suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rauman kaupunki

Koulukuljetus

  • Palvelu
  • Rauma
  • Julkinen palvelu

Oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen Rauman kaupungissa myönnetään väestörekisteriin merkitystä kotiosoitteesta 1.–2. luokan oppilaalle, jonka koulumatka lähikouluun on yli kolme (3) kilometriä, ja 3.–9. luokan oppilaalle, jonka koulumatka lähikouluun on yli viisi (5) kilometriä. Kuljetusedun saanut oppilas saattaa joutua kulkemaan omin neuvoin osan koulumatkasta kuljetusreitin varteen. Oppilaalla on oikeus koulukuljetukseen myös, jos koulumatka oppilaan ikä ja olosuhteet huomioon ottaen on asiantuntijalausuntojen perusteella liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Koulukuljetusten hakeminen on mahdollista ja suositeltavaa tehdä sähköisesti Wilmassa. Perusopetuksen taksikuljetuksia koskevat hakemukset tulee tehdä vuosittain. Kuljetusetuun vaikuttavien tekijöiden (esim. koulun tai kodin osoitteen) muuttuessa tulee kuljetushakemus tehdä aina uudelleen.

Toimi näin

Koulukuljetusten hakeminen on mahdollista ja suositeltavaa tehdä sähköisesti Wilmassa. Hakeminen on mahdollista myös lomakkeella, joita on tarjolla koulussa sekä kasvatus- ja opetusvirastossa.

Kenelle ja millä ehdoin

Oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen Rauman kaupungissa myönnetään väestörekisteriin merkitystä kotiosoitteesta 1.–2. luokan oppilaalle, jonka koulumatka lähikouluun on yli kolme (3) kilometriä, ja 3.–9. luokan oppilaalle, jonka koulumatka lähikouluun on yli viisi (5) kilometriä. Oppilaalla on oikeus koulukuljetukseen myös, jos koulumatka oppilaan ikä ja olosuhteet huomioon ottaen on asiantuntijalausuntojen perusteella liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Perustiedot

Palvelusta vastaaRauman kaupunki
Palvelun toteuttaaRauman kaupunki
Alue Rauma
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Rauman kaupunki
Päivitetty: 28.5.2019