suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sipoon kunta

Jätevesien käsittely haja-asutusalueilla

  • Palvelu
  • Sipoo
  • Julkinen palvelu

Mikäli omistat haja-asutusalueella sijaitsevan kiinteistön, joka ei voi liittyä kunnan viemäriverkostoon, tulee sinun järjestää kiinteistön jäteveden käsittely siten, ettei siitä aiheudu haitallisia terveys- eikä ympäristövaikutuksia. Jätevesillä tarkoitetaan sekä käymäläjätevesiä että pesuvesiä eli harmaita vesiä. Sadevesiä ja rakenteiden kuivatusvesiä ei saa käsitellä yhdessä jätevesien kanssa.

Toimi näin

Onko minun uusittava jätevesijärjestelmäni?

Vanhanaikainen jätevesijärjestelmä, jolla yleensä tarkoitetaan järjestelmää, johon kuuluvat vain sakokaivot ja purku ojaan, on tullut uusia haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä koskevan lainsäädännön edellyttämälle perustason puhdistusvaatimustasolle 31.10.2019 mennessä. Määräaika koskee vain niitä jätevesijärjestelmiä, jotka sijoittuvat ns. siirtymäaika-alueille.

Sinun tulee uusia jätevesijärjestelmäsi, jos:

  • järjestelmä sijoittuu luokitelluille pohjavesialueille
  • järjestelmään muodostuu talousjätevettä rakennuksesta, joka sijaitsee enintään 100 metrin päässä vesistön tai meren keskiveden mukaisesta rantaviivasta.

Ympäristöhallinnon karttapalvelun avulla voit arvioida suuntaa-antavasti, sijoittuuko kiinteistösi pohjavesialueelle taikka vesistön tai meren lähialueelle.

Sinun ei tarvitse uusia jätevesijärjestelmääsi, jos:

  • järjestelmä sijaitsee siirtymäaika-alueen ulkopuolisella alueella, eli alueella, joka on pohjavesialueen ulkopuolella tai joka sijaitsee 100 metriä kauempana vesistöstä tai meren rannasta (tällöin jätevesijärjestelmä pitää saattaa kuntoon seuraavan suuren luvanvaraisen remontin yhteydessä)
  • kiinteistölläsi on jo puhdistusvaatimukset täyttävä jätevesijärjestelmä (esim. pienpuhdistamo tai toimintakuntoinen maasuodattamo) tai kiinteistö on liitetty kunnan tai vesiosuuskunnan viemäriverkostoon
  • kiinteistölläsi muodostuu vain vähäisiä määriä harmaita jätevesiä (kantovesi tai vastaava ja kuivakäymälä)
  • siirtymäaika-alueella oleva kiinteistösi on hakenut kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta luvan poiketa perustason puhdistusvaatimuksesta
  • kiinteistönomistaja on syntynyt ennen 9.3.1943 ja asuu kiinteistöllään vakituisesti (ns. automaattinen ikävapautus; huom. ikävapautusta ei voi saada vapaa-ajan asunnolle tai jos joku omistajista asuu vakituisesti muualla tai on syntynyt 9.3.1943 jälkeen).

Kenelle ja millä ehdoin

Vaikka sinun ei tarvitsisikaan uusia jätevesijärjestelmääsi, on sinun kuitenkin huolehdittava siitä, että käytössä olevasta jätevesijärjestelmästä on olemassa selvitys sekä käyttö- ja huolto-ohjeet. Ne tulee säilyttää kiinteistöllä ja esittää pyydettäessä viranomaiselle.

Mikäli jätevesijärjestelmä toimii puutteellisesti tai aiheuttaa haittaa ympäristöön, tulee sinun viipymättä parantaa sen toimintaa tai tarvittaessa uusia järjestelmä kokonaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSipoon kunta
Palvelusta vastaaSipoon kunta
Alue Sipoo
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Sipoon kunta
Päivitetty: 19.10.2021