Hyvinkään kaupunki
Organisaatio
Hyvinkää on kasvanut talousalueensa keskukseksi. Mainio logistinen sijainti ja erinomaiset liikenneyhteydet ovat tuoneet kaupunkiimme suuren joukon menestyviä yrityksiä.
Kaupunki on säilyttänyt luonnonläheisyytensä ja tarjoaa ulkoilijalle ja liikunnan ystävälle erinomaiset harrastusmahdollisuudet esimerkiksi Sveitsin alueen kohteissa; luonnonpuistossa, uimalassa ja laskettelukeskuksessa.
Mitä palveluja voin saada?
Aikuislukiokoulutus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAikuislukiokoulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat suorittaa lukion koko oppimäärän tai yksittäisten aineiden oppimääriä.Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Ankkuritoiminta
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluAnkkuritoiminnan tavoitteena on nuoren hyvinvoinnin edistäminen sekä rikosten ja syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAsemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluAumasta eli lannan patteroinnista tehdään etukäteen ilmoitus kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.Avoin varhaiskasvatuspalvelu
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAvoimien päiväkotien toiminta perustuu aktiiviseen ja mukavaan yhdessäoloon.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät avustajapalvelut, muut opetuspalvelut sekä erityiset apuvälineet.Digituki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupunginkirjasto tarjoaa monipuolista digineuvontaa.Elintarvikekontaktimateriaalialan toimijan ilmoitus toimipaikastaan ja toiminnastaan
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluElintarvikekontaktimateriaalin valmistajan, jatkojalostajan ja maahantuojan pitää tehdä elintarvikelain mukainen ilmoitus toiminastaan.Eläinlääkäripalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPeruseläinlääkäripalvelua saa kunnalta arkipäivisin virka-aikana ja kiireellistä eläinlääkäriapua kaikkina vuorokaudenaikoina.Eläinlääkäripäivystys
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEläinlääkäripäivystys viikonloppuisin ja arki-iltaisin on järjestetty yhdessä Riihimäen seudun, Janakkalan ja Hämeenlinnan kanssa.Eläinsuojelu
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMikäli epäilet eläinsuojeluongelmaa, voit tehdä ilmoituksen kunnan valvontaeläinlääkärille tai poliisille.Erityisvarhaiskasvatus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKunta pyrkii löytämään lapsellenne sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon, joka on huolenpitoa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Esiopetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPerusopetuslain mukainen esiopetus on velvoittavaa; lapsen on vuotta ennen kouluun menoa osallistuttava esiopetukseen.Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus perhepäivähoidossa
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEsiopetukseen osallistuvilla on oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen.Etsivä nuorisotyö
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö auttaa sellaisia alle 29-vuotiaita, jotka ovat koulutuksen, työmarkkinoiden tai muiden tarvitsemiensa palveluiden ulkopuolella.Henkilöstön osaamisen kehittämisneuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHenkilöstön osaamisen kehittämisneuvonta auttaa koulutus- ja kehittämishankkeiden käynnistämisessä.Hoitajan palkkaaminen kotiin
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHuoltaja voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea.Hyvinkään kaupungintalon aulan vuokraus ja käyttö
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupungintalon aulaa vuokrataan kokous- ja tapahtumakäyttöön.Hyvinkään Villatehtaan toimitilapalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluVillatehdas tarjoaa korkealuokkaisia ja edustavia toimitiloja erikokoisille yrityksille ja organisaatioille.Ilmoitus alkutuotantopaikasta
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluAlkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta alkutuotannon toiminnasta tulee ilmoittaa kirjallisesti kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.Ilmoitus elintarviketoiminnasta
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluElintarvikehuoneistosta on tehtävä ilmoitus sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluJätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan on tehtävä toiminnastaan ilmoitus kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristöilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista.Ilmoitus vedenjakelusta yleisötilaisuuksissa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluIlmoitus yleisötilaisuuden vedenjakelusta kunnalle.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluHyvinkääJulkinen palveluJoustavalla perusopetuksella vähennetään perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäistään syrjäytymistä.Julkisten hankintojen neuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluJulkisten hankintojen neuvonta tarjoaa pk-yrityksille tukea julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa.Jätehuollon viranomaispalvelut
Palvelu13 kuntaaJulkinen palveluJätehuollon viranomaispalveluihin voit olla yhteydessä erilaisiin jätehuoltoviranomaiselle osoitettaviin hakemuksiin ja ilmoituksiin liittyen.Jäteneuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluJokaisella jätettä tuottavalla on jätelain mukaan velvollisuus huolehtia jätteistään asianmukaisesti.Jätteenkuljetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaikkien jätettä tuottavien on jätelain mukaan liityttävä järjestetyn jätteenkuljetuksen piiriin. Kunta järjestää asumisjätteen käsittelyn.Jätteiden keräys ja vastaanotto
PalveluHyvinkääJulkinen palveluJokaisella jätettä tuottavalla on jätelain mukaan velvollisuus huolehtia jätteistään asianmukaisesti.Kansalaisopisto
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKansalaisopisto on avoin oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuden omaehtoiselle oppimisille ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.Karttapalvelu
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään karttapalvelu on julkinen tietopalvelu, jossa voit tarkastella karttoja ja ilmakuvia sekä teemoittain luokiteltuja kohdetietoja.Kasvuyrityspalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKasvuyrityspalvelut tarjoavat neuvontaa ja tukea kasvuyrityksille, joilla on hyvin valmisteltu liiketoimintasuunnitelma.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluLupa yleisen alueen tilapäisestä käyttämisestä tarvitaan aina, kun toimitaan kaupungin katualueella tai muulla yleisellä alueella.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAsemakaava-alueella olevien katujen, torin, puistojen ja muiden näihin verrattavien yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.Kaukolämpö
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään Lämpövoima Oy tuottaa kaukolämpöä Hyvinkäällä.Kehityspalvelut teknologia-alan yrityksille
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTeknologiakeskus TechVilla auttaa teknologia-alalla toimivia yrityksiä kasvamaan, kansainvälistymään ja menestymään.Kirjastopalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupunginkirjaston tilat, kokoelmat ja palvelut ovat kaikille avoimia. Hyvinkäällä on pääkirjasto sekä lähikirjasto Hakalassa.Koirapuistot
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKoirapuistot mahdollistavat koiran ulkoiluttamisen vapaana, aidatulla alueella, taajama-alueella.Korkotukilainahakemusten vastaanotto
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKorkotukilainoja voidaan hakea vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankkimiseen ja perusparantamiseen sekä vuokratalojen hankintaan.Koulukuljetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEsi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluYhdistykset, säätiöt ja muut yhteisöt sekä yksittäiset kuntalaiset voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia ja tukeaKulttuuripalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkäällä on monipuolinen kulttuuritarjonta, ja Hyvinkäällä järjestetään runsaasti kulttuuritapahtumia.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPäivähoitopaikka 20 tuntia/viikko kaikille alle 7-vuotiaille lapsille Hyvinkäällä.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKunnan viralliset ilmoitukset on luettavissa virallisella ilmoitustaululla sekä kaupungin kotisivuilla.Kunnan vuokra-asunnot
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään Vuokra-asunnot Oy tarjoaa edullisia ja monipuolisia vuokra-asuntoja hyvinkääläisille sekä toteuttaa osaltaan kaupungin asuntopolitikkaa.Kuntosalipalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupungin kuntosaleilla on hyvät mahdollisuudet kuntosaliharjoitteluun.Lapsen kehityksen ja oppimisen tuki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluVarhaiskasvatuksen tavoitteena on lasten tasapainoisen kehityksen ja oppimisen edistäminen. Lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan.Leikkipuistot
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaupungin leikkipuistojen tarkoitus on tarjota turvallisia, monipuolisia ja virikkeellisiä leikkiympäristöjä.Lemmikkieläinten hautausmaa
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLemmikkieläinten hautausmaalle voi lunastaa hautapaikan lemmikille.Liiketoiminnan kehittämisneuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLiiketoiminnan kehittämisneuvonta tukee liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä.Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLiikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.Liikuntapaikat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaupunki tarjoaa harrastuspaikkoja liikunta- ja urheiluseuroille sekä omatoimisesti liikuntaa harrastaville.Liikuntatilojen ja -paikkojen varaaminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLiikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat hakea vakio- ja tilapäiskäyttövuoroja kunnan omistamiin liikuntapaikkoihin.Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTaajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin.Lukiokoulutuksen opinto-ohjaus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLukiolaisilla on oikeus opinto-ohjaukseen, joka tukee opiskelijaa ja auttaa valmistautumaan lukion jälkeisiin opintoihin ja työelämään.Lukiokoulutus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään lukiossa on mahdollisuus suorittaa laaja-alaisesti yleissivistäviä opintoja.Lupapiste kauppa
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkäällä on otettu käyttöön Lupapiste kauppa.Löytöeläinpalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluIrrallaan tavatun ja talteen otetun koiran, kissan tai muun pienikokoisen seura- tai harrastuseläimen voi toimittaa kunnalle tilapäiseen hoitoon.Maa-aineslupa ja ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen tarvitaan lupa. Myös kotitarveotosta tulee tehdä ilmoitus.Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMaahanmuuttajien oman äidinkielen opetus ei ole lakisääteistä, mutta oppilaat voivat saada kunnan järjestämää oman äidinkielen opetusta.Maahanmuuttajien palveluohjaus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKotouttamispalvelut Mosaiikki tarjoaa lakisääteistä alkuvaiheen ohjausta ja neuvontaa kaikille maahanmuuttajille heidän tuloperusteestaan riippumatta.Maahanmuuttajien valmistava opetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMaahanmuuttajien valmistavaa opetusta voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluMaisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muuta näihin verrattavaan toimenpiteeseen tarvitaan maisematyölupa.Matkailuneuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään matkailuneuvonta tarjoaa maksutonta informaatiota kaupungista.Matonpesupaikat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMatonpesupaikoilla kaupunkilaiset voivat omatoimisesti pestä mattoja.Mentorointi- ja yrityskummipalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMentorointi on kokeneen kumppanin antamaa, yleensä maksutonta neuvontaa yrityksellesi.Minustako yrittäjä? -infotilaisuus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAloittavan yrityksen infotilaisuus antaa kattavat perustiedot yritystoiminnasta ja apua oman liikeidean kehittämiseen.Museopalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluMuseot vaalii, tutkii, tallentaa ja esittelee oman alueensa historiaa ja visuaalista kulttuuria.Nuorisotilat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOhjattua nuorisotoimintaa järjestetään kahdella keskustan nuorisotilalla.Nuorisotyö
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKunta tekee ennalta ehkäisevää nuorisotyötä järjestämällä kohdennettua ja perusnuorisotyötä.Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluNuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai tapahtumien järjestämiseen.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluAlle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.Nuorten työpajat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluNuorten työpajat ovat alle 29-vuotiaille nuorille tarkoitettuja toiminta- ja tukikeskuksia.Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOjitusta koskevat erimielisyydet ratkaisee joissakin tapauksissa kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.Omistajanvaihdosneuvonta ja yrityskaupat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOmistajanvaihdosneuvonta auttaa perheen sisäisissä sukupolvenvaihdoksissa sekä työntekijälle tai ulkopuoliselle taholle myymisessä.Opiskeluhuolto lukiokoulutuksessa
PalveluHyvinkääJulkinen palveluLukion opiskelijahuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.Oppilaanohjaus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOpinto-ohjaajan ohella jokaisen opettajan ja koulunkäynninohjaajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta.Painotettu opetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.Palautteen antaminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPalautetta voi jättää kaupungin nettisivujen kautta.Palstaviljelyalueen vuokraaminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluViljelypalstalla tarkoitetaan pienialaista peltoaluetta, joka kaupunkilaisen on mahdollista vuokrata omaan käyttöön puutarhaviljelyä varten.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluIltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.- ja 2.- vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on päätös erityisestä tuesta.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluHyvinkääJulkinen palveluErityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten.Perusopetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPerusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.Puistot ja viheralueet
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaupungin puistojen ja viheralueiden tarkoitus on tarjota monipuolisia, viihtyisiä, rauhoittavia, toiminnallisia ja turvallisia viheraluepalveluita.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa.Pysäköinninvalvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupungin pysäköintivalvonta palvelee pysäköinninvalvontaan liittyvissä asioissa.Rahoitusneuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRahoitusneuvonta kertoo eri rahoitusvaihtoehdoista, ja niiden soveltuvuudesta liiketoiminnan tarpeisiin.Rajan näyttö
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRajan näyttö on epävirallinen mittaustoimenpide rajan paikan selvittämiseksi.Rajankäynti asemakaava-alueella
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRajankäynti on virallinen tontin rajan mittaustoimenpide, josta tehdään merkintä kiinteistörekisteriin.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Rakentamisen neuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluRakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa sinua kaikissa rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä sähköisen Lupapiste.fi -palvelun kautta.Rasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKiinteistöä varten voidaan perustaa rasite toisen kiinteistön alueelle.Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa
PalveluHyvinkääJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.Ryhmäperhepäivähoito
PalveluHyvinkääJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella myös kunnallisesta perhepäivähoidosta.Suomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluHyvinkääJulkinen palveluSuomen tai ruotsin opetukseen toisena kielenä on oikeus niillä oppilailla, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi, ruotsi tai saame.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Taiteen perusopetus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTaiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille.Talous- ja jäteveden laskutus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluVesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla.Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluJätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen edellyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupaa.Tapahtumajärjestäjille suunnatut palvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaupunki tukee tapahtumien järjestämistä Hyvinkäällä tarjoamalla erilaisia tuki- ja neuvontapalveluita tapahtumien järjestäjille.Tapahtumakalenteri
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTapahtumakalenterista näet ajankohtaiset ja tulevat tapahtumat Hyvinkäällä.Terveydensuojelulain mukainen ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluToiminnasta, josta voi aiheutua terveyshaittaa, on tehtävä terveydensuojelulain mukainen ilmoitus.Tilapäinen varhaiskasvatus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHuoltajat, jotka tarvitsevat lapselleen hoivaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen parkkihoitoon.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkää tiedottaa kiinteistönomistajille yritysten tilatarpeista sekä vuokraa omia liike- ja toimitiloja yritysten ja yhteisöjen eri tarpeisiinToiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupunki vastaa asemakaava-alueella tonttien lohkomistoimituksista.Tonttijako
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTonttijako on suunnitelma asemakaavan mukaisen korttelialueen jakamisesta tonteiksi.Torimyyntipaikkojen vuokraus
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKaupungin kauppatorilta voi vuokrata torimyyntipaikkoja.Tuettu harrastus- ja kerhotoiminta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKotihoidossa olevat 2-5-vuotiaat lapset voivat osallistua kunnan avoimen varhaiskasvatuksen kerhoihin.Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa sekä tukkumyynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää luvan ja tukkumyynti on ilmoituksenvaraista toimintaa.Tupakointikiellon hakeminen taloyhtiöön
PalveluHyvinkääJulkinen palveluTaloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa.Työllisyyspalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkään kaupunki järjestää erilaisia työllistämispalveluja kuntalaisille, jotka tarvitsevat työllistymiseensä tukea.Uimala- ja liikuntapalvelut
PalveluHyvinkääJulkinen palveluSveitsin uimala tarjoaa uimala-, liikunta- ja liikunnanohjauspalveluja.Uimarannat ja maauimalat
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHyvinkäällä voi uida kesäisin Sveitsin uimalassa, maauimaloissa ja uimarannoilla. Talvisin Sveitsin uimalan hyppyallas on avantouintikäytössä.Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
PalveluHyvinkääJulkinen palveluKunnan ympäristöviranomainen voi tietyin perustein myöntää rakennettavalle kiinteistölle vapautuksen liittymisestä vesi- tai viemäriverkkoon.Varhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluHyvinkääJulkinen palveluHuoltajat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.Vesihuolto
PalveluHyvinkääJulkinen palveluVesihuollon tehtävänä on turvata väestölle moitteeton talousvesi sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien käsittely.Vesiliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluKaikilla moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun tai harjoitukseen tarvitaan yleensä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa.Wilma
PalveluHyvinkääJulkinen palveluWilma on Hyvinkään kouluissa käytössä oleva internetpalvelu kodin ja koulun vuorovaikutuksen avuksi.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluHyvinkääJulkinen palveluOppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan oppimiselle asetettavan tavoitetason määrittelemistä hänen edellytystensä mukaiseksi.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluHyvinkääYksityinen palveluHuoltajat voivat halutessaan valita yksityisen varhaiskasvatuksen, joka on yritysten, yhteisöjen tai järjestöjen tuottamaa ja kunnan valvomaa.Yksityinen päiväkotihoito
PalveluHyvinkääYksityinen palveluYksityinen päiväkotihoito on yritysten, yhteisöjen tai järjestöjen tuottamaa, kunnan valvomaa ja varhaiskasvatuslain säätelemää toimintaa.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluKoeluonteista toimintaa harjoittava yritys tai toimija on velvollinen ilmoittamaan asiasta kunnalle viimeistään 30 päivää ennen sen aloittamista.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Lupa tai muu velvoiteHyvinkääJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle.Yrittäjyysvalmennukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluYrittäjyysvalmennukset antavat kattavan kuvan yrittämisen arjesta.Yrityksen perustajan neuvonta
PalveluHyvinkääJulkinen palveluYrityksen perustajan neuvonta auttaa oman yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa. Neuvontaa on tarjolla verkossa, puhelimitse ja kasvokkain.Yritysten avainhenkilöiden valmennukset
PalveluHyvinkääJulkinen palveluYrityksille suunnatut valmennukset ovat tehokas tapa kehittää johdon ja avainhenkilöiden liiketoimintaosaamista.Yritysten yhteistyöverkostot
PalveluHyvinkääJulkinen palveluPalvelu auttaa yritystä rakentamaan alihankkija- ja yhteistyöverkostoja.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Asiakaspalautejärjestelmä, verkkoasiointi
VerkkoasiointiHyvinkääAnna palautetta, ilmoita korjaustarpeesta tai kysy Hyvinkään kaupungin palveluista.Asumisoikeuden järjestysnumerot, sähköinen asiointipalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiVerkkopalvelu, jonka kautta voi hakea uutta järjestysnumeroa tai tarkastella voimassa olevia asumisoikeusjärjestysnumeroitaan.Asumisoikeusjärjestysnumerohakemus, verkkolomake
VerkkoasiointiKoko SuomiVerkkopalvelu, jonka kautta voi hakea uutta järjestysnumeroa tai tarkastella voimassa olevia asumisoikeusjärjestysnumeroitaan.Hakemus päiväkotiin, perhepäivähoitoon ja ilmoittautuminen esiopetukseen
VerkkoasiointiHyvinkääSähköinen hakemus päiväkotiin, perhepäivähoitoon, kerhoon ja ilmoittautuminen esiopetukseen.HyVa sähköinen hakemus
VerkkoasiointiHyvinkääVoit hakea vuokra-asuntoa täyttämällä sähköisen hakemuksen Hyvinkään Vuokra-asuntojen verkkosivuilla.Hyvinkään Lämpövoiman sähköinen asiakaspalvelu
VerkkoasiointiHyvinkääHyvinkään Lämpövoiman sähköisen asiakaspalvelun kautta voi tehdä vikailmoituksen, antaa palautetta ja saada neuvontaa.Hyvinkään terveydenhuollon verkkoasiointi
Verkkoasiointi6 kuntaaHyvinkään alueella on käytössä KEU-Soten sähköinen asiointi terveyspalveluissa.Ratamo-verkkokirjasto
Verkkoasiointi3 kuntaaRatamo-verkkokirjaston kautta voit tehdä varauksia ja aineistohakuja, sekä tarkastaa omat lainat ja hoitaa uusimiset.Villatehtaan varauspalvelu
VerkkoasiointiHyvinkääVillatehdas on erinomainen kokous-, koulutus- ja seminaarikeskus erikokoisille ryhmille.Wilma verkkoasiointi
VerkkoasiointiHyvinkääWilman kautta opettajat, oppilaat ja oppilaiden huoltajat pitävät yhteyttä.
Elintarvikehuoneiston ilmoitus
LomakeHyvinkääElintarvikealan toimijan on tehtävä kirjallinen ilmoitus elintarvikehuoneistosta ympäristöterveydenhuoltoon.Hyvinkään kaupungintalon aulan varauslomake (tulostettava)
LomakeHyvinkääVaraustietolomake kaupungintalon aulan varaukseen.Ilmoituslomake alkutuotantopaikasta
LomakeHyvinkääAlkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta on tehtävä ilmoitus hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista.Ilmoituslomake vedenjakelusta yleisötilaisuuksissa
LomakeHyvinkääIlmoitus yleisötilaisuuden vedenjakelustaKontaktimateriaalitoimijan ilmoituslomake
LomakeHyvinkääElintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvat materiaalit ja tarvikkeet.Tupakointikieltohakemuslomake
LomakeHyvinkääTupakointikieltohakemus asuntoyhteisölle.
Asemakaavoitus
VerkkosivuHyvinkääAsemakaavoituksen sivuilta löydät vireillä ja voimassa olevat asemakaavat, kaavoitusohjelman, kaavoituskatsaukset ja maankäytön toteutusohjelman.Asiakaspalautejärjestelmä
VerkkosivuHyvinkääAnna palautetta, ilmoita korjaustarpeesta tai kysy Hyvinkään kaupungin palveluista.Asumisoikeusasunnon hakeminen
VerkkosivuKoko SuomiPalvelusivut, joilta löytyy tietoa asumisoikeusasunnon hakemiseen.Avustukset / kulttuuri- ja vapaa-aika
VerkkosivuHyvinkääOhjeet ja lomakkeet avustusten hakemiseen löytyvät kaupungin internet-sivuilta.Hakemus nuorten työpajoille
VerkkosivuHyvinkääHyria säätiön sivuilta löydät hakemuksen nuorten työpajoille.HyVa verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääHyvinkään Vuokra-asuntojen verkkosivuilta saa yksityiskohtaista tietoa yrityksen palveluista.Hyvinkään kaupungin hankintapalvelut
VerkkosivuHyvinkääHyvinkään kaupungin hankintapalvelujen internetsivuilta saat yksityiskohtaista tietoa kaupungin hankinnoista sekä tarjouspyynnöistä.Hyvinkään Lämpövoiman verkkosivut
VerkkosivuKoko SuomiHyvinkään Lämpövoiman verkkosivuHyvinkään Ravitsemispalvelut Oy:n verkkosivut
VerkkosivuHyvinkääHyvinkään Ravitsemispalvelut Oy tarjoaa hyvää ruokaa kaupungin ja sairaalan asiakkaille palvelusopimusten mukaan.Hyvinkään Veden verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääHyvinkään Veden verkkosivuilta löydät kaikki tiedot Vesi- ja viemärilaitoksen palveluista.Karttapalvelun verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääKarttapalvelusta voit tarkastella karttoja ja ilmakuvia sekä teemoittain luokiteltuja kohdetietoja.Kiinteistönmuodostus verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääKaupunki vastaa asemakaava-alueella olevien alueiden lakisääteisistä kiinteistönmuodostamistehtävistä.Koulukuljetukset
VerkkosivuHyvinkääOppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos 1. - 3. luokan oppilaan koulumatka kouluun on yli 3 km ja 4. - 9. luokan oppilaan yli 5 km.Liikuntapaikat, verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääHyvinkää on monipuolinen liikuntakaupunki, jossa on runsaasti liikuntapaikkoja laidasta laitaan.Maahanmuuttajien palvelutori / verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääMaahanmuuttajien palvelutori verkkosivuilta saat tietoa maahanmuuttajille tarjottavista palveluista.Puistoyksikön verkkosivut
VerkkosivuHyvinkääPuistoyksikön verkkosivuilta löydät tietoa kaupungin puistoista, metsistä ja leikkipaikoista.Tapahtumajärjestäjän verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääYleisötapahtumajärjestäjänä löydät kaiken tarpeellisen tiedon kaupungin laatimasta tapahtumajärjestäjän oppaasta.Tapahtumakalenterin verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääTapahtumakalenterista näet ajankohtaiset ja tulevat tapahtumat Hyvinkäällä.Toiminta-avustuslomake / liikunta- ja nuorisopalvelut
VerkkosivuHyvinkääKaupunki myöntää avustusta yhdistyksen toteutuneen toiminnan perusteella kulttuuri- ja hyvinvointilautakunnan hyväksymän pisteytysjärjestelmän mukaan.Työllisyyspalvelujen verkkosivu
VerkkosivuKoko SuomiTyöllisyyspalvelujen sivustolta löytyy lisätietoa Hyvinkään kaupungin tarjoamista työllisyyspalveluista.Villatehtaan verkkosivut
VerkkosivuKoko SuomiVillatehtaan verkkosivuilta löydät kaiken tarpeellisen tiedon yhtiön palveluista.Visit Hyvinkää verkkosivu
VerkkosivuHyvinkääVisit Hyvinkää -infosta saat tietoa Hyvinkään matkailuun liittyvistä asioista.Vuokrattavat tilat / ohjeet ja lomakkeet
VerkkosivuHyvinkääOhjeet ja lomakkeet vuokrattavien tilojen varaukseen.Ympäristöterveydenhuollon lomakkeet
VerkkosivuHyvinkääKaupungin internetsivuilta löydät ympäristöterveydenhuollon ilmoituslomakkeet.YritysVoimalan toimitilarekisteri
VerkkosivuHyvinkääYritysVoimalan toimitilarekisteri sisältää tiedot talousalueellamme sijaitsevista vapaista liike-, toimisto-, tuotanto- ja varastotiloista.YritysVoimalan verkkosivut
VerkkosivuHyvinkääYritysVoimalan verkkosivuilta saa tietoa yritysneuvonnasta, yrityskehittämisestä ja -tuista.
Sähköposti
kirjaamo@hyvinkaa.fi
Osoite
Hyvinkään kaupungintalo
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0125866-0
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):OVT003701258660
Lisätieto:
Operaattori CGI 003703575029
Puhelinnumero
Vaihde
+358 1945911 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Hyvinkään kaupungin verkkosivu
www.hyvinkaa.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL86
05801 Hyvinkää