suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hyvinkään kaupunki

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Hyvinkää
  • Julkinen palvelu

Yhdistykset, säätiöt, laitokset ja muut yhteisöt sekä yksittäiset kuntalaiset voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia sekä muuta tukea Hyvinkään kaupungilta.

Kulttuuripalvelut myöntää hakemuksesta kohdeavustuksia sekä kumppanuusavustuksia. Kumppanuusavustusta haetaan kerran vuodessa lokakuussa, ja se on tarkoitettu kulttuuripalveluiden kumppanuusyhdistyksille. Kohdeavustusta voivat hakea paikallisten yhdistysten ja muiden yhteisöjen lisäksi myös yksittäiset kuntalaiset tai näiden muodostamat ryhmät. Kohdeavustuksia jaetaan ympäri vuoden. Avustuksia seuraavan vuoden toimintaan voi alkaa hakea edellisen vuoden lokakuussa.

Avustusten lisäksi kulttuuripalvelut edistää kulttuuritoimintaa kunnassa tarjoamalla yhdistyksille ja muille kuntalaisille myös muuta tukea kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen kaupungissa. Muuta tukea voivat olla esimerkiksi maksuttomat tai edulliset tilat tai materiaalit sekä palvelut, kuten tapahtuman tekninen henkilökunta tai markkinointiapu.

Toimi näin

Ohjeet ja lomakkeet avustusten hakemiseen löytyvät kaupungin internet-sivuilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHyvinkään kaupunki
Palvelusta vastaaHyvinkään kaupunki
Alue Hyvinkää
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Hyvinkään kaupunki
Päivitetty: 22.5.2020