suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lappeenrannan kaupunki

Harrastusavustukset

  • Palvelu
  • Lappeenranta
  • Julkinen palvelu

Lappeenrannan kaupungin lasten ja nuorten harrastustoiminta-avustus on muuttunut siten, että tuen myöntämisen vastuu on siirtynyt Lappeenrannassa toimiville seuroille.

Toimi näin

Kaupunki myöntää tukea Lappeenrannassa toimiville sopimusseuroille, -yhdistyksille ja -säätiöille sekä taiteenperusopetusta järjestäville yksiköille edelleen jaettavaksi alle 18-vuotiaille lappeenrantalaisille lapsille ja nuorille, joiden on vaikeaa aloittaa tai jatkaa harrastusta perheen tiukan talouden vuoksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Harrastuksen järjestäjän on oltava Lappeenrannassa toimiva rekisteröitynyt harrastustoimintaa järjestävä seura, yhdistys, järjestö, säätiö tai taiteen perusopetusta järjestävä yksikkö, jolla on kumppanuussopimus Lappeenrannan kaupungin kanssa. Avustusmahdollisuudesta pitää jakaa aktiivisesti tietoa sekä olemassa oleville harrastajille että mahdollisille uusille harrastajille. Harrastuksen järjestäjä sitoutuu myös käyttämään avustushaussa kaupungin logoa. Harrastuksen järjestäjä vastaa hakuprosessista ja siihen liittyvistä tietosuoja-asioista voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Harrastuksen järjestäjällä on oikeus tarkistaa tarvittaessa hakijan hakemuksessa ilmoitetut tulotiedot.

Seurat jakavat avustuksen harrastajalle, jonka kotikunta on Lappeenranta ja, joka on alle 18-vuotias. Harrastajalla on voimassa oleva tai alkamassa oleva harrastus rekisteröidyssä seurassa, järjestössä, yhdistyksessä, säätiössä tai taiteen perusopetusta järjestävässä yksikössä, jolla on sopimus kaupungin kanssa ja joka toimii Lappeenrannassa. Tukea voidaan myöntää vain yhden harrastuksen perustoimintaan kohdistuviin kustannuksiin/lapsi/vuosi. Perusharrastustoiminnaksi lasketaan lasten tai nuorten viikoittainen /säännöllinen harrastaminen ohjatussa harrastustoiminnassa. Harrastusavustus voidaan myöntää lukukausi-, kuukausi ja kausimaksuihin todellisten kulujen perusteella. Tuki voi olla enintään 50 euroa/kk/lapsi ja enintään 600 euroa/vuosi/lapsi. Harrastuksen järjestäjä määrittelee kenelle avustus myönnetään. Pienituloisuuslaskuri on poistettu käytöstä. Pienituloisuuden arvioinnin voi tehdä tuen tarpeen arvion perusteella, esimerkiksi työttömyyden, työkyvyttömyyden, yksinhuoltajuuden tai muiden taloudellisten haasteiden perusteella. Pienituloisuuden raja on vuonna 2020 ollut 1280 euroa/kk yhden henkilön taloudessa.

Laskutuksesta on sovittu kumppanuussopimuksessa.

Palvelun toteuttaa

Lappeenrannan kaupunki

Palvelusta vastaa

Lappeenrannan kaupunki
Tekstistä vastaa: Lappeenrannan kaupunki
Päivitetty: 21.3.2024