Vastuuorganisaatio Pirkkalan kunta
Nuorisotilat
- Palvelu
- Pirkkala
- Julkinen palvelu
Pirkkalan kunnalla on kaksi nuorisotilaa. Nuorisotila Nasta sijaitsee keskustassa Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen yhteydessä. . Nuorisotilassa järjestetään paljon yhteistä toimintaa nuorille, mutta on mahdollisuus myös vapaamuotoiseen oleiluun esimerkiksi pelaamisen tai lehtien lukemiseen nuorisoiltojen aikana. Nuorisotila Nastan viereisessä monitoimisalissa järjestetään myös nuorille suunnattua lii ...
Toimi näin
Nuorisotiloihin ovat tervetulleita kaikki nuoret aukioloaikojen mukaan.
Tausta ja lainsäädäntö
Nuoret voivat viettää aikaa ja harrastaa kunnan nuorisotiloissa. Nuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.
Palvelun toteuttaa
Pirkkalan kuntaPalvelusta vastaa
Pirkkalan kuntaTekstistä vastaa: Pirkkalan kunta
Päivitetty: 17.2.2022