Sipoon kunta
Organisaatio
Vaihtoehtoinen nimi Sibbo kommun
Sipoo on kasvava ja ketterä, kaksikielinen saaristokunta pääkaupunkiseudulla. Sipoossa on yli 22 000 asukasta. Sipoon kunta tarjoaa joustavia ja asiakaslähtöisiä palveluita.
Mitä palveluja voin saada?
3D-tulostin
PalveluKoko SuomiJulkinen palvelu3D-tulostimella voi valmistaa kolmiulotteisia esineitä digitaalisista malleista. Kirjasto tarjoaa tulostusmahdollisuuden valmiille malleille.Aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta järjestää vapaaehtoista aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikille ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille.Aikuiskoulutus ja täydennyskoulutus
PalveluSipooJulkinen palveluAikuisille järjestetään koulutusta kaikilla koulutusasteilla. Voit suorittaa tutkinnon, täydentää ammattitaitoasi tai opiskella vain omaksi iloksesi.Aikuislukiokoulutus
PalveluSipooJulkinen palveluAikuislukiokoulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat suorittaa lukion koko oppimäärän tai yksittäisten aineiden oppimääriä.Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluSipooJulkinen palveluKunnan toiminta perustuu julkisuusperiaatteeseen, mikä tarkoittaa, että kunnan asiakirjat ja muut tallenteet ovat lähtökohtaisesti julkisia.Ajoneuvojen siirrot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta siirrättää ajoneuvon omistamallaan alueella mikäli ajoneuvo on pysäköity tielle säännösten vastaisesti.Aloittavan yrittäjän neuvonta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa neuvontaa aloittaville yrittäjille yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen kanssa.Aluevaalit
PalveluSipooJulkinen palveluAlueavaaleissa hyvinvointialueen asukkaat valitsevat valtuuston, joka on hyvinvointialueen ylin toimielin.Ammatillinen koulutus
Palvelu26 kuntaaJulkinen palveluKeski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda tarjoaa Sipoon toimipisteessään Enterissä suomenkielistä ammatillista koulutusta.Asemakaavaote
PalveluSipooJulkinen palveluVoimassa oleva asemakaava määrää, mitä tontille voidaan rakentaa. Suunnittelua varten tulee aina tilata virallinen asemakaavaote Sipoon kunnasta.Asiakaskokemuksen mittaaminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta mittaa asiakkaidensa kokemuksia ja kehittää palveluitaan palauteautomaateilla, jotka sijaitsevat kunnan palvelupaikoissa.Asiakaspalvelu SipooInfo
PalveluSipooJulkinen palveluSipooInfo-palvelupisteet ovat Sipoon kunnan asiakaspalvelupaikkoja. Opastamme mielellämme kaikissa Sipoon kunnan ja yhteistyökumppaneiden asioissa.Asiointi kirjastossa
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on kaksi kirjastoa: Sipoon pääkirjasto Nikkilässä ja Söderkullan kirjasto. Voit myös asioida puhelimitse tai verkkokirjaston kautta.Asumisoikeusasunnot
PalveluSipooJulkinen palveluAsumisoikeusasunto on asunto, jota asukas hallitsee, mutta ei omista.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluLannan varastoinnista aumassa on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista.Avoimet työpaikat ja rekrytointi
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan avoimet työpaikat löytyvät täältä.Avoin varhaiskasvatus - kerhotoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluAvoimen varhaiskasvatuksen toiminta tarjoaa kotihoidossa oleville lapsille varhaiskasvatusta.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluSipooJulkinen palveluVammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.Coworking -tilat
PalveluSipooJulkinen palveluTarkoituksena on tarjota sipoolaisille käyttöön etätyöskentelyyn sopivat työtilat.Digituki
PalveluSipooYksityinen palveluDigituen kautta voi saada neuvoja ja apua tietokoneen, matkapuhelimen, tabletin tai muun mobiililaitteen sekä sähköisten palvelujen käyttöön.Eduskuntavaalit 2023
PalveluSipooJulkinen palveluEduskuntavaalit 2023 keskeisemmät tiedot.Ehkäisevä päihdetyö
PalveluSipooJulkinen palveluEhkäisevä päihdetyö on päihteiden käytön ehkäisyä sekä käytön aiheuttamien haittojen vähentämistä.Elinkeino- ja työllisyysjaosto
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSipoon elinkeino- ja työllisyysjaostoEläinlääkäripalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluPorvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto vastaa eläinlääkäripalveluista Sipoon alueella.Eläinlääkäripäivystys
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon alueella pieneläinten eläinlääkäripäivystyksestä vastaa Vantaan kaupunki ja suureläinten päivystyksestä Porvoon kaupunki.Eläinsuojelu
PalveluSipooJulkinen palveluEläinsuojelutyön tavoitteena on varmistaa eläinten hyvä kohtelu ja valvoa eläintenpidon lainmukaisuutta.Erityisnuorisotyö
PalveluSipooJulkinen palveluErityisnuorisotyön tavoitteena on tehdä ennalta ehkäisevää nuorisotyötä. Erityisnuorisotyö ohjaa nuoria yksilöllisesti sekä pienryhmissä.Esiopetukseen ilmoittautuminen
PalveluSipooJulkinen palveluEsiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna.Esityslistat ja pöytäkirjat
PalveluSipooJulkinen palveluLuottamuselinten esityslistat julkaistaan ennen kokouksia. Julkiset pöytäkirjat julkaistaan sen jälkeen, kun ne on tarkastettu.Etsivä nuorisotyö
PalveluSipooJulkinen palveluEtsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet palvelujen ja muun tuen piiriin.Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen
PalveluSipooJulkinen palveluKunta voi tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta maanhankintaan erityistapauksissa.Frisbeegolf
PalveluSipooJulkinen palveluFrisbeegolfia pelataan maastoon tehdyllä radalla. Sipoossa yleisiä frisbeegolfratoja on 3. Välineitä voi lainata Nikkilän ja Söderkullan kirjastosta.Graffitiseinä
PalveluSipooJulkinen palveluNikkilän nuorisotalo Nuorkalla on graffitiseiniä, jotka ovat vapaasti maalattavissa.Harjoittelupaikat ja opinnäytetyöt
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa työharjoittelusta ja opinnäytetyön mahdollisuuksista Sipoon kunnassaHiekkakentät
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta ylläpitää eri palloilulajeille soveltuvia hiekkakenttiä.Hiihtoladut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan ylläpitämiä hiihtolatuja löytyy Söderkullassa, Nikkilässä, Talmassa ja Itäisessä Jokipuistossa.Huvivenesataman jätehuoltosuunnitelman rekisteröinti
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluHuvivenesataman pitäjän on tehtävä jätehuoltosuunnitelma aluksista peräisin olevien jätteiden eli alusjätteiden jätehuollon järjestämiseksi.Hyvinvointijaosto
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon hyvinvointojaostoIlmoitus eläintenpidosta
PalveluSipooJulkinen palveluMikäli aiot pitää muita eläimiä kuin yleisimmin lemmikkeinä pidettyjä eläimiä, pitää sinun rekisteröityä eläintenpitäjäksi.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluJätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta on tehtävä ilmoitus jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ilmoitus lannan levityksestä poikkeustilanteessa
PalveluSipooJulkinen palveluIlmoitus lannan levityksestä poikkeustilanteessa. Ilmoitus on tehtävä lokakuun loppuun (31.10.) mennessä.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluTilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta tulee tehdä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus.Ilmoitus palo- tai onnettomuusvaarasta pelastusviranomaiselle
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluJos havaitset tai muutoin saat tietää ilmeisestä palonvaarasta tai onnettomuusriskistä, ilmoita asiasta pelastusviranomaiselle.Ilmoitus yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta tai muutoksesta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluHaluatko tuottaa yksityisiä varhaiskasvatuspalveluita Sipoon kunnassa?Ilmoitusmenettely
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluRakentamisen toimenpiteistä, jotka voidaan tehdä Sipoon kunnassa ilmoitusmenettelyllä, on luettelo Sipoon kunnan rakennusjärjestyksessä.Joukkoliikenne
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluSipoon joukkoliikenteen suunnittelusta ja järjestämisestä vastaa Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluSipooJulkinen palveluJoustava perusopetus on tarkoitettu vuosiluokkien 7–9 oppilaille, jotka tarvitsevat lisätukea perusopetuksen suorittamiseen.Julkinen taide
PalveluSipooJulkinen palveluSipoosta löytyy useita julkisia taideteoksia, jotka ovat kävelymatkan päässä toisistaan.Jäteastian tyhjennysväli ja sen pidentäminen
PalveluSipooJulkinen palveluKaikkien uusien kiinteistöjen oletustyhjennysväli on kaksi viikkoa, mutta tyhjennysväliä voi harventaa.Jätehuollon neuvonta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon jätehuollosta vastaa Rosk 'n Roll -jätehuoltopalvelu. Voit kysyä yhtiöltä neuvoa jätehuollosta ja jätteiden lajittelusta.Jätehuolto
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan vastuulla olevista jätehuollon palvelutehtävistä vastaa Rosk'n Roll -jätehuoltopalvelut.Jätevesien käsittely haja-asutusalueilla
PalveluSipooJulkinen palveluHaja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.Jätteenkuljetus
PalveluSipooJulkinen palveluKaikkien asuinkiinteistöjen on liityttävä kunnan järjestämään jätehuoltoon. Sipoon jätehuollosta vastaa Rosk 'n Roll -jätehuoltopalvelu.Jätteiden keräys ja vastaanotto
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon jätehuollosta vastaa Rosk 'n Roll -jätehuoltopalvelu.Kaavoituksen kulku
PalveluSipooJulkinen palveluKaavoitusprosessi kertoo miten kaavoitukseen voi vaikuttaa, mitkä ovat prosessin vaiheet ja miten sitä ohjataan viranomaisten toimesta.Kaavoitusaloite
PalveluSipooJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea muutosta kaavaan tekemällä kaavoitusaloitteen.Kaavoituskatsaus ja kaavoitusohjelma
PalveluSipooJulkinen palveluKaavoituskatsaus sisältää tietoa kunnassa vireillä olevista kaavahankkeista. Kaavoitusohjelma on kaavoituksen keskipitkän aikavälin suunnitelma.Kaavoitussanastoa
PalveluSipooJulkinen palveluKaavoituksen ja maankäytön käsitteiden sanastoa.Kaivoveden laadun tutkiminen
PalveluSipooJulkinen palveluKaivoveden laatu tulisi tutkia aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa, tai jos veden epäillään aiheuttavan terveysoireita.Kaivulupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYleisellä alueella tapahtuvaa kaivutyötä varten tulee aina hankkia erillinen kaivulupa.Kalastus
PalveluSipooJulkinen palveluOnkiminen ja kalastusKanoottien vuokraus
PalveluSipooJulkinen palveluNuorisopalveluilla on vuokrattavana kanootteja 5€/vrk hintaan.Kansainvälistymispalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa neuvontaa kansainvälistyville yrityksille yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen kanssa.Kartat ja paikkatieto
PalveluSipooJulkinen palveluKunta laatii ja ylläpitää erilaisia kartta-aineistoja ja sähköisiä karttapalveluja, jotka ovat myös asiakkaidemme hyödynnettävissä.Kasvuyrityspalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa monipuolisia palveluita kasvuyrityksille yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen (Keuke) kanssa.Katujen ja puistojen suunnittelu ja rakentaminen
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa katujen ja kevyen liikenteen väylien rakennus- ja parannushankkeista Sipoon kunnassa.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnalta tulee hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen sekä kaivutöihin ja puunkaatoon.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluSipooJulkinen palveluVoit antaa palautetta katujen ja yleisten alueiden kunnossapidosta Sipoon kunnalle.Katujen ja yleisten alueiden talvikunnossapito
PalveluSipooJulkinen palveluTalvikunnossapitoon liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä suoraan aluetta hoitavaan yritykseen.Kehityksen ja oppimisen tuki
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa lapsen kehityksen ja oppimisen tuki järjestetään osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa.Kesätyöt
PalveluSipooJulkinen palveluKesätyö Sipoossa tarjoaa näköalapaikan innovatiiviseen ympäristöön ja kiinnostavia tehtäviä palveluhenkisessä ilmapiirissä.Kielikylpy
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa kielikylpyyn voi osallistua lapsi jonka äidinkieli on suomi.Kierrätystoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan huonekalukierrätys on kunnan eri toimipisteissä tarpeettomaksi jääneiden huonekalujen kierrätys- ja myyntipalvelu.Kiinteistötoimitukset
PalveluSipooJulkinen palveluMaanmittauslaitos suorittaa kaikki kiinteistötoimitukset Sipoon kunnan alueella.Kiinteistöveroavustus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta myöntää kerran vuodessa kiinteistöveroavustusta Sipoossa rekisteröidyille yleishyödyllisille yhdistyksille oman kiinteistön ylläpitoon.Kiintorastit
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on kesäisin tarjolla maastossa kiintorasteja ja rastiratoja suunnistajille.Kirjastoauto
PalveluSipooJulkinen palveluPorvoon kirjastoauto vierailee Sipoossa joka perjantai lukuvuoden aikana.Kirjastojen kokoushuoneet
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kirjastoilla on kokoushuoneet pääkirjastossa Nikkilässä ja Söderkullan kirjastoissa.Kirjaston e-palvelut
PalveluSipooJulkinen palveluKirjaston e-palvelujen kautta voit muun muassa uusia lainoja, lukea e-kirjoja ja katsoa elokuvia.Kirjaston kotipalvelu
PalveluSipooJulkinen palveluKirjastoaineistoa voidaan toimittaa asiakkaille kotiin.Kirjastopalveluiden yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan kirjastopalveluiden yhteystiedotKoirankakkapussiasemat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta yhdessä TiksPacin ja lähiseudun yrittäjien kanssa tarjoaa kuntalaisille maksuttomia koirankakkapusseja.Koirapuistot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon viheralueista kaksi on kokonaan tarkoitettu koirien käyttöön.Kokous- ja kahvituspalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan Työllisyysyksikkö Risteys tarjoaa kokous- ja kahvituspalveluita. Voit tilata kahvilatuotteita kuljetettuna toivomaasi paikkaan.Kolmiperhepäivähoito
PalveluSipooJulkinen palveluKolmiperhepäivähoidossa hoitoryhmä muodostuu yhden tai useamman perheen neljästä lapsesta. Hoito tapahtuu perheiden kotona.Kotiseutumuseotoiminta
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluMuseotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.Koulujen kerhotoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluLisätietoja Sipoon koulujen kerhotarjonnasta saa kouluilta.Koulukuljetus
PalveluSipooJulkinen palveluJos esikoulun tai peruskoulun oppilaan koulumatka on pidempi kuin viisi kilometriä, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen.Kouluruokailu ja ruokalistat
PalveluSipooJulkinen palveluOppilaat ja opiskelijat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä.Koulut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnassa toimii yhteensä 15 perusopetuksen oppilaitosta.Koulutuksen toimialan projektit ja kehittämistyö
PalveluSipooJulkinen palveluKoulutuksen toimialan projektit ja kehittämistyöt joita OPH ja OKM rahoittaa.Koulutuksen toimialan yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan koulutuksen toimialan yhteystiedotKouluun ilmoittautuminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnassa on 6 suomenkielistä ja 9 ruotsinkielistä peruskoulua.Kulttuurikävelyt Sipoossa
PalveluSipooJulkinen palveluHaluatko tietää millainen enemmän Lemminkäisen temppelistä tai Nikkilän Sairaalan ihmiskohtaloista?Kulttuurin tuet ja avustukset
PalveluSipooJulkinen palveluAvustuksia yksittäisille, yhdistyksille, järjestöille ja ryhmille kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisotoimintaan.Kulttuurisuunnitelma
PalveluSipooJulkinen palveluTästä pääset helposti tutustumaan mitä Sipoosta löytyy tällä hetkellä kulttuurin saralla ja mitä toimenpiteitä on kehitteillä tulevaisuutta ajatellen.Kulttuuriuutiset
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kulttuuripalveluiden uutiskirjeestä löydät Sipoon kunnan ja muiden toimijoiden kiinnostavimmat kulttuuritapahtumat.Kunnallinen perhepäivähoito
PalveluSipooJulkinen palveluLapselle on mahdollista valita päiväkotihoidon sijaan perhepäivähoitoa.Kunnan huonekalujen kierrätys
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan ylimääräiset huonekalut kierrätetään.Kunnan päiväkodit
PalveluSipooJulkinen palveluKunta tarjoaa varhaiskasvatusta suomen ja ruotsin kielellä kunnan 12 päiväkodissa.Kunnanhallitus
PalveluSipooJulkinen palveluKunnanhallitus johtaa kunnan hallintoa ja valmistelee valtuustossa käsiteltävät asiat.Kunta työnantajana
PalveluSipooJulkinen palveluMe Sipoossa haluamme kehittyä ja kokeilla uusia toimintatapoja. Tavoitteenamme on tulla tunnetuksi rohkeista ja luovista ratkaisuistamme.Kuntalaisaloite
PalveluSipooJulkinen palveluKunnan asukkaana voit tehdä kuntalaisaloitteen.Kuntaorganisaatio
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa Sipoon kunnan organisaatiosta ja hallintosäännöstä.Kuntavaalit
PalveluSipooJulkinen palveluKuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi. Kuntavaaleissa kunnan asukkaat valitsevat valtuuston, joka on kunnan ylin toimielin.Kuntoradat ja luontopolut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan kuntoradat ja luontopolutKuntouttava työtoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluItä-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.Kuvataideopetus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa taiteen perusopetusta kuvataiteessa antaa Taidekoulu Sipoossa. Palvelun toteuttaa Porvoon taidekoulu.Lannankäsittely ja varastointi
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tulee ilmoittaa poikkeamisesta karjanlannan varastointitilan tilavuudesta.Lapsen hoito kotona
PalveluSipooJulkinen palveluPerhe voi hoitaa lastaan itse tai palkata hoitajan kotiinsa kotihoidon tai yksityisen hoidon tuella.Leikkipuistot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on eri kokoisia leikkipuistoja ympäri kuntaa.Leirintäalueilmoitus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluLeirintäalueen perustamisesta on tehtävä ilmoitus sen kunnan viranomaiselle, jonka alueella leirintäalue sijaitsee.Leväseuranta
PalveluSipooJulkinen palveluLeväseuranta kesän ajanLiikenneturvallisuus ja pysäköinninvalvonta
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa liikenneturvallisuustilanteestaLiikunnan tuet ja avustukset
PalveluSipooJulkinen palveluSipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä.Liikuntaneuvonta
PalveluSipooJulkinen palveluOletko aktiivisemman elämän tarpeessa ja tarvitset apua muutoksen tekemiseen?Liikuntapalveluiden yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan liikuntapalvelut tarjoavat monipuolisia liikunta- ja ulkoilupalveluita kunnan asukkaille ja järjestämme ohjattuja liikuntaryhmiä.Liikuntasalit
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon koulujen liikuntasalit ovat varattavissa kuntalaisille ja yhdistyksille.Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
PalveluSipooJulkinen palveluVesihuoltolaitoksen toiminta-alueella kiinteistö on liitettävä vesijohtoverkoston ja viemäriverkostoon, mikäli ne on alueelle rakennettu.Liityntäpysäköinti
PalveluSipooJulkinen palveluLiityntäpysäköinti on joukkoliikenteen asiakkaille tarkoitettu pysäköinti lähellä asemia tai pysäkkejä.Luistelukentät ja -kaukalot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon luistelukentät ja -kaukalotLukiokoulutuksen opinto-ohjaus
PalveluSipooJulkinen palveluOpinto-ohjauksella varmistetaan, että opiskelijana saat tarvittavat tiedot ja taidot lukio-opintojen aloittamiseen ja suorittamiseen.Lukiokoulutus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa toimivat suomenkielinen Sipoon lukio sekä ruotsinkielinen Sibbo gymnasium.Lukuvuoden työ- ja lomapäivät
PalveluSipooJulkinen palveluLukuvuoden työ- ja lomapäivät Sipoon kunnan esikouluissa, peruskouluissa ja lukioissaLuonnonmuistomerkin rauhoittaminen ja rauhoituksen lakkauttaminen yksityismaalla
PalveluSipooJulkinen palveluYksityisillä mailla päätöksen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tai sen lakkauttamisesta tekee kunta.Lupa jätevesijärjestelmän uusimiselle
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluJätevesijärjestelmän uusiminen edellyttää aina toimenpidelupaa rakennusvalvontaviranomaiselta.Lupa moottoriajoneuvoilla ajamiseen maastossa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaastossa liikkumiseen sekä pysäköimiseen tulee aina saada vähintään maanomistajan tai alueen haltijan lupa. Joskus tarvitaan lupa viranomaiselta.Lupa moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan harjoitteluun ja kilpailuun
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKaikilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun tai harjoitukseen tarvitaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa.Löytöeläinpalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluIrrallaan tavatun koiran tai kissan voit ottaa talteen ja toimittaa löytöeläintarhaan.Maa-aineslupa ja ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaa-ainesten ottamiseen kuten soran, hiekan, mullan, saven ja kallion ottamiseen tarvitaan pääsääntöisesti lupa.Maahanmuuttajapalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluMaahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvää ohjausta, neuvontaa ja tietoa maahanmuuttajille, viranomaisille ja yhteistyökumppaneille.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluSipooJulkinen palveluMaahan muuttanut tai maahanmuuttajataustainen lapsi tai nuori voi saada perusopetukseen tai esiopetukseen valmistavaa opetusta.Maakuntakaavoitus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoo kuuluu Uudenmaan maakuntaan, joten maakuntakaavan laatimisesta ja muusta maakunnan suunnittelusta huolehtii Uudenmaan liitto.Maankäyttöjaosto
PalveluSipooJulkinen palveluMaankäyttöjaosto.Maankäyttösopimus
PalveluSipooJulkinen palveluMaankäyttösopimuksessa kunta ja maanomistaja sopivat asemakaavan toteuttamisen vastuun, kustannusten jaon ja osapuolten oikeudet ja velvoitteet.Maatalousyrittäjien lomituspalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluMaatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta saada vuosilomalomitusta, sijaisapua ja maksullista lomittaja-apua.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMaisemaa muuttavia maanrakennustöitä, puiden kaatamista ja muita vastaavia toimia varten saatat tarvita maisemaluvan.Matkailu Sipoossa
PalveluSipooJulkinen palveluRentoudu ja koe luonto, saaristo ja maaseutu Sipoossa. Visit Sipoo -nettisivuilta löydät lisää tietoa ja palveluja vapaa-aikaan ja matkailuun.Matonpesupaikat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnalla on kaksi matonpesupaikkaa, jotka ovat avoinna kesäisin.Moottorikelkkailureitin perustaminen tai lakkauttaminen
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluMoottorikelkkailureitin perustamista, siirtämistä ja lakkauttamista säätelee maastoliikennelaki.Musiikinopetus
PalveluSipooYksityinen palveluLaajan oppimäärän mukaista opetusta Sipoossa tarjoavat Musiikkiopisto Sipoossa (Porvoonseudun musiikkiopisto) ja Sipoon musiikkikoulu.Muut lautakunnat
PalveluSipooJulkinen palveluTarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakuntaMyytävät tontit
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa Sipoon kunnan myytävistä tonteista.Nuohous
PalveluSipooJulkinen palveluRakennuksen omistajana tai haltijana voit sopia nuohouksesta minkä tahansa nuohouspalveluja tuottavan yrityksen kanssa.Nuorisopalveluiden yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan nuorisopalveluiden yhteystiedotNuorisotilat
PalveluSipooJulkinen palveluNuorisotilat ovat nuorten omia oleskelupaikkoja, josta löytyy monenlaista tekemistä jokaiselle.Nuorisotoiminnan tuet ja avustukset
PalveluSipooJulkinen palveluAvustusta voidaan myöntää yhdistyksille, aluejärjestöille ja yksittäisille nuorille, jotka järjestävät nuorisotoimintaa sipoolaisille nuorille.Nuorisovaltuusto
PalveluSipooJulkinen palveluNuorisovaltuusto toimii nuorten vaikuttamiskanavana kunnallisessa päätöksenteossa.Nuorten työpajatoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluSeinättömän työpajatoiminnan tarkoituksena on parantaa elämänhallintataitoja sekä edistää kasvua, itsenäistymistä ja osallisuutta yhteiskunnassa.Nurmikentät
PalveluSipooJulkinen palveluNurmikentille voi varata vuoroja varauskalenterin kautta.Näin vaikutat ja osallistut päätöksentekoon
PalveluSipooJulkinen palveluVoit osallistua Sipoossa päätöksentekoon paitsi edustuksellisen demokratian keinoin myös vaikuttamalla suoraan.Ohjaamo
PalveluSipooJulkinen palveluOletko alle 30-vuotias ja kaipaat apua esimerkiksi tulevaisuutesi suunnitteluun, työnhakuun tai koulutuspaikan etsimiseen? Tule Ohjaamoon!Ohjeet ja käsikirjat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan koulujen toimintasuunnitelmat, ohjeet ja käsikirjat.Ojitus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluOjituksen tarkoitus on maan kuivattaminen ja alueen käyttöä haittaavan veden poisjohtaminen.Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen
PalveluSipooJulkinen palveluAsianosaisten tulee pyrkiä sopimaan ojitusta koskevat yksityiskohdat ja kiistat keskenään.Omatoimikirjasto
PalveluSipooJulkinen palveluSöderkullan kirjastoon pääsee myös aikaisin aamulla, myöhään illalla, lauantaisin ja sunnuntaisin.Omistajanvaihdosneuvonta ja yrityskaupat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa opastusta omistajavaihdoksissa ja yrityskaupoissa yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen (Keuke) kanssa.Opettajan palvelu
PalveluSipooJulkinen palveluOnko sinulla sellaista osaamista, jota voisit jakaa muillekin? Tule opettajaksi Sipoon opistoon.Opiskelijan palvelu
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon opiston opetustarjonta on avointa kaikille koulutustaustasta riippumatta.Oppilaaksiottoalueet
PalveluSipooJulkinen palveluAlla olevassa kartassa näette Sipoon suomenkieliset oppilaaksiottoalueetOppilaanohjaus
PalveluSipooJulkinen palveluOppilaanohjauksen tehtävänä on edistää oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskelun sujumista.Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
PalveluSipooJulkinen palveluKolmiportainen tukiOppisopimuskoulutus
PalveluSipooJulkinen palveluOppisopimuskoulutuksessa ammatillisia opintoja opiskellaan työpaikalla ja täydennetään tietopuolisilla opinnoilla alan oppilaitoksessa.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluSipooJulkinen palveluOppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Osoitteen antaminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta päättää osoitteet kunnan alueella ja ylläpitää osoiterekisteriä. Osoitteista vastaa Sipoon kunnan mittaus- ja kiinteistöyksikkö.Palotarkastus
PalveluSipooJulkinen palveluPelastuslaitos tekee pelastuslain mukaista valvontatyötä Itä-Uudellamaalla.Palveluverkkosuunnitelma
PalveluSipooJulkinen palveluPalveluverkkosuunnitelma vuosille 2018-2025.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluSipooJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Pidennetty oppivelvollisuus
PalveluSipooJulkinen palveluJos perusopetukselle säädettyjä tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa, alkaa oppivelvollisuus vuotta aikaisemmin.Pieneläinhautausmaa Kultalehto
PalveluSipooJulkinen palveluPieneläinhautausmaalle voi haudata koiria, kissoja ja muita pienikokoisia lemmikkieläimiä.Pohjakartta
PalveluSipooJulkinen palveluKunta ylläpitää pohjakarttaa kaavoituksen tarpeisiin. Pohjakartta soveltuu myös erilaisten suunnitelmien, kuten asemapiirrosten pohjakartaksi.Pohjavesi
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon alueella on yhteensä 14 kpl luokiteltuja pohjavesialueita ja yksi pohjavesialue, joka sijaitsee osittain Sipoon kunnan alueella.Poikkeaminen kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää yksittäistapauksessa luvan poiketa ympäristönsuojelumääräyksistä.Poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluAsuinrakennuksen rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle saattaa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Puistokummit
PalveluSipooJulkinen palveluPuistokummitoiminta on Sipoon kunnan organisoimaa vapaaehtoista yleisten viheralueiden hoitamista.Purkulupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluPurkulupaa haetaan Sipoossa Lupapiste -palvelun kautta.Päiväkotiruokailu
PalveluSipooJulkinen palveluPäiväkotiruokailun tavoitteena on turvata lapselle riittävät ja tasapainoiset ateriat sekä ohjata lasta monipuoliseen ja vaihtelevaan ruokavalioon.Rahoitusneuvonta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa rahoitusneuvontaa yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen kanssa.Rakennus- ja ympäristövaliokunta
PalveluSipooJulkinen palveluRakennus- ja ympäristövaliokunta.Rakennushankkeen aloitus
PalveluSipooJulkinen palveluRakentamisen lupapolku ohjaa rakennushankkeeseen ryhtyvää.Rakennusjärjestys
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan rakennusjärjestysRakennuskielto
PalveluSipooJulkinen palveluRakennuskieltojen tarkoituksena on estää alueiden suunnittelun aikana rakentaminen, joka olisi ristiriidassa suunnittelun tavoitteiden kanssa.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluSipoossa rakentamisen lupia haetaan sähköisesti Lupapiste -palvelun kautta.Rakennuslupaprosessin suunnittelu ja käynnistäminen
PalveluSipooJulkinen palveluHakemuksen tekeminen kannattaa antaa ammattilaisen (pääsuunnittelijan) tehtäväksi.Rakennusprojektin valvonta ja johtaminen
PalveluSipooJulkinen palveluRakennustyön aikana viranomaiset suorittavat työmaalla katselmuksia ja tarkastuksia, joiden tarpeellisuus on määritelty lupapäätöksessä.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluRakennusvalvonnan arkistopalveluista saa selvityksiä ja muita asiakirjoja asiakkaan pyynnöstä tai tilauksesta.Rakennusvalvonta
PalveluSipooJulkinen palveluRakennusvalvonta huolehtii rakentamista koskevien lupien käsittelystä ja rakennustyön aikaisista katselmuksista.Rakennuttaminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan Toimitilojen rakennuttaminen vastaa kunnan uusien rakennusten rakennushankkeista sekä nykyisen rakennusten peruskorjauksista.Rakentamisen lupahakemuksen käsittely
PalveluSipooJulkinen palveluLupakäsittely alkaa, kun hakemus on käsittelykelpoinen eli täytetty hakemus liitteineen on Lupapisteessä.Rakentamisen lupahakemuksen laadinta ja jättäminen
PalveluSipooJulkinen palveluRakennushankkeen lupa-asiointi sujuu Sipoon kunnassa kätevästi verkossa.Rakentamisen luvat
PalveluSipooJulkinen palveluRakennuksen rakentamiseen, laajentamiseen tai muuhun rakennustoimenpiteeseen tarvitaan lähes aina lupa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta.Ruokapalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan ruokapalvelut valmistaa ja jakelee ruokaa kouluihin, päiväkoteihin ja kunnan henkilöstöravintolaan Kuntalassa.Ruoppaus
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluRuoppaus tarkoittaa pehmeiden massojen koneellista poistamista vesistöstä.Ryhmäperhepäivähoito
PalveluSipooJulkinen palveluRyhmäperhepäivähoidossa kaksi perhepäivähoitajaa työskentelee yhdessä kunnan ylläpitämissä tiloissa.Saaristovaltuuskunta
PalveluSipooJulkinen palveluSaaristovaltuuskunta on edunvalvontaelin, joka osallistuu hankkeisiin ja ottaa kantaa asioihin, jotka koskevat saaristoa ja saariston kehitystä.Sanataideopetus (ruotsinkielinen)
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa voit saada sanataideopetusta ruotsiksi. Opetuksen järjestämisestä vastaa Sydkustens ordkonstskola.Seutuyhteistyö
PalveluSipooJulkinen palveluSeutuyhteistyön tavoitteena on paitsi valvoa alueen etua päätöksenteossa myös vahvistaa alueen kilpailukykyä ja vetovoimaa.Sidonnaisuudet ja luottamushenkilön tietolomake
PalveluSipooJulkinen palveluKuntalain mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus.Sijaisten rekrytointi ja keikkatyöt
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa voit tehdä keikkatöitä eli lyhyitä sijaisuuksia päiväkodeissa ja kouluissa.Sijoituslupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKun suunnittelet sijoittavasi yleiselle alueelle johtoja tai muita rakenteita, on rakentamiselle hankittava aina lupa.Sipoo – Sijainti, yhteydet ja sijoittuminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoo tarjoaa yrittäjilleen loistavat puitteet verkostoitua, kansainvälistyä ja menestyä merellisessä ympäristössä pääkaupunkiseudun imussa.Sipoon kunnan uutiskirje
PalveluSipooJulkinen palveluHaluaisitko sinä saada suoraan omaan sähköpostiisi tietoa siitä, mitä Sipoossa tapahtuu? Tilaa kunnan uutiskirje.Sipoon kunnan varhaiskasvatuspalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon varhaiskasvatuspalvelut tukevat sipoolaisten lasten kasvua ja oppimista yhdessä huoltajien kanssa.Sipoon maisemapellot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan ylläpitämillä maisemapelloilla kasvaa auringonkukkaa ja hunajakukkaa Nikkilässä ja Söderkullassa sekä auringonkukkaa Vaahteramäessä.Sipoon opisto
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon opisto tarjoaa erilaisia kaikille avoimia kursseja.Sipoon opisto Opistopodi
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon opiston opistopodcast on tilaisuus kuulla opettajien ja opiskelijoiden ajatuksia niin opistomaailmasta kuin elämästä yleensäkin.Sipoon opiston opistoblogi
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon opiston opistoblogi on tilaisuus nähdä pintaa syvemmälle opistomaailmaan.Sipoon opiston toimipisteet
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon opistolla on toimintaa useissa eri toimipisteissä. Meidän opetustilamme eivät valitettavasti ole saavutettavia. Lisätietoja kansliasta.Sipoon Veden tiedotustekstiviestit
PalveluSipooJulkinen palveluVoit tilata Sipoon Veden tiedotustekstiviestit kirjautumalla tekstiviestijärjestelmäänSipoon Vesi -liikelaitoksen johtokunta
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSipoon Vesi -liikelaitoksen johtokunta.Sisäilma-asiat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan sisäilma-asioita hoidetaan Toimitilat -yksikössä.Sisäliikuntaa
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan sisäliikuntatilatSiviilipalvelus
PalveluSipooJulkinen palveluSiviilipalveluksen kautta saat hyvää kokemusta kunta-alan työstä valitsemallasi alalla.Sivistysvaliokunta- ja jaostot
PalveluSipooJulkinen palveluSivistysvaliokunta, ruotsinkielinen koulutusjaosto, suomenkielinen koulutusjaosto, vapaa-ajanjaostoSouth by cycle -pyöräilyreitti
PalveluSipooJulkinen palveluSouth by cycle on lähes 900 kilometrin pituinen pyöräilyreitistö, joka kulkee osittain Sipoossa.Stage- Teatteritaiteen perusopetus Sipoossa
PalveluSipooJulkinen palveluTeatteritaiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta.Strategiat ja suunnitelmat
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa Sipoon kunnan strategioista ja suunnitelmistaSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluSipooJulkinen palveluOppilas, jonka suomen tai ruotsin kielen taito ei vielä riitä äidinkielen opiskeluun, voi opiskella suomea tai ruotsia toisena kielenä.Suomi 100 vuotta arboretum
PalveluSipooJulkinen palveluArboretumista löytyy yli 30 erilaista puulajia.Suunnittelutarveratkaisu
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluAsuinrakennuksen rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle saattaa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Sähkö ja lämmitys
PalveluSipooJulkinen palveluSähkönsiirrosta vastaa aina paikallinen siirtoyhtiö, kun taas sähkön myynnin osuuden voit kilpailuttaa.Taidelainaamo
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon Taidelainaamon kokoelmassa on taidetta 25 ammattitaiteilijan tuotannosta.Taideohjelma
PalveluSipooJulkinen palveluPitkän tähtäimen tavoitteena on Nikkilän vetovoimaisuuden ja hyvinvoinnin kehittäminen taiteen kautta.Taiteen perusopetus
PalveluSipooJulkinen palveluTaiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.Talous- ja jäteveden laskutus
PalveluSipooJulkinen palveluVesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Vesilasku koostuu perusmaksusta ja käyttömaksusta.Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluLupa poiketa jätevesienkäsittelyn perustason puhdistusvaatimuksistaTanssinopetus
PalveluSipooYksityinen palveluSipoossa taiteen perusopetusta ja syventävää opetusta tanssissa antaa Keravan tanssiopisto.Tapahtumakalenteri
PalveluSipooJulkinen palveluTapahtumakalenterista näet ajankohtaiset ja tulevat tapahtumat Sipoossa. Voit myös itse lisätä tapahtumia Sipoon kunnan tapahtumakalenteriin.Tarjouspyynnöt ja hankinnat
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa Sipoon kunnan tarjouspyynnöistä ja hankinnoista.Tekninen valiokunta
PalveluSipooJulkinen palveluTekninen valiokunta.Tietoa lasten ja nuorten kirjastopalveluista
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kirjasto tarjoaa paljon palveluja lapsille ja nuorille.Tietoa Sipoon saaristosta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoolla on laaja saaristo, jossa on useita virkistysalueita vapaasti kenen tahansa käytössä.Tietoa Toimitilat -yksiköstä
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan Toimitilat - yksikkö hoitaa toimitilojaTietosuojapolitiikka ja henkilötietojen käsittely
PalveluSipooJulkinen palveluTietosuoja on perusoikeus, joka turvaa rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä.Tietoturvapolitiikka
PalveluSipooJulkinen palveluTietoturvalla tarkoitetaan hallinnollisia ja teknisiä toimia, joilla varmistetaan tiedon luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys.Tilapäinen varhaiskasvatus
PalveluSipooJulkinen palveluKunnan järjestämä tilapäinen varhaiskasvatus räätälöidään tapauskohtaisesti.Toimenpidelupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluToimenpiteistä, jotka voidaan tehdä Sipoon kunnassa toimenpideluvalla, on tarkempi luettelo Sipoon kunnan rakennusjärjestyksessä.Toimikunnat
PalveluSipooJulkinen palveluKuntalain 30 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten.Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluTiettyjen ympäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Toimitilojen vuokraus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan toimitilojen vuokrausta hoidetaan Toimitilat - yksikössä.Toimitilojen ylläpito
PalveluSipooJulkinen palveluTietoa Sipoon kunnan toimitilojen ylläpidostaToissijaiseen kouluun hakeminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta voi myöntää paikan toissijaisesta koulusta, jos paikkoja on vapaana.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluSipooJulkinen palveluTontin korkeuden näytön ja rakennuksen sijainnin merkitsemisen ja katselmoimisen tekee kunnan rakennusvalvonta.Tonttijako
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on käytössä ohjeellinen tonttijako, joka on määritelty asemakaavassa. Sipoossa ei tehdä erillisiä tonttijakoja.Torit ja myyntipaikat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on kaksi toria, jotka sijaitsevat Nikkilässä ja Söderkullassa.Tuettu työllistyminen
PalveluSipooJulkinen palveluTuettu työllistyminen koskee henkilöä, joka vamman, sairauden, kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsee työllistymiseensä erityistukea kunnalta.Työkokeilu
PalveluSipooJulkinen palveluTyökokeilu on tarkoitettu työnhakijoille, joilla on tarve selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja tai mahdollisuuksia palata työmarkkinoille.Työterveyshuollon palvelut
PalveluSipooJulkinen palveluTyöntekijät ovat oikeutettuja työterveyshuoltoon.Työttömien palveluohjaus
PalveluSipooJulkinen palveluTyöllisyyspalvelut tarjoaa työttömille ja työttömyysuhan alaisille henkilöille neuvontaa työllistymiseen ja koulutuksiin liittyvissä asioissa.Täydentävä varhaiskasvatus esiopetusikäisille
PalveluSipooJulkinen palveluAamu ennen esiopetusta ja iltapäivä esiopetuksen jälkeen on täydentävää varhaiskasvatusta.Uimarannat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan yleiset uimarannat ja -paikat.Ulkoliikuntaa
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa on monipuoliset ulkoliikuntamahdollisuudet.Uutiskirje yrittäjille
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta julkaisee yrittäjille suunnattua uutiskirjettä noin neljä kertaa vuodessa.Valaistus
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa katuvalaistuksen hoidon ja ylläpidon tehtäviä hoitaa Uudenmaan Verkonrakennus Oy.Valiokunnat, jaostot ja toimikunnat
PalveluSipooJulkinen palveluKunnan toimielimiä ovat valtuuston ja kunnanhallituksen lisäksi valiokunnat ja niiden jaostot sekä toimikunnat.Valtuusto
PalveluSipooJulkinen palveluKuntalain 14. §:n mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää kunnan päätösvaltaa.Valtuutetun aloiteoikeus
PalveluSipooJulkinen palveluValtuutettu tai muu luottamushenkilö saa kunnallishallinnossa asian vireille tekemällä siitä aloitteen.Vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto
PalveluSipooJulkinen palveluVammaisneuvoston ja vanhusneuvoston kokoonpanoVapaaehtoistoiminta
PalveluSipooJulkinen palveluLöydä oma tapasi toimia vapaaehtoisena.Vapautus osasta jätevesimaksua
PalveluSipooJulkinen palveluVoit hakea vapautusta osasta jätevesimaksua vesivuodon vuoksi.Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
PalveluSipooJulkinen palveluVapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä voidaan myöntää tietyissä poikkeustapauksissa.Varhaiskasvatuksen hankkeet
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon Susi liikkuu ja leikkii - Koko kunta leikkii.Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Varhaiskasvatuksen palvelupaikat
PalveluSipooJulkinen palveluKunnalliset ja yksityiset päiväkodit samalla kartalla.Varhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluSipooJulkinen palveluYmpärivuorokautista varhaiskasvatusta järjestetään Kartanon päiväkodissa.Verkkoviestintä
PalveluSipooJulkinen palveluSipoo.fi-verkkopalvelusta löydät tietoa Sipoon kunnan palveluista.Veroprosentit, taksat ja maksut
PalveluSipooJulkinen palveluVeroprosentit, taksat ja maksut Sipoon kunnassaVesihuolto haja-asutusalueella
PalveluSipooJulkinen palveluHaja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin.Vesihuoltopalvelut / Yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon Vesi huolehtii toiminta-alueellaan vesihuoltopalveluista.Vesiliittymän omistajanvaihdos tai uusi vuokralainen
PalveluSipooJulkinen palveluKun kiinteistön omistaja vaihtuu, nykyisen omistajan tulee tehdä vesilaitokselle kirjallinen ilmoitus kiinteistön luovutuksesta.Vesiosuuskunnat
PalveluSipooJulkinen palveluVesiosuuskunta on asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii vesihuollosta kunnan hyväksymällä alueella.Vesiskootteriliikenteen rajoitukset
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluVesiskootteriliikennettä koskevia rajoituksia Sipoon vesialueilla.Veteraaniasiat
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnassa asuville rintamaveteraaneille, veteraanileskille sekä puolisoille maksetaan avustusta.Vierasperäiset eläin- ja kasvilajit
PalveluSipooJulkinen palveluVieraslajit ovat ihmisten mukana levinneitä lajeja jotka eivät kuulu Suomen luontoon.Viestintästrategia ja brändi
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon viestintästrategia on osa kuntastrategiaa, jossa linjataan viestinnästä ja osallisuudesta.Viljelypalstat ja viljelylaatikot
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnalla on 8 vuokrattavaa viljelypalstaa kauniilla Söderkullan kartanon alueella sekä uusia palstoja on tullut vuokrattaviksi Jokilaaksosta.Viranhaltijapäätökset
PalveluSipooJulkinen palveluViranhaltijapäätös tarkoittaa Suomessa kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijan yksin tekemää päätöstä.Virtuaalikierros
PalveluSipooJulkinen palveluVirtuaalikierros Sipoon Itäisessä Jokipuistossa ja Jokilaaksossa vie sinut kotisohvaltasi kesäisiin kulttuurimaisemiin.Vuokra-asuminen
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa vuokra-asuntoja vuokraa KAS-asunnot. Kunnalla ei ole omaa vuokra-asuntovälitystä.Vuokrattavat ja varattavat tilat
PalveluSipooJulkinen palveluKunta vuokraa tiloja yksityisten, yhdistysten tai yritysten erilaiseen toimintaan.Wilma - Kodin ja koulun välinen viestintä
PalveluSipooJulkinen palveluKunnan virallisena viestintäkanavana kodin ja koulun välillä on Wilma. Wilmaan kirjaudutaan https://sipoo.inschool.fi tai Wilma-sovelluksella.Yhteisökasvattaja
PalveluSipooJulkinen palveluSipoossa työskentelee lukuvuonna 2023–2024 kaksi yhteisökasvattajaa.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluSipooJulkinen palveluJos oppilaalla ei ole edellytyksiä suorittaa jotakin peruskoulun oppiainetta hyväksytysti, koulu voi päättää yksilöllistetystä oppimäärästä.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluSipooJulkinen palveluPerheet voivat myös valita yksityisen perhepäivähoidon ja saada yksityisen hoidon tukea Kelalta.Yksityiset päiväkodit
PalveluSipooJulkinen palveluPerheet voivat halutessaan hakea varhaiskasvatuspaikkaa myös yksityisestä päiväkodista.Yksityiset varhaiskasvatuspalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluPerheet voivat halutessaan hakea varhaiskasvatuspaikkaa myös yksityiseltä varhaiskasvatuspalvelun tarjoajalta.Yksityisteiden kunnossapitoavustus
PalveluSipooJulkinen palveluVoit anoa avustusta yksityisen tien kunnossapitoon ja perusparannushankkeisiin.Yleistä asemakaavoituksesta
PalveluSipooJulkinen palveluKunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Niillä, joiden oloihin kaava saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.Yleistä kulttuuripalveluista
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan kulttuuripalvelut tuottaa, koordinoi ja kehittää kunnan kulttuuripalveluita kaikenikäisille sekä koordinoi taiteen perusopetusta.Yleistä liikuntapalveluista
PalveluSipooJulkinen palveluTarjoamme monipuolisia liikunta- ja ulkoilupalveluita kunnan asukkaille.Yleistä ranta-asemakaavoituksesta
PalveluSipooJulkinen palveluMaanomistaja voi laadituttaa ranta-asemakaavan. Niillä, joiden oloihin kaava saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.Yleistä työllisyyspalveluista
PalveluSipooJulkinen palveluTyöllisyyspalvelut pyrkivät tukemaan työnhakijaa tai työtöntä kaikissa työhön liittyvissä asioissa.Yleistä yleiskaavoituksesta
PalveluSipooJulkinen palveluKunta vastaa yleiskaavoituksesta omalla alueellaan. Niillä, joiden oloihin kaava saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.Yleisurheilukentät
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunnan yleisurheilukentät ovat liikunta- ja virkistyspaikkoja kouluille, seuroille ja kuntalaisille.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnalle on haettava ympäristölupa.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluKoeluonteista toimintaa harjoittava yritys tai toimija on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen toiminnan aloittamista.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle.Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely
Lupa tai muu velvoiteSipooJulkinen palveluYleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.Ympäristövalvonnan tehtävät ja yhteystiedot
PalveluSipooJulkinen palveluYmpäristövalvonnan tehtäviin kuuluu ympäristönsuojelun viranomaistehtävät ja ympäristönsuojelun yleinen edistäminen.Yrittäjyysvalmennukset
PalveluSipooJulkinen palveluYrittäjyysvalmennukset kannustavat uusia yrittäjiä liiketoiminnan huolelliseen suunnitteluun ja kehittämiseen.Yritykset ja yhdistykset
PalveluSipooJulkinen palveluLinkkejä yritys- ja yhdistysrekistereihin ja tietopalveluihin.Yritysneuvonta
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon kunta tarjoaa neuvontaa yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen kanssa.Yritysten yhteistyöverkostot
PalveluSipooJulkinen palveluVerkosto tukee yrittäjää ja auttaa jaksamaan. Verkoston avulla voit kehittää uusia toimintoja ja palveluja sekä luoda kilpailuetua.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Ajanvaraus Sipoon eläinlääkärivastaanotolle
VerkkoasiointiSipooPorvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto vastaa eläinlääkäripalveluista Sipoon alueella.Avoinna ympäri vuorokauden.Asemakaavaotteen tilaus
VerkkoasiointiSipooRakennuslupaa varten tarvitset asemakaavaotteen, jonka voit tilata sähköisellä lomakkeella.DaisyFamily
VerkkoasiointiSipooKodin ja varhaiskasvatuksen välinen viestintä kulkee DaisyFamily:ssä.eDaisy
VerkkoasiointiSipooVarhaiskasvatusjärjestelmä eDaisy.eKirjasto
VerkkoasiointiSipooKansallisessa eKirjastossa löydät maksuttomia e-kirjoja ja muuta e-aineistoa.ePress
VerkkoasiointiSipooePress on kotimainen elektronisten sanomalehtien palvelu.Google for Education / Vaihda salasanasi
VerkkoasiointiSipooGoogle for Education / Vaihda salasanasi / Change your passwordHankintaehdotus
VerkkoasiointiSipooOheisella lomakkeella voit lähettää hankintaehdotuksen kirjastolle.Helle-Biblio
VerkkoasiointiSipooHelle-kirjastojen pääosin ruotsinkielinen e-kirjakokoelma.Helle-Ellibs
VerkkoasiointiSipooHelle-kirjastojen kotimainen e-kirjakokoelma. Kokoelma on pääosin suomekielinen.Helle-verkkokirjasto
VerkkoasiointiSipooHelle-verkkokirjastossa voit etsiä ja varata aineistoa sekä uusia lainasi.Ilmoittaudu Sipoon opiston kurssille
VerkkoasiointiSipooSipoon opisto on kunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos. Verkkosivulla voit ilmoittautua Opiston kursseille.Ilmoittautuminen liikuntaryhmiin
VerkkoasiointiSipooIlmari on henkilötietorekisteri liikunta- ja nuorisopalveluiden toimintaan ilmoittautumiseen.Ilmoittautuminen vesijumpparyhmiin
VerkkoasiointiSipooIlmari on henkilötietorekisteri liikunta- ja nuorisopalveluiden toimintaan ilmoittautumiseen.Ilmoitus rikkinäisestä katuvalosta
VerkkoasiointiSipooSipoossa katuvalaistuksen hoidon ja ylläpidon tehtäviä hoitaa Uudenmaan Verkonrakennus Oy.Johtoryhmä / Yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan johtoryhmän yhteystiedotKaavoituksen karttapalvelu
VerkkoasiointiSipooKaavoituksen karttapalvelusta löydät tietoa Sipoon voimassa olevista asema- ja yleiskaavoista.Kaavoitusyksikkö ja mittaus- ja kiinteistöyksikkö / Yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooKaavoitusyksikkö ja mittaus- ja kiinteistöyksikkö / Yhteystiedot*Kadut ja liikenne / Yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan katu- ja viheralueet -yksikön yhteystiedotKirjasto / Palautelomake
VerkkoasiointiSipooPalautelomakkeella voit antaa haluamallesi Helle-kirjastolle palautetta.Kirjastokino-elokuvapalvelu
VerkkoasiointiSipooKirjastokino on elokuvapalvelu, jossa voi katsoa elokuvia internetissä.Kulttuurikävelyille ilmoittautuminen
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan järjestämille Kulttuurikävelyille ilmoittautuminenLeppätien kielikylpypolku
VerkkoasiointiSipooKielikylpypolkuun voi osallistua lapsi jonka äidinkieli on suomi.Lue lisää MunApp-sovelluksesta huoltajien ohjeesta (pdf)
VerkkoasiointiSipooLue lisää sovelluksesta huoltajien ohjeesta.Luistelukenttien sijainti ja kunto
VerkkoasiointiSipooLuistelukenttien sijainnin ja kunnon tarkistaminen Mski palvelustaLupapiste
VerkkoasiointiSipooSipoossa rakentamisen lupia haetaan sähköisesti Lupapiste -palvelun kautta.Lupapiste kauppa
VerkkoasiointiSipooLupapiste kaupasta voit ostaa arkistoituja rakennuspiirustuksia.Lupapolku
VerkkoasiointiSipooOhje rakennuslupahakemukseen.Maisa
VerkkoasiointiKoko SuomiMaisa on sähköisen asioinnin väylä ammattilaisen ja kansalaisen välillä.MunApp käyttöohjesivut
VerkkoasiointiSipooTutustu sovelluksen käyttöohjeisiin sovelluksen verkkosivuilla.MunApp-koulukyytisovellus
VerkkoasiointiSipooKoulukuljetusten palvelujärjestelmän sovellus.Myytävät tontit
VerkkoasiointiSipooMyytävät tontit Sipoon kunnan verkkosivustollaNaxos Music Library
VerkkoasiointiSipooNaxos Music Library on taidemusiikin musiikkipalvelu.Naxos Music Library Jazz
VerkkoasiointiSipooNaxos Music Library Jazz on musiikkipalvelu jazzmusiikille.Naxos Music Library World
VerkkoasiointiSipooNaxos Music Library World on maailmanmusiikin musiikkipalvelu.Oma asiointi
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan Oma asiointi -palvelussa voit asioida turvallisesti ympäri vuorokauden. Oman asioinnin käyttö edellyttää tunnistautumista.Oppilaaksiottoalueet ja koulut
VerkkoasiointiSipooOppilaaksiottoalueet ja koulut SipoossaPorvoon liikenne
Verkkoasiointi9 kuntaaPorvoon Liikenteen verkkosivutPressReader
VerkkoasiointiSipooPressReader on sanomalehtitietokanta jossa on yli 4000 lehteä 60 kielellä 100:sta maasta.Puistokummit / Ilmoittautumislomake
VerkkoasiointiSipooIlmoittaudu mukaan Puistokummiksi!Puistot ja viheralueet / yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan katu- ja viheralueet -yksikön yhteystiedotPäiväkodit kartalla
VerkkoasiointiKoko SuomiSipoon kunnan päiväkodit kartalla.Rakennusvalvonta / Yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan rakennusvalvonnan yhteystiedotRakentajan lomakkeet ja tarkastusasiakirjat
VerkkoasiointiSipooRakentajan lomakkeet ja tarkastusasiakirjat Sipoon kunnassaRosk'n Rollin sähköinen asiointipalvelu
VerkkoasiointiSipooLiittyminen jätehuoltoon, asiakastietojen päivitys, tyhjennyspäivän tarkistus ja tyhjennysvälin muuttaminenSekajäteastian tyhjennysvälin pidentäminen
VerkkoasiointiSipooSipoon kunta Sekajäteastian tyhjennysvälin pidentäminenSibbo gymnasium sipoo.fi:ssä
VerkkoasiointiSipooSibbo gymnasiumin verkkosivut sipoo.fi:ssäSipoon kunnan karttapalvelu
VerkkoasiointiSipooKunnan karttapalvelusta löydät opaskartan sekä palvelupisteiden sijainnit, kuten esimerkiksi koulut ja päiväkodit.Sipoon lukio sipoo.fi:ssä
VerkkoasiointiSipooSipoon lukion verkkosivusto sipoo.fi:ssäSipoon opisto / Yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon opiston yhteystiedotSipoon Veden tiedotustekstiviestien tilaaminen
VerkkoasiointiSipooVoit tilata Sipoon Veden tiedotustekstiviestit kirjautumalla järjestelmään.TE-Palvelut / Henkilöasiakkaille
Verkkoasiointi2 kuntaaTietoa TE-palveluista ja asiointitavoista henkilöasiakkaille.Timmi - rekisteröityminen yksityishenkilönä
VerkkoasiointiSipooRekisteröityminen Timmi tilanvaraus- ja avustusohjelman käyttäjäksi yksityishenkilönä.Timmi - rekisteröityminen yrityksen tai yhteisön edustajana
VerkkoasiointiSipooRekisteröityminen Timmi tilanvaraus- ja avustusohjelman käyttäjäksi yrityksen tai yhteisön edustajana.Timmi / Kirjautuminen
VerkkoasiointiSipooTäällä voit kirjautua sisään Timmi tilanvaraus- ja avustusohjelmaan, jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt käyttäjäksi.Timmi / Salasanan vaihto
VerkkoasiointiSipooSalasanan vaihto Timmi-varausjärjestelmäänTimmi / Varausnäkymä
VerkkoasiointiSipooTimmi-varausjärjestelmän varauskalenteri, jota voi tarkastella kirjautumatta.Uudenmaan Verkonrakennus Oy
VerkkoasiointiSipooHavaitut viat, rikkoontumiset ja häiriöt tulee ilmoittaa suoraan Uudenmaan Verkonrakennukselle sähköpostitse katuvaloviat.sipoo@uvr.fi.Uutiskirje yrittäjille / Tilauslinkki
VerkkoasiointiSipooTilaa Sipoon kunnan sähköinen uutiskirje yrittäjille.Vesimittarilukeman ilmoitus
VerkkoasiointiSipooVoit ilmoittaa vesimittarin lukeman sähköisesti Kulutus-Webissä.Viddla-elokuvapalvelu
VerkkoasiointiSipooViddla on elokuvapalvelu jota voi käyttää missä ja milloin vain internetissä.Wilma Sipoo
VerkkoasiointiSipooKirjautumisosoite Wilmaan on sipoo.inschool.fi.Ympäristövalvonnan yhteystiedot
VerkkoasiointiSipooSipoon kunnan ympäristövalvonnan yhteystiedot
Ajoneuvon siirtotilauslomake
LomakeSipooHylätyn ajoneuvon siirtotilaus yksityisalueeltaHakemus kiinteistön liittämiseksi vesihuoltolaitokseen
LomakeSipooTäältä löydät lomakkeen, jolla voit hakea kiinteistön liittämistä vesihuoltolaitokseen.Hakemus Lasten kotihoidon tuki / Lasten yksityisen hoidon tuki, WH 1
LomakeSipooLomakkeella haetaan tukea lapsen hoidon järjestämiseksi muussa kuin kunnallisessa päivähoidossa.Hakemus moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajoon maastossa
LomakeSipooLomakkeella voit hakea lupaa moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla maastossa liikkumista vartenHakemus talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamiseksi
LomakeSipooTalousveden käsittelyvaatimuksista voidaan tietyissä tapauksissa poiketaHarjoituspäiväkirja
LomakeSipooSäännöllisen ohjatun alle 18-vuotiaiden harjoitustoiminnan tukemiseen tarkoitetun avustuksen myöntämiseksi. Kilpailutoimintaa ei huomioida.Ilmoitus erityisruokavaliosta
LomakeSipooVarhaiskasvatuksessa erityisruokavalion voi saada terveydenhoitajan tai lääkärin todistuksella.Ilmoitus lihattomasta- / kasvis- / vegaaniruokavaliosta (tulostettava lomake)
LomakeSipooVarhaiskasvatuksessa erityisruokavalion voi saada terveydenhoitajan tai lääkärin todistuksella.Selvitys jätevesijärjestelmästä
LomakeSipooLomakkeella annetaan selvitys viemäriverkostoon liittymättömän kiinteistön jätevesijärjestelmästä.
Rajaa listaa
Näytetään 136 asiointikanavaa
Asiahallintasihteeri Tiina Tanskanen
PuhelinasiointiKoko SuomiAsiahallintasihteerin yhteistiedotPuhelin:+358 401907278(pvm/mpm)Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Bodil Weckström
PuhelinasiointiSipooEhkäisevän päihdetyön koordinaattoriPuhelin:+358 401914463(pvm/mpm)Elinkeinopäällikkö Katri Roivainen
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan kehitys- ja kaavoituskeskuksen yhteystiedotPuhelin:+358 401914465(pvm/mpm)Eläinlääkäripäivystyksen palvelunumero
PuhelinasiointiSipooJos tarvitset kiireellistä eläinlääkintää virka-ajan ulkopuolella, soita maksulliseen puhelinpalveluun.Puhelin:060018998(pvm/mpm)Erikoiskirjastovirkailija Matleena Saarninki
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914349(pvm/mpm)Erityisnuorisotyöntekijä Milla-Emilia Mäkelä
PuhelinasiointiSipooErityisnuorisotyöntekijä Milla-Emilia Mäkelä.Puhelin:+358 406127913(pvm/mpm)Erityisnuorisotyöntekijä Pauliina Räike
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401821664(pvm/mpm)Erityissunnittelija Hanna Kindstedt
PuhelinasiointiSipooPerusopetusPuhelin:+358 405498160(pvm/mpm)Esiopetuksen esimies Riitta-Kaisa Kosonen
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 504310210(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä Ira Oinonen
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914462(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä Teea Kettumäki
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 405562757(pvm/mpm)Hallintopäällikkö Jenni Björksten
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan hallintopäällikkö Jenni Björkstenin yhteystiedotPuhelin:+358 504325408(pvm/mpm)Hallintosihteeri Katja Eloranta
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan hallintosihteerin yhteystiedotPuhelin:+358 401914289(pvm/mpm)Hätänumero 112
PuhelinasiointiSipooHätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa.Puhelin:112(pvm/mpm)Juha Pohjonen
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan Toimitilat -yksikön vastaavana toimivan tilapalvelupäällikön yhteystiedotPuhelin:+358 401914517(maksuton)Kanoottien vuokraus
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluilla on vuokrattavana kanootteja 5€/vrk. Tiedustele ja varaa puhelimitse.Puhelin:+358 401914352(pvm/mpm)Katuvalaistuksen hoito ja ylläpito
PuhelinasiointiSipooSipoossa katuvalaistuksen hoidon ja ylläpidon tehtäviä hoitaa Uudenmaan Verkonrakennus Oy.Puhelin:+358 406681800(pvm/mpm)Kierrätystoiminnan puhelinpalvelu
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan kierrätystoiminnan puhelinpalveluPuhelin:+358 401914531(pvm/mpm)Kiinteistönhoidon esimies Anssi Kilpeläinen
PuhelinasiointiSipooKiinteistönhoidon esimiesPuhelin:anssi.kilpelainen@sipoo.fi+358 505358167(pvm/mpm)Kirjaamo
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan kirjaamon yhteystiedotmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Sipoon kunnan puhelinvaihde+358 923531(pvm/mpm)Kirjastojen nuoriso-ohjaaja Feeja Haarmann
PuhelinasiointiSipooNuoriso-ohjaaja.Puhelin:+358 504378221(pvm/mpm)Kirjaston asiakaspalvelunumero
PuhelinasiointiSipooKirjaston palvelunumeron kautta autamme sinua kirjastoasioissa.maanantai-torstai 9.00–20.00perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 923536003(pvm/mpm)Kirjaston harjoittelija Pauliina Blyborg
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914350(pvm/mpm)Kirjaston kotipalvelu
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedottiistai 9.00–10.00torstai 9.00–10.00Puhelin:+358 923537032(pvm/mpm)Kirjastonhoitaja Aleksi Haapanen
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914350(pvm/mpm)Kirjastonhoitaja Katja Kononoff
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914439(pvm/mpm)Kirjastonhoitaja Kristina Brushane
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 405852109(pvm/mpm)Kirjastonhoitaja Mikko Heliölä
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914349(pvm/mpm)Kirjastonhoitaja Sanna Forsblom
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 404890934(pvm/mpm)Kirjastopalvelupäällikkö Lea Kuusirati
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401842069(pvm/mpm)Kirjastopedagogi Kirsi Leinonen
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 404817362(pvm/mpm)Kirjastotuottaja Paola Dadda-Lönnström
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401935021(pvm/mpm)Kirjastovirkailija Charlotta Järvinen
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 505439420(pvm/mpm)Kirjastovirkailija Erica Skogster
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914350(pvm/mpm)Kirjastovirkailija Frida Wickholm
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914350(pvm/mpm)Kirjastovirkailija Johanna Frankenhaeuser
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914349(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Annika Metsä, Pohjois-Sipoo & Nikkilän alue
PuhelinasiointiSipooKonsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja.Puhelin:Varhaiskasvatuksen erityisopettaja+358 503311993(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Hannele Vuorio, Etelä-Sipoon suomenkieliset yksiköt
PuhelinasiointiSipooVarhaiserityiskasvatuksen yhteystiedotPuhelin:+358 503753498(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Marina Ylöstalo, ruotsinkieliset yksiköt
PuhelinasiointiSipooVarhaiserityiskasvatuksen yhteystiedotPuhelin:+358 401914452(pvm/mpm)Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Pohjois-Sipoon suomenkieliset yksiköt
PuhelinasiointiSipooVarhaiserityiskasvatuksen yhteystiedotPuhelin:+358 504783870(pvm/mpm)Korjausrakentamisen esimies Kenneth Albrecht
PuhelinasiointiSipooKorjausrakentamisen esimiesPuhelin:kenneth.albrecht@sipoo.fi+358 401914541(pvm/mpm)Koulutuksen toimiala / Johdon assistentti Mikaela Hutukka
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan koulutuspalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914293(pvm/mpm)Koulutusjohtaja Tommi Eränpalo
PuhelinasiointiSipooKoulutusjohtajaPuhelin:+358 401526533(pvm/mpm)Kuljetuskoordinaattori Sari Niemi
PuhelinasiointiSipooKuljetuskoordinaattoriPuhelin:+358 405740913(pvm/mpm)Kulttuurisuunnittelija Katja Sågbom
Puhelinasiointi2 kuntaaSipoon kunnan kulttuurisuunnittelijan yhteystiedotPuhelin:+358 503959874(pvm/mpm)Kulttuurituottaja Pi Viana
Puhelinasiointi2 kuntaaSipoon kunnan kulttuurituottajan yhteystiedotPuhelin:+358 401929913(pvm/mpm)Liikelaitosjohtaja Matti Huttunen
PuhelinasiointiSipooSipoon Veden liikelaitosjohtajan yhteystiedotPuhelin:+358 505545091(pvm/mpm)Liikuntakoordinaattori Maria Sundman
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914527(pvm/mpm)Liikuntakoordinaattori Tiina Forssell
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 503826990(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Anders Eklund
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 504032039(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Johan Lindqvist
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 403555633(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Jörgen Tall
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalvelujen yhteystiedotPuhelin:+358 500818714(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Leo Jakman
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 404808042(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Milja Touko
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401580849(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Pekka Ailio
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914119(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Pekka Puurtinen
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 405425716(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Staffan Ahlberg
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914119(pvm/mpm)Liikuntapaikanhoitaja Tomi Mäkelä
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401865013(pvm/mpm)Liikuntapaikkakoordinaattori Antti Nousiainen
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914479(pvm/mpm)Liikuntapaikkamestari Marko Partanen
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401526504(pvm/mpm)Liikuntapalvelupäällikkö Katriina Sahala
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:0923531+358 401914539(pvm/mpm)Liitossuunnitteluasiantuntija Tiia Pilvinen
PuhelinasiointiSipooSipoon Veden liitossuunnitteluasiantuntijan yhteystiedotPuhelin:+358 405023472(pvm/mpm)LVI-insinööri Stefan Lindström
PuhelinasiointiSipooLVI-insinööriPuhelin:stefan.lindstrom@sipoo.fi+358 500717261(pvm/mpm)Maahanmuuttokoordinaattori
PuhelinasiointiSipooMaahanmuuttokoordinaattori.Puhelin:+358 405371161(pvm/mpm)Nikkilän kerhot
PuhelinasiointiSipooAvoimen varhaiskasvatuksen kerhotoiminta Päiväkoti Pikkusydämessä, Nikkilässä.Puhelin:Nikkilän kerhot+358 505665442(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja Nea-Mari Vallin
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 404810591(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja Patricia Sundberg
PuhelinasiointiKoko SuomiNuorisopalveluiden yhteystiedot.Puhelin:+358 404819487(pvm/mpm)Nuorisopalvelupäällikkö Mia Liljeberg
PuhelinasiointiSipooNuorisopalvelupäällikön yhteystiedot Arjen ja vapaa-ajan toimialan toimialajohtajan sijaisen yhteystiedotPuhelin:+358 505968692(pvm/mpm)Opetuspäällikkö Riikka Strandström
PuhelinasiointiSipooKoulutuspalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 406836890(pvm/mpm)Oppimisen ja hyvinvoinnin tuen palvelupäällikkö Anne Salmela
PuhelinasiointiSipooOppimisen ja hyvinvoinnin tuen palvelupäällikköPuhelin:+358 401914506(pvm/mpm)Palveluesimies Annette Lagerstam
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401916052(pvm/mpm)Palveluesimies Ulla Salento
PuhelinasiointiSipooKirjastopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914344(pvm/mpm)Palvelupuhelin, soittoaika ma - pe klo 12:00 - 13:00
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan koulukuljetusten palvelunumeroPuhelin:Soittoaika maanantai - perjantai klo 12.00 - 13.00+358 923536018(pvm/mpm)Palvelupäällikkö Christina Lönnholm
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan ruokapalvelutPuhelin:+358 503608785(pvm/mpm)Porvoon kaupungin valvontaeläinlääkäri
PuhelinasiointiSipooVoit ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin jos epäilet, että eläimiä kohdellaan tai hoidetaan puutteellisesti.Puhelin:+358 400692931(pvm/mpm)Putkimestari Esko Aropaltio
PuhelinasiointiSipooSipoon Veden putkimestarin yhteystiedotPuhelin:+358 401916022(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & avoin varhaiskasvatus Liisa Salmo
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401845474(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & avoin varhaiskasvatus Raija Aromäki
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401935790(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & Etelä-Sipoon suomenkielisten lasten sijoituskoordinaattori Iku Blomqvist
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 505206456(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & perhepäivähoidon esimies Ritva Blomster
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 505222795(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & Pohjois-Sipoon suomenkielisten lasten sijoituskoordinaattori Camilla Sundberg
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteysteidot.Puhelin:+358 403576767(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja & Sijoituskoordinaattori ruotsinkielisille lapsille, Sonja Westerlund
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 505206454(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja Annika Rämäkkö
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401938743(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja Maria Blomberg von der Geest
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401940138(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja Nina Laine
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 401594607(pvm/mpm)Päiväkodin johtaja Ritva Lindwall
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 406276743(pvm/mpm)Rakennusinsinööri Rainer Långsjö
PuhelinasiointiSipooRakennusinsinööriPuhelin:rainer.langsjo@sibbo.fi+358 503218909(pvm/mpm)Rakennusvalvontasihteeri Sofia Uí Shúilleabháin
PuhelinasiointiSipooRakennusvalvonnan yhteystiedottiistai-torstai 9.00–15.00Puhelin:+358 401914234(pvm/mpm)Rakennuttajainsinööri Jukka Haakana
PuhelinasiointiSipooRakennuttajainsinööriPuhelin:jukka.haakana@sipoo.fi+358 505222807(pvm/mpm)Rakennuttajainsinööri Karolina Blomqvist
PuhelinasiointiSipooRakennuttajainsinööriPuhelin:karolina.blomqvist@sipoo.fi+358 505750327(pvm/mpm)Rekrytointi
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan rekrytointiPuhelin:Vaihde+358 923531(pvm/mpm)Rosk'n Rollin puhelinasiointi
PuhelinasiointiSipooRosk'n Rollin asiakaspalvelunumeroNormaalit palveluajatmaanantai-perjantai 8.30–15.30Puhelin:+358 206377000(pvm/mpm)Ruokapalvelupäällikkö Tiina Soikkeli
PuhelinasiointiSipooRuokapalvelupäällikkö.Puhelin:+358 401996432(pvm/mpm)Satu Kupsanen
PuhelinasiointiKoko SuomiKoulusihteeriPuhelin:+358 503628990(pvm/mpm)Siivouspalveluesimies Johanna Kemiläinen
PuhelinasiointiSipooSiivouspalveluesimiesPuhelin:johanna.kemilainen@sipoo.fi+358 401916028(pvm/mpm)Sipoon eläinlääkäri
PuhelinasiointiSipooPorvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto vastaa eläinlääkäripalveluista Sipoon alueella.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 505222796(pvm/mpm)Sipoon kunnan vaihde
Puhelinasiointi26 kuntaaSipoon kunta / Vaihdemaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 923531(pvm/mpm)Sipoon opisto / Kanslia
PuhelinasiointiSipooTästä numerosta tavoitat Sipoon opiston kanslian.Kanslian aukioloajat:maanantai 9.00–11.30 ja 12.00–14.00tiistai 9.00–11.30 ja 12.00–17.00keskiviikko 9.00–11.30 ja 12.00–14.00torstai 9.00–11.30 ja 12.00–17.00Puhelin:+358 923536004(pvm/mpm)Söderkullan kerhot
PuhelinasiointiSipooAvoimen varhaiskasvatuksen kerhotoiminta Taasjärven Kylätuvalla, Söderkullassa.Puhelin:Söderkullan kerhot+358 401916005(pvm/mpm)Talonrakennusmestari Martti Moilanen
PuhelinasiointiSipooTalonrakennusmestariPuhelin:martti.moilanen@sipoo.fi+358 503812780(pvm/mpm)Talotekniikkainsinööri Pekka Nirhamo
PuhelinasiointiSipooTalotekniikkainsinööriPuhelin:pekka.nirhamo@sipoo.fi+358 401916062(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Eriksnäsin kaava-alue
PuhelinasiointiSipooEriksnäsin kaava-alueen talvikunnossapitoa hoitaa Urakointi H.M.T. Oy.Puhelin:+358 400457657(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Nikkilän keskusta-alue, Suursuo, Talma ja Bastukärr
PuhelinasiointiKoko SuomiKunnossapitotyön yhteyshenkilönä (virka-aikana) toimii aluemestari.Puhelin:+358 505544527(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Pähkinälehdon alue
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan Pähkinälehdon kaava-alueiden talvikunnossapidon yhteystiedotPuhelin:Urakointi H.M.T. Oy+358 400457657(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Storörenin (Sipoonrannan asuinalue) kaava-alue
PuhelinasiointiSipooStorörenin (Sipoonrannan asuinalueen) kaava-alueen talvikunnossapitoa hoitaa T:mi Carl-Gustav Söderling.Puhelin:+358 400973323(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Storörenin ja Sipoonrannan alue
PuhelinasiointiKoko SuomiStorörenin kaava-alueen (Sipoonrannan asuinalueen) talvikunnossapidon yhteystiedotPuhelin:T:mi Carl-Gustav Söderling+358 400973323(pvm/mpm)Talvikunnossapito / Söderkullan, Taasjärven ja Hansaksen alueet
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan Söderkullan (pois lukien Pähkinälehto), Taasjärven, ja Hansaksen kaava-alueiden talvikunnossapidon yhteystiedotPuhelin:+358 400457657(pvm/mpm)Talvikunnossapito /Jokilaakson, Myyraksen ja Nikkilän kartanon alueet
PuhelinasiointiSipooJokilaakson, Myyraksen ja Nikkilän kartanon alueiden talvikunnossapitoa hoitaa T:mi Bo WikstedPuhelin:+358 405524829(pvm/mpm)Tekninen isännöitsijä Ossi Hartikainen
PuhelinasiointiSipooTekninen isännöitsijäPuhelin:ossi.hartikainen@sipoo.fi+358 401916035(pvm/mpm)Tekninen päivystys 24/7
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan tekninen päivystysnumeroPuhelin:+358 505544538(maksuton)Tiedottaja Paula Ropponen
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan tiedottajan yhteystiedot.Puhelin:+358 401914598(pvm/mpm)Tietosuojavastaavan yhteystiedot
PuhelinasiointiSipooTietosuojavastaava auttaa sinua tietosuojaan liittyvissä asioissa.Puhelin:Sipoon kunnan vaihde+358 923531(pvm/mpm)Tilakoordinaattori Juha Huotari
PuhelinasiointiSipooVuokrattavien tilojen varauksetPuhelin:+358 505222809(pvm/mpm)Tilapalvelupäällikkö Juha Pohjonen
PuhelinasiointiKoko SuomiToimitilat -yksikön johtajaPuhelin:juha.pohjonen@sipoo.fi+358 401914517(pvm/mpm)Toimialasihteerit
PuhelinasiointiSipooSipoon Veden toimialasihteereiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914240(pvm/mpm)+358 503601767(pvm/mpm)Toimisto- ja laskutussihteeri Sari Polojärvi
PuhelinasiointiSipooLiikuntapalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914290(pvm/mpm)Toimitilojen asiakaspalvelupäällikkö Henna Salminen
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan toimitilojen asiakaspalvelupäällikön yhteystiedotPuhelin:+358 503830793(pvm/mpm)Työllisyyspäällikkö Henna Piilo
PuhelinasiointiSipooTyöllisyys- ja maahanmuuttoasiatPuhelin:+358 404808529(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Gun Nykänen
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen erityisopettaja.Puhelin:+358 406879353(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Pauliina Vilja
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen erityisopettaja.Puhelin:Varhaiskasvatuksen erityisopettaja+358 469201310(pvm/mpm)Varhaiskasvatus ja esiopetus / Asiantuntija Elina Sarin
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatus ja esiopetus / Asiantuntija Elina Sarin / Sipoon kuntaPuhelin:+358 503543859(pvm/mpm)Varhaiskasvatusjohtaja Mervi Keski-Oja
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedot.Puhelin:+358 503625279(pvm/mpm)Varhaiskasvatuspalvelut / Sihteeri Irene Lönnqvist
PuhelinasiointiSipooVarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteystiedotPuhelin:+358 504398778(pvm/mpm)Vastaava nuoriso-ohjaaja Marjo Tani
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 401914285(pvm/mpm)Vastaava nuoriso-ohjaaja Minttu Rantanen
PuhelinasiointiSipooNuorisopalveluiden yhteystiedotPuhelin:+358 503264144(pvm/mpm)Verkostopäällikkö Niina Mäkinen (vanhempainvapaalla 16.1.2023 alkaen)
PuhelinasiointiSipooVerkostopäällikkö Niina MäkinenPuhelin:+358 401616585(pvm/mpm)Vesihuollon asennuspalvelu
PuhelinasiointiSipooSipoon Veden asennuspalvelun yhteystiedotPuhelin:+358 505544529(pvm/mpm)Vesihuoltoinsinööri Maiju Idman
PuhelinasiointiSipooVesihuoltoinsinöörin yhteystiedotPuhelin:+358 406315545(pvm/mpm)Vesihuoltoinsinööri Victor Lindell
PuhelinasiointiSipooVesihuoltoinsinöörin yhteystiedotPuhelin:+358 504393388(pvm/mpm)Vesihuoltopalveluiden vikailmoitukset virka-aikana
PuhelinasiointiSipooVesihuoltopalveluiden teknisten vikailmoitusten palvelunumerot Sipoon kunnassa.Virka-aikanamaanantai-torstai 7.00–15.30perjantai 7.00–13.45Puhelin:virka-aikana+358 401916090(pvm/mpm)Vihertöiden esimies Anu Estamaa
PuhelinasiointiSipooSipoon kunnan vihertöiden esimies Anu EstamaaPuhelin:+358 406712815(pvm/mpm)Viljelypalstat / Yhteystiedot
PuhelinasiointiSipooViljelypalstojen yhteystiedot.Puhelin:Sipoon kunnan vaihde+358 923531(pvm/mpm)Wilma helpdesk
PuhelinasiointiSipooMikäli sinulla ei ole Sipoon Wilma-tunnuksia tai käyttäjätunnusten kanssa on ongelmia, voit ottaa yhteyttä wilma.helpdesk@sipoo.fi.Puhelin:+358 923531(pvm/mpm)Yhteisökasvattaja Julia Orama
PuhelinasiointiSipooYhteisökasvattaja Julia Orama, Nikkilän sydänPuhelin:Yhteisökasvattaja+358 403521899(pvm/mpm)Yhteisökasvattaja Noora Huovinen
PuhelinasiointiSipooYhteisökasvattaja Noora Huovinen, Miili SöderkullaPuhelin:Yhteisökasvattaja+358 403522749(pvm/mpm)Yksityisteiden kunnossapitoavustus / Yhteystiedot
PuhelinasiointiSipooYksityisteiden kunnossapitoavustuksen yhteystiedotPuhelin:Sipoon kunnan vaihde+358 923531(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 200 palvelupaikkaa
Aravatalo
PalvelupaikkaSipooNikkilän kirjaston kupeessa sijaitseva Aravatalo sai silmäänpistävän muraalin syyskuussa 2017.Artborg 35
PalvelupaikkaSipooArtborgissa voit opiskella musiikkia, kuvataidetta sekä tutustua taidenäyttelyihin. Artborgista voit myös vuokrata työtilan ja lainata taideteoksen.Avustuspiste pakolaisille
PalvelupaikkaSipooAvustuspiste ottaa vastaan hyväkuntoisia ja puhtaita käyttötavaroita ja vaatteita.Borgby skola
PalvelupaikkaSipooBorgby skola on peruskoulu vuosiluokille 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Box barnträdgård
PalvelupaikkaSipooBox barnträdgård on yksityinen päiväkoti, joka sijaitsee Etelä-Sipoossa.Boxby förskola
PalvelupaikkaSipooBoxby förskola toimii Boxby skola:ssa.Boxby skola
PalvelupaikkaSipooBoxby skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Boxby skolan liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 200 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Byastugan
PalvelupaikkaSipooKylätalo Etelä-PaippisissaDaghemmet Arken
PalvelupaikkaSipooDaghemmet Arken on yksityinen päiväkoti Pohjois-Sipoossa.Eläinlääkärin vastaanotto Sipoossa
PalvelupaikkaSipooPorvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto vastaa eläinlääkäripalveluista Sipoon alueella.Galthagenin ulkokuntoilupaikka
PalvelupaikkaSipooGalthagenin ulkokuntoilupaikka sijaitsee Söderkullan ulkoilureitin valaistun osuuden varrella. Lähistöllä on kuntoportaat.Avoinna ympäri vuorokauden.Gumbostrand förskola
PalvelupaikkaSipooGumbostrand förskola tarjoaa esiopetusta ja täydentävää varhaiskasvatusta 6-vuotialle lapsille vuotta ennen koulun alkamista.Gumbostrands skola
PalvelupaikkaSipooGumbostrandin peruskoulussa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Hansaksen päiväkoti
PalvelupaikkaSipooHansaksen päiväkoti sijaitsee aivan Söderkullan keskustan tuntumassa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ingman Solbacka
PalvelupaikkaSipooIngmanin entinen, kokonaan toimisto- ja liikuntakäyttöön kunnostettu tehdasrakennus Massbyssä.Itäisen Jokipuiston hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakentällä itäisessä Jokipuistossa voi pelata esim. jalkapalloa. Kentän mitat ovat 44 x 58 m ja se jäädytetään luistelukentäksi talvisin.Itäisen Jokipuiston nurmikenttä
PalvelupaikkaSipooItäisen Jokipuiston nurmikenttä SipoossaJokipuiston esiopetus
PalvelupaikkaSipooJokipuiston koulun esiopetus tarjoaa esiopetusta ja täydentävää varhaiskasvatusta 6-vuotialle lapsille vuotta ennen koulun alkamista.Jokipuiston frisbeegolfrata
PalvelupaikkaSipooJokipuiston koulun frisbeegolfrataJokipuiston koulu
PalvelupaikkaSipooJokipuiston koulu sijaitsee Nikkilän tuntumassa kauniilla puistomaisella Jokipuiston alueella. Koulussa on vuosiluokat 1–6. Opetuskieli on suomi.Jokipuiston koulun liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 280 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten salibandya, koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Juhlatalo
PalvelupaikkaSipooJuhlatalo on Sipoossa sijaitseva vuokrattava kokous-, juhla- ja esiintymistila.Kartanon päiväkoti
PalvelupaikkaSipooKartanon päiväkoti sijaitsee Nikkilän Kartanon alueella.Kelan etäasiointipalvelu / Sipoon kunta
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnan asiakaspalvelu tarjoaa kuntalaisille mahdollisuutta asioida Kelan kanssa etäyhteyspalvelua käyttäen.maanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 9.00–14.00Kierrätystoiminnan palvelupaikka
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnan kierrätystoiminnan palvelupaikkaKirjastoauton pysäkki: Borgby skola
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Borgby skolanin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Box barnträdgård
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Box barnträdgårdin lähellä Varaosaliiterin pihalla..Kirjastoauton pysäkki: Boxby skola
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Boxby skolanin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Gumbostrands skola
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Gumbostrands skolanilla.Kirjastoauton pysäkki: Kuus daghem
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Kuus daghemin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Musiikkipäiväkoti Poco
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Musiikkipäiväkoti Pocon pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Nickby barnträdgård
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Nickby barnträdgårdin edustalla.Kirjastoauton pysäkki: Norra Paipis skola
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Norra Paipis skolanin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Salpar skola ja förskola
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Salpar skolanin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Södra Paipis skola, förskola ja daghem
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Södra Paipis skolanin pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Talman koulu ja esikoulu
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Talman koulun pihalla.Kirjastoauton pysäkki: Västerskogin päiväkoti
PalvelupaikkaSipooKirjastoauto pysähtyy Västerskogin päiväkodin ja Metsärinteen kielikylpypäiväkodin pihalla.Kompassikujan hiekkakentät
PalvelupaikkaSipooKompassikujalla on kaksi hiekkakenttää. Iso kenttä 55 x 35 m ja pieni kenttä 25 x 70 m.Kotiseutumuseo Sibbesgården
PalvelupaikkaSipooMuseo sijaitsee Gesterbyssä, joka on yksi Sipoon vanhimmista kylistä. Museoalueella on useita vanhoja rakennuksia.Kungsbackan kotieläinpiha
PalvelupaikkaSipooKungsbackan kotieläinpiha vastaanottaa löytökoirat Sipoossa ja Porvoossa.Kungsvägens skola
PalvelupaikkaSipooKungsvägens skolassa opiskelevat kaikki kunnan ruotsinkieliset 7-9 luokkalaiset. Opetuskielemme on ruotsi.Kuninkaantien työterveys / Sipoon toimipiste
PalvelupaikkaSipooKuninkaantien työterveyden Sipoon toimipisteen yhteystiedot. Kaikki vastaanotot ajanvarauksella.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Kuntala
PalvelupaikkaSipooKuntala on Sipoon kunnantalo, jossa työskentelee kunnan hallintohenkilökuntaa. Kuntalassa toimii myös IT-palveluiden palvelupiste.Hallintorakennus on suljettu 1-30.7.23, avaamme taas maanantaina 31.7.23. Ainoastaan sovitut tapaamiset hoidetaan.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Kuntoportaat
PalvelupaikkaSipooKuntoportaat kannustavat kaikkia liikkumaan iästä ja kuntotasosta riippumatta. Sipoon Söderkullan kuntoportaissa on 170 askelmaa.Kuntorata: Amiraalintien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Kylävuorentien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Lukkarinmäenpolun lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Lukkarintien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Nikkilän Kartanon lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Söderkullantien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuntorata: Talvikkitien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Kuus Daghem
PalvelupaikkaSipooKuus Daghem on yksityinen päiväkoti joka sijaitsee Massbyssä.Kyrkoby förskola
PalvelupaikkaSipooRuotsinkielinen Kyrkoby förskola toimii Kyrkoby skolanin yhteydessä Nikkilässä Pohjois-Sipoossa.Esiopetustamaanantai-perjantai 9.00–13.00Kyrkoby skola
PalvelupaikkaSipooKyrkoby skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Kyrkoby skolan liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 148 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Landsängens daghem
PalvelupaikkaSipooLandsängens daghem sijaitsee Söderkullan keskustassa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Lehmuslinnan päiväkoti
PalvelupaikkaSipooLehmuslinnan päiväkoti on yksityinen päiväkoti ja esikoulu, joka sijaitsee Pohjois-Sipoossa.Leikkipuisto Hansaksenkaaren puisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Jokilaakso
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Karpalonvarsi
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Käenpesä
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Länsi-Taasjärvi
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Maaniitty
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Metsämaja
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Papinpelto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Pellavapiha
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Segrispuisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Sinivuokko
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leikkipuisto Vainio
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Leppätien kielikylpyesiopetus
PalvelupaikkaSipooLeppätien kielikylpyesiopetus toimii Leppätien kielikylpykoulun yhteydessä Nikkilässä.Leppätien kielikylpypäiväkoti
PalvelupaikkaSipooLeppätien kielikylpypäiväkoti sijaitsee Nikkilässä.maanantai-perjantai 6.30–17.00Leppätien koulu
PalvelupaikkaSipooLeppätien koulu on kielikylpykoulu luokille 1–6. Nikkilässä ja vuosiluokille 1-4. Söderkullassa.Leppätien koulun liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 280 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten salibandya, koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Leppätien leikkipuisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Lilla Villan
PalvelupaikkaSipooLilla Villan on kaksikielinen kulttuuritalo.Lintukaaren leikkipuisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Lintuniityn leikki- ja senioripuisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Lukkarin esiopetus
PalvelupaikkaSipooLukkarin esiopetus toimii Sipoon Sydämen uudessa Sivessä, osoitteessa Iso Kylätie 12. Samassa siivessä toimii Sipoonjoen yhteinäskoulu.Lukkarin koulu
PalvelupaikkaSipooLukkarin koulussa on vuosiluokat 1–6 ja yksi esiopetusryhmä. Opetuskieli on suomi.Lukkarin koulun liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 280 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten salibandya, koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Luontopolku: Möträskintien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Luontopolku: Pilvijärventien lähtöpaikka
PalvelupaikkaSipooAvaa aamusi metsäpolulla!Lövhyddan
PalvelupaikkaSipooLövhyddan on Sipoon kunnan omistama merenrantahuvila saunoineen Kalkkirannassa. Tilaa voi vuokrata.Massbyn pallokenttä
PalvelupaikkaSipooMassbyn pallokenttä SipoossaMatonpesupaikka Nikkilässä
PalvelupaikkaSipooNikkilän matonpesupaikka löytyy kunnan varikon vierestä.Matonpesupaikka Söderkullassa
PalvelupaikkaSipooSöderkullan matonpesupaikka sijaitsee Söderkullan kartanon alueella.Metsärinteen kielikylpyesiopetus
PalvelupaikkaSipooEsiopetus toimii kielikylpykoulun Miilin yksikön yhteydessä Etelä-Sipoossa.Metsärinteen kielikylpypäiväkoti
PalvelupaikkaSipooMetsärinteen kielikylpypäiväkoti sijaitsee Västerskogissa.maanantai-perjantai 7.00–17.00Metsätien päiväkoti
PalvelupaikkaSipooMetsätien päiväkoti sijaitsee Nikkilässä.maanantai-perjantai 6.30–17.00Miilin alue
PalvelupaikkaSipooSaman katon alle ja ympäröivälle alueelle sijoittuvat kolme koulua, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen toimintoja sekä kokoontumistiloja.Miilin hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakentän mitat ovat noin 30 x 60 m ja se jäädytetään luistelukentäksi talvisin.Monitoimihalli
PalvelupaikkaSipooSipoossa sijaitseva monitoimihalli, jossa myös väestönsuoja ja kuntosalimaanantai-perjantai 7.00–22.00lauantai 10.00–16.00sunnuntai 11.30–20.00Monitoimihallin kuntosali
PalvelupaikkaSipooMonitoimihallin kuntosalilla on monipuoliset kuntosalilaitteet, käsipainoja ja penkkipunnerruspaikka.Palveluajatmaanantai-perjantai 7.00–21.45lauantai 10.00–16.00sunnuntai 11.30–19.45Musiikkipäiväkoti Poco
PalvelupaikkaSipooMusiikkipäiväkoti Poco on yksityinen päiväkoti ja esikoulu Etelä-Sipoossa.Mäntymäen päiväkoti
PalvelupaikkaSipooMäntymäen päiväkoti sijaitsee Söderkullan keskustassa.maanantai-perjantai 6.15–17.00Möträskin uimaranta
PalvelupaikkaSipooMöträskin uimaranta on pieni kalliollinen uimapaikka.Nickby barnträdgård
PalvelupaikkaSipooNickby barnträdgård on yksityinen päiväkoti ja esiopetus, joka sijaitsee Pohjois-Sipoossa.Nikkilän Frisbeegolfrata
PalvelupaikkaSipoo12-väyläinen frisbeegolfrata kuntoradan maastossa lähellä Nikkilän kartanoa.Nikkilän hiihtoladut
PalvelupaikkaSipooNikkilässä on valaistut ladut 2 km, 2,7 km ja 4 km. Valaisematon latu 6 km.Nikkilän kartanon hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakenttä jäädytetään talvisin luistelukentäksi.Nikkilän keskusurheilukenttä
PalvelupaikkaSipooKeskusurheilukentältä löytyy Yleisurheilu-suorituspaikat, katsomo, pukuhuoneet, suihkut, WCNikkilän koirapuisto
PalvelupaikkaSipooNikkilässä koirapuisto sijaitsee Lukkarinmäenpolulla.Nikkilän Nuorisotalo Nuorkka
PalvelupaikkaSipooNikkilän nuorisotalo Nuorkka on nuorten vapaa-ajanviettopaikka Sipoossa.13-20 -vuotiaillemaanantai 17.00–21.00keskiviikko-torstai 17.00–21.00perjantai-lauantai 16.00–23.007-13 -vuotiaillemaanantai 13.00–16.30keskiviikko-torstai 13.00–16.30Nikkilän päiväkoti
PalvelupaikkaSipooNikkilän päiväkoti sijaitsee Nikkilän keskustassa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Nikkilän skeittipuisto
PalvelupaikkaSipooNikkilän nuorisotalon skeittipuistoNikkilän Sydämen hiekkakentät
PalvelupaikkaSipooNikkilän Sydämessä löytyy 2 hiekka kenttää. Iso kenttä 95 x 64 m ja pieni kenttä 60 x 38 mNikkilän Sydämen liikuntasali
PalvelupaikkaSipooNikkilän Sydämeen on avattu uusi liikuntasali syksyllä 2021. Liikuntasalin koko on 925 m2 ja se on jaettavissa kolmeen lohkoon.Nikkilän Sydän
PalvelupaikkaSipooNikkilän Sydämen sivistyskeskuksen kampusalueelle sijoittuvat kaksi koulua sekä kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen toimintoja.Nikkilän tori
PalvelupaikkaSipooSipoossa on kaksi toria, joista toinen sijaitsee Nikkilässä.Nikkilän urheilukentän ulkokuntoilupaikka
PalvelupaikkaSipooNikkilän keskusurheilukentän vieressä on kaikille avoin ulkokuntoilupaikka.Nikkilän vanha sairaala-alue
PalvelupaikkaSipooNikkilän mielisairaala toimi tuhansien helsinkiläisten hoitopaikkana vuosina 1914–1999.Norlandia Kaisla
PalvelupaikkaSipooNorlandia Kaisla on yksityinen päiväkoti Pohjois-Sipoossa.Norra Paipis skola
PalvelupaikkaSipooNorra Paipis skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Nuorisopalveluiden toimisto
PalvelupaikkaSipooEtsivän nuorisotyön ja erityisnuorisotyön toimintapaikkaOhjaamo Sipoo
PalvelupaikkaSipooSipoon Ohjaamo on paikka, josta kaikki alle 30-vuotiaat saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa.Avoinnamaanantai-perjantai 8.00–16.00Opintien liikuntasali / ent. Söderkulla skolan liikuntasali
PalvelupaikkaSipooRakennus A, sisäänkäynti E- ja F-ovesta.Paipis Lekis / Södra Paipis Barnträdgård (yksityinen kerhotoiminta)
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnassa toimiva yksityinen Södra Paipis Lekis on ruotsinkielinen leikkikerho Etelä-Paippisissa.maanantai-torstai 9.00–12.00Pieneläinhautausmaa Kultalehto
PalvelupaikkaSipooPieneläinhautausmaalle voi haudata koiria, kissoja ja muita pienikokoisia lemmikkieläimiä.Pieneläinten eläinlääkäripäivystys Vantaalla
PalvelupaikkaSipooVantaan kaupungineläinlääkäri vastaa pieneläinten eläinlääkäripäivystyksestä Sipoon alueella.Pilvijärven uimaranta
PalvelupaikkaSipooPilvijärven luonnonsuojelualueen vieressä sijaitsee Pilvijärven uimaranta. Luontopolku pitkospuineen kiertää ympäri koko Pilvijärven.Pohjanniityn leikkipaikka
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys /Porvoon kissatalo
PalvelupaikkaSipooPorvoon kissatalo vastaanottaa löytökissat ja pienet eläimet.Puutarhurin tupa
PalvelupaikkaSipooVanha puutarhurin tupa, joka on nykyisin Sipoon kunnan Kulttuuripalveluiden käytössä.Päiväkoti Miili
PalvelupaikkaSipooPäiväkoti Miili sijaitsee Söderkullassa.Päiväkoti on avoinna arkisin klo 6:30-17:00.maanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkoti Pikkusydän
PalvelupaikkaSipooPäiväkoti Pikkusydän sijaitsee Nikkilässä, Eteläinen Koulutie 3.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ratatupa
PalvelupaikkaKoko SuomiRakennuksessa toimii Sipoon kunnan työllisyysyksikkö RisteysSalpar förskola
PalvelupaikkaSipooSalpar förskola toimii Salpar skola:ssa.Salpar skola
PalvelupaikkaSipooSalpar skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Sibbo gymnasium
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnan ruotsinkielinen lukioSininen halli
PalvelupaikkaSipooSininen halli / LivalSipooInfo Nikkilä
PalvelupaikkaSipooSipooInfo Nikkilä palvelee osoitteessa Pohjoinen Koulutie 2. Asiakaspalvelu toimii samoissa tiloissa kuin pääkirjasto.Ma 18.9.2023 suljemme kl 13 koulutuksen takia. Omatoimipalveluihin (asiakaspääte ja ilmoitustaulu) on pääsy aina kun kirjaston pääovi on auki.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00SipooInfo Söderkulla
PalvelupaikkaSipooSipooInfo Söderkulla sijaitsee Söderkullan kirjaston aulassa, S-marketin yläkerrassa.Palvelupiste on auki ti ja ke kl 8-16 (suljettu 12-12.30). HUOM! Tiistaina 12.9.23 suljettu.Sipoon harjoitusjäähalli
PalvelupaikkaSipooSipoon harjoitusjäähalli on Wolfin kotihalli. Jäähallissa järjestetään ilmaisia yleisövuoroja.Yleisöluisteluvuorot 1.8.2023 - 30.4.2024tiistai 16.00–17.00torstai 16.00–17.00lauantai 10.00–11.00Sipoon koulukeskuksen liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 405 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten salibandya, koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Sipoon lukio / Sipoon Enter
PalvelupaikkaSipooSipoon lukio toimii Nikkilän keskustassa vuonna 2007 valmistuneessa nykyaikaisessa koulurakennuksessa Sipoon Enterissä.Sipoon opisto / Martinkylän opistotalo
PalvelupaikkaSipooSipoon opiston toimipiste Talmassa.Sipoon opisto / Nikkilän opistotalo
PalvelupaikkaSipooSipoon opisto on kunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos, jonka opetusta valvoo opetus- ja kulttuuriministeriö.Sipoon opisto / Opintien palvelupiste ja liikuntatila
PalvelupaikkaSipooSipoon opiston Opintien palvelupiste ja liikuntatilaSipoon opisto / Valkoinen Paviljonki
PalvelupaikkaSipooSipoon opiston toimipiste Söderkullassa.Sipoon pääkirjasto
PalvelupaikkaSipooSipoon pääkirjasto sijaitsee Nikkilän keskustassa.Aukioloajat 1.9.2023–31.5.2024maanantai-torstai 9.00–20.00perjantai-lauantai 9.00–16.00Sipoon pääkirjaston kokoushuone
PalvelupaikkaSipooSipoon pääkirjaston kokoushuone soveltuu parhaiten noin 10 henkilön kokouksille.Kokoushuone on käytettävissämaanantai-torstai 16.30–19.30Ajalla 1.9.-31.5. lisäksilauantai 10.00–15.00Sipoon teatteri
PalvelupaikkaSipooSipoon teatterin tarjoaa teatteriopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille.Sipoon Veden sähköpostiosoite
PalvelupaikkaKoko SuomiSipoon Veden yleinen sähköpostiosoiteToimistoaikoina, ei päivystysasioitaSipoonjoen esiopetus
PalvelupaikkaSipooSipoonjoen esiopetus toimii Nikkilän sydämessä.Sipoonjoen yhtenäiskoulu
PalvelupaikkaSipooSipoonjoen yhtenäiskoulu on koulu vuosiluokille 1-9. Opetuskieli on suomi. Koulussa on mahdollista saada kielikylpyopetusta vuosiluokilla 7-9.Sipoonlahden esiopetus
PalvelupaikkaSipooEsiopetus toimii Sipoonlahden yhtenäiskoulussa. Esiopetus tapahtuu oppikylissä E ja F yhdessä luokkien 1 ja 2 kanssa (0-2 E ja 0-2 F).Sipoonlahden koulu
PalvelupaikkaSipooSipoonlahden koulu on Sipoon kunnan vuosiluokkien 1–9 yhtenäiskoulu. Opetuskieli on suomi.Sipoonlahden koulun liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 606 m2. Salissa voi esim. pelata pallopelejä kuten salibandya, koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Sipoonrannan leikkipaikka
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Sote Allas Nikkilä
PalvelupaikkaSipooNikkilän Sote AllasSuomi 100 vuotta arboretum
PalvelupaikkaSipooArboretumista löytyy yli 30 erilaista puulajia.Suursuon hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakentän mitat ovat 60 x 40 m ja se jäädytetään luistelukentäksi talvisin.Söderkulla förskola
PalvelupaikkaSipooSöderkulla förskola toimii Söderkulla skolan:n yhteydessä samassa rakennuksessa kuin Sipoonlahden koulu.Söderkulla skola
PalvelupaikkaSipooSöderkulla skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Söderkullan frisbeegolfrata
PalvelupaikkaSipoo12-väyläinen frisbeegolfrataSöderkullan hiihtoladut
PalvelupaikkaSipooSöderkullassa on valaistut ladut 1,2 km ja 3,1 km (hämäräkytkin). Valaisemattomia latuja 5 - 16 km.Söderkullan kartano
PalvelupaikkaSipooSöderkullan kartanon päärakennus. Ravintola- ja toimistotiloja.Söderkullan kirjasto
PalvelupaikkaSipooSipoossa toimii kaksi kirjastoa, joista toinen sijaitsee Söderkullassa. Söderkullan kirjasto on myös omatoimikirjasto.Palveluajat 1.9.2023–31.5.2024maanantai-keskiviikko 10.00–20.00torstai-perjantai 10.00–16.00Omatoimiajat 1.9.2023–31.5.2024maanantai-torstai 7.00–21.00perjantai 7.00–16.00lauantai 7.00–14.00sunnuntai 10.00–14.00Söderkullan kirjaston kokoushuone
PalvelupaikkaSipooSöderkullan kirjaston kokoushuone soveltuu parhaiten noin 15 henkilön kokouksille.Kokoushuone on käytettävissämaanantai-keskiviikko 16.30–18.00Söderkullan koirapuisto
PalvelupaikkaSipooSöderkullassa koirapuisto sijaitsee Torpanmäellä.Söderkullan nuorisotila Pleissi
PalvelupaikkaSipooSöderkullan nuorisotila Pleissi on nuorten vapaa-ajanviettopaikka Sipoossa.13-20 -vuotiaillemaanantai 17.00–21.00keskiviikko-torstai 17.00–21.00perjantai-lauantai 16.00–23.007-13 -vuotiaillemaanantai 13.00–17.00keskiviikko-torstai 13.00–17.00Söderkullan skeittipuisto
PalvelupaikkaSipooSöderkullan skeittipuisto on rullalautailijoille, rullaluistelijoille, BMX-pyöräilijöille sekä potkulautailijoille tarkoitettu harjoittelupaikka.Söderkullan tori
PalvelupaikkaSipooSipoossa on kaksi toria, joista toinen sijaitsee Söderkullassa.Söderkullan urheilukenttä
PalvelupaikkaSipooUrheilukentällä on tekonurmi, 100 x 62 m ja yleisurheilu-suorituspaikat, pukuhuoneet, suihkut, WCSöderkullan urheilukentän ulkokuntoilupaikka
PalvelupaikkaSipooSöderkullan urheilukentän vieressä on kaikille avoin ulkokuntoilupaikka.Söderkullan urheilupuisto
PalvelupaikkaSipooSöderkullan urheilupuisto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia ulkoiluun ja kuntoiluun.Södra Paipis daghem
PalvelupaikkaSipooSödra Paipis daghem sijaitsee Etelä-Paippisissa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Södra Paipis förskola
PalvelupaikkaSipooSödra Paipis förskola sijaitsee Etelä-Paippisissa ja toimii samassa rakennuksessa koulun ja päiväkodin kanssa.Södra Paipis skola
PalvelupaikkaSipooSödra Paipis skolassa on vuosiluokat 1–6. Opetuskielemme on ruotsi.Taasjärven hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakenttä jäädytetään talvisin luistelukentäksi.Taasjärven kylätupa, Etelä-Sipoo
PalvelupaikkaSipooKylätupa on leikki- ja kerhotoiminnan mökki.Taasjärven päiväkoti
PalvelupaikkaSipooTaasjärven päiväkoti sijaitsee osoitteessa Tassbyntie 22, Söderkulla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Taasjärven talviuintipaikka
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnan talviuintipaikka sijaitsee Taasjärven länsirannalla Söderkullassa.Taasjärven uimaranta
PalvelupaikkaSipooSöderkullassa sijaitsee Taasjärven uimaranta.Taideteos "Ajasta I/II"
PalvelupaikkaSipooKuvanveistäjä Ville Mäkikoskelan teos Ajasta I/II löytyy Sipoon Jokilaaksosta ja sitä pääsee nyt ihailemaan vapaasti.Taideteos "Kutsuttuja vieraita"
PalvelupaikkaSipooKuvanveistäjän teos "Kutsuttuja vieraita"Taideteos "Spiritus Lux"
PalvelupaikkaSipooStefan Lindforsin taideteos Spiritus Lux valaisee ympäristönsä Sipoon Jokilaaksossa.Taideteos "Turvapaikka" osa 1
PalvelupaikkaSipooTeos sijoittuu kiertoliittymän ympyrään Jokilaaksossa ja sitä pääsee helposti ihailemaan. Teosten tekijä on kuvanveistäjä Pekka Paikkari.Taideteos "Turvapaikka" osa 2
PalvelupaikkaSipooTeos sijoittuu kiertoliittymän ympyrään Jokilaaksossa ja sitä pääsee helposti ihailemaan. Teosten tekijä on kuvanveistäjä Pekka Paikkari.Taideteos "Turvapaikka" osa 3
PalvelupaikkaSipooTeos sijoittuu kiertoliittymän ympyrään Jokilaaksossa ja sitä pääsee helposti ihailemaan. Teosten tekijä on kuvanveistäjä Pekka Paikkari.Taideteos "Turvapaikka" osa 4
PalvelupaikkaSipooTeos sijoittuu kiertoliittymän ympyrään Nikkilässä ja sitä pääsee helposti ihailemaan. Teosten tekijä on kuvanveistäjä Pekka Paikkari.Talman esiopetus
PalvelupaikkaSipooEsiopetus toimii Talman koulun yhteydessä.Talman frisbeegolfrata
PalvelupaikkaSipoo18-väyläinen frisbeegolfrata Talmassa.Talman hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooTalman hiekkakenttä on 70 x 40 m.Talman kentän lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaSipooJuoksusuora 60m, pituushyppypaikka, kuularinki, streetworkout/parkour/ulkokuntoilu.Talman koulu
PalvelupaikkaSipooTalman koulussa on vuosiluokat 1–6. Opetuskieli on suomi.Talman koulun liikuntasali
PalvelupaikkaSipooSalin koko on 300 m2. Salissa voi harrastaa esim. pelata pallopelejä kuten koripalloa, lentopalloa, futsalia, käsipalloa ja sulkapalloa.Talman leikkipuisto
PalvelupaikkaSipooLeikkipuistot tarjoavat mahdollisuuden lasten perusleikkeihin.Talman päiväkoti
PalvelupaikkaSipooTalman päiväkoti sijaitsee Talmassa, Satotalmantie 21, Talmamaanantai-perjantai 6.30–17.00Tasby gårdin ulkokuntoilupaikka
PalvelupaikkaSipooTasby gårdin ulkokuntoilupaikka sijaitsee Taasjärvestä pohjoiseen Söderkullan ulkoilureitin varrella.Tekonurmikentän hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooHiekkakenttä sijaitsee tekonurmikentän pohjoispuolella. Hiekkakentällä voi pelata pallopelejä. Talvisin kentällä on kaukalo.Topeliussali
PalvelupaikkaSipooTopeliussali on monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa tarjoava tapahtumasali Sipoon Nikkilässä.Työllisyyspalvelut
PalvelupaikkaSipooTyöllisyyspalvelut on kynnyksetön turvallisen ja aidon kohtaamisen paikka.Avoinnamaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Työpaja Levari
PalvelupaikkaSipooSipoon kunnan nuorten työpaja Levarissa toiminta on käytännönläheistä ja ottaa huomioon jokaisen yksilölliset tavoitteet sekä osaamisen.Avoinnamaanantai-perjantai 8.00–16.00Urheilutien hiekkakenttä
PalvelupaikkaSipooUrheilutien hiekkakenttä sijaitsee Nikkilän keskusurheilukentän vieressäVilla Solåker
PalvelupaikkaSipooVilla Solåker sijaitsee Nikkilässä, Pohjois-Sipoossa.Västerskogin päiväkoti
PalvelupaikkaSipooVästerskogin päiväkoti sijaitsee Västerskogissa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Wessman-talo
PalvelupaikkaKoko SuomiAvoin varhaiskasvatus toimii Wessman-talossa kevätlukukauden 2022.Widegård
PalvelupaikkaSipooWidegård (seurantalo pohjoisessa Sipoossa)
Aikataulut ja reitit
VerkkosivuSipooVoit tutustua aikatauluihin ja reitteihin HSL:n ja Matkahuollon sivuilla.Aikuislukio / Opintopolku.fi
VerkkosivuSipooTietoa aikuislukio-opiskelusta opintopolku.fi:ssäAloittavan yrittäjän palvelut (TE-palvelut)
VerkkosivuSipooOletko kiinnostunut yrittäjyydestä tai suunnitteletko yritystoiminnan aloittamista? Tutustu tarjolla oleviin tietolähteisiin ja palveluihin.Alueellinen henkilökohtaisen avustajan työnantajaopas
VerkkosivuKoko SuomiSoveltamisohje palkatulle henkilökohtaiselle avustajalleAnna meille palautetta!
VerkkosivuSipooVoit antaa Sipoon kunnalle palautetta tällä lomakkeella.Apuu-chat - SOS-Lapsikylä
VerkkosivuSipooSOS-Lapsikylän Apuu-chat on 7-12-vuotiaille lapselle tilanteeseen, jossa hän kokee olonsa turvattomaksi tai uhatuksi kotona ja tarvitsee apua.Arki ja vapaa-aikapalveluiden taksat ja maksut
VerkkosivuSipooKulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden taksat ja maksut Sipoon kunnassaAsiakirjajulkisuuskuvaus
VerkkosivuSipooAsiakirjajulkisuuskuvauksen tarkoituksena on antaa yleiskäsitys kunnan asiarekisteristä ja tiedonhallinnasta.Asiakirjajulkisuuskuvaus / Palvelualueiden tietovarannot
VerkkosivuSipooTietovarannolla tarkoitetaan tietoaineistoja sisältävää loogista tai fyysistä kokonaisuutta, jota käsitellään järjestelmien avulla tai manuaalisesti.Asiakirjoista ja toimenpiteistä perittävät maksut
VerkkosivuSipooAsiakirjoista ja toimenpiteistä perittävät maksut Sipoon kunnassaAvain Yhtiöt
VerkkosivuSipooAvain Yhtiöiden verkkosivustoAvustuskuulutus 2023
VerkkosivuSipooAvustuskuulutus 2023 / Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelutBrändikäsikirja
VerkkosivuSipooSipoon kunnan brändikäsikirjaDaisyFamily pikaohje huoltajille
VerkkosivuSipooDaisyFamily pikaohje huoltajille.Digiturvallisuuden verkkomateriaalit
VerkkosivuSipooMaksuttomat tietosuojakoulutukset verkossa / Suomidigi.fiDynasty-tietopalvelu / Esityslistat ja pöytäkirjat 1.1.2021 alkaen
VerkkosivuSipooSipoon kunnan Dynasty-tietopalvelu / Esityslistat ja pöytäkirjat 1.1.2021 alkaenDynasty-tietopalvelu / Pöytäkirjat 31.12.2020 saakka
VerkkosivuKoko SuomiSipoon kunnan Dynasty-tietopalvelu / Pöytäkirjat 31.12.2020 saakkaDynasty-tietopalvelu / Viranhaltijapäätökset
VerkkosivuSipooVoit tutustua viranhaltijapäätöksiin Dynasty-tietopalvelussa.Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
VerkkosivuSipooHyvinvointia ilman päihde- ja pelihaittoja.Ehkäisevä päihdetyö sipoo.fi:ssä
VerkkosivuKoko SuomiEhkäisevä päihdetyö on päihteiden käytön ehkäisyä sekä käytön aiheuttamien haittojen vähentämistä.Ekopisteet
VerkkosivuSipooEkopisteet ovat kaikkien asukkaiden käytössä. Kaikilla ekopisteillä vastaanotetaan paperia, kartonkia, pienmetallia ja lasia (pullot ja purkit).Elinkeino-ohjelma 2018–2023
VerkkosivuSipooSipoon kunnan elinkeino-ohjelma 2018–2023.Eläinsuojelu Itä-Uudellamaalla
VerkkosivuSipooVerkkosivulla on tietoa eläinsuojelusta ja eläinsuojeluviranomaisten yhteystiedot Itä-Uudellamaalla.Erityislahjakkaiden oppilaiden eriyttämisen toimintasuunnitelma
VerkkosivuSipooErityislahjakkaiden oppilaiden eriyttämisen suunnitelmaEräluvat verkkokaupasta
VerkkosivuSipooEräluvat-verkkokauppaan on yhdistetty valtion kalastonhoitomaksut sekä Metsähallituksen kalastus-, metsästys- ja maastoliikenneluvat.Esi- ja alkuopetuksen kehittämissuunnitelma 2021
VerkkosivuSipooEsi- ja alkuopetuksen henkilöstölle tehdyn kyselyn perusteella luodut vähimmäistavoitteet.Esiopetussuunnitelma
VerkkosivuSipooEsiopetuksen esiopetussuunnitelma.Esteettömyysohjelma
VerkkosivuSipooSipoon kunnan esteettömyysohjelma "Esteetön Sipoo 2017–2020"Haja-asutuksen jätevedet: lainsäädäntö ja käytännöt
VerkkosivuSipooHaja-asutuksen jätevedetHakeminen, asiakasmaksut ja irtisanominen
VerkkosivuSipooVarhaiskasvatus ja esiopetus / Hakeminen, asiakasmaksut ja irtisanominenHakemus Sipoon varhaiskasvatuspalveluiden palvelusetelituottajaksi (tulostettava)
VerkkosivuKoko SuomiSipoon kunnan hakemuslomake yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden tuottajille.Hallintosääntö
VerkkosivuSipooSipoon kunnan hallintosääntöHankintaohje / Kansalliset kynnysarvot ylittävät hankinnat
VerkkosivuSipooHankintaohje / Kansalliset kynnysarvot ylittävät hankinnat Sipoon kunnassaHankintaohje / Pienhankinnat
VerkkosivuSipooHankintaohje / Pienhankinnat (kansalliset kynnysarvot alittavat hankinnat) Sipoon kunnassaHela kommunen leker facebook
VerkkosivuSipooHela kommunen leker facebook.Helsingin seudun liikenne HSL
Verkkosivu9 kuntaaVerkkosivustolta saat tietoa HSL:n joukkoliikenteen reiteistä, aikatauluista, lipuista, hinnoista ja palvelupisteistä.Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
VerkkosivuSipooHelsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n verkkosivutHenkilöstöorganisaatio / Kaavio
VerkkosivuSipooHenkilöstöorganisaatio Sipoon kunnassaHenkilöstöraportti
VerkkosivuSipooSipoon kunnan henkilöstöraporttiHenkilötietojen käsittelyohje
VerkkosivuSipooSipoon kunnan henkilötietojen käsittelyohjeHilma / Julkisten hankintojen ilmoituskanava
VerkkosivuSipooHilma eli hankintailmoitukset.fi on julkisten hankintojen ilmoituskanava.Hyvinvointikertomus
VerkkosivuSipooSipoon hyvinvointikertomus sisältää katsauksen kuntalaisten hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin.Hyväksytyt maakuntakaavat
VerkkosivuSipooHyväksytyt maakuntakaavat Uudenmaan liiton verkkosivuillaInfoFinland.fi
VerkkosivuSipooInfoFinland.fi.Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
VerkkosivuSipooItä-Uudenmaan pelastuslaitoksen verkkosivut.Itä-Uudenmaan poliisilaitos
VerkkosivuSipooToimimme ja palvelemme viidentoista kunnan alueella Uudenmaan maakunnan itä- ja keskiosissa.Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto
VerkkosivuSipooItäisen Uudenmaan maaseutuhallinto.Johtotietopankki.fi
VerkkosivuSipooJohtotietopankki.fi-palvelun kautta saat selvitettyä tarvittavat tiedot kaapeleiden sijainnista ennen kaivamisen aloitusta.Jokilaakson ja Itäisen jokipuiston virtuaalikierros
VerkkosivuSipooVirtuaalikierros Sipoon Jokilaaksossa ja Itäisessä Jokipuistossa.Jokilaakson viljelypalstojen infotaulu
VerkkosivuSipooJokilaakso viljelypalstat infotauluJoukkoliikenteen liput ja hinnat (HSL)
Verkkosivu9 kuntaaKatso joukkoliikenteen liput ja hinnat HSL:n verkkosivustolla.Jätehuoltomääräykset Sipoon kunnassa
VerkkosivuSipooSipoon kunnan jätehuoltomääräyksetJätevesijärjestelmän valintaopas
VerkkosivuSipooOpas jätevesijärjestelmän valitsemiseen.Kaavoituksen ja maankäytön sanastoa
VerkkosivuSipooKaavoituksen käsitteiden selityksiä ja maankäytön sanastoaKaavoituskatsaus 2022 ja kaavoitusohjelma
VerkkosivuSipooSipoon kunnan kaavoituskatsaus 2022Kaavoitusohjelma 2019-2023
VerkkosivuKoko SuomiSipoon kunnan kaavoitusohjelma 2019-2023Kaivulupa.fi-johtoselvityspalvelu
VerkkosivuSipooKaivulupa.fi-johtoselvityspalvelu auttaa välttämään johtoverkkojen vaurioita maankaivutöissä.Kaivulupahinnasto
VerkkosivuSipooSipoon kunnan kaivulupahinnastoKaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelma 2021
VerkkosivuSipooKaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelma.KAS-asunnot
VerkkosivuSipooKAS-asuntojen verkkosivuilta voit hakea vuokra-asuntoja Sipoosta.Kaukopalvelupyyntö asiakkaille
VerkkosivuSipooTällä lomakkeella Sipoon kunnankirjaston asiakkaat voivat tehdä kaukopalvelupyynnön kirjaston kaukopalveluun.Kehitys- ja kaavoituskeskuksen taksat (sis. mittaustaksat)
VerkkosivuSipooKehitys- ja kaavoituskeskuksen taksat 2023.Kela / Verkkosivusto
VerkkosivuSipooKansaneläkelaitoksen verkkosivustoKELA: mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada?
VerkkosivuKoko SuomiperustoimeentulotukiKELA: näin haet toimeentulotukea
VerkkosivuKoko SuomitoimeentulotukiKenttien vuokrat 15.3.2021 alkaen
VerkkosivuSipooKenttien vuokratKeravan tanssiopisto
VerkkosivuSipooKeravan tanssiopisto on taiteen perusopetusta ja syventävää opetusta antava oppilaitos.Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy KEUKE
VerkkosivuSipooKeski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy:n (KEUKE) verkkosivutKeski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä
VerkkosivuSipooKeski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymän tehtävänä on yleiseen vesilaitostoimintaan kuuluvien palveluiden tuottaminen ja myynti.Keuda / Sipoon Enter
Verkkosivu26 kuntaaKeuda on Keski-Uudenmaan johtava nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjä.Kielikylpyyn lähteminen
VerkkosivuSipooKielikylpyyn voi osallistua lapsi jonka äidinkieli on suomi.Kierrätyspisteet kartalla (rosknroll.fi)
VerkkosivuSipooRosk'n Rollin kierrätyspisteet kartalla.Kiertonet.fi - kunnan huonekalujen myynti
VerkkosivuSipooKiertonet.fi -palvelun verkkosoite, jossa myydään Sipoon kunnan huonekaluja ja pienkalusteita.Kiintorastikartta ja radat kesällä 2023
VerkkosivuSipooKiintorastikartta kertoo Sipoossa kesäisin tarjolla olevien kiintorastien sijainnit. Tarjolla on myös valmiita rastiratoja suunnistajille.Kirjastoauton aikataulu
VerkkosivuSipooPorvoon kirjastoauto ajaa Sipoossa joka perjantai lukuvuoden aikana.Kitön Vesiosuuskunta
VerkkosivuSipooKitön Vesiosuuskunta käsittää itäisen Löparön, Kitön, Näsetin, Spjutsundin kylän ja Hemisvikenin.Koiralatu Nikkilä
VerkkosivuSipooNikkilän koiralatu karttaKoiralatu Söderkulla
VerkkosivuSipooSöderkullan koiralatu karttaKoirankakkapussiasemat Nikkilässä
VerkkosivuSipooSipoon kunta yhdessä TiksPacin ja lähiseudun yrittäjien kanssa tarjoaa kuntalaisille maksuttomia koirankakkapusseja.Koirankakkapussiasemat Söderkullassa
VerkkosivuSipooSipoon kunta yhdessä TiksPacin ja lähiseudun yrittäjien kanssa tarjoaa kuntalaisille maksuttomia koirankakkapusseja.Koiviston Auto
Verkkosivu9 kuntaaKoiviston Auton verkkosivutKONDIS - Tukea huumeidenkäyttäjien läheisille Sipoossa
VerkkosivuSipooToimintamme edesauttaa niin läheisten kuin käyttäjienkin jaksamista ja kasvattaa sekä ylläpitää heidän toimintakykyään.Kotiseutuyhdistys
Verkkosivu2 kuntaaToiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.Kotiäänestyslomake
VerkkosivuSipooIlmoittautuminen kotiäänestykseen. Lomake palautetaan oman kunnan keskusvaalilautakunnalle.Kotouttamisohjelma
VerkkosivuSipooSipoon kunnan kotouttamisohjelmaKoulukuljetusperiaatteet
VerkkosivuSipooSipoon kunnan peruskoulujen ja esiopetuksen koulukuljetussuunnitelma ja kuljetusperiaatteetKoululiitu - vaarallinen koulutie
VerkkosivuKoko SuomiKoululiitu näyttää kartalla eri värein reittien turvattomuuden eri ikäisille kulkijoille.Koulupoissaolojen seurannan ja puuttumisen malli Sipoon perusopetuksessa
VerkkosivuSipooSipoo koulupoissaolomalliKulttuuri- ja vapaa-aikaesite
VerkkosivuSipooEsitteestä voit lukea Sipoon kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden keskeisimmistä palveluista ja toiminnoista.Kunnossapitokartta
VerkkosivuSipooSipoon kunnossapitämän tieverkon näet katuluokituskartasta.Kuntarekry.fi
VerkkosivuSipooKuntarekry.fi -verkkosivustoKuntoratojen tilasto
VerkkosivuSipooKuntoratojen kävijämäärätKyberturvallisuuskeskuksen verkkosivusto
VerkkosivuSipooKyberturvallisuuskeskuksen verkkosivustolta saat lisätietoa tietoturva-asioista.Kymen Ympäristölaboratorion verkkosivut
VerkkosivuSipooKaivoveden laatu tulisi tutkia aina ennen uuden kaivon käyttöönottoa, tai jos veden epäillään aiheuttavan terveysoireita.Kymppiluokka / Opintopolku.fi
VerkkosivuKoko SuomiTietoa kymppiluokalla opiskelusta opintopolku.fi:ssäKysymyksiä ikävapautuksesta
VerkkosivuSipooKysymyksiä ikävapautuksesta perustuen hajajätevesiasetukseen ja ympäristönsuojelulakiin.Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
VerkkosivuKoko SuomiSipoon kunnan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma (2016)Käytännön vinkkejä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetukseen
VerkkosivuSipooSipoon kunnan käytännön vinkkejä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetukseenLaki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta
VerkkosivuSipooVieraslajilaki kieltää vieraslajin pitämistä, kasvattamista ja kylvämistä tavalla, jolla vieraslaji voi päästä ympäristöön.Lasten ja nuorten chat
VerkkosivuSipooLasten ja nuorten chatissä voit jutella aikuisen kanssa klo 15-18. Chatissä sinun ei tarvitse kertoa nimeäsi ja chat on täysin luottamuksellinen.Latukarttapalvelu ArcGis
VerkkosivuSipooArcGis-palvelusta löydät tiedon siitä, milloin latu on viimeksi huollettu tai ladun kunto todettu, sekä ladun tyylin, pituuden ja valaistuksen.Leikki astuu ulos laatikosta Sipoon kunnan varhaiskasvatuksessa
VerkkosivuSipoo"Koko kunta leikkii-hankkeen" ensimmäinen vuosi on kuvattu videolla "Leikki astuu ulos laatikosta Sipoon kunnan varhaiskasvatuksessa".Liikenneturva.fi
VerkkosivuSipooLiikenneturvan verkkosivuilla on hyödyllistä tietoa kaikille liikenteessä liikkuville.Liikenteen Asiakaspalvelu (ELY)
VerkkosivuSipooLiikenteen asiakaspalvelussa voit antaa palautetta, esittää kysymyksiä ja tehdä ilmoituksia maanteihin, rata- ja vesiväyliin liittyen.Liikuntapaikat / Lipas.fi
VerkkosivuSipooLipas.fi tarjoaa ajantasaisen tiedon Suomen julkisista liikuntapaikoista ja virkistyskohteista.Liikuntasalien vuokrat
VerkkosivuSipooLiikuntasalien vuokrat.Liikuntatilojen ja -alueiden peruutusehdot
VerkkosivuSipooSipoon kunnan liikuntatilojen ja -alueiden peruutusehdotLiittymismaksu, perusmaksu ja käyttömaksutaksa
VerkkosivuSipooLöydätte liittymis-, perus- sekä käyttömaksumme tämän linkin takaaLiityntäpysäköinti / HSL.fi
VerkkosivuSipooTietoa liityntäpysäköinnistä HSL-alueellaLiityntäpysäköintipaikat
VerkkosivuKoko SuomiNykyiset ja suunnitteilla olevat autojen liityntäpysäköintipaikat Sipoon kunnassa. Selvitys tehty marraskuussa 2018.Lue uutiskirjeitä
VerkkosivuSipooVoit lukea Sipoon kunnan yrittäjille suunnattuja uutiskirjeitä täällä.Lähitaksi Sipoo
VerkkosivuKoko SuomiLähitaksin yhteystiedot Sipoon kunnassaLättähattu-museojuna Helsinki-Porvoo
VerkkosivuKoko SuomiTietoa lättähattu-museojunan liikennöinnistä Helsinki-Porvoo -välillä Porvoon Museorautatien verkkosivuillaMaa-ainestaksa
VerkkosivuSipooMaa-ainestaksa Sipoon kunnassaMaankäyttö- ja rakennuslain käsitteitä
VerkkosivuSipooKaavoituksen ja maankäytön käsitteiden sanastoa.Maapoliittinen ohjelma
VerkkosivuSipooSipoon kunnan maanhankinnan ja luovutuksen suuntaviivat on määritetty kunnan maapoliittisessa ohjelmassa.MAL 2019: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma
VerkkosivuSipooMAL 2019 on Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen strateginen suunnitelma.MAL 2019: Liikenteen toimenpidekortit
VerkkosivuKoko SuomiMAL 2019: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma / Liikenteen toimenpidekortitMAL 2019: Vaikutusten arviointiselostus
VerkkosivuKoko SuomiMAL 2019: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma / Vaikutusten arviointiselostusMarttaliiton matonpesuvinkit
VerkkosivuSipooMatonpesuvinkkejä Marttaliiton verkkosivuillaMatkahuolto
Verkkosivu9 kuntaaMatkahuollon verkkosivustolta saat tietoa bussiliikenteen hinnoista ja aikatauluista sekä pakettien lähettämisestä ja vastaanottamisesta.Matkailukartta Sipoo
VerkkosivuSipooMatkailukartalla näet matkailukohteita, ravintoloita ja majoitusliikkeitä Sipoossa.Matkaketjujen edistämisohjelma / Tammikuu 2018
VerkkosivuKoko SuomiSipoon kunnan matkaketjujen edistämisohjelma / Raportti laadittu tammikuussa 2018Metsähallituksen eräluvat sovelluksella
VerkkosivuSipooMobiilisovellus helpottaa lupaostoksia etenkin niissä tilanteissa, joissa lupa-alue on jo tiedossa.MIELI Suomen Mielenterveys ry
VerkkosivuSipooMielenterveystaitoja on hyödyllistä ja palkitsevaa kehittää. Täältä löydät tietoa ja harjoituksia sekä tukea elämän eri tilanteisiin.Myrkytystietokeskus
VerkkosivuKoko SuomiMyrkytystietokeskus vastaa puhelimitse ympäri vuorokauden äkillisten myrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin.Myönnetyt luvat
VerkkosivuSipooSipoon kunnan rakennusvalvonnan ja rakennus- ja ympäristövaliokunnan päätökset ja myönnetyt luvatMömossenin pienjäteasema
VerkkosivuSipooPienjäteasemalla vastaanotetaan hyötyjätteet, vaaralliset jätteet ja kotitalouksien remontti- ym. isokokoiset jätteet.NetTicket
VerkkosivuSipooSipooInfosta voit ostaa NetTicketin tapahtumalippuja. Katso tapahtumatarjonta ja hinnat NetTicketin verkkosivustolta.