Yksilöllistetty oppimäärä
- Palvelu
- Janakkala
- Julkinen palvelu
Oppiaineen yksilöllistäminen esitetään ja perustellaan pedagogisessa selvityksessä, joka käsitellään moniammatillisesti. Päätös oppiaineen yksilöllistämisestä tehdään erityisen tuen päätöksen yhteydessä. Päätöksen tekee sivistystoimen kehittämispäällikkö.
Toimi näin
Yksilöllistäminen edellyttää pedagogisen selvityksen tekemistä ja viranhaltijapäätöksen. Selvityksen tekemistä voi ehdottaa esimerkiksi oppilas, huoltaja tai opettaja.
Kenelle ja millä ehdoin
Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.
Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta.
Tausta ja lainsäädäntö
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.
Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.