
PurkamislupaKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKotkaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
PurkamislupaPohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Utajärven kunta
PurkamislupaUtajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteUtajärviJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan purkamislupa/-ilmoitus. - Raahen kaupunki
PurkamislupaRaahen kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan purkamislupa/-ilmoitus. - Kurikan kaupunki
PurkamislupaKurikan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKurikkaJulkinen palveluPurkamislupa tarvitaan asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto. - Mustasaaren kunta
PurkamislupaMustasaaren kunta
Lupa tai muu velvoiteMustasaariJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Rautjärven kunta
PurkamislupaRautjärven kunta
Lupa tai muu velvoiteRautjärviJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Sotkamon kunta
PurkamislupaSotkamon kunta
Lupa tai muu velvoiteSotkamoJulkinen palveluKunnan rakennusvalvonta päättää purkamisluvasta tai -ilmoituksesta. - Nurmeksen kaupunki
PurkamislupaNurmeksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNurmesJulkinen palveluRakennuksen tai sen osan purkulupa tarvitaan asemakaava-alueella, rakennuskieltoalueella tai yleiskaavan määräyksestä. - Askolan kunta
PurkamislupaAskolan kunta
Lupa tai muu velvoiteAskolaJulkinen palveluPurkamislupa asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai osan purkamiseen. - Inarin kunta
PurkamislupaInarin kunta
Lupa tai muu velvoiteInariJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Virtain kaupunki
PurkamislupaVirtain kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVirratJulkinen palveluRakennuksen purkaminen vaatii purkamisluvan tai purkamisilmoituksen tekemisen.www.lupapiste.fi https://www.lupapiste.fi/Avautuu uuteen ikkunaan.
- Kangasalan kaupunki
PurkamislupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kaupungin rakennusvalvonta. - Nokian kaupunki
PurkamislupaNokian kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNokiaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Kemijärven kaupunki
PurkamislupaKemijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKemijärviJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Tuusulan kunta
PurkamislupaTuusulan kunta
Lupa tai muu velvoiteTuusulaJulkinen palveluRakennuksen purkaminen edellyttää aina joko purkamislupaa tai purkamisilmoitusta. - Suomussalmen kunta
PurkamislupaSuomussalmen kunta
Lupa tai muu velvoiteSuomussalmiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Hyvinkään kaupunki
PurkamislupaHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Kuopion kaupunki
PurkamislupaKuopion kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKuopioJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvittava lupa - Punkalaitumen kunta
PurkamislupaPunkalaitumen kunta
Lupa tai muu velvoitePunkalaidunJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Ähtärin kaupunki
PurkamislupaÄhtärin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteÄhtäriJulkinen palveluRakennuksen purkaminen - Maskun kunta
PurkamislupaMaskun kunta
Lupa tai muu velvoiteMaskuJulkinen palveluRakennuksen purkaminen - Vesilahden kunta
PurkamislupaVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osa purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Oriveden kaupunki
PurkamislupaOriveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOrivesiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää ympäristölautakunta. - Ylöjärven kaupunki
PurkamislupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluRakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan lupa asemakaava-alueella ja alueilla, joissa on rakennuskielto tai yleiskaavan määräys asiasta. - Karkkilan kaupunki
PurkamislupaKarkkilan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKarkkilaJulkinen palveluRakennusta tai sen osan purkamista varten tulee hakea purkamislupa kaupungin rakennusvalvonnasta. - Pietarsaaren kaupunki
PurkamislupaPietarsaaren kaupunki
Lupa tai muu velvoitePietarsaariJulkinen palveluPurkamislupa Pietarsaari - Joroisten kunta
PurkamislupaJoroisten kunta
Lupa tai muu velvoiteJoroinenJulkinen palveluLupa tarvitaan asemakaava-alueella ja rakennuskieltoalueella rakennuksen tai sen osan purkamiseen. - Kannuksen kaupunki
PurkamislupaKannuksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKannusJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Puumalan kunta
PurkamislupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Auran kunta
PurkamislupaAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Sulkavan kunta
PurkamislupaSulkavan kunta
Lupa tai muu velvoiteSulkavaJulkinen palveluPurkamislupa Sulkavalla - Kauhajoen kaupunki
PurkamislupaKauhajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKauhajokiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää rakennusvalvonta. - Raision kaupunki
PurkamislupaRaision kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaisioJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. - Isonkyrön kunta
PurkamislupaIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Haapajärven kaupunki
PurkamislupaHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan lupa tai ilmoitus - Hämeenlinnan kaupunki
PurkamislupaHämeenlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHämeenlinnaJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvittava lupa tai ilmoitus. - Sievin kunta
Purkamislupa ja purkamisilmoitusSievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta. - Keuruun kaupunki
Purkamislupa ja purkamisilmoitusKeuruun kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKeuruuJulkinen palveluPurkamislupa tarvitaan asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto (MRL 53§). Lupa tarvitaan, jos yleiskaavassa niin määrätään. - Lempäälän kunta
Purkamislupa ja purkamisilmoitusLempäälän kunta
Lupa tai muu velvoiteLempääläJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa tai ilmoitus purkamisesta. - Kalajoen kaupunki
Purkamislupa ja purkamisilmoitusKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan aina lupa tai ilmoitus. - Maalahden kunta
Purkamislupa tai -ilmoitusMaalahden kunta
Lupa tai muu velvoiteMaalahtiJulkinen palveluPurkamisluvan myöntää Maalahden rakennuslautakunta - Sallan kunta
Purkamislupa tai purkamisilmoitusSallan kunta
Lupa tai muu velvoiteSallaJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan joko purkamislupa tai -ilmoitus. - Sipoon kunta
PurkulupaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluPurkulupaa haetaan Sipoossa Lupapiste -palvelun kautta. - Tyrnävän kunta
PurkulupaTyrnävän kunta
Lupa tai muu velvoiteTyrnäväJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen. - Liedon kaupunki
PuunkaatolupaLiedon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLietoJulkinen palveluLiedon kunnan puunkaatoluvat. - Lieksan kaupunki
Rajan näyttöLieksan kaupunki
PalveluLieksaJulkinen palveluRajan näyttöä haetaan kunnalta kirjallisesti tilanteessa, jossa merkki kiinteistöjen välisestä rajasta on kadonnut tai siirtynyt paikaltaan. - Paimion kaupunki
Rakennuksen purkaminen, lupa tai ilmoitusPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluRakennuksen purkaminen vaatii luvan tai vähintään siitä on ilmoitettava rakennusvalvontaan. - Vesilahden kunta
Rakennuksen purkaminen, lupa tai ilmoitusVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluRakennuksen purkaminen vaatii luvan tai siitä on ilmoitettava rakennusvalvontaan. - Parkanon kaupunki
Rakennuksen sijainnin merkitseminen, korkeuden määrittäminen ja sijaintikatselmusParkanon kaupunki
PalveluParkanoJulkinen palveluSuunnitelmien mukaisen rakennuksen sijainti ja korkeus merkitään samalla kertaa. Sijaintikatselmuksella todetaan rakennuksen sijainti ja korkeusasema. - Kangasniemen kunta
Rakennus- ja toimenpidelupaKangasniemen kunta
PalveluKangasniemiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Pyhtään kunta
Rakennus- ja toimenpidelupaPyhtään kunta
Lupa tai muu velvoitePyhtääJulkinen palveluRakennuslupien hakeminen Pyhtään kunnassa - Kotkan kaupunki
RakennuslupaKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKotkaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Lisätietoja: Sähköisessä asiointipalvelussa voidaan hakea mm. rakennus-, toimenpide- ja maisematyölupia sekä yleisten alueiden lupia. Palvelussa voit myös saada ennakko-ohjausta ja neuvontaa suunnitellessasi rakennushanketta tai peruskorjausta. Asiointipalvelussa käsitellään ja sinne kerätään rakennushankkeen tiedot sen aloittamisesta hankkeen päättymiseen asti.
- Kemijärven kaupunki
RakennuslupaKemijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKemijärviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Muhoksen kunta
RakennuslupaMuhoksen kunta
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennusluvalla tarkoitetaan uudisrakennus-, laajennus- ja muutoslupia. - Nurmijärven kunta
RakennuslupaNurmijärven kunta
Lupa tai muu velvoiteNurmijärviJulkinen palveluRakennusvalvonta on viranomaistoimintaa ja se valvoo rakennustoimintaa kunnassa ja huolehtii osaltaan kaavoituksen toteutumisesta. - Tuusniemi
RakennuslupaTuusniemi
Lupa tai muu velvoiteTuusniemiJulkinen palveluRakennuslupa tarvitaan hyvinkin erilaisten rakennushankkeiden toteuttamiselle. Rakennuslupa on haettava ennen työhön ryhtymistä. - Sipoon kunta
RakennuslupaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluSipoossa rakentamisen lupia haetaan sähköisesti Lupapiste -palvelun kautta. - Paimion kaupunki
RakennuslupaPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen, korjaus- ja muutostöihin, jotka ovat verrattavissa rakennuksen rakentamiseen tai laajentamiseen tarvitaan rakennuslupa. - Hyrynsalmen kunta
RakennuslupaHyrynsalmen kunta
Lupa tai muu velvoiteHyrynsalmiJulkinen palveluKaikelta rakentamiselta edellytetään rakennuslupaa kunnan rakennustarkastuksesta vastaavalta viranomaiselta. - Pyhäjoen kunta
RakennuslupaPyhäjoen kunta
Lupa tai muu velvoitePyhäjokiJulkinen palveluRakennuslupa, toimenpidelupa - Kiteen kaupunki
RakennuslupaKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluKiteen kaupungin rakennusluvat. - Suomussalmen kunta
RakennuslupaSuomussalmen kunta
Lupa tai muu velvoiteSuomussalmiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Liedon kaupunki
RakennuslupaLiedon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLietoJulkinen palveluLiedon kaupungin rakennusluvat - Uudenkaupungin kaupunki
RakennuslupaUudenkaupungin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteUusikaupunkiJulkinen palveluUudenkaupungin kaupungin rakennusvalvonta käyttää Lupapiste.fi-palvelua, jota kautta rakennuslupiakin on mahdollista hakea. - Oulaisten kaupunki
RakennuslupaOulaisten kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOulainenJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Pietarsaaren kaupunki
RakennuslupaPietarsaaren kaupunki
Lupa tai muu velvoitePietarsaariJulkinen palveluPietarsaaressa rakentamiseen liittyvät luvat haetaan rakennusvalvonnasta. - Vesilahden kunta
RakennuslupaVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluRakennusluvan hakuohjeet. - Kuusamon kaupunki
RakennuslupaKuusamon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKuusamoJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Paltamon kunta
RakennuslupaPaltamon kunta
Lupa tai muu velvoitePaltamoJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Hyvinkään kaupunki
RakennuslupaHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Rautjärven kunta
RakennuslupaRautjärven kunta
Lupa tai muu velvoiteRautjärviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Juuan kunta
RakennuslupaJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluLuvat erilaisiin rakennelmiin. - Merikarvian kunta
RakennuslupaMerikarvian kunta
Lupa tai muu velvoiteMerikarviaJulkinen palveluRakennuslupapalvelut - Ruoveden kunta
RakennuslupaRuoveden kunta
Lupa tai muu velvoiteRuovesiJulkinen palveluHae rakennuslupaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. - Naantalin kaupunki
RakennuslupaNaantalin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNaantaliJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Lupa tarvitaan myös laajentamiseen, sekä rakentamiseen verrattavaan korjaus- ja muutostyöhön. - Ähtärin kaupunki
RakennuslupaÄhtärin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteÄhtäriJulkinen palveluRakennuslupapalvelut - Virtain kaupunki
RakennuslupaVirtain kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVirratJulkinen palveluRakennuslupaa haetaan sähköisesti Lupapiste.fi -palvelun kautta.www.lupapiste.fi https://www.lupapiste.fi/Avautuu uuteen ikkunaan.
- Kalajoen kaupunki
RakennuslupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. - Sallan kunta
RakennuslupaSallan kunta
Lupa tai muu velvoiteSallaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä - Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
RakennuslupaPohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluRakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat. - Utajärven kunta
RakennuslupaUtajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteUtajärviJulkinen palveluKaikki rakentaminen on luvanvaraista. Rakentamiseen tarvitaan joko rakennus-, toimenpide- tai ilmoituslupa. - Lempäälän kunta
RakennuslupaLempäälän kunta
Lupa tai muu velvoiteLempääläJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Pudasjärven kaupunki
RakennuslupaPudasjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoitePudasjärviJulkinen palveluRakennuslupa myönnetään rakennuksen rakentamiseen, korjaus- ja muutostyöhön, laajentamiseen ja käyttötarkoituksen muutokseen. - Kolarin kunta
RakennuslupaKolarin kunta
Lupa tai muu velvoiteKolariJulkinen palveluRakennuslupa, toimenpidelupa, purkulupa - Sotkamon kunta
RakennuslupaSotkamon kunta
Lupa tai muu velvoiteSotkamoJulkinen palveluRakennus- ja toimenpidelupaa haetaan Sotkamon kunnan rakennusvalvonnasta. - Kannuksen kaupunki
RakennuslupaKannuksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKannusJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Tampereen kaupunki
RakennuslupaTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluRakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa. - Salon kaupunki
RakennuslupaSalon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluSalon kaupunki käsittelee rakentamisen lupahakemukset Lupapiste -palvelun kautta, www.lupapiste.fi . - Karkkilan kaupunki
RakennuslupaKarkkilan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKarkkilaJulkinen palveluRakennuslupa tai toimenpidelupa haetaan kirjallisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. - Vimpelin kunta
RakennuslupaVimpelin kunta
Lupa tai muu velvoiteVimpeliJulkinen palveluRakennuslupa haetaan rakennusvalvontatoimistolta. - Muonion kunta
RakennuslupaMuonion kunta
Lupa tai muu velvoiteMuonioJulkinen palveluKaikki rakennusvalvonnasta haettavat luvat, kuten rakennus- ja toimenpideluvat sekä korjaus- ja muutosluvat jätetään Muoniossa sähköisesti. - Puumalan kunta
RakennuslupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluLupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. - Lopen kunta
RakennuslupaLopen kunta
Lupa tai muu velvoiteLoppiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Nivalan kaupunki
RakennuslupaNivalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNivalaJulkinen palveluRakennuslupa tai toimenpidelupa haetaan kirjallisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. - Tohmajärven kunta
RakennuslupaTohmajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteTohmajärviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Kauhajoen kaupunki
RakennuslupaKauhajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKauhajokiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Pirkkalan kunta
RakennuslupaPirkkalan kunta
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Raision kaupunki
RakennuslupaRaision kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaisioJulkinen palveluRakennuslupaa tarvitaan uudisrakentamiseen sekä korjaus- ja muutostöihin, jotka ovat verrattavissa rakentamiseen tai laajentamiseen. - Siikalatvan kunta
RakennuslupaSiikalatvan kunta
Lupa tai muu velvoiteSiikalatvaJulkinen palveluSiikalatvan kunnan rakennusvalvonta vastaa rakentamisen luvista Siikalatvan kunnan alueella. - Isonkyrön kunta
RakennuslupaIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Tyrnävän kunta
RakennuslupaTyrnävän kunta
Lupa tai muu velvoiteTyrnäväJulkinen palveluTarvitaan kaikkeen uudisrakentamiseen ja suuriin peruskorjaushankkeisiin. - Multian kunta
RakennuslupaMultian kunta
Lupa tai muu velvoiteMultiaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Hämeenlinnan kaupunki
RakennuslupaHämeenlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHämeenlinnaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen. - Haapajärven kaupunki
RakennuslupaHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluRakentamiseen ja muutostyöhön tarvitset yleensä rakennusluvan. - Maalahden kunta
RakennuslupaMaalahden kunta
Lupa tai muu velvoiteMaalahtiJulkinen palveluRakennusluvat myöntää Maalahden rakennuslautakunta. - Kangasalan kaupunki
Rakennuslupa ja toimenpidelupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Punkalaitumen kunta
RakennuslupapalvelutPunkalaitumen kunta
Lupa tai muu velvoitePunkalaidunJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Nivalan kaupunki
RakennuslupapalvelutNivalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNivalaJulkinen palveluNivalan rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa rakennustoimintaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä säännösten ja määräysten mukaisesti. - Enonkosken kunta
RakennuslupapalvelutEnonkosken kunta
Lupa tai muu velvoiteEnonkoskiJulkinen palveluKaikenlaiseen rakentamiseen, laajentamiseen, merkittäviin korjaamis- tai muutostöihin tarvitaan rakennuslupa. - Närpiön kaupunki
RakennuslupapalvelutNärpiön kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNärpiöJulkinen palveluNärpiön kaupungin rakennusvalvonta valvoo ja ohjeistaa rakentamista maankäyttö- ja rakennuslain määräysten mukaisesti. - Sievin kunta
RakennuslupapalvelutSievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Kuortaneen kunta
RakennuslupapalvelutKuortaneen kunta
Lupa tai muu velvoiteKuortaneJulkinen palveluKuortaneen kunnan rakennuslupapalvelut. - Kempeleen kunta
RakennuslupapalvelutKempeleen kunta
Lupa tai muu velvoiteKempeleJulkinen palveluRakennuslupaa tarvitaan uuden rakennuksen rakentamiseen ja vanhan laajentamiseen. Rakennuslupaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti Lupapiste.fi. - Petäjäveden kunta
RakennuslupapalvelutPetäjäveden kunta
Lupa tai muu velvoitePetäjävesiJulkinen palveluRakennus- tai muuta lupaa vaativien toimenpiteiden hakemukset jätetään sähköisesti Lupapiste.fi-palvelun kautta. - Varkauden kaupunki
RakennuslupapalvelutVarkauden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVarkausJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Äänekosken kaupunki
RakennuslupapalvelutÄänekosken kaupunki
Lupa tai muu velvoiteÄänekoskiJulkinen palveluRakentamiseen tarvitaan rakennuslupa, toimenpidelupa tai ilmoitus. - Kustavin kunta
RakennuslupapalvelutKustavin kunta
Lupa tai muu velvoiteKustaviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Teuvan kunta
RakennuslupapalvelutTeuvan kunta
Lupa tai muu velvoiteTeuvaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Mikkelin kaupunki
RakennuslupapalvelutMikkelin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteMikkeliJulkinen palveluRakennusvalvonta käsittelee rakentamiseen liittyvät luvat. - Kaarinan kaupunki
RakennuslupapalvelutKaarinan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKaarinaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisten hyväksyntä. - Ruokolahden kunta
RakennuslupapalvelutRuokolahden kunta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnan rakennusvalvontaviranomainen valvoo ja ohjeistaa rakentamista maankäyttö- ja rakennuslain määräysten mukaisesti. - Maskun kunta
RakennuslupapalvelutMaskun kunta
Lupa tai muu velvoiteMaskuJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Savonlinnan kaupunki
RakennuslupapalvelutSavonlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSavonlinnaJulkinen palveluRakennusvalvonta käsittelee rakentamiseen tarvittavat luvat, suorittaa lupiin liittyvät tarkastukset ja antaa rakentamisen ohjeita ja neuvontaa.Lisätietoja: Lupapiste on rakennetun ympäristön sähköinen asiointipalvelu, jossa voit olla yhteydessä viranomaiseen sekä hoitaa rakentamiseen liittyvän lupa-asioinnin aina ennakkokyselystä hankkeen päättymiseen saakka. Palvelu mahdollistaa hankkeeseen liittyvän asioinnin yhdeltä luukulta.
- Raahen kaupunki
RakennuslupapalvelutRaahen kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluRakennuslupalupapiste.fi https://www.lupapiste.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
- Keuruun kaupunki
RakennuslupapalvelutKeuruun kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKeuruuJulkinen palveluRakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat. - Mustasaaren kunta
RakennuslupapalvelutMustasaaren kunta
Lupa tai muu velvoiteMustasaariJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Alavuden kaupunki
RakennuslupapalvelutAlavuden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteAlavusJulkinen palveluAlavuden kaupungin rakennuslupapalvelut - Haapaveden kaupunki
RakennuslupapalvelutHaapaveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHaapavesiJulkinen palveluHaapaveden kaupungin rakennusvalvonta vastaa rakennusluvista. - Kosken Tl kunta
RakennuslupapalvelutKosken Tl kunta
Lupa tai muu velvoiteKoski TlJulkinen palveluKosken Tl kunta rakennusvalvonta - Nurmeksen kaupunki
RakennuslupapalvelutNurmeksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNurmesJulkinen palveluRakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan sekä viihtyisän ympäristön syntymistä ja säilymistä. - Inarin kunta
RakennuslupapalvelutInarin kunta
Lupa tai muu velvoiteInariJulkinen palveluLähes kaikkeen uuteen rakentamiseen tai olemassaolevan rakennuksen muuttamiseen tarvitaan rakennus- tai toimenpidelupa tai toimenpideilmoitus. - Mäntsälän kunta
RakennuslupapalvelutMäntsälän kunta
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluRakentamiseen tarvittavan rakennusluvan haku. - Askolan kunta
RakennuslupapalvelutAskolan kunta
Lupa tai muu velvoiteAskolaJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen, peruskorjaamiseen sekä käyttötarkoituksen muutokseen on haettava rakennuslupa. - Tuusulan kunta
RakennuslupapalvelutTuusulan kunta
Lupa tai muu velvoiteTuusulaJulkinen palveluRakennuksen rakentaminen, muutostyöt ja käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennuslupaa: - Kuopion kaupunki
RakennuslupapalvelutKuopion kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKuopioJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai muuhun rakennukseen kohdistuvan luvanvaraisen toimenpiteen lupa - Sulkavan kunta
RakennuslupapalvelutSulkavan kunta
Lupa tai muu velvoiteSulkavaJulkinen palveluRakennuslupapalvelut Sulkavalla - Juuan kunta
RakennuslupapalvelutJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluRakentamiseen tarvitaan aina lupa. - Oriveden kaupunki
RakennuslupapalvelutOriveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOrivesiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Ylöjärven kaupunki
RakennuslupapalvelutYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Vimpelin kunta
RakennuslupapalvelutVimpelin kunta
Lupa tai muu velvoiteVimpeliJulkinen palveluRakennuslupa haetaan rakennusvalvontatoimistosta. Sähköinen lupahakemus otettu käyttöön 1.6.2017, lupapiste.fi - Kemiönsaaren kunta
RakennuslupapalvelutKemiönsaaren kunta
Lupa tai muu velvoiteKemiönsaariJulkinen palveluEnnen rakennustyön aloittamista on rakentamiseen anottava lupa rakennusvalvonnalta. - Keravan kaupunki
RakennuslupapalvelutKeravan kaupunki
PalveluKeravaJulkinen palveluRakennusvalvonta - Joroisten kunta
RakennuslupapalvelutJoroisten kunta
Lupa tai muu velvoiteJoroinenJulkinen palveluRakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat. - Limingan kunta
RakennuslupapalvelutLimingan kunta
Lupa tai muu velvoiteLiminkaJulkinen palveluRakentamisen luvat, neuvontapalveut ja rakentamisen ohjaus. - Kannuksen kaupunki
RakennuslupapalvelutKannuksen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKannusJulkinen palveluRakentamiseen liittyvät luvat - Vesilahden kunta
RakennuslupapalvelutVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Taivalkosken kunta
RakennuslupapalvelutTaivalkosken kunta
Lupa tai muu velvoiteTaivalkoskiJulkinen palveluRakentamisen lupia voit hakea kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa myös aiheeseen liittyvää neuvontaa. - Enontekiön kunta
RakennuslupapalvelutEnontekiön kunta
Lupa tai muu velvoiteEnontekiöJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitset rakennusluvan tai muun hyväksynnän viranomaiselta. - Sipoon kunta
Rakennuslupaprosessin suunnittelu ja käynnistäminenSipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluHakemuksen tekeminen kannattaa antaa ammattilaisen (pääsuunnittelijan) tehtäväksi. - Juuan kunta
Rakennusluvan hakeminenJuuan kunta
Lupa tai muu velvoiteJuukaJulkinen palveluLupa haetaan rakennusvalvonnasta - Mikkelin kaupunki
RakennusoikeustiedustelutMikkelin kaupunki
PalveluMikkeliJulkinen palveluRakennusoikeus määrittää sen, miten paljon rakennuspaikalle saa rakentaa. Rakennusoikeus määritetään asema- tai yleiskaavassa rakennusjärjestyksessä. - Tuusulan kunta
RakennusrasiteTuusulan kunta
Lupa tai muu velvoiteTuusulaJulkinen palveluRakennusrasitteella perustetaan tonttia varten pysyvä tai määräaikainen oikeus esim. kahden tontin yhteisen jätekatoksen yhteiskäyttöä varten. - Salon kaupunki
Rakennustyömaan katselmuksetSalon kaupunki
PalveluSaloJulkinen palveluRakennusluvassa esitetään lupaehtoina katselmukset, jotka rakennustyön aikana tulee suorittaa. - Puumalan kunta
Rakennustyön aikainen valvontaPuumalan kunta
PalveluPuumalaJulkinen palveluRakennuslupapäätöksessä voidaan määrätä luvanhakijaa toimittamaan tarvittavat hakemukset, ilmoitukset ja suunnitelmat - Mikkelin kaupunki
Rakennustyönaikainen valvontaMikkelin kaupunki
PalveluMikkeliJulkinen palveluRakennuslupapäätöksessä on määritelty ne toimenpiteet ja tehtävät, jotka tulee suorittaa rakennusluvan voimassaoloaikana. - Kiteen kaupunki
Rakennustyönaikaiset katselmuksetKiteen kaupunki
PalveluKiteeJulkinen palveluVoit tarkastaa hankkeellesi ennakkoon määrätyt katselmukset rakennusluvasta. - Kiteen kaupunki
Rakennustyönjohdon hyväksyminenKiteen kaupunki
PalveluKiteeJulkinen palveluRakennusvalvonta arvioi ja hyväksyy vastaavan työnjohtajan kelpoisuuden hankekohtaisesti. - Tohmajärven kunta
Rakennustyönjohdon hyväksyminenTohmajärven kunta
PalveluTohmajärviJulkinen palveluVastaava työnjohtaja vastaa mm. rakennustyön kokonaisuudesta ja laadusta hyvän rakennustavan mukaisesti. - Mäntsälän kunta
Rakennusvalvonnan arkistopalvelutMäntsälän kunta
PalveluMäntsäläJulkinen palveluRakentamisaikaisten asiakirjojen arkistointi. - Haapaveden kaupunki
Rakennusvalvonnan arkistopalvelutHaapaveden kaupunki
PalveluHaapavesiJulkinen palveluKunta taltioi rakennus- ja toimenpidelupapiirustukset sekä esimerkiksi rakenne- ja ilmanvaihtopiirustukset rakennusvalvonnan arkistoon. - Nurmeksen kaupunki
Rakennusvalvonnan arkistopalvelutNurmeksen kaupunki
PalveluNurmesJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin. - Kiteen kaupunki
Rakennusvalvonnan asiakaspalveluKiteen kaupunki
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluRakennusvalvonta ohjaa ja neuvoo rakentamiseen liittyvissä asioissa. - Puumalan kunta
Rakennusvalvonnan lomakkeetPuumalan kunta
PalveluPuumalaJulkinen palveluRakennus- ja toimenpidehakemuksiin liittyvät lomakkeet - Sotkamon kunta
Rakennusvalvonnan ohjaus ja neuvontaSotkamon kunta
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSotkamossa rakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan ja viihtyisän ympäristön syntymistä ja säilymistä. - Puumalan kunta
Rakennusvalvonnan ohjeetPuumalan kunta
PalveluPuumalaJulkinen palveluOhjeita lupien hakemiseen, suunnittelemiseen ja rakentamiseen - Alavieskan kunta
Rakennusvalvonnan sähköiset palvelutAlavieskan kunta
Lupa tai muu velvoiteAlavieskaJulkinen palveluPalvelussa voit hakea lupia rakentamiseen ja muihin toimenpiteisiin. - Paimion kaupunki
RakennusvalvontaPaimion kaupunki
PalveluPaimioJulkinen palveluRakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa rakentamisessa sekä käsittelee ja valvoo lupa-asioita kunnan alueella. - Sodankylän kunta
RakennusvalvontaSodankylän kunta
PalveluSodankyläJulkinen palveluRakennusvalvonta valvoo ja ohjaa rakentamista sekä käsittelee lupa-asioita Sodankylän kunnan alueella. - Kempeleen kunta
RakennusvalvontaKempeleen kunta
PalveluKempeleJulkinen palveluRakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan ja viihtyisän ympäristön syntymistä ja säilymistä. - Hyrynsalmen kunta
RakennusvalvontaHyrynsalmen kunta
PalveluHyrynsalmiJulkinen palveluRakennusvalvonta palvelee Hyrynsalmen alueella rakentamiseen liittyvissä lupa- ja ilmoitusasioissa sekä hoitaa rakentamisen viranomaisvalvonnan. - Marttilan kunta
RakennusvalvontaMarttilan kunta
Lupa tai muu velvoiteMarttilaJulkinen palveluRakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan syntymistä ja säilymistä. - Kotkan kaupunki
RakennusvalvontaKotkan kaupunki
PalveluKotkaJulkinen palveluRakennusvalvonnan toiminnan tarkoituksena on auttaa ja neuvoa asiakkaita rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä ja rakennuslupa-asioissa. - Järvenpään kaupunki
RakennusvalvontaJärvenpään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteJärvenpääJulkinen palveluRakennusvalvonta ohjaa ja neuvoo rakentajia sekä hoitaa rakentamisen luvat ja rakennusaikaisen valvonnan. - Salon kaupunki
RakennusvalvontaSalon kaupunki
PalveluSaloJulkinen palveluRakennusvalvonta käsittelee rakentamiseen tarvittavat luvat, valvoo rakennusten ja rakennetun ympäristön kunnossapitoa sekä kaavojen noudattamista. - Karstulan kunta
RakennusvalvontaKarstulan kunta
PalveluKarstulaJulkinen palveluRakennusvalvontaan liittyvät lupa-asiat, ohjaus ja neuvonta. - Soinin kunta
RakennusvalvontaSoinin kunta
Lupa tai muu velvoiteSoiniJulkinen palveluRakennusvalvonta on viranomaistoimintaa, joka huolehtii rakentamisen neuvonnasta, lupakäsittelystä ja valvoo rakennetun ympäristön tilaa kunnassa - Maskun kunta
Rakennusvalvonta / lupamenettelyMaskun kunta
PalveluMaskuJulkinen palveluRakennusvalvonta / lupamenettely Maskun kunnassa - Sipoon kunta
Rakentamisen lupahakemuksen käsittelySipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluLupakäsittely alkaa, kun hakemus on käsittelykelpoinen eli täytetty hakemus liitteineen on Lupapisteessä. - Sipoon kunta
Rakentamisen lupahakemuksen laadinta ja jättäminenSipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluRakennushankkeen lupa-asiointi sujuu Sipoon kunnassa kätevästi verkossa. - Sipoon kunta
Rakentamisen luvatSipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai muuhun rakennustoimenpiteeseen tarvitaan lähes aina lupa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. - Lieksan kaupunki
Rakentamisen luvatLieksan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLieksaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. - Joutsan kunta
Rakentamisen luvatJoutsan kunta
Lupa tai muu velvoiteJoutsaJulkinen palveluRakennusvalvontaviranomainen käsittelee rakentamiseen liittyvät luvat ja ilmoitukset. - Tohmajärven kunta
Rakentamisen luvat ja ilmoituksetTohmajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteTohmajärviJulkinen palveluTarvitset ennen rakentamisen aloittamista lain vaatimat rakennusluvat, jotka voit hakea kunnalta. Saatat tarvita luvan myös korjausrakentamiseen. - Hyvinkään kaupunki
Rakentamisen neuvontaHyvinkään kaupunki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa sinua kaikissa rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä sähköisen Lupapiste.fi -palvelun kautta. - Kiteen kaupunki
Rakentamisen ohjaus ja neuvontaKiteen kaupunki
PalveluKiteeJulkinen palveluKiteellä rakennusvalvonta antaa neuvontaa kaikkiin rakentamiseen ja purkamiseen liittyviin asioihin. - Porin kaupunki
RasitetoimitusPorin kaupunki
PalveluPoriJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle. - Hyvinkään kaupunki
Rasitetoimitus asemakaava-alueellaHyvinkään kaupunki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKiinteistöä varten voidaan perustaa rasite toisen kiinteistön alueelle. - Sulkavan kunta
Sulkavalla tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenSulkavan kunta
PalveluSulkavaJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen - Paimion kaupunki
SuunnittelutarveratkaisuPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluPaimiossa asemakaava-alueen ulkopuoliset alueet ovat suunnittelutarvealueita. Näille alueille rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun. - Sipoon kunta
SuunnittelutarveratkaisuSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluAsuinrakennuksen rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle saattaa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Petäjäveden kunta
SuunnittelutarveratkaisuPetäjäveden kunta
Lupa tai muu velvoitePetäjävesiJulkinen palveluPetäjäveden kunnassa suunnittelutarpeen lupapäätöksen tekee rakennustarkastaja tai rakennusvalvontaviranomainen. - Vesilahden kunta
SuunnittelutarveratkaisuVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluVesilahdessa rakennusjärjestyksen liitteenä on suunnittelutarvealueiden kartta. Näille alueille rakentaminen vaatii suunnittelutarveratkaisun. - Nivalan kaupunki
SuunnittelutarveratkaisuNivalan kaupunki
PalveluNivalaJulkinen palveluRakennettaessa asemakaava-alueen ulkopuolelle uudelle rakennuspaikalle tarvitaan useimmiten suunnittelutarveratkaisu. - Askolan kunta
SuunnittelutarveratkaisuAskolan kunta
Lupa tai muu velvoiteAskolaJulkinen palveluAskolan kunta rakennuslupamenettely suunnittelutarvealueella tai poikkeamispäätös. - Mäntsälän kunta
SuunnittelutarveratkaisuMäntsälän kunta
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluHaja-asutusalueelle eli asemakaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa, tarvitaan yleensä erillinen suunnittelutarveratkaisu ja / tai poikkeamispäätös. - Haapajärven kaupunki
SuunnittelutarveratkaisuHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHaapajärviJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Suomussalmen kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösSuomussalmen kunta
Lupa tai muu velvoiteSuomussalmiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Naantalin kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösNaantalin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteNaantaliJulkinen palveluPoikkeamislupaa tarvitset yleisimmin, kun poiketaan kaavamääräyksistä tai rakennetaan asema-kaavoittamattomalle ranta-alueelle. - Oulaisten kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösOulaisten kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOulainenJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Tampereen kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluRakennusluvan myöntäminen edellyttää tietyissä tilanteissa suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Sievin kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösSievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluJos rakentamisessa on tarve poiketa asemakaavasta tai muista lainvoimaisista säännöksistä, on haettava poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu. - Pietarsaaren kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösPietarsaaren kaupunki
Lupa tai muu velvoitePietarsaariJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kangasalan kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Sallan kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösSallan kunta
Lupa tai muu velvoiteSallaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kotkan kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKotkaJulkinen palveluRakennushanke voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennusluvan hakemista. - Haapaveden kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösHaapaveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHaapavesiJulkinen palveluKunta ratkaisee kaikki poikkeamispäätöstä koskevat hakemukset. Hakumenettely on samanlainen sekä suunnittelutarveratkaisussa että poikkeamisluvassa. - Oriveden kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösOriveden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteOrivesiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Iin kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösIin kunta
Lupa tai muu velvoiteIiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa. - Kemijärven kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKemijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKemijärviJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Lieksan kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösLieksan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLieksaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Auran kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Utajärven kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösUtajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteUtajärviJulkinen palveluSuunnittelutarveratkaisun ja poikkeamispäätöksen edellytykset määritellään maankäyttö- ja rakennuslaissa. - Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösPohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kolarin kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKolarin kunta
Lupa tai muu velvoiteKolariJulkinen palveluSuunnittelutarveratkaisu tai poikkeamislupa - Tammelan kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösTammelan kunta
Lupa tai muu velvoiteTammelaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Hyvinkään kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kalajoen kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluSuunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös haetaan sähköisesti Lupapiste.fi palvelun kautta - Karstulan kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKarstulan kunta
Lupa tai muu velvoiteKarstulaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Toivakan kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösToivakan kunta
Lupa tai muu velvoiteToivakkaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Ulvilan kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösUlvilan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteUlvilaJulkinen palveluSuunnittelutarveratkaisua ja poikkeamispäätöstä haetaan kaupunginsuunnittelun johtajalta tai kaupunginhallitukselta. - Puumalan kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Porin kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluLuvanvaraista toimintaa varten alueilla, joilla ei ole voimassa olevaa sen oikeuttavaa kaavaa, tulee hakea poikkeamista tai suunnittelutarveratkaisua. - Lopen kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösLopen kunta
Lupa tai muu velvoiteLoppiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Parkanon kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösParkanon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteParkanoJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Uudenkaupungin kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösUudenkaupungin kaupunki
Lupa tai muu velvoiteUusikaupunkiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Raision kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösRaision kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaisioJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Kauhajoen kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösKauhajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKauhajokiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Isonkyrön kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Hämeenlinnan kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösHämeenlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHämeenlinnaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä (poikkeamislupa). - Ylöjärven kaupunki
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä. - Maalahden kunta
Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätösMaalahden kunta
Lupa tai muu velvoiteMaalahtiJulkinen palveluMikäli on tarpeen poiketa asemakaavasta tai muista lakisääteisistä määräyksistä, on haettava poikkeamislupaa tai suunnittelutarveratkaisua. - Pyhäjoen kunta
Tekniset palvelutPyhäjoen kunta
PalveluPyhäjokiJulkinen palveluTeknisten palvelujen tehtäviä ovat rakentamiseen, ympäristönsuojeluun sekä alueiden kunnossapitoon liittyviä tehtäviä. - Paimion kaupunki
ToimenpideilmoitusPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluKun rakentaminen on riittävän pienimuotoista toimenpideilmoitus riittää luvan sijaan. - Vesilahden kunta
ToimenpideilmoitusVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluKunta voi määrätä rakennusjärjestyksessä ilmoitusmenettelyn käyttämisestä. - Lempäälän kunta
ToimenpideilmoitusLempäälän kunta
PalveluLempääläJulkinen palveluToimenpideilmoituksella voidaan toteuttaa vähäisiä toimenpiteitä joiden ei katsota vaativan lupamenettelyä. - Tohmajärven kunta
ToimenpideilmoitusTohmajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteTohmajärviJulkinen palveluToimenpideilmoitus korvaa joissain tilanteissa rakennus- tai toimenpideluvan. Tästä määrätään rakennusjärjestyksessä. - Kiteen kaupunki
ToimenpideilmoitusKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluToimenpideilmoituksen tekeminen. - Tyrnävän kunta
ToimenpideilmoitusTyrnävän kunta
PalveluTyrnäväJulkinen palveluToimenpideilmoituksella ilmoitetaan merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäisestä rakentamisesta. - Haapajärven kaupunki
ToimenpideilmoitusHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluKunnan rakennusjärjestyksen mukaisesta vähäisestä rakentamisesta tehdään toimenpideilmoitus rakennustarkastajalle. - Kalajoen kaupunki
ToimenpideilmoitusmenettelyKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluToimenpideilmoitusmenettelyllä käsitellään merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäinen rakentaminen. Rakennustarkastaja käsittelee ilmoituksen. - Sievin kunta
ToimenpideilmoitusmenettelySievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluToimenpideilmoitusmenettelyä haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa. - Tampereen kaupunki
ToimenpidelupaTampereen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteTampereJulkinen palveluVähäisiä hankkeet, kuten rakennelmat, julkisivumuutokset, maalämpökaivot ja kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät käsitellään toimenpidelupana. - Sipoon kunta
ToimenpidelupaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluToimenpiteistä, jotka voidaan tehdä Sipoon kunnassa toimenpideluvalla, on tarkempi luettelo Sipoon kunnan rakennusjärjestyksessä. - Paimion kaupunki
ToimenpidelupaPaimion kaupunki
Lupa tai muu velvoitePaimioJulkinen palveluToimenpidelupaa haetaan silloin kuin rakennuslupaa ei edellytetä. Maalämpö- ja jätevesijärjestelmän rakentaminen vaativat toimenpideluvan. - Kalajoen kaupunki
ToimenpidelupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluRakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa rakennelmille, joiden rakentaminen ei edellytä ohjausta. - Kiteen kaupunki
ToimenpidelupaKiteen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKiteeJulkinen palveluToimenpideluvan hakeminen. - Sievin kunta
ToimenpidelupaSievin kunta
Lupa tai muu velvoiteSieviJulkinen palveluRakennusluvan sijasta rakentamiseen voi hakea toimenpidelupaa rakennelmille, joiden osalta lupa-asian ratkaiseminen ei edellytä ohjausta. - Virtain kaupunki
ToimenpidelupaVirtain kaupunki
Lupa tai muu velvoiteVirratJulkinen palveluToimenpidelupaa haetaan sähköisesti Lupapiste.fi -palvelun kautta. - Tohmajärven kunta
ToimenpidelupaTohmajärven kunta
Lupa tai muu velvoiteTohmajärviJulkinen palveluRakennusluvan sijasta rakentamiseen voidaan hakea toimenpidelupa. - Hämeenlinnan kaupunki
ToimenpidelupaHämeenlinnan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHämeenlinnaJulkinen palveluToimenpidelupaa haetaan silloin, kun rakennuslupaa ei edellytetä. - Haapajärven kaupunki
ToimenpidelupaHaapajärven kaupunki
Lupa tai muu velvoite3 kuntaaJulkinen palveluToimenpideluvan hakeminen Haapajärven, Kärsämäen ja Reisjärven toiminta-alueella. - Vesilahden kunta
Toimenpidelupa ja -ilmoitusVesilahden kunta
Lupa tai muu velvoiteVesilahtiJulkinen palveluToimenpidelupaa haetaan silloin kuin rakennuslupaa ei edellytetä. Maalämpö- ja jätevesijärjestelmän rakentaminen vaativat toimenpideluvan. - Ylöjärven kaupunki
Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmäänYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluToiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. - Rauman kaupunki
Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmäänRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. - Kangasalan kaupunki
Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmäänKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. - Kalajoen kaupunki
Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmäänKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluYmpäristöluvan sijaan pienempien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. - Salon kaupunki
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenSalon kaupunki
PalveluSaloJulkinen palveluPalvelut on jaettu kolmeen eri vastuutiimiin: tonttipalveluihin, kiinteistönmuodostus- ja paikkatietopalveluihin sekä mittauspalveluihin. - Ruokolahden kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenRuokolahden kunta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluTontin korkeuden näytön voi pyytää kunnan kiinteistötoimelta. - Vimpelin kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenVimpelin kunta
PalveluVimpeliJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Hyvinkään kaupunki
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenHyvinkään kaupunki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Keuruun kaupunki
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenKeuruun kaupunki
PalveluKeuruuJulkinen palveluRakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitseminen sekä lupapäätöksen mukaiset katselmoinnit. - Mäntsälän kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenMäntsälän kunta
PalveluMäntsäläJulkinen palveluRakentamista varten tehtävä rakennuksen sijainnin merkintä ja korkeuden vienti rakennuskohteeseen. - Punkalaitumen kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenPunkalaitumen kunta
PalveluPunkalaidunJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Tammelan kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenTammelan kunta
PalveluTammelaJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Porin kaupunki
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenPorin kaupunki
PalveluPoriJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Auran kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenAuran kunta
PalveluAuraJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema. - Vimpelin kunta
Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen, em.toimintaan liittyvät katselmuksetVimpelin kunta
PalveluVimpeliJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö ja sijainnin osoitus - Enonkosken kunta
Tontin lohkominenEnonkosken kunta
PalveluEnonkoskiJulkinen palveluLohkomistoimituksessa määritetään tontin alue ja rajat. Kiinteistön omistaja voi hakea omistamansa kiinteistön jakamista osiin. - Porin kaupunki
Tontin lohkominenPorin kaupunki
PalveluPoriJulkinen palveluLohkomistoimituksessa määritetään tontin alue ja rajat - Hailuodon kunta
Tontin lohkominenHailuodon kunta
PalveluHailuotoJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat. - Hyvinkään kaupunki
Tontin lohkominen asemakaava-alueellaHyvinkään kaupunki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupunki vastaa asemakaava-alueella tonttien lohkomistoimituksista. - Sipoon kunta
TonttijakoSipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on käytössä ohjeellinen tonttijako, joka on määritelty asemakaavassa. Sipoossa ei tehdä erillisiä tonttijakoja. - Karvian kunta
TonttijakoKarvian kunta
PalveluKarviaJulkinen palveluAsemakaavassa rakennuskortteliksi määritelty alue voidaan jakaa yhdeksi tai useammaksi tontiksi. - Hyvinkään kaupunki
TonttijakoHyvinkään kaupunki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTonttijako on suunnitelma asemakaavan mukaisen korttelialueen jakamisesta tonteiksi. - Multian kunta
TonttijakoMultian kunta
PalveluMultiaJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa. - Juuan kunta
TonttijakoJuuan kunta
PalveluJuukaJulkinen palveluTonttijako on suunnitelma siitä, miten kortteli jaetaan tonteiksi. - Porin kaupunki
TonttijakoPorin kaupunki
PalveluPoriJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa. Asemakaavasta ja siihen merkittävästä tonttijaosta vastaa kunta. - Auran kunta
TonttijakoAuran kunta
PalveluAuraJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa. - Parkanon kaupunki
TonttijakoParkanon kaupunki
PalveluParkanoJulkinen palveluAsemakaavassa rakennuskortteliksi määritelty alue voidaan jakaa yhdeksi tai useammaksi tontiksi. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestäKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Palvelu5 kuntaaJulkinen palveluVesihuoltolaitoksen verkostoon liittymisestä vapauttamista tulee ensisijaisesti hakea Lupapiste-palvelun kautta. - Kangasalan kaupunki
Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestäKangasalan kaupunki
PalveluKangasalaJulkinen palveluKaupungin ympäristöviranomainen voi tietyin perustein myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon. - Kalajoen kaupunki
Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestäKalajoen kaupunki
PalveluKalajokiJulkinen palveluVesihuoltolaitosten vahvistetuilla toiminta-alueilla sijaitsevien kiinteistöjen on vesihuoltolain mukaan liityttävä jätevesiverkostoon. - Mikkelin kaupunki
VesihuoltoMikkelin kaupunki
PalveluMikkeliJulkinen palveluMikkelin vesilaitos vastaa siitä, että sen asiakkaat saavat hyvää talousvettä. - Tuusulan kunta
VesihuoltoTuusulan kunta
PalveluTuusulaYksityinen palveluTuusulan vesihuoltoliikelaitos ja Nummismäen vesiosuuskunta tarjoavat Tuusulassa vesihuoltopalveluita verkostoalueillaan. - Kangasalan kaupunki
Vesihuolto haja-asutusalueellaKangasalan kaupunki
PalveluKangasalaJulkinen palveluHaja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. - Sipoon kunta
Vesihuolto haja-asutusalueellaSipoon kunta
PalveluSipooJulkinen palveluHaja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. - Mikkelin kaupunki
Vesihuoltoon liittyminen ja katukorotMikkelin kaupunki
PalveluMikkeliJulkinen palveluMikkelin kaupungin kunnalliseen vesihuoltoon liittymisen ja katukorot hoidat helposti Lupapiste-palvelun kautta. - Ylöjärven kaupunki
Vesiliikennelain mukainen lupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluVesiliikennelain mukainen lupa. - Kangasalan kaupunki
Vesiliikennelain mukainen lupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluKaikilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun/harjoitukseen tarvitaan yleensä kaupungin ympäristösuojeluviranomaisen lupa. - Liedon kaupunki
Yleisten alueiden sijoitus- ja kaivuluvatLiedon kaupunki
Lupa tai muu velvoiteLietoJulkinen palveluLiedon kaupungin yleisten alueiden sijoitus- ja kaivuluvat. - Alavuden kaupunki
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusAlavuden kaupunki
Lupa tai muu velvoiteAlavusJulkinen palveluToiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä - Ylöjärven kaupunki
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluTilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta tulee tehdä kirjallinen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Porin kaupunki
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluEräisiin vähäistä ja lyhytaikaista haittaa aiheuttaviin toimenpiteisiin riittää pelkkä ilmoitus. - Siikajoen kunta
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusSiikajoen kunta
Lupa tai muu velvoiteSiikajokiJulkinen palveluErityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavista tapahtumista ja töistä on tehtävä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Kotkan kaupunki
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluToiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä. - Saarijärven kaupunki
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusSaarijärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteSaarijärviJulkinen palveluYmpäristönsuojelulaki velvoittaa tekemään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ilmoituksen. - Puumalan kunta
Ympäristöilmoitus/meluilmoitusPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluToiminnasta, joka aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on tehtävä kirjallinen ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Ylöjärven kaupunki
YmpäristölupaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluYmpäristölupa perustuu ympäristönsuojelulakiin. - Enonkosken kunta
YmpäristölupaEnonkosken kunta
Lupa tai muu velvoiteEnonkoskiJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Porin kaupunki
YmpäristölupaPorin kaupunki
Lupa tai muu velvoitePoriJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Sipoon kunta
YmpäristölupaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnalle on haettava ympäristölupa. - Multian kunta
YmpäristölupaMultian kunta
Lupa tai muu velvoiteMultiaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Kotkan kaupunki
YmpäristölupaKotkan kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Askolan kunta
YmpäristölupaAskolan kunta
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumista tai sen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. - Rauman kaupunki
YmpäristölupaRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa. - Kalajoen kaupunki
YmpäristölupaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan tarvitaan lupa. - Haapaveden kaupunki
YmpäristölupaHaapaveden kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluYmpäristöpalvelut Helmen kautta järjestetään ympäristölupia. - Hyvinkään kaupunki
YmpäristölupaHyvinkään kaupunki
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Kangasalan kaupunki
YmpäristölupaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
YmpäristölupaKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluYmpäristölupa tarvitaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnolle. Luvanvaraisuudesta säädetään ympäristönsuojelulaissa. - Kuopion kaupunki
YmpäristölupaKuopion kaupunki
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa. - Mustasaaren kunta
YmpäristölupaMustasaaren kunta
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille on oltava ympäristölupa. - Puumalan kunta
YmpäristölupaPuumalan kunta
Lupa tai muu velvoitePuumalaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan tarvitaan ympäristölupa. - Auran kunta
YmpäristölupaAuran kunta
Lupa tai muu velvoiteAuraJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa. - Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
YmpäristölupaMikkelin seudun ympäristöpalvelut
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan tarvitaan ympäristölupa. - Isonkyrön kunta
YmpäristölupaIsonkyrön kunta
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toiminta, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitsee ympäristöluvan. - Rauman kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnastaRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluKoeluonteisesta toiminnasta tehdään ilmoitus viimeistään 30 vuorokautta ennen koeluonteisen toiminnan aloittamista ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnastaKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluIlmoitus koeluonteisesta toiminnasta tulee tehdä tapauksissa, joissa toiminnanharjoittajalla on tarvetta koeluonteiseen lyhytaikaiseen toimintaan. - Sipoon kunta
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnastaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKoeluonteista toimintaa harjoittava yritys tai toimija on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen toiminnan aloittamista. - Kalajoen kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnastaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluKoeluonteisesta toiminnasta on tehtävä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Ylöjärven kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaYlöjärven kaupunki
Lupa tai muu velvoiteYlöjärviJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle. - Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaKeski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluPoikkeuksellisesta tilanteesta, josta aiheutuu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa on tehtävä ilmoitus viranomaiselle. - Kangasalan kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaKangasalan kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKangasalaJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle - Sipoon kunta
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaSipoon kunta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle. - Kalajoen kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaKalajoen kaupunki
Lupa tai muu velvoiteKalajokiJulkinen palveluYmpäristöön kohdistuvista vahingoista ja onnettomuuksista, kuten öljyvahingoista, on ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaiselle. - Rauman kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteestaRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on tehtävä ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta.Maksullisuus: Maksu perustuu Rauman kaupungin ympäristönsuojelun taksaan.
- Rauman kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusRauman kaupunki
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluToiminnasta, josta aiheutuu vain vähäisiä ympäristövaikutuksia, voi tehdä ympäristösuojelulain mukaisen yleisen ilmoituksen.