suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lieksan kaupunki

Rakentamisen luvat

  • Lupa tai muu velvoite
  • Lieksa
  • Julkinen palvelu

Rakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat Lieksassa ja palvelusta peritään rakennusvalvonnan taksan mukaiset maksut. Lisätietoja ja neuvontaa rakentamisen luvista saat Lieksan rakennusvalvonnasta tai Lupapiste-palvelusta. Toimenpiteiden luvan- ja ilmoituksenvaraisuus on määritelty rakennusjärjestyksessä.

Toimi näin

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.

Rakentamisen luvat haetaan Lieksan kaupungin rakennusvalvonnasta sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta.

Lupaa hakee rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Lupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen taikka sen sijainti tai kaavan sisältö eivät ole naapurin kannalta olennaista. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla.

Kenelle ja millä ehdoin

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakennusluvan myöntämistä.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Tietyissä tilanteissa luvan saaminen edellyttää ensin poikkeuksen hakemista maankäyttö- ja rakennuslain säännöksistä.


Käsittelyaika

Lupa käsitellään noin kahden viikon kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta tai, jos hakemus on puutteellinen, siitä kun hakija on toimittanut tarvittavat asiakirjat ja selvitykset. Huomioi myös loma-aikojen vaikutus käsittelyaikaan.

Voimassaoloaika

Rakennuslupa on voimassa viisi vuotta edellyttäen, että rakentaminen on aloitettu kolmen vuoden kuluessa. Toimenpidelupa ja rakentamisilmoitus on voimassa kolme vuotta. Määräajat alkavat luvan lainvoimaiseksi tulemisesta. Jollei rakennusluvan mukaista rakennustyötä ole aloitettu kolmessa vuodessa tai saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa, lupa raukeaa. Rakennusluvan voimassaoloa voidaan työn aloittamista varten pidentää enintään kahdella vuodella.

Tausta ja lainsäädäntö

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä.

Palvelun toteuttaa

Lieksan kaupunki

Palvelusta vastaa

Lieksan kaupunki
Tekstistä vastaa: Lieksan kaupunki
Päivitetty: 27.3.2023