suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Salon kaupunki

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Salo
  • Julkinen palvelu

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteet käsitellään siinä toimielimessä, jonka toimivaltaan asia hallintosäännön mukaan kuuluu. Aloitteen johdosta tehtävät toimenpiteet saatetaan kuntalaiselle tiedoksi.

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Aloitteen voi tehdä lomakkeella tai kuntalaisaloite.fi-palvelussa.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Palvelun toteuttaa

Salon kaupunki

Palvelusta vastaa

Salon kaupunki
Tekstistä vastaa: Salon kaupunki
Päivitetty: 28.7.2023