Rauman kaupunki
Organisaatio
Rauma on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki, joka sai kaupunkioikeudet 17.4.1442. Teollisuus, satama, kaksi maailmanperintökohdetta sekä runsas kulttuuritarjonta pitävät kaupungin vireänä.
Mitä palveluja voin saada?
Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluRaumaJulkinen palveluAsemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluPoikkeustapauksessa lantaa voidaan varastoida aumassa. Toimintaa varten tulee tehdä aumausilmoitus Rauman kaupungin ympäristönsuojeluun.Avoimet työpaikat Raumalla
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman kaupunki hakee jatkuvasti uusia työntekijöitä, sijaisia ja harjoittelijoita.Avoin varhaiskasvatuspalvelu
PalveluRaumaJulkinen palveluAvoimen varhaiskasvatuksen perhetoiminta ja varhaiskasvatuskerhot , kesäleikkikentät ja liikennepuisto tarjoavat monenlaista toimintaa.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluRaumaJulkinen palveluVammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.Esiopetuksen opiskeluhuolto
PalveluRaumaJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus opiskeluhuoltoon, joka on huolenpitoa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Esiopetus
PalveluRaumaJulkinen palveluEsiopetusikäiset eli kyseisenä vuonna 6-vuotta täyttävät osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus
PalveluRaumaJulkinen palveluEsiopetus osallistuva lapsi olla tarpeen mukaan varhaiskasvatuksessa ennen esiopetuksen alkamista ja esiopetuksen jälkeen iltapäivällä.Etsivä nuorisotyö
PalveluRaumaJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö auttaa sellaisia alle 29-vuotiaita, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella.Ilmoitus huvivenesatamasta
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluSataman pitäjän on tehtävä jätehuoltosuunnitelma aluksista peräisin olevien jätteiden eli alusjätteiden jätehuollon järjestämiseksi.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluJätteen ammattimaisen kerääjän on tehtävä ilmoitus Rauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluToiminnanharjoittajan tulee tehdä ilmoitus tilapäisestä melusta ja tärinästä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.International House Rauma
PalveluRaumaJulkinen palveluOhjausta ja neuvontaa kansainvälisille asiakkaille sekä alueen yrityksille kansainväliseen rekrytointiin liittyvissä asioissa.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluRaumaJulkinen palveluJoustavan perusopetuksen (JOPO) tarkoituksena on tukea yläkoulun oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta.Kalastus Rauman kaupungin kalastuslupa-alueella
PalveluRaumaJulkinen palveluKaupungin omistamilla vesialueilla on kalastuslupa-alue. Kalastuslupia myydään Palvelupiste Pyyrmanissa.Kalastuslupa kaupallisille kalastajille
PalveluRaumaJulkinen palveluKalastuslupa kaupalliseen kalastukseen.Kansalaisopisto
PalveluRaumaJulkinen palveluKansalaisopistot ovat avoimia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluRaumaJulkinen palveluAsemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.Kaupanvahvistus
PalveluRaumaJulkinen palveluKaupanvahvistuksessa vahvistetaan kiinteistön luovutus kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien ollessa läsnä.Kaupungin kuntosalit
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman kaupungilla on kolme kuntosalia.Kaupunginarkiston aineisto- ja tietopalvelu
PalveluRaumaJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Kiinteistönmuodostus ja rekisteripalvelut
PalveluRaumaJulkinen palveluKiinteistörekisteriin merkitään tilat, tontit ja yleiset maa-alueet.Kirjastopalvelut
Palvelu16 kuntaaJulkinen palveluKirjasto toimii jokaisessa kunnassa. Kirjastokortilla voi lainata ja käytettävissä on kirjastojen yhdessä tuottamia valtakunnallisia verkkopalveluja.Koulukuljetus
PalveluRaumaJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluRaumaJulkinen palveluYhdistykset, säätiöt, laitokset ja muut yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta ja valtiolta.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluRaumaJulkinen palveluAlle kouluikäiset lapset voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä.Kunnan vuokra-asunnot
PalveluRaumaJulkinen palveluVuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnalta. Kunnan omistamat asunnot ovat useimmiten valtion tukemia vuokra-asuntoja.Kuntalaisaloite
PalveluRaumaJulkinen palveluKunnan asukkailla on kuntalain mukaan oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.Leikkipuistot
PalveluRaumaJulkinen palveluKunnan leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.Leirintäalueilmoitus
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluLeirintäalueen perustamisesta on ilmoitettava.Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluRaumaJulkinen palveluLiikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.Lukiokoulutuksen opinto-ohjaus
PalveluRaumaJulkinen palveluLukiolaisilla on oikeus opinto-ohjaukseen, joka tukee opiskelijaa ja auttaa valmistautumaan lukion jälkeisiin opintoihin ja työelämään.Lukiokoulutus
PalveluRaumaJulkinen palveluLukiokoulutus antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.Maa-aineslupa ja ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa.Maa-ainesten kotitarveotosta ilmoittaminen
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaa-aineslupaa ei tarvita, mikäli maa-aineksia otetaan omaa tavanomaista kotitarvekäyttöä varten.Maahanmuuttajien palveluohjaus
PalveluRaumaJulkinen palveluKunta tarjoaa maahanmuuttajille neuvontaa mm. kotoutumiseen, terveys- ja sosiaalipalveluihin, asumiseen, opiskeluun ja työhön liittyvissä asioissa.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluRaumaJulkinen palveluMaahanmuuttajien valmistavaa opetusta voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.Maastoliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaastossa moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla järjestettäviin kilpailuihin tai harjoituksiin tarvitaan lupa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.Matkailuneuvonta
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman matkailuneuvonta tarjoaa maksutonta informaatiota kaupungista.Meri- ja saaristoalueiden virkistysmahdollisuudet Raumalla
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman meri- ja saaristoalueet tarjoavat hyvät virkistysmahdollisuudet.Museopalvelut
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman museo vastaa kaupungin omistamista museokohteista sekä toimii paikallisen kulttuuriperinnön tallentajana ja esittelijänä.Nuorisotilat
PalveluRaumaJulkinen palveluNuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.Nuorisotoiminta
PalveluRaumaJulkinen palveluKunnan nuorisotyötä ovat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet sekä tieto- ja neuvontapalvelut.Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluRaumaJulkinen palveluNuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai tapahtumien järjestämiseen.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluRaumaJulkinen palveluPalvelun tavoitteena on taata tiedonsaannin tasavertaisuus kaikille nuorille.Nuorten työpaja
PalveluRaumaJulkinen palveluNuorten työpajat ovat alle 29-vuotiaille nuorille tarkoitettuja toiminta- ja tukikeskuksia.Oppilaanohjaus
PalveluRaumaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluRaumaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Painotettu opetus
PalveluRaumaJulkinen palveluOppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluRaumaJulkinen palveluPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluRaumaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma tms. sitä edellyttää.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluEurajokiJulkinen palveluOppimisen tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Tuki on joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaista.Perusopetus
PalveluRaumaJulkinen palveluPerusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.Pysäköinninvalvonta
PalveluRaumaJulkinen palveluRaumalla pysäköintiä valvoo poliisi ja kaupungin pysäköinnintarkastajat.Rajan näyttö
PalveluRaumaJulkinen palveluRajan näyttöä haetaan kunnalta kirjallisesti tilanteessa, jossa merkki kiinteistöjen välisestä rajasta on kadonnut tai siirtynyt paikaltaan.Rajankäynti
PalveluRaumaJulkinen palveluRajankäyntiä haetaan kunnalta esimerkiksi tilanteessa, jossa merkki kiinteistöjen välisestä rajasta on kadonnut tai siirtynyt paikaltaan.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluRaumaJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluRaumaJulkinen palveluMeren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman ranta-asemakaavaa tai rakennusluvan perusteeksi kelpaavaa yleiskaavaa.Rasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluRaumaJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa rasite toisen tontin alueelle.Rauman seudun jätehuoltolaitos
PalveluRaumaJulkinen palveluJokaisella jätettä tuottavalla on jätelain mukaan velvollisuus huolehtia jätteistään asianmukaisesti.Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa
PalveluRaumaJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.Ruokapalvelut
PalveluRaumaJulkinen palveluRuokapalvelut valmistaa ateriat lasten, oppilaiden ja erityisryhmien tarpeisiin, sekä henkilöstöruokailuun.Sisäliikuntapaikat
PalveluRaumaJulkinen palveluRaumalla on useita sisäliikuntapaikkoja eri lajien harrastamiseen.Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluRaumaJulkinen palveluSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Taiteen perusopetus
PalveluRaumaJulkinen palveluTaiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.Tilapäinen varhaiskasvatus
PalveluRaumaJulkinen palveluPerheet, jotka tarvitsevat lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa silloin tällöin, voivat hakea tilapäistä varhaiskasvatuspaikkaa.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman kaupungin ylläpitämä rekisteri vapaista toimitiloista ja tonteista.Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluRaumaJulkinen palveluRakennuksen paikka merkitään ennen rakentamista ja tulee katselmoida ennen rakentamistöiden jatkamista.Tontin lohkominen
PalveluRaumaJulkinen palveluAsemakaavan ja tonttijaon mukainen kaavatontti erotetaan lohkomalla.Tonttijako
PalveluRaumaJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa.Työttömien palveluohjaus
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman seudun TYP tarjoaa työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille neuvoa terveyteen, työkykyyn ja kuntoutukseen liittyvissä kysymyksissä.Uimarannat ja rantasaunat
PalveluRaumaJulkinen palveluRaumalla on neljä kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvomaa rantaa sekä seitsemän rantasaunaa, joissa on mahdollisuus saunoa kesäaikaan.Ulkoliikuntapaikat
PalveluRaumaJulkinen palveluRaumalla on paljon ulkoliikuntaan suunnattuja alueita.Varhaiserityiskasvatus
PalveluRaumaJulkinen palveluKunta pyrkii löytämään lapselle sopivat varhaiskasvatuspalvelut tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee enemmän tukea kasvussaan ja oppimisessaan.Varhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluRaumaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos molemmat ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu säännöllisesti iltaan.Varhaiskasvatus perhepäivähoidossa
PalveluRaumaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa kunnallisesta perhepäivähoidosta.Varhaiskasvatus päiväkodissa
PalveluRaumaJulkinen palveluPäiväkodissa tapahtuva varhaiskasvatus.Veneily
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman saaristo tarjoaa mahdollisuudet veneilyyn. Kaupungilla on useita pienvenesatamia kaupunkilaisille sekä vierailijoille.Vesihuolto
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman vesihuoltolaitos huolehtii siitä, että sen asiakkailla on käytössään laadukkaat vesi- ja viemäriverkostojen palvelut.Vesihuolto haja-asutusalueella
PalveluRaumaJulkinen palveluKun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.Vesiliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluMoottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuvaa tai pysyvää kilpailua tai harjoitusta varten on haettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluRaumaJulkinen palveluOppimäärää voidaan yksilöllistää, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluRaumaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä perhepäivähoidosta.Yksityinen päiväkotihoito
PalveluRaumaYksityinen palveluYksityinen päiväkotihoito on yritysten, yhteisöjen tai järjestöjen tuottamaa, kunnan valvomaa ja varhaiskasvatuslain säätelemää toimintaa.Yksityinen varhaiskasvatus
PalveluRaumaYksityinen palveluYksityinen päivähoitoYksityistieavustukset
PalveluRaumaJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluRaumaJulkinen palveluYleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueiden käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ym. kesken.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen lupa.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluKoeluonteisesta toiminnasta tehdään ilmoitus viimeistään 30 vuorokautta ennen koeluonteisen toiminnan aloittamista ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on tehtävä ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta.Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteRaumaJulkinen palveluToiminnasta, josta aiheutuu vain vähäisiä ympäristövaikutuksia, voi tehdä ympäristösuojelulain mukaisen yleisen ilmoituksen.Yritysneuvonta
PalveluRaumaJulkinen palveluRauman kaupunki neuvoo aloittavia yrittäjiä sekä auttaa jo toimivia yrityksiä kehittämään toimintaansa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Elämysten verkkokauppa
VerkkoasiointiRaumaElämysten verkkokaupasta matkailija löytää helposti matkailutuotteet ja -palvelut yhdestä paikasta.Avoinna ympäri vuorokauden.Helgapark -pysäköintivirhemaksun tiedot ja oikaisuvaatimus
VerkkoasiointiKoko SuomiHelgapark on Rauman pysäköinninvalvonnan sähköinen palvelualusta, jossa on mahdollista lukea pysäköintivirhemaksun tiedot ja tehdä oikaisuvaatimus.Kansalaisopiston verkkoilmoittautuminen - HelleWi
VerkkoasiointiRaumaKansalaisopiston verkkoilmoittautumisessa voi ilmoittautua kansalaisopiston kursseille kun ilmoittautuminen on avattu.Avoinna ympäri vuorokauden.Kuntarekry - Rauma
VerkkoasiointiRaumaRauman kaupungin avoinna olevat työpaikat löytyvät Kuntarekrystä.Avoinna ympäri vuorokauden.Liikuntapaikkojen varauskalenteri
VerkkoasiointiRaumaSähköinen varauskalenteri liikuntapaikoilleRauman kaupungin verkkokauppa
VerkkoasiointiRaumaVerkkokaupassa on saatavilla erilaisia Rauma-aiheisia tuotteita, sekä kaupungin kuntasalikortteja ja koululaisten välipalapasseja.Avoinna ympäri vuorokauden.Rauman kaupungin vuokra-asuntojen sähköinen hakemus
VerkkoasiointiRaumaKaupungin vuokra-asuntoa voi hakea täyttämällä sähköisen hakemuksen.Satakirjastot
Verkkoasiointi16 kuntaaSatakirjastot-verkkokirjasto on Satakunnan yleisten kirjastojen yhteinen asiakasliittymä.Sähköinen palautepalvelu
VerkkoasiointiRaumaPalvelun kautta voi antaa palautetta esim. kaupungin palveluista, toiminnasta ja päätöksenteosta.Avoinna ympäri vuorokauden.Vapaat toimitilat, yritystontit ja asuntotontit
VerkkoasiointiRaumaRauman kaupungin ja raumalaisten kiinteistövälittäjien ylläpitämä rekisteri, johon voi ilmoittaa vapaat toimitilat ja tontit.Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi
VerkkoasiointiRaumaRauman kaupungin varhaiskasvatuksen sähköinen asiointipalvelu eAsiointi.Avoinna ympäri vuorokauden.Venepaikkojen vuokraus
VerkkoasiointiRaumaVerkkosovellus tarjoaa mahdollisuuden varata sähköisesti venepaikkoja Rauman pienvenesatamista.Vesimittarilukemien ilmoitus verkossa
VerkkoasiointiRaumaVesimittareiden lukemat voi ilmoittaa verkossaAvoinna ympäri vuorokauden.Wilma
VerkkoasiointiRaumaRaumalla huoltajien, opettajien ja oppilaiden viestinnän välineenä käytetään Wilmaa.
Asiakasmaksun alennusanomus varhaiskasvatuksessa
LomakeRaumaVarhaiskasvatusmaksun alennusanomus Rauman kaupungilla.Avoimen varhaiskasvatuksen perhetoiminnan hakemus 2021-2022
LomakeRaumaHakemus avoimen varhaiskasvatuksen perhetoimintaan 2021-2022Avoimen varhaiskasvatustoiminnan kerhohakemus 2021-2022
LomakeRaumaHakemus avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatuskerhotoimintaan 2020-2021.Day care application
LomakeRaumaAn application for municipal day care in city of Rauma.Esiopetuksen kuljetushakemus
LomakeRaumaKuljetushakemus esiopetukseen .Ilmoittautuminen esiopetukseen
LomakeRaumaTällä hakemuksella ilmoittaudutaan esiopetukseen, jos ilmoittautuminen Wilma-liittymän kautta ei ole mahdollista.Ilmoitus asumisrauhan häirinnästä
LomakeRaumaTällä lomakkeella ilmoitetaan toistuvasta ja järjestyssääntöjen vastaisesta asumisrauhan häirinnästä Rauman kaupungin vuokra-asunnoissa.JOPO-hakulomake
LomakeRaumaJoustava perusopetus (JOPO) – hakulomakeKoulukuljetushakemus (perusopetus)
LomakeRaumaLomakkeella haetaan maksutonta koulukuljetusta (koulukuljetusetua).Koulunkäyntioikeushakemus vieraaseen kuntaan
LomakeRaumaHakemus peruskoululaisen (muun kuin raumalaisen) koulunkäyntioikeudesta RaumalleKulttuurin kohdeavustuksen tiliselvitys
LomakeRaumaLomake, jossa tehdään kulttuuripalvelujen kohdeavustusten tiliselvitys.Kulttuurin kohdeavustushakemus
LomakeRaumaLomake, jolla voi hakea kulttuurin kohdeavustusta.Kulttuurin toiminta-avustushakemus
LomakeRaumaLomakkeella voi hakea kulttuurin toiminta-avustusta.Liikunnan kohdeavustushakemus
LomakeRaumaLomake, jolla urheiluseura tai yhdistys voi hakea liikunnan kohdeavustusta.Liikuntapaikkahakemus
LomakeRaumaLomake, jolla voi varata eri tiloja yhteisöjen ja yksityiseen käyttöön.Liikuntapalveluiden toiminta-avustushakemus
LomakeRaumaLomake, jolla urheiluseura tai yhdistys voi hakea liikunnan toiminta-avustusta ja liitteet (excel-tiedostot).Lupahakemus kaupalliseen verkkokalastukseen Rauman kaupungin kalastuslupa-alueella
LomakeRaumaLupahakemus kaupalliseen verkkokalastukseen Rauman kaupungin kalastuslupa-alueella.Opintosetelihakemus
LomakeRaumaOpintosetelihakemus kansalaisopiston kurssille.Pääkirjaston kokoustilan ja kokoushuoneen varauslomake
LomakeRaumaKokoustila 25 hengelle ja kokoushuone 15 hengelle.Pääkirjaston opetustilan varauslomake
LomakeRauma12 hengelle suunnattu tietokonein varusteltu opetustila.Pääkirjaston tutkijanhuoneiden vuokralomake
LomakeRaumaVuokrattavia tutkijanhuoneita viikko- tai kuukausimaksulla. Myös lyhytaikainen käyttö on mahdollista.Tuloselvitys varhaiskasvatukseen
LomakeRaumaTällä lomakkeella ilmoitetaan huoltajien tulotiedot varhaiskasvatusmaksun määrittämistä varten . Lomakkeen liitteeksi tulee toimittaa palkkalaskelmat.Uimahallin käyttövuorohakemus
LomakeRaumaUimahallista voi varata esimerkiksi ratoja ja erilaisia tiloja yksityisten tai seurojen käyttöön.Varhaiskasvatuksen asiakasmaksusopimus
LomakeRaumaAsiakasmaksusopimus täytetään ennen varhaiskasvatuksen alkua ja palvelutarpeen muuttuessa.Varhaiskasvatuksen irtisanomisilmoitus
LomakeRaumaIlmoitus lapsen varhaiskasvatuksen päättymisestä.Varhaiskasvatushakemus
LomakeRaumaTällä hakemuksella haetaan varhaiskasvatusta Rauman kaupungilta, jos sähköinen asiointikanava ei ole käytettävissä.Varhaiskasvatuspaikan peruminen tai aloituspäivän muutos
LomakeRaumaMuutosilmoitus, kun varhaiskasvatuspaikkaa ei oteta vastaan tai varhaiskasvatuksen aloituspäivää siirretään.Vikailmoituslomake kaupungin vuokra-asunnosta
LomakeRaumaTällä lomakkeella voi tehdä vikailmoituksen Rauman kaupungin vuokra-asunnossa ilmenneestä viasta.Vuokra-asunnon irtisanomisilmoitus
LomakeRaumaTällä lomakkeella voi irtisanoutua vuokra-asunnosta.Yhteisön tietolomake
LomakeRaumaLomake, johon täytetään yhteisön tiedot.Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelihakemus
LomakeRaumaHakemus, jolla haetaan palveluseteliä Rauman kaupungilta yksityiseen päiväkotiin.Yksityisteiden kunnossapidon avustushakemus
LomakeRaumaAvustusten hakuajasta kuulutetaan kaupungin valitsemissa virallisissa tiedotuslehdissä. Hakuaika päättyy vuosittain keväällä.Yritystuloselvitys varhaiskasvatusta varten
LomakeRaumaSelvitys yrityksestä saatavasta tulosta.
Rajaa listaa
Näytetään 17 asiointikanavaa
Alkavien yrittäjien neuvonta
PuhelinasiointiRaumaAlkavien yrittäjien neuvonta ja ajanvarausmaanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:Yritysneuvonnan ajanvaraus ja alkuneuvonta+358 401726142(pvm/mpm)International House Rauma puhelinpalvelu
PuhelinasiointiRaumaOhjausta ja neuvontaa kansainvälisille asiakkaille sekä alueen yrityksille kansainväliseen rekrytointiin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 444037886(pvm/mpm)Kaavoituksen puhelinasiointi
PuhelinasiointiRaumaKaavakohtaiset puhelinkyselyt ohjataan kunkin kaava-alueen suunnittelijalle. Yhteystiedot kaavoituksen verkkosivuilta.Puhelin:Vaihde+358 283411(pvm/mpm)Kansalaisopiston puhelinasiointi
PuhelinasiointiRaumaKansalaisopiston opistotoimiston puhelinasiointi ilmoittautumisia, peruuttamisia ja kyselyjä varten.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:Rauman kansalaisopisto+358 447934515(pvm/mpm)Rauman kansalaisopisto+358 447934517(pvm/mpm)Katutarkastaja, puhelinasiointi
PuhelinasiointiRaumaKatutarkastaja vastaa kunnan katujen ja yleisten alueiden käyttöluvista.Palveluajatmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444037763(pvm/mpm)Kirjaamo
PuhelinasiointiRaumaRauman kaupungin kirjaamo vastaanottaa saapuvat asiakirjat ja ylläpitää asianhallintajärjestelmää.Kirjaamon palveluajatmaanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:Hallintosihteeri+358 401729529(pvm/mpm)Kuljetustilaukset
PuhelinasiointiRaumaNuorten työpajan toimintaan kuuluvat kuljetustilaukset tavara- sekä henkilökuljetuksia varten.Puhelin:+358 408331440(pvm/mpm)Liikuntapaikkojen tilavaraukset
PuhelinasiointiRaumaLiikuntapaikkojen varauksetPuhelin:Tilavaraukset+358 447933265(pvm/mpm)Palvelupiste Pyyrman+358 28345000(pvm/mpm)Maahanmuuttajien puhelinasiointi
PuhelinasiointiRaumaPalvelun tavoitteena on tukea maahanmuuttajien kotoutumista ja omatoimista selviytymistä suomalaisessa yhteiskunnassa.Puhelin:+358 444037886(pvm/mpm)Rauman kaupungin vaihde
PuhelinasiointiRaumaRauman kaupungin vaihde ohjaa puhelut halutuille ihmisille.maanantai 8.00–16.00tiistai 8.00–17.00keskiviikko-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–15.00Puhelin:Kaupungintalon vaihde+358 283411(pvm/mpm)Rauman matkailuneuvonta, puhelinasionti
PuhelinasiointiRaumaRauman matkailuneuvonta tarjoaa informaatiota kaupungista.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 28343512(pvm/mpm)Rauman seudun jätehuoltolaitoksen puhelinasiointi
PuhelinasiointiRaumaJätehuollon puhelinasiointi auttaa ja neuvoo jätteisiin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 7.00–18.00Puhelin:Liittyminen, muutokset, laskutus+358 408331060(pvm/mpm)Jätteen kuljetus ja käsittely, rakennuttaminen+358 447934487(pvm/mpm)Hevossuon jäteasema, toimisto+358 28235954(pvm/mpm)Jäteneuvonta, vastaanotettavat jätteet+358 444036116(pvm/mpm)Jäteaseman kunnossapito+358 447934489(pvm/mpm)Rauman Veden vikapäivystys
PuhelinasiointiRaumaVikojen ilmetessä voi soittaa vikapäivystykseenAvoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Vikapäivystyksen puhelinnumero+358 28220522(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
PuhelinasiointiRaumaVarhaiskasvatuksen palveluohjaus ohjaa ja neuvoo varhaiskasvatuspaikan hakemiseen liittyvissä asioissa sekä tekee lasten varhaiskasvatussijoitukset.Varhaiskasvatuksen palveluohjauksen puhelinpalvelutiistai-torstai 9.00–11.00Henkilökohtainen asiointiAvoinna vain ajanvarauksella.Puhelin:Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja+358 401729455(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri+358 444036087(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri+358 444036085(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri+358 444036086(pvm/mpm)Ympäristönsuojelutarkastaja
PuhelinasiointiRaumaPuhelinasioinnissa lisätietoja ympäristö- ja meluilmoituksista.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Ympäristönsuojelutarkastaja+358 503804515(pvm/mpm)Yrityksen kasvu- ja kehitysneuvonta
PuhelinasiointiRaumaYrityksen kasvu- ja kehitysneuvonnasta saa yritysten neuvonta- ja kehittämispalveluita.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:yritysasiantuntija+358 505932658(pvm/mpm)Yrityksen sijoittuminen Raumalle
PuhelinasiointiRaumaRauman kaupunki vastaa sijoittuvien yritysten mahdollisimman nopeasta ja vaivattomasta asettumisesta Raumalle.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Puhelin:yritysasiantuntija+358 503050317(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 108 palvelupaikkaa
Avoin päiväkoti Pikkukaisla
PalvelupaikkaRaumaAvoin päiväkoti Pikkukaisla on avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa, jonka palvelut ovat perheille jotka eivät ole muun varhaiskasvatuksen piirissä.Perhetoimintaa 0-5v. lapset aikuisen kanssakeskiviikko-perjantai 9.00–13.00Avoin perhekahvilatoimintatiistai-keskiviikko 14.00–16.00Varhaiskasvatuskerhot 2,5-5v. lapsillemaanantai-tiistai 9.00–12.00Avoin päiväkoti Sinilintu
PalvelupaikkaRaumaAvoin päiväkoti Sinilintu tarjoaa avoimen varhaiskasvatuksen perhetoimintaa niille perheille, jotka eivät ole varhaiskasvatuksen piirissä.Kaikille avoin perhekahvilatiistai 12.30–15.00Perhetoimintamaanantai 8.30–12.00 ja 12.30–15.30tiistai-perjantai 8.30–12.00Bergströmin lampi
PalvelupaikkaRaumaBergströmin lampi, eli tutummin Pärskä, on Rauman kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvoma uimaranta.Cafe Käpälä
PalvelupaikkaRaumaCafe Käpälä on nuorten työpajan ylläpitämä kahvio Rauman pääkirjastossa.maanantai-torstai 9.00–14.00perjantai 9.00–13.00Cafe Perhekeskus
PalvelupaikkaKoko SuomiKaikki ohjelmassa mainitut ryhmät ovat avoimia kaikille kävijöille. Kahvilaan saa myös tulla vaikkei osallistuisi ohjelmaan.Helkkilän päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaHelkkilän päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Hevossuon jäteasema
PalvelupaikkaRaumaJätehuoltolaitos palvelee Rauman ja lähialueiden asiakkaita.maanantai-perjantai 7.00–18.00Hj. Nortamon peruskoulu
PalvelupaikkaRaumaHj. Nortamon peruskoulu (lk:t 7-9) on toinen Rauman kaupungin ylläpitämästä yläkouluista.maanantai-perjantai 8.00–15.00International House Rauma
PalvelupaikkaRaumaOhjaus- ja neuvontapiste kansainvälisille asiakkaille sekä alueen yrityksille kansainväliseen rekrytointiin liittyvissä asioissa.Isännöintitoimisto
PalvelupaikkaRaumaRauman isännöintitoimiston kautta saa tietoa vapaista asunnoista ja asunnon hakemisesta tai vuokrasopimuksen irtisanomisesta.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Kaaron iltapäivätoiminta (ryhmä 1)
PalvelupaikkaRaumaKaaron koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Kaaron iltapäivätoiminta (ryhmä 2)
PalvelupaikkaRaumaKaaron koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Kaaron koulu
PalvelupaikkaRaumaKaaron koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.00–15.00Kahmon päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaKahmon päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kaivopuiston päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaKaivopuiston päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kaljasjärven rantasauna
PalvelupaikkaRaumaKaljasjärven rantasauna sijaitsee Kodisjoella. Rantasaunalle on reilu kilometri Kodisjoen keskustasta, 20 km Rauman keskustasta.Karin iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaKarin koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Karin koulu
PalvelupaikkaRaumaKarin koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.15–15.00Karin pienryhmän iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaKarin koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Kaupungin budotilat
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungilla on neljä budosalia, joista voi varata vuoroja.Kipparinpuisto
PalvelupaikkaRaumaKipparinpuisto on Rauman kaupungin leikkikenttä, jolla on avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa.Maksuton perhepuisto kaikenikäisille lapsille vanhempineenmaanantai-perjantai 9.00–13.00Varhaiskasvatuskerhot Kipparinpuistossa tai Sampaanalan kodallamaanantai-keskiviikko 9.00–12.00 ja 13.00–16.00torstai 9.00–12.00perjantai 9.00–13.00Kirjastoauto
PalvelupaikkaRaumaRauman kirjastoauto palvelee kaupunkialueella sekä sivukylillä.Kodisjoen kirjasto
Palvelupaikka16 kuntaaKodisjoen kirjasto on Raumalla Kodisjoen kylällä sijaitseva lähikirjasto.Aukioloajattiistai 13.00–18.00torstai 13.00–18.00Kesäkuu 2023tiistai 13.00–18.00Heinäkuu suljettu1.7.2023–31.7.2023Elokuu 20231.8.2023–31.8.2023tiistai 13.00–18.00Kodisjoen koulu
PalvelupaikkaRaumaKodisjoen koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.00–15.00Kortelan iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaKortelan koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Kortelan koulu
PalvelupaikkaRaumaKortelan koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.00–15.00Kourujärven iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaKourujärven koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Kourujärven kirjasto
Palvelupaikka16 kuntaaKourujärven kirjasto on Kourujärven asuinalueella sijaitseva Rauman lähikirjasto.Aukioloajatmaanantai-torstai 13.00–19.00perjantai 10.00–17.00Kesäaukioloajat1.6.2023–31.8.2023maanantai-torstai 13.00–19.00perjantai 10.00–16.00Kourujärven koulu
PalvelupaikkaRaumaKourujärven koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.00–15.00Kourujärven päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaKourujärven päiväkoti on Rauma 16 kunnallisesta päiväkodistamaanantai-perjantai 6.30–17.00Kuovin nuorisotalo
PalvelupaikkaRaumaKuovin nuorisotalo sijaitsee Pyynpäässä. Tiloissa järjestetään avointa toimintaa 5. lk -28 -vuotiaille raumalaisnuorille.Lajon päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaLajon päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Lapin kirjasto
Palvelupaikka16 kuntaaLapin kirjasto on Lapin kirkonkylällä sijaitseva Rauman lähikirjasto.Aukioloajatmaanantai-tiistai 13.00–19.00keskiviikko-perjantai 10.00–17.00Kesäaukioloajat1.6.2023–31.8.2023maanantai-tiistai 12.00–18.00keskiviikko-perjantai 10.00–16.00Lapin koulu
PalvelupaikkaRaumaLapin koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.30–14.30Lapin rantasauna
PalvelupaikkaRaumaLapin rantasauna, Puusaun, sijaitsee Narvijärven rannalla. Se on noin 24 kilometrin päässä Rauman keskustasta.Lapin uimaranta
PalvelupaikkaRaumaLapin uimaranta on on Rauman kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvoma uimaranta. Uimaranta on Narvijärven rannalla.Rantasaunan yleisövuorotmaanantai-perjantai 16.00–22.00lauantai-sunnuntai 14.00–20.00UimarantaAvoinna ympäri vuorokauden.Lillonkarin rantasauna
PalvelupaikkaRaumaLillonkarin rantasauna on Unajassa sijaitseva yleinen rantasauna. Se on noin 10 kilometrin päässä keskustasta.Lähdepellon tekojää
PalvelupaikkaRaumaLähdepellon tekojää on Rauman toinen tekojääKäyttöaika 1.12.-13.3.Lähdepellon urheilukeskus
PalvelupaikkaRaumaLähdepellon urheilukeskus on monipuolinen ulkoliikunta-alue monenlaiseen harrastamiseen.Huoltorakennusmaanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 9.00–17.00Saunat kuntoilijoiden käytössätiistai 17.00–21.00perjantai 17.00–21.00Alue on valaistumaanantai-perjantai 6.00–22.00lauantai-sunnuntai 8.00–22.00Mantereenpään rantasauna
PalvelupaikkaRaumaMantereenpään rantasauna sijaitsee Sorkassa, jonne on matkaa keskustasta n. 13 km.Marela
PalvelupaikkaRaumaMarela esittelee raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Raumalla 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.Talvikauden palveluajat 1.9.-31.5.tiistai-perjantai 12.00–17.00lauantai-sunnuntai 11.00–16.00Kesäkauden palveluajat 1.6.-31.8.tiistai-sunnuntai 10.00–17.00Merimiehen kotimuseo Kirsti
PalvelupaikkaRaumaMerimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.16.5.-31.5.tiistai-perjantai 12.00–17.00lauantai-sunnuntai 11.00–16.001.6.-31.8.tiistai-sunnuntai 10.00–17.00Ministadionit
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungilla on 10 ministadionia.Museokauppa Kistupuad
PalvelupaikkaRaumaMuseokauppa Kistupuad on Vanhalla Raatihuoneella sijaitseva lahjatavara- ja matkamuistomyymälä.Talvikauden palveluajat 1.9.-31.5.tiistai-perjantai 12.00–17.00lauantai-sunnuntai 11.00–16.00Kesäkauden palveluajat 1.6.-31.8.maanantai-sunnuntai 10.00–17.00Nanun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaNanun koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Nanun koulu
PalvelupaikkaRaumaNanun koulu (lk:t 1-9) on Rauman kaupungin hallinnoima yhtenäiskoulu.maanantai-perjantai 8.15–15.00Nanun tuotantokeittiö
PalvelupaikkaRaumaNanun tuotantokeittiössä valmistetaan koulujen ja päiväkotien ateriat keskitetysti.maanantai-perjantai 10.00–14.00Naulan peruskoulu
PalvelupaikkaRaumaNaulan peruskoulu aloitti itsenäisenä yläkouluna syksyllä 2019. Aiemmin koulu toimi osana Malmin yhtenäiskoulua, jonka toiminta päättyi keväällä 2019.maanantai-perjantai 8.00–15.00Noitajärven rantasauna
PalvelupaikkaRaumaNoitajärven rantasauna sijaitsee Vermuntilassa, noin 13 kilometrin päässä Rauman keskustasta.Nummen päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaNummen päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ohjaamo Rauma
PalvelupaikkaRaumaRauman ohjaamo on paikka, josta kaikki alle 30-vuotiaat saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa.tiistai-keskiviikko 13.00–16.00Onnelan päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaOnnelan päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Otanlahden uimaranta
PalvelupaikkaRaumaOtanlahden uimaranta on Rauman kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvoma uimaranta.Otanlahden urheilukeskus
PalvelupaikkaRaumaOtanlahden urheilukeskus on monipuolinen ulkourheilualue noin kahden kilometrin päässä keskustasta.Palvelupiste Pyyrman
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungin keskitetty asiakaspalvelupiste.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Papinpellon vuoropäiväkoti
PalvelupaikkaRaumaPapinpellon vuoropäiväkoti on avoinna 24/7.Avoinna ympäri vuorokauden.Pitkäjärven rantasauna
PalvelupaikkaRaumaPitkäjärven rantasauna sijaitsee Pitkäjärven rannalla, Vasaraisilla. Rantasaunalle on noin 12 kilometriä Rauman keskustasta.Pohjoiskehän koulu
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungin alakoulu.Pohjoiskehän koulun esiopetus
PalvelupaikkaRaumaEsiopetus Pohjoiskehän koulullamaanantai-perjantai 6.30–17.00Pyynpään iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaPyynpään koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Pyynpään kirjasto
Palvelupaikka16 kuntaaPyynpään kirjasto on Pyynpään asuinalueella sijaitseva Rauman lähikirjasto.Aukioloajatmaanantai-torstai 13.00–19.00perjantai 10.00–17.00Kesäaukioloajat1.6.2023–31.8.2023maanantai-torstai 13.00–19.00perjantai 10.00–16.00Pyynpään koulu
PalvelupaikkaRaumaPyynpään koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.15–15.15Pyynpään päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaPyynpään päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkoti Myllytonttu
PalvelupaikkaRaumaPäiväkoti Myllytonttu on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.Päiväkodin aukioloajat tarvittaessamaanantai-perjantai 5.30–22.30Rakennusvalvonta
PalvelupaikkaRaumaRakennusvalvonta tarjoaa yleistä rakentamisohjausta ja -neuvontaa.Asiakaspalvelumaanantai-perjantai 10.00–12.00Rauman freinetkoulu/ Filttis
PalvelupaikkaRaumaRauman freinetkoulu on yksityinen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton koulu. Työtavat ovat lapsilähtöisiä, kokeilevia ja elämyksellisiä.Aamuparkki ja koulupäivämaanantai-perjantai 6.45–14.15Iltapäiväkerho Filttismaanantai-perjantai 12.15–16.00Rauman kaupungintalo
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungintalo sijaitsee kaupungin keskustassa kanaalin varrella.maanantai 8.00–16.00tiistai 8.00–17.00keskiviikko-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–15.00Rauman kuvataidekoulu
PalvelupaikkaRaumaKuvataiteen suuntautumisvaihtoehdon yleisen oppimäärän opetusta antaa Rauman kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulu.maanantai-torstai 15.30–20.30Rauman käsityökoulu Taitava
PalvelupaikkaRaumaKäsityökoulussa 7-16-vuotiaat tytöt ja pojat opiskelevat käsityön taiteen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman mukaisesti.Rauman Lyseon lukio
PalvelupaikkaRaumaRaumalla lukiokoulutusta antaa Rauman Lyseon lukio.maanantai-perjantai 8.00–16.00Rauman matkailuneuvonta
PalvelupaikkaRaumaRauman matkailuneuvonta tarjoaa maksutonta informaatiota kaupungista.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Rauman museo, toimisto
PalvelupaikkaRaumaRauman museo on toiminut paikallisen kulttuuriperinnön ja materiaalisen aineiston tallentajana ja esittelijä vuodesta 1891 lähtien.Toimiston aukioloajatmaanantai-perjantai 9.00–16.00Rauman museon kokoelmakeskus
PalvelupaikkaRaumaKokoelmakeskuksessa ovat tekstiilikonservaattorin työtilat ja tekstiili- sekä pienesinevarasto.Rauman musiikkiopisto
PalvelupaikkaRaumaVuonna 1970 perustettu Rauman musiikkiopisto on Rauman kaupungin ylläpitämä musiikkioppilaitos, joka antaa musiikin taiteen laajaa perusopetusta.maanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–17.00keskiviikko-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Rauman normaalikoulu/ iltapäiväkerho Leppis
PalvelupaikkaRaumaRauman normaalikoulu (lk 1-9) on Turun yliopiston ylläpitämä koulu. Koulussa myös iltapäiväkerho Leppis, joka on tarkoitettu 1-2 -luokkalaisille.Koulun aukioloajatmaanantai-perjantai 8.00–15.30Iltapäiväkerho Leppismaanantai-perjantai 11.00–17.00Rauman pikkunorssi
PalvelupaikkaRaumaRauman pikkunorssi on yksi Rauman kaupungin palvelusetelipäiväkodeista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Rauman pääkirjasto
Palvelupaikka16 kuntaaPääkirjasto sijaitsee Rauman keskustassa, Kanalin varrella, kaupunginteatterin vieressä.Pääkirjasto ja lehtilukusalimaanantai-torstai 9.00–19.00perjantai 9.00–17.00lauantai 11.00–15.00Lehtilukusali avoinna myössunnuntai 12.00–15.00Pääkirjasto ja lehtilukusali (kesäaika)1.6.2023–31.8.2023maanantai-torstai 9.00–19.00perjantai 9.00–17.00Lehtilukusali avoinna myös (kesäaika)1.6.2023–31.8.2023sunnuntai 12.00–15.00Rauman seudun TYP
PalvelupaikkaRaumaRauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan ja Satakunnan TE- toimiston yhteinen toimipiste.maanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 13.00–16.00Rauman teatterikoulu
PalvelupaikkaRaumaTeatteritaiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää teatteri- ja ilmaisukasvatusta lapsille ja nuorille. Opetus on monipuolistaRaumanmeren peruskoulu
PalvelupaikkaRaumaRaumanmeren peruskoulu (lk:t 7-9) on toinen Rauman kaupungin ylläpitämästä yläkouluista.maanantai-perjantai 8.00–15.30Raumanmeren tekojää
PalvelupaikkaRaumaRaumanmeren tekojää on Rauman toinen tekojää.maanantai 11.00–21.00tiistai-perjantai 8.00–21.00lauantai-sunnuntai 9.00–21.00Päivittäinen hoitoaika klo 14.30–15.30 ja viikoittainen huoltoaika on maanantaisin klo 8–11, jolloin tekojää on suljettu.Käyttöaika 1.12.-12.3. Viimeisenä käyttöpäivänä kenttä suljetaan klo 14.Saharannan uimaranta
PalvelupaikkaRaumaSaharanta on Rauman kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvoma uimaranta.Sampaanalan päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaSampaanalan päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.Skeittihalli
PalvelupaikkaRaumaRauman skeittihalli sijaitsee Nuorten työpajan yhteydessä KaivopuistontielläTenavakallion päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaTenavakallion päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Tenhonperän rantasauna
PalvelupaikkaRaumaTenhonperän rantasauna on Kortelassa sijaitseva yleinen rantasauna. Rannalla voi uida merivedessä.Touhula Liikuntapäiväkoti Rauma (palveluseteli)
PalvelupaikkaRaumaTouhula Liikuntapäiväkoti Rauma on yksi Rauman kaupungin yksityisistä palvelusetelipäiväkodeista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Uimahalli
PalvelupaikkaRaumaRauman uimahallissa on eri kokoisia altaita, kahvio sekä ohjattuja tunteja lapsille ja aikuisille.Uimahallin kahvila
PalvelupaikkaRaumaUimahallin kahvila on nuorten työpajan ylläpitämä kahvio Rauman uimahallissa.Unajan iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaUnajan koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Unajan koulu
PalvelupaikkaRaumaUnajan koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.30–15.30Uotilan iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaUotilan koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille.maanantai-perjantai 11.00–17.00Uotilan koulu
PalvelupaikkaRaumaUotilan koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.30–15.30Uotilan päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaUotilan päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Uudenlahden päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaUudenlahden päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Vanha Raatihuone
PalvelupaikkaRaumaVanhalla Raatihuoneella voi tutustua pistinnypläyksestä ja Rauman historiasta kertoviin näyttelyihin sekä ostaa Rauma-aiheisia matkamuistoja.Talvikauden palveluajat 1.9.-31.5.tiistai-perjantai 12.00–17.00lauantai-sunnuntai 11.00–16.00Kesäkauden palveluajat 1.6.-31.8.maanantai-sunnuntai 10.00–17.00Vanhan Rauman Tammela
PalvelupaikkaRaumaTammelan talossa esitellään UNESCOn maailmanperintöä Raumalla ja Vanhan Rauman korjaustoimintaa.Vasaraisten iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaRaumaVasaraisten koulussa on iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisillemaanantai-perjantai 11.00–17.00Vasaraisten koulu
PalvelupaikkaRaumaVasaraisten koulu (lk:t 1-6) on yksi Rauman kaupungin hallinnoimasta 11 alakoulusta.maanantai-perjantai 8.15–15.00Vesilaitos
PalvelupaikkaRaumaRauman Veden ylläpitämä vesilaitosWännin päiväkoti
PalvelupaikkaRaumaWännin päiväkoti on yksi Rauman 16 kunnallisesta päiväkodista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Yksityinen päiväkoti lastentalo Musikatti (palveluseteli)
PalvelupaikkaRaumaLastentalo Musikatti on yksi Rauman kaupungin yksityisistä palvelusetelipäiväkodeista.maanantai-perjantai 6.30–17.00Yksityinen Rauma-Repolan lastentarha (palveluseteli)
PalvelupaikkaRaumaRauma-Repolan lastentarha on yksityinen Rauman kaupungin palvelusetelipäiväkoti.maanantai-perjantai 6.30–17.00Yksityinen Rauman Englanninkielinen lastentarha (palveluseteli)
PalvelupaikkaRaumaRauman Englanninkielinen lastentarha ry eli puhekielessä Enkkutarha tarjoaa lapsen kehitystä tukevaa toimintaa englannin kielellämaanantai-perjantai 7.00–17.00Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Aurinkolehto
PalvelupaikkaRaumaRyhmäperhepäiväkoti Aurinkolehto on Rauman yksityinen ryhmäperhepäiväkoti.maanantai-perjantai 7.30–16.30Yksityinen ryhmäperhepäiväkoti Pikkupanda
PalvelupaikkaRaumaRyhmäperhepäiväkoti Pikkupanda on Rauman yksityinen ryhmäperhepäiväkoti.Normaalit palveluajatmaanantai-perjantai 6.30–17.00Ympäristönsuojelu
PalvelupaikkaRaumaYmpäristönsuojeluyksikkö huolehtii valmistelu-, valvonta- ja toimeenpanotehtävistä sekä viranhaltijoille delegoidusta päätöksenteosta.Palveluajatmaanantai 9.00–15.00tiistai 9.00–15.30keskiviikko-perjantai 9.00–15.00Äijänsuon urheilukeskus
PalvelupaikkaRaumaUrheilukeskus, josta löytyy hyvät puitteet monien lajien harrastamiseen.
Erityisruokavalio-ohjeistus
VerkkosivuRaumaErityisruokavalioiden ja ruokarajoitusten huomioiminen Rauman kaupungin ruokapalvelussa.Etsivä nuorisotyö
VerkkosivuRaumaVerkkosivuilta saat lisää tietoa etsivästä nuorisotyöstä.International House Rauma -verkkosivut
VerkkosivuRaumaVerkkosivut tarjoavat tietoa asettautumiseen liittyvistä teemoista ja kansainvälisien osaajien rekrytoinnista kiinnostuneille yrityksille.Kaavoituksen verkkosivut
VerkkosivuRaumaVireillä olevien kaavojen tiedot.Kiinteistönmuodostus ja rekisteripalvelut
VerkkosivuRaumaVerkkosivuilta löytyy tarkempia lisätietoja Rauman kaupungin kiinteistönmuodostus ja rekisteripalveluista.Kipparinpuiston Facebook-sivu
VerkkosivuRaumaKipparinpuisto on Liikennepuiston yhteydessä oleva leikkipuisto.Koulujen liikuntasalit
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin koulujen liikuntasaleja voi varata omaan käyttöön.Koulukuljetus
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin sivuston tarkempi ohjeistus koulukuljetuksen hakemiseen.Kuntoradat ja lenkkeilypolut
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin kuntoilureititLeikkipuistot
VerkkosivuRaumaSivusto, josta voi tarkistaa Rauman leikkikenttien osoitteet.Liikuntapaikkojen varaukset
VerkkosivuRaumaVerkkosivu, josta löytyy lisätietoja liikuntapaikkojen varauksistaLiikuntapalvelut
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin liikuntapalvelutLiikuntaryhmät
VerkkosivuRaumaRauman kaupunki tarjoaa erityisliikunta- ja terveysliikuntapalveluja lapsille ja aikuisille.Lukiokoulutuksen opiskelijan ohjaus
VerkkosivuRaumaRauman Lyseon lukion opiskelijoille suunnattu tietosivusto.Maaston ja rakentamisen mittaukset
VerkkosivuRaumaVerkkosivuilta löytyy tarkempia lisätietoja Rauman kaupungin maastomittauspalveluista.Nurmikentät
VerkkosivuRaumaRauman kaupungissa on kymmenen nurmikenttää.Perusopetuksen oppilashuolto
VerkkosivuKoko SuomiRauman kaupungin oppilashuoltosuunnitelma esi- ja perusopetuksen osalta.Pysäköinti
VerkkosivuRaumaPysäköinnin verkkosivutRakentamisen lomakkeet ja ohjeet
VerkkosivuRaumaRakennusvalvonnan lomakkeita ja ohjeita luvan hakemiseen, rakentamiseen ja suunnitteluun.Raumalla toimivat asuntovälitysyritykset
VerkkosivuRaumaMuiden kuin Rauman kaupungin hallinnoimien palvelutarjoajien asunnonvälityspalvelut.Rauman kansalaisopiston tilat ja toimipaikat
VerkkosivuRaumaRauman kansalaisopiston tilat ja toimipaikat lueteltuna listana.Rauman kaupungin verkkosivut
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin verkkosivusto on rakennettu käyttäjäystävälliseksi kokonaisuudeksi, josta löytyvät kaikki kaupungin tarjoamat palvelut helposti.Rauman kirjastot
Verkkosivu16 kuntaaSivusto, jonne on koottu Rauman kirjastojen ja kirjastoauton aukioloajat, palvelut ja paljon muuta.Rauman museon verkkosivut
VerkkosivuRaumaRauman museon verkkosivuilta löytyy tietoa museokohteista sekä museon toiminnasta.Rauman peruskoulut
VerkkosivuRaumaVerkkosivulla lista kouluista ja keskeiset yhteistiedot.Rauman seudun jätehuoltolaitos Facebookissa
VerkkosivuRaumaJätehuoltolaitoksen Facebook-sivut.Rauman Veden yhteystiedot
VerkkosivuRaumaVerkkosivu, josta löytyy kootusti Rauman Veden työntekijöiden yhteystiedotSijoitus- ja kaivulupa
VerkkosivuRaumaVerkkosivuilta löydät lisätietoa Rauman kaupungin sijoitus- ja kaivulupien ohjeista, ehdoista sekä maksuista.Talviurheilupaikat
VerkkosivuRaumaTalviurheilupaikat ja latujen, jääkenttien ja avantouintipaikkojen tilanneVisitrauma.fi-verkkosivut
VerkkosivuRaumaVisitrauma.fi-verkkosivut ovat kattava tietopaketti matkailijalle.Yksityiset perhepäivähoitajat
VerkkosivuRaumaYksityiset perhepäivähoitajat RaumallaYmpäristönsuojelu
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on ympäristö- ja lupalautakunta.Yrityspalveluiden verkkosivut
VerkkosivuRaumaRauman kaupungin yrityspalveluiden verkkosivut
Sähköposti
kirjaamo@rauma.fi
Osoite
Kanalinranta 3
26100 Rauma
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0138780-9
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):003701387809
Välittäjätunnus:
003723327487 tai 00372332748700001
Lisätieto:
OVT-tunnus: 003701387809
Puhelinnumero
Vaihde
+358 283411 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Rauman kaupungin verkkosivu
www.rauma.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Verkkosivu
Anna palautetta
asiointi.rauma.fi/eFeedbackAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL 41
26101 Rauma