suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pirkkalan kunta

Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään

  • Lupa tai muu velvoite
  • Pirkkala
  • Julkinen palvelu

Ympäristönsuojelulain mukaisia rekisteröitäviä toimintoja ovat ympäristönsuojelulain liitteessä 2 mainitut polttoaineteholtaan alle 50 MW:n energiantuotantolaitokset, nestemäisten polttoaineiden jakeluasemat, asfalttiasemat, kemialliset pesulat ja orgaanisia liuottimia käyttävät toiminnat sekä kiinteät betoniasemat ja betonituotetehtaat.

Toimi näin

Tee rekisteröinti-ilmoitus ympäristöhallinnon toimialakohtaisella lomakkeella ja toimita se kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.

Rekisteröinti ei ole mahdollista, jos

  • toiminnasta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista tai kyse on vesilain mukaan luvanvaraisesta hankkeesta
  • jätevesien johtamisesta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista
  • toiminnasta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta
  • toiminta on osa direktiivilaitoksen toimintaa.

Jos jokin edellä luetelluista seikoista pitää paikkansa, toiminnalle on haettava ympäristölupa.


Määräaika

Jätä energiantuotantolaitosta koskeva ilmoitus viimeistään 30 päivää ennen toiminnan aloittamista. Jätä muita toimintoja koskeva ilmoitus viimeistään 60 päivää ennen toiminnan aloittamista.

Käsittelyaika

Voimassaoloaika

Rekisteröinti on voimassa toistaiseksi.

Tausta ja lainsäädäntö

Ympäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Toiminnan voi aloittaa, kun kunnan ympäristöviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai ilmoituksen jättämisestä on kulunut 30 tai 60 päivää. Määräaika riippuu toimialasta.

Rekisteröitäviä toimintoja ovat muun muassa energian tuottaminen alle 50 megawatin energiantuotantolaitoksissa, nestemäisten polttoaineiden jakelu ja asfaltin valmistaminen. Rekisteröintivelvoite koskee myös kemiallisia pesuloita ja toimintoja, jotka käyttävät orgaanisia liuottimia, sekä betoniasemia ja betonituotetehtaita. Rekisteröinnin yhteydessä viranomainen varmistaa, että toiminnan harjoittaja noudattaa toiminnassaan asianmukaisia ympäristönsuojeluvaatimuksia.

Valtioneuvoston asetus asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista

Valtioneuvoston asetus nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista

Valtioneuvoston asetus keskisuurten energiantuotantoyksiköiden ja - laitosten ympäristönsuojeluvaatimuksista

Valtioneuvoston asetus kiinteän betoniaseman ja betonituotetehtaan ympäristönsuojeluvaatimuksista

Valtioneuvoston asetus eräiden orgaanisia liuottimia käyttävien toimintojen ja laitosten ilmaan johdettavien päästöjen rajoittamisesta

Palvelun toteuttaa

Pirkkalan kunta

Palvelusta vastaa

Pirkkalan kunta
Tekstistä vastaa: Pirkkalan kunta
Päivitetty: 2.1.2023