suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Salon kaupunki

Palveluliikenne

  • Palvelu
  • Salo
  • Julkinen palvelu

Palveluliikenne on kaikkien kuntalaisten ja kesäasukkaiden käytössä.

Palveluliikenteellä tarjotaan mahdollisuutta päästä asioimaan kaksi kertaa viikossa. Palveluliikenne noutaa tarvittaessa kotiovelta ja kuljettaja avustaa kaikissa matkan vaiheissa tarpeen mukaan. Autossa on tilaa myös matkustajien apuvälineille ja ostoksille.

Toimi näin

Matka tilataan tilauspalvelukeskuksesta viimeistään matkapäivää edeltävänä arkipäivänä.

Tilauskeskuksen asiakaspalvelu vastaa numerosta arkisin klo 8-14. Muina aikoina puhelu ohjautuu vastaajaan, johon voi jättää yhteydenottopyynnön tai tiedon matkan peruuttamisesta. Muistattehan jättää numeronne, jotta teille voidaan soittaa takaisin.

Kenelle ja millä ehdoin

Asiakas noudetaan tarvittaessa kotiovelta. Autossa on tilaa rollaattoreille ja

ostoksille. Kuljettaja auttaa lähtö- ja paluutilanteessa asiakasta mm. autoon

nousemisessa ja ostosten kantamisessa.

Huomioittehan, että asiakaspaikkoja on rajoitetusti ja että ne täytetään

ilmoittautumisjärjestyksessä.

Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut koskevat henkilöitä, joilla on erityisiä liikkumisvaikeuksia, mutta jotka eivät ole vaikeavammaisia. Kuljetuspalvelujen tarkoituksena on tukea asiakkaan omatoimisuutta ja selviytymistä kotona mahdollisimman pitkään. Kuljetuspalveluilla helpotetaan erityisesti ikääntyneiden, liikunta- tai toimintarajoitteisten henkilöiden arjessa selviytymistä.

Palvelun toteuttaa

Salon kaupunki

Palvelusta vastaa

Salon kaupunki
Tekstistä vastaa: Salon kaupunki
Päivitetty: 1.11.2021