Lappeenrannan kaupunki
Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenranta luo kestäviä menestystarinoita yhdessä asukkaiden ja yritysten kanssa. European Green Leaf Award 2021 -voittaja ja Kaakkois-Suomen rohkea keskuskaupunki on uusiutuvan energian ja tiedekasvatuksen ratkaisukeskeinen edelläkävijä. LUT-yliopisto ja yhteistyöverkostot tarjoavat edellytykset kasvavalle liiketoiminnalle vain kaksi tuntia Helsingistä sijaitsevassa noin 73 000 asukkaan yliopisto- ja matkailukaupungissa. Ympärivuotinen tapahtumatarjonta ja kansainvälinen lentokenttä kutsuvat kävijöitä Saimaan rannalle läheltä ja kaukaa.
Mitä palveluja voin saada?
3D-tulostus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPääkirjaston Digipajassa voit tulostaa 3D-tulostimella esineitä.Aikuislukiokoulutus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAikuislukiokoulutusta järjestää Kimpisen lukio.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki laatii asemakaavan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten.Asiakaspalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin asiakaspalvelua annetaan asiakaspalvelukeskuksissa. Asiakasneuvoja palvelee kaikissa kaupungin palveluita koskevissa asioissa.Asiakastietokoneet
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKirjasto tarjoaa tietokoneet ja Internet-yhteyden asiakkaiden käyttöön maksutta.Asukas-, kylä- ja kotiseutuyhdistysten avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia eri toimialoilla toimiville järjestöille, yhdistyksille ja ryhmille.Asumisoikeusasunnot
PalveluLappeenrantaYksityinen palveluAsumisoikeusasunto on asunto, jota asukas hallitsee mutta ei omista.Avoin päiväkoti
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAvoimissa päiväkodeissa järjestetään ohjattua toimintaa lapsille ja lapsiperheille. Palvelu täydentää muita varhaiskasvatuksen toimintamuotoja.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.Avustus suunnistuskarttojen valmistukseen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAvustus suunnistusseurojen karttojen valmistamista varten.Avustus vammaisten harrastus- ja kilpaurheilun tukemiseen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAvustus on tarkoitettu vammaisten harrastus- ja kilpaurheilun tukemiseen.Celian äänikirjapalveluun rekisteröityminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluCelian äänikirjajapalveluun rekisteröidytään kirjastossa. Kirjasto auttaa myös palveluiden käytöönotossa.Digitointi
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunginkirjastossa voi muuntaa vanhoja tallenteita digitaalisiksi.Digituki
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluDigituki auttaa käyttämään tietokoneita, älylaitteita ja sähköisiä palveluja.Erityinen tutkinto perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPeruskoulun oppimäärän voi tietyissä tapauksissa suorittaa erityisenä tutkintona.Erityiset opetusjärjestelyt
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluErityiset opetusjärjestelyt voivat tukea oppilaan opiskelun etenemistä.Erityisopetus lukiokoulutuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiokoulutuksen aikana on mahdollista saada erityisopetusta.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon eli huolenpitoon lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Esiopetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEsiopetusta annetaan päiväkodeissa. Osa esiopetusryhmistä toimii lähikoulun tiloissa.Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEsiopetusikäisellä lapsella on esiopetuksen lisäksi oikeus tarvittaessa varhaiskasvatukseen.Etsivä nuorisotyö
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö tukee 15-29 vuotiaita nuoria, joilla ei ole opiskelu- tai työpaikkaa tai joilla ei ole suunnitelmia tulevaisuuden varalle.Frisbeegolfradat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan alueella sijaitsee viisi frisbeegolfrataa.Haaskaruokintapaikan rekisteröinti
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluRekisteröi haaskaruokintapaikkasiHarrastamisen Suomen malli - Myö harrastetaa lähel Lappeenrannassa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluHarrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä koulussa jaksamista.Harrastusavustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupunki myöntää harrastusavustusta alle 18-vuotiaiden, tiukassa taloudellisessa tilanteessa olevien lasten ja nuorten harrastustoimintaan.Hiekkakentät
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan alueen hiekkapallokentät ovat kaikkien vapaassa maksuttomassa käytössä.Hiihtoladut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan hiihtolatuverkosto käsittää usean sadan kilometrin verkoston ympäri kaupungin rajoja.Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävään toimintaan.Ilmoitus haaskalle viedyn sivutuotteen määrästä
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluHaaskalle viedyistä sivutuotteista tehdään ilmoitus kuukausittainInBody-mittaus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluInBody-kehonkoostumusmittaus tehdään helposti ja hikoilematta, arkivaatteissa avojaloin.Jatko-opintoihin hakeminen perusopetuksen jälkeen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOppivelvollisuusikäisen tulee hakeutua jatko-opintoihin perusopetuksen 9. vuosiluokan jälkeen.Jouko-joukkoliikenne
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluJouko-joukkoliikenne kattaa Lappeenrannan kaupungin alueella järjestetyn joukkoliikenteen. Liikenteen tilaajana on Lappeenrannan kaupunki.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluJoustava perusopetus (JOPO) tarjoaa mahdollisuuden oppia toiminnallisesti nuoren omia vahvuuksia hyödyntäen.Järjestöavustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia eri toimialoilla toimiville järjestöille, yhdistyksille ja ryhmille.Jätehuollon neuvonta
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluKysy jätteiden lajittelusta, kierrätyksestä, vastaanottopaikoista tai jätehuollon järjestämisestä.Jätehuoltoon liittyminen
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluLiity jätehuoltoon ottamalla yhteyttä Etelä-Karjalan Jätehuollon asiakaspalveluun puhelimella, sähköpostilla tai verkkoasioinnin kautta.Jätteiden keräys ja vastaanotto
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluVie kaikki sellaiset jätteet, joita et voi laittaa tavalliseen jäteastiaan oman kuntasi Hyödyksi-asemalle tai Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen.Jäähallit
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKisapuistossa sijaitsee kaupungin omistuksessa olevat Liigajäähalli ja harjoitusjäähalli sekä yksityinen kahden kaukalon harjoitusjäähalli UK Areena.Kartta- ja paikkatietoaineiston myyntipalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupunki myy tuottamaansa ja ylläpitämäänsä kartta- ja paikkatietoaineistoa.Kasvun ja oppimisen tuki esiopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTuki on osa esiopetuksen toimintaa ja kuuluu kaikille sitä tarvitseville lapsille.Kasvun ja oppimisen tuki varhaiskasvatuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiserityiskasvatus on kehityksen ja oppimisen tukemista. Tuki on osa varhaiskasvatuksen toimintaa ja kuuluu kaikille sitä tarvitseville lapsille.Katsomusaineen opiskelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaikki oppilaat opiskelevat uskontoa tai elämänkatsomustietoa.Katsomusaineen opiskelu lukiokoulutuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiossa voi opiskella katsomusaineita tiettyjen kriteerien mukaisesti.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteLappeenrantaJulkinen palveluKatso katu- ja viheralueiden käytön tarkemmat ehdot ja ohjeet Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKunta huolehtii asemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossapidosta sekä puhtaanapidosta.Katusuunnittelu ja rakennuttaminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKatujen suunnittelusta ja rakentamisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Katualueelle laaditaan katu- ja liikennemerkkisuunnitelma.Kaukopalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaukopalvelun kautta voit tilata aineistoa jota ei ole kirjaston omassa kokoelmassa tai Heili-kirjastokimpan kirjastoista.Kaupanvahvistus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupanvahvistuksessa kiinteistön luovutus vahvistetaan kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien läsnä ollessa.Kaupungin tuki tapahtumille kumppanuussopimuksen avulla
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupunki edistää uusien tapahtumien syntymistä ja olemassa olevien kasvua myös kumppanuussopimuksen avulla.Kaupungintalon tilojen vuokraus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupungintalon saleja ja kokoustiloja voi varata erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.Kaupunginteatterin tilavuokraus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunginteatteri vuokraa tiloja teatteritoiminnan ohessa.Kesän liikuntaryhmät
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki järjestää kuntalaisilleen ohjattuja liikuntapalveluilta kesällä.Kielitarjonta lukiokoulutuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiossa on mahdollista opiskella useita vieraita kieliä.Kiinteistönmuodostus asemakaava-alueella
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVoit hakea kaupungilta kiinteistötoimituksia.Kirjaston kotipalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKirjasto toimittaa kirjoja asiakkaiden kotiin.Kirjaston tilojen varaus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kirjastojen asiakkaille tarkoitettujen tilojen varaaminen.Kirjastopalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus, jossa on kirjoja, lehtiä, musiikkia, elokuvia, tapahtumia, neuvontaa ym.Kirjavinkkaus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kirjastot järjestävät kirjavinkkausta kirjastoissa ja kouluissa.Koirapuistot ja koirien uimaranta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannassa on viisi koirapuistoa sekä koirien uimaranta.Konsertti
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunginorkesteri on 21 vakanssimuusikon minisinfonietta.Kopiointipalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKopiointi Lappeenrannan kaupungin kirjastoissa.Korkotukilainat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKorkotukilainoja voidaan hakea vuokra-asuntojen rakentamiseen, perusparantamiseen sekä vuokra-asunnon tai vuokratalon hankintaan.Koulujen kerhotoiminta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKoulupäivien yhteydessä on mahdollista osallistua kerhotoimintaan.Koulujen liikuntasalit
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannassa on useita kouluja, joiden saleja voit varata erilaiseen käyttöön. Koulujen vuorot varataan Liikuntatoimesta.Koulukuljetukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEsi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.Kouluruokailu lukiossa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukion opiskelijat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan opetuspäivinä.Kouluun ilmoittautuminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluHuoltaja voi ilmoittaa lapsen kouluun Wilmassa.Kulttuuri-, taide ja perinnetoiminnan avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan myönnettäviä avustuksia voi hakea Lappeenrannassa järjestettävään toimintaan.Kumppanuusyhteistyö 3. sektorin toimijoille
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLPR kaupunki myöntää tukea lappeenrantalaisille 3. sektorin toimijoille, jotka työllistävät palkkatuella lappeenrantalaisia työttömiä työnhakijoita.Kunnallinen varhaiskasvatus perhepäivähoidossa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.Kunnallinen varhaiskasvatus päiväkodissa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPäiväkodit tarjoavat koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille.Kuntalaisaloite
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.Kuntopolut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan monipuolinen luonto ja eri liikuntapaikat tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet retkeilyyn ja ulkoiluun.Kuntosalit
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungilla on useita kuntosaleja eri kaupunginosissa.Laitteiden lataaminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAsiakkaat voivat ladata älylaitteitaan kirjastossa ilmaiseksi.Langaton internet
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kirjastoissa on avoin langaton verkko asiakkaiden käyttöön.Lannan levitys poikkeustilanteessa
Lupa tai muu velvoite4 kuntaaJulkinen palveluTällä lomakkeella ilmoitat lannan levittämisestä pellolle lannan levityksen kieltoaikana poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.Lappeenrannan ARA-vuokra-asunnot
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin ARA-vuokra-asuntokanta on noin 7500 asuntoa. Asunnot on pääosin rakennettu valtion aravalainalla tai korkotuella.Lappeenrannan Lyseon lukion englanninkielinen linja
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTarjoamme tavoitteellisille, englannissa edistyneille opiskelijoille englannin opintoja tavallista vaativammalla tasolla.Lappeenrannan Lyseon lukion musiikkiteatterilinja
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMusiikista, kuvataiteesta, teatterista ja muista taiteista innostuneet nuoret pääsevät opiskelemaan samaan ryhmään toisten samanhenkisten kanssa.Lappeenrannan museoiden alueellinen työ
Palvelu7 kuntaaJulkinen palveluLappeenrannan museot neuvoo ja opastaa Etelä-Karjalan paikallismuseoita sekä Kaakkois-Suomen taidemuseoita.Lappeenrannan museoiden arkeologinen kulttuuriperintötyö
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluLappeenrannan museot toimii Etelä-Karjalan maakunnan arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta vastaavana alueellisena vastuumuseona.Lappeenrannan museoiden kokoelmapalvelut
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluMuseo antaa neuvoja esineiden, valokuvien ja taideteosten säilyttämiseen, hoitoon ja sisältöön liittyvissä kysymyksissäLappeenrannan museoiden kuva-arkisto
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluKuva-arkisto välittää valokuvia yksityisille ihmisille, yhdistyksille, tutkijoille, julkaisuihin, markkinointiin ja tiedotusvälineille.Lappeenrannan museoiden näyttelyt
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan museoiden näyttelyiden teemat ja aiheet ovat hyvin monipuolisia.Lasten Parlamentti
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrantalaisten lasten oma vaikuttamiskanava.Leikkikerho
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAvoimet varhaiskasvatuspalvelut tarjoavat ohjattua toimintaa lapsille leikkikerhoissa täydentäen muita varhaiskasvatuksen toimintamuotoja.Leikkipuistot
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLeikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.Liikuntakaveri vammaiselle lapselle - Valtti -toiminta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluValtti-ohjelman avulla pyritään löytämään erityistä tukea tarvitseville 6-23-vuotiaille lapsille ja nuorille liikuntaharrastus.Liikuntaneuvonta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMaksuton liikunta- ja elintapaneuvonta kuntalaisille.Liikuntapainotteinen linja lukiossa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKimpisen lukiossa on mahdollisuus hakeutua liikuntapainotteiselle linjalle.Luistelualueet ja -kaukalot
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungissa on Kimpisen, Voisalmen ja Kisapuiston tekojääradat sekä useita luistelualueita ja kaukaloita.Lukiokoulutus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiokoulutus antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.Lähiliikuntapaikat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEri puolilla Lappeenrantaa sijaitsee lähiliikuntapaikkoina toimivia toiminnallisia puistoja, ulkokuntosaleja ja kuntoportaita.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMaahanmuuttajien valmistavaa opetusta voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.Maankäyttösopimuksen laatiminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki ja maanomistajan neuvottelevat korvauksista aina silloin, kun asemakaavasta seuraa maanomistajalle merkittävää hyötyä.Maanvuokralaisen laskutustietojen muutosilmoitus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPalvelusta saat tietoa ja neuvoja kaupungin maanvuokrasopimuksiin liittyen tai voit tehdä muutos ilmoituksen vuokran laskutustietoihin liittyenMaisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannassa maisematyölupa tarvitaan maisemaa pysyvästi muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ja näihin verrattavaan toimenpiteeseen.Matkailuneuvonta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMatkailuneuvonnasta saat tietoa kaupungin käyntikohteista, tapahtumista ja palveluista sekä esitteitä ja karttoja.Matonpesupaikat Lappeenrannassa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMatonpesupaikka on ympäristöystävällinen maalla sijaitseva pesupaikka, johon järvivesi tulee hanasta ja menee viemäriverkostoon.Monikielinen ohjaus- ja neuvontapalvelu Momentti
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluMonikielistä neuvontaa matalalla kynnyksellä esimerkiksi palveluiden käyttöön, asumiseen tai oleskelulupa- ja kansalaisuushakemuksiin liittyen.Muistutus varhaiskasvatuksen toiminnasta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiskasvatuksen laatuun tyytymättömällä lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla on oikeus tehdä muistutus palvelusta.Museopalvelut
Palvelu15 kuntaaJulkinen palveluLappeenrannan museoiden tavoitteena on välittää ihmisille iloa, tietoa, elämyksiä ja vahvistaa alueellista identiteettiä historian ja taiteen avulla.Musiikkiluokalle hakeminen 3.luokalta alkaen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMusiikkiluokka alkaa Kimpisen koulussa 3. lukuvuotena ja jatkuu koko peruskoulun ajan 9. luokan loppuun.Muukon moottori- ja ampumaurheilukeskus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin omistama moottori- ja ampumaurheilulajien tarpeisiin soveltuva urheilukeskus sijaitsee Muukossa.Muut harkinnanvaraiset liikuntatoiminnan avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLiikuntatoiminnan harkinnanvaraiset avustukset.Muut maastomittaus- ja kartoituspalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTästä palvelusta voit tilata maastomallimittauksen tai muun pienen kartoitustoimenpiteenMuut nurmi- ja tekonurmikentät
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluUrheilukeskusten lisäksi Lappeenrannassa on useita nurmi- ja tekonurmikenttiä eri puolilla kaupunkia.Myllysaaren perhepuisto
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMyllysaaren perhepuisto on suosittu virkistys- ja vapaa-ajanviettoalue Lappeenrantaan keskustan tuntumassa, Saimaan rannalla.Neuvonta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKirjaston neuvonta auttaa kirjaston palvelujen käytössä ja tiedonhaussa.Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupa
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluNikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan hakeminenNuorisojärjestöjen kohdeavustus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää harkinnanvaraista avustusta vuosittain nuorisojärjestöille.Nuorisojärjestöjen yleisavustus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää harkinnanvaraista avustusta vuosittain nuorisojärjestöille.Nuorisotilat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluNuorisotilat ovat nuorten kohtaamispaikkoja, joissa he voivat turvallisessa ympäristössä viettää vapaa-aikaansa ja tavata ikätovereitaan.Nuorisotyö
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin nuorisotyö on alle 29-vuotiaiden kuntalaisten kanssa tehtävää työtä, jota tehdään sekä yksilöiden että ryhmien kanssa.Nuorisovaltuusto
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluNuorisovaltuusto edustaan lappeenrantalaisia nuoria kaupungin päätöksenteossa.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluNuorten tieto- ja neuvontapalvelut tarjoaa nuorille puolueetonta ja luotettavaa tietoa, neuvoa ja ohjausta nuorten tarpeiden mukaan.Ohjaamon ryhmätoiminnat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOhjaamossa järjestetään erilaista maksutonta ryhmätoimintaa alle 30-vuotiaille. Tarjolla on esimerkiksi harrastuspajoja sekä erilaisia verkkoryhmiä.Ohjatun liikunnan ryhmät syksy-kevät
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki järjestää kuntalaisilleen ohjattuja liikuntapalveluita.Ohjaus lukiokoulutuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiolaisilla on oikeus opinto-ohjaukseen, joka tukee opiskelijaa ja auttaa valmistautumaan lukion jälkeisiin opintoihin ja työelämään.Oman äidinkielen opetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOppilaat voivat saada oman äidinkielen tai kotikielen opetusta hakemuksen perusteella.Omatoimiaika
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOmatoimikirjasto on käytettävissä, kun henkilökunta ei ole paikalla. Omatoimikirjastoon pääsy on mahdollista kirjastokortilla ja PIN-koodilla.Opiskeluhuolto lukiokoulutuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiokoulutuksen opiskelijalla on oikeus opiskeluhuoltoon.Opiskeluhuolto perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen opiskeluhuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.Oppilaanohjaus perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Oppimisen tukitoimet perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOppilaalla on oikeus saada tukea oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä.Oppivelvollisuuden suorittaminen kotiopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluHuoltaja voi ottaa vastuun lapsensa oppivelvollisuuden suorittamisesta itselleen.Oppivelvollisuuden suorittaminen perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOppivelvollisuus koskee kaikkia Suomessa asuvia oppivelvollisuusikäisiä lapsia ja nuoria.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulukäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Osoitenumerointi sekä katujen ja teiden nimet
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaikilla asutuilla kiinteistöillä, myös vapaa-ajan kiinteistöillä, tulee olla osoite joka opastaa hälytys- ja huoltoajoa sekä muuta liikennöintiä.Painotettu opetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan perusopetuksessa on mahdollista hakeutua painotettuun opetukseen.Palloiluhallit
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLiikuntatoimi vuokraa eri puolilla kaupunkia sijaitsevia palloiluhalleja seurojen ja yhdistysten käyttöön sekä yksityisille varaajille.Palveluseteli yksityisissä päiväkodeissa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPalveluseteli on kunnan myöntämä tuki, kun perhe valitsee varhaiskasvatuspaikaksi yksityisen päiväkodin.Pelastus- ja eläinsuojelutoiminnan avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää vuosittain harkinnanvaraisia avustuksia pelastus- ja eläinsuojelutoimintaa harjoittaville yhdistyksille.Perintökaaren rahaston avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluRahaston varoja myönnetään tukemaan vanhusten ja vammaisten selviytymistä kotihoidossa ja kodinomaisissa olosuhteissa.Perusopetukseen valmistava opetus esiopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLapsella on oikeus saada esiopetuksessa vähintään 900 tuntia valmistavaa opetusta pääsääntöisesti viisi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä aikaisemmin
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLapset aloittavat koulunkäynnin sinä vuonna, kun he täyttävät 7 vuotta. Erityisestä syystä koulunkäynnin voi joskus aloittaa vuotta aiemmin.Perusopetuksen aloittaminen vuotta säädettyä myöhemmin
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLapsi aloittaa koulun sinä vuonna, kun hän täyttää 7 vuotta. Joskus erityisestä syystä koulun aloittamista voidaan lykätä yhdellä vuodella.Perusopetuksen englanninkieliselle luokalle hakeminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluEnglanninkieliselle luokalle on mahdollista hakea kouluun ilmoittautumisen yhteydessä.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Perusopetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluJokaisella oppivelvollisuusikäisellä lappeenrantalaisella lapsella ja nuorella on oikeus osallistua kaupungin järjestämään perusopetukseen.Pidennetty oppivelvollisuus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset.Pientalorakentajan opas
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPientalorakentamisen opas on tarkoitettu Lappeenrannan kaupungissa toimiville pientalojen rakennuttajille, suunnittelijoille sekä työnjohtajille.Polttopuukauppa
PalveluLappeenrantaYksityinen palveluVoit ostaa rankakasoja, jotka soveltuvat polttopuuksi.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteLappeenrantaJulkinen palveluPurkamislupa tarvitaan, kun rakennus tai sen osa aiotaan purkaa.Pyöräilyverkko
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannassa on kattava pyöräilyverkosto, jota on kehitetty viime vuosien aikana.Rajan näyttö
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluRajan näytön tarkoituksena on osoittaa tontin rajat epäselvissä tapauksissa tai aitaa rakennettaessaRajankäynti asemakaava-alueella
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKiinteistönmäärityksellä voidaan selvittää ja ratkaista rajan paikkaa ja rajamerkkiä koskeva epäselvyys ns. rajankäyntitoimituksessa.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteLappeenrantaJulkinen palveluRakennuslupa tarvitaan rakennuksen rakentamiseen, merkittävään korjaus- ja muutostyöhön tai käyttötarkoituksen muuttamiseen.Rakennuslupamittaukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVoit tilata rakennushankkeeseen liittyvän rakennuksen paikan maastoon merkinnän ja sijaintikatselmuksen tästä palvelusta.Rakennusperintö
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluLappeenrannan museoiden rakennusperinnöstä vastaavat amanuenssit toimivat koko maakunnan alueella.Rakennusrasitteet
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluRakennusluvassa voidaan edellyttää rasitteen perustamista.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan ranta-asemakaava on tarkoitettu pääasiassa loma-asutuksen ohjaamiseen ranta-alueilla.Rasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTontin hyväksi voidaan perustaa toisen tontin alueelle pysyvä käyttöoikeus eli rasite.Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa, perusopetuksessa ja lukiossa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluMaksuttomaan kouluateriaan ovat oikeutettuja esi- ja perusopetuksen oppilaat, lukion opiskelijat ja varhaiskasvatuksessa olevat lapset.Sisäliikuntapalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin sisäliikuntatiloissa voit harrastaa monia eri liikuntalajeja mm. koripalloa, sulkapalloa, salibandya, yleisurheilua, futsalia.Skeitti- ja pumptrackrata
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluHuhtiniemen skeitti- ja pumptarckrata soveltuu skeittauksen lisäksi pyöräilijöille ja potkulautailijoille.Sovellettu liikuntaneuvonta
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSovellettu liikuntaneuvonta on tarkoitettu kuntalaisille, joiden on vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan.Sovelletun liikunnan palvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSovelletun liikunnan ryhmät ovat suunnattu kuntalaisille.Sovelletun liikuntatoiminnan avustukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSovellettuun liikuntatoimintaan myönnettäviä avustuksia voi hakea Lappeenrannassa järjestettävään toimintaan.Suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetus lukiossa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLukiossa järjestetään S2-opetusta.Suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetus perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.Suomi toisena kielenä opetus varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSuomi toisena kielenä (S2) opetus on monikieliselle lapselle annettavaa suomen kielen tavoitteellista ja säännöllistä opetusta.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannassa rakennushankkeiden poikkeamispäätöstä ja suunnittelutarveratkaisua haetaan kaupunkisuunnittelusta.Talvipolut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKimpisen ja Hovinpellon kuntopolut toimivat kaikille vapaasti käytössä olevina talvipolkuina.Tapahtuman järjestäminen Lappeenrannan kirjastoissa
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluKirjastoissa voi kuka tahansa järjestää avoimia tai suljettuja tapahtumia. Avoimien tapahtumien järjestämiseen kirjasto antaa tilat usein ilmaiseksi.Teatteriesitys
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupunginteatteri tarjoaa yleisölle monipuolisia teatteriesityksiä.Tehostettu tuki perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTehostettu tuki on suunnitelmallista ja säännöllistä oppimisen ja koulunkäynnin tukea.Tekojääradat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan tekojääradat sijaitsevat Kisapuistossa, Joutsenossa, Kimpisessä ja Voisalmessa.Tennis- ja padelkentät
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan ulkotenniskentät sijaitsevat Kimpisessä, Joutsenossa, Kourulassa, Lauritsalassa, padelkenttä Skinnarilassa.Tietopalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKaupunginarkistosta saat tietoja kaupungin toimintaan liittyvistä asiakirjoista. Kirjaamosta voit kysyä käsittelyssä olevista asioista.Tietosuoja ja rekisteröidyn oikeuksien käyttäminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTietosuoja on perusoikeus, jolla tarkoitetaan henkilötietojen suojaamista.Toissijaiseen kouluun hakeminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLapselle on mahdollista hakea koulupaikkaa toissijaisesta koulusta.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluAsemakaava-alueen rakennuspaikatTontteihin liittyvien asiakirjojen tilauspalvelu
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVoit tilata tonttiin liittyviä asiakirjoja tästä palvelusta. Esimerkiksi toimitusasiakirja, rakentajanpaketti.Tonttijako
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluTonttijaolla osoitetaan asemakaavan mukainen lohkomiskelpoinen rakennuspaikka.Tutustumis- ja ryhmäkäynnit kirjastoon
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluKirjasto järjestää tutustumis- ja ryhmäkäyntejä.Uimahallit
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin uimahalleissa voit harrastaa mm. uintia, vesijumppaa ja vesijuoksua.Uimarannat ja avannot
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin liikuntatoimi hoitaa kesäisin 20 uimarantaa ympäri Lappeenrannan aluetta.Ulkoliikuntapaikat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki ylläpitää ulkoliikuntapaikkoja ympärivuotiseen käyttöön.Urheilukeskukset
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupungin ylläpitämät urheilukeskukset sijaitsevat Kimpisessä, Lauritsalassa ja Joutsenossa.Vapaaehtoisen vieraan kielen opiskelu perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksessa on mahdollista opiskella englannin ja ruotsin lisäksi saksaa, venäjää, ranskaa ja espanjaa.Vapaiden tonttien vuokraaminen tai ostaminen kaupungilta
PalveluKoko SuomiYksityinen palveluLappeenrannan kaupunki tarjoaa eri puolilla kaupunkia vuokrattavia ja myytäviä tontteja.Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluVesihuoltolain mukainen vapautus verkostoon liittymisvelvollisuudesta voidaan myöntää kiinteistölle vesihuoltolaissa säädetyin perusteinVarhaiserityiskasvatuksen koordinaattori
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiserityiskasvatuksen koordinaattori vastaa varhaiserityiskasvatuksen asioista kuntatasolla.Varhaiserityiskasvatuksen ohjaajat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiserityiskasvatuksen ohjaajat osallistuvat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen.Varhaiskasvatuksen erityisopettajat
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiskasvatuksen erityisopettaja vastaa erityisopetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista.Varhaiskasvatuksen moniammatillinen tiimi (Varma-tiimi)
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarma-tiimissä työskentelee psykologi ja kuraattori.Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa perheitä lapsen varhaiskasvatusjärjestelyihin, palveluvaihtoehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa.Varhaiskasvatuksen puheterapeutti
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPuheterapeutti tekee yhteistyötä mm. lasten vanhempien, varhaiskasvatuksen henkilökunnan sekä tutkivien tahojen kanssa.Varhaiskasvatuksen venäjänkielinen erityisopettaja
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVarhaiskasvatuksen venäjänkielinen erityisopettaja vastaa erityisopetuksesta yhdessä varhaiskasvattajien, huoltajien ja yhteistyötahojen kanssa.Viljelypalstan vuokraus
PalveluLappeenrantaYksityinen palveluVoit vuokrata vapaita viljelypalstoja sähköisestä hakupalvelustaVuosiluokkiin sitomaton opetus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalle voidaan tehdä päätös opintojen suorittamisesta vuosiluokkiin sitomattomasti.Yhteishaku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluYhteishaussa lapsesi voi hakea lähes kaikkiin oppivelvollisille suunnattuihin koulutuksiin.Yksilöllistetty oppimäärä perusopetuksessa
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluOppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan oppimiselle asetettavan tavoitetason määrittelemistä hänen edellytystensä mukaiseksi.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä perhepäivähoidosta.Yksityistieavustukset ja kaupunki tieosakkaana
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluLappeenrannan kaupunki myöntää avustuksia yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparantamiseenYksityistielle sijoitettava liikenteenohjauslaite
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluYksityistiellä liikennemerkin tai muun vastaavan laitteen asettamisesta tielle vastaa tiekunta tai osakkaat saatuaan siihen kaupungin suostumuksen.Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluVoit vaikuttaa yleiskaavoitukseen aloitusvaiheen, ennakkovaiheen ja ehdotusvaiheen kuulemisaikana tai kaavapäätöksestä valittamalla.Yleisötapahtumien turvallisuus
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluSaat ohjeita yleisötapahtumien tuvallisesta järjestämisestä ja mahdollisesti vaadittavista luvista ja selvityksistä.Ylioppilastutkinto
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluYlioppilastutkinto antaa kelpoisuuden hakeutua suomalaisiin korkeakouluihin.Yrityspalvelut
PalveluLappeenrantaJulkinen palveluYrityspalvelut auttaa aloittavia, toimivia ja alueelle sijoittuvia yrityksiä perustamisneuvonnassa ja muissa liiketoiminnan eri vaiheissa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Aineiston hankintaehdotus kirjastolle
VerkkoasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupunginkirjasto - hankintaehdotus verkossa.Asiakaspalvelun chat
VerkkoasiointiLappeenrantaAsiakaspalvelukeskus Winkki vastaa chatissa kaupunkiin liittyvissä kysymyksissä.Asiakastietokoneiden ajanvaraus
VerkkoasiointiKoko SuomiVaraa kirjaston asiakastietokone sähköisen ajanvarauksen kautta.Asukas-, kylä- ja kotiseutuyhdistysten avustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake järjestöavustushakemuksen jättämiseksi.Avustuksen tiliselvityslomake
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen tiliselvityslomake avustuksen maksatusta varten.DaisyFamily
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen hoitoaikavaraus toimii joko web-selaimella tai puhelimeen ladattavan sovelluksen (DaisyFamily) kautta.Avoinna ympäri vuorokauden.eDaisy-asiointi
VerkkoasiointiLappeenrantaeDaisy-asiointipalvelussa voi hakea varhaiskasvatukseen, leikkikerhoon, varhaiskasvatukseen palveluseteliä sekä ilmoittautua esiopetukseen.Avoinna ympäri vuorokauden.Etelä-Karjalan kirjastojen Heili-verkkokirjasto
Verkkoasiointi9 kuntaaAsiakkaan omat tiedot, lainat, uusiminen, varaukset ja aineistojen etsiminen.Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävän toiminnan avustushakemuksen jättämiseksi.Ilmoittautuminen Valtti -toimintaan
VerkkoasiointiLappeenrantaIlmoittautuminen Valtti-toimintaan. Ilmoittautua voi ympäri vuodenIlmoitus yksityisen perhepäivähoitajan lapsitilanteesta
VerkkoasiointiLappeenrantaLomakkeen täyttäminen vaatii Suomi.fi-tunnistus -palvelun käyttöä.Jouko-joukkoliikenteen verkkosivu
VerkkoasiointiLappeenrantaJouko-joukkoliikenteen verkkosivu sisältää joukkoliikenteen aikataulut, liput ja opastuksen.Julkisuuslain mukainen tietopyyntö -lomake
VerkkoasiointiLappeenrantaLomake tunnistautumista vaativiin tietopyyntöihin.Järjestöavustusten liitteiden palautuslaatikko
VerkkoasiointiLappeenrantaVoit palauttaa järjestöavustusten liitteet sähköisen verkkoasiointikanavan kautta.Kaupunginorkesterin chat
VerkkoasiointiLappeenrantaLipunmyynti vastaa chatissa kaupunginorkesterin lipunmyyntiin ja ohjelmistoon liittyvissä kyselyissä.Kaupunginteatterin chat
VerkkoasiointiLappeenrantaLipunmyynti vastaa chatissa kaupunginteatterin lipunmyyntiin ja ohjelmistoon liittyvissä kyselyissä.Kiinteistötoimitus- ja tonttijakohakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaKiinteistötoimitusta ja tonttijakoa haetaan tällä sivustolla esitetystä sähköisestä asiointipaikasta.Kirjastokortin tilaus
VerkkoasiointiLappeenrantaKirjaston asiakkaaksi voi ilmoittautua verkossa ja kirjastokortin voi noutaa kolmen työpäivän kuluttua kirjastosta.Kirjaston kaukopalvelupyyntö verkossa
VerkkoasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupunginkirjasto - kaukolainapyyntö verkossa.Kulttuuriavustuksen selvityslomake
VerkkoasiointiLappeenrantaSelvityslomake kulttuuriavustuksen maksatusta varten.Kulttuuriavustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake kulttuuriavustushakemuksen jättämiseksi.Lappeenrannan kaupungin palautepalvelu verkossa
VerkkoasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupungin sähköinen palautepalvelun kautta voit antaa palautetta kaupungin palveluista, toiminnasta ja päätöksenteosta.Avoinna ympäri vuorokauden.Lappeenrannan kaupunginkirjasto - kirjastovierailun tilaus
VerkkoasiointiLappeenrantaOpettajat voivat tilata ryhmälleen kirjastovierailun. Kirjastoa esitellään kirjaleikkien, kirjastokierrosten ja kirjavinkkausten avulla.Lappeenrannan verkkoasiointiportaali - asumisoikeuden järjestysnumerohakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaAsumisoikeusasunnon sähköinen järjestysnumerohakemus löytyy Lappeenrannan kaupungin verkkoasiointiportaalista.Lappeenrantaan muuttavien oppilaiden ilmoittautumislomake
VerkkoasiointiLappeenrantaSaatuamme ilmoittautumislomakkeen, tarkistamme uuden Lappeenrannassa sijaitsevan lähikoulunne ja välitämme oppilaan tiedot uudelle koululle.Liikkuvasta elintarvikehuoneistosta tiedottaminen
Verkkoasiointi5 kuntaaLomake jolla voi tiedottaa liikkuvan elintarvikehuoneiston toiminnasta alueellaMatkailuneuvonnan chat
VerkkoasiointiLappeenrantaMatkailuneuvonta palvelee myös chatin kautta.Matonpesupaikat kartalla
VerkkoasiointiLappeenrantaKaupungin ylläpitämästä karttapalvelusta löydät helpoiten tiedon matonpesupaikkojen sijainnista.Nuorisojärjestöjen kohdeavustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake nuorisojärjestöjen kohdeavustushakemuksen jättämiseksi.Nuorisojärjestöjen yleisavustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake nuorisojärjestöjen yleisavustushakemuksen jättämiseksi.Omien tietojen oikaisupyyntö
VerkkoasiointiLappeenrantaEU:n tietosuoja-asetuksen mukainen omien tietojen oikaisuvaatimusOsoitteenmuutos kirjastolle
VerkkoasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupunginkirjasto - osoitteenmuutosilmoitus verkossa.Pelastus- ja eläinsuojelutoiminnan avustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake pelastus- ja eläinsuojelutoiminnan avustushakemuksen jättämiseksi.Perintökaaren rahaston avustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake Perintökaaren avustushakemuksen jättämiseksi.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
VerkkoasiointiLappeenrantaKoulun ja aamu- ja iltapäivätoiminnan sääntöjen yhteiset linjaukset Lappeenrannan kaupungin perusopetuksessa.Polttopuiden ostopaikka
VerkkoasiointiLappeenrantaPolttopuueriin voitte tutustua kaupungin polttopuiden myyntipalvelussa. Erikoispuutavaraerät löytyvät saman palvelun alta.Rakentajanpaketti (asiakirjat rakennuslupaa varten)
VerkkoasiointiLappeenrantaRakentajan paketti (asiakirjat rakennuslupaa varten) tarvitaan rakennuslupaa varten.Rakentamisen luvat ja ilmoitukset -verkkopalvelu
VerkkoasiointiLappeenrantaRakentamisen lupia haetaan pääsääntöisesti sähköisen hakemuksen kautta.Rekisteröidyn tarkastuspyyntö
VerkkoasiointiLappeenrantaEU:n tietosuoja-asetuksen mukainen rekisteröidyn tarkastuspyyntö.Sovelletun liikuntatoiminnan avustushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake sovelletun liikuntatoiminnan avustushakemuksen jättämiseksi.Tapahtumakumppanuushakemus
VerkkoasiointiLappeenrantaSähköinen lomake tapahtumakumppanuushakemuksen jättämiseksi.Avoinna ympäri vuorokauden.Tilavarausjärjestelmä Timmi
VerkkoasiointiLappeenrantaVaraukset Lappeenrannan liikuntatoimen tiloihin tehdään Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta. Hakemuksia voi tehdä rekisteröitymällä asiakkaaksi.Tontinvuokralaisen laskutustietojen muutosilmoitus (yksityishenkilöt)
VerkkoasiointiLappeenrantaIlmoita tontinvuokralaisen vaihtumisesta tai muusta syystä johtuvat laskutusmuutokset sähköisellä lomakkeella.Tontinvuokralaisen laskutustietojen muutosilmoitus (yritykset ja yhteisöt)
VerkkoasiointiLappeenrantaIlmoita tontinvuokralaisen vaihtumisesta tai muusta syystä johtuvat laskutusmuutokset sähköisellä lomakkeella.Verkkoasiointi varhaiskasvatuksen nykyisille asiakkaille
VerkkoasiointiLappeenrantaMitä tekstiä tähän tiivisteeseen?Avoinna ympäri vuorokauden.Viljelypalstan sähköinen varauspalvelu
VerkkoasiointiLappeenrantaTästä palvelusta voit varata viljelypalstan Mustolasta, Uus-Lavolasta tai Skinnarilasta. Palvelu edellyttää vahvaa tunnistautumista.Waltti-verkkokauppa
VerkkoasiointiLappeenrantaLappeenrannan joukkoliikenteessä käytettävien matkakorttien verkkolatauspalvelu.Avoinna ympäri vuorokauden.Wilma - Lappeenranta
VerkkoasiointiLappeenrantaWilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä.Wilma varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
VerkkoasiointiLappeenrantaWilma on päiväkodin ja kodin sekä esiopetuksen ja kodin välinen sähköinen verkkopohjainen viestintä- ja tiedotuskanava.Avoinna ympäri vuorokauden.Yksityistieavustusten hakemus ja hakuohje
VerkkoasiointiLappeenrantaKunnossapito- ja perusparannusavustusta haetaan tällä sivustolla esitetystä sähköisestä asiointipaikasta. Tutustukaa ensiksi erilliseen hakuohjeeseen.Yrityspalveluiden verkkosivut
VerkkoasiointiLappeenrantawww.wirma.fi -sivusto palvelee Lappeenrannan seudulla aloittavia, toimivia sekä alueelle sijoittuvia yrityksiä kaikissa yrityksen eri tilanteissa.Avoinna ympäri vuorokauden.
Asumisoikeuden järjestysnumerohakemus - tulostettava lomake
LomakeLappeenrantaAsumisoikeuden järjestysnumerohakemuslomakeRajankäyntihakemus
LomakeLappeenrantaVoit tulostaa lomakkeen verkosta ja palauttaa sen asiakaspalvelukeskus WinkkiinRasitehakemus
LomakeLappeenrantaVoit tulostaa lomakkeen verkosta ja palauttaa sen asiakaspalvelukeskus Winkkiin
Rajaa listaa
Asiakaspalvelukeskus Winkin neuvontapuhelin - kaupungintalo
PuhelinasiointiLappeenrantaAsiakaspalvelu Winkin asiakasneuvojat vastaavat myös puhelutiedusteluihin kaupungin palveluihin liittyvissä kysymyksissä.maanantai-perjantai 8.30–16.30Puhelin:+358 56162220(pvm/mpm)Asiakaspalvelupiste Winkin neuvontapuhelin - Joutsenon kirjasto
PuhelinasiointiLappeenrantaJoutsenon Winkin asiakasneuvojat vastaavat myös puhelutiedusteluihin kaupungin palveluihin liittyvissä kysymyksissä.Talviaukioloajatmaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai-lauantai 10.00–15.00Puhelin:+358 56160220(pvm/mpm)Digi- ja osallisuustyöntekijä
PuhelinasiointiLappeenrantaDigitaalista nuorisotyötä ja nuorten osallisuustoimintaa koordinoiva ohjaaja.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 405917784(pvm/mpm)Erityisliikunnanohjaajan puhelinnumero
PuhelinasiointiLappeenrantaErityisliikunnanohjaajan puhelinnumero tiedusteluja varten.Puhelin:+358 400157514(pvm/mpm)Etsivän nuorisotyöntekijän puhelinnumero
PuhelinasiointiLappeenrantaEtsivä nuorisotyöntekijä on luotettava ja turvallinen aikuiskontakti, jos tarvitset apua tulevaisuuden suunnitelmiisi.Puhelin:Etsivä nuorisotyöntekijä+358 406805109(pvm/mpm)+358 401732783(pvm/mpm)+358 406805694(pvm/mpm)Harrastustoiminnasta vastaava koordinaattori
PuhelinasiointiLappeenrantaHarrastamisen Suomen malli sekä harrastusavustuksetmaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Koordinaattori+358 406608633(pvm/mpm)Kirjaston kaukopalvelun puhelinasiointi
PuhelinasiointiLappeenrantaKirjaston kaukopalvelusta voit tilata tai uusia kaukolainasi.Puhelin:+358 401309179(pvm/mpm)Kirjaston kotipalvelun neuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupunginkirjaston kotipalveluPuhelin:+358 400154529(pvm/mpm)Kirjaston neuvonnan puhelin
PuhelinasiointiLappeenrantaNeuvonta auttaa tiedon ja erilaisten aineistojen löytämisessä ja neuvoo ja varaa aikoja kirjaston palveluihin.Puhelin:+358 401309172(pvm/mpm)Lainojen uusinta - puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaLainojen uusinta päivittää asiakastietoja ja asiakkaan lainoja.Puhelin:+358 401309171(pvm/mpm)Lappeenrannan kaupungin asuntotoimen puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaLappeenrannan kaupungin asuntotoimen puhelinpalvelu.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 401309210(pvm/mpm)Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentti
PuhelinasiointiLappeenrantaIntendentti antaa lisätietoja kaupunginorkesterista ja ohjelmistosta.Puhelin:+358 405478706(pvm/mpm)Lappeenrannan kaupunginteatterin tilavuokraus
PuhelinasiointiLappeenrantaTeatteri vuokraa tiloja esitysten ulkopuolella.Puhelin:+358 405155937(pvm/mpm)Lappeenrannan kirjastojen tapahtuma ja näyttelyvastaava
PuhelinasiointiKoko SuomiVastaa Lappeenrannan kirjastojen näyttely- ja tapahtumatuotannosta.Vaihteleva työaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Pääkirjaston neuvonta+358 401309172(pvm/mpm)Lappeenrannan museoiden alueellinen työ
Puhelinasiointi15 kuntaaYhteystiedot Lappeenrannan museoiden alueellista työtä tekeville amanuensseille.Puhelin:+358 405631898(maksuton)+358 405637618(maksuton)Lappeenrannan museoiden arkeologinen kulttuuriperintötyö
Puhelinasiointi9 kuntaaArkeologin palvelutPuhelin:+358 406107322(maksuton)Lappeenrannan museoiden kuva-arkisto
Puhelinasiointi9 kuntaaLappeenrannan museoiden kuva-arkiston yhteystiedotPuhelin:+358 405310424(maksuton)Lasten- ja nuorten tutustumis- ja ryhmäkäyntien varaus
PuhelinasiointiLappeenrantaPääkirjaston lasten- ja nuorten tutustumis- ja ryhmäkäynnit varataan tästä numerosta.Puhelin:Lasten- ja nuorten osasto+358 401309169(pvm/mpm)Liikunnanohjaajien puhelinnumerot
PuhelinasiointiLappeenrantaLiikunnanohjaajilta pystyt tiedustelemaan ohjatuista ryhmistä ja liikuntaneuvonnasta kokonaisvaltaisesti.Puhelin:Lappeenrannan keskustan alueen liikunnanohjaaja+358 407769560(pvm/mpm)Lappeenrannan keskustan alueen liikunnanohjaaja (senioritoiminta)+358 406742869(pvm/mpm)Sammonlahden ja Joutsenon alueen liikunnanohjaaja+358 404819399(pvm/mpm)Lauritsalan alueen liikunnanohjaaja+358 408296162(pvm/mpm)Liikuntapalvelupäällikkö+358 405138140(pvm/mpm)Liikuntaneuvonta puhelinpalvelu
PuhelinasiointiLappeenrantaLiikuntaneuvonta on tarkoitettu vähän liikkuville tai liikkumattomille kuntalaisille.maanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 9.00–14.00Puhelin:Liikuntaneuvonta+358 407769560(pvm/mpm)Liikuntapaikkojen kunnossapito
PuhelinasiointiLappeenrantaLiikuntatoimen puhelinasioinnin kautta voi ottaa yhteyttä ulkoliikuntapaikkoihin liittyvissä asioissa.Puhelin:Mika Kivistö: urheilukeskukset ja muut kentät, hiihtoladut, ulkokuntosalit, uimarannat, pururadat+358 406372715(pvm/mpm)Jouko Miettinen: Joutsenon alueen liikuntapaikat+358 406373787(pvm/mpm)Sami Ukkonen: Kisapuiston urheilukeskus+358 406266219(pvm/mpm)Marko Siltamies: Kunnossapitopäällikkö+358 406534888(pvm/mpm)Tommi Nakari: sisäliikuntalaitokset+358 403558410(pvm/mpm)Liikuntatoimen päivystysnumero 31.3.2023 asti+358 406657715(pvm/mpm)Liikuntatoimen tilavaraukset ja tiedustelut
PuhelinasiointiLappeenrantaLiikuntatoimen puhelinasioinnin kautta voi tiedustella ja varata vuoroja liikuntapaikoille.Puhelin:Tilavaraukset ja tiedustelut: urheilutalon info+358 400157504(pvm/mpm)Tilavaraukset ja tiedustelut: Juho Ojala+358 406738930(pvm/mpm)Luumäen etsivän nuorisotyöntekijän puhelinnumero
Puhelinasiointi2 kuntaaEtsivä nuorisotyö Luumäen kunnan alueella.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 401732783(pvm/mpm)Matkailuneuvonnan Hiekkalinnan pisteen puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaLappeenrannan matkailuneuvonnan Hiekkalinnan puhelinpalvelu opastaa matkailijoita kesäisin.3.6.2023–27.8.2023tiistai-sunnuntai 10.00–17.00Puhelin:+358 405722224(pvm/mpm)Matkailupalvelun puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaLappeenrannan matkailuneuvonnan puhelinneuvonta avustaa matkan suunnittelussa ja antaa matkailuneuvontaa Lappeenrannan alueella.maanantai-perjantai 10.00–17.00lauantai 10.00–16.00Puhelin:+358 5667788(pvm/mpm)Mediaohjaaja
PuhelinasiointiLappeenrantaMediaohjaaja antaa digitukea ja neuvoo Digipajan laitteiden käytössä pääkirjastossa. Varaa aika tästä numerosta.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 406575535(pvm/mpm)Museoiden toimiston puhelinneuvonta
Puhelinasiointi9 kuntaaLappeenrannan museoiden toimiston kautta hallinnon palvelut, yhteystiedot, talous, sopimukset ja tilavaraukset.Normaalit palveluajat, juhlapyhinä suljettumaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 405872274(maksuton)Ohjaamo Lappeenranta -puhelinpalvelu
PuhelinasiointiLappeenrantaNeuvoa ja ohjausta nuorten tarpeiden mukaan kaikissa asioissa.Puhelin:+358 400154661(pvm/mpm)Perhepäivähoidon ohjaaja
PuhelinasiointiLappeenrantaPerhepäivähoidon ohjaaja toimii perhepäivähoitajien esihenkilönä. Kunnallinen perhepäivähoidon ohjaaja valvoo myös yksityistä perhepäivähoitoa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Perhepäivähoidon ohjaaja, Keskusta-Sammonlahti sekä yksityinen perhepäivähoito+358 405537661(pvm/mpm)Perhepäivähoidon ohjaaja, Joutseno-Lauritsala+358 400689307(pvm/mpm)Rakennusperintö puhelinneuvonta
Puhelinasiointi9 kuntaaNäiden yhteystietojen kautta tavoitat Lappeenrannan museoiden rakennustutkijat.Puhelin:+358 405833989(maksuton)+358 406540235(maksuton)Tila- ja tapahtumapalvelut puhelinasiointi
PuhelinasiointiLappeenrantaTila- ja tapahtumapalveluiden kautta voit varata kaupungintalon tiloja.maanantai-perjantai 8.00–17.00Puhelin:+358 400847453(pvm/mpm)Varhaiserityiskasvatuksen koordinaattorin puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaVarhaiserityiskasvatuksen koordinaattori vastaa varhaiserityiskasvatuksen asioista kuntatasolla.maanantai-perjantai 8.30–15.30Puhelin:Varhaiserityiskasvatuksen koordinaattori+358 405569940(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimi
PuhelinasiointiLappeenrantaVarhaiskasvatuksen asiakasmaksutiimi hoitaa päivähoitomaksuihin ja -laskutukseen sekä palvelusetelin arvon määrittämiseen liittyviä asioita.maanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–15.00Puhelin:Kesämäen alueen päiväkodit, Pontuksen pk, perhepäivähoito ja Palvelusetelipäiväkodit paitsi Tirikan pk+358 401309071(pvm/mpm)Kimpisen alueen päiväkodit, Hovinpellon pk, Lauritsalan pk ja koululaisten iltapäivätoiminta (kaupungin oma toiminta)+358 406341414(pvm/mpm)Sammonlahden alueen päiväkodit, Joutsenon pk, Pulpin pk ja Palvelusetelipäiväkodeista Tirikan pk+358 401309091(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen palveluohjaajan puhelinneuvonta
PuhelinasiointiLappeenrantaPalveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakasohjaus, perheiden palvelutarpeiden arviointi sekä palvelujen koordinointi.maanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:+358 406212488(pvm/mpm)Yksityisten päiväkotien ohjaaja
PuhelinasiointiLappeenrantaYksityisten päiväkotien ohjaaja opastaa yksityiseen varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa.Puhelin:Yksityisten päiväkotien ohjaaja+358 405234524(pvm/mpm)Yrityspalveluiden puhelinpalvelu
PuhelinasiointiLappeenrantaPuhelinvaihteemme palvelee aloittavia, toimivia ja alueelle sijoittuvia yrityksiä kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:Vaihde+358 6163400(maksuton)
Rajaa listaa
Ahvenlammen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaAhvenlammen kuntopolun pituus on 2 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Ahvenlammen kuntoportaat
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon Ahvenlammen ulkoilualueella sijaitsevat kuntoportaat ovat kuntoilureitin varrella.Ahvenlammen uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaAhvenlammen uimaranta sijaitsee Joutsenossa.Ahvenlammen valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaAhvenlammen latu on valaistu klo 22 asti.Alakylän koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaAlakylän koirapuisto sijaitsee Ratapuistossa Alakylän koulun ja rautatien välisellä alueella.Suljettu toistaiseksiAmiksen kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaAmiksen lämmitettävä kenttä sijaitsee Lappeenrannan keskustassa.Talvikaudellamaanantai-perjantai 16.00–21.30lauantai-sunnuntai 10.00–20.00KesäkaudellaAvoinna ympäri vuorokauden.Ampumaradat
PalvelupaikkaLappeenrantaMuukon ampumaurheilukeskuksessa on ratoja eri lajien tarpeisiin.Asiakaspalvelukeskus Winkki - kaupungintalo
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupungin Asiakaspalvelukeskus Winkissä kaupungintalolla palvellaan kaikissa kaupungin palveluihin liittyvissä kysymyksissä.maanantai-perjantai 8.30–16.30Asinsaaren leirikeskus
PalvelupaikkaLappeenrantaAsinsaari on Lappeenrannan nuorisotoimen ylläpitämä leirikeskus Taipalsaarella.Etelä-Karjalan museo
PalvelupaikkaLappeenrantaMuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät kulttuurin eri ilmiöitä.Kesäaika5.6.2023–20.8.2023maanantai-perjantai 10.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Talvi21.8.2023–30.12.2023tiistai-sunnuntai 11.00–17.00Haapajärven jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaHaapajärven jääkiekkokenttä Vainikkalassa on yhdistyksen ylläpitämä.Harapaisten nurmikenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaHarapaisten nurmikenttä sijaitsee Lappeenrannan Harapaisessa.Harjoitushalli
PalvelupaikkaLappeenrantaKisapuistossa sijaitseva harjoitusjäähalli on osa Lappeenrannan kaupungin jääurheilukeskusta.maanantai-sunnuntai 7.00–22.00Hovinpellon kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaHovinpellon hiekkakenttä on kooltaan 60x100m.Hovinpellon päiväkodin Nuijamaan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Hovinpellon päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa maanantaista lauantaihin kello 5.00 – 22.00.maanantai-lauantai 5.00–22.00Huhtiniemen hiihto- ja urheilukeskus
PalvelupaikkaLappeenrantaSaimaan rannalle sijoittuva urheilukeskus tarjoaa puitteet ulkona tapahtuvalle talvi- ja kesälajien harrastamiselle.Huhtiniemen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaHuhtiniemen kuntopolun pituus on noin 3,5 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Huhtiniemen kuntoportaat
PalvelupaikkaLappeenrantaHuhtiniemen kuntoportaat ovat osa hiihto- ja urheilukeskusta Saimaan äärellä, rantaraitin varrella.Huhtiniemen salibandyhalli
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan kaupunki ostaa vuoroja yksityisessä omistuksessa olevasta Huhtiniemen salibandyhallista, Huhtari Areenasta.Huhtiniemen tekolumilatu
PalvelupaikkaLappeenrantaHuhtiniemen tekolumilatu on 1,4 km pituinen valaistu latu.Huhtiniemen ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaHuhtiniemen ulkokuntosali rantaraitin varrella kuuluu Huhtiniemen hiihto- ja urheilukeskukseen.Huhtiniemen valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaHuhtiniemen valaistu latu on 3,5 km pituinen latu.Hytin jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaHytin jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Iitiän jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaIitiän jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Innoverstas
PalvelupaikkaLappeenrantaNuoriso- ja monitoimitalo Monarilla toimiva kiertotaloustoiminta- ja maker-tila.maanantai-perjantai 8.00–16.00Itä-Suomen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaItä-Suomen koulu järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa koulun omana toimintana.Joutsenohalli
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutseno hallissa on yleisurheilutila, palloiluhalli ja kuntosali.Joutsenohallin kuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenohallin kuntosalilla on monipuoliset laitteet kuntosaliharjoitteluun.Joutsenon frisbeegolfrata
PalvelupaikkaLappeenranta20 väyläinen Joutsenon frisbeegolfrata on mäntykankaalla, jossa korkeuseroja on kohtuullisesti.Joutsenon keskuskentän luistelualue ja tekojää
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon urheilukeskuksessa on talvisin valaistu tekojääluistelualue ja kaukalo.maanantai-sunnuntai 8.00–20.45Joutsenon keskustan Kolmen sukupolven lähiliikunta-alue
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon keskustan Kolmen sukupolven lähiliikunta-alue on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Joutsenon kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Omatoimiaikamaanantai-torstai 7.00–21.00perjantai-sunnuntai 7.00–18.00Palveluaika talvellamaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai 10.00–16.00lauantai 10.00–15.00Palveluaika kesällä29.5.2023–27.8.2023maanantai-keskiviikko 10.00–18.00torstai-perjantai 10.00–16.00Joutsenon koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon koulun oppilaat opiskelevat 1.-9. vuosiluokilla. Koulussa on myös esiopetusta. Koulukeskuksen yhteydessä toimii päiväkoti.Joutsenon koulukeskuksen pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon koulukeskuksen pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien vapaassa maksuttomassa käytössä.Joutsenon koulukeskuksen sali
PalvelupaikkaLappeenrantaKoulun salissa voit harrastaa monipuolisesti eri liikuntalajeja.Joutsenon koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Joutsenon koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Joutsenon monitoimikota
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon monitoimikota sijaitsee Joutsenon urheilukeskuksen alueella.Joutsenon päiväkoti
Palvelupaikka9 kuntaaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä vuorohoitoa.maanantai-sunnuntai 5.00–22.00Joutsenon tenniskenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon urheilukeskuksen tenniskenttä on asfalttipäällysteinen.Joutsenon ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon ulkokuntosali urheilukeskuksen yhteydessä on kaikkien vapaassa käytössä.Joutsenon urheilukeskuksen kuntoportaat
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon urheilukeskuksen kuntoportaat sijaitsevat urheilukentän ja skeittimontun välisessä rinteessä.Joutsenon urheilukeskuksen latu
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon urheilukeskuksen latu on valaistu klo 6-23.Joutsenon urheilukeskus
PalvelupaikkaLappeenrantaJoutsenon urheilukeskus palvelee erityisesti yleisurheilun ja jalkapallon harrastajia.Talvikaudellamaanantai-sunnuntai 8.00–20.45Kesäkaudellamaanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 10.00–18.00Juvakan kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaJuvakan kenttä on kooltaan 60x100m.Kahilanniemen kuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaKahilanniemen terveysliikuntasaliin voit varata vuoroja tai ostaa sarja- tai kuukausikortin uimahallien kassoilta.Kahilanniemen telinevoimistelusali
PalvelupaikkaLappeenrantaKahilanniemen telinevoimistelusali on telinevoimistelukäytössä vakiovuorojen mukaan.Karhuvuoren kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKarhuvuoren hiekkakentän koko on 60x100m.Karhuvuoren kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaKarhuvuoren kuntopolun pituus on 1,7 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Karhuvuoren ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaKarhuvuoren ulkokuntosalilla on kiinteät ulkokuntosalilaitteet.Karhuvuoren valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaKarhuvuoren valaistu latu on 1,7 km pituinen.Kartasto ja paikkatiedon neuvonta
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupunki tuottaa ja luovuttaa erilaista kartta-aineistoa.Kasukkalan jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKasukkalan jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Kasukkalan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaKoulussa järjestetään perusopetuslain mukaista perusopetusta vuosiluokilla 1-6.Kasukkalan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKoulun salissa voit harrastaa erilaisia liikuntalajeja.Kasukkalan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaKasukkalan kuntopolun pituus on 2,5 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Kasukkalan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaKasukkalan valaistu latu on 2,5 km pituinen.Kaukaan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaKaukaan koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokan oppilaita.Kaukaan koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Kaukaan koulun oppilaille sekä kaupungin omana että seurakunnan järjestämänä toimintana.Kaukaan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKoulun salin koko 275 m2, puulattia. Lentopallon rajat.Kaukaan koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaKaukaan koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Kauriinkadun kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKauriinkadun hiekkapallokenttä sijaitsee Lappeenrannan Uus-Lavolassa.Keltun päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan vuorohoitoa maanantaista sunnuntaihin kello 5.30-21.30 sekä ympärivuorokautista hoitoa.Avoinna ympäri vuorokauden.Keskustan avoin päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaKeskustan avoin päiväkoti tarjoaa ohjattua toimintaa lapsille ja lapsiperheille.Kesämäen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaKesämäen koulussa opiskelee 1.-9. vuosiluokkien oppilaita.Kesämäen koulujen piha-alueiden lähiliikuntapaikat
PalvelupaikkaLappeenrantaKesämäen ylä- ja alakoulujen pihojen lähiliikuntapaikat ovat kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Kesämäen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Kesämäen koulun oppilaille Saimaan Sähinä ry:n järjestämänä toimintana.Kesämäen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKoulun salin koko 308 m2, muovilattia. Lentopallon rajat.Kesämäen leikkikerho
PalvelupaikkaLappeenrantaLeikkikerho toimii neljänä päivänä viikossa iltapäivisin.Kesämäen päiväkodin Mäntylän toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kesämäen päiväkodin Ylämaan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kesämäen päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta, esiopetusta ja maksutonta leikkikerhotoimintaa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kesämäenrinteen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKesämäenrinteen koulun salin on jaettavissa 2 lohkoon ja sopii kooltaan myös isommille ryhmille.Kiinteistönmuodostus ja yksityistieasioiden palvelupaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaAsiointipaikalla voit käydä tutustumassa kiinteistötoimituksien asiakirjoihin tai tonttijakoihin. Tarvittaessa neuvomme myös yksityistieasioissa.Kimpisen alanurmikenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen alanurmikenttä sijaitsee urheilustadionin välittömässä läheisyydessä.Kimpisen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen yhtenäiskoulussa opiskelee 1.-9. vuosiluokkien oppilaita.Kimpisen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Kimpisen koulun oppilaille kaupungin omana sekä Saimaan Sähinä ry:n järjestämänä toimintana.Kimpisen koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Kimpisen koulun tanssiliikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen koulun tanssiliikuntasali on varattavissa LiikuntatoimestaKimpisen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen kuntopolun pituus on 1 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Kimpisen luistelualue ja tekojää
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen urheilukeskuksen yhteydessä on talvisin valaistu tekojääluistelualue ja kaukalo.maanantai-sunnuntai 8.00–20.45Kimpisen lukio
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen lukion tiloissa annetaan lukio-opetusta tämän lukion opiskelijaksi hyväksytyille.Kimpisen lukion alasali
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen koulun alasalin koko 244 m2, puulattia. Koripallon ja lentopallon rajat, peilit tanssijoita varten.Kimpisen lukion yläsali
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen koulun yläsalin koko 244 m2, puulattia. Koripallon ja lentopallon rajat.Kimpisen tenniskentät
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisessä on kolme massatenniskenttää sekä kaksi asfalttipintaista tenniskenttää ja ulkokoripallokenttä.Kimpisen ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen ulkokuntosali Lappeenrannan keskustan kupeessa on kaikkien kaupunkilaisten vapaassa käytössä.Kimpisen urheilukentän lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen urheilukentän lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Kimpisen urheilukeskus
PalvelupaikkaLappeenrantaKimpisen urheilukeskus on Lappeenrannan Kimpisen kaupunginosassa sijaitseva kaupungin pääasiallinen yleisurheilun ja jalkapallon kilpailujen näyttämö.Talvikaudellamaanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 10.00–17.45Kesäkaudellamaanantai-sunnuntai 7.00–21.30Kirjastoauto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjastoauto Willitys kiertää Lappeenrannan kaupungin alueella.Kisapuiston kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaKisapuiston kuntopolun pituus on 4,5 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Kisapuiston tekojäärata ja kaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaKesäisin hiekkatekonurmella pelataan pesä- ja jalkapalloa ja talvisin hiekkatekonurmi toimii tekojääkenttänä.maanantai-sunnuntai 8.00–22.00Kisapuiston valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaKisapuiston valaistu latu on 4,5 km pituinen latu.Kiukkaanlammen retkeilyreitti
PalvelupaikkaLappeenrantaKiukkaanlammen retkeilyreitin pituus on noin 6 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Kivisalmen kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKivisalmen hiekkakentän koko on 60x100m.Kivisalmen uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaKivisalmen uimaranta lukeutuu kaupungin ylläpitämiin uimarantoihin.Koirien uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllysaaren virkistysalueen ja perhepuiston tuntumassa on koirille tarkoitettu uimaranta.Kokoustila Oksman
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan urheilutalolla sijaitseva kokoustila Oksman on varattavissa kokouskäyttöön talon aukioloaikoina.Korkea-ahon kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKorkea-ahon hiekkakenttä jäädytetään talvisin luistelukäyttöön.Korkea-ahon kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaKorkea-ahon kuntopolun pituus on 2,2 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Korkea-ahon valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaKorkea-ahon valaistu latu on 2,2 km pituinen.Korkkitehtaan uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaKorkkitehtaan uimaranta sijaitsee rantaraitin varrella Saimaan rannalla.Korvenkylän jääkiekkokaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaKorvenkylän luonnonjääkaukalo palvelee luistelukäytössä talvisin.Korvenkylän kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Omatoimiaikamaanantai-sunnuntai 7.00–21.00Palveluaika talvellamaanantai 12.00–19.00keskiviikko-torstai 10.00–15.00Palveluaika kesällä29.5.2023–25.6.2023maanantai 12.00–18.00keskiviikko 10.00–15.00vain omatoimiaika: 26.6.-13.8.26.6.2023–13.8.2023Palveluaika kesällä14.8.2023–27.8.2023maanantai 12.00–18.00keskiviikko 10.00–15.00Korvenkylän koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaKorvenkylän koulussa opiskelee oppilaita 1-6 vuosiluokilla.Korvenkylän koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Korvenkylän koulun oppilaille seurakunnan järjestämänä toimintana.Korvenkylän koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaKorvenkylän koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Korvenkylän nurmikenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKorvenkylän nurmikenttä sijaitsee Joutsenossa. Kenttä avataan kesäkäyttöön sääolosuhteiden salliessa.Korvenkylän ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaKorvenkylän ulkokuntosali sijaitsee urheilukentän yhteydessä.Kourulan kenttä ja kaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaKourulan hiekkakentän koko on 60x100m.Kourulan palloiluhalli
PalvelupaikkaLappeenrantaSisäliikuntahalli joka soveltuu mm. koripallo, lentopallo, salibandy, sulkapallo, futsal, kuntovoimistelu, pesäpallon talviharjoitteluKourulan päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kourulan tenniskenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaKourulan tenniskenttä on asfalttipäällysteinen.Kourulan ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaKourulan ulkokuntosali on kaikkien kaupunkilaisten vapaassa käytössä.Kristiina kokoustila
PalvelupaikkaLappeenrantaKristiina on 20-hengen kokoustila kaupungintalon ensimmäisessä kerroksessa.Kuusimäen uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaKuusimäen uimaranta sijaitsee Huhtiniemen kaupunginosassa rantaraitin varrella.Lappeen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeen koulussa on vuosiluokkien 1-6 yleisopetusta.Lappeen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Lappeen koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Lappeen koulun kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeen koulun kenttä jäädytetään talvisin luistelualueeksi.Lappeen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeen koulun liikuntasali soveltuu koripalloon, salibandyyn ja lentopalloon.Lappeen koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeen koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Lappeen päiväkoti
Palvelupaikka9 kuntaaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä maksutonta leikkikerhotoimintaa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n toimistolla voit hoitaa vuokra-asumiseen liittyvät asiat.Puhelinpalvelumme on avoinna ma-pe klo 9–12 ja klo 13–15.maanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–15.00Lappeenrannan kaupungin kaupunkisuunnittelu
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan kaupunkisuunnittelussa annetaan lisätietoja nähtävillä olevista kaavoista ja vastataan asiakkaiden kysymyksiin.Lappeenrannan kaupungin kirjaamo - kaupungintalo
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaamosta saat tietoa käsittelyssä olevista asioista. Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse, puhelimitse ja kirjeitse.Lappeenrannan kaupunginarkisto
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupunginarkistosta saat tietoa kaupungin toimintaan liittyvistä asiakirjoista. Voit asioida aukioloaikoina ilman ajanvarausta.maanantai-perjantai 9.00–15.00Lappeenrannan kaupunginteatteri
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan kaupunginteatteri tarjoaa teatterielämyksiä kahdella näyttämöllä sekä vuokraa muuntuvia tilojaan teatteritoiminnan ohessa.Lappeenrannan kaupunginteatterin yleisölämpiö
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupunginteatterin lämpiössä on teatteriesityksien lipunmyynti. Tilaa voi myös vuokrata.2 h ennen esityksen alkuaAvoinna ympäri vuorokauden.Lappeenrannan Lyseon lukio
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan Lyseon lukion tiloissa annetaan lukio-opetusta tämän lukion opiskelijaksi hyväksytyille.Lappeenrannan pääkirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Avoinna (itsepalveluaika 9-10)maanantai-perjantai 9.00–19.00lauantai 9.00–15.00Avoinna vain lehtisalisunnuntai 9.00–15.00Kesäaukioloajat 29.5.-27.8. (itsepalveluaika 9-10)maanantai-torstai 9.00–19.00perjantai 9.00–18.00Lappeenrannan seudun ympäristötoimen kirjaamo
Palvelupaikka4 kuntaaTietoa ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun käsittelyssä olevista asioista.maanantai-perjantai 9.00–15.00Lappeenrannan taidemuseo
PalvelupaikkaLappeenrantaMuseon näyttelyt käsittelevät taiteen eri ilmiöitä hyvin monipuolisesti. Yksi tärkeä painopiste on kaakkoissuomalainen taide.Kesäaika5.6.2023–20.8.2023maanantai-perjantai 10.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Talvi21.8.2023–30.12.2023tiistai-sunnuntai 11.00–17.00Lappeenrannan uimahalli
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan uimahallissa voit harrastaa vesiliikuntalajeja.Lappeenrannan uimahallin kuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan uimahallin kuntosali on kaupungin saleista monipuolisin ja käytettävissä uimahallin aukioloaikoina.Lappeenrannan uimahallin tilaussaunat
PalvelupaikkaLappeenrantaVoit varata saunatilan Lappeenrannan uimahallilta. Tiloja on varattavissa isompi ja pienempi saunatila.Lappeenrannan urheilutalo
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan urheilutalo tarjoaa mahdollisuuden harrastaa monipuolista sisäliikuntaa eri liikuntalajeille soveltuvissa tiloissa.Lappeenranta-sali
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan kaupungintalossa sijaitseva Lappeenranta-sali on amfiteatterimainen sali, mikä soveltuu konsertteihin, seminaareihin ja luentoihin.Lauritsalan avoin päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan avoin päiväkoti tarjoaa ohjattua toimintaa lapsille ja lapsiperheille.Lauritsalan kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan kirjastosta löydät mm. kirjoja, musiikkia, elokuvia ja pelejä niin lapsille, nuorille kuin aikuisille.Omatoimiaikamaanantai-torstai 7.00–21.00perjantai-sunnuntai 7.00–18.00Palveluaikamaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai 10.00–17.00Palveluaika kesällä29.5.2023–27.8.2023maanantai-keskiviikko 10.00–18.00torstai-perjantai 10.00–16.00Lauritsalan koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan koirapuisto sijaitsee Hyötiöntien varrella Hyötiöntien ja UPM-Kymmenen tehtaan välisellä alueella Luukkaansalmen sillan tuntumassa.Lauritsalan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan koulussa opiskelee 1.-9. vuosiluokilla olevia oppilaita.Lauritsalan koulukallionpuiston lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan koulukallion lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Lauritsalan koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Lauritsalan koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Lauritsalan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan koulun liikuntasali on uusin ja isoin koulun sali. Soveltuu Futsaliin, Salibandyyn.Lauritsalan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan kuntopolun pituus on 1,4 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Lauritsalan leikkikerho
PalvelupaikkaLappeenrantaLeikkikerho toimii aamupäivisin neljänä päivänä viikossa.Lauritsalan nuorisotila
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan nuorisotila on nuorten vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, jossa on erilaista tekemistä, joista nuoret voivat itse valita mieleisensä.tiistai-keskiviikko 15.00–20.00perjantai 15.00–21.00lauantai 16.00–23.00Lauritsalan päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Lauritsalan tenniskenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan tenniskenttä on asfalttipäällysteinen.Lauritsalan uimahalli
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan uimahallissa voit harrastaa vesiliikuntalajeja.Lauritsalan uimahallin kuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan uimahallin kuntosali palvelee asiakkaita uimahallin aukioloaikoina.Lauritsalan ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan ulkokuntosali urheilukeskuksen yhteydessä on kaikkien vapaassa käytössä.Lauritsalan urheilukeskus
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan urheilukeskus on erityisesti yleisurheiluun ja jalkapalloon soveltuva liikuntapaikka.Talvikaudellamaanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 10.30–17.00Kesäkaudellamaanantai-perjantai 7.00–21.30lauantai-sunnuntai 10.00–18.00Lauritsalan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaLauritsalan valaistu latu on 1,4 km pituinen.Lavolan koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Lavolan koulun oppilaille kaupungin omana sekä seurakunnan järjestämänä toimintana.Lavolan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaLavolan koulun liikuntasali on 154 m2 ja soveltuu pienille ryhmille.Lehdistöhuone kokoustila
PalvelupaikkaLappeenrantaKokoustila Lehdistöhuone sijaitsee kaupungintalon 01-kerroksessa.Lehmus kokoustila
PalvelupaikkaLappeenrantaLehmus on 26 hengen kokoustila kaupungintalon 01-kerroksessa.Leirin ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLeirin ulkokuntosali Lappeenrannan lentokentän kuntoilureitin varrella on kaikkien vapaassa käytössä.Lentokentän kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaLentokenttää kiertävän tasamaastoisen kuntopolun pituus on 7,8 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Lentokentän valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaLentokentän valaistu latu on 7,6 km pituinen.Lepolan koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaLepolan koirapuisto sijaitsee Lepolanpuistossa Lepolan hautausmaan ja Etelä-Saimaan toimitalon väliin jäävällä alueella.Leppälän kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaLeppälän kuntopolku sijaitsee Joutsenossa.Avoinna ympäri vuorokauden.Leppälän valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaLeppälän valaistu latu on 0,8 km pituinen.Liigahalli
PalvelupaikkaLappeenrantaKisapuiston jääurheilukeskuksessa sijaitseva Liigajäähalli on Lappeenrannan pääjäähalli.maanantai-sunnuntai 8.00–22.00Liikuntatoimen toimisto
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan liikuntatoimen toimisto sijaitsee Urheilutalolla.maanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–15.00Lohonjärven uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaLohonjärven uimaranta sijaitsee Ylämaalla.Louhenpuiston ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLouhenpuiston ulkokuntosali Lappeenrannannan keskustan tuntumassa on kaikkien vapaassa käytössä.Lyseon lukion liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaLyseon lukion liikuntasali on 410 m2 ja soveltuu erilaisiin lajeihin.Lyytikkälän frisbeegolfrata
PalvelupaikkaLappeenrantaLyytikkälän frisbeegolfrata on 12-väyläinen.Lyytikkälän jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaLyytikkälän jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Lyytikkälän kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaLyytikkälän kuntopolun pituus on 1,4 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Lyytikkälän valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaLyytikkälän valaistu latu on 1,4 km pituinen.Lönnrotin koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaLönnrotin koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokkien sekä 7.-9. vuosiluokkien oppilaita.Lönnrotin koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Lönnrotin koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Lönnrotin koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaLönnrotin koulun liikuntasali soveltuu pienille ryhmille.Maasotakoulun kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaMaasotakoulun kuntopolun pituus on 2,4 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Maasotakoulun valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaMaasotakoulun valaistu latu on 2,4 km pituinen.Maastomittaus- ja kartoituspalvelujen palvelupaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaMaastomittaus- ja kartoituspalvelut tuottavat maastokartoitukseen, rakennusvalvontaan ja karttojen ylläpitoon liittyviä mittaus- ja merkintäpalveluja.Matkailuneuvonnan palvelupiste
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan matkailuneuvonnan henkilökunta palvelee kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita kauppakeskus IsoKristiinan yhteydessä.maanantai-perjantai 10.00–17.00lauantai 10.00–16.00Matkailuneuvonta Hiekkalinnan palvelupiste
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan matkailuneuvonta palvelee kotimaisia ja ulkomaisia matkailijoita Lappeenrannan satamassa Hiekkalinnan tuntumassa.Avoinna3.6.2023–27.8.2023tiistai-sunnuntai 10.00–17.00Mattila-Mäntylän koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaMattila-Mäntylän koirapuisto sijaitsee vanhan Mäntylän sairaalan läheisyydessä.Avoinna ympäri vuorokauden.Mattilan kenttä ja kaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaMattilan hiekkakentän koko on 60x100m.Mattilan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaMattilan kuntopolun pituus on 1,5 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Mattilan uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaMattilan tekolammen ranta lukeutuu kaupungin ylläpitämiin rantoihin.Mattilan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaMattilan valaistu latu on 1,5 km pituinen.Monarin nuorisotila
PalvelupaikkaLappeenrantaMonarin nuorisotila on nuorten vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, jossa on erilaista tekemistä, joista nuoret voivat itse valita mieleisensä.tiistai-keskiviikko 16.00–20.00perjantai 15.00–21.00lauantai 17.00–23.00Motocross- ja enduroradat
PalvelupaikkaLappeenrantaMuukon moottoriurheilukeskuksessa on radat motocrossin ja enduron harrastamiseen.Murheistenrannan uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaMurheistenrannan uimaranta sijaitsee Kanavansuun kaupunginosassa Saimaan rannalla.Museoiden toimisto
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan museoiden toimiston kautta hallinnon palvelut, yhteystiedot, talous, sopimukset, tila- ja näyttelyvaraukset.Normaalit palveluajat, juhlapyhinä suljettumaanantai-perjantai 9.00–15.00Mustolan kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaMustolan hiekkakentän koko on 40x60 m.Mustolan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaMustolan kuntopolun pituus on 2,5 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Mustolan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaMustolan valaistu latu on 2,5 km pituinen.Myllymäen frisbeegolfrata
PalvelupaikkaLappeenranta18 -väyläinen Myllymäen frisbeegolfrata kiertää alueella sijaitsevalla metsän peittämällä mäellä sekä viereisillä pelloilla.Myllymäen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllymäen koulussa opiskelee oppilaita vuosiluokilla 1-9. Koulun yhteydessä sijaitsee myös päiväkoti.Myllymäen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Myllymäen koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Myllymäen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllymäen koulun liikuntasalissa voit harrastaa koripalloa, lentopalloa ja sulkapalloa.Myllymäen päiväkodin Karhuvuoren toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Myllymäen päiväkodin Karhuvuoren toimipisteen esiopetus Kasukkalan koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Myllymäen päiväkodin Karhuvuoren toimipisteen esiopetus Kaukaan koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Myllymäen päiväkoti
Palvelupaikka9 kuntaaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Myllymäen valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllymäen valaistu kilpalatuverkosto on 5 km pituinen.Myllysaaren sauna
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllysaaren yleinen rantasauna sijaitsee Myllysaaren uimalan ja uimarannan tuntumassa. Talvella saunalla on myös avanto.Myllysaaren uimalan avantouintipaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllysaaren uimala toimii talvisin avantouimareiden keitaana.Avoinna ympäri vuorokauden.Myllysaaren uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllysaaren uimaranta- ja virkistysalue on kaupungin pääuimaranta Saimaan rannalla.Myllysaaren virkistysalueen lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaMyllysaaren virkistysalueen lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Mälkiän kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaMälkiän hiekkapallokenttä sijaitsee Lappeenrannan Mälkiän kaupunginosassa.Nimistö ja osoitteiston palvelupaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaOsoitenumerointi ja nimistö asioissa voitte olla yhteydessä meihin.Nuijamaan kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Palveluaika talvellatiistai 10.00–16.00torstai 11.00–18.00Palveluaika kesällä29.5.2023–19.6.2023tiistai 10.00–15.00torstai 12.00–18.00Kirjasto on suljettu20.6.2023–9.7.2023Palveluaika kesällä10.7.2023–27.8.2023tiistai 10.00–15.00torstai 12.00–18.00Nuijamaan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaNuijamaan koulu noin 30 oppilaan kyläkoulu, joka tarjoaa perusopetusta 1.-6. luokille.Nuijamaan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaNuijamaan koulun sali soveltuu pienille ryhmille. Salissa on koripallon ja lentopallon rajat.Nuijamaan ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaNuijamaan ulkokuntosali on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Nuorisotalo Rientola
PalvelupaikkaLappeenrantaNuorisotalo Rientola on nuorten vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, jossa on erilaista tekemistä, joista nuoret voivat itse valita mieleisensä.tiistai-keskiviikko 15.00–20.00perjantai 15.00–21.00lauantai 16.00–23.00Nuorisotila Krisse
PalvelupaikkaLappeenrantaNuorisotila Krisse on nuorten vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, jossa on erilaista tekemistä, joista nuoret voivat itse valita mieleisensä.maanantai-perjantai 14.00–18.00Nutikan jääkiekkokaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaNutikan jääkiekkokaukalo on yhdistyksen ylläpitämä.Nyrhilän kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaNyrhilän kuntopolun pituus on 1,9 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Nyrhilän valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaNyrhilän valaistu latu on 1,9 km pituinen.Ohjaamo Lappeenranta
PalvelupaikkaLappeenrantaOhjaamo Lappeenranta on alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelupiste, josta saat apua moniin elämään liittyviin pohdintoihin.Kesäaukioloaika5.6.2023–31.8.2023maanantai-torstai 12.00–16.00Pallon liikuntahalli
PalvelupaikkaLappeenrantaLajimahdollisuudet Pallon liikuntahallissa: Salibandy, lentopallo, koripallo, voimistelu.Pallon liikuntahallin auditorio
PalvelupaikkaLappeenrantaPallon liikuntahallin auditorio on varattavissa kokouskäyttöön.Pappilanniemen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaPappilanniemen kuntopolun pituus on 1,9 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Pappilanniemen valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaPappilanniemen valaistu latu on 1,9 km pituinen.Partalan jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaPartalan jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Peltolan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaPeltolan koulun salin koko 112 m2, muovilattia. Soveltuu pienille ryhmille.Peltolan päiväkodin esiopetus Kimpisen koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Peltolan päiväkodin Matkamiehenkadun toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Peltolan päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPeltolan päiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Esiopetusta annetaan Kimpisen koululla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Perä-Hakalin kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaPerä-Hakalin kuntopolun pituus on 1,7 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Perä-Hakalin valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaPerä-Hakalin valaistu latu on 1,7 km pituinen.Pieni näyttämö
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupunginteatterin Pieni näyttämö on 160-paikkainen tila, missä teatteriesitysten lisäksi voi järjestää tapahtumia ja seminaareja.Pontuksen kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaPontuksen hiekkakenttä on kooltaan 60x90m.Pontuksen kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Omatoimiaikamaanantai-torstai 8.00–20.00perjantai-sunnuntai 8.00–18.00Palveluaika talvellamaanantai 12.00–19.00keskiviikko 10.00–15.00Palveluaika kesällä29.5.2023–25.6.2023maanantai 12.00–18.00keskiviikko 10.00–15.00Vain omatoimiaika26.6.2023–13.8.2023Palveluaika kesällä14.8.2023–27.8.2023maanantai 12.00–18.00keskiviikko 10.00–15.00Pontuksen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaPontuksen koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokkien oppilaita.Pontuksen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Pontuksen koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Pontuksen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaPontuksen koulun liikuntasali on jaettavissa kolmeen lohkoon ja kooltaan 506 m2.Pontuksen päiväkoti
Palvelupaikka9 kuntaaPäiväkodissa tarjotaan osa- ja kokopäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pontuksen päiväkoti-koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaPontuksen päiväkoti-koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Pulpin jääkiekkokaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaPulpin luonnonjääkaukalo palvelee talvisin luistelijoita.Pulpin kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Palveluaika talvellatiistai 10.00–16.00torstai 10.00–16.00Palveluaika kesällä29.5.2023–25.6.2023tiistai 10.00–15.00torstai 10.00–15.00Kirjasto on suljettu26.6.2023–6.8.2023Palveluaika kesällä7.8.2023–27.8.2023tiistai 10.00–15.00torstai 10.00–15.00Pulpin koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaPulpin koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokkien oppilaita.Pulpin koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Pulpin koulun oppilaille seurakunnan järjestämänä toimintana.Pulpin koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaPulpin koulun liikuntasali sopii pienille ryhmille tanssiliikuntaan ja koripallon tai lentopallon harrastamiseen.Pulpin päiväkodin esiopetus Pulpin koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pulpin päiväkodin Korvenkylän toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimintayksikössä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pulpin päiväkodin Taimitarhan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Esiopetusta annetaan Pulpin koululla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pulpin päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Esiopetusta annetaan Pulpin koululla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pöyhiänniemen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaPöyhiänniemen kuntopolku sijaitsee Joutsenossa.Avoinna ympäri vuorokauden.Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu
PalvelupaikkaLappeenrantaLupavalmistelu, toimistopalvelu, rakennetun ympäristön valvonnan palvelu ja asuntotoimi palvelee ajanvarauksella.Puhelinvastaanottoaika. Käyntiä varten ajanvaraus.maanantai-perjantai 9.30–11.00Rakuunamäen päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ratsumestarin kentät
PalvelupaikkaLappeenrantaRatsumestarin kentät sijaitsevat Lappeenrannan Leirissä.Ratsuväkimuseo
PalvelupaikkaLappeenrantaRatsuväkimuseo esittelee suomalaisen ratsuväen historiaa 1600-luvun hakkapeliitoista nykypäivän perinteeseen saakka.Kesä5.6.2023–20.8.2023maanantai-perjantai 10.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Talvi21.8.2023–30.12.2023keskiviikko-sunnuntai 11.00–17.00Rauhan uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaRauhan uimaranta sijaitsee Lappeenrannan itäisellä laidalla.Rauhan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaRauhan valaistu latu on 2 km pituinen.Ravattilan kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaRavattilan pallokenttä sijaitsee Lappeenrannan Joutsenossa.Raviradan kentät
PalvelupaikkaLappeenrantaRaviradan nurmi- ja tekonurmikentät sijaitsevat Joutsenossa.Repokiven kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaRepokiven kuntopolku sijaitsee Rauhassa.Avoinna ympäri vuorokauden.Rutolan jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaRutolan jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Räihän jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaRäihän luonnonjääkaukalo palvelee talvisin luistelijoita.Räihän kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaRäihän kuntopolun pituus on 1 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Räihän valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaRäihän valaistu latu on 1 km pituinen.Sammonlahden avoin päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden avoin päiväkoti tarjoaa ohjattua toimintaa lapsille ja lapsiperheille.Sammonlahden frisbeegolfrata
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden frisbeegolfrata on 9-väyläinen.Sammonlahden kentät
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden pallokentät ovat kesällä jalkapalloilijoiden ja talvisin luistelukäytössä.Kesäkaudellamaanantai-perjantai 7.00–21.00lauantai-sunnuntai 10.00–18.00Sammonlahden kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden kirjaston palveluihin kuuluvat lainauksen ja palautuksen lisäksi esimerkiksi neuvonta, asiakastietokoneiden käyttö jne.Avoinna talvella (itsepalveluaika 9-10)maanantai-torstai 9.00–19.00perjantai 9.00–17.00Avoinna kesällä (itsepalveluaika 9-10)28.5.2023–27.8.2023maanantai-keskiviikko 9.00–18.00torstai-perjantai 9.00–16.00Sammonlahden koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden koulussa opiskelee 1.-9. vuosiluokkien oppilaita.Sammonlahden koulun iltapäivätoiminta Kuusimäen toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa.Sammonlahden uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaSammonlahden uimaranta sijaitsee kaupungin läntisellä alueella rantaraitin varrella.Sammontalon päiväkodin esiopetus Lavolan koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Sammontalon päiväkodin Skinnarilan esiopetus
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta sekä esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Sammontalon päiväkodin Skinnarilan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimintayksikössä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta, esiopetusta sekä vuorohoitoa maanantaista lauantaihin klo 5.00-22.00.maanantai-lauantai 5.00–22.00Sammontalon päiväkodin Uus-Lavolan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimintayksikössä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Esiopetusta annetaan Lavolan koululla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Sammontorin nuorisotila
PalvelupaikkaLappeenrantaSammontorin nuorisotila on nuorten vapaa-ajan viettoon tarkoitettu tila, jossa on erilaista tekemistä, joista nuoret voivat itse valita mieleisensä.tiistai-keskiviikko 15.00–20.00perjantai 15.00–21.00lauantai 16.00–23.00Sappulan uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaSappulan uimaranta sijaitsee Joutsenossa.Simolan jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaSimolan jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Simolan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaSimolan koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokkien oppilaita.Simolan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaSimolan kuntopolun pituus on 1,2 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Simolan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaSimolan valaistu latu on 1,2 km pituinen.Skinnarilan koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaSkinnarilan koirapuistolle pääset Skinnarilandun ja Linnunradan risteyksen tuntumasta.Skinnarilan koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Skinnarilan koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Skinnarilan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaSkinnarilan koulun liikuntasali soveltuu pienille ryhmille. Koko 263 m2, muovilattia. Koripallon ja lentopallon rajat.Skinnarilan ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaSkinnarilan ulkokuntosali Saimaan äärellä on kaikkien vapaassa käytössä.Sorkin frisbeegolfrata
PalvelupaikkaLappeenrantaSorkin frisbeegolfrata on 15-väyläinen.Steinerkoulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaSteinerkoulu järjestää koululaisten iltapäivätoimintaa koulun omana toimintana.Suuri näyttämö
PalvelupaikkaLappeenrantaKaupunginteatterin Suurella näyttämöllä voi teatteriesitysten lisäksi järjestää tilaisuuksia, seminaareja ja konferensseja.Tapsan nurmikenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaTapsan nurmipallokenttä sijaitsee Joutsenossa.Tervahaudan padelkenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaTervahaudanpuiston padelkenttä sijaitsee lähiliikuntapuistossa LUT yliopiston läheisyydessä.Tervahaudanpuiston lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaTervahaudanpuiston lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Tonttipalvelut
PalvelupaikkaKoko SuomiKaupungin omistamien kiinteistöjen luovutuksen valmistelu ja sopimusasioiden neuvonta sekä palvelupaikkaTykin kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaTykin hiekkakentän koko on 30x50m.Tyysterniemen uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaTyysterniemenranta sijaitsee kaupungin pohjoisella alueella.UK-Areena
PalvelupaikkaLappeenrantaUK-Areena on kahden kaukalon jäähalli Kisapuiston jääurheilukeskuksessa.maanantai-sunnuntai 6.30–22.30Urheilutalon palloiluhalli
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan urheilutalon palloiluhalli on kaupungin suurin halli jossa pelataan pääsarjatason ottelut.Urheilutalon ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan urheilutalon pihalla kaupungin keskustan kupeessa sijaitseva ulkokuntosali on kuntalaisten vapaassa käytössä.Vainikkalan jääkiekkokenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaVainikkalan jääkiekkokenttä on yhdistyksen ylläpitämä.Vainikkalan kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaVainikkalan kuntopolun pituus on 3,1 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Vainikkalan ulkokuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaVainikkalan ulkokuntosali sijaitsee urheilukentän yhteydessä.Vainikkalan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaVainikkalan valaistu latu on 3,1 km pituinen.Valtuustosali
PalvelupaikkaLappeenrantaValtuustosali sijaitsee Lappeenrannan kaupungintalolla.Vanha kenttä
PalvelupaikkaLappeenrantaLappeenrannan Leirissä sijaitseva Vanha kenttä toimii kesäisin pesäpallokenttänä ja talvisin kenttä jäädytetään luistelualueeksi.Varhaiskasvatuksen puheterapeutti
PalvelupaikkaLappeenrantaVarhaiskasvatuksen puheterapeutti työskentelee varhaiskasvatusyksiköissä mukaan lukien perhepäivähoito sekä palvelusetelipäiväkodit.Varhaiskasvatuksen venäjänkielisen erityisopettajan toimisto
PalvelupaikkaLappeenrantaVarhaiskasvatuksen venäjänkielinen erityisopettaja vastaa erityisopetuksesta yhdessä varhaiskasvattajien, huoltajien ja yhteistyötahojen kanssa.Asiointi ajanvarauksellaAvoinna vain ajanvarauksella.Varhaiskasvatus Varma-tiimi
PalvelupaikkaLappeenrantaVarma-tiimi on Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatuksen moniammatillinen työryhmä. Varma-tiimissä työskentelee psykologi ja kuraattori.Avoinna vain ajanvarauksella.Venla kokoustila
PalvelupaikkaLappeenrantaVenla on valoisa neuvottelutila kaupungintalon ensimmäisessä kerroksessa.Viljelypalstojen palvelupaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaViljelypalstojen vuokraukseen tai käyttöön liittyvä neuvonta.Vilkjärven kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaVilkjärven kuntopolun pituus on 2 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Vilkjärven valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaVilkjärven valaistu latu on 2 km pituinen.Voisalmen kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Omatoimiaikamaanantai-torstai 7.00–21.00perjantai-sunnuntai 7.00–18.00Palveluaika talvellamaanantai-tiistai 12.00–18.00keskiviikko-torstai 10.00–15.00Palveluaika kesällä29.5.2023–27.8.2023maanantai-tiistai 12.00–18.00keskiviikko-torstai 10.00–15.00Voisalmen koirapuisto
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen koirapuisto sijaitsee Hyötyhallin vieressä.Voisalmen koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokkien oppilaita. Koulussa järjestetään myös luokkamuotoista erityisopetusta vuosiluokilla 1-9.Voisalmen koulun iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaLappeenrantaKoululaisten iltapäivätoimintaa tarjotaan Voisalmen koulun oppilaille kaupungin järjestämänä toimintana.Voisalmen koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen koulun liikuntasali soveltuu koripallon, salibandyn, lentopallon ja sulkapallon harrastustoimintaan.Voisalmen koulun pihan lähiliikuntapaikka
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen koulun pihan lähiliikuntapaikka on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.Voisalmen kuntopolku
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen kuntopolun pituus on 1,6 km.Avoinna ympäri vuorokauden.Voisalmen päiväkodin esiopetus Voisalmen koululla
Palvelupaikka9 kuntaaToimipisteessä tarjotaan esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Voisalmen päiväkodin Valjaskujan toimipiste
PalvelupaikkaLappeenrantaToimipisteessä tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Voisalmen päiväkoti
PalvelupaikkaLappeenrantaPäiväkodissa tarjotaan koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Esiopetus sijaitsee Voisalmen koululla.maanantai-perjantai 6.30–17.00Voisalmen tekojää
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen tekojää koulun kentällä kattaa luistelualueen sekä kaukalon.maanantai-sunnuntai 8.00–20.45Voisalmen uimaranta
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen uimaranta sijaitsee kaupungin pohjoisella alueella.Voisalmen valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaVoisalmen valaistu latu on 1,5 km pituinen.Willimies kokoustila
PalvelupaikkaLappeenrantaWillimies kokoustila sijaitsee kaupungintalolla.Wolkoffin talomuseo
PalvelupaikkaLappeenrantaWollkoffin talomuseo esittelee venäläisen kauppiassuvun historiaa Lappeenrannassa.Kesäaika5.6.2023–20.8.2023maanantai-perjantai 10.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Talviaika21.8.2023–7.1.2024lauantai-sunnuntai 11.00–17.00Ylämaan kirjasto
PalvelupaikkaLappeenrantaKirjaston palveluihin kuuluvat mm. lainaus ja palautus, neuvonta, tietokoneiden käyttö, digitointi, tapahtumiin osallistuminen, opiskelutila.Omatoimiaikamaanantai-sunnuntai 7.00–21.00Palveluaika talvellatiistai 15.00–19.00keskiviikko 9.00–12.00torstai 12.00–19.00sunnuntai 11.00–14.00Palveluaika kesällä29.5.2023–27.8.2023tiistai 15.00–18.00torstai 12.00–18.00sunnuntai 11.00–14.00Kirjasto on kokonaan suljettu1.6.2023–2.7.2023Ylämaan koulu
PalvelupaikkaLappeenrantaYlämaan koulussa opiskelee 1.-6. vuosiluokan oppilaita.Ylämaan koulun jääkiekkokaukalo
PalvelupaikkaLappeenrantaYlämaan koulun kenttä jäädytetään talvisin luistelualueeksi.Ylämaan koulun liikuntasali
PalvelupaikkaLappeenrantaYlämaan koulun sali soveltuu koripallo, lentopallo, salibandy harrastustoimintaan.Ylämaan kuntosali
PalvelupaikkaLappeenrantaYlämaan kuntosali sijaitsee Ylämaan koulun ja kirjaston kanssa samassa rakennuksessa.Ylämaan valaistu latu
PalvelupaikkaLappeenrantaYlämaan latu on valaistu iltaisin klo 22 saakka.Yritysneuvonnan palvelupiste
PalvelupaikkaLappeenrantaYritysasioissa tapaamisajat ovat sovittavissa asiantuntijoidemme kanssa.maanantai-perjantai 9.00–15.00
A2-kielen valintaopas
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin perusopetuksen A2-kielen valintaopas.Alakoulut kartalla
VerkkosivuLappeenrantaVoit hakea ensisijaista koulua antamasi osoitteen perusteella.Esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaiden oppilashuollon palvelut
VerkkosivuLappeenrantaOppilashuollon palveluiden toiminnasta vastaavat kouluterveydenhuolto, koulukuraattoripalvelut sekä koulupsykologipalvelut.Hakuaikataulut - Opintopolku
VerkkosivuLappeenrantaOpintopolku.fi -palvelusta saat tietoa hakuajoista perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin.Innoverstaan Instagram
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan Monarilla toimivan Innoverstaan Instagram-tili.Jouko-reittiopas
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin Jouko-joukkoliikenteen reittiopas.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito Lappeenrannassa
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulla kerrotaan miten katujen ja yleisten alueiden kunnossapito on järjestetty Lappeenrannassa.Kaupungin omistamien asuin- ja yritystonttien sähköinen hakupalvelu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin omistamat ja vapaat tontit löytyvät helpoiten sähköisestä hakupalvelu.Kirjaston Facebook-tili
VerkkosivuLappeenrantaAjankohtaisia tapahtumia kirjastossa.Kirjaston Instagram-tili
VerkkosivuLappeenrantaKirjasto valokuvina.Kirjaston Twitter-tili
VerkkosivuLappeenrantaViestintää reaaliajassa kirjaston tapahtumista ja ajankohtaisista aiheista.Kirjaston verkkosivut
VerkkosivuLappeenrantaTietoa Lappeenrannan kaupunginkirjastosta: asioiminen, aukioloajat, yhteystiedot, lainaehdotukset, e-aineistot.Koulu- ja päiväkotiruoka, Saimaan Tukipalvelut Oy
VerkkosivuLappeenrantaSaimaan Tukipalvelut Oy:n verkkosivu. Koulu- ja päiväkotiruoka sekä maksullinen välipala.Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n verkkosivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n verkkosivujen kautta voit tutustua kunnan vuokra-asuntoyhtiön vuokra-asuntotarjontaan.Lappeenrannan kaupungin asumisoikeusasumisen verkkosivu
VerkkosivuLappeenrantaAsumisoikeusasumisen verkkosivuilta saat lisätietoja asumisoikeusasumisesta.Lappeenrannan kaupungin järjestöavustukset verkkosivu
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulta löytyy ohjeet avustusten hakemiseen.Lappeenrannan kaupungin karttapalvelu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin ylläpitämä ilmainen karttapalveluLappeenrannan kaupungin tietosuojaselosteet
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin tietovarantojen tietosuojaselosteet.Lappeenrannan kaupungin verkkosivut
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin verkkosivuilta löydät tietoa kaupungin tarjoamista palveluista, tapahtumista sekä kaupungin ajankohtaistiedotteet.Lappeenrannan kaupungin visuaalinen ilme ja logot
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin visuaalinen ilme ja ladattavat logot.Lappeenrannan kaupunginarkiston verkkosivu
VerkkosivuLappeenrantaKaupunginarkiston palveluista saat lisätietoa Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta.Lappeenrannan kaupunginorkesterin facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaAjankohtaista tietoa konserteista sekä muusikoistaLappeenrannan kaupunginorkesterin verkkosivut
VerkkosivuLappeenrantaKaupunginorkesterin muusikot ja ohjelmistoLappeenrannan kaupunginteatterin Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupunginteatterin Facebook-sivusto päivittää ajankohtaista tietoa esityksistä ja taiteilijoista.Lappeenrannan kaupunginteatterin verkkosivut
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupunginteatterin verkkosivusto esittelee teatterin ohjelmiston.Lappeenrannan matkailuneuvonnan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan seudun matkailuvinkkejä Facebookissa sivulla Visitlappeenranta.FiLappeenrannan matkailuneuvonnan Instagram-tili
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan seudun matkailuvinkkejä Instagramissa visitlappeenranta_official-tilillä.Lappeenrannan museoiden Instagram-tili
VerkkosivuKoko SuomiKuvia museoiden tapahtumista ja näyttelyistä.Lappeenrannan museoiden Twitter-tili
VerkkosivuKoko SuomiTwitter-tili kertoo museoiden tapahtumista, näyttelyistä sekä muista museoalan ilmiöistä. Se mahdollistaa myös palautteen ja kommentoinnin.Lappeenrannan museoiden verkkosivu
VerkkosivuKoko SuomiLappeenrannan museoiden verkkosivuilta löydät tietoja museoista ja niiden tarjoamista palveluista.Lappeenrannan museot Facebook-sivu
VerkkosivuKoko SuomiFacebook-sivu kertoo museoiden tapahtumista, näyttelyistä sekä muista museoalan ilmiöistä. Se mahdollistaa myös palautteen ja kommentoinnin.Lappeenranta pyörällä
VerkkosivuLappeenrantaLappeenranta pyörällä -sivuilta löydät tietoa pyöräreiteistä kaupungin alueella.Lauritsalan nuorisotilan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin nuorisotilojen Facebook-sivuilta löydät nuorisotilojen ajankohtaisimmat tapahtumat, uutiset ja aukiolotiedot.Leikkikentät
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannassa on leikkikenttiä 75 kpl.Liikuntapaikkojen kunnossapitotilanne
VerkkosivuKoko SuomiHiihtolatujen ja luistelukenttien kunnossapidon viimeisin päivitystieto pitää paikkansa siihen asti, kunnes uusi päivitys tehdään.Matkailuneuvonnan verkkosivut
VerkkosivuLappeenrantaVisitLappeenranta-verkkosivusto esittelee Lappeenrannan nähtävyyksiä ja matkailukohteita sekä ostos-, majoittumis- ja ravitsemispalveluita.Matkailuneuvonnan vKontakte-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan seudun matkailuvinkkejä ja tietoja tapahtumista venäjän kielellä vKontaktessa sivulla Visitlappeenrantafi.Monarin nuorisotilan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin nuorisotilojen Facebook-sivuilta löydät nuorisotilojen ajankohtaisimmat tapahtumat, uutiset ja aukiolotiedot.Musiikkiluokalle hakeminen -opas
VerkkosivuLappeenrantaPdf-tiedostomuotoinen opas Lappeenrannan kaupungin perusopetuksen musiikkiluokalle hakemiseksi.Nuorisotalo Rientolan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin nuorisotilojen Facebook-sivuilta löydät nuorisotilojen ajankohtaisimmat tapahtumat, uutiset ja aukiolotiedot.Nuorisotila Krissen Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin nuorisotilojen Facebook-sivuilta löydät nuorisotilojen ajankohtaisimmat tapahtumat, uutiset ja aukiolotiedot.Nuorisovaltuuston Instagram
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan nuorisovaltuuston ylläpitämä Instagram-tili, johon päivitetään nuorisovaltuuston ajankohtaisia asioita.Nuorten palvelut
VerkkosivuLappeenrantaNuorten palvelut sivuilta löytyy keskeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot Lappeenrannan kaupungin nuorisotyöstä.Nuorten palvelut verkkosivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin Nuorten palvelut verkkosivulta löydät keskeisimmät tiedot kaupungin nuorisotiloista.Ohjaamo Lappeenrannan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaTietoa nuorille suunnatuista ajankohtaisista asioista,Ohjaamo Lappeenrannan Instagram-tili
VerkkosivuLappeenrantaTietoa nuorille suunnatuista ajankohtaisista asioista.Ohjeistus katu- ja viheralueen luvanvaraisesta käytöstä
VerkkosivuLappeenrantaKatso katu- ja viheralueiden käytön tarkemmat ehdot ja ohjeet Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilta.Opas 6. luokkalaisen kotiin
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin perusopetuksen opas 6. luokkalaisen kotiin.Opas koulutulokkaan kotiin
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin perusopetuksen opas koulutulokkaan kotiin.Opintopolku
VerkkosivuLappeenrantaOpintopolun kautta voit suunnitella omia opintoja ja hakea koulutuksiin.Opiskeluhuollon palvelut
Verkkosivu9 kuntaaOpiskeluhuollon palvelut tarjoaa 2. asteen oppilaitosten opiskelijoille moniammatillista terveyden- ja sairaanhoitoa.Osallistuminen ja vuorovaikutus kaavoituksessa
VerkkosivuLappeenrantaOsallistuminen ja vuorovaikutus -verkkosivulla on kerrottu, miten kaavahankkeista tiedotetaan Lappeenrannassa.Pientalorakentajan opas
VerkkosivuLappeenrantaPientalorakentamisen opas on tarkoitettu Lappeenrannan kaupungissa toimiville pientalojen rakennuttajille, suunnittelijoille sekä työnjohtajille.Polttopuukauppa
VerkkosivuKoko SuomiPolttopuitaRakennusrasitteet
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulla kerrotaan milloin rasite on perustettava, miten perustamista haetaan sekä hakemuksen liitteeksi tarvittavat asiakirjat.Ruokalistat kouluissa ja päiväkodeissa
VerkkosivuLappeenrantaSaimaan Tukipalvelut Oy:n verkkosivu, päiväkotien ja koulujen ruokalistat.Sammonlahden kirjaston Facebook-tili
VerkkosivuLappeenrantaAjankohtaisia tapahtumia kirjastossa.Sammontorin nuorisotilan Facebook-sivu
VerkkosivuLappeenrantaLappeenrannan kaupungin nuorisotilojen Facebook-sivuilta löydät nuorisotilojen ajankohtaisimmat tapahtumat, uutiset ja aukiolotiedot.Tietoa erityisen tutkinnon suorittamisesta perusopetuksessa
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulta löydät tietoa erityisen tutkinnon suorittamisesta perusopetuksessa.Tietoa koulupaikan vaihtamisesta
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulta löydät tietoa toissijaiseen kouluun hakemisesta.Tietoa oppivelvollisuuden suorittamisesta kotiopetuksessa
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulta löydät tietoa oppivelvollisuuden suorittamisesta kotiopetuksessa sekä toimintaohjeet.Tietoa painotetusta opetuksesta
VerkkosivuLappeenrantaSaat verkkosivulta lisätietoa painotetusta opetuksesta.Tietoa perusopetuksen erityisopetuksesta ja erityisestä tuesta
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulta löydät lisätietoa perusopetuksen erityisopetuksesta ja erityisestä tuesta.Tonttiin liittyvien asiakirjojen ja muun kartta-aineiston sähköinen tilauslomake
VerkkosivuLappeenrantaTonttiin liittyvien asiakirjojen ja kartta-aineiston tilauslomakeVireillä olevat kaavat Lappeenrannassa
VerkkosivuLappeenrantaLappeenranta.fi-sivuilta näet kaavahankkeet, jotka ovat vähintään luonnosvaiheessa tai joista on osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä.Yleisötapahtumien turvallisuus
VerkkosivuLappeenrantaVerkkosivulla on ohjeita yleisötapahtumien tuvallisesta järjestämisestä ja mahdollisesti vaadittavista luvista ja selvityksistä.Yläkoulut kartalla
VerkkosivuLappeenrantaVoi hakea ensisijaista yläkoulua antamasi osoitteen perusteella.
Sähköposti
Asiakaspalvelu
winkki@lappeenranta.fi
Sähköposti
Asiakirjat
kirjaamo@lappeenranta.fi
Osoite
Villimiehenkatu 1
53100 Lappeenranta
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0162193-3
Puhelinnumero
Puhelinnumero
Verkkosivu
Lappeenrannan kaupungin verkkosivu
www.lappeenranta.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Verkkosivu
Lappeenrannan kaupungin matkailusivu
www.visitlappeenranta.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL 11
53101 Lappeenranta