Pirkkalan kunta
Organisaatio
Mitä palveluja voin saada?
Ammatinvalinta ja uraohjaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAmmatinvalinta- ja uraohjaus on psykologien tarjoamaa ohjausta ammatti-, koulutus- tai työvaihtoehtojen arviointiin ja valintoihin.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan vireillä olevat asemakaavat ja niihin vaikuttaminen.Asumisoikeusasunto
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAsumisoikeusasunto on asunto, jota asukas hallitsee mutta ei omista.Asumisterveys
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluAsunnon tai muun oleskelutilan olosuhteiden tulee olla sellaiset, ettei niistä aiheudu tiloissa oleskeleville terveyshaittaa.Avoin varhaiskasvatuspalvelu
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAvoin varhaiskasvatus on lapsille ja perheille suunnattua kerhotoimintaa.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaiden on mahdollista saada tarvitsemiaan avustaja- ja apuvälinepalveluita.Bänditila
PalveluPirkkalaJulkinen palveluBänditreenivuorot Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella.Elintarvikehuoneiston hyväksyminen laitokseksi
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluElintarvikehuoneiston hyväksymistä laitokseksi haetaan kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselta.Elintarvikekontaktimateriaalialan toimijan ilmoitus toimipaikastaan ja toiminnastaan
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluKontaktimateriaalitoimijoiden on tehtävä ilmoitus toiminnastaan kunnalliselle elintarvikevalvontaviranomaiselle.Eläinlääkäripalvelut
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluPeruseläinlääkäripalvelua saa kunnalta arkipäivisin virka-aikana ja kiireellistä eläinlääkäriapua kaikkina vuorokaudenaikoina.Eläinlääkäripäivystys
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluVirka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkintäapua saa kunnan eläinlääkäripäivystyksestä.Eläinsuojelu
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluEläinsuojelutarkastuksia tehdään eläintenpitopaikoissa, mikäli on aihetta epäillä, että eläimiä pidetään eläinsuojelusäännösten vastaisesti.Erityisnuorisotyö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluErityisnuorisotyöntekijä on nuoren tukenaEsiopetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEsiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.Etsivä nuorisotyö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö auttaa sellaisia alle 29-vuotiaita, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella.Galleria 2
PalveluPirkkalaJulkinen palveluGalleria 2 on kuvataiteen näyttelytila.Haaskaruokintapaikan rekisteröinti
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluHaaskanpito on toimintaa, jolla eläimiä houkutellaan ravinnon avulla ruokintapaikalle.Henkilörekisteritietojen oikaisupyyntö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 takaa henkilölle, jonka tietoja käsitellään (=rekisteröity), erilaisia oikeuksia.Henkilörekisteritietojen tarkastuspyyntö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 takaa henkilölle, jonka tietoja käsitellään (=rekisteröity), erilaisia oikeuksia.Hoitajan palkkaaminen kotiin
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerhe voi palkata hoitajan halutessaan kotiin.Ilmoitus alkutuotantopaikasta
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluAlkutuotantopaikasta on ilmoitettava kunnan elintarvikevalvontaan.Ilmoitus biojätteen kompostoinnista
Lupa tai muu velvoite17 kuntaaJulkinen palveluIlmoitus keittiössä syntyvän biojätteen kompostoinnista.Ilmoitus elintarviketoiminnasta
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluElintarvikehuoneistosta on tehtävä ilmoitus sijaintikunnan elintarvikeviranomaiselle.Ilmoitus haaskalle viedyn sivutuotteen määrästä
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluHaaskanpitäjän tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille kuukausittain haaskapaikalle viemänsä sivutuote ja sen määrä.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluJätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan on tehtävä toiminnastaan ilmoitus kunnan viranomaisille jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluMelu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista.Ilmoitus omatoimisesta lietteen käsittelystä
Lupa tai muu velvoite17 kuntaaJulkinen palveluIlmoitus asumisessa syntyvän jätevesilietteen omatoimisesta käsittelystä.Ilmoitus ruokamyrkytysepäilystä
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluRuokamyrkytysepäilyistä tulee ilmoittaa elintarvikevalvontaviranomaiselle.Ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käytöstä vedenjakelualueella
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluIlmoituksen tekeminen talousveden toimittamisesta tai käytöstä.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluPirkkalaJulkinen palveluJoustavan perusopetuksen (JOPO) tarkoituksena on tukea yläkoulun oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistustaJätehuollon neuvonta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluJätehuolto Pirkkalassa.Jätehuollon viranomaispalveluiden neuvonta
Palvelu17 kuntaaJulkinen palveluJätehuollon viranomaispalveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa.Jätehuolto
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan jätehuollosta huolehtii alueellinen jäteyhtiö, Pirkanmaan Jätehuolto Oy.Jätehuoltomääräyksistä poikkeaminen
Palvelu17 kuntaaJulkinen palveluKiinteistöjen haltijat voivat hakea poikkeamista jätehuoltomääräyksistä, kuten jäteastian tyhjennyksen keskeyttämistä tai pidempää tyhjennysväliä.Jätemaksun muuttaminen
Palvelu17 kuntaaJulkinen palveluAluejätepisteitä käyttävät kiinteistöt voivat hakea jätemaksun kohtuullistamista kiinteistön ollessa käyttämätön.Jätteen hyödyntäminen maanrakentamisessa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluJätteen hyödyntämiseen maanrakentamisessa tarvitaan lupa tai ilmoitus.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluKatu- ja viheralueiden käyttöön tarvitaan lupa.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan alueen katujen ja yleisten alueiden kunnossapito.Keskusarkiston tietopalvelupyynnöt
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Kirjaamo
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKirjaamon kautta kulkee Pirkkalan kunnan virallinen asiakirjaliikenne.Kirjastopalvelut
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kirjasto kuuluu seutukunnalliseen PIKI-kirjastoverkkoon, jonka kautta koko Pirkanmaan kirjastojen aineisto on asiakkaiden käytössä.Kolmiperhepäivähoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKolmiperhepäivähoidossa kunnan perhepäivähoitaja hoitaa lapsia vuoroviikoin perhepäivähoitoryhmään kuuluvien perheiden kodeissa.Korkotukilainat
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKorkotukilainoja voidaan hakea vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankkimiseen ja perusparantamiseen sekä vuokratalojen hankintaan.Koulukuljetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluLapsi on oikeutettu maksuttomaan koulukuljetukseen, mikäli koulumatka täyttää koulukuljetuksen kilometriperusteet.Koulunkäynnin ja oppimisen tuki
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Koulunuorisotyö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKoulunuorisotyöntekijä on koulussa nuoria varten.Kouluruokailu
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.Koulutuskokeilu
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKoulutuskokeilussa voit käydä tutustumassa oppilaitosten ammatillisiin opintoihin sekä selvittää soveltuvuuttasi kyseiselle alalle.Kulttuurikurkistus-toiminta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKulttuurikurkistus on lapsiperheille suunnattua matalankynnyksen kulttuurikasvatustoimintaa.Kulukorvaus ajalta, jolloin asiakas osallistuu työllistymistä edistäviin palveluihin
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKotikunta voi myöntää harkinnanvaraista kulukorvausta työttömille henkilöasiakkaille, jotka osallistuvat työllistymistä edistäviin palveluihin.Kunnallinen perhepäivähoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoivapaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan kunnalliset päiväkoditKunnalliset päiväkodit
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAlle 7-vuotiaat lapset voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKunnan on ylläpidettävä ilmoitustaulua virastotalossa tai muussa kunnanhallituksen määräämässä sopivassa paikassa, johon on virka-aikana vapaa pääsy.Kuntalaisaloite
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalalaiset voivat kuntalain mukaisesti tehdä kunnan toimintaa koskevia aloitteita.Kuntosali
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan vapaa-keskuksen kuntosali.Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta.Lasten ja nuorten liikunta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluLapsille ja nuorille on tarjolla monenlaista ohjattua liikuntaa sekä harrastus- ja liikuntaneuvontaa.Leikkipuistot
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan leikkipaikat ja -puistotLiikkuva nuorisotyö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan liikkuva nuorisotyöLiikuntaneuvonta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluLiikuntaneuvonta on maksuton tapaaminen Pirkkalan kunnan liikunnanohjaajan kanssa.Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan vesihuoltoasioita hoitaa Tampereen Vesi.Lomituspalvelut
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan lomituspalvelut hoidetaan alueellisesti.Lukiokoulutuksen opinto-ohjaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluLukiokoulutuksen opinto-ohjaus tukee opiskelijaa opinnoissa ja auttaa häntä valmistautumaan työelämään.Lukiokoulutus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan yhteislukio Silmu on monipuolinen yleislukio.Lyhytkestoiset opinnot työttömyysetuudella
PalveluPirkkalaJulkinen palveluVoit opiskella lyhytkestoisesti niin, että sinulle maksetaan samalla työttömyysetuutta.Löytöeläimet ja luonnonvaraiset eläimet
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluLöytöeläimellä tarkoitetaan vapaana liikkuvaa, muuta kuin luonnonvaraista eläintä, jonka omistaja ei ole tiedossa.Maa-ainesten ottamislupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa.Maahanmuuttajien lukiokoulutuksen valmistava koulutus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluLukioon valmistavassa koulutuksessa parannetaan kielitaitoa ja vahvistetaan lukiossa tarvittavia opiskelutekniikoita.Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluMaahanmuuttajien on mahdollista saada oman äidinkielen opetusta.Maahanmuuttajien palveluohjaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKunta tarjoaa maahanmuuttajille neuvontaa mm. kotoutumiseen, terveys- ja sosiaalipalveluihin, asumiseen, opiskeluun ja työhön liittyvissä asioissa.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluMaahanmuuttajien valmistava opetus edistää kotoutumista, kielitaitoa ja oppiainesisältöjen omaksumista.Maasto- ja vesiliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluMoottoriajoneuvoilla tai vesikulkuneuvolla tapahtuva kilpailu tai harjoitus tarvitsee ympäristönsuojeluviranomaisen luvan.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.Nepsy-piste
PalveluPirkkalaJulkinen palveluNepsy-piste on tarkoitettu erityisesti leikki- ja alakouluikäisten lasten vanhemmille ja lähiaikuisille.Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupa
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluNikotiinikorvausvalmisteiden myyntiluvat ja myynnin valvontaNuorisotilat
PalveluPirkkalaJulkinen palveluNuorisotilassa järjestetään nuorille suunnattua ohjattua toimintaa, jonka suunnittelussa ja järjestämisessä nuoret voivat myös itse olla mukana.Nuorisotyö
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKunnan nuorisotyötä ovat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet sekä tieto- ja neuvontapalvelut.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluPirkkalaJulkinen palveluAlle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.Nysse
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluNysse tarjoaa joukkoliikennepalveluita Tampereen kaupunkiseudulla.Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluOjitus, vesilaki, ojat, ojitustoimitus, ELY-keskus valvontaviranomainenOmaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan työllisyyspalveluiden asiakkaana voit saada työttömyysetuutta päätoimista opiskelua varten.Opastetut kierrokset
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalassa järjestetään monipuolisia opastettuja kierroksia kävellen, bussilla, kirkkoveneellä ja pyöräillen.Oppilaanohjaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Osaamiskartoitus työnhakija-asiakkaille
PalveluPirkkalaJulkinen palveluVoit tehdä osaamiskartoituksen verkossa ForeAmmatti-työkalulla. Sen avulla saat tietoa sinulle sopivista ammateista ja avoimista työpaikoista.Painotettu opetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnassa painotettua opetusta tarjotaan liikunnassa ja kielissä.Palkkatuki työnhaun tukena
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPalkkatuki on taloudellinen tuki, jota voidaan myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.Palkkatuki työttömän palkkauskustannuksiin
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan työllisyyspalvelut voi myöntää työnantajalle palkkatukea työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.Palvelubussi
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnassa toimii joukkoliikenteen lisäksi kunnan järjestämä kuljetuspalvelu.Palvelusetelipäiväkodit
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunta on hyväksynyt yksityisten päiväkotipalvelujen tuottajaksi päiväkoteja niin oman kunnan alueella kuin ympäristökunnissakin.Perhepäivähoito esiopetusikäisille
PalveluPirkkalaJulkinen palveluEsiopetusta annetaan aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Perhepäivähoidossa olevat esikoululaiset siirtyvät perhepäivähoitoon esiopetuksen jälkeen.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta.Perusopetus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja.Pirkkalan muinaismarkkinat
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan Muinaismarkkinat tarjoaa kävijöille rautakauden tunnelmaa.Poikkeaminen ja suunnittelutarveratkaisu
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa.Pysäköinninvalvonta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan pysäköinninvalvonnasta vastaa Nokian kaupunki.Päiväkotihoito esiopetusikäisille
PalveluPirkkalaJulkinen palveluJos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluPirkkalaJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Ransu-näyttely
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunta on toteuttanut Ransu-näyttelyn Pirkkalan pääkirjastossa.Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluRannalle rakentaminen ja ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminenRasitetoimitus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluRasitteella tarkoitetaan kiinteistön oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tiettyyn tarkoitukseenRasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa rasite toisen tontin alueelle.Reipin museo ja Reipin alue
PalveluPirkkalaJulkinen palveluMuseotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään.Ryhmäliikunta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan järjestämä ohjattu ryhmäliikunta.Sivutuotelaitoksen hyväksyntä
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluSivutuotelaitoksen hyväksyminenSivutuotelaitoksen rekisteröinti
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluRekisteröinti sivutuotelaitokseksiSivutuotenäytteitä ja näyttelyesineitä koskeva lupa
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluTietynlaisten näytteiden ja näyttelyesineiden käyttöön tulee hakea lupaa kunnaneläinlääkäriltäStarttiraha, tuki aloittavan yrittäjän toimeentuloon
PalveluPirkkalaJulkinen palveluStarttiraha on Pirkkalan kunnan työllisyyspalvelujen myöntämä tuki aloittavalle yrittäjälle, joka on aloittamassa yritystoimintaa.Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluPirkkalaJulkinen palveluSuomi toisena kielenä -opetusta annetaan maahanmuuttajataustaisille oppilaille yksilöllisen tarpeen mukaan.Talousvettä toimittavan laitoksen tai tukkulaitoksen hyväksyntä
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluTalousvettä toimittavan laitoksen hyväksyminen.Tapahtumat
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunta järjestää monipuolisesti erilaisia tapahtumia kaikenikäisille kuntalaisille.Terveydensuojelulain mukainen ilmoitus
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluToiminnasta josta voi aiheutua terveyshaittaa, on tehtävä terveydensuojelulain mukainen ilmoitusTilapäinen päivähoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen päivähoitoon.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluPirkkalaJulkinen palveluYritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat tiedustella kunnan omistamia tiloja.Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluToimintojen, joiden ympäristönsuojeluvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella on rekisteröidyttävä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö, rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminenTontin lohkominen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTontin ja yleisen alueen lohkominen PirkkalassaTonttijako
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnassa suoritettava tonttijako.Toripaikka
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan toripaikat SuupantorillaTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa sekä tukkumyynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää luvan ja tukkumyynti on ilmoituksenvaraista toimintaa.Tupakointikiellon hakeminen taloyhtiöön
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluAsunto-osakeyhtiö voi hakea yhtiössään oleviin huoneistoihin tai niihin kuuluville parvekkeille tupakointikieltoa.Työhönvalmennus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTyöhönvalmentaja auttaa henkilökohtaisesti, kun etsit sinulle sopivaa työpaikkaa.Työkokeilu
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTyökokeilun avulla voit selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja oikeissa käytännön työtehtävissä.Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTyöllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) on eri organisaatioiden yhteistoimintamalli, joka palvelee pitkäaikaistyöttömiä.Työn hakemisesta aiheutuvien matka- ja yöpymiskustannusten korvaukset
PalveluPirkkalaJulkinen palveluSinulle voidaan korvata kustannuksia kuluista, jotka aiheutuvat työnhakuun tai Pirkkalan kunnan tuottamiin TE-palveluihin osallistumisesta.Työnhakuvalmennus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTyönhakutaitoja voit opiskella Pirkkalan kunnan työllisyyspalvelujen työnhakuvalmennuksissa.Työnhaun neuvonta ja ohjaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan työllisyyspalvelut neuvoo ja ohjaa työn hakemisessa.Työntekijän rekrytointi
PalveluPirkkalaJulkinen palveluYrityksille ja työnantajille avoimen työpaikan täyttämiseen liittyvää rekrytointineuvontaa sekä tietoa alan työnhakijoista ja työmarkkinatilanteesta.Työvoimakoulutus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTyövoimakoulutuksella kehität ja täydennät osaamistasi työmarkkinoiden tarpeisiin.Ulkoilu ja ulkoliikunta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalassa voi harrastaa monipuolista ulkoliikuntaa.Uravalmennus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluUravalmennus tarjoaa asiakkaille ohjausta ja tukea uravaihtoehtojen selvittämiseen sekä työelämävalmiuksien kehittämiseen.Vahingonkorvaus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan alueella tapahtuneesta henkilö- tai omaisuusvahingosta voit hakea vahingonkorvaustaVarhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.Veistospuisto
PalveluPirkkalaJulkinen palveluVeistospuiston teoksia on pitkin Pirkkalan kuntakeskusta ja Vähäjärven rantaa ja se koostuu yli 30 teoksesta.Velvoitetyöllistäminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluKunta selvittää koulutus-, kuntoutus- ja työntekomahdollisuuden työllistämisvelvoitteen osalta ja järjestää työttömille velvoitetyötä.Venepaikat
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan venepaikatYksilöllistetty oppimäärä
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksenoppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluPirkkalaJulkinen palveluYksityinen perhepäivähoito on kunnan valvomaa yksityisesti tuotettua varhaiskasvatusta.Yksityistieavustukset
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunta avustaa yksityistiekuntien tienhoitoa hoito- ja peruskorjausavustuksinYleis- ja toiminta-avustus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnalta haettavat yleis- ja toiminta-avustukset.Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluPirkkalan kunnan vireillä olevat yleiskaavat ja niihin vaikuttaminen.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitus
Lupa tai muu velvoitePirkkalaJulkinen palveluYleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.Yrityksen perustajan neuvonta
PalveluPirkkalaJulkinen palveluHarkitsetko yrityksen perustamista? Saat apua ja neuvontaa verkossa, puhelimitse ja kasvokkain.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Asiakasvalitus elintarvikeasiasta
Verkkoasiointi6 kuntaaElintarvikevalvonnan sähköinen lomakeSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Asumisoikeusasunnon järjestysnumerohakemus
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan sähköinen asumisoikeusasunnon järjestysnumerohakemus.Etsivä nuorisotyö yhteydenottopyyntölomake
VerkkoasiointiKoko SuomiVoit pyytää yhteydenottoa etsivän nuorisotyön yhteydenottopyyntölomakkeella.Hakemus elintarvikehuoneiston hyväksymisestä laitokseksi
Verkkoasiointi6 kuntaaElintarvikevalvonnan mukainen sähköinen lomakeSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Hakemus nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiin
Verkkoasiointi6 kuntaaSähköinen hakemus nikotiinikorvausvalmisteiden myyntiin ja luvan muutokseen.Avoinna ympäri vuorokauden.Hakemus toissijaiseen kouluun
VerkkoasiointiPirkkalaSähköinen hakemus toissijaiseen kouluunHakemus, koulunkäynnin poikkeuksellinen aloittaminen
VerkkoasiointiPirkkalaSähköinen hakemus koulunkäynnin poikkeukselliseen aloittamiseenHankintaehdotus kirjastolle
VerkkoasiointiPirkkalaSähköinen lomake, jolla voit tehdä hankintaehdotuksen Pirkkalan kunnan kirjastolleSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Hotellin tai majoitushuoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaPirtevan alueen hotellin tai majoitushuoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitusSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Huollettavani henkilörekisteritietojen oikaisupyyntö
VerkkoasiointiPirkkalaEU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 takaa henkilölle, jonka tietoja käsitellään (=rekisteröity), erilaisia oikeuksia.Avoinna ympäri vuorokauden.Huollettavani henkilörekisteritietojen tarkastuspyyntö
VerkkoasiointiPirkkalaEU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 takaa henkilölle, jonka tietoja käsitellään (=rekisteröity), erilaisia oikeuksia.Avoinna ympäri vuorokauden.Ilmoitus alkutuotantopaikasta tai alkutuotannon tuotteiden kuljetuksesta
Verkkoasiointi6 kuntaaElintarvikevalvonnan mukainen sähköinen lomakeSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Ilmoitus kontaktimateriaalitoiminnasta
Verkkoasiointi6 kuntaaKunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle elintarvikelain (297/2021) 13 §:n mukaisesta toimipaikasta ja toiminnasta.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Ilmoitus solarium-laitteen käytöstä
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Ilmoitus toiminnanharjoittajan vaihtumisesta
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulaki (763/1994) 13§Avoinna ympäri vuorokauden.Ilmoituslomake siipikarjan ulkonapidosta 1.3.-31.5. välisenä aikana
Verkkoasiointi6 kuntaaPirtevan alueen sähköinen ilmoitus siipikarjan ulkonapidosta 1.3.-31.5. välisenä aikana.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Kartta-aineistotilaus
VerkkoasiointiPirkkalaLomake rakennuslupa- ja suunnittelukartta-aineistojen tilaamiseen.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Kauneushoitolan tai vastaavan huoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Koulun käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Kunnaneläinlääkärin verkkoajanvaraus pieneläimille
Verkkoasiointi6 kuntaaPirtevan alueen kunnaneläinlääkäreiden nettiajanvaraus pieneläimilleSähköinen palveluAvoinna ympäri vuorokauden.Lasten tai nuorten kerhotilan, liikuntatilan tai kuntosalin käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Loma-asuntoja koskeva täydentävä liite majoitushuoneiston perustamislomakkeeseen
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Nuoret ideoi -verkkolomake
VerkkoasiointiPirkkalaAuta Pirkkalan nuorten neuvostoa viemään lasten ja nuorten ideoita eteenpäinSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Omien henkilörekisteritietojen oikaisupyyntö
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan sähköinen Omien henkilörekisteritietojen oikaisupyyntö -lomake.Avoinna ympäri vuorokauden.Omien henkilörekisteritietojen tarkastuspyyntö
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan sähköinen omien henkilörekisteritietojen tarkastuspyyntö -lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Palautetta Pirkkalan kunnalle
Verkkoasiointi6 kuntaaVoit antaa palautetta Pirkkalan kunnalle.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Päiväkodin käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitus.Avoinna ympäri vuorokauden.Rakennusvalvonnan arkiston aineiston tilaus
VerkkoasiointiPirkkalaAineiston tilaus, ajanvaraus aineiston katselua varten tai tietopyyntöSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Ruokamyrkytysepäily, kyselykaavake asiakkaille
Verkkoasiointi6 kuntaaJos epäilet ruokamyrkytystä, ilmoita tiedot terveystarkastajalle tällä lomakkeella. Terveystarkastaja voi tiedustella puhelimitse tarkempia tietoja.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Sosiaalialan huoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994). 13 §:n mukainen ilmoitus.Avoinna ympäri vuorokauden.Tiedottaminen liikkuvan elintarvikehuoneiston toiminnasta
Verkkoasiointi6 kuntaaToimijan tiedotus valvontaviranomaiselle liikkuvan elintarvikehuoneiston aikomuksesta toimia uudella paikkakunnalla.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Tonttijakohakemus
VerkkoasiointiKoko SuomiSähköinen hakemus tonttijakoon.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Toripaikkahakemus
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan sähköinen torialueen käyttölupahakemusSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Uimahallin tai allastilan käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitusAvoinna ympäri vuorokauden.Uimarannan käyttöönotto- ja muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitus.Avoinna ympäri vuorokauden.Vahingonkorvausvaatimus
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan sähköinen vahingonkorvausvaatimuslomakeSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan varhaiskasvatuksen sähköinen asiointipalvelu.Venepaikkahakemus
VerkkoasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan sähköinen venepaikkahakemusSähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Vikailmoitus
VerkkoasiointiPirkkalaYleisellä vikailmoituslomakkeella voit ilmoittaa huomaamasi epäkohdan tai vian Pirkkalan kunnan alueella.Sähköinen lomakeAvoinna ympäri vuorokauden.Wilma
VerkkoasiointiPirkkalaWilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä.Yleisen saunan käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Verkkoasiointi6 kuntaaTerveydensuojelulain (763/1994) 13 §:n mukainen ilmoitus.Avoinna ympäri vuorokauden.
Aamu-/iltapäivätoimintapaikan irtisanomisilmoitus
LomakePirkkalaTulostettava lomake lapsen aamu-/iltapäivätoimintapaikan irtisanomiseen.Avoin varhaiskasvatus: hakemus ohjattuun kerhotoimintaan
LomakePirkkalaPDF-lomake, jolla haetaan ohjattuun kerhotoimintaan.Esitietolomake aamu- ja iltapäivätoimintaan
LomakePirkkalaTulostettava esitietolomake aamu- ja iltapäivätoimintaan.Ilmoitus toiminnanharjoittajan vaihtumisesta
Lomake6 kuntaaTerveydensuojelulain mukainen ilmoitus toiminnanharjoittajan vaihtumisesta.Kauneushoitolan tai vastaavan huoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Lomake6 kuntaaTerveydensuojelulain mukainen ilmoitus kauneushoitolan tai vastaavan huoneiston käyttöönotostaKoulun käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Lomake6 kuntaaTerveydensuojelulain mukainen koulun käyttöönotto- tai muutosilmoitus.Päiväkodin käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Lomake6 kuntaaTerveydensuojelulain mukainen päiväkodin käyttöönotto- tai muutosilmoitusSosiaalialan huoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitus
Lomake6 kuntaaTerveydensuojelulain mukainen sosiaalialan huoneiston käyttöönotto- tai muutosilmoitusTerveydensuojelulain (763/1994) 18 §:n mukainen hakemus talousvettä toimittavasta laitoksesta
Lomake6 kuntaaHakemus/ilmoitus talousvettä toimittavalle laitokselleVapautushakemus vesijohtoon ja viemäriin liittymivelvollisuudesta
LomakePirkkalaVapautushakemus vesijohtoon ja viemäriin liittymisvelvollisuudestaVarhaiskasvatuksen palvelusetelihakemus
LomakePirkkalaVarhaiskasvatuksen tulostettava palvelusetelihakemus / -muutoslomakeVarhaiskasvatushakemus
LomakePirkkalaTulostettava hakemus Pirkkalan kunnan varhaiskasvatukseen.Varhaiskasvatuspaikan irtisanomislomake
LomakePirkkalaTällä lomakkeella voit irtisanoa varhaiskasvatuspaikan.Varhaiskasvatuspaikan siirtohakemus
LomakePirkkalaTulostettava varhaiskasvatuksen siirtohakemusVarhaiskasvatuspalvelun tarpeen muutos
LomakePirkkalaTulostettava lomake varhaiskasvatuspalvelun tarpeen muutokselle
Rajaa listaa
Näytetään 20 asiointikanavaa
Asiointipiste
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan asiointipisteArkisinmaanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:Pirkkalan asiointipiste+358 356524450(pvm/mpm)Elintarvikevalvonta yhteystiedot
Puhelinasiointi6 kuntaaElintarvikevalvonnan yhteystiedotmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 356524000(pvm/mpm)Eläinlääkärien ajanvaraus
Puhelinasiointi6 kuntaaEläinlääkäripalvelutPuhelin:+358 0356524100(pvm/mpm)Eläinsuojeluvalvonta
Puhelinasiointi6 kuntaaEläinsuojelumaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 0356524000(pvm/mpm)Ensimetrin yritysneuvoja
PuhelinasiointiPirkkalaAloittavien yrittäjien neuvontapalvelut.Puhelin:+358 447358220(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyö
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan etsivä nuorisotyöntekijöiden puhelinnumerot.Puhelin:Etsivä nuorisotyöntekijä+358 401335710(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä+358 503106151(maksuton)Kaavoitusjohtaja
PuhelinasiointiPirkkalaKaavoitusjohtajan työnumero.Soittoaika arkisinmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503034966(pvm/mpm)Kirjaamo
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan kirjaamomaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Kirjaamo+358 356524440(pvm/mpm)Koordinoiva erityisopettaja
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan koordinoiva erityisopettajamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 401335794(pvm/mpm)Nuorisopalveluiden puhelinnumerot
PuhelinasiointiKoko SuomiPirkkalan kunnan nuorisopalveluiden puhelinnumerot.Puhelin:Nuoriso-ohjaaja+358 503016131(pvm/mpm)Nuoriso- ja kulttuuriohjaaja+358 503942422(pvm/mpm)Nuorisokoordinaattori+358 505402149(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja+358 444861147(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja+358 503516519(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja+358 504008701(pvm/mpm)Koulunuorisotyöntekijä+358 444861520(pvm/mpm)Erityisnuorisotyöntekijä+358 401335740(pvm/mpm)Vapaa-aikapäällikkö+358 444862190(pvm/mpm)Palvelubussi
PuhelinasiointiPirkkalaPalvelubussin tilausnumeroSoittoaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Pirkkalan palvelubussi+358 505511544(pvm/mpm)Talvihoitopäivystys
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan talvihoitopäivystysPäivystyksen toiminta-aika 1.9.-30.4.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 401335661(pvm/mpm)Tekninen päivystäjä
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan tekninen päivystäjäViikonloppuisinAvoinna ympäri vuorokauden.Soittoaika arkisinmaanantai 16.00 - tiistai 7.00tiistai 16.00 - keskiviikko 7.00keskiviikko 16.00 - torstai 7.00torstai 16.00 - perjantai 7.00perjantai 16.00 - lauantai 7.00Puhelin:+358 500632006(pvm/mpm)Terveydensuojeluvalvonnan yhteystiedot
Puhelinasiointi6 kuntaaTerveydensuojelun yhteystiedotmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503139162(pvm/mpm)Tietosuojavastaava
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan tietosuojavastaavaSoittoaikamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Tietosuojavastaava / Erityisasiantuntija+358 505620864(pvm/mpm)Tilavaraukset
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan tilavarauksetPuhelin:+358 444861168(pvm/mpm)Työllisyyspalveluiden päivystävä palvelunumero
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan työllisyyspalveluiden päivystysnumero.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:Työllisyyskokeilun päivystävä OMA-valmentaja+358 444861974(pvm/mpm)Vaihde
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan puhelinvaihde.Soittoaikamaanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:Vaihde+358 356524000(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
PuhelinasiointiPirkkalaPirkkalan kunnan varhaiskasvatuksen palveluohjausPuhelin:+358 505972469(pvm/mpm)Yhdyskuntatekniikan päällikkö
PuhelinasiointiPirkkalaYhdyskuntatekniikan päällikön puhelinnumeromaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Yhdyskuntatekniikan päällikkö+358 401335603(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 66 palvelupaikkaa
Eskolan leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Eskolan leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Haavistontien leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Haavistontien leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Haikan leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Haikan leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Huovin leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Huovin leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Hyrsingin koulutalo
PalvelupaikkaPirkkalaHyrsingin koulutalo PirkkalassaHyrsingin peliareena
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Hyrsingin peliareenaAvoinna ympäri vuorokauden.Hämeenkyrön eläinlääkäriasema
Palvelupaikka6 kuntaaHämeenkyrön eläinlääkärivastaanottomaanantai-perjantai 8.00–16.00Kerhorakennuksen leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kerhorakennuksen leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Keskusurheilukentän kuntoilupiste
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan keskusurheilukentän kuntoilupisteAvoinna ympäri vuorokauden.Killon kuntoilupiste
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Killon kuntoilupisteAvoinna ympäri vuorokauden.Killon leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Killon leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Killon peliareena
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Killon peliareenaAvoinna ympäri vuorokauden.Killon päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaKillon päiväkoti toimii Killon alueella.Kirkonkylän kirjasto
PalvelupaikkaPirkkalaKirkonkylän kirjasto Pirkkalassa.Suljettu remontin ajanKirkonkylän koulu
PalvelupaikkaPirkkalaKirkonkylän koulu PirkkalassaKirstinpuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan KirstinpuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Kranstolpan rantasauna
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kranstolpan rantasaunaAvoinna vain ajanvarauksella.Kurikan Helmen päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaKurikan Helmen päiväkoti toimii Kurikan alueella.Kurikan kentän kuntoilupiste
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kurikan kentän kuntoilupisteAvoinna ympäri vuorokauden.Kurikankulman koulu
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kurikankulman kouluKurikankulman päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaKurikakulman päiväkoti sijaitsee Kurikan asuinaluella.Kurikanmäen kuntoilupiste
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kurikanmäen kuntoilupisteAvoinna ympäri vuorokauden.Kurikanvainion kuntoilupiste
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kurikanvainion kuntoilupisteAvoinna ympäri vuorokauden.Kurikanvainion uimaranta
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kurikanvainion uimarantaKesäisinAvoinna ympäri vuorokauden.Kyöstin kerhotalo
PalvelupaikkaPirkkalaKyöstin kerhotalo on vanha kivinavetta, jossa on nykyisin kunnan omistamia kerhotilojaAvoinna vain ajanvarauksella.Kyöstin leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Kyöstin leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Lepomoision lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Lepomoision lähiliikuntapaikkaAvoinna ympäri vuorokauden.Lintuhaan leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Lintuhaan leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Loukonlahden leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Loukonlahden leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Loukonlahden uimaranta
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Loukonlahden uimarantaKesäisinAvoinna ympäri vuorokauden.Loukonniemen leikkipuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Loukonniemen leikkipuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Mantanpuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan MantanpuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Marjatanpuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan MarjatanpuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Naistenmatkan koulu
PalvelupaikkaPirkkalaNaistenmatkan koulu sijaitsee Pirkkalassa Naistenmatkan alueella.Nepsy-piste ja -puhelin
PalvelupaikkaPirkkalaNepsy-piste on tarkoitettu erityisesti leikki- ja alakouluikäisten lasten vanhemmille ja lähiaikuisille.Aukioloajat löytyvät verkkosivuilta, avoinna myös sopimuksen mukaan.Avoinna vain ajanvarauksella.Nuolialan kirjasto
PalvelupaikkaPirkkalaNuolialan kirjasto Pirkkalassa.Aukioloajat kesäkaudella5.6.2023–6.8.2023maanantai-torstai 10.00–17.00perjantai 10.00–15.00Omatoimiaukioloajat kesäkaudella5.6.2023–6.8.2023perjantai 15.00–17.00lauantai-sunnuntai 7.00–17.00Nuolialan koulu
PalvelupaikkaPirkkalaNuolialan koulu Pirkkalassa.Nuolialan päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaNuolialan alueen päiväkoti.Nuolialanlaakson toimintapuisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Nuolialanlaakson toimintapuistoAvoinna ympäri vuorokauden.Pakkalanlyhdyn päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaPäiväkoti Pakkalanlyhty toimii Partolan alueella.Pereen päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaPereen päiväkoti sijaitsee Pereen alueella.Pirkkalan jäähalli
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan jäähalliPirkkalan kunnan asiointipiste
PalvelupaikkaPirkkalaAsiointipiste on asiakaspalvelupiste, josta saa usean viranomaisen palveluita. Asiointipiste tarjoaa kunnan, Kelan ja TE-toimiston palveluita.maanantai-perjantai 9.00–16.00Pirkkalan kunnan eläinlääkärivastaanotto
Palvelupaikka6 kuntaaPirkkalan kunta, eläinlääkärivastaanottoPirkkalan vapaa-aikakeskus
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan vapaa-aikakeskusmaanantai-torstai 7.00–22.00perjantai-lauantai 8.00–20.00sunnuntai 10.00–21.00Pirkkalan yhteislukio
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan yhteislukiossa, Silmussa, opiskelee vuosittain noin 280 opiskelijaa.Puuhkalakin päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaPuuhkalakin päiväkoti sijaitsee Vähäjärven alueella.Päiväkoti Kurikanpirtti
PalvelupaikkaPirkkalaKurikanpirtin päiväkoti sijaitsee Kurikan alueella.Päiväkoti Kurikansiipi
PalvelupaikkaPirkkalaKurikansiiven päiväkoti sijaitsee Kurikan alueella.Pääkirjasto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan pääkirjastoOmatoimiaukioloajat kesäkaudella1.5.2023–28.8.2023maanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 7.00–19.00Henkilökunta paikalla kesäkaudella1.5.2023–28.8.2023maanantai-perjantai 10.00–19.00Rantaniityn uimaranta
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Rantaniityn uimarantaKesäisinAvoinna ympäri vuorokauden.Reipin museoalue
PalvelupaikkaPirkkalaReipin museoalue tarjoaa monipuoliset palvelut ja paljon nähtävää erityisesti kesäaikaan.Reipin sauna
PalvelupaikkaPirkkalaReipin sauna sijaitsee Pyhäjärven rannalla Reipin uimarannan ja leikkipuiston läheisyydessä.Kaikille avoimet saunavuorotmaanantai 17.00–20.00keskiviikko 17.00–20.00lauantai 14.00–18.00Reipin uimaranta
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Reipin uimarantaKesäisinAvoinna ympäri vuorokauden.Soljan lastentalo
PalvelupaikkaPirkkalaSoljan lastentalo sijaitsee Soljan alueella.Suupanniityn koulu
PalvelupaikkaPirkkalaSuupanniityn koulu Pirkkalassa.Toivion kirjasto
PalvelupaikkaPirkkalaToivion kirjasto Pirkkalassa.Omatoimiaukiolot kesäkaudella5.6.2023–6.8.2023maanantai-sunnuntai 7.00–19.00Henkilökunta paikalla kesäkaudella5.6.2023–6.8.2023maanantai 9.00–15.00Toivion koulu
PalvelupaikkaPirkkalaToivion koulu Pirkkalassa.Toivion päiväkoti
PalvelupaikkaPirkkalaToivion päiväkoti toimii Toivion alueella.Turrin uimaranta
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan Turrin uimarantaKesäisinAvoinna ympäri vuorokauden.Työllisyyspalvelut
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan työllisyyspalvelut vastaavat keskitetysti työllisyydenhoidon kehittämisestä palvelemalla alueen työnantajia ja työnhakijoita.Avoinna vain ajanvarauksella.Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
PalvelupaikkaPirkkalaVarhaiskasvatuspaikkoihin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä palveluohjaukseen, josta vastaa varhaiskasvatuksen aluepäällikkö.maanantai-perjantai 9.00–15.00Vesilahden eläinlääkäriasema
Palvelupaikka6 kuntaaVesilahti, eläinlääkäriasemaWivintupa
PalvelupaikkaPirkkalaAvoin varhaiskasvatus WivintupaPerhetupamaanantai 9.00–12.00Kerho, Tiitiäisettiistai-keskiviikko 8.30–11.30Taaperotupatorstai 9.00–11.30Lapsiparkkiperjantai 8.30–11.30Vauvatupaperjantai 12.15–14.15Yhdyskuntatoimisto
PalvelupaikkaPirkkalaPirkkalan kunnan yhdyskuntatoimisto.Toimistoaikamaanantai-perjantai 9.00–15.00Ympäristöterveydenhuolto
Palvelupaikka6 kuntaaYmpäristöterveys Pirtevamaanantai-perjantai 9.00–15.00
Avustukset
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan myöntämät avustukset.Avustukset ja lainat
VerkkosivuKoko SuomiVerkkosivuilla tietoa Pirkkalan kunnan ja ARAn avustuksista ja lainoista.Chat
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan chatEläinlääkintähuolto
Verkkosivu6 kuntaaEläinlääkäripalvelutEläinsuojeluvalvonta
Verkkosivu6 kuntaaEläinsuojeluasiat ja eläintauditEsi- ja perusopetuksen opiskeluhuolto
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan esi- ja perusopetuksen opiskeluhuolto.Esi- ja perusopetus
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan esi- ja perusopetusEtsivä nuorisotyö
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan etsivä nuorisotyön verkkosivut.Galleria 2:n verkkosivut
VerkkosivuPirkkalaKuvataiteen tila Galleria 2:n verkkosivut.Hinnasto viranomaisen asiakirjoista, tiedon antamisesta, asiakirjakopioista ja karttatuotteista
VerkkosivuPirkkalaViranomaisen asiakirjoista ja tiedon antamisesta sekä asiakirjakopioista ja karttatuotteista perittävät maksutHyrsingin koulu
VerkkosivuKoko SuomiHyrsingin koulu Pirkkalassa.Katu- ja sijoituslupamaksut
VerkkosivuPirkkalaTaksa Pirkkalan kunnan katu- ja muulla yleisellä alueella tehtävästä työstä perittävistä maksuistaKatualueiden hoito-opas
VerkkosivuKoko SuomiKatualueiden hoito-opas.Killon päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaKillon päiväkodin verkkosivut.Kirjastopalveluiden verkkosivut
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kirjastopalveluiden verkkosivut.Kirkonkylän koulu
VerkkosivuKoko SuomiKirkonkylän koulun internetsivutKurikan Helmen päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaKurikan Helmen päiväkodin verkkosivut.Kurikankulman koulu
VerkkosivuKoko SuomiKurikankulman koulu Pirkkalassa.Kuulutukset
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan viralliset kuulutukset.Lastenkulttuuri
VerkkosivuPirkkalaLastenkulttuurin verkkosivut.Leikkipuistojen osoitteet
VerkkosivuPirkkalaLeikkipuistojen osoitetiedotLiikuntapalvelut
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan liikuntapalveluiden verkkosivu.Löytöeläinpalvelujen verkkosivu
Verkkosivu6 kuntaaLöytöeläinpalvelutNaistenmatkan koulu
VerkkosivuKoko SuomiNaistenmatkan koulun verkkosivut.Nuolialan koulu
VerkkosivuKoko SuomiNuolialan koulu Pirkkalassa.Nuolialan päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaNuolialan päiväkodin verkkosivut.Nuorille suunnatun neuvonnan ja tietojen verkkosivu
VerkkosivuKoko SuomiHyödyllisiä linkkejä nuorille.Nuorisopalvelut
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan nuorisopalveluiden verkkosivut.Nuorisotyö verkossa
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan nuorisopalveluiden internetissä ja sosiaalisessa mediassa.Opastettujen kierrosten verkkosivut
VerkkosivuPirkkalaOpastetut kierrokset Pirkkalassa.Opetussuunnitelmat
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan opetussuunnitelmien verkkosivu.Pakkalanlyhdyn päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaPakkalanlyhdyn päiväkodin verkkosivut.Palvelusetelipäiväkodit
VerkkosivuKoko SuomiYksityiset päiväkodit tuottavat Pirkkalan kunnalle yksityistä varhaiskasvatusta palvelusetelipalveluna.Pereen päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaPereen päiväkodin verkkosivut.Perhepäivähoidon esite
VerkkosivuPirkkalaPerhepäivähoidon esite.Perhepäivähoito
VerkkosivuKoko SuomiPerhepäivähoito Pirkkalan kunnassa.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan verkkosivut.Pirkkalan muinaismarkkinoiden verkkosivut
VerkkosivuPirkkalaMuinaismarkkinoiden verkkosivut.Pirkkalan nuorten neuvosto
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan nuorten neuvosto on 13–18-vuotiaiden pirkkalalaisten nuorten poliittisesti sitoutumaton vaikuttamistoimielin kunnassa. Nuorten neuvoston toiPirkkalan yhteislukio
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan yhteislukio.Päiväkoti Kurikankulma
VerkkosivuPirkkalaKurikankulman päiväkodin verkkosivut.Päiväkoti Kurikanpirtti
VerkkosivuPirkkalaKurikanpirtin päiväkoti Pirkkalassa.Päiväkoti Kurikansiipi
VerkkosivuPirkkalaKurikansiiven päiväkodin verkkosivut.Päiväkoti Puuhkalakki
VerkkosivuPirkkalaPuuhkalakin päiväkodin verkkosivut.Rakennuslupamaksut
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan rakennuslupamaksutRansu Karvakuono
VerkkosivuPirkkalaRansu-näyttelyn verkkosivut.Reipin alueen verkkosivut
VerkkosivuPirkkalaReipin museoalueen verkkosivut.Suupanniityn koulu
VerkkosivuKoko SuomiSuupanniityn koulun verkkosivut.Tapahtumakalenteri
VerkkosivuPirkkalaTapahtumakalenteri -verkkosivut.Toivion koulu
VerkkosivuKoko SuomiToivion koulu Pirkkalassa.Toivion päiväkoti
VerkkosivuPirkkalaToivion päiväkodin verkkosivut.Tukea työnhakuun
VerkkosivuPirkkalaTyöllisyyspalveluiden verkkosivutTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti
Verkkosivu6 kuntaaTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden myyntiTupakointikiellot
VerkkosivuPirkkalaPirtevan tupakka-asioiden verkkosivut.Vapaa-aikakeskus
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan vapaa-aikakeskus.Varattavat tilat
VerkkosivuKoko SuomiTilojen varaaminen Pirkkalassa.Varhaiskasvatus
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnassa varhaiskasvatuksen verkkosivut.Veistospuiston verkkosivut
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan veistospuiston verkkosivut.Vesi- ja jätevesiverkostoon liittyminen
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan vesi- ja jätevesiverkostoon liittymisen verkkosivut.Yleiskaavat
VerkkosivuKoko SuomiPirkkalan kunnan yleiskaavat.Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset
VerkkosivuPirkkalaPirkkalan kunnan ympäristönsuojelun luvat ja ilmoituksetYmpäristöterveys Pirteva
VerkkosivuKoko SuomiYmpäristöterveydenhuollon internetsivut
Sähköposti
kirjaamo@pirkkala.fi
Osoite
Pirkkalan kunnan asiointipiste, avoinna ma-pe klo 9-16
Viistokuja 3
33960 Pirkkala
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0152084-1
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):003701520841
Välittäjätunnus:
003703575029
Lisätieto:
Operaattorina CGI Suomi Oy
Puhelinnumero
Puhelinvaihde
+358 356524000 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Pirkkalan kunnan kotisivut
www.pirkkala.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL 1001
33961 Pirkkala