suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lappeenrannan kaupunki

Pelastus- ja eläinsuojelutoiminnan avustukset

  • Palvelu
  • Lappeenranta
  • Julkinen palvelu

Avustusta voivat hakea yhdistykset ja järjestöt, jotka tuottavat pelastustoimintaa tai eläinsuojelutoimintaa Lappeenrannan kaupungin alueella. Avustettavaa pelastustoimintaa voi olla esimerkiksi pelastuskoiratoiminta tai meripelastus. Avustettava eläinsuojelutoiminta voi sisältää esimerkiksi luonnonvaraisten tai löytöeläinten auttamista ja hoitoa.

Toimi näin

Avustusta haetaan ensisijaisesti kaupungin sähköisen verkkoasiointipalvelun kautta hakuaikana 1.12.-31.1. klo 15.00 mennessä. Mikäli sähköistä lomaketta ei ole mahdollisuus käyttää, paperisen lomakkeen voi noutaa asiakaspalvelukeskus Winkistä kaupungintalolta tai Joutsenon kirjastosta. Paperinen lomake palautetaan allekirjoitettuna Winkkiin.

Yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat pakollisia liitteitä, jotka tulee jättää avustushakemuksen yhteydessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustettavan toiminnan tulee sijoittua Lappeenrantaan. Avustuksen saaja sitoutuu toteuttamaan avustuksen kohteena ilmoitetut toimenpiteet avustuksen myöntövuoden loppuun mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisia avustushakemuksia ei käsitellä.

Palvelun toteuttaa

Lappeenrannan kaupunki

Palvelusta vastaa

Lappeenrannan kaupunki
Tekstistä vastaa: Lappeenrannan kaupunki
Päivitetty: 3.11.2023