suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Janakkalan kunta

Perusopetuksen aamu -ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Janakkala
  • Julkinen palvelu

Toiminnan tarkoituksena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä, luoda perustaa hyville vapaa-ajanviettotavoille ja auttaa perheitä kasvatustehtävän toteuttamisessa. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon. Toiminnalla pyritään myös edistämään yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista vahvistumista.

Janakkalan kunta järjestää ...

Toimi näin

Iltapäivätoimintaan haetaan Wilmassa helmi-maaliskuussa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä. Tulevien ekaluokkalaisten huoltajat saavat Wilma-tunnukset helmikuun alkupuolella kotiin tulevassa kirjeessä. Jos iltapäivätoiminnan tarve jatkuu myös 2. luokalla, tulee paikkaa hakea uudelleen. Hakemuksen voi täyttää myös nettisivulla. Iltapäivätoimintaan voi hakea myös lukuvuoden aikana.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Janakkalan kunta

Palvelusta vastaa

Janakkalan kunta
Tekstistä vastaa: Janakkalan kunta
Päivitetty: 30.5.2021