suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lappeenrannan kaupunki

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Lappeenranta
  • Julkinen palvelu

Lappeenrannassa asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaava osoittaa alueet eri käyttötarkoituksia varten ja ohjaa rakentamista sekä muuta maankäyttöä.

Asemakaava esitetään kartalla ja siihen liittyy selostus ja havainnekuva. Yksittäisen kaavahankkeen etenemistä voit seurata Lappeenrannan kaupungin Internet-sivuilta "vireillä olevat kaavat".

Aloitteen kaavan laatimisesta tai muuttamisesta tekee maanomistaja. Asemakaavaa laadittaessa otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaavat ja yleiskaavat sekä kaupungin strategia.

Toimi näin

Kunta antaa ohjeet niille, jotka haluavat vaikuttaa asemakaavoitukseen.

Lappeenrannassa kaavahankkeiden tiedottamistapa valitaan asian laajuuden ja muiden ominaisuuksien perusteella. Tiedottaminen toteutetaan havainnollisesti ja selkeästi siten, että voit arvioida hankkeen merkitystä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmiin, kaavakarttoihin ja kaavaselostuksiin voit tutustua kaupunkisuunnittelussa Lappeenrannan kaupungintalon kolmannessa kerroksessa ja Lappeenrannan kaupungin internet-sivuilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaLappeenrannan kaupunki
Palvelusta vastaaLappeenrannan kaupunki
Alue Lappeenranta
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Lappeenrannan kaupunki
Päivitetty: 4.5.2020