Salon kaupunki
Organisaatio
Salossa moderni elämänmuoto yhdistyy Suomen vanhimpaan asumisen historiaan ja urbaani kaupunkimiljöö kohtaa idylliset maaseutupitäjät. Salon sijainti on ihanteellinen, kaikki on lähellä sekä matkan että ajan suhteen. Salo on ihmisen kokoinen kaupunki, jossa palveluita ja harrastusmahdollisuuksia on laidasta laitaan. Salon sijainti on ihanteellinen, kaikki on lähellä sekä matkan että ajan suhteen.
Mitä palveluja voin saada?
Adoptioneuvonta
Palvelu27 kuntaaJulkinen palveluAdoptioneuvonnassa autetaan hakijoita arvioimaan valmiuksiaan adoptiovanhemmiksi ja valmistautumaan vanhemmuuteen. Sitä antavat kunnat ja järjestöt.Aikuislukiokoulutus
PalveluSaloJulkinen palveluAikuislukiokoulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat suorittaa lukion koko oppimäärän tai yksittäisten aineiden oppimääriä.Aikuisten perusopetus
PalveluSaloJulkinen palveluPerusopetuksen oppimäärän voi suorittaa myös aikuisena Salossa ja mahdollista on myös suorittaa kesken jääneet peruskouluopinnot loppuun.Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluSaloJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluSaloJulkinen palveluVoit osallistua antamalla mielipiteesi kaavaprosessin aikana tai hakemalla asemakaavan laatimista tai asemakaavamuutosta voimassa olevaan kaavaan.Asiakasneuvonta palvelupisteissä
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin alueella on yhteensä 10 alueellista palvelupistettä.Asuintontit
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin myytävät ja vuokrattavat asuintontitAsumisoikeusasunnot
PalveluSaloJulkinen palveluAsumisoikeusasunto on vaihtoehto omistus- ja vuokra-asunnolle ilman tulorajoja ja neliörajoituksia.Asunnon terveyshaitan selvittäminen
PalveluSaloJulkinen palveluTerveydensuojelulain mukaan asunnon sisäilma ei saa aiheuttaa terveyshaittaa.Avoimet tarjouspyynnöt
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan sivuillaan käynnissä olevista hankinnoista, joiden kilpailutus on vireillä.Avoin varhaiskasvatuspalvelu
PalveluSaloJulkinen palveluLapsen hyvinvointia tuetaan kunnan varhaiskasvatuspalveluilla. Avoimet päiväkodit, leikkipuistot ja kerhot tarjoavat monenlaista toimintaa.Ehkäisevä päihdetyö
PalveluSaloJulkinen palveluEhkäisevä päihdetyö on ryhmissä tai yksilötapaamisissa toteutettavaa neuvontaa, varhaista puuttumista nuorten päihteidenkäyttöön sekä tukemista.Elintarvikekontaktimateriaalialan toimijan ilmoitus toimipaikastaan ja toiminnastaan
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluElintarvikekontaktimateriaalialan toimijan on tehtävä ilmoitus toimipaikastaan ja toiminnastaan elintarvikevalvontaviranomaiselle.Eläinlääkäripalvelut
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluSalon ja Someron kaupunkien eläinlääkärit tarjoavat peruseläinlääkäripalveluja sekä hyöty- että pieneläimille.Eläinsuojeluilmoituksen tekeminen
PalveluSaloJulkinen palveluEläinsuojeluilmoituksen tekeminen kaltoinkohdellusta eläimestä.Erityisnuorisotyö
PalveluSaloJulkinen palveluErityisnuorisotyö palvelee Salossa asuvia 12-18-vuotiaita nuoria ja heidän perheitään.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluSaloJulkinen palveluOpetussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittu paikallinen esiopetuksen opetussuunnitelma, jonka opetuslautakunta on hyväksynyt.Esiopetus
PalveluSaloJulkinen palveluEsiopetusta toteutetaan varhaiskasvatusyksiköissä esiopetussuunnitelmien mukaisesti.Esiopetuskuljetus
PalveluSaloJulkinen palveluKuljetus järjestetään esiopetuspäätöksessä mainittuun kunnalliseen esiopetusyksikköön.Etsivä nuorisotyö
PalveluSaloJulkinen palveluEtsivässä nuorisotyössä tuetaan jokaista omien vahvuuksien ja kiinnostusten kohteiden löytämisessä sekä tulevaisuuden suunnittelussa.Etuosto-oikeuden käyttö
PalveluSaloJulkinen palveluKunta voi tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta maanhankintaan erityistapauksissa.Hoitotarvikejakelu
PalveluSaloJulkinen palveluHoitotarvikejakelusta annetaan kotona hoidossa oleville Salossa asuville potilaille tarpeellisia sairaanhoitovälineitä ja -tarvikkeita.Ikäihmisten laitoshoito, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluHoivakodissa sinulla on mahdollista saada pitkäaikaista ympärivuorokautista hoitoa.Ikäihmisten palveluasuminen, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluPalveluasumisen tarkoituksena on auttaa sinua kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään.Ikäihmisten perhehoito, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluIkäihmisten perhehoito mahdollistaa turvallisen ja yksilölliset tarpeet huomioivan arjen perhekodissa tai hoidettavan kotona.Ikäihmisten tuettu asuminen, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluTuetun asumisen tarkoituksena on auttaa sinua kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään.Ikäkeskustoiminta, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluMajakka on neuvontapiste, joka tarjoaa ikäihmisille ja heidän omaisilleen toimintaa, tukea, neuvontaa ja yhdessäoloa.Ilmoitus alkutuotantopaikasta
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluAlkutuottajan tulee ilmoittaa alkutuotantopaikasta ja siellä harjoittamastaan toiminnasta.Ilmoitus elintarviketoiminnasta
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluElintarvikehuoneistosta on tehtävä ilmoitus.Joukkoliikenne
PalveluSaloJulkinen palveluSalossa liikennöitävien linja-autovuorojen aikataulut löytyvät kattavimmin Matkahuollon lippupalvelusta sekä Googlen reittipalvelusta.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluSaloJulkinen palveluArmfeltin koulussa toimii JOPO-luokka, jossa opetus järjestetään noin 10 oppilaan pienryhmässä.Julkisten hankintojen neuvonta
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin hankinnat pyritään toteuttamaan avoimesti, taloudellisesti ja ammattitaitoisesti sekä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.Jätehuollon neuvonta ja valvonta
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin jätehuollon käytännön toteutus ja neuvonta on annettu Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n tehtäväksi. Kaupunki hoitaa laillisuusvalvonnan.Jätehuolto
PalveluSaloYksityinen palveluJokaisella jätettä tuottavalla on jätelain mukaan velvollisuus huolehtia jätteistään asianmukaisesti.Kalastus
PalveluSaloJulkinen palveluOnkiminen ja pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, joiden harjoittamiseen ei tarvitse lupaa kalastuslaissa säädetyllä tavalla.Kansalaisopisto
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kansalaisopisto tarjoaa monipuolisia kursseja.Karttapalvelu
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin karttapalvelutKaupungille osoitetut laskut (ostolaskut)
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki toivoo ensisijaisesti verkkolaskua sekä 30 päivän maksuaikaa. Kaupungin laskujen maksuaika on 21 päivää laskun lähettämisestä lukien.Kaupungin lähettämät laskut
PalveluSaloJulkinen palveluMaksuaika on 21 päivää laskun lähettämisestä lukien, ellei lyhyemmästä tai pidemmästä maksuajasta ole erityisistä syistä sovittu tai muuta säädetty.Kaupungin viralliset ilmoitukset
PalveluSaloJulkinen palveluKunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa.Kaupungin vuokra-asunnot
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki omistaa Salon Vuokratalot Oy:n, jolla on rivi- ja kerrostaloasuntoja eri puolella Salon kaupunkia.Kirjastopalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluSalo tarjoaa monipuolisia kirjastopalveluita.Korkotukilainahakemusten vastaanotto
PalveluSaloJulkinen palveluHakija toimittaa korkotukilainan hyväksymistä koskevat hakemukset hankkeen sijaintikuntaan ilman erityistä hakuaikaa.Kotihoito, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluKotihoidon avulla voidaan tukea ikäihmisten kotona asumista ja omatoimista elämää sekä kannustetaan omien voimavarojen käyttöön.Koulukuljetus
PalveluSaloJulkinen palveluKoulu- ja esiopetuskuljetuksetKouluruokailu
PalveluSaloJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan, jolla täydennetään koululaisen kotona saamaa ravintoa.Kouluterveydenhuollon palvelut
PalveluSaloJulkinen palveluTerveydenhoitaja ja koululääkäri tekevät peruskoululaisille määräajoin yksilölliset terveystarkastukset.Kulttuuriavustukset
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki jakaa vuosittain avustuksia kulttuuritoimintaan.Kulttuuripalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluKaupungin kulttuuripalvelut tarjoavat tapahtumia, elämyksiä ja virikkeitä sekä asukkaille että vierailijoille.Kuntalaisaloite
PalveluSaloJulkinen palveluKunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.Lastenneuvolapalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluLastenneuvolat palvelevat alle kouluikäisiä lapsia sekä heidän perheitään.Lemmikkieläinten hautausmaat
PalveluSaloJulkinen palveluLemmikki on suositeltavinta haudata pieneläinhautausmaalle.Liikkuvasta elintarvikehuoneistosta ilmoittaminen
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluLiikkuvasta elintarvikehuoneistosta on tehtävä ilmoitus tai tiedote kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.Liikuntaneuvonta
PalveluSaloJulkinen palveluLiikuntapalvelut tarjoaa maksutonta liikuntaneuvontaa sekä tietoa liikuntamahdollisuuksista, terveyttä edistävästä liikunnasta ja liikuntaryhmistä.Liikuntatoiminnan avustukset
PalveluSaloJulkinen palveluLiikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
PalveluSaloJulkinen palveluSalon Vedelle on toimitettava täytettynä ja allekirjoitettuna kahtena kap- paleena hakemus/lausunto vesihuoltolaitokseen liittämisestä.Lukiokoulutus
PalveluSaloJulkinen palveluSalossa toimii kolme päivälukiota ja Salon lukion yhteydessä aikuislinja.Löytöeläinpalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluLöytöeläinten talteenotto ja kuljetusMaa-aineslupa
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluLupahakemus maa-ainesten ottamiseen osoitetaan Salon ympäristönsuojeluun.Maahanmuuttajien terveydenhuoltopalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluMaahanmuuttajien terveystarkastukset Läntisen terveysaseman neuvolassaMaahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kansalaisopisto tarjoaa aikuisten perusopetuksen alkuvaiheen opetusta. Opetus on tarkoitettu maahanmuuttajille, joilla koulutusvaje.Maaseutupalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluSinua palvellaan kaikissa maataloushallintoon ja tukijärjestelmiin liittyvissä kysymyksissä.Mittauspalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluMittauspalvelujen avulla mahdollistetaan tehokas ja oikeaan paikkatietoon perustuva kaupungin maankäyttösuunnittelu sekä alueiden rakentaminen.Museopalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluSalon historiallinen museo SAMU vastaa Salon alueen aineellisen perinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteille asettamisesta.Musiikkiopisto
PalveluSaloJulkinen palveluSalon musiikkiopisto on Salon kaupungin ylläpitämä musiikkioppilaitos, joka antaa musiikin laajan oppimäärän mukaista opetusta.Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupa
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluNikotiinivalmisteiden myynti muualla kuin apteekeissa edellyttää nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupaa.Nuorisotilat
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin alueella on 11 nuorisotilaa eri puolilla kaupunkia. Nuorisotiloilla on ohjattua toimintaa pääsääntöisesti 9-17-vuotiaille.Nuorisotyö
PalveluSaloJulkinen palveluNuorisopalvelut toteuttaa nuorisolaissa määriteltyjä nuorisotyön perustehtäviä.Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluSaloJulkinen palveluYleisavustus voidaan myöntää yhdistyksille, joiden pääasiallinen toiminta yhdistysten sääntöjen mukaan on nuorisotoimintaa.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluNuorisopalvelut toteuttaa nuorisolaissa määriteltyjä nuorisotyön perustehtäviä.Nuorten työpajatoiminta
PalveluSaloJulkinen palveluNuorten työpajatoiminta on juuri sinulle salolainen 15-25 -vuotias nuori, jos olet ilman opiskelu- ja työpaikkaa.Omaishoidon tuki, yli 65-vuotiaat, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluOmaishoidon tuen tarkoituksena on mahdollistaa hoidettavan asuminen omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja siirtää laitoshoidon tarvetta.Omin jaloin-toiminta
PalveluSaloJulkinen palveluOmin jaloin -toiminta 13-17-vuotiaille (yläkoululaisille sekä toisen asteen opiskelijoille)Opiskeluhuolto lukiokoulutuksessa
PalveluSaloJulkinen palveluOpiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksenjärjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto sekä opiskeluhuollon palvelut.Opiskeluterveydenhuollon palvelut, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluOpiskeluterveydenhuolto palvelee ammattikorkeakoulussa, toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa, aikuiskoulutuksessa ja lukiossa opiskelevia.Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
PalveluSaloJulkinen palveluOppimisen ja koulunkäynnin tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.Osoitteen antaminen
PalveluSaloJulkinen palveluOsoitteen kiinteistölle tai rakennukselle antaa aina kunta. Salossa se kuuluu kiinteistö- ja mittauspalvelujen osastolle.Palveluliikenne
PalveluSaloJulkinen palveluTurvatakseen kuntalaisille mahdollisuuden viikoittaisiin asiointimatkoihin, kaupunki järjestää ympäri vuoden palveluliikennettä.Perheoikeudelliset asiat, Salo
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluIsyysasiat, elatus-, huolto- ja tapaamissopimusasiat, adoptioasiat sekä selvityksen laatiminen tuomioistuimille lasten huolto- ja tapaamisriidoissa.Perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvonta
PalveluSaloJulkinen palveluPerhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvontaa voit saada äitiysneuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.Perus- ja esiopetuksen tapaturmakuljetukset
PalveluSaloJulkinen palveluTapaturman sattuessa on kuljetustarpeesta ilmoitettava mahdollisimman nopeasti liikennepalveluihin.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluSaloJulkinen palveluKoululaisten iltapäivätoimintaa järjestetään 1. - 2. luokan oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Salon kaupunki ei järjestä aamutoimintaa.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluSaloJulkinen palveluPerusopetuksessa on mahdollista saada monenlaista apua ja tukea koulutyöhön.Perusopetus
PalveluSaloJulkinen palveluKouluyksiköitä on Salossa noin 30. Perusopetuksen oppilasmäärä on tällä hetkellä noin 5500.Potilasasiamies
PalveluSaloJulkinen palveluPotilasasiamies avustaa potilasta hänen asemaansa tai oikeuksiinsa kohdistuvien tyytymättömyystilanteiden selvittelyssä.Psykologipalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluTerveyskeskuspsykologin vastaanotolle pääsee lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä.Puhtaanapitopalvelu
PalveluSaloJulkinen palveluPuhtaanapidossa siivousta järjestetään noin 150 työntekijän voimin kolmella eri palvelualueella, joita johtavat palveluesimiehet.Rakennuksen purkaminen
PalveluSaloJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan yleensä lupa.Rakennusjärjestys ja maksut
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin rakennusjärjestys on kaupunginvaltuuston 14.12.2020 hyväksymä ja astunut voimaan 01.02.2021.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluSalon kaupunki käsittelee rakentamisen lupahakemukset Lupapiste -palvelun kautta, www.lupapiste.fi .Rakennustyömaan katselmukset
PalveluSaloJulkinen palveluRakennusluvassa esitetään lupaehtoina katselmukset, jotka rakennustyön aikana tulee suorittaa.Rakennusvalvonta
PalveluSaloJulkinen palveluRakennusvalvonta käsittelee rakentamiseen tarvittavat luvat, valvoo rakennusten ja rakennetun ympäristön kunnossapitoa sekä kaavojen noudattamista.Ravitsemispalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin ravitsemispalvelut valmistaa ruokaa 7 valmituskeittiössä.Ruokailu ikäihmisille
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki järjestää monipuolista ruokailumahdollisuutta ikäihmisille eri puolilla kaupunkia.Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa
PalveluSaloJulkinen palveluRuokailun tavoitteena on tukea ja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä.Ruokailu päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esiopetuksessa
PalveluSaloJulkinen palveluVarhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun päiväkodeissaan, esi- ja perusopetuksen oppilaat kouluissaan.Ruotsinkielinen varhaiskasvatus
PalveluSaloJulkinen palveluRuotsinkielistä varhaiskasvatusta järjestetään Ollikkalan päiväkodissa.Salon kaupungin avoimet työpaikat ja rekrytointi
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki ilmoittaa avoimista työpaikoista Kuntarekry.fi, Työ- ja elinkeinotoimiston ja Salon kaupungin verkkosivuilla.Salon kaupungin palkkatukityöllistäminen
PalveluSaloJulkinen palveluKaupunki tarjoaa palkkatukipaikkoja monilta eri palvelualueilta salolaisille pitkään työttömänä olleille työnhakijoille.Sisäliikuntapaikat
PalveluSaloJulkinen palveluSalon liikuntapalvelut hallinnoi mm. uimahallia, jäähallia, liikuntahalleja ja kuntosaleja.Soveltava liikunta
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupungin liikuntapalvelut järjestää erityislapsille, ikäihmisille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille soveltavan liikunnan palveluja.Suomi toisena kielenä
PalveluSaloJulkinen palveluVarhaiskasvatuksessa tuetaan myös lapsen suomen kielen oppimista ja kahteen kulttuuriin kasvamista.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluMikäli rakennushanke poikkeaa tontilla voimassa olevasta asemakaavasta, sijaitsee asemakaavoittamattomalla alueella tai ranta-alueella.Suuresta yleisötilaisuudesta ilmoittaminen
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluSuuresta yleisötilaisuudesta tehdään selvitys ympäristöterveydenhuollolle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.Taiteen perusopetus
PalveluSaloJulkinen palveluOpetushallitus määrittää taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävät, arvot ja yleiset tavoitteet.Talousveden valvonta
PalveluSaloJulkinen palveluYmpäristöterveydenhuolto valvoo vesilaitosten toimittaman talousveden laatua ja opastaa kaivoveden laadun varmistamisessa.Tehostettu palveluasuminen, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa tarjoava yksikkö, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Terveydensuojelulain mukainen ilmoitus
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluTerveyshaittaa aiheuttavasta toiminnasta tehdään terveydensuojelulain mukainen ilmoitus.Tilapäinen varhaiskasvatus
PalveluSaloJulkinen palveluPerheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen päivähoitoon.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluSaloJulkinen palveluAsukkaat ja salolaiset yhdistykset voivat varata tilapäisesti tai säännölliseen käyttöön Salon kaupungin omistuksessa olevia tiloja.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluSaloJulkinen palveluPalvelut on jaettu kolmeen eri vastuutiimiin: tonttipalveluihin, kiinteistönmuodostus- ja paikkatietopalveluihin sekä mittauspalveluihin.Tuettu työllistyminen
PalveluSaloJulkinen palveluKoskee henkilöä, joka vamman, sairauden, kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsee työllistymiseensä erityistukea.Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa sekä tukkumyynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoite2 kuntaaJulkinen palveluTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää luvan hakemista myyntipaikan sijaintikunnalta. Tukkumyynnistä tehdään ilmoitus.Työllisyyspalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluTyöllisyyspalvelujen tehtävänä on kaupungin työllisyystoimien koordinointi, kehittäminen ja valvonta sekä alueen työllisyystilanteen parantaminen.Uimaveden valvonta
PalveluSaloJulkinen palveluUimarantojen sekä uimahallien veden laatua seurataan näytteitä tutkimalla.Ulkoliikuntapaikat
PalveluSaloJulkinen palveluSalon kaupunki tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia ulkoliikuntaan.Varhaiserityiskasvatus
PalveluSaloJulkinen palveluJokaiselle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma. Suunnitelma tehdään yhdessä vanhempien kanssa.Varhaiskasvatus kunnallisessa perhepäivähoidossa
PalveluSaloJulkinen palveluPerhepäivähoito on hoitajan kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta.Varhaiskasvatus kunnallisessa päiväkodissa
PalveluSaloJulkinen palveluVarhaiskasvatus on varhaiskasvatussuunnitelman mukaista kasvatusta, opetusta ja hoitoa alle 7-vuotiaille lapsille, jota järjestetään päiväkodeissa.Velvoitetyöllistäminen
PalveluSaloJulkinen palveluVelvoitetyöllistäminen on kuuden kuukauden mittainen työsuhde työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluville työnhakijoille.Vesihuolto haja-asutusalueella
PalveluSaloYksityinen palveluHaja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.Veteraanien palvelut, Salo
PalveluSaloJulkinen palveluRintamaveteraanipalvelutViljelypalstat
PalveluSaloJulkinen palveluSalossa on kplme viljelypalsta-aluetta. Ne sijaitsevat Kyntömiehenpuistossa Palometsässä, Tiilitehtaanpuistossa Ollikkalassa ja Jaanunpuistossa.Yksityistieavustukset
PalveluSaloJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteSaloJulkinen palveluJos toiminta on lupavelvollista, ei toimintaa saa aloittaa ennen lainvoimaista lupaa.Ympäristönsuojelu
PalveluSaloJulkinen palveluYmpäristönsuojelun avulla kunta pyrkii turvaaman hyvän ja monipuolisen elinympäristön.Ympäristöterveydenhuolto
PalveluSaloJulkinen palveluYmpäristöterveydenhuollon tavoitteena on varmistaa ihmisten ja eläinten elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus.Yritystontit
PalveluSaloJulkinen palveluSalo tarjoaa runsaan valikoiman monipuolisia sijoittumispaikkoja yrityksille.Äitiysneuvolapalvelut
PalveluSaloJulkinen palveluÄitiysneuvolassa seurataan raskauden etenemistä, äidin ja tulevan vauvan terveyttä sekä tuetaan äitejä odotusaikana ja vauvan synnyttyä.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Hellewi ilmoittautumisjärjestelmä liikuntapalveluiden järjestämään ohjattuun liikuntatoimintaan
VerkkoasiointiSaloIlmoittautumisjärjestelmä Hellewissä ilmoittaudutaan Salon kaupungin liikuntapalveluiden järjestämään ohjattuun liikuntatoimintaan.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45ilppa-verkkoasiointi
VerkkoasiointiSaloIlmoitat elintarvike- ja terveydensuojelulain mukaisen toiminnan aloittamisesta, olennaisesta muuttamisesta, lopettamisesta ja toimijan vaihtumisestaKunnossapitoavustushakemus
VerkkoasiointiSaloKunnossapitoavustuksia haetaan sähköisen järjestelmän kautta. Linkki on sähköiseen kunnossapitoavustusten hakuun.Kuntarekry
VerkkoasiointiSaloSalon kaupunki käyttää rekrytoinneissaan sähköistä rekrytointijärjestelmää, avoimet työpaikat löytyvät Kuntarekry.fi:stä.Liikuntatilojen varaus
VerkkoasiointiSaloVoit selata varauksia, vuokrata tiloja sekä hakea vuoroja tilarausohjelma Timmin kautta.Maatalouden ympäristönsuojelun lomakkeet
VerkkoasiointiSaloYmpäristöhallinnon yhteinen verkkosivuPalaute
VerkkoasiointiSaloVoit lähettää meille suoraan palautetta verkkosivun kautta tai sähköpostitse kirjaamoon.Roskaamisilmoitus
VerkkoasiointiSaloIlmoita yleiselle alueelle jätetyistä jätteistä ympäristönsuojeluun roskaamisilmoituksella.Sähköinen roskaantumisilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Salon kansalaisopiston kurssit ja ilmoittautuminen
VerkkoasiointiSaloVoit suoraan hypätä ilmoittautumisjärjestelmä Hellewin etusivulle.Salon karttapalvelu
VerkkoasiointiSaloKartta- ja paikkatietoaineistoa on saatavana yleisimmissä tiedostoformaateissa digitaalista käyttöä ja jatkojalostusta varten.Salon kaupungin ympäristöterveydenhuolto
Verkkoasiointi2 kuntaaYmpäristöterveydenhuolto hoitaa alueellaan elintarvikevalvonnan, terveydensuojelun, eläinlääkintähuollon ja tupakkalain valvonnan.Tontin varaaminen
VerkkoasiointiSaloAsuin- ja yritystonttien varaaminen karttapalvelun kautta. Ajantasainen tonttien varaustilanne on nähtävillä kaupungin karttapalvelussa.Varauspalvelu
VerkkoasiointiSaloSähköisen varauspalvelun kautta voit varata Salon kaupungin venepaikkoja ja viljelypalstoja sekä katsella ja muokata omia varauksiasi.Varhaiskasvatus- ja esiopetushakemus
VerkkoasiointiSaloHakemus varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen.Vaski-verkkokirjasto
VerkkoasiointiSaloVaski-kirjastojen yhteinen verkkokirjasto.Avoinna ympäri vuorokauden.
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hakemus
LomakeSaloMaanomistaja tai haltija voi hakea asemakaavan laatimista tai asemakaavamuutosta voimassa olevaan kaavaan.Asumisoikeuden järjestysnumerohakemus
LomakeSaloAsumisoikeusasunnon saamista varten tarvittava järjestysnumero haetaan kunnasta. Hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti.Asuntohakemuslomake
LomakeSaloSalon kaupunki omistaa suoraan joitakin asuntokohteita eri puolilla kaupunkia. Näitä asuntoja voi kysellä Salosta kaupungintalolta.Ilmoitus elintarvikehuoneistosta
Lomake2 kuntaaElintarvikehuoneiston rekisteröintiä varten täytetään lomake.Ilmoitus terveydensuojelulain mukaisesta toiminnasta
Lomake2 kuntaaToiminnan rekisteröintiä varten tulee tehdä ilmoitus.Kohdeavustuslomake, liikuntapalvelut
LomakeSaloKohdeavustukset jakautuvat koulutus- ja kartta-avustukseen sekä liikuntapaikkojen hoitoavustus.Koulu- ja esiopetuskuljetushakemus
LomakeSaloHakemukset on tehtävä ensisijaisesti Wilmassa. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista tehdä Wilmassa, täytetään tulostettava hakemus.Leirisalon käyttövuorot
LomakeSaloKäyttövuoroja myönnetään salolaisille yhdistyksille ja kaupungin sisäiseen käyttöön. Leirisalon osoite: Lillviikintie 201, KemiöLupahakemus maa-ainesten ottamiseen
LomakeSaloLupaa maa-ainesten ottamiseen haetaan kirjallisesti hakemuslomakkeella. Hakemukseen on liitettävä maa-ainesasetuksen mukainen ottamissuunnitelma.Nuorisotilojen käyttövuoroanomus
LomakeSaloKäyttövuoroja myönnetään salolaisille yhdistyksille ja kaupungin sisäiseen käyttöön.Tuloselvityslomake asunnonmuutostyöt, Salo
LomakeKoko SuomiTuloselvitys sosiaalihuoltolain mukaiseen asunnonmuutostöiden hakemukseenTyöllistämistuen tilityshakemus
LomakeKoko SuomiKaupunki voi myöntää palkkaukseen tukea salolaiselle tai Saloon sijoittuvalle työnantajalle. Haku tapahtuu tilityshakemuksella.Työllistämistukihakemus
LomakeSaloKaupunki voi myöntää palkkaukseen tukea salolaiselle tai Saloon sijoittuvalle työnantajalle.Vahingonkorvaushakemus
LomakeSaloKaduilla ja yleisillä alueilla tapahtuneet vahingonkorvaushakemukset voi palauttaa postitse.
Rajaa listaa
Näytetään 75 asiointikanavaa
Asumisoikeusasunnot
PuhelinasiointiSaloAsumisoikeusasunto on vaihtoehto omistus- ja vuokra-asunnolle ilman tulorajoja ja neliörajoituksia. Yhteystiedot puhelinasiointiinmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Toimistosihteeri+358 27785505(pvm/mpm)Eläinlääkäri, Halikon vastaanotto
Puhelinasiointi2 kuntaaEläinlääkärit tarjoavat eläinlääkäripalveluja sekä pien- että suureläimille. Ollessaan toimenpiteessä, hän ei pysty vastaamaan puheluihin.Puhelinaika vastaanotoillemaanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:Eläinlääkäri+358 27784603(pvm/mpm)Eläinlääkäri+358 27784604(pvm/mpm)Eläinlääkäri, Perniön vastaanotto
Puhelinasiointi2 kuntaaEläinlääkärit tarjoavat eläinlääkäripalveluja sekä pien- että hyötyeläimille. Ollessaan toimenpiteessä, hän ei pysty vastaamaan puheluihin.Puhelinaika vastaanotoillemaanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:Eläinlääkäri+358 27784602(pvm/mpm)Eläinlääkäri, Someron vastaanotto
Puhelinasiointi2 kuntaaEläinlääkärit tarjoavat eläinlääkäripalveluja sekä pien- että suureläimille. Ollessaan toimenpiteessä, hän ei pysty vastaamaan puheluihin.Puhelinaika vastaanotoillemaanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:Eläinlääkäri+358 447791295(pvm/mpm)Eläinlääkäri+358 447791296(pvm/mpm)Erityisnuorisotyöntekijät
PuhelinasiointiSaloErityisnuorisotyö palvelee Salossa asuvia 12-18-vuotiaita nuoria ja heidän perheitään.Puhelin:Erityisnuorisotyöntekijä+358 447784805(pvm/mpm)Erityisnuorisotyöntekijä+358 447784817(pvm/mpm)Eteläinen kotihoito, Salo
PuhelinasiointiSaloEteläisen kotihoidon piiriin kuuluvat seuraavat alueet: Perniö, Särkisalo, Alhainen, Rauhala (tukiasuminen) sekä Salotiimi.Puhelin:Aluepäällikkö+358 27726257(pvm/mpm)Etsivät nuorisotyöntekijät
PuhelinasiointiSaloEtsivän nuorisotyöntekijän tapaamiset ovat vapaaehtoisia ja luottamuksellisia.Puhelin:Etsivä nuorisotyöntekijä+358 447784824(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä (A-klinikka)+358 503229271(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä+358 447784833(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä+358 447784807(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä+358 447784288(pvm/mpm)Halikon lukio
PuhelinasiointiSaloHalikon lukio on ihannekokoinen lukio: laaja kurssitarjonta, silti yksilöllistä opetusta ja ohjausta - opiskelija huomataan ja huomioidaan.Puhelin:Rehtori+358 27786001(pvm/mpm)Kurssisihteeri+358 27784031(pvm/mpm)Halikon palvelupiste
PuhelinasiointiSaloPalvelupiste sijaitsee Halikon virastotalossa.tiistai-torstai 8.00–16.00Puhelin:Palvelupiste+358 27785301(pvm/mpm)Ikäkeskus Majakka, puhelinasiointi, Salo
PuhelinasiointiSaloMajakka on neuvontapiste, joka tarjoaa ikäihmisille ja heidän omaisilleen toimintaa, tukea, neuvontaa ja yhdessäoloa.Avoinnamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447723281(pvm/mpm)Inkereen päiväkoti, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloPäiväkodissa on kolme ryhmää, joista Piipertäjät ja Vipeltäjät toimivat Inkereen monitoimitalossa. Vilistäjät toimivat Inkereen koulun tiloissa.Puhelin:Piipertäjät+358 447787940(pvm/mpm)Vipeltäjät+358 447787941(pvm/mpm)Vilistäjät+358 447787942(pvm/mpm)Keittiö+358 447785972(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja+358 447787998(pvm/mpm)Päiväkodin varajohtaja+358 447787957(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja+358 447787861(pvm/mpm)Itäinen kotihoito, Salo
PuhelinasiointiSaloItäisen kotihoidon piiriin kuuluvat seuraavat alueet: Kisko, Perniökoti, Pahkavuori, Ollikkala, Koivulehto (tukiasuminen) sekä kotitiimi.Puhelin:Aluepäällikkö+358 27726118(pvm/mpm)Joustava perusopetus
PuhelinasiointiSaloArmfeltin koulussa toimii JOPO-luokka, jossa opetus järjestetään noin 10 oppilaan pienryhmässä.Puhelin:kanslia+358 27784048(pvm/mpm)koulusihteeri+358 447784590(pvm/mpm)laaja-alainen erityisopettaja alakoulu+358 447784053(pvm/mpm)laaja-alainen erityisopettaja yläkoulu+358 447784684(pvm/mpm)Jätehuollon laillisuusvalvonta
PuhelinasiointiSaloKunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo jätelain ja sen nojalla annettujen kunnallisten jätehuoltomääräysten noudattamista kunnassa.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Ympäristönsuojelupäällikkö+358 27787800(pvm/mpm)Kaupungintalon infopiste
PuhelinasiointiSaloKaupungintalon infopiste (palvelupiste)Puhelin:+358 27782060(pvm/mpm)Kesäuinti yhteystiedot
PuhelinasiointiSaloTervetuloa viihtymään Salon kaupungin hallinnoimilla uimarannoillaPuhelin:Härjänvatsa+358 447784773(pvm/mpm)Kokkila+358 447784778(pvm/mpm)Lehmijärvi+358 447784777(pvm/mpm)Märynummi+358 447784772(pvm/mpm)Naarjärvi+358 447784775(pvm/mpm)Nummijärvi+358 447784774(pvm/mpm)Kirjaamo
PuhelinasiointiSaloKirjaamo vastaanottaa Salon kaupungille osoitetut asiakirjat, sähköiset viestit, palautteet ja aloitteet.Avoinnamaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Kirjaamo+358 27782043(pvm/mpm)Korkotukilainat
PuhelinasiointiSaloYhteystiedot puhelinasiointiinPuhelin:Hallintoasiantuntija+358 27782003(pvm/mpm)Kotiutus ja yöajan kotikäynnit, Salo
PuhelinasiointiSaloAkuutti, lyhytaikainen kotiutumisen tuki. Kotiutushoitajien kotikäynnit asiakkaan tuentarpeen mukaan klo 8-21, mahdollisesti myös yöajan käynnit.Puhelin:Maakunnallinen puhelinpalvelu suomeksi+358 22626164(pvm/mpm)Maakunnallinen puhelinpalvelu ruotsiksi+358 22626174(pvm/mpm)Koulu- ja esiopetuskuljetukset
PuhelinasiointiSaloKaikki koulu- ja esiopetuksen kuljetusasioihin liittyvät kysymykset pyydetään lähettämään kuljetuskoordinaattorille ensisijaisesti sähköpostitse.Puhelinaikamaanantai-perjantai 10.00–11.00Puhelin:Kuljetuskoordinaattori+358 27784010(pvm/mpm)Koululaisten iltapäivätoiminta
PuhelinasiointiSaloKoululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori. Salon kaupunki ei järjestä aamutoimintaa.Puhelin:Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori+358 27784015(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 27784014(pvm/mpm)Kuljetuskoordinaattori
PuhelinasiointiSaloPerus- ja esiopetuksen kuljetukset KuljetuskoordinaattoriSoittoaikamaanantai-perjantai 10.00–11.00Puhelin:Kuljetuskoordinaattori+358 27784010(pvm/mpm)Kulttuuripalvelut
PuhelinasiointiSaloSalon kaupungin yleisissä kulttuuripalveluissa olemme aktiivisesti mukana kulttuuritoiminnan ideoinnissa ja luomisessa eri kohderyhmille.Puhelin:Kulttuurituottaja+358 27784982(pvm/mpm)Ladut ja kuntoradat info
PuhelinasiointiSaloSalossa on 87 kilometriä latuja, joista 50 km on valaistu.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Puhelut+358 27784725(pvm/mpm)Tekstiviestit+358 447784725(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari+358 27784701(pvm/mpm)Liikelaitos Salon Vesi, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloSalon Veden yhteystiedot Asiakaspalvelu toimii osoitteessa Satamakatu 9, 24100 Salo.Vikailmoituksetmaanantai-torstai 7.00–15.30perjantai 7.00–13.30Vesihuollon vikapäivystys työajan ulkopuolellamaanantai 15.30 - tiistai 7.00tiistai 15.30 - keskiviikko 7.00keskiviikko 15.30 - torstai 7.00torstai 15.30 - perjantai 7.00perjantai 13.30 - maanantai 7.00Puhelin:Toimitusjohtaja+358 27785701(pvm/mpm)Vikailmoitukset, työtilaukset ja vesijohtoverkostot+358 27785707(pvm/mpm)Vesilaitoksen tekniikka+358 27785708(pvm/mpm)Jätevesipumppaamot+358 27785709(pvm/mpm)Vesihuoltosihteeri, liittymissopimus ja laskutusasiat+358 27785704(pvm/mpm)Toimistosihteeri, ostolaskut ja laskutusasiat+358 27785703(pvm/mpm)Viemärilaitospäällikkö+358 27785801(pvm/mpm)Vesihuollon vikapäivystys työajan ulkopuolella+358 447785800(pvm/mpm)Liikelaitos Salon Vesi, vikailmoitukset
PuhelinasiointiSaloSalon Veden yhteystiedot vikailmoitusten tekemiseenVikailmoituksetmaanantai-torstai 7.00–15.30perjantai 7.00–13.30Vesihuollon vikapäivystys työajan ulkopuolellamaanantai 15.30 - tiistai 7.00tiistai 15.30 - keskiviikko 7.00keskiviikko 15.30 - torstai 7.00torstai 15.30 - perjantai 7.00perjantai 13.30 - maanantai 7.00Puhelin:Vesihuoltoesimies, vikailmoitukset ma-to kello 7.00 - 15.30 ja pe kello 7.00- 13.30+358 27785707(pvm/mpm)Vesihuollon vikapäivystys työajan ulkopuolella ma-to 15.30-07.00 ja pe-ma 13.30-07.00+358 447785800(pvm/mpm)Liikennepalvelut
PuhelinasiointiSaloSalon kaupungin liikennepalvelut koostuvat joukkoliikenteestä, koulukuljetuksista ja palveluliikenteestä.Palveluliikenteen tilauksetmaanantai-perjantai 12.00–15.00Perus- ja esiopetuksen kuljetukset, soittoaikamaanantai-perjantai 10.00–11.00Puhelin:Johtava liikennepalveluasiantuntija+358 27787714(pvm/mpm)LIikennesuunnittelija+358 27782116(pvm/mpm)Palvelu- ja joukkoliikenne, kuljetuskoordinaattori (ei aikatauluneuvontaa)+358 27783274(pvm/mpm)Perus- ja esiopetuksen kuljetukset, kuljetuskoordinaattori (soittoaika klo 10-11)+358 27784010(pvm/mpm)Kotihoidon ateriakuljetukset, kuljetuskoordinaattori+358 27726105(pvm/mpm)Palveluliikenteen tilaukset (arkisin klo 12-15)+358 27787716(pvm/mpm)Liikuntaneuvonnan yhteyshenkilöt
PuhelinasiointiSaloLiikuntapalvelut tarjoaa maksutonta liikuntaneuvontaa sekä tietoa liikuntamahdollisuuksista, terveyttä edistävästä liikunnasta ja liikuntaryhmistä.Puhelin:Lapset, erityislapset ja perheet+358 27784705(pvm/mpm)Lapset, erityislapset ja perheet+358 27784712(pvm/mpm)Nuoret+358 27784705(pvm/mpm)Työikäiset ja pitkäaikaissairaat aikuiset+358 27784709(pvm/mpm)Ikäihmiset ja aikuisten soveltava liikunta+358 27784710(pvm/mpm)Liikuntaneuvonta, ikäihmiset, aikuisten ja nuorten soveltava liikunta
PuhelinasiointiSaloSalon kaupungin liikuntapalvelut järjestää ikäihmisille, vammautuneille ja pitkäaikaissairaille soveltavan liikunnan palveluja.Puhelin:Liikunnanohjaaja+358 27784710(pvm/mpm)Liikunnanohjaaja+358 27784703(pvm/mpm)Liikuntaneuvonta, lapset, erityislapset ja perheet
PuhelinasiointiSaloSalon kaupungin liikuntapalvelut antaa liikuntaneuvontaa ja järjestää erityislapsille soveltavan liikunnan palveluja.Puhelin:Liikunnanohjaaja+358 27784706(pvm/mpm)Liikunnanohjaaja+358 27784705(pvm/mpm)Liikunnanohjaaja+358 27784710(pvm/mpm)Liikuntaneuvonta, nuoret
PuhelinasiointiSaloNUOLI on nuorten liikuntaneuvontapalvelu.Puhelin:Liikunnanohjaaja+358 27784706(pvm/mpm)Liikuntaneuvonta, työikäiset ja pitkäaikaissairaat aikuiset
PuhelinasiointiSaloAsuitpa missä päin Saloa tahansa, niin sinulle on tarjolla lukuisia liikuntaryhmiä ympäri vuoden.Puhelin:Liikunnanohjaaja+358 27784710(pvm/mpm)Liikuntapaikat yhteystiedot
PuhelinasiointiSaloSalon liikuntapalveluiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on rakentaa ja ylläpitää niin sisä- kuin ulkoliikuntapaikkoja.Puhelin:Liikuntasuunnittelija+358 27784707(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari Jäähalli, urheilukentät, ladut ja jäät+358 27784701(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari Uimahalli, uimarannat, liikuntahallit ja kuntosalit+358 27784702(pvm/mpm)Salohallin laitosmiehet+358 27784705(pvm/mpm)Salohallin laitoshuoltajat+358 27784752(pvm/mpm)Liikuntapalvelut
PuhelinasiointiSaloLiikuntapalvelujen yhteystiedotPuhelin:Toimistosihteeri+358 27784715(pvm/mpm)Tiedotussihteeri+358 27784717(pvm/mpm)Liikuntasuunnittelija, työpiste Salohallissa, liikuntasalien vakiovuorovaraukset+358 27784707(pvm/mpm)Liikuntasuunnittelija+358 27784709(pvm/mpm)Vapaa-aikajohtaja+358 27784700(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari+358 27784701(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari+358 27784702(pvm/mpm)Lomituspalvelun henkilökunta
PuhelinasiointiSaloMaatalouslomituspalveluja voivat käyttää pakollisesti MYEL-vakuutetut maatalousyrittäjät, joilla on kotieläimiä.Puhelinaika lomituspalveluohjaajillemaanantai-perjantai 8.00–12.00Puhelin:Lomituspalvelusihteeri+358 447787101(pvm/mpm)Lomituspalveluesimies+358 447787102(pvm/mpm)Lomituspalveluohjaaja, puhelinaika on klo 8.00-12.00, muina aikoina tavoittaa sähköpostitse ja tekstiviesteillä+358 447787104(pvm/mpm)Lomituspalveluohjaaja, puhelinaika on klo 8.00-12.00, muina aikoina tavoittaa sähköpostitse ja tekstiviesteillä+358 447787103(pvm/mpm)Luistelukentät info
PuhelinasiointiSaloLuistelukenttien tilanteesta tiedotetaan reaaliaikasiesti sivulla https://salo.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/ulkoliikuntapaikat/luistelukentat/Pukusuojien aukioloajatmaanantai-perjantai 8.00–20.45lauantai-sunnuntai 9.00–20.45Puhelin:Puhelintiedustelut+358 27784725(pvm/mpm)Tekstiviestit+358 447784725(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari+358 27784701(pvm/mpm)Maankäyttöpalvelut / kaavoitus
PuhelinasiointiSaloMaankäyttöpalvelut vastaa kaavoituksesta ja poikkeamis- ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelusta sekä osallistuu maankäytön suunnitteluun.Puhelin:Asemakaavapäällikkö+358 27785101(pvm/mpm)Yleiskaavapäällikkö+358 27785113(pvm/mpm)Moision koulu
PuhelinasiointiSaloMoision koulun yhteystiedot puhelinasiointiinPuhelin:Rehtori+358 447784474(pvm/mpm)Vararehtori+358 447784493(pvm/mpm)Koulusihteeri+358 27784470(pvm/mpm)Musiikkiopisto
PuhelinasiointiSaloSalon musiikkiopiston yhteystiedot puhelinasiointia varten.Kanslia avoinna ennakkovarauksella:maanantai-torstai 10.00–12.00 ja 13.00–16.00perjantai 10.00–12.00 ja 13.00–14.45Puhelin:Rehtori+358 447784642(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 447784640(pvm/mpm)Muurlan leikkikoulu puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloToiminta on suunnattu 2-vuotta täyttäneille lapsille, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa, eivätkä saa yksityisen hoidon tuen kuntalisää.Puhelin:+358 447787962(pvm/mpm)Muurlan päiväkoti, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloPäiväkodin esiopetusryhmä, Pajupillit, toimii Muurlan koulun tiloissa. Muut ryhmät: Onnimannit ja PillipiiparitPuhelin:Onnimannit+358 447787907(pvm/mpm)Pillipiiparit+358 447787914(pvm/mpm)Pajupillit+358 447787908(pvm/mpm)Muurlan ja Toijan päiväkotien johtaja+358 447787904(pvm/mpm)Varajohtaja+358 447787906(pvm/mpm)Muurlan avoin päiväkoti+358 447787962(pvm/mpm)Uotilantien keittiö+358 447785821(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja+358 447787859(pvm/mpm)Nuorisotoiminnan tukemiseen tarkoitetut avustukset
PuhelinasiointiSaloYhteystiedotPuhelin:Nuorisopalvelupäällikkö+358 27784800(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 27784802(pvm/mpm)Nuorisotoimisto
PuhelinasiointiSaloNuorisopalvelujen yhteystiedot: nuorisopalvelupäällikkö ja toimistosihteeri sekä nuorisotyön suunnittelijatPuhelin:Nuorisopalvelupäällikkö+358 447784800(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 447784802(pvm/mpm)Nuorisotyön suunnittelija+358 447784664(pvm/mpm)Nuorten pajatoiminta
PuhelinasiointiSaloPajajakson aikana tukenasi ovat työpajojen valmentajat sekä yksilövalmentaja yhteistyössä muiden nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa.Puhelin:Yksilövalmentaja+358 447784831(pvm/mpm)Yksilövalmentaja+358 447784829(pvm/mpm)Ryhmävalmentaja+358 447784804(pvm/mpm)Starttipaja työvalmentaja+358 447784859(pvm/mpm)Starttipaja työvalmentaja+358 447784819(pvm/mpm)Puutyöpaja työvalmentaja+358 447784837(pvm/mpm)Taidetyöpaja työvalmentaja+358 447784827(pvm/mpm)Mediapaja työvalmentaja+358 447784289(pvm/mpm)Kahvilapaja (Metka-kahvila) työvalmentaja+358 447784839(pvm/mpm)Avustava työvalmentaja+358 447784858(pvm/mpm)Ohjaamo Salo, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloSalon Ohjaamon puhelinasioinnin kautta alle 30-vuotias nuori saa tietoa, neuvontaa sekä palveluohjausta.maanantai-perjantai 12.00–15.00Puhelin:+358 503498036(pvm/mpm)Palveluliikenteen liikennöinti
PuhelinasiointiSaloPalveluliikenteellä tarjotaan mahdollisuutta päästä asioimaan kaksi kertaa viikossa.Asiakaspalvelu vastaa, muina aikoina puhelu ohjautuu vastaajaanmaanantai-perjantai 8.00–14.00Puhelin:Matkatilaukset+358 27787716(pvm/mpm)Palveluliikenteen matkatilaukset
PuhelinasiointiSaloMatka tilataan tilauspalvelukeskuksesta viimeistään matkapäivää edeltävänä arkipäivänä.Asiakaspalvelu avoinnamaanantai-perjantai 8.00–14.00Puhelin:Palveluliikenteen matkatilaukset+358 27787716(pvm/mpm)Palveluohjaaja, ikäihmisen perhehoito, Salo
PuhelinasiointiSaloPalveluohjaaja selvittää hakijan palvelutarpeen.Puhelin:Palveluohjaaja+358 27726100(pvm/mpm)Perniön avoin päiväkoti
PuhelinasiointiSaloToiminta on suunnattu 2-vuotta täyttäneille lapsille, jotka eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.Leikkipuisto avoinnamaanantai 8.30–11.30 ja 12.00–15.00keskiviikko 8.30–11.30 ja 12.00–15.00Puhelin:Leikkikoulu+358 447787892(pvm/mpm)Pohjoinen kotihoito, Salo
PuhelinasiointiSaloPohjoisen kotihoidon piiriin kuuluvat seuraavat alueet: Halikko, Kuupe, Moisio sekä yöhoidon järjestäminen.Puhelin:Aluepäällikkö+358 27726106(pvm/mpm)Puhtaanapitopalvelut, yhteystiedot
PuhelinasiointiSaloPuhtaanapidossa siivousta järjestetään noin 150 työntekijän voimin kolmella eri palvelualueella, joita johtavat palveluesimiehet.Puhelin:Ravitsemis- ja puhtaanapitopäällikkkö+358 27785900(pvm/mpm)Palveluesimies+358 27785524(pvm/mpm)Palveluesimies+358 27785904(pvm/mpm)Palveluesimies+358 27785980(pvm/mpm)Palveluesimies+358 27785526(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 27785902(pvm/mpm)Rakennusvalvonta
PuhelinasiointiSaloRakennusvalvonta käsittelee rakentamiseen tarvittavat luvat, valvoo rakennusten ja rakennetun ympäristön kunnossapitoa sekä kaavojen noudattamista.Puhelin:+358 27789350(pvm/mpm)+358 27782733(pvm/mpm)+358 27782317(pvm/mpm)Ravitsemispalvelut
PuhelinasiointiSaloTyöskentelemme 7:ssä valmistuskeittiössä, toimitamme ruokaa ja järjestämme ateriapalvelua palvelu- ja jakelukeittiöissä.Puhelin:Ravitsemis- ja puhtaanapitopäällikkö+358 27785900(pvm/mpm)Ravitsemispalveluesimies+358 27785905(pvm/mpm)Ravitsemispalveluesimies+358 27785912(pvm/mpm)Ravitsemispalveluesimies+358 27785910(pvm/mpm)Ruokapalveluohjaaja+358 27785901(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 27785902(pvm/mpm)Salon ja Someron kaupunkien eläinlääkäripäivystys
Puhelinasiointi2 kuntaaSalon ja Someron hyötyeläinpäivystys on hoidettu maakunnallisena palveluna. Pieneläinpäivystyksestä vastaavat sopimuspalveluntarjoajat.Hyötyeläinpäivystys ja pieneläinpäivystysmaanantai 16.00 - tiistai 8.00tiistai 16.00 - keskiviikko 8.00keskiviikko 16.00 - torstai 8.00torstai 16.00 - perjantai 8.00perjantai 16.00 - maanantai 8.00Puhelin:Hyötyeläinpäivystys (maakunnallinen)0600041451(pvm/mpm)Pieneläinpäivystys Evidensia Vettori060012444(pvm/mpm)Pieneläinpäivystys Lohjan eläinlääkäripalvelu+358 600550736(pvm/mpm)Salon kansalaisopisto
PuhelinasiointiSaloHallintotilat sekä toimistopalvelut ovat Salossa, Ylhäistentiellä sijaitsevassa päätoimipisteessämme. Toimistopalvelu myös Halikon lukion yhteydessä.Puhelin:Salon toimisto+358 27784561(pvm/mpm)Halikko+358 447784031(pvm/mpm)Rehtori+358 447784562(pvm/mpm)Salon kaupungin avoimet työpaikat, rekrytointiyksikkö
PuhelinasiointiSaloSalon kaupunki käyttää rekrytoinneissaan sähköistä rekrytointijärjestelmää, avoimet työpaikat löytyvät Kuntarekry.fi:stä.Puhelin:Rekrytointiasiantuntija+358 27782164(pvm/mpm)Rekrytointiasiantuntija+358 27782278(pvm/mpm)Rekrytointiasiantuntija+358 27782277(pvm/mpm)Sarastia Oy
PuhelinasiointiSaloKäyttäjätunnuksen verkkolaskuportaaliin saa Sarastia Oy:n asiakaspalvelusta.Puhelin:Sarastia Oy, asiakaspalvelu+358 206399400(pvm/mpm)SAS-tiimin palveluohjaajat, Salo
PuhelinasiointiSaloMoniammatillisen SAS-ryhmän palveluohjaajat selvittävät hakijan palvelutarpeen.Puhelinaikamaanantai-perjantai 10.00–11.00Puhelin:SAS-tiimin palveluohjaaja+358 27726737(pvm/mpm)SAS-tiimin palveluohjaaja+358 27726738(pvm/mpm)Starttiluokka
PuhelinasiointiSaloStarttiluokassa tarjotaan tehostettua esiopetusta 20h/vko, klo 9-13. Maksuttomaan esiopetukseen kuuluu lounas Ollikkalan koulun ruokalassa.Puhelin:Erityisluokanopettaja+358 447787982(pvm/mpm)Rehtori, Ollikkalan koulu+358 447784212(pvm/mpm)Terveystarkastaja, elintarvike- ja tupakkavalvonta
Puhelinasiointi2 kuntaaRavintolat, kahvilat, myymälät, , leipomot, elintarvikekuljetustoiminta, tupakan myynti, nikotiininesteet, nikotiinikorvausvalmisteetmaanantai-perjantai 8.00–16.00lauantai 8.00–14.45Puhelin:Terveystarkastaja+358 27784608(pvm/mpm)Terveystarkastaja+358 27784610(pvm/mpm)Terveystarkastaja+358 27784611(pvm/mpm)Terveystarkastaja, liikkuvat elintarvikehuoneistot
Puhelinasiointi2 kuntaaUlkomyynti ja liikkuvat elintarvikehuoneistotmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Terveystarkastaja+358 27784608(pvm/mpm)Terveystarkastaja, terveydensuojelu
Puhelinasiointi2 kuntaaTerveydensuojelun terveystarkastajatPuhelin:Terveystarkastaja+358 447784607(pvm/mpm)Terveystarkastaja+358 447784609(pvm/mpm)Terveystarkastaja+358 447792503(pvm/mpm)Terveystarkastaja, uimaveden valvonta
PuhelinasiointiSaloYleisten uimarantojen ja uima-altaiden vedenlaatua valvotaan säännöllisesti.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Terveystarkastaja+358 27784607(pvm/mpm)Terveysvalvonta
PuhelinasiointiSaloTerveysvalvonnan tavoitteena on varmistaa elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Ympäristöterveyspäällikkö+358 447784601(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 447784606(pvm/mpm)Elintarvikevalvonta, terveystarkastaja+358 447784608(pvm/mpm)Elintarvikevalvonta, terveystarkastaja+358 447784610(pvm/mpm)Elintarvikevalvonta, terveystarkastaja+358 447784611(pvm/mpm)Terveydensuojelu, terveystarkastaja+358 447784607(pvm/mpm)Terveydensuojelu, terveystarkastaja+358 447784609(pvm/mpm)Terveydensuojelu, terveystarkastaja+358 447792503(pvm/mpm)Torikadun päiväkoti, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloPäiväkodissamme on viisi lapsiryhmää: Myyryt Vekarat Viirut Vilperit VintiötPuhelin:Vekarat+358 447787899(pvm/mpm)Myyryt+358 447787898(pvm/mpm)Viirut+358 447787902(pvm/mpm)Vintiöt+358 447787901(pvm/mpm)Vilperit+358 447787903(pvm/mpm)Puhelin ympäri vuorokauden+358 447787899(pvm/mpm)Keittiö+358 447785946(pvm/mpm)Laitoshuoltajat+358 447785890(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja+358 447787856(pvm/mpm)Päiväkodin varajohtaja+358 447787958(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja+358 447787859(pvm/mpm)Työllisyyspalvelut, puhelinasiointi
PuhelinasiointiSaloSalon kaupungin työllisyyspalvelujen tavoitteena on parantaa alueen työllisyystilannetta yhdessä muiden toimijoiden kanssa.Puhelin:Työllisyyspalveluiden esimies+358 447782161(pvm/mpm)Uimahalli info
PuhelinasiointiSaloUimahallin yhteystiedot puhelinasiointia vartenAukioloajatmaanantai-tiistai 6.00–21.00keskiviikko 12.00–20.00torstai-perjantai 6.00–21.00lauantai-sunnuntai 11.00–18.00Puhelin:Asiakaspalvelu+358 27784720(pvm/mpm)Uinninvalvonta+358 27784721(pvm/mpm)Laitosmiehet+358 447784722(pvm/mpm)Laitoshuoltajat+358 447784723(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari+358 27784702(pvm/mpm)Valvontaeläinlääkäri
PuhelinasiointiSaloValvontaeläinlääkäri vastaa erityisesti eläinsuojeluun ja tarttuviin eläintauteihin liittyvistä viranomaisvalvontatehtävistä.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Valvontaeläinlääkäri+358 27784619(pvm/mpm)Vanhuspalveluiden kotihoidon ohjaus ja neuvonta, Salo
PuhelinasiointiSaloKotihoidon tarkoituksena on tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään ja siirtää pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta.Puhelinaikamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Puhelinpalvelu suomeksi+358 22626164(pvm/mpm)Puhelinpalvelu ruotsiksi+358 22626174(pvm/mpm)Velvoitetyöllistettävät
PuhelinasiointiSaloVelvoitetyöllistäminen on kuuden kuukauden mittainen työsuhde työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluville työnhakijoille.Puhelin:Työllisyyskoordinaattori+358 447782032(pvm/mpm)Veteraanien palveluohjaus
PuhelinasiointiSaloPalveluohjaaja on veteraaneille tarkoitettujen palveluiden ja avustusten yhteyshenkilö.Puhelinaikamaanantai-perjantai 9.00–12.00Puhelin:Puhelinaika ma-ke klo 9-12+358 27726100(pvm/mpm)Viranomaistarkastukset
PuhelinasiointiSaloRakennusluvassa esitetään lupaehtoina katselmukset, jotka rakennustyön aikana tulee suorittaa.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Katselmukset+358 27789350(pvm/mpm)Katselmukset+358 27782733(pvm/mpm)Mittaustyötilaukset+358 27785405(pvm/mpm)Väestönsuojat V-S pelastuslaitos+358 504330285(pvm/mpm)Väestönsuojat V-S pelastuslaitos+358 504330286(pvm/mpm)Waltin työpajatoiminta
PuhelinasiointiSaloWaltissa toimii usean eri alan työpajoja, joissa tehdään monenlaisia tilaustöitä ja omia tuotteita myyntiin.Puhelin:Vastaava työvalmentaja+358 447786559(pvm/mpm)Ympäristönsuojelu ja -valvonta
PuhelinasiointiSaloYmpäristönsuojeluviranomainen neuvoo, tekee selvityksiä, myöntää lupia, valvoo toimintoja, seuraa ympäristön tilaa ja antaa lausuntoja.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Ympäristöinsinööri+358 27787803(pvm/mpm)Ympäristönsuojelupäällikkö+358 27787800(pvm/mpm)Ympäristösuojelutarkastaja+358 27787801(pvm/mpm)Ympäristösuojelutarkastaja+358 27787805(pvm/mpm)Ympäristösuojelutarkastaja+358 27787802(pvm/mpm)Ympäristösuojelutarkastaja+358 27787806(pvm/mpm)Ympäristönsuojeluviranomaiset
PuhelinasiointiSaloKunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo jätelain ja sen nojalla annettujen kunnallisten jätehuoltomääräysten noudattamista kunnassa.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Puhelin:Ympäristönsuojelupäällikkö+358 27787800(pvm/mpm)Ympäristöinsinööri+358 27787803(pvm/mpm)Ympäristönsuojelutarkastaja+358 27787802(pvm/mpm)Ympäristönsuojelutarkastaja+358 27787801(pvm/mpm)Ympäristönsuojelutarkastaja+358 27787805(pvm/mpm)Ympäristönsuojelutarkastaja+358 27787806(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 215 palvelupaikkaa
Alhaisten koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee lähellä pääterveysasemaa ja Uskelan kirkkoa.Alhaisten koulun esiopetusryhmä
PalvelupaikkaSaloEsiopetusryhmä Merileijonat toimii Koulukadulla.Avoinnamaanantai-perjantai 8.00–12.00Alholan hoivakodin avoin ruokailu, Salo
PalvelupaikkaSaloHoivakoti sijaitsee Perniössä.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 11.00–12.30Alholan hoivakoti, Salo
PalvelupaikkaSaloAlholan hoivakoti on pitkäaikaista, ympärivuorokautista hoitoa antava hoivakoti.Alppilakoti, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Angelniemi, seurojen talo
PalvelupaikkaSaloSeurojen talo sijaitsee Angelniemessä Kokkilantiellä.Aukioloajatperjantai 18.00–21.00Anjalan päiväkoti
PalvelupaikkaSaloAnjalan päiväkoti valmistui Tupurin koulun kylkeen syksyllä 2004.Anninkartanon ryhmäkoti, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Armfeltin koulu
PalvelupaikkaSaloAlakoulu sijaitsee Halikon keskustassa.Armfeltin koulu yläkoulu
PalvelupaikkaSaloYläkoulu sijaitsee Halikon keskustassa.Campuskoti Merihelmi, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Eläinlääkäri, Halikon vastaanotto
Palvelupaikka2 kuntaaKaupungineläinlääkärit tarjoavat peruseläinlääkäripalveluja sekä pien- että hyötyeläimille.Puhelinaika vastaanotoillemaanantai-perjantai 8.00–9.00Aukioloaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Eläinlääkäri, Perniön vastaanotto
Palvelupaikka2 kuntaaKaupungineläinlääkärit tarjoavat peruseläinlääkäripalveluja sekä pien- että hyötyeläimille.Ajanvaraus vastaanotollemaanantai-perjantai 8.00–9.00Aukioloaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Eläinlääkäri, Someron vastaanotto
Palvelupaikka2 kuntaaKaupungineläinlääkärit tarjoavat peruseläinlääkäripalveluja sekä pien- että hyötyeläimille.Puhelinaika vastaanotollemaanantai-perjantai 8.00–9.00Aukioloaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Golf-kentän latu
PalvelupaikkaSaloLatu kiertää golf-kenttää ja sijaitsee Salon urheilupuiston ja Salohallin vieressä.Hajalan koulu
PalvelupaikkaSaloVuonna 1909 perustettu Hajalan koulu toimii Salon kaupungin Hajalan kylässä kahdessa eri koulurakennuksessa.Hajalan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloHajalan luistelukenttä sijaitsee Halikossa.Hakastaron koulu
PalvelupaikkaSaloHakastaron koulu on Salon kaupungin erityiskoulu.Halikko-kodin avoin ruokailu, Salo
PalvelupaikkaSaloHalikko-kodin ruokasalin avoin ruokailu viikolla ma-pe Hornintiellä.Avoin ruokailu avoinnamaanantai-perjantai 10.30–12.00Halikko-kodin ruokasali, Salo
PalvelupaikkaSaloRuokasali sijaitsee Hornintiellä Halikossa.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 10.30–12.00Halikkokoti, Salo
PalvelupaikkaSaloHalikkokoti on pitkäaikaista, ympärivuorokautista hoitoa antava hoivakoti.Halikon aseman luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloMustamäen koulun pihalla.Halikon avoin päiväkoti
PalvelupaikkaSaloLeikkikouluihin lapsi osallistuu ilman vanhempaa. Avoimeen toimintaan on tervetullut koko perhe!Halikon kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Halikon keskustassa.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta paikallamaanantai 12.00–19.00tiistai 10.00–16.00keskiviikko 12.00–19.00torstai-perjantai 10.00–16.00Henkilökunta ei ole paikalla 22.-25.6.202322.6.2023–25.6.2023Henkilökunta on paikalla 26.6.-9.7.202326.6.2023–9.7.2023maanantai-torstai 10.00–16.00Henkilökunta ei ole paikalla 10.-16.7.202310.7.2023–16.7.2023Henkilökunta on paikalla 17.7.-6.8.202317.7.2023–6.8.2023maanantai-torstai 10.00–16.00Halikon kirjastoauto
PalvelupaikkaSaloHalikon kirjastoauto palvelee aikataulun mukaisesti Halikon, Perniön ja Perttelin alueilla.Halikon kirkonkylän luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloLuistelukenttä sijaitsee Halikossa, Armfeltin koulun yhteydessä.Halikon kirkonkylän tenniskenttä
PalvelupaikkaSaloSijaitsee koulukeskuksen takana. Talvella valaistu jääkiekkokaukalo.Halikon liikuntahalli
PalvelupaikkaSaloHalikon liikuntahalli sijaitsee koulukeskuksen läheisyydessä.Halikon liikuntahallin kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Halikon liikuntahallin yhteydessä.Halikon lukio
PalvelupaikkaSaloHalikon lukio sijaitsee Kuruntiellä keskustan tuntumassa.Halikon museo
PalvelupaikkaSaloHalikon museo on jykevä viljamakasiini, joka sijaitsee Halikon kirkon tuntumassa.Aukioloajat https://salomus.fi/nae-ja-koe/halikon-museo/Halikon virastotalo
PalvelupaikkaSaloVirastotalo sijaitsee Halikon keskustassa.Aukioloajattiistai-torstai 9.00–15.00Hankintapalvelut
PalvelupaikkaSaloSalon kaupungin hankinnat pyritään toteuttamaan avoimesti. Hankinnat toteutetaan hankintalakien ja kaupungin hankintaohjeiden mukaisesti.Hermannin koulu
PalvelupaikkaSaloHermannin koulu on perinteikäs yläkoulu keskellä Salon kaupunkia.Hilkansali
PalvelupaikkaSaloHilkansali on kirjastotalon laajennuksen yhteydessä musiikkiopiston käyttöön valmistunut pieni, nouseva 128-paikkainen musiikkisali.Hintan hoivakodin avoin ruokailu, Salo
PalvelupaikkaSaloSuomusjärven avoin ruokailumahdollisuus on ma - pe Hintan hoivakodissa.Avoin ruokailumaanantai-sunnuntai 11.30–12.00Hintan hoivakoti, Salo
PalvelupaikkaSaloHintan hoivakoti on pitkäaikaista, ympärivuorokautista hoitoa antava hoivakoti.Hähkänän koulu
PalvelupaikkaSaloHähkänän koulu sijaitsee keskellä kylää, mäen päällä, turvallisten koulureittien keskellä. Matkaa Salon keskustaan on noin seitsemän kilometriä.Hähkänän latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee Perttelin Hähkänällä.Hähkänän luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilanteita voi tiedustella liikuntapaikkojenhoitaja p. 02 778 4748 (arkisin 8-16).Hähkänän päiväkoti
PalvelupaikkaSaloHähkänän päiväkoti toimii Puuskantiellä Salossa.Hähkänän tenniskenttä
PalvelupaikkaSaloTenniskenttä sijaitsee Perttelin Hähkänällä.Härjänvatsan uimaranta
PalvelupaikkaSaloAukioloajat uimarantojen nettisivuilla.Inkereen koulu
PalvelupaikkaSaloInkereen keskustassa sijaitsevassa Inkereen koulussa on n. 100 oppilasta vuosiluokilla 1-6.Inkereen koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailu toimii Perttelissä Inkereen koulussa.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 11.00–12.00Inkereen latu
PalvelupaikkaSaloKuntorata sijaitsee Perttelissä Inkereen koulun lähellä.Inkereen luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloInkereen luistelukenttä on yleisurheilukentän vieressä.Inkereen nuorisotila Inksu
PalvelupaikkaSaloInksu sijaitsee Inkereentiellä PerttelissäInkereen yleisurheilukenttä
PalvelupaikkaSaloKenttä sijaitsee Perttelissä.Iso-Kiskon uimapaikka
PalvelupaikkaSaloUimapaikka, ei saunaa.Isohärjänmäen latu
PalvelupaikkaSaloIsohärjänmäen kuntoradan varrella on kuntoilutelineet kahdessa eri kohdassa.Jäähalli
PalvelupaikkaSaloJäähalli sijaitsee Salon Urheilupuistossa. Tarkista poikkeavat aukioloajat jäähallin nettisivuilta.Avoinnamaanantai-sunnuntai 7.00–23.00Yleisöluisteluttorstai 17.45–18.45sunnuntai 14.30–15.30Kaivolan koulu
PalvelupaikkaSaloKaivolan koulu sijaitsee Perttelissä.Kaivolan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloPerttelin jäätilanteita voi tiedustella liikuntapaikkojenhoitaja p. 02 778 4748 (arkisin 8-16).Kaivolan nurmikenttä
PalvelupaikkaSaloNurmikenttä sijaitsee Perttelissä.Kaivolan päiväkoti, Kuperkeikka
PalvelupaikkaSaloPäiväkoti sijaitsee Perttelissä.Kaukurin latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee Kiskossa.Kaupunginarkisto
PalvelupaikkaSaloSalon kaupunginarkisto huolehtii 1.1.2009 perustetun Salon kaupungin pitkään ja pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista.Avoinnamaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Kaupungintalo
PalvelupaikkaSaloKaupungintalo sijaitsee ydinkeskustassa.Virastojen aukioloajatmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Kehitysvammaisten päivätoiminta Päivähelmi, Salo
PalvelupaikkaSaloVaikeimmin vammaisten päivätoiminta.Kerhola, Hajala
PalvelupaikkaSaloKerhola sijaitsee Hajalassa Vanhalla Turuntiellä.Aukioloajat alle 18 v.keskiviikko 17.30–20.00Kiikalan kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Kiikalan keskustassa. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7.00-20.00. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta paikallamaanantai 12.00–15.00perjantai 12.00–15.00Henkilökunta ei ole paikalla 23.6., 26.6. eikä 11.7.-3.8.202323.6.2023–3.8.2023Kiikalan kotiseutumuseo
PalvelupaikkaSaloMuseoalue sijaitsee Kiikalan keskustan tuntumassa.Aukioloajat: https://salomus.fi/nae-ja-koe/kiikalan-kotiseutumuseo/Kiikalan kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee lähellä Kiikalan keskustaa Komisuon koulun piha-alueella.Avoinnamaanantai-sunnuntai 8.00–21.00Kiikalan lentokentän latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee lentokentän lähistöllä.Kiikalan nuorisotila Nugga
PalvelupaikkaSaloNugga sijaitsee Kiikalassa Kirkkotiellä.Kiikalan päiväkodin avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloKiikalan päiväkodissa on avoin ruokailumahdollisuus arkipäivinä.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 12.30–13.00Kimaran avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailu on viikolla ma-pe Kuruntiellä Halikossa.maanantai-perjantai 10.30–12.00Kirakan uimapaikka
PalvelupaikkaSaloUimapaikat, ei eu-rantoja, ei valvontaaKirkonkylän koulu
PalvelupaikkaSaloKirkonkylän koulu sijaitsee Perniössä.Kiskohalli
PalvelupaikkaSaloKiskohalli sijaitsee keskustassa (Toija).Kiskon Kaukurin kuntorata
PalvelupaikkaSalo2,4 km:n pituinen valaistu kuntorata.Kiskon kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Kiskon keskustassa Kiskontien varrella. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7-20. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta on paikalla 1.3.-31.5.2023maanantai-torstai 10.00–15.00Kesällä 1.6.-16.7. ja 14.-31.8.2023 henkilökunta on paikalla1.6.2023–31.8.2023maanantai 14.00–18.00tiistai 10.00–15.00keskiviikko 14.00–18.00torstai 10.00–15.00Vain omatoimiasiointi 17.7.-13.8.202317.7.2023–13.8.2023Kiskon kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Kiskon keskustassa Kiskohallissa.Kiskon nuorisotila Huudi
PalvelupaikkaSaloNuorisotila sijaitsee Kiskon keskustassa, liikuntahallin kupeessa.Kitulan latu ja kuntorata
PalvelupaikkaSaloKuntorata sijaitsee Suomusjärven keskustan välittömässä läheisyydessä.Kokkilan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloKokkilan luistelukenttä sijaitsee Meri-Halikon koulun pihalla.Kokkilan uimaranta
PalvelupaikkaSaloOpastus: Halikko/ Valtatie 1:ltä n. 5 km Salosta Turkuun, viitassa Angelniemi 10 km. Uimala Kokkilan lossin läheisyydessä. Avoinna talviuintikautena.Komisuon kenttä
PalvelupaikkaSaloKenttä sijaitsee Komisuon koulun pihalla.Komisuon koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee Kiikalassa.Komisuon luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloLuistelukenttä sijaitsee Kiikalassa.Korvenmäen jätekeskus
PalvelupaikkaSaloKorvenmäen jätekeskus on Lounais-Suomen Jätehuollon jätteiden vastaanottokeskus Salossa.maanantai-perjantai 7.00–19.00lauantai 9.00–16.30Kreivinmäen ulkomuseo
PalvelupaikkaSaloUlkomuseo sijaitsee vanhalla myllymäellä Halikossa. Alueeseen saa tutustua vapaasti.Alueeseen saa tutustua vapaasti, ei talvikunnossapitoa.Avoinna ympäri vuorokauden.Kukonkallion hoivakoti, Salo
PalvelupaikkaSaloKukonkallion hoivakoti on pitkäaikaista, ympärivuorokautista hoitoa antava hoivakoti.Kuntouttava työtoiminta työttömille
PalvelupaikkaKoko SuomiPalvelupiste sijaitsee Salorankadulla keskustan tuntumassa.Kuusjoen kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Kuusjoen keskustassa kirkon vieressä. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7-20. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta paikallatiistai 14.00–18.00keskiviikko 12.00–16.00torstai 13.00–16.00perjantai 10.00–15.00Kesällä 2023 henkilökunta paikalla5.6.2023–18.8.2023tiistai 13.00–17.00keskiviikko 12.00–16.00torstai 10.00–15.00Henkilökunta ei ole paikalla 26.5., 8.-9.6., 7.-25.7. eikä 9.-18.8.202326.5.2023–18.8.2023Kuusjoen koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee Kuusjoen keskustan alueella.Kuusjoen koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailumahdollisuus on Kuusjoen koulussa.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 11.30–12.45Kuusjoen koulun luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloKuusjoen jäätilanteita voi tiedustella liikuntapaikkojenhoitaja p. 02 778 4748 (arkisin 8-16).Kuusjoen kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Kuusjokitalossa keskustan tuntumassa lähellä urheilukenttää.Kuusjoen latu
PalvelupaikkaSaloSijaitsee Kuusjokitalon ja Kuusjoen koulun vieressä.Kuusjoen nuorisotila Kunnarin Vintti
PalvelupaikkaSaloKunnarin Vintti sijaitsee Kuusjoella Ylikulmantiellä.Kuusjoen urheilukenttä
PalvelupaikkaSaloUrheilukenttä sijaitsee YlikulmantielläKuusjokitalo
PalvelupaikkaSaloLiikuntahalli sijaitsee Kuusjoen keskustan tuntumassa lähellä urheilukenttää.Ladut ja kuntoradat
PalvelupaikkaSaloSalossa on 87 kilometriä latuja, joista 50 km on valaistu.Lampolan päiväkoti
PalvelupaikkaSaloLampolan päiväkoti sijaitsee Perniössä. Päiväkoti tarjoaa laajennettua vuorohoitoa.Avoinnamaanantai-perjantai 5.30–22.00Lastenvalvonnan toimipiste, Salo
Palvelupaikka2 kuntaaIsyysasiat, elatus-, huolto- ja tapaamissopimusasiat, adoptioasiat sekä selvityksen laatiminen tuomioistuimille lasten huolto- ja tapaamisriidoissa.Lehmijärven uimaranta
PalvelupaikkaSaloOpastus Perniöntien varrelta, Salosta matkaa uimalaan on noin 14 km.Liikelaitos Salon Vesi
PalvelupaikkaSaloLiikelaitos Salon Veden päätehtävänä on toimittaa asiakkailleen korkea- laatuista puhdasta vettä sekä hoitaa jätevesien viemäröinti ja puhdistus.Aukioloajatmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Liikennepalveluyksikkö
PalvelupaikkaSaloLiikennepalveluihin kuuluvat joukkoliikenne, koulukuljetukset ja palveluliikenne.Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
PalvelupaikkaSaloLounais-Suomen Jätehuolto Oy on kuntien perustama yhtiö, jonka tehtävänä on järjestää yhdyskuntajätehuollon toteutus ja lakisääteiset palvelutehtävät.Maaseutupalvelut
PalvelupaikkaSaloSinua palvellaan kaikissa maataloushallintoon ja tukijärjestelmiin liittyvissä kysymyksissä.Aukioloajatmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Melassuon latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee Perniössä.Melassuon luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloLuistelukenttä sijaitsee Melassuon ulkoilualueella.Meri-Halikon koulu
PalvelupaikkaSaloMeri-Halikon koulu sijaitsee Salon kaupungissa Halikon Angelniemellä.Meripirtin uimapaikka
PalvelupaikkaSaloUimapaikat, ei eu-rantoja, ei valvontaaMeritalon museo
PalvelupaikkaSaloMeritalon museo sijaitsee Salon keskustan tuntumassa Moision vanhassa puutalokaupunginosassa.Aukioloajat: https://salomus.fi/nae-ja-koe/meritalon-museo/Moision koulu
PalvelupaikkaSaloMoision yläkoulu sijaitsee Uskelankadulla Salossa, keskustan tuntumassa.Moision luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloMoision urheilukentluistelukenttä ja kaukalo sijaitsevat Moision koulun vieressä.Mustamäen koulu
PalvelupaikkaSaloMustamäen koulu sijaitsee Salon Halikon Asemanseudulla noin 6 km torilta.Mustamäen kuntorata
PalvelupaikkaSaloSijaitsee Halikon asemalla.Muurlan kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Muurlan keskustassa. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7.00-20.00. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta on paikallatiistai 12.00–15.00keskiviikko 13.00–18.00perjantai 12.00–15.00Henkilökunta on paikalla 18.7.-31.8.202318.7.2023–31.8.2023tiistai 12.00–15.00perjantai 12.00–15.00Henkilökunta ei ole paikalla 7.6. eikä 12.6.-17.7.20237.6.2023–17.7.2023Muurlan koulu
PalvelupaikkaSaloMuurlan koulu sijaitsee Pyölin kylässä Salossa entisen Muurlan kunnan keskustan tuntumassa.Muurlan koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailu toimii Muurlan koulussa.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 12.00–12.30Muurlan kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Muurlan urheilukentän vieressä.Avoinnamaanantai-sunnuntai 6.00–22.00Muurlan latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee urheilukentän läheisyydessä.Muurlan leikkikoulu ja leikkipuisto
PalvelupaikkaSaloMuurlan avoin päiväkoti / leikkikoulu /leikkipuisto, Salon varhaiskasvatuksen leikkikoulutoimintaaLeikkipuisto avoinnatiistai 13.00–15.00Muurlan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloMuurlan luistelukenttä sijaitsee koulun pihalla.Muurlan nuorisotalo
PalvelupaikkaSaloMuurlan nuorisotalo sijaitsee Uotilantiellä.Muurlan urheilukenttä
PalvelupaikkaSaloUrheilukenttä sijaitsee Muurlan kirkonkylän ja 1-tien välillä, näkyy tielle.Märynummen beach volley-kenttä
PalvelupaikkaSaloSijaitsee Märynummen keskustasta Vaskiontieltä Hirvitielle (viitta uimala) n. 1km. (viitta uimala) n. 200m.Märynummen koulu
PalvelupaikkaSaloMärynummen koulu sijaitsee Halikossa 5 km kirkonkylältä pohjoiseen.Märynummen latu
PalvelupaikkaSaloLatu sijaitsee Märynummella Halikko-Marttilatieltä Hirvitielle ja Hirvitietä noin 1 km.Märynummen luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloLatu- ja jäätilanteita voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Märynummen nuorisotila Mesta
PalvelupaikkaSaloMesta sijaitsee Märynummella Nummentiellä.Märynummen pallokenttä
PalvelupaikkaSaloMärynummen koulun lähellä sijaitseva jalkapallokenttä on hiekkapäällysteinen.Märynummen uimaranta
PalvelupaikkaSaloMärynummen uimaranta on lammen rannalla.Naarjärven uimaranta
PalvelupaikkaSaloUimala sijaitsee Ylikulmalla Naarjärven rannalla, Perniön kirkonkylästä matkaa noin 14 km.Nummijärven uimaranta
PalvelupaikkaSaloNummijärven uimaranta sijaitsee Kuusjoella. Talviuintimahdollisuus.Nuorten keskus Steissi, erityisnuorisotyö
PalvelupaikkaSaloSteissi sijaitsee kaupungin keskustassa Mariankadulla.Nuorten keskus Steissi, etsivä nuorisotyö
PalvelupaikkaSaloSteissi sijaitsee kaupungin keskustassa.Nuorten keskus Steissi, nuorisotilat
PalvelupaikkaSaloSteissi sijaitsee kaupungin keskustassa Mariankadulla.Nuorten keskus Steissi, työpajatoiminta
PalvelupaikkaSaloSteissi sijaitsee kaupungin keskustassa Mariankadulla.Ohjaamo Salo
PalvelupaikkaSaloSalon Ohjaamo on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelupiste, josta saat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 12.00–15.00Ollikkalan koulu
PalvelupaikkaSaloOllikkalan kaupunginosassa sijaitsevassa Ollikkalan koulussa on tällä hetkellä reilut 200 perusopetuksen oppilasta.Ollikkalan kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Ollikkalassa.Ollikkalan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilannetta voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Pahkavuoren kuntorata
PalvelupaikkaSaloSijaitsee Pahkavuoren asuntoalueen keskellä.Pajulan koulu
PalvelupaikkaSaloPajulan koulu toimii Salon kaupungin Pajulan kaupunginosassa.Pajulan koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloPajulan koulu sijaitsee PajulanrinteelläAvoin ruokailumaanantai-perjantai 11.30–12.30Paukkulakoti, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy enää yksin omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin.Paukkulan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilanteita voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Perniön keskusurheilukenttä
PalvelupaikkaSaloKenttä on keskellä Perniön kirkonkylää, Pesänlammen rannalla.Perniön kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Perniön keskustassa. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Avoinnamaanantai-tiistai 14.00–19.00keskiviikko-perjantai 11.00–16.00Perniön liikuntahalli
PalvelupaikkaSaloLiikuntahalli sijaitsee Perniön keskustan tuntumassa Melassuon urheilualueella.Perniön liikuntahallin kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali toimii Perniön liikuntahallissa keskustan tuntumassa.Perniön lukio
PalvelupaikkaSaloPerniön lukio on tehokas ja kodikas lähilukio, joka keskittyy vankan yleissivistyksen ja jatko-opintokelpoisuuden antamiseen opiskelijoille.Perniön museo
PalvelupaikkaSaloMuseo sijaitsee Perniön keskustassa lähellä terveysasemaa. Suljettu vuonna 2019 näyttelyn uudistamisen vuoksiPerniön museon sivuilla aukioloajat: https://salomus.fi/nae-ja-koe/pernion-museo/Perniön nuorisotila Narikka
PalvelupaikkaSaloNarikka on nuorten oma olohuone keskellä Perniön kirkonkylää.Perniön palvelukeskuksen avoin ruokailu, Salo
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailu toimii Perniön palvelukeskuksessa.Avoin ruokailumaanantai-sunnuntai 11.00–12.00Perniön palvelukeskus, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Perniön yhteiskoulu
PalvelupaikkaSaloPerniön yhteiskoulu sijaitsee keskellä Perniön kirkonkylää, 1400-luvulla rakennetun Pyhän Laurin Kirkon kupeessa, kauniissa puistoympäristössä.Perttelin kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Perttelin keskustassa. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Avoinnamaanantai-tiistai 14.00–19.00keskiviikko-torstai 11.00–16.00Kirjasto suljettu 1.-30.7.20231.7.2023–30.7.2023Perttelin kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Perttelin Inkereellä.Pieneläinten hautausmaa
PalvelupaikkaSaloSalon kaupungin alueella on kaksi pieneläinten hautausmaata.Piiljärven uimapaikka
PalvelupaikkaSaloPiiljärven uimaranta sijaitsee Muurlassa. Uimarannalla ei ole saunaa, eikä uinninvalvontaa.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhtaanapitopalvelut
PalvelupaikkaSaloPuhtaanapidossa siivousta järjestetään noin 140 työntekijän voimin kolmella eri palvelualueella, joita johtavat palveluesimiehet.Pääkirjaston kirjastoauto
PalvelupaikkaSaloPääkirjaston kirjastoauto palvelee aikataulun mukaisesti Salon kaupungin alueella.Rauha- ja Toivokoti, Salo
PalvelupaikkaSaloTehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa, jossa asukkaat asuvat vuokrasuhteessa.Riihelänpuiston luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilanteita voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Salohalli
PalvelupaikkaSaloSalohalli sijaitsee Urheilupuistossa.maanantai-perjantai 8.00–21.00lauantai 13.00–18.00sunnuntai 8.00–18.00Salon elektroniikkamuseo
PalvelupaikkaSaloSalon elektroniikkamuseo sijaitsee keskustan tuntumassa Astrum-keskuksessa.Salon kansalaisopisto
PalvelupaikkaSaloHallintotilat sekä toimistopalvelut ovat Salossa, Ylhäistentiellä sijaitsevassa päätoimipisteessämme.Avoinnamaanantai-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–14.00Salon kansalaisopisto Halikko
PalvelupaikkaSaloToimistopalveluita tarjotaan myös Halikossa, Halikon lukion yhteydessä.Avoinnamaanantai 9.00–17.00tiistai-torstai 9.00–15.30perjantai 9.00–14.00Salon kaupungin rekrytointiyksikkö
PalvelupaikkaSaloKeskitetty rekrytointiyksikkö käsittelee Salon kaupungin vakituiset, määräaikaiset sekä sijaisrekrytoinnit.Salon liikuntatoimisto
PalvelupaikkaSaloLiikuntapalvelut järjestää liikuntatoimintaa ja palveluja kaikenikäisille Salon kaupungin alueella yhteistyössä yhdistysten ja yritysten kanssa.Avoinnamaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Salon lukio
PalvelupaikkaSaloSalon lukio on Salon suurin lukio.Salon lukion aikuislinja
PalvelupaikkaSaloSalon lukion aikuislinja tarjoaa Salon seutukunnan asukkaille väylän joustavaan, laadukkaaseen ja päämäärätietoiseen opiskeluun.Aukioloajatmaanantai-torstai 11.00–18.00perjantai 8.00–15.00Salon Musiikkiopisto
PalvelupaikkaSaloSalon musiikkiopisto antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaan perustuvaa opetusta lapsille ja nuorille.Kanslia avoinna ennakkovarauksella:maanantai-torstai 10.00–12.00 ja 13.00–16.00perjantai 10.00–12.00 ja 13.00–14.45Salon pääkirjasto
PalvelupaikkaSaloSalon pääkirjasto sijaitsee kaupungin keskustassa.Avoinnamaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai 10.00–18.00lauantai 10.00–15.00Kesäaika5.6.2023–13.8.2023maanantai-keskiviikko 11.00–18.00torstai-perjantai 10.00–16.00Salon taidemuseo Veturitalli
PalvelupaikkaSaloSalon taidemuseo Veturitalli sijaitsee kaupungin keskustassa. Veturitallissa on vaihtelevia näyttelyitä, museokauppa, kokoustila ja tilauskahvila.Aukioloajattiistai-perjantai 10.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Salon Uimahalli
PalvelupaikkaSaloSalon uimahalli sijaitsee Salon Urheilupuistossa. Tarkista poikkeavat aukioloajat uimahallin nettisiuvilta.Aukioloajat, kassa sulkeutuu tunti ennen sulkemisaikaamaanantai-tiistai 6.00–21.00keskiviikko 12.00–20.00torstai-perjantai 6.00–21.00lauantai-sunnuntai 11.00–18.00Salon urheilupuisto
PalvelupaikkaSaloUrheilupuisto on keidas keskellä kaupunkia. Kaupungin keskustasta, torilta, on Urheilupuistoon matkaa 500 metriä.Salon Urheilutalo
PalvelupaikkaSaloSalon Urheilutalo sijaitsee keskustan tuntumassa, urheilukenttää vastapäätä (samassa talossa liikuntatoimisto).Saurun koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee Perniössä.Sipilän uimapaikka
PalvelupaikkaSaloUimapaikat, ei eu-rantoja, ei valvontaaSirkkulan koulu
PalvelupaikkaSaloSirkkulan koulu sijaitsee Ylhäistentiellä Salossa.Sirkkulan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloSirkkulan luistelukenttä sijaitsee koulun pihalla.Sivistyspalvelut
PalvelupaikkaSaloSivistyspalvelut toimivat kaupungintalolla Salon keskustassa.Skeittihalli Tunneli
PalvelupaikkaSaloSkeittihalli, sijaitsee kaupungin keskustassa Mariankadulla.Starttiluokka
PalvelupaikkaSaloStarttiluokka toimii perusopetuksen hallinnon alla Ollikkalan koulussa koulun työpäivien mukaisesti.Palveluajatmaanantai-perjantai 9.00–13.00Suomusjärven kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Suomusjärven keskustassa. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7.00-20.00. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta paikallatiistai 10.00–15.00keskiviikko-perjantai 13.00–17.00Henkilökunta ei ole paikalla 22.6-3.7. eikä 15.7.-6.8.202322.6.2023–6.8.2023Suomusjärven kotiseutumuseo
PalvelupaikkaSaloMuseo esittelee maa- ja kotitalousesineistöä Suomusjärveltä ja sijaitsee lähellä kirkkoa.Aukioloajat sivulla https://salomus.fi/nae-ja-koe/suomusjarven-kotiseutumuseo/Suomusjärven koulu
PalvelupaikkaSaloSuomusjärvi on keskellä maaseutua. Samalla olemme hyvien liikenneyhteyksien päässä kaupungin keskustasta sekä Turusta ja Helsingistä.Suomusjärven koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloSuomusjärven avoin ruokailu järjestetään koulussa ma- pe koulujen aukioloaikoinaAvoin ruokailumaanantai-sunnuntai 11.00–12.00Suomusjärven koulun pallokenttä
PalvelupaikkaSaloKenttä sijaitsee Suomusjärven koululla jonne opastus Suomusjärven keskustasta.Suomusjärven kuntosali
PalvelupaikkaSaloSuomusjärven kuntosali sijaitsee koulun alakerrassa.Suomusjärven luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloSuomusjärven luistelukenttä sijaitsee Suomusjärven koulun pihalla.Suomusjärven nuorisotila Nuttu
PalvelupaikkaSaloNuttu sijaitsee Suomusjärvellä Kitulantiellä.Suomusjärven yleisurheilukenttä
PalvelupaikkaSaloSijaitsee Suomusjärven keskustassa.Särkisalon kirjasto
PalvelupaikkaSaloKirjasto sijaitsee Särkisalon keskustassa. Avoinna omatoimikirjastona päivittäin klo 7.00-20.00. Kirjasto toimii myös palvelupisteenä.Omatoimiasiointimaanantai-sunnuntai 7.00–20.00Henkilökunta paikallamaanantai 16.00–19.00keskiviikko 10.00–16.00Henkilökunta paikalla 5.-25.6. sekä 10.7.-31.8.20235.6.2023–31.8.2023maanantai 15.00–18.00keskiviikko 10.00–16.00Henkilökunta ei ole paikalla 26.6.-9.7.202326.6.2023–9.7.2023Särkisalon koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee kauniin saaristoluonnon keskellä.Särkisalon kuntosali
PalvelupaikkaSaloKuntosali sijaitsee Jennynkujalla.Särkisalon luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilanteita voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Särkisalon nuorisotila Poiju
PalvelupaikkaSaloPoiju on Särkisalolaisten nuorten ja lasten oma nuokkari. Poiju sijaitsee Särkisalokodissa, johon käydään pääovien viereisestä ovesta.Teijon koulu
PalvelupaikkaSaloPiparkakkutalo merinäköalalla Teijon kansallispuiston ja Etelä-Suomen suosituimman vapaa-ajanviettoalueen keskellä.Teijon luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloTeijo koulun pihalla on valaistu jääkiekkokaukalo.Terveysvalvonta
Palvelupaikka2 kuntaaTerveysvalvonta toimii Halikon virastotalossa.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Toijan koulu
PalvelupaikkaSaloToijan koulu sijaitsee Kiskossa.Toijan koulun avoin ruokailu
PalvelupaikkaSaloAvoin ruokailu toimii Kiskon koulussa.Avoin ruokailumaanantai-perjantai 12.00–12.30Toijan luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloLuistelukenttä sijaitsee Kiskon keskustassa yleisurheilukentän vieressä.Toijan urheilukenttä
PalvelupaikkaSaloNurmikentän ympärillä on 300 metriä pitkä juoksurata ja yleisurheilun suorituspaikkoja.Tupuri-Anjalan päiväkoti
PalvelupaikkaSaloTupuri-Anjalan varhaiskasvatusyksikkö koostuu monesta osasta. Tupurin päiväkoti on palvellut alueen lapsiperheitä vuodesta 1992 alkaen.Tupurin koulu
PalvelupaikkaSaloKoulu sijaitsee metsä/peltomaisemassa Tupurinmäen rinteessä.Tupurin luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloJäätilanteita voi tiedustella myös Urheilupuistosta p. 02 778 4725 (tai tekstiviestitse 044 778 4725).Tupurin ulkoilualue
PalvelupaikkaSaloUlkoilualue sijaitsee Salosta Helsingin suuntaan lähdettäessä 110 tien varrella.Työllisyyspalveluiden toimipiste
PalvelupaikkaSaloToimipiste sijaitsee Salorankadulla Astrum-keskuksen vieressä.Uskelan koulu, Anjalankadun yksikkö
PalvelupaikkaSaloMeritalon koulun virallinen nimi on nykyään Uskelan koulun Anjalankadun yksikkö, yhtenäiskoulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokilla 1-9.Valvontaeläinlääkäri
PalvelupaikkaSaloValvontaeläinlääkärin toimipiste sijaitsee Halikossa.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.45Vartsalan työväentalo
PalvelupaikkaSaloValvojana tilalla Vartsalan työväenyhdistys.Aukioloajat alle 18 v.perjantai 18.00–21.00Vaskion koulu
PalvelupaikkaSaloVaskion koulu on pieni maalaiskoulu Pohjois-Halikon alueella Salossa.Vaskion luistelukenttä
PalvelupaikkaSaloVaskion koulun pihalla sijaitsee luistelukenttä.Voimala 2.0
PalvelupaikkaSaloSalolaisten työnhakijoiden palvelupiste sijaitsee keskustassa kirjaston vieressä. Voimalassa palvelee myös kahvila.Avoinnamaanantai-perjantai 9.00–15.00Waltin työpajatoiminta
PalvelupaikkaSaloWaltin työpajatoiminta tarjoaa työllistymistä tukevaa valmennusta työllistymistä edistävän yhteispalvelun ja kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille.Ympäristöterveydenhuolto
Palvelupaikka2 kuntaaTerveysvalvonta toimii Halikon virastotalossa. Eläinlääkäreiden vastaanotot ovat Halikossa, Perniössä ja Somerolla.
Esiopetuksen oppilashuolto
VerkkosivuSaloOppilashuolto esiopetusJoukkoliikenteen aikataulut
VerkkosivuSaloSalossa liikennöitävien linja-autovuorojen kattavin aikataulutieto löytyy Matkahuollon lippupalvelusta ja Googlen reittipalvelusta.Joukkoliikenteen lippuhinnat
VerkkosivuSaloLippuhinnat ja -tuotteet kaupungin joukkoliikenteessäKansalaisopiston verkkosivut
VerkkosivuSaloKansalaisopistossa on laaja opintotarjonta.Kaupungin ostaman linja-autoliikenteen aikataulut
VerkkosivuSaloKaupungin ostoliikenteen aikataulut verkko-osoitteessa https://salonpaikku.fi/aikataulut-ja-reitit/Kaupunginarkiston tietopalvelu
VerkkosivuSaloKaupunginarkiston verkkosivuKirjaamo
VerkkosivuSaloSalon kaupungin kirjaamon sivu, josta on linkki kuulutuksien julkaisualustalle.Koulukuljetusyrittäjien yhteystiedot
VerkkosivuSaloKuljetusyrittäjät tiedottavat koulukuljetusautoissa (ns. takseissa) olevien lasten huoltajia kyyditettävien noutoajoista ja -paikoista.Liikelaitos Salon Vesi
VerkkosivuSaloSalon Veden tehtävänä on toimittaa asiakkailleen korkealaatuista vettä sekä hoitaa jätevesien viemäröinti ja jätevesien puhdistus tehokkaasti.Nuorisotilat
VerkkosivuSaloSalon kaupungin alueella on 11 nuorisotilaa eri puolilla kaupunkia. Nuorisotiloilla on monipuolista, ohjattua toimintaa.Ohje koulukuljetuksen hakemiseen
VerkkosivuSaloMatkan pituuden perusteella myönnettävää kuljetusta ei tarvitse erikseen anoa. Jos anotaan muun syyn perusteella, tehdään se ohjeen mukaisesti.Oppia, ilolla, yhdessä - Esiopetus Salossa
VerkkosivuSaloYouTube-videoOppilaaksi musiikkiopistoon
VerkkosivuSaloSalon musiikkiopisto on Salon kaupungin musiikkioppilaitos, joka antaa musiikin laajan oppimäärän mukaista opetusta.Palveluliikenteen esite
VerkkosivuSaloEsitteessä ovat liikennöintipäivät ja asiointikohteet palvelualueittain.Perusopetuksen lomakkeet
VerkkosivuSaloTulostettavat lomakkeet ja toimitusosoitteetRavitsemis- ja puhtaanapitopalvelut
VerkkosivuSaloVerkkosivutSalon nuorisopalvelut
VerkkosivuSaloSalon nuorisopalvelut sivustoTilavaraukset
VerkkosivuSaloYhteystiedot varattaviin tiloihinVarhaiskasvatus Salossa
VerkkosivuSaloVarhaiskasvatusta säätelee varhaiskasvatuslaki ja esioppilaiden kohdalla myös perusopetuslaki.Ympäristövalvonta, luvat ja ohjeet
VerkkosivuSaloToiminnanharjoittaja on velvollinen hakemaan lainsäädännössä määritellyille ympäristöön vaikuttaville toiminnoille luvan tai tekemään ilmoituksen.
Sähköposti
kirjaamo@salo.fi
Osoite
Tehdaskatu 2
24100 Salo
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0139533-1
Puhelinnumero
Vaihde
+358 27781 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Salon kaupungin verkkosivut
www.salo.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL77
24101 Salo