suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Janakkalan kunta

Poikkeamislupa

  • Lupa tai muu velvoite
  • Janakkala
  • Julkinen palvelu

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa asemakaavan ulkopuolisille alueille. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Toimi näin

Suunnittelutarveratkaisua ja poikkeamispäätöstä tulee hakea hyvissä ajoin ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä. Päätöstä haetaan erillisellä lomakkeella.

Ennen poikkeamislupapäätöksen ja / tai suunnittelutarveratkaisun jättämistä on hyvä kysyä poikkeamisen mahdollisuudesta ja luvan edellytyksistä sekä suunnittelutarveratkaisun tarpeesta ennakkoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Palvelu on maksullinen.

Suunnittelutarveratkaisun tai poikkeamisen valmistelu ja käsittely maksaa 585€/rakennuspaikka (lisäpaikat 65€). Mikäli hakemus hylätään tai hakija peruuttaa hakemuksen ennen päätöksen antamista, mutta päätösesitys on jo valmisteltu, peritään käsittelykuluja 295€.


Voimassaoloaika

Suunnittelutarveratkaisupäätös ja poikkeamispäätös ovat voimassa kaksi vuotta, jona aikana sitä vastaava rakennuslupa on haettava. Suunnittelutarveratkaisuun tai poikkeamispäätökseen ei voi hakea jatkoaikaa.

Tausta ja lainsäädäntö

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJanakkalan kunta
Palvelusta vastaaJanakkalan kunta
Alue Janakkala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Janakkalan kunta
Päivitetty: 18.11.2021