HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Organisaatio
Vaihtoehtoinen nimi HUS-yhtymä
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudenmaan alueella. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi.
Mitä palveluja voin saada?
Aggression omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOletko viimeisen puolen vuoden aikana menettänyt malttisi niin, että olet tehnyt jotain, mitä olet katunut jälkikäteen?Ahdistuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä omahoito-ohjelma antaa apua ahdistukseen. Oletko taipuvainen juuttumaan murehtimiseen? Huolehditko asioista etukäteen?Ahminnan omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSyötkö häiritsevän usein niin paljon, että sinulle tulee huono olo? Koetko, että ruoka hallitsee sinua etkä sinä ruokaa?Aikuisten epilepsia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Aivojen ja muun hermoston toimintatutkimukset
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Akuuttipsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Alkoholin liikakäytön omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTuntuuko sinusta, että käytät liian paljon alkoholia? Haluatko vähentää alkoholinkäyttöäsi?Allergologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Anestesia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Apuvälinepalvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Autismikirjon häiriöt
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Dialyysi
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Digitaaliset ja psykososiaaliset hoidot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Edenneen Parkinsonin taudin hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Elinsiirrot
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Endokriininen kirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Endokrinologia ja parenkyymielinsairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Endometrioosin hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ensihoito
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluEnsihoitoa on äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan kiireellinen hoito jo kentällä. Tarvittaessa potilas kuljetetaan jatkohoitoon.Ensihoito Itä-Uudellamaalla
Palvelu7 kuntaaJulkinen palveluEnsihoitoa on äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan kiireellinen hoito jo kentällä. Tarvittaessa potilas kuljetetaan jatkohoitoon.Epilepsiakirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Epävakauden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOvatko ihmissuhteesi jatkuvasti sotkussa tai koetko mielialasi vaihtelevan voimakkaasti ja ennakoimattomasti?Erokriisin omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOletko juuri eronnut tai eron keskellä? Haluaisitko apua selviytyäksesi eteenpäin? Tämä ohjelma voi auttaa sinua.Eturauhassyöpäpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Foniatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Fysiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Fysioterapia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi fysioterapian tutkimuksiin tai hoitoon.Geriatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Geropsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Gynekologinen syöpäkirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Gynekologiset leikkaukset
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Gynekologisten syöpien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hammashoidon päivystys
Palvelu7 kuntaaJulkinen palveluHammashoidon päivystys on tarkoitettu äkillisistä suun tai hampaiden vaivoista kärsiville henkilöille.Hammashoito
Palvelu7 kuntaaJulkinen palveluSuun terveydenhuolto sisältää ennaltaehkäisevän hoidon, perushoidon ja rajoitetun erikoishoidon.Harvinaiset neurometaboliset ja -immunologiset sairaudet lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Harvinaiset sairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hematologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.HIPEC-toimenpiteet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Huuli- ja suulakihalkioiden hoito
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Huuli- ja suulakihalkiolapsen syömisongelmat
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Huuli- ja suulakihalkiot
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään alueen avohoidon akuuttitoiminnot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään alueen psykiatrian palvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinvointia luonnosta
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTiesitkö, että jo pelkästään oleileminen luonnossa alentaa verenpainetta, lievittää stressiä ja kohentaa mielialaa?Iho- ja allergiasairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ihosyöpäpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ihotaudit
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Infektiosairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Itsetunto- ja identiteettipulmien omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTuntuuko sinusta, että olet hukassa? Etsitkö omaa juttuasi? Ajatteletko, että sinulla on huono itsetunto?Kallon saumojen luutumishäiriöt
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kaverisuhteiden haasteiden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOnko sinun hankala tutustua muihin? Onko sinulla ongelmia kavereiden kanssa? Koetko vaikeaksi pitää puoliasi?Kehityshäiriöt ja oppimisvaikeudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kehon elintoimintojen mittaukset ja tutkimukset
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keskenmenon hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keuhko-, välikarsina- ja ruokatorvikirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keuhkosairaudet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kivunhoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kohdunkaulan solumuutoksien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kohdunkaulan syövän seulonta
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluHUSLAB järjestää kohdunkaulan syövän seulonnan Keski-Uudenmaan soten alueella. Seulontaan kutsutaan 25-65 -vuotiaat naiset 5 vuoden välein.Kohdunkaulasyövän seulonta
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kolorektaalikirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Korva-, nenä- ja kurkkutaudit
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Korvan epämuodostumat
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kotisairaalapalvelut
PalveluPorvooJulkinen palveluTietyissä tilanteissa potilas voi saada sairaalahoitoa kotonaan. Porvoolaisten kotisairaalapalvelun tuottaa HUS.Kuvantaminen
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluTavallisimpia kuvantamistutkimuksia ovat röntgen-, ultraääni- ja magneettitutkimukset. Tutkimuksiin tarvitset lääkärin tekemän lähetteen.Kuvantamisen ajanvaraus ja asiakaspalvelu
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kuvantamisen toimenpiteet ja isotooppihoidot
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kuvantamistutkimukset
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Käsikirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Käyttäytymisen säätelyn häiriöt lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Laboratorio
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluLaboratorioissa tutkitaan mm. veri-, virtsa- ja solunäytteitä ja tehdään testejä. Laboratoriotutkimuksiin tarvitset lääkärin tai hoitajan lähetteen.Laboratorion ajanvaraus ja neuvonta
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Laboratoriotutkimukset
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lantion ja alaraajojen kirurgisten ongelmien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluPohditko, miten voisit tukea ja vahvistaa vuorovaikutusta vauva- tai leikki-ikäisen lapsesi kanssa?Lapsettomuuden hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lapsiin kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTuntuuko sinusta, että seksuaalinen kiinnostuksesi kohdistuu lapsiin? Oletko huolissasi tästä ja pelkäät, että saattaisit edetä ajatuksista tekoihin?Lasten ahdistuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluHuolestuuko lapsesi herkästi asioista? Murehtiiko tai varmisteleeko hän asioita? Pelkääkö lapsesi kohtuuttomasti jotain?Lasten diabetes
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten elinsiirrot
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten epilepsia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten haastavan käytöksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelma sisältää tietoa ja harjoituksia, jotka ovat tehokkaita lapsen haastavan käytöksen vähentämisessä.Lasten hyytymishäiriöt
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten infektiot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten ja nuorten päivystykset
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten kantasolusiirrot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten neurokirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten ortopedia ja traumatologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten puhejännityksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelma on tarkoitettu tueksi vanhemmille, joiden lapsen on vaikea puhua tietyissä tilanteissa.Lasten suolisto-oireet ja ruoansulatuskanavan sairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten sydänleikkaukset
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten sydänsairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten syömisongelmien omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä ohjelma antaa tietoa pienten lasten syömisongelmista ja siitä, miten voit tukea lastasi.Lasten syöpä
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten univaikeuksien omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluLasten univaikeuksien omahoito-ohjelmasta saat tietoa lapsen nukkumisesta ja välineitä lapsen univaikeuksien voittamiseen.Lasten urologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrinen hoito vastaanotoilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrinen osastohoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenreuma
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lihavuuskirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Luukasvainpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Länsi-Uudenmaan alueen psykiatrian palvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Maksakirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Masennuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOletko alakuloinen ja väsynyt? Tuntuuko, etteivät asiat tuota samalla tavalla mielihyvää kuin ennen?Mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelma sisältää tietoa mielen hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä.Mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Mielialahäiriöt
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Munuaisen omaisluovutus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Mustasukkaisuuden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelma antaa tietoa mustasukkaisuudesta sekä tarjoaa työkaluja sen kanssa selviytymiseen.Naisten sterilisaatiot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistentautien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistentautien päivystys
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nepsypiirteisten lasten omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä ohjelma sopii sinulle, joka haluat saada tietoa neuropsykiatrisista piirteistä ja löytää myönteisiä keinoja tukea lastasi.Neurokirurgia
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neurologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neuromuskulaarisairaudet lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neuropsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neuropsykiatriset häiriöt lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neuropsykologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neuropsykologinen nettikuntoutus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian osastohoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorten ahdistuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKoetko olevasi ahdistunut? Huolehditko asioista etukäteen? Jätätkö asioita tekemättä ahdistuksen takia? Pelottaako kavereille jutteleminen?Oikeuspsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Onkovaskulaarinen keskus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Opiskelu-uupumuksen ehkäisyn omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOpiskelu-uupumuksen ehkäisyn omahoito-ohjelmasta saat tietoa uupumuksesta sekä välineitä sen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.Ortopedia ja traumatologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pakko-oireiden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluPakko-oireiden omahoito-ohjelma auttaa irtautumaan pakko-oireiden kierteestä.Palliatiivinen hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Paniikin omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä omahoito-ohjelma auttaa sinua pääsemään irti paniikkikohtauksista ja niihin liittyvistä peloista.Parisuhteen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämän omahoito-ohjelman työkaluista voi olla hyötyä, jos kaipaat parisuhteeseesi muutosta tai jos parisuhteessasi on ollut kriisi.Perinnöllisyysneuvonta
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pienten lasten psykiatrinen hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Plastiikkakirurgia
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon alueen psykiatrian palvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon röntgen-palvelut
PalveluPorvooJulkinen palveluRöntgenissä tehdään perusröntgentutkimuksia ja ultraäänitutkimuksia.Potilasohjeet laboratoriot ja kuvantaminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykoosin omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä omahoito-ohjelma sopii lieviä ja keskivaikeita psykoosioireita kokeville.Psykoosisairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykoottiset häiriöt lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puheterapia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puolustusvoimien psykiatrian polikliiniset palvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Päivystys
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluKun olet hakeutumassa sairaalan päivystyspoliklinikalle, soita ensin Päivystysavun maksuttomaan numeroon 116117.Pääkaupunkiseudun nuorisopsykiatrian poliklinikkapalvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Rahaongelmien omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelma pitää sisällään tietoa ja neuvoja raha-asioiden hoitamisesta sekä harjoituksia, joissa pohdit käyttäytymis- ja ajatusmallejasi.Raskaana olevien ja synnyttäjien päivystys
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluSoitathan aina synnytyssairaalaasi ennen tuloasi.Raskaudenkeskeytykset
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Raskaus- ja vauva-ajan mielen hyvinvoinnin omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelmassa käydään läpi odotus- ja vauva-ajan mielen hyvinvointia.Raskausajan vastaanotot
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ravitsemusterapia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.ReDirection - Laittoman kuvamateriaalin käyttäjän omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluReDirection omahoito-ohjelma on anonyymi kuntouttava ohjelma. ReDirection omahoito-ohjelma perustuu kognitiiviseen käyttäytymisteoriaan.Rentoutus ja hengitys
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOhjelmassa opit harjoituksia, joita voit hyödyntää arjessasi. Pohdit samalla, mitä asioita voisit muuttaa, jotta rentous olisi osa elämäntapaasi.Reumatologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Riippuvuuspsykiatria
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Rintarauhaskirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Rintasyöpäpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Röntgen
Palvelu7 kuntaaJulkinen palveluHUS järjestää röntgen-palveluita Itä-Uudenmaan terveyskeskuksissa.Saapumisohjeet kuvantaminen
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sairaalapapit HUSin sairaaloissa
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sarveiskalvonsiirtoleikkaus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Seksuaalisuuden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSeksuaalisuuden omahoito-ohjelma sopii kaikille, jotka haluavat pohtia seksuaalisuuttaan ja seksuaalista hyvinvointiaan.Seksuaaliväkivallan uhrien tutkimus ja hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Selkä- ja kaularankasairaudet
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Selkäydinvammojen moniammatillinen hoito
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sikiölääketiede
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmänpohjakuvaus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmätaudit
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sisätautien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sosiaalisen jännittämisen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä omahoito-ohjelma tarjoaa apua sosiaalisten tilanteiden pelkoon.Sosiaalityö
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sukupuoli-identiteetin jäsentämisen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä ohjelma on tarkoitettu sinulle, joka pohdit sukupuoltasi.Sukupuolitautien hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suolistosyöpien seulonta
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluSuolistosyövän seulonnan tarkoitus on havaita suolistosyöpä oireettomassa varhaisvaiheessa, jolloin se on todennäköisemmin parannettavissa.Suolistosyöpäpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suolistosyövän seulonta
Palvelu39 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suu- ja leukakirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suun terveydenhuolto
PalveluPorvooJulkinen palveluSuun terveydenhuolto sisältää ennaltaehkäisevän hoidon, perushoidon ja rajoitetun erikoishoidon.Suusairauksien päivystys
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluVastaamme suusairauksien ilta-, yö- ja viikonloppupäivystyksistä.Sydänkirurgia
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sydänsairaudet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Synnytys
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluSynnytys käynnistyy supistuksilla tai lapsiveden menolla. Soitathan aina synnytyssairaalaasi ennen tuloasi.Synnytyssairaalan valinta ja tutustumiskäynnit
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluSynnytys käynnistyy supistuksilla tai lapsiveden menolla. Soitathan aina synnytyssairaalaasi ennen tuloasi.Syömisen ja kehonkuvan ongelmien omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSyömisen ja kehonkuvan omahoito-ohjelmasta saat tietoa syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista sekä välineitä niiden selättämiseen.Syömishäiriön omahoito-ohjelma läheiselle
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä ohjelma antaa syömishäiriöön sairastuneen läheiselle keinoja sairastuneen motivointiin kohti toipumista.Syömishäiriöt
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Syömishäiriöt lapsilla
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Syövän hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sädehoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tehohoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tekonivelkirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tekonivelpotilaan hoitopolku
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tietoisen läsnäolon omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluSaat tietoa siitä, mitä hyväksyvä tietoinen läsnäolo on ja kuinka tietoisuustaitoharjoitusten avulla voi tukea mielen hyvinvointia.Toiminnallisten häiriöiden hoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Toimintaterapia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Trombektomia eli suonitukoksen mekaaninen avaus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tukea syöpähoidoissa
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tukielinkirurgia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tunnelukkojen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTunnelukot voivat ilmetä esimerkiksi vaikeutena tunnistaa tai säädellä omia tunteita. Tunnelukkojen avaaminen vapauttaa omaa ajattelua ja toimintaa.Tutkimus-, akuutit ja konsultoivat (TAK) palvelut
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Töihin paluun omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTöihin paluun omahoito-ohjelmasta saat tukea näiden asioiden käsittelyyn. Ohjelma sisältää tietoa ja harjoituksia.Unettomuuden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluUnettomuuden omahoito-ohjelma antaa tietoa unesta ja unettomuudesta.Uniapnea
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Unihäiriöpoliklinikan toiminta
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Urogynekologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Urologia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uudenmaan nuorisopsykiatrian avohoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uupumuksen omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluUupumuksen omahoito-ohjelma sisältää tietoa ja apua uupumukseen. Ohjelmasta löytyy harjoituksia, jotka elvyttävät kehoasi ja mieltäsi.Vastasyntyneiden osasto- ja tehohoito
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Vatsaelinkirurgia ja endoskopia
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Verisuonikirurgia
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Viiltelyn omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTämä omahoito-ohjelma tarjoaa apua viiltelystä eroon pääsemiseksi.Yksinäisyyden omahoito-ohjelma
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTässä ohjelmassa saat tietoa pitkittyneestä yksinäisyydestä ja välineitä sen voittamiseen.Yläraajakirurgiset leikkaukset
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Äidinmaidon luovutus
Palvelu24 kuntaaJulkinen palveluTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Mielenterveystalo.fi -palvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiKaikille täysin avoin ja maksuton julkisen terveydenhuollon palvelu
Rajaa listaa
Näytetään 4 asiointikanavaa
Myrkytystietokeskus
PuhelinasiointiKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puhelin:Puhelin0800147111(pvm/mpm)Puhelin09471977(pvm/mpm)Päivystysapu 116117
PuhelinasiointiKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puhelin:Päivystysapu116117(pvm/mpm)Äidin lääkeneuvonta - Teratologinen tietopalvelu
PuhelinasiointiKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puhelin:Puhelin0947176500(pvm/mpm)Äidinmaitokeskus
Puhelinasiointi24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puhelin:0947173737(pvm/mpm)0504070025(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 266 palvelupaikkaa
Aikuispsykiatrian poliklinikka, Tammisaari
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Aikuispsykiatrian päiväyksikkö, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Aivovammapoliklinikka, Paciuksenkatu
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Akuuttipsykiatrian hoitotiimi (Silta), Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Apuvälinekeskus, Ruskeasuon yksikkö
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Armilan laboratorio
Palvelupaikka9 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Armilan röntgen
Palvelupaikka33 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Askolan liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Avohoidon tukiosasto, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Diabetes- ja verisuonitukospoliklinikka, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Elielinaukion röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Elimäen laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Espoon sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Etelä-Karjalan keskussairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Etelä-Karjalan keskussairaalan röntgen
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Foniatrian poliklinikka, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Fysioterapeutit, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Fysioterapeutit, Syöpäkeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Glaukooma ja neuro-oftalmologia, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTreatment or examinations at us requires that you have a referral.Haagan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Haartmanin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Haartmanin sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hakunilan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Haminan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hangon laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Herttoniemen sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Honkaharjun laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Honkaharjun röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyrylän laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään Willan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Hyvinkään yhteispäivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Iho- ja allergiasairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Iho- ja allergiasairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ihopatologian laboratorio, Iho- ja allergiasairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Imatrankosken laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Inkoon laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ison Omenan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ison Omenan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Jaalan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Jorvin sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Jorvin sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Jorvin sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Jorvin yhteispäivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Joutsenon laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Järvenpään laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Järvenpään röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kalajärven liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kalasataman laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kampin laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karhulan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karjaan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karjalohjan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karkkilan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karkkilan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Karsastusyksikkö, Suu- ja hammaskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Katriinan sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Katriinan sairaalan röntgen
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kauniaisten laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keltakankaan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keravan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keravan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Keskisen Uudenmaan nuorisopsykiatrian päiväyksikkö
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kilon laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kipuklinikka, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kirkkonummen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kirkkonummen röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kirurginen sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kirurgisen sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kivenlahden liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen fysiologia ja isotooppi, Etelä-Karjalan keskussairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Jorvin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen fysiologia, Hyvinkään sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen fysiologia, Peijaksen sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen fysiologia, Puistosairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia A, Jorvin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia B, Jorvin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Etelä-Karjalan keskussairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Hyvinkään sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Kymenlaakson keskussairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Lohjan sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Meilahden sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Peijaksen sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Porvoon sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Raaseporin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kliininen neurofysiologia, Uusi lastensairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikka, Paciuksenkatu
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Korson laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystys, Kirurginen sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kotkansaaren laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kouvolan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kuntoutuspoliklinikka, Porvoo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kuntoutuspsykiatrian hoitotiimi, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kymenlaakson keskussairaalan isotooppiyksikkö
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kymenlaakson keskussairaalan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Kymenlaakson keskussairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Laakson sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lapinjärven laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaPalvelemme Lapinjärven laboratoriossa ajanvarauksella.Lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikkö, Tallberginkatu
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten päivystys, Hyvinkään sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten päivystys, Jorvin sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lasten päivystys, Uusi lastensairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian akuuttiosasto, Töölö
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian hoito-osasto, Töölö
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian intensiivihoidon yksikkö, Diakonissalaitos
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian päiväosasto, Töölö
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian syömishäiriöyksikkö, Sörnäinen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian tutkimus-, akuutti- ja konsultaatioyksikkö, Itäinen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian tutkimus-, akuutti- ja konsultaatioyksikkö, Keskinen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian tutkimus-, akuutti- ja konsultaatioyksikkö, Läntinen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian tutkimus-, akuutti- ja konsultaatioyksikkö, Pohjoinen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotot, Lohja ja Länsi-Uusimaa
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotot, Malmi
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotot, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotot, Raasepori
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotto, Loviisa
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotto, Porvoo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lastenpsykiatrian vastaanotto, Sipoo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lauttasaaren liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Leirin laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lemin laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Leppävaaran laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Leppävaaran röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lisääntymislääketieteen yksikkö, Tilkan Viuhka
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lohjan sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lohjan sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lohjan sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Lohjan terveyskeskuksen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Loviisan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Loviisan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Luumäen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Länsimäen liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Malmin sairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Malmin sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Malmin sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Malmin yhteispäivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Masalan liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Maunulan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden kolmiosairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden sairaalan isotooppiyksikkö
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden sairaalan magneetti
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden siltasairaala
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden siltasairaalan röntgen
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden tornisairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden tornisairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Meilahden yhteispäivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Miehikkälän laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Myllypuron laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Myrskylän laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Myyrmäen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Myyrmäen röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Mäntsälän laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Mäntsälän röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistenklinikan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistenklinikan magneetti
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistenklinikan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistenklinikka
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistentautien ja synnytysten päivystys, Hyvinkään sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Naistentautien poliklinikka, Ruoholahti
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neurologian kuntoutustutkimusyksikkö, Paciuksenkatu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neurologian poliklinikka, Nordenskiöldinkatu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neurologinen kuntoutusosasto 1, Nordenskiöldinkatu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Neurologinen kuntoutusosasto 2, Nordenskiöldinkatu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nikkilän laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nummelan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nummen liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian hoitotiimi INTRO, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian poliklinikka, Järvenpää
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian poliklinikka, Lohja ja Vihti
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian poliklinikka, Matinkylä
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian poliklinikka, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nuorisopsykiatrian päiväyksikkö, Raaseporin mielenterveyskeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nurmijärven kirkonkylän laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nurmijärven Klaukkalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Nurmijärven röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ohkolan sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Oikeuspsykiatrian poliklinikka, Auroran sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Oulunkylän laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Palliatiivinen keskus, Syöpäkeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Parikkalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Parikkalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Peijaksen sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Peijaksen sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Peijaksen sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Peijaksen yhteispäivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pienten lasten psykiatrian päiväkeskus, Sörnäistenkatu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pienten lasten psykiatrian yksikkö, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pihlajamäen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pitäjänmäen liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pohjan liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pornaisten laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon terveyskeskuksen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Porvoon terveyskeskuksen röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykiatriakeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykiatrian konsultaatiopoliklinikka, Meilahti
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Psykoosipoliklinikka, Leppävaara
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puistolan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puistosairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Puistosairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pukkilan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pusulan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Pyhtään laboratorio, Siltakylä
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Päivystys, Lohjan sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Päivystys, Naistenklinikka
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Päivystyspoliklinikka, Porvoon sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Raaseporin päivystys
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Raaseporin sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Raaseporin sairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Raaseporin sairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ratamokeskuksen laboratorio
Palvelupaikka6 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Rautjärven laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ruokolahden laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Ruotsinkieliset lastenpsykiatrian vastaanotot, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Samarian laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Samarian röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sammatin liikkuva näytteenottopalvelu
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sammonlahden laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Savitaipaleen laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Selkäydinvammakeskus, Nordenskiöldinkatu
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sikiöseulontayksikkö, Bulevardi 22
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmä-korvasairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmätautien kuntoutuspoliklinikka, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmätautien perinnöllisyyspoliklinikka, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmätautien päivystyspoliklinikka, Silmä-korvasairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Silmätautien verkkokalvopoliklinikka, Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sipoon röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Siuntion laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sosiaalityöntekijät, Foniatrian poliklinikka Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sosiaalityöntekijät, Kipuklinikka Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sosiaalityöntekijät, Silmätautien kuntoutuspoliklinikka Ruskeasuo
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka, Pasila
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suun perusterveydenhuollon ilta- ja viikonloppupäivystys, Puistosairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikkö, Suu- ja hammaskeskus
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sydän- ja keuhkokeskuksen tutkimusyksikkö
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Sydänpoliklinikka, Postitalo
PalvelupaikkaKoko SuomiTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Syöpäkeskuksen röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Syöpäkeskus
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Söderkullan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Taipalsaaren laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.TAK-poliklinikka, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.TAK-poliklinikka, Tikkurila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tapiolan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tehostetun avohoidon yksikkö, Järvenpää
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tehostetun avohoidon yksikkö, Lohja
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tikkurilan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tikkurilan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Toiminnallisten häiriöiden poliklinikka, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tullinpuomin laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Tuusulan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Unihäiriöpoliklinikka, Pasila
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Urologian poliklinikka ja endoskopiayksikkö, Peijaksen sairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uuden lastensairaalan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uuden lastensairaalan magneetti
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uuden lastensairaalan röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Uusi lastensairaala
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Valkealan laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Veikkolan laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Vihdin röntgen
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Virolahden laboratorio
Palvelupaikka39 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.Vuosaaren laboratorio
Palvelupaikka24 kuntaaTarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Ahdistuksen omahoito-ohjelma
VerkkosivuKoko SuomiJos kaipaat tilanteeseen muutosta, voi ahdistuksen omahoito-ohjelmasta olla sinulle hyötyä.Terapianavigaattori
VerkkosivuKoko SuomiTerapianavigaattori kerää tiedot, joita terveydenhuollon yksikkö tarvitsee ohjatakseen asiakkaan sopivaan psykososiaaliseen hoitoon.
Osoite
Meilahden sairaala-alue
Haartmaninkatu 4
00290 Helsinki
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 1567535-0
Puhelinnumero
Vaihde
+358 94711 (pvm/mpm)
Verkkosivu
HUSin verkkosivut
www.hus.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Stenbäckinkatu 9
00290 Helsinki