suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Sipoon kunta
Alue: Sipoo
Palvelun kielet: suomi, ruotsi

Kunta pyrkii ensisijaisesti hankkimaan omistukseensa maata vapaaehtoisin kaupoin. Maata hankitaan erityisesti yleiskaavan mukaisilta asemakaavoitettavilta alueilta, mutta tarpeen mukaan myös muilta kunnan kannalta merkittäviltä alueilta.

Kunta voi myös tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta maanhankintaan. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa kahden osapuolen vastikkeellisessa kaupassa kohteena oleva kiinteistö myyjän ja ostajan sopimasta hinnasta.

Kunnan tulee ilmoittaa myyjälle, ostajalle ja kirjaamisviranomaiselle etuosto-oikeuden käyttämisestä kolmen kuukauden kuluessa kaupasta. Kunta voi ilmoittaa etukäteen kiinteistönomistajan kirjallisesta pyynnöstä, ettei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan. Muussa tapauksessa etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä ei ilmoiteta. Ilmoitus etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä sitoo kuntaa kahden vuoden ajan.


Toimi näin

Kopio kauppakirjasta tai sen luonnoksesta lähetetään kuntaan ja pyydetään päätös kunnan etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä. Mittaus- ja kiinteistöpalvelut hoitavat etuosto-oikeusasioita. Yhteystiedot ovat osoitteessa: https://www.sipoo.fi/fi/asuminen_ja_ymparisto/kaavoitus/yhteystiedot


Kenelle ja millä ehdoin

Etuosto-oikeutta voi käyttää, jos kohteen pinta-ala on yli 5 000 m² tai jos kaupan osapuolena ei ole valtio tai sen laitos tai jos kyseessä ei ole sukulaisluovutus, tai jos kyseessä ei ole pakkohuutokauppa tai jos kohde sijaitsee yhdyskuntarakentamiseen, virkistys- ja suojelutarkoitukseen osoitetulla alueella.

Palvelu on maksullinen.

Todistus siitä, että kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan maksaa Sipoossa 33,60 euroa.


Palvelun toteuttaa: 
Sipoon kunta