Janakkalan kunta
Organisaatio
Mitä palveluja voin saada?
Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluJanakkalaJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa kunnan asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluAsemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluAumasta pitää tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Aumavarastointi on kiellettyä pohjavesialueella ja tulvalle alttiilla alueella.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.Eläinlääkäripalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJanakkalan eläinlääkinnän palveluita hoitaa Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä.Eläinlääkäripäivystys
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVirka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkintäapua saa eläinlääkäripäivystyksestä.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluJanakkalaJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon, joka on huolenpitoa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Esiopetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluEsiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.Etsivä nuorisotyö
PalveluJanakkalaJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö auttaa sellaisia alle 29-vuotiaita, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJoustavan perusopetuksen (JOPO) tarkoituksena on tukea yläkoulun oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta.Jätehuollon viranomaispalvelut
Palvelu13 kuntaaJulkinen palveluJätehuollon viranomaispalveluihin voit olla yhteydessä erilaisiin jätehuoltoviranomaiselle osoitettaviin hakemuksiin ja ilmoituksiin liittyen.Katujen ja muiden kunnan omistamien alueiden käyttöluvat
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten ja muiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.Kirjastopalvelut
Palvelu3 kuntaaJulkinen palveluKirjasto toimii jokaisessa kunnassa. Lainata voit kirjastokortilla. Voit käyttää kirjastojen yhdessä tuottamia ja valtakunnallisia verkkopalveluja.Koulukuljetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluEsi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.Kouluruokailu
PalveluJanakkalaJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKulttuuritoiminnan avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumatukea tapahtumien järjestämiseen.Kunnallinen perhepäivähoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluAlle 7-vuotiaat lapset voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan kunnan nettisivulla ja virallisella ilmoitustaululla.Kunnan vuokra-asunnot
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnalta. Kunnan omistamat asunnot ovat useimmiten valtion tukemia vuokra-asuntoja.Kuntalaisaloite
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.Leikkipuistot
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunnan leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluJanakkalaJulkinen palveluLiikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.Lukiokoulutuksen opinto-ohjaus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluLukiolaisilla on oikeus opinto-ohjaukseen, joka tukee opiskelijaa ja auttaa valmistautumaan lukion jälkeisiin opintoihin ja työelämään.Lukiokoulutuksen opiskelijahuolto
PalveluJanakkalaJulkinen palveluLukiokoulutuksen opiskelijalla on oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan oikeus opiskelijahuoltoon.Lukiokoulutus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluLukiokoulutus antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa.Maa-ainesten ottamislupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja poiskuljettamiseen tarvitaan lupa.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluMaahanmuuttajien valmistavaa opetusta voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen
Palvelu11 kuntaaJulkinen palveluMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.Maaseutupalvelut
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluMaaseutupalvelut vastaa kuntatasolla viljelijätukien hakemiseen ja maksatukseen liittyvistä tehtävistä.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.Museopalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJanakkalan kunnan museoihin kuuluvat Laurinmäen torpparimuseo ja Ida Aalberg –museo.Nuorisotilat
PalveluJanakkalaJulkinen palveluNuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.Nuorisotoiminnan tuki
PalveluJanakkalaJulkinen palveluTuen tarkoitus on edistää monipuolista nuoriso- ja harrastustoimintaa, tukea nuorten itse toteuttamaa tapahtumatoimintaa ja edistää yhteistyötä.Nuorisotyö
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunnan nuorisotyötä ovat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet sekä tieto- ja neuvontapalvelut.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluAlle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.Nuorten työpajat
PalveluJanakkalaJulkinen palveluNuorten työpajat ovat alle 29-vuotiaille, työttömille nuorille tarkoitettuja työharjoittelupaikkoja.Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluOjitusta koskevat erimielisyydet koskevat tilanteita, joissa kiinteistönomistaja haluaa tehdä ojan toisen alueelle tai johtaa vettä toisten ojiin.Opiskeluhuollon kuraattoritoiminta
PalveluJanakkalaJulkinen palveluOpiskeluhuollon kuraattori antaa opiskelun ja koulunkäynnin ohjausta peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.Oppilaanohjaus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Painotettu opetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluOppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.Perusopetuksen aamu -ja iltapäivätoiminta
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetuksen oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.Perusopetus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluPerusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.Poikkeamislupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.Rajan näyttö
PalveluJanakkalaJulkinen palveluRajan näytössä osoitetaan mittaustoimenpiteellä kiinteistörekisterin mukaisen rajan sijainti maastossa.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluMeren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman ranta-asemakaavaa tai rakennusluvan perusteeksi kelpaavaa yleiskaavaa.Seulontatutkimukset
Palvelu11 kuntaaJulkinen palveluSeulontatutkimuksia järjestetään tiettyjen tautien ja poikkeamien toteamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Seulonnat ovat maksuttomia.Sisäliikuntapalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluSisäliikuntaa voi Janakkalassa harrastaa Turengin liikuntahallissa, kuntosaleilla ja koulujen liikuntasaleissa.Sosiaali- ja kriisipäivystys
Palvelu11 kuntaaJulkinen palveluSosiaali- ja kriisipäivystys antaa apua elämän erilaisissa kriisitilanteissa Kanta-Hämeen alueella.Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluJanakkalaJulkinen palveluSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluJanakkalaJulkinen palveluYritykset ja yhteisöt voivat tiedustella kunnan tiedossa olevia, yksityisten omistamia vuokratiloja.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema.Tontin lohkominen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin osto ja vuokraus
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluJanakkalan kunta myy ja vuokraa tontteja sekä asumiseen että yritystoimintaan.Tonttijako
PalveluJanakkalaJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa.Ulkoliikuntapalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJanakkalassa on hyvät mahdollisuudet ulkoliikuntaan ja eri lajien harrastamiseen.Varhaiserityiskasvatus
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKunta pyrkii löytämään lapselle sopivan varhaiskasvatuspaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta.Varhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.Varhaiskasvatus esiopetusikäisille päiväkodissa
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on täydentävää varhaiskasvatusta.Vesihuolto
PalveluJanakkalaJulkinen palveluKun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.Vesiliikuntapalvelut
PalveluJanakkalaJulkinen palveluJanakkalassa vesiliikuntaa voi harrastaa uimahallissa ja uimarannoilla. Talvella on mahdollisuus avantouintiin.Vesiosuuskunta-avustukset
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVesiosuuskunta on asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii vesihuollosta kunnan hyväksymällä alueella.Väestönsuojelu
PalveluJanakkalaJulkinen palveluIhmisiä ja omaisuutta suojataan poikkeusoloissa väestönsuojelun keinoin.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluJanakkalaJulkinen palveluOppimäärää voidaan yksilöllistää, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä perhepäivähoidosta.Yksityinen päiväkotihoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluYksityinen päiväkotihoito on yritysten, yhteisöjen tai järjestöjen tuottamaa, kunnan valvomaa ja varhaiskasvatuslain säätelemää toimintaa.Yksityinen ryhmäperhepäivähoito
PalveluJanakkalaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä ryhmäperhepäivähoidosta.Yksityistieavustukset
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteJanakkalaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Asiakirja- ja tietopyyntölomake
VerkkoasiointiJanakkalaLomakkeella voit pyytää tietoja tai asiakirjoja Janakkalan kunnan arkistosta.Hakemus iltapäivätoimintaan
VerkkoasiointiJanakkalaTällä sähköisellä lomakkeella haet iltapäivätoimintaan.Huoltokutsulomake
VerkkoasiointiJanakkalaKiireettömissä asioissa voit ilmoittaa viasta/ puutteesta huoltoyhtiölle suoraan huoltokutsu-lomakkeella.Ilmoita vapaasta toimitilasta
VerkkoasiointiJanakkalaTäällä pystyt ilmoittamaan vapaasta toimitilasta tai poistamaan ilmoituksesi.Kuljetushakemus kouluun ja esiopetukseen
VerkkoasiointiJanakkalaSähköinen kuljetushakemus kouluun ja esiopetukseenKulutus-Web
VerkkoasiointiJanakkalaKulutus-Webissä pääset ilmoittamaan vesimittarisi lukeman ja selaamaan vedenkulutushistoriaasi.Kunnan katujen ja yleisten alueiden vikailmoitukset ja palautteet talvikunnossapidosta
VerkkoasiointiJanakkalaKunnan katujen, kevyen liikenteen väylien ja yleisten alueiden vikailmoituksetTontit
VerkkoasiointiJanakkalaVoit varata tontin sähköisesti karttapalvelusta.Avoinna ympäri vuorokauden.Vanamo verkkokirjasto
VerkkoasiointiJanakkalaVanamo-verkkokirjasto on kolmen kunnan yhteinen verkkokirjasto.Varhaiskasvatuksen sähköinen asiointi
VerkkoasiointiJanakkalaPalvelussa voit ilmoittaa lapsen hoitoajat, tehdä varhaiskasvatus- ja palvelusetelihakemuksen ja ilmoittautua esiopetukseen.Wilma/ Janakkala
VerkkoasiointiJanakkalaWilma on www-liittymä, jota käytetään huoltajien, opettajien ja oppilaiden viestinnän välineenä.
Asuntohakemus
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella haet Janakkalan Asuntojen asuntoa tai asunnon vaihtoa.Erityisruokavalion ilmoituslomake
LomakeJanakkalaErityisruokavalion ilmoituslomakeHakemus (ilmoitus) kunnan rakennusviranomaiselle
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella voit hakea rakennuslupaa, toimenpidelupaa, purkamislupaa, maisematyölupaa tai tehdä toimenpideilmoituksen.Hakemus varhaiskasvatukseen
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella haet kunnalliseen varhaiskasvatukseen.Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella teet ilmoituksen ympäristönsuojelulain mukaisesta koeluonteisesta toiminnasta.Ilmoitus melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella ilmoitat melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta.Katulupa- ja sijoituslupahakemus
LomakeJanakkalaLomakkeet katulupa- ja sijoituslupahakemusta varten.Koulunkäyntioikeus muuhun kuin oman alueensa kouluun
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella voit hakea koulunkäyntioikeutta muuhun kuin oman alueen kouluunKouluun ilmoittautuminen
LomakeJanakkalaTulostettava lomake kouluun ilmoittautumista varten.Kuljetushakemus kouluun ja esiopetukseen (tulostettava)
LomakeJanakkalaTulostettava kuljetushakemus kouluun ja esiopetukseen.Liittymishakemus Janakkalan Veden vesijohtoverkostoon
LomakeJanakkalaHakemus Janakkalan Veden vesijohtoverkostoon liittymisestäLupahakemus maa-ainesten ottamiseen
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella haet lupaa maa-ainesten ottamiseen.Selvitys naapurin kuulemisesta
LomakeJanakkalaTällä lomakkeella ilmoitetaan naapurille tulevasta rakennushankkeesta.Vuokrasopimuksen irtisanomislomake
LomakeJanakkalaToimita kirjallinen ja allekirjoitettu irtisanomislomake isännöitsijälle.
Rajaa listaa
Näytetään 17 asiointikanavaa
Elinvoimapäällikkö
PuhelinasiointiJanakkalaYritystonttien myynti, yrittäjäystävällisten lupakäytäntöjen kehittäminen, kokonaisvaltainen elinvoiman edistäminen.Puhelin:+358 36801319(pvm/mpm)Eläinlääkäri
PuhelinasiointiJanakkalaEläinlääkäri hoitaa pieneläimiä yhteisvastaanottotiloissa RiihimäelläPuhelinaikamaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 197585780(pvm/mpm)Eläinlääkärin päivystyspuhelin
PuhelinasiointiJanakkalaEläinlääkäripäivystys on tarkoitettu kiireellisiä hätätapauksia varten. Arkisin klo 16–8 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä.Puhelin:060017170(pvm/mpm)Erityisnuorisonohjaaja
PuhelinasiointiJanakkalaErityisnuorisonohjaaja tukee nuoria ja pienryhmiä esim. elämänhallinnassa ja päihteiden vähentämisessä.Puhelin:+358 504660656(pvm/mpm)II Rakennustarkastaja
PuhelinasiointiJanakkalaRakennusluvat, katselmuksetPuhelin:II rakennustarkastaja+358 36801340(pvm/mpm)Janakkalan lukion opinto-ohjaaja
PuhelinasiointiJanakkalaJanakkalan lukiossa opinto-ohjaajaPaikalla pääsääntöisestimaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:opinto-ohjaaja+358 36801611(pvm/mpm)Kiinteistöinsinööri
PuhelinasiointiJanakkalaKiinteistöinsinööri vastaa kunnan maaomaisuuden hallinnasta.Puhelin:03-68011+358 505676486(pvm/mpm)Koulukuraattori
PuhelinasiointiJanakkalaKoulukuraattori auttaa oppilaita/opiskelijoita elämäntilanteisiin ja koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa.Soittoaikakeskiviikko 12.00–12.30Puhelin:Vastaava koulukuraattori. Heinäjoen koulu, Turengin koulun luokat 5-6, Turengin yhteiskoulu, Janakkalan lukion Turengin toimipiste+358 36801602(pvm/mpm)Tervakosken yhteiskoulu, lukion Tervakosken toimipiste, Leppäkosken, Haukankallion, Vähikkälän ja Varatien koulut, Tervakosken koulun luokat 5-6+358 197580836(pvm/mpm)esiopetuksen ryhmät, Harvialan, Tanttalan, Tarinmaan, Viralan ja Aavan koulut, Tervakosken ja Turengin koulut luokat 1-4+358 36801924(pvm/mpm)Maankäyttöpäällikkö
PuhelinasiointiJanakkalaMaankäyttöpäällikkö vastaa asemakaavoihin liittyviin kysymyksiinPuhelin:+358 36801990(maksuton)Maasto- ja paikkatietomittaaja
PuhelinasiointiJanakkalaMaasto- ja paikkatietomittaaja huolehtii kunnan omista maastomittausmerkinnöistä ja rakennusten merkinnöistä.Puhelin:+358 503665713(pvm/mpm)Nuorisonohjaaja
PuhelinasiointiJanakkalaNuorisonohjaaja auttaa ja neuvoo sinua askarruttavissa kysymyksissä.Puhelin:+358 504679991(pvm/mpm)Nuorisopalvelupäällikkö
PuhelinasiointiJanakkalaNuorisopalvelupäällikköön voit olla yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää nuorisopalveluista.Puhelin:+358 500625259(pvm/mpm)Nuorten hyvinvointiohjaaja
PuhelinasiointiJanakkalaHyvinvointiohjaajan työn pääpaino on nuorten ja nuorten ryhmien kohtaamisessa ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa.Puhelin:+358 504721230(pvm/mpm)Rakennustarkastaja
PuhelinasiointiJanakkalaRakennusvalvonnan johto, lupa-asioiden käsittelyPuhelin:rakennustarkastaja+358 36801337(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö
PuhelinasiointiJanakkalaVarhaiskasvatuksen palvelupäällikön tehtäviin kuuluu mm. varhaiskasvatuksen talousasiat, palveluohjaus, perhepäivähoidon hallinnolliset tehtävät.Puhelin:+358 36801261(pvm/mpm)Yleiskaavasuunnittelija
PuhelinasiointiJanakkalaYleiskaavoituksiin liittyviin kysymyksiin vastaa yleiskaavasuunnittelija.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 36801335(pvm/mpm)Ympäristötarkastaja
PuhelinasiointiJanakkalaYmpäristötarkastaja hoitaa ympäristönsuojeluun liittyviä tehtäviä.Puhelin:ympäristötarkastaja+358 36801295(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 78 palvelupaikkaa
Ahilammen uimaranta
PalvelupaikkaJanakkalaAhilammen uimaranta sijaitsee Turengissa vierasvenesataman tuntumassa.Eläinlääkärivastaanotto
PalvelupaikkaJanakkalaEläinlääkärit hoitavat pieneläimiä yhteisvastaanotolla Riihimäen Peltosaaressa sekä suureläimiä tilakäynneillä.Eväsojan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMetsän siimeksessä, Eväsojan asuntoalueella sijaitseva leikkipaikka.Hakamäen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaHakamäen leikkipaikka sijaitsee Turengissa. Leikkipaikan vieressä on tilaa pelata jalkapalloa.Harjurinteen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaHarjurinteen leikkipaikka sijaitsee Turengin keskustan tuntumassa. Alueella on pelikenttä, joka on erotettu leikkialueesta pensasryhmillä.Harvialan kentät
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan Harvialassa koulun läheisyydessä sijaitsevat jalkapallokenttä, joka on kooltaan 50 x 100 m ja asfalttikenttä kooltaan 30 x 50 m.Harvialan koulu
PalvelupaikkaJanakkalaHarvialan koulu sijaitsee Turengin ja Hämeenlinnan välisen Harvialantien läheisyydessä noin 5 km Turengista.Harvialan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaHarvialan leikkipaikka sijaitsee Harvialan asuntoalueella.Harvialan tenniskenttä
PalvelupaikkaJanakkalaHarvialan tenniskenttä sijaitsee Janakkalassa Harvialassa. Siinä on punamurskepinta. Varaukset hoituvat Vanajan Paukun kautta.Haukankallion koulu
PalvelupaikkaJanakkalaHaukankallion erityiskoulu toimii Leppäkoskella. Koulussa on vuosiluokat 1-9.Heinäjoen koulu
PalvelupaikkaJanakkalaHeinäjoen koulu sijaitsee maaseudulla noin 5 kilometrin etäisyydellä Turengista.Ida Aalberg -museo
PalvelupaikkaJanakkalaIda Aalberg -museo Janakkalan Leppäkoskella kunnioittaa näyttelijälegendan elämäntyötä.Avoinna heinäkuussa, katso tarkemmat aukioloajat nettisivuilta.Janakkalan Asunnot Oy
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan Asuntojen kautta haet kunnan vuokra-asuntoja.maanantai 8.00–16.00tiistai-perjantai 9.00–15.00Janakkalan kirjastoauto
Palvelupaikka3 kuntaaKirjastoauton mukana kulkee n. 4 000 kirjaa, lehteä ja elokuvaa. Lisäksi pääkirjaston ja Tervakosken aineisto on myös saatavilla auton kautta.Janakkalan lukio
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan lukio toimii kahdessa toimipisteessä: Turengissa ja Tervakoskella. Opiskelijoita on n. 260.Janakkalan pääkirjasto
Palvelupaikka3 kuntaaJanakkalan pääkirjasto tarjoaa monenlaisia tiloja ja mahdollisuuksia kirjallisuuden ja kulttuurin harrastamiseen.Kirjaston aukioloajatmaanantai 10.00–19.00tiistai-perjantai 12.00–19.00lauantai 10.00–14.00Lehtisalin aukioloajatmaanantai-perjantai 9.00–19.00lauantai 9.00–14.00Janakkalan Vesi
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan Veden toimisto palvelee liittymisasioissa, omistajanvaihdoksissa ja muissa asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Jänispolun päiväkoti
PalvelupaikkaJanakkalaJänispolun päiväkoti palvelee Turengin Tapailassa. Siellä on 4 lapsiryhmää.maanantai-perjantai 6.00–18.00Kauriinmaan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaKauriinmaan leikkipaikka sijaitsee Turengissa puistometsän ympäröimänä.Kirjaamo
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan kunnan kirjaamoKivimiehentien leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaKivimiehentien leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella terveysaseman ja kirjaston vieressä.Koulutoimisto
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan kunnan koulutoimistomaanantai-perjantai 9.00–15.00Kyterin leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaLeikkipaikka Kyterin/ Välimäen asuntoalueella.Kävelykadun leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaKeräysvaroin toteutettu leikkipaikka Turengin keskustassa.Laurinmäen torpparimuseo
PalvelupaikkaJanakkalaLaurinmäen torpparimuseossa Janakkalassa pääset tutustumaan elämään 1800-luvun lopulla vauraassa torpassa.Avoinna kesä-elokuussa, katso tarkemmat ajat nettisivuilta.Lehtikuusenmäen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaLehtikuusenmäen leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella puistometsän siimeksessä.Leppäkosken koulu
PalvelupaikkaJanakkalaKoulu sijaitsee keskellä Leppäkosken kulttuurihistoriallista kylää. Koulussa toimii luokat 1.-6.Leppäkosken leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaLeppäkosken leikkipaikka sijaitsee Leppäkosken koulun läheisyydessä.Leppäkosken urheilukenttä
PalvelupaikkaJanakkalaLeppäkosken urheilukenttä sijaitsee Leppäkoskella.Liinalammen avantouintipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaLiinalammin avantouintipaikka sijaitsee Turengissa Liinalammen uimarannalla.Liljanpuiston leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaLiljanpuiston leikkipaikka sijaitsee Turengissa Heikkilän alueella. Alueella on tilaa pelata jalkapalloa.Maankäyttö ja kaavoitus
PalvelupaikkaJanakkalaMaankäyttöön ja kaavoitukseen liittyvät asiatMarkunkuopan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMarkunkuopan leikkipaikka on pieni leikkipaikka Tervakoskella.Marttilan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMarttilan leikkipaikka on pieni leikkipaikka, jossa on mahdollisuus myös pallon potkimiseen ja luisteluun.Mikkolanmutkan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMikkolanmutkan leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella Mikkolanmutkan asuntoalueen keskellä.Moision leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMoision leikkipaikka sijaitsee Turengissa. Alueella on myös hiekkakenttä.Mäntyniemen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaMäntyniemen leikkipaikka sijaitsee Hiidenjoen läheisyydessä.Nikkarin leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaNikkarin leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella Porttilantien päiväkodin lähellä nurmikkoalueen sekä puistometsän reunustamalla alueella.Nuorisokeskus Satama
PalvelupaikkaJanakkalaNuorisokeskus Satama on nuorten oma olohuone keskellä Turenkia.keskiviikko 14.00–20.30perjantai 14.00–21.00Nuorisotila Varikko
PalvelupaikkaJanakkalaVarikon tarkoituksena on olla kotoisa ja viihtyisä oleskelupaikka kaikille yläkoululaisille ja sitä vanhemmille nuorille.maanantai-tiistai 16.00–20.00torstai 14.00–20.00Nuorten työpaja Kino
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan nuorten työpaja on tarkoitettu enintään 28-vuotiaille janakkalalaisille nuorille.Oravapolun leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaOravapolun leikkipaikka sijaitsee Turengissa Jänispolun päiväkodin takana.Palvelutoimisto Lyyli
PalvelupaikkaJanakkalaKunnan neuvontapalvelut on keskitetty Palvelutoimisto Lyyliin.Normaalit palveluajatmaanantai-perjantai 8.00–15.00Patalan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaPatalan leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella puistometsän ympäröimänä.Paturin leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaPaturin leikkipaikka sijaitsee Turengissa Ratastien kerrostalojen takana. Vieressä on nurmikkoalue pelejä varten.Raitakujan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaRaitakujan leikkipaikka on pieni leikkipaikka Tervakoskella puistometsän ympäröimänä.Rakennusvalvonta
PalvelupaikkaJanakkalaRakennusvalvonnan päätehtäviä ovat kunnalle säädetyt lakisääteiset viranomaistehtävät sekä rakentamisen neuvonta, valvonta ja lupapalvelut.Rehakanjärven uimaranta
PalvelupaikkaJanakkalaRehakanjärven uimaranta sijaitsee Rehakassa.Rälssitien leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaRälssitien leikkipaikka sijaitsee Turengissa. Alueella on myös hiekkakenttä, joka jäädytetään talvella luistelua varten.Seppälän leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaSeppälän leikkipaikka sijaitsee Turengissa. Se on pieni leikkipaikka nurmikon ympäröimällä alueella.Suokulman leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaSuokulman leikkipaikka sijaitsee Turengissa.Suruttoman uimaranta
PalvelupaikkaJanakkalaSuruttoman uimaranta sijaitsee Tervakoskella.Talleroisen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaTalleroisen leikkipaikka sijaitsee Turengissa Hakamäessä.Tammirannan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaTammirannan leikkipaikka sijaitsee Tervakoskella puistometsän siimeksessä.Tanttalan koulu
PalvelupaikkaJanakkalaTanttalan koulu sijaitsee maaseudulla noin 10 kilometrin etäisyydellä Turengista.Tarinmaan koulu
PalvelupaikkaJanakkalaTarinmaan koulu sijaitsee Tarinmaalla, Janakkalan kirkonkylässä. Koulussa toimii luokat 1-6.Tervakosken frisbeegolf-rata
PalvelupaikkaJanakkalaTervakosken 17-väyläinen frisbeegolf-rata sijaitsee Tervakosken koulun, urheilukentän ja uimahallin läheisyydessä.Tervakosken hiekkakenttä
PalvelupaikkaJanakkalaTervakosken hiekkakenttä toimii talvella jääkiekko-/luistinratana ja kesällä hiekkakenttänä.Tervakosken kirjasto
Palvelupaikka3 kuntaaTervakosken kirjasto on viihtyisä lähikirjasto, jossa palvelut ovat asiakkaita lähellä.Omatoimikirjasto avoinnamaanantai-sunnuntai 8.00–21.00Henkilökunta paikallamaanantai 12.00–19.00tiistai-keskiviikko 10.00–16.00torstai 12.00–19.00perjantai 10.00–16.00Tervakosken koulu
PalvelupaikkaJanakkalaTervakosken koulu sijaitsee Tervakosken taajamassa. Koulussa on luokat 1.-6.Tervakosken Skatepark ja katukorisalue
PalvelupaikkaJanakkalaTervakosken Skatepark ja katukorisalue sijaitsevat Lähdekorventiellä.Tervakosken tenniskenttä
PalvelupaikkaJanakkalaTervakoskella on kaksi tenniskenttää: toinen on massapäällysteinen ja toinen kestopäällysteinen.Tervakosken uimahalli
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalan kunnan uimahalli sijaitsee Tervakoskella. Siellä on perinteisten altaiden lisäksi poreallas ja kuntosali.maanantai 15.00–20.30tiistai 6.00–20.30keskiviikko 15.00–20.30torstai-perjantai 6.00–20.30lauantai 11.00–16.00Tervakosken yhteiskoulu
PalvelupaikkaJanakkalaTervakosken yhteiskoulu sijaitsee Tervakosken taajamassa. Koulussa toimii luokat 7.-9.Tietyn ranta
PalvelupaikkaJanakkalaTietyn ranta sijaitsee Alasjärvellä Tervakoskella.Tohvelan leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaTohvelan leikkipaikka sijaitsee aivan Turengin keskustan lähettyvillä.Pienten lasten ja kouluikäisten leikkialueet on ryhmitelty erikseen.Turengin frisbeegolf-rata
PalvelupaikkaJanakkalaTurengin 12-väyläinen rata sijaitsee Turengin yhteiskoulun ja Kansanpuiston kentän läheisyydessä.Turengin koulu
PalvelupaikkaJanakkalaTurengin koulu sijaitsee Turengin taajamassa. Koulussa toimii luokat 1-6 ja siellä on oppilaita noin 460.Turengin liikuntahalli
PalvelupaikkaJanakkalaTurengin liikuntahallissa on sali, joka voidaan jakaa kolmeen osaan, yleisurheilutila ja kuntosali.Turengin Skatepark
PalvelupaikkaJanakkalaVuonna 2018 valmistunut Skatepark sijaitsee Tapailantien varrella.Turengin tenniskenttä
PalvelupaikkaJanakkalaTurengin punamurskepintainen tenniskenttä sijaitsee lähellä keskustaa Liinalammen uimarannan vieressä.Turengin yhteiskoulu
PalvelupaikkaJanakkalaTurengin yhteiskoulu sijaitsee Turengin taajamassa Janakkalan lukion kanssa samassa toimipisteessä. Koulussa toimii luokat 7-9.Uhrikiven leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaUhrikiven leikkipaikka sijaitsee Turengissa.Ulkoilureitit ja ladut
PalvelupaikkaJanakkalaJanakkalassa on hyvät valaistut ulkoilureitit.Viralan koulu
PalvelupaikkaJanakkalaViralan koulu on pieni maalaiskoulu Viralanjärven läheisyydessä. Koulussa toimii luokat 1.-6.Vohlosen leikkipaikka
PalvelupaikkaJanakkalaVohlosen leikkipaikka sijaitsee Turengissa puistometsän suojissa.Vähikkälän koulu
PalvelupaikkaJanakkalaVähikkälän koulu sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Tervakosken taajamasta lounaaseen.Ympäristöpalvelut
PalvelupaikkaJanakkalaYmpäristöpalveluiden tehtäviin kuuluu mm. erilaisten lupa- ja ilmoitusasioiden käsittely, ympäristön seuranta, vesihuoltosuunnitelmat sekä jätehuolto.
Eläinlääkintä/ löytöeläimet
VerkkosivuJanakkalaTältä sivulta saat tietoa talteen otetuista eläimistä.Ida Aalberg -museon eMuseo-palvelu
VerkkosivuJanakkalaTutustu näyttelijälegenda Ida Aalbergin lapsuudenkotiin Janakkalan Leppäkoskella virtuaalisesti eMuseo-palvelun avulla.Janakkalan lukion Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa Janakkalan lukion FacebooksivuaKanta-Hämeen maakuntakaava
Verkkosivu11 kuntaaLisätietoa Kanta-Hämeen maakuntakaavoituksestaKoulun arkea voi seurata Harvialan koulun Facebooksivulta
VerkkosivuJanakkalaHarvialan koulun FacebooksivuKulttuuriavustukset
VerkkosivuJanakkalaJanakkalan kunnan kulttuuritoimelta voi hakea kulttuuriavustusta yhdistysten säännölliseen kulttuuritoimintaan sekä tapahtumatukea.Kunnan viralliset ilmoitukset nettisivuilla
VerkkosivuJanakkalaNettisivuiltamme löydät kunnan viralliset ilmoitukset ja kuulutukset.Laurinmäen torpparimuseon eMuseo-palvelu
VerkkosivuJanakkalaTutustu Laurinmäen torpparimuseoon ja muinaismuistojen luontopolkuun eMuseo-palvelussa.Liikunta-avustukset ja lomakkeet
VerkkosivuJanakkalaJanakkalan kunnan nettisivulta löydät liikunta-avustushakemuksen ja täyttöohjeet sekä muita lomakkeita.Maaomaisuuden hoito
VerkkosivuJanakkalaKunta myöntää myös sijoitus- ja kaivulupia kaapeleiden ja muiden johtojen ja laitteiden sijoittamiseen omistamilleen alueille.Nuorisokeskus Sataman Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaNuorisokeskus Sataman kuulumisia voit seurata FacebooksivuiltammeNuorisotila Varikon Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaNuorisotila Varikon kuulumisia voi seurata Facebooksivultamme.Nuorten työpaja Kinon Facebook-sivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa Nuorten työpaja Kinon Facebook-sivuaNuorten työpaja Kinon Instagram
VerkkosivuJanakkalaSeuraa Nuorten työpaja Kinon InstagramiaOhjeita Janakkalan Veden vesihuoltoverkostoon liittymiseen
VerkkosivuJanakkalaTältä sivulta löydät tarkat ohjeet, miten sinun tulee toimia, kun haluat liittyä vesihuoltoverkostoon.Tervakosken koulun Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa koulun arkea FacebooksivuillammeTervakosken yhteiskoulun Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa Tervakosken yhteiskoulun Facebooksivuja.Toimitilapörssi
VerkkosivuJanakkalaToimitilapörssissä voi yksityiset toimijat ilmoittaa vapaana olevista toimitiloistaan.Turengin koulun Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa Turengin koulun FacebooksivuaTurengin yhteiskoulun Facebooksivu
VerkkosivuJanakkalaSeuraa koulun elämää FacebooksivuillammeVarautuminen häiriötilanteisiin
VerkkosivuJanakkalaTältä sivulta löydät tietoa hätätilanteisiin varautumisesta sekä kunnan palveluista ja viestinnästä hätätilanteessa.Vireillä olevat asemakaavat
VerkkosivuJanakkalaJanakkalassa vireillä olevat asemakaavatYksityiset hoitopaikat
VerkkosivuJanakkalaTäältä löydät Janakkalan yksityiset varhaiskasvatuspalveluiden tuottajat ja heidän yhteystietonsa.
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0147510-4