Porvoon kaupunki
Organisaatio
Porvoo sijaitsee etelärannikolla Uudenmaan maakunnassa. Kaupungissa on hieman yli 50 000 asukasta. Porvoo on kaksikielinen ja tarjoaa kaikki palvelut sekä suomeksi että ruotsiksi.
Mitä palveluja voin saada?
Aikuislukiokoulutus
PalveluSipooJulkinen palveluAikuislukiokoulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat suorittaa lukion koko oppimäärän tai yksittäisten aineiden oppimääriä.Ajoneuvon siirtopyyntö
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluVäärin pysäköidyn ajoneuvon siirtämispyyntö.Aluevuokraus
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluKatua, toria tai puistoa voidaan käyttää kaupungin luvalla työalueena esimerkiksi rakennustyössä, muutossa, nostotyössä tai kiinteistöremontissa.Asuminen ja toimitilat
PalveluPorvooJulkinen palveluAsumisen vaihtoehtoja eri elämäntilanteissa ja tietoa kaupungin toimitilosta.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluAumasta eli lannan patteroinnista maakuoppaan pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille.Avoimet työpaikat
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupunki työllistää noin 3 500 henkilöä sadoissa eri nimikkeissä ja on itäisen Uudenmaan suurin työnantaja.Avustukset yhdistyksille ja yhteisöille
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupunki myöntää avustuksia porvoolaisille tai Porvoossa toimiville yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksittäisille toimijoille.Digituki
PalveluPorvooJulkinen palveluDigituen kautta voit saada neuvoja tietokoneen, matkapuhelimen tai muun mobiililaitteen käyttöön. Neuvomme myös, miten käytät sähköisiä palveluja.Elintarvikkeiden sekä muiden eläin- ja kasviperäisten tuotteiden vientitodistukset
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluElintarvikkeiden sekä muiden eläin- ja kasviperäisten tuotteiden vientitodistuksilla vakuutetaan tuotteen täyttävän sille asetetut vaatimukset.Eläinlääkärin tilakäynnin tilaus
PalveluPorvooJulkinen palveluVoit tilata eläinlääkärin palvelua tilalle.Eläinlääkäripalvelut
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluPorvoon ympäristöterveydenhuolto tarjoaa eläinlääkintähuollon palveluita pien- ja suureläimille.Eläinlääkäripalvelut
PalveluSipooJulkinen palveluPorvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto vastaa eläinlääkäripalveluista Sipoon alueella.Eläinlääkäripäivystys
PalveluSipooJulkinen palveluSipoon alueella pieneläinten eläinlääkäripäivystyksestä vastaa Vantaan kaupunki ja suureläinten päivystyksestä Porvoon kaupunki.Eläinsuojelu
PalveluSipooJulkinen palveluEläinsuojelutyön tavoitteena on varmistaa eläinten hyvä kohtelu ja valvoa eläintenpidon lainmukaisuutta.Eläinsuojelu
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluEläinsuojelutyön tavoitteena on varmistaa eläinten hyvä kohtelu ja valvoa eläintenpidon lainmukaisuutta.Eläinsuojeluilmoitus
PalveluPorvooJulkinen palveluVoit ilmoittaa viranomaiselle eläinsuojelulain vastaisesta eläintenpidosta.Erityisopetus
PalveluPorvooJulkinen palveluErityisopetus on yksi oppilaille tarjottavista tukimuodoista.Esiopetus
PalveluPorvooJulkinen palveluEsiopetus on kuusivuotiaille lapsille tarjottavaa maksutonta opetusta.Hakemus käytöstä poistetun öljysäiliön jättämiseksi maahan
PalveluPorvooJulkinen palveluKäytöstä poistetut maanalaiset öljysäiliöt on poistettava maasta kunnan ympäristönsuojelumääräysten mukaan.Ilmoittautumisohjelma Ilmari
PalveluPorvooJulkinen palveluIlmoittautuminen kunnan kursseille.Ilmoitus elintarviketoiminnasta
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluElintarvikehuoneiston toiminnan aloittamisesta, toiminnan muuttamisesta tai toimijan vaihtumisesta sekä toiminnan lopettamisesta tulee tehdä ilmoitus.Ilmoitus eläintenpidosta
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluLaajamittaisesta lemmikki- tai harrastuseläinten pitämisestä sekä tuotantoeläinten pitämisestä on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus maaseututoimelle.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluJätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta on tehtävä ilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ilmoitus lannan levittämisestä poikkeustilanteessa
PalveluPorvooJulkinen palveluIlmoitus lannan levittämisestä levityksen kieltoaikana (marraskuu-maaliskuu) poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.Ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Lupa tai muu velvoite6 kuntaaJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta poikkeuksellista tilanteesta tulee ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.Ilmoitus vedenjakelualueesta
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluTalousvettä toimittavan laitoksen sekä kiinteistöjen yhteisen talousvesikaivon haltijan tulee ilmoittaa vedenjakelualueen perustamisesta.Ilmoitus yleisötilaisuudesta
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluTee ilmoitus yleisötapahtumasta kunnan ympäristöterveyteen.Jätehuolto
PalveluPorvooJulkinen palveluJätehuollon käytännön tehtävät Porvoossa hoitaa Rosk’n Roll Oy Ab, joka on 12 kunnan yhdessä omistama yhtiö.Kartat ja paikkatiedot
PalveluPorvooJulkinen palveluKaupunkimittaus ylläpitää kartta-aineistoja sekä rakennuksiin ja kiinteistöihin liittyviä ominaisuustietoja.Kerhot, perhekahvilat ja -puistot
PalveluPorvooJulkinen palveluLapsen hyvinvointia tuetaan kunnan varhaiskasvatuspalveluilla. Avoimet päiväkodit, leikkipuistot ja kerhot tarjoavat monenlaista toimintaa.Kiinteistönmuodostus
PalveluPorvooJulkinen palveluKiinteistörekisteriin merkitään tilat, tontit ja yleiset maa-alueet.Kioskipaikat
PalveluPorvooJulkinen palveluKioskipaikat ovat jäätelön, grillituotteiden tai muiden elintarvikkeiden myyntiin tarkoitettuja myyntipaikkoja.Kirjaamo
PalveluPorvooJulkinen palveluKirjaamo vastaanottaa ja kirjaa kaikki hallinnolliseen päätöksentekoon johtavat asiat ja asiakirjat.Kirjastoauto
PalveluSipooJulkinen palveluPorvoon kirjastoauto vierailee Sipoossa joka perjantai lukuvuoden aikana.Kirjaston kotipalvelu
PalveluPorvooJulkinen palveluKirjastoaineistoa voidaan toimittaa asiakkaille myös kotiin.Kirjastot
PalveluPorvooJulkinen palveluKirjastopalveluita tarjotaan pääkirjastossa, Gammelbackan ja Kevätkummun lähikirjastoissa, Kerkkoon lainauspisteessä sekä kirjastoautossa.Kohdennettu ja etsivä nuorisotyö
PalveluPorvooJulkinen palveluKohdennetun ja etsivän nuorisotyön tavoite on ehkäistä nuorten syrjäytymistä.Kotiseutumuseotoiminta
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluMuseotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.Koulujen kerhot ja iltapäivätoiminta
PalveluPorvooJulkinen palveluIltapäivätoiminta on tarkoitettu vuosiluokkien 1–2 oppilaille sekä vuosiluokkaan 9 asti niille oppilaille, joilla on erityisen tuen päätös.Koulut ja opiskelu
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon koulutuspalvelut tarjoaa monipuolista ja korkealaatuista yleissivistävää perus- ja toisen asteen koulutusta.Kulttuuri
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupungin kulttuuripalvelut järjestää kulttuuritapahtumia ja -toimintaa eri-ikäisille kuntalaisille ja kaupunkiin saapuville matkailijoilleKuninkaantien työterveys
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluKuninkaantien työterveys tarjoaa työterveyshuollon palveluita Porvoon, Sipoon, Pornaisten ja Askolan alueella.Kuulutukset ja lakisääteiset ilmoitukset
PalveluPorvooJulkinen palveluKaupungin lakisääteiset ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaan kaupungin internetpalvelussa.Leirintäalueesta ilmoittaminen
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluLeirintäalueen perustajan on tehtävä ilmoitus kunnan viranomaiselle ennen toiminnan aloittamista.Liikunta ja ulkoilu
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon liikuntapalvelut tarjoaa läpi vuoden erilaisia liikuntatapahtumia ja toimintoja eri ikäisille ja -kuntoisille kaupunkilaisille.Lukio
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoossa suomenkielistä lukiokoulutusta tarjoaa Linnankosken lukio ja ruotsinkielistä lukiokoulutusta Borgå Gymnasium.Maahanmuuttajien neuvonta ja palveluohjaus
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon maahanmuuttajapalvelut tarjoaa sinulle ohjausta ja neuvontaa käytännön asioissa.Nuorisopalvelut
PalveluPorvooJulkinen palveluNuorisopalvelut järjestää avoimien ovien toimintaa, kursseja, leirejä, kerhoja, diskoja, bändi-iltoja ja erilaisia tapahtumia.Ohjaamo Porvoo
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon Ohjaamo on paikka, josta kaikki alle 30-vuotiaat saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa.Oppilaanohjaus
PalveluPorvooJulkinen palveluOppilaanohjauksella edistetään koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä oppilaiden valmiuksia jatko-opintoihin.Osallistu ja vaikuta
PalveluPorvooJulkinen palveluAsukkailla on oikeus tehdä virallisia kuntalaisaloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.Perusopetus
PalveluLapinjärviJulkinen palveluLapinjärven kunta tuottaa itse suomenkieliset ja ruotsinkieliset esiopetuspalvelut ja alakoulun perusopetuspalvelut.Porvoon kansalaisopisto
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluKansalaisopisto tarjoaa aikuisille mahdollisuuden oppimiseen ja tietojen sekä taitojen kehittämiseen.Porvoon kaupungin asiakaspalvelu
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupungin asiakaspalvelupiste Kompassi ohjaa ja neuvoo kuntalaista kaupungin palveluissa.Porvoon taidekoulu
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluPorvoon taidekoulu antaa kuvataiteen laajan oppimäärän mukaista perusopetusta 3 - 19-vuotiaille lapsille ja nuorille Porvoossa ja Sipoossa.Porvoon uimahalli
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon uimahalli tarjoaa modernit puitteet virkistys-, kunto- ja kilpauimareille.Porvoonseudun musiikkiopisto
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluPorvoonseudun musiikkiopisto on alueellinen, kaksikielinen taideoppilaitos, joka järjestää muun muassa musiikin perusopetusta.Puistot
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupungilla on runsaasti monimuotoisia puistoalueita aina historiallisista puistoista teemapuistoihin.Pysäköinti
PalveluPorvooJulkinen palveluPysäköintisäännösten noudattamista valvoo ja virhemaksuja pysäköinnistä määrää kunta, jos sillä on avin lupa pysäköinninvalvontaan.Päiväkodit ja perhepäivähoito
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupunki tarjoaa alle kouluikäisille lapsille monipuolisia varhaiskasvatuspalveluja.Rakentaminen
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluRakentamista ja sen valvontaa säätelevät mm. maankäyttö- ja rakennuslaki sekä -asetus, eri säädökset ja määräykset sekä kuntien rakennusjärjestys.Satamat ja veneily
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon saaristo, Porvoonjoki ja monet järvet tarjoavat hienot puitteet veneilylle ja muulle vesillä liikkumiselle.Sivutuotelaitoksen rekisteröinti / hyväksyntä
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluTietyt sivutuotelaitokset tarvitsevat luvan toimintaansa varten. Lupa haetaan kunnaneläinlääkäriltä.Taiteen perusopetus
Palvelu5 kuntaaJulkinen palveluPorvoossa taidealojen oppilaitokset tarjoavat useiden eri taiteen alojen taiteen perusopetusta.Talousvettä toimittavan laitoksen riskinarvioinnin hyväksyminen
Lupa tai muu velvoitePorvooJulkinen palveluTalousvettä toimittavan laitoksen on haettava toimintansa hyväksymistä kunnan terveydensuojeluviranomaiselta.Tietoa kaavoituksesta
PalveluPorvooJulkinen palveluKaavoittaminen on maa-alueiden käytön suunnittelua. Kaavoituksen tavoitteena on hyvän ja toimivan elinympäristön edellytysten aikaansaaminen.Tontit ja maa-alueet
PalveluPorvooJulkinen palveluKaupunki tarjoaa rakennettavaksi omakotitontteja yleisessä haussa. Tontteja voivat hakea sekä yksityishenkilöt että ammattirakentajaTorit ja vuokrattavat alueet
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupunki vuokraa tori-, puisto- ja katualueita myyntiä tai tapahtumia varten, mainospaikoiksi, katutilan sulkemiseksi, jäätelökioskeille, kahvTukea koulunkäyntiin
PalveluPorvooJulkinen palveluJokaisella oppilaalla on oikeus saada tarvitsemaansa tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin.Tukityöllistyminen
PalveluPorvooJulkinen palveluKaupunki työllistää TE-toimiston palkkatuella nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä. Kaupunki tukee myös muiden toimijoiden työllistämistoimintaa.Työllisyyspalvelut
PalveluPorvooJulkinen palveluKaupunki tarjoaa yksilöllistä palvelua ja apua työttömille aikuisille ja työttömyysuhassa oleville nuorille.Työterveyshuollon palvelut
PalveluSipooJulkinen palveluTyöntekijät ovat oikeutettuja työterveyshuoltoon.Täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki
PalveluPorvooJulkinen palveluTäydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea voit hakea, kun olet ensin hakenut perustoimeentulotukea Kelasta.Varattoman vainajan hautausavustus
PalveluPorvooJulkinen palveluVarattoman tai vähävaraisen vainajan omaisilla on mahdollisuus hakea hautausavustusta sosiaalitoimistosta.Varhaiskasvastuksen asiakasmaksut
PalveluPorvooJulkinen palveluKunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut koskevat lapsia, jotka ovat kunnallisessa päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.Varhaiskasvatus
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoon kaupunki tarjoaa varhaiskasvatusta eri muodossa.Yhdistykset ja järjestöt
PalveluPorvooJulkinen palveluPorvoossa on runsaasti yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka tarjoavat monipuolista toimintaa ja harrastusmahdollisuuksia.Yksityinen perhepäivähoito
PalveluPorvooJulkinen palveluYksityinen perhepäivähoito on kaupungin hyväksymää ja valvomaa toimintaa.Ympäristöterveydenhuolto
Palvelu6 kuntaaJulkinen palveluYmpäristöterveydenhuolto muun muassa valvoo, ennaltaehkäisee ja poistaa terveyshaittoja elinympäristössä.Yritystonttien luovutus
PalveluPorvooJulkinen palveluYritystonttien haku on jatkuvasti käynnissä.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
ePorvoo verkkoasiointi
VerkkoasiointiPorvooePorvoo verkkoasiointipalveluun on koottu Porvoon kaupungin sähköiset asiointipalvelut ja OmaAsiointi.Avoinna ympäri vuorokauden.Hae musiikkiopistoon
Verkkoasiointi9 kuntaaHae ja ilmoittaudu oppilaaksi musiikkiopistoon Eepos-järjestelmällä.Avoinna ympäri vuorokauden.Helle-verkkokirjasto
Verkkoasiointi12 kuntaaHelle-Finnassa on Helle-kirjastojen aineistojen hakupalvelu.Avoinna ympäri vuorokauden.Kansalaisopiston kurssit ja ilmoittautuminen
Verkkoasiointi2 kuntaaVoit tutustua Porvoon kansalaisopiston kurssitarjontaan ja ilmoittautua kursseille.Avoinna ympäri vuorokauden.Neuvonta ja palaute
VerkkoasiointiPorvooLähetä kysymys tai palaute (ei arkaluontoisia tietoja).Avoinna ympäri vuorokauden.Timmi-varauskalenteri
VerkkoasiointiPorvooTimmi-varauskalenterissa voit tarkastella liikuntatilojen varauksia ja vapaita aikoja.Avoinna ympäri vuorokauden.
Rajaa listaa
Näytetään 11 asiointikanavaa
Eläinlääkäripäivystys
Puhelinasiointi7 kuntaaEläinlääkäripäivystys toimii virka-ajan ulkopuolella vuorokauden ympäri arkisin ja viikonloppuisin.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Eläinlääkäripäivystys toimii virka-ajan ulkopuolella vuorokauden ympäri arkisin ja viikonloppuisin.+358 60018998Puhelu on maksullinen.Kirjaamo
PuhelinasiointiKoko SuomiPuhelinasiointi Porvoon kaupungin kirjaamoonmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 405170851(pvm/mpm)Kuninkaantien työterveyden asiakaspalvelu ja ajanvaraus
Puhelinasiointi4 kuntaaKuninkaantien työterveyden asiakaspalvelu- ja ajanvarauspalvelu.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 195204693(maksuton)+358 195204694(maksuton)Nuorisopalveluiden toimisto
PuhelinasiointiPorvooNuorisopalveluiden toimisto vastaa nuorten palveluita koskeviin tiedusteluihin.Puhelin:+358 404891622(pvm/mpm)Ohjaamo
PuhelinasiointiPorvooPuhelinneuvonta vastaa tiedusteluihin ja ohjaa sopivan palvelun piirin.maanantai-torstai 13.00–16.00Puhelin:Tieto- ja neuvontapiste kaikille alle 30-vuotiaille.+358 0406761442(pvm/mpm)Palvelupiste Kompassi
PuhelinasiointiPorvooPalvelupiste Kompassin puhelinneuvonta neuvoo ja auttaa kaupungin palveluihin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Palvelupiste Kompassi neuvoo ja auttaa kaupungin palveluihin liittyvissä asioissa.+358 20692250(pvm/mpm)Siirrettyjen ajoneuvojen siirronvalvoja
PuhelinasiointiKoko SuomiSiirronvalvoja vastaa väärin pysäköityjen ja haittaa aiheuttavien ajoneuvojen siirroista.Puhelin:+358 404891975(pvm/mpm)Työllisyyspalvelut
PuhelinasiointiPorvooNeuvoja ja palveluja työttömille työnhakijoille Porvoossa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 405258035(pvm/mpm)Valvontaeläinlääkäri
Puhelinasiointi6 kuntaaValvontaeläinlääkäri on viranomainen, joka valvoo eläinten hyvää kohtelua ja eläintenpidon lainmukaisuutta.Puhelin:sähköpostiosoite valvontaelainlaakari@porvoo.fi+358 400692931(maksuton)Ympäristöterveydenhuollon puhelinpalvelu
Puhelinasiointi6 kuntaaYmpäristöterveydenhuolto valvoo, ennaltaehkäisee ja poistaa terveyshaittoja elinympäristössä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 401688844(pvm/mpm)Yritysneuvonnan puhelinnumero
PuhelinasiointiPorvooYritysneuvonta tarjoaa neuvontapalveluja aloitteleville yrityksille.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 505973887(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 78 palvelupaikkaa
Albert Edelfeltin koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen yhtenäiskoulu, jossa toimivat luokka-asteet 1–9, ruotsinkielinen kielikylpyopetus sekä erityisopetuksen pienluokat.Bjurböle daghem
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6 -vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Borgå Gymnasium
PalvelupaikkaPorvooBorgå Gymnasium on ruotsinkielinen noin 280 oppilan lukio. Empire-kortteleissa toimiva nykyinen koulurakennus otettiin käyttöön vuonna 1850.Eestinmäen päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooEestinmäen päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Eklöfska skolan
PalvelupaikkaPorvooAlakoulu, joka sijaitsee Tolkkisissa n. 7 km Porvoon keskustasta.Epoon koulu
PalvelupaikkaPorvooAlakoulu, joka sijaitsee Epoon kylässä n. 14,5 km Porvoon keskustasta.Epoon päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Galleria Vanha kappalaisentalo
PalvelupaikkaPorvooVaihtuvia taidenäyttelyitätiistai-sunnuntai 10.00–16.00Gammelbackan kirjasto
PalvelupaikkaPorvooGammelbackan kirjasto sijaitsee Gammelbackan monitoimitalossa.Asiakaspalvelumaanantai-tiistai 10.00–18.00keskiviikko-perjantai 10.00–16.00Omatoimikirjastomaanantai-tiistai 7.00–10.00keskiviikko-torstai 7.00–10.00 ja 16.00–18.00perjantai 7.00–10.00lauantai-sunnuntai 7.00–11.00Gammelbackan nuorisotila Kertsi
PalvelupaikkaPorvooGammelbackan nuorisotila sijaitsee Gammelbackan monitoimitalossa.Iltapäivisin, 3.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 13.00–16.30keskiviikko-perjantai 13.00–16.30Iltaisin, 6.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 17.00–20.00keskiviikko 17.00–20.00Iltaisin, 7.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretperjantai 17.00–21.00Gammelbackan päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa monikulttuurista varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Grännäs skola
PalvelupaikkaPorvooGrännäs skola on ruotsinkielinen alakoulu, joka sijaitsee Voolahden ulkopuolella, n. 20 km etelään Porvoon keskustasta.Haikobrinkens daghem
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta kokopäiväryhmissä ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Hamarin koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee Hamarin kylässä n. 5 km Porvoon keskustasta.Hindhår skola
PalvelupaikkaPorvooRuotsinkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 10 km Porvoon keskustasta Hinthaaran sivistyskeskuksessa.Hinthaaran koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee noin 10 km Porvoon keskustasta Hinthaaran sivistyskeskuksessa.Hinthaaran päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Hornhattulan päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6 vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Huhtisen koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee noin 3 km Porvoon keskustasta pohjoiseen.Huhtisen päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta 1–5 -vuotiaille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Huvikummun päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 1–5-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ilolan koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee noin 10 km Porvoon keskustasta Loviisan suuntaan.J. L. Runebergin koti
PalvelupaikkaPorvooJ. L. Runebergin koti Porvoossa on Suomen vanhin kotimuseo.Jokilaakson koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 10 km kaupungin keskustasta pohjoiseen.Kaarenkylän päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kansalaisopiston toimisto
Palvelupaikka2 kuntaaToimisto palvelee sinua kaikissa kansalaisopiston toimintaan liittyvissä kysymyksissä.maanantai-tiistai 10.00–11.00 ja 12.00–15.00keskiviikko 10.00–11.30 ja 14.00–15.00torstai 10.00–11.00 ja 12.00–15.00Kerkkoon kirjasto
PalvelupaikkaPorvooKerkkoon kirjasto sijaitsee Kerkkoon koulussa.maanantai 16.00–20.00Keskuskoulu
PalvelupaikkaPorvooPorvoon suurin suomenkielinen alakoulu, sijaitsee kaupungin keskustassa.Kevätkummun kirjasto
PalvelupaikkaPorvooKevätkummun kirjasto sijaitsee Kantele-talossa. Se palvelee myös omatoimikirjastona.Asiakaspalvelumaanantai-tiistai 10.00–16.00keskiviikko 10.00–18.00torstai-perjantai 10.00–16.00Omatoimikirjastomaanantai-tiistai 7.00–10.00 ja 16.00–20.00keskiviikko 7.00–10.00 ja 18.00–20.00torstai 7.00–10.00 ja 16.00–20.00perjantai 7.00–10.00 ja 16.00–18.00lauantai 7.00–18.00sunnuntai 7.00–20.00Kevätkummun koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 4,5 km Porvoon keskustasta Kevätkummun sivistyskeskuksessa.Kevätkummun nuorisotila Nuokka
PalvelupaikkaPorvooNuorisotila sijaitsee Kevätkummun sivistyskeskuksessa.3.-4.-luokkalaisetmaanantai 14.00–16.30torstai 14.00–16.305.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretkeskiviikko 14.00–16.30perjantai 14.00–16.306.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 17.00–20.00keskiviikko 14.00–16.30 ja 17.00–20.00perjantai 14.00–16.307.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 17.00–20.00keskiviikko 14.00–16.30 ja 17.00–20.00perjantai 14.00–16.30 ja 17.00–21.00Kevättuulen päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kirjastoauto
PalvelupaikkaPorvooKirjastoauto palvelee Porvoon ja Sipoon alueella.Kokonhalli
PalvelupaikkaPorvooKokonhallissa on monitoimihalli, jossa on myös kuntosali, sauna ja kahvio.maanantai-perjantai 8.00–22.00lauantai 8.00–18.00sunnuntai 8.00–20.00Kullo skola
PalvelupaikkaPorvooRuotsinkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 9 km Porvoon keskustasta Helsingin suuntaan, Kulloon sivistyskeskuksessa.Kulloon koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 9 km Porvoon keskustasta Helsingin suuntaan Kulloon sivistyskeskuksessa.Kulloon päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6 -vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kulttuuripalveluiden asiakaspalvelu
PalvelupaikkaPorvooKulttuuripalveluiden henkilökunta vastaa kulttuuritoimintaa ja -palveluita koskeviin tiedusteluihin.Asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostillamaanantai-perjantai 9.00–15.00Kuutamopolun päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 1–5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Kvarnbackens skola
PalvelupaikkaPorvooKoulu on Porvoon suurin ruotsinkielinen alakoulu. Koulu sijaitsee Porvoon keskustassa.Liikuntapalveluiden toimisto
PalvelupaikkaPorvooLiikuntapalveluiden toimisto neuvoo ja palvelee Porvoon kaupungin liikuntapalveluita koskevissa asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Linnajoen koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen yläkoulu Porvoon keskustassa.Linnankosken lukio
PalvelupaikkaPorvooLinnankosken lukio on yksi Suomen suurimmista lukioista. Oppilaitos sijaitsee aivan Porvoon keskustassa. Lukiossa toimii myös aikuislinja.maanantai-perjantai 8.00–16.00Loviisan toimipiste
Palvelupaikka2 kuntaaMusiikkiopisto tarjoaa monipuolista musiikinopetusta Loviisassa ja Lapinjärvellä.keskiviikko 10.00–12.00 ja 13.00–17.00Lyceiparkens skola
PalvelupaikkaPorvooRuotsinkielinen yläkoulu joka sijaitsee keskustassa.Mäntsälän toimipiste
PalvelupaikkaMäntsäläMäntsälän toimipiste vastaa musiikkiopiston toimintaan liittyviin kysymyksiin Mäntsälässä.tiistai 10.00–12.00 ja 13.00–16.00Mäntykummun päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta.maanantai-perjantai 6.30–17.00Nuorisopalveluiden toimisto
PalvelupaikkaPorvooNuorisopalveluiden toimisto vastaa nuorten palveluita koskeviin tiedusteluihin.Nuorisotila Zentra
PalvelupaikkaPorvooNuorisotila Zentra sijaitsee Porvoon keskustassa.3.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuorettorstai 14.00–16.005.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 14.00–17.00keskiviikko-perjantai 14.00–17.007.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoretmaanantai 17.00–20.00keskiviikko 17.00–20.00perjantai-lauantai 17.00–22.00Omenatarhan päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja ruotsinkielistä esiopetusta 1-6 -vuotiaille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Palvelupiste Kompassi
PalvelupaikkaPorvooPalvelupiste Kompassi neuvoo ja auttaa kaupungin palveluihin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Peipon koulu
PalvelupaikkaPorvooAlakoulu, joka sijaitsee Gammelbackassa n. 4,5 km Porvoon keskustasta. Koulussa annetaan myös maahanmuuttajataustaisille tarkoitettua perusopetusta.Pornaisten toimipiste
PalvelupaikkaPornainenPornaisissa järjestettävää musiikinopetusta koskeviin kysymyksiin vastaa Porvoon toimipiste.maanantai-torstai 11.00–16.00perjantai 11.00–14.00Porvoon Ohjaamo
PalvelupaikkaPorvooPorvoon Ohjaamo on paikka, josta kaikki alle 30-vuotiaat saavat apua työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvissä asioissa.maanantai-torstai 12.30–16.00Porvoon taidehalli
PalvelupaikkaPorvooTaidehallissa on esillä vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä.tiistai-perjantai 9.00–18.00lauantai-sunnuntai 11.00–16.00Porvoon taidekoulun kanslia
Palvelupaikka5 kuntaaPorvoon taidekoulun kanslia vastaa kaikkiin taidekoulun toimintaa koskeviin tiedusteluihin.maanantai-perjantai 10.00–16.00Porvoon toimipiste
Palvelupaikka9 kuntaaPorvoon toimipisteen kanslia palvelee kaikissa musiikkiopiston toimintaan liittyvissä asioissa.maanantai-torstai 11.00–16.00perjantai 11.00–14.00Puistopäiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6 -vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkoti Helmi
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-6 -vuotiaille ja ruotsinkielistä kielikylpyä 5- ja 6-vuotiaille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkoti Metsätähti
PalvelupaikkaPorvooVarhaiskasvatusta ja esiopetusta suomen ja ruotsin kielellä.maanantai-perjantai 6.30–17.00Pääkirjasto
PalvelupaikkaPorvooPorvoon kaupungin pääkirjasto ja lehtilukusaliPääkirjastomaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai 10.00–17.00lauantai 9.00–15.00Lehtilukusali ja varausten noutomaanantai-torstai 9.00–19.00perjantai 9.00–17.00lauantai 9.00–15.00sunnuntai 10.00–13.00Pääskytien koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen yläkoulu, joka sijaitsee n. 2,5 km Porvoon keskustasta Porvoonjoen länsipuolella.Sagobackens daghem
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta 1–6-vuotiaille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Sannäs skola
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen alakoulu, joka sijaitsee Sannaisten kylässä n. 15 km Porvoon keskustasta.Sipoon toimipiste
PalvelupaikkaSipooToimipiste palvelee kaikissa kysymyksissä, jotka liittyvät musiikkiopiston toimintaan Sipoon seudulla.maanantai 10.00–12.00 ja 13.00–16.00Strömborgska skolan
PalvelupaikkaPorvooRuotsinkielinen yhtenäiskoulu vuosiluokille 1-9.Taidekoulu Sipoossa
Palvelupaikka2 kuntaaPorvoon taidekoulun Sipoon toimipistemaanantai-perjantai 10.00–16.00Toiminta Askolassa
PalvelupaikkaAskolaAskolassa järjestettävää musiikinopetusta koskeviin kysymyksiin vastaa Porvoon toimipisteen kanslia.maanantai-torstai 11.00–16.00perjantai 11.00–14.00Toiminta Lapinjärvellä
PalvelupaikkaLapinjärviLapinjärvellä järjestettävää musiikinopetusta koskeviin tiedusteluihin vastaa Loviisan toimipiste.keskiviikko 10.00–12.00 ja 13.00–17.00Toiminta Pukkilassa
PalvelupaikkaPukkilaPukkilassa järjestettävää musiikinopetusta koskeviin tiedusteluihin vastaa Porvoon toimipiste.maanantai-torstai 11.00–16.00perjantai 11.00–14.00Tolkkisten koulu
PalvelupaikkaPorvooSuomenkielinen kaksisarjainen alakoulu Tolkkisten taajamassa n. 8 km Porvoon keskustasta lounaaseen.Toukovuoren päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä vuorohoitoa 1–6 -vuotiaille lapsille.Avoinna ympäri vuorokauden.Työllisyyspalvelut
PalvelupaikkaPorvooNeuvoja ja palveluja työttömille työnhakijoille Porvoossa.tiistai 9.00–12.00 ja 13.00–15.00torstai 9.00–12.00 ja 13.00–15.00Uimahallin info ja lippukassa
PalvelupaikkaPorvooTietoa uimahallin avoinna olosta, hinnoista, uimakouluista ja muista palveluista.Normaalit ajatmaanantai-perjantai 6.15–21.00lauantai-sunnuntai 10.30–18.00Urheiluhalli
PalvelupaikkaPorvooUrheiluhallissa on kaksi salia, kuntosali ja kahviotila.Avoinna vain ajanvarauksella.Vårberga skola
PalvelupaikkaPorvooRuotsinkielinen alakoulu, joka sijaitsee n. 4,5 km Porvoon keskustasta, Kevätkummun sivistyskeskuksessa.Ylä-Haikkoon päiväkoti
PalvelupaikkaPorvooPäiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0–5-vuotiaille lapsille.maanantai-perjantai 6.30–17.00Ympäristöterveydenhuollon palvelupiste
Palvelupaikka6 kuntaaYmpäristöterveydenhuolto valvoo, ennaltaehkäisee ja poistaa terveyshaittoja elinympäristössä.maanantai-perjantai 9.00–15.00
Ajoneuvojen siirrot
VerkkosivuKoko SuomiInternetsivulta Ajoneuvojen siirrot löydät tietoa liittyen ajoneuvojen siirtämiseen.Eläinlääkäripalvelun verkkosivu
Verkkosivu5 kuntaaPorvoon kaupungin eläinlääkärin verkkosivulla on tietoa esimerkiksi eläinlääkäripäivystyksestä ja eläintautien torjunnasta.Itä-Uudenmaan kehitysyhtiö Posintra
VerkkosivuKoko SuomiPosintra on Itä-Uudenmaan oma kehitysyhtiö, joka tarjoaa paikallisille yrityksille ja koko seudulle kasvun ja hyvinvoinnin eväitä.Kirjaston verkkosivu
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kirjasto-verkkosivulle.Kohdennetun ja etsivän nuorisotyön verkkosivu
VerkkosivuPorvooVerkkosivu kertoo Porvoon kaupungin kohdennetun ja etsivän nuorisotyön toiminnasta ja työskentelytavoista.Kulttuuripalveluiden verkkosivu
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin kulttuuripalveluiden verkkosivulle.Kuninkaantien työterveyden verkkosivu
VerkkosivuKoko SuomiKuninkaantien työterveyden verkkosivulta löydät tietoa työterveyden palveluista.Liikuntapalveluiden verkkosivu
VerkkosivuPorvooLinkki liikuntapalveluiden verkkosivulle.Lisätietoa asumisoikeusasunnoista
Verkkosivu2 kuntaaLinkki Porvoon kaupungin asumisoikeusasunnot-verkkosivulle.Lisätietoa asunnoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin asunnot-verkkosivulle.Lisätietoa avoimista työpaikoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Avoimet työpaikat -verkkosivulle.Lisätietoa erityisopetuksesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Erityisopetus-verkkosivulle.Lisätietoa esiopetuksesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Esiopetus-verkkosivulle.Lisätietoa esityslistoista ja pöytäkirjoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Esityslistat ja pöytäkirjat -verkkosivulle.Lisätietoa jätehuollosta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin jätehuolto-verkkosivulle.Lisätietoa kaavoituksesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kaavoitus-verkkosivulle.Lisätietoa kansalaisopistosta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kansalaisopisto-verkkosivulle.Lisätietoa kartoista ja paikkatiedoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kartat ja paikkatiedot-verkkosivulle.Lisätietoa kerhoista, perhekahviloista ja -puistoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kerhot, perhekahvilat ja -puistot -verkkosivulle.Lisätietoa kiinteistönmuodostuksesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kiinteistönmuodostus-verkkosivulle.Lisätietoa kouluista ja opiskelusta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Koulut ja opiskelu -verkkosivulle.Lisätietoa koulujen kerhoista ja iltapäivätoiminnasta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Koulujen kerhot ja iltapäivätoiminta -verkkosivulle.Lisätietoa koulukäynnin tukemisesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Tukea koulunkäyntiin -verkkosivulle.Lisätietoa kuulutuksista ja lakisääteisistä ilmoituksista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kuulutukset ja lakisääteiset ilmoitukset -verkkosivulle.Lisätietoa lukioista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Lukio-verkkosivulle.Lisätietoa oppilaanohjauksesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Oppilaanohjaus-verkkosivulle.Lisätietoa osallistumisesta ja vaikuttamisesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Osallistu ja vaikuta -verkkosivulle.Lisätietoa Porvoon kaupungista työnantajana
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Kaupunki työnantajana -verkkosivulle.Lisätietoa puistoista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Puistot-verkkosivulle.Lisätietoa pysäköinnistä
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Pysäköinti-verkkosivulleLisätietoa päivähoidon asiakasmaksuista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Asiakasmaksut-verkkosivulle.Lisätietoa rakentamisesta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Rakentaminen-verkkosivulle.Lisätietoa satamista ja veneilystä
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Satamat ja veneily-verkkosivulle.Lisätietoa taiteen perusopetuksesta
Verkkosivu9 kuntaaLinkki Porvoon kaupungin taiteen perusopetuksen verkkosivulle.Lisätietoa tonteista ja maa-alueista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Tontit ja maa-alueet -verkkosivulle.Lisätietoa toreista ja vuokrattavista alueista
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Torit ja vuokrattavat alueet -verkkosivulle.Lisätietoa varhaiskasvatuksen palvelusetelistä
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Varhaiskasvatuksen palveluseteli -verkkosivulle.Lisätietoa viheralueiden hoidosta ja käytöstä
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Viheralueiden hoito ja käyttö -verkkosivulle.Lisätietoa yhdistyksistä ja järjestöistä
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Yhdistykset ja järjestöt -verkkosivulle.Lisätietoa yksityisestä perhepäivähoidosta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Yksityinen perhepäivähoito -verkkosivulle.Lisätietoa ympäristöstä ja luonnosta
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Ympäristö ja luonto -verkkosivulle.Maahanmuuttajapalveluiden verkkosivu
VerkkosivuPorvooPorvoon kaupungin verkkosivu, jossa on tietoa maahanmuuttajien neuvonnasta ja palveluohjauksesta.Nuorten Porvoon verkkosivu
VerkkosivuPorvooNuorten Porvoo -sivuilla saat tietoa palveluista nuorille.Porvoon kaupungin asiakaspalvelun chat
VerkkosivuPorvooChatista saat neuvoa ja voit kysyä kaupungin palveluista.Porvoon Ohjaamon verkkosivu
VerkkosivuPorvooPorvoon kaupungin Ohjaamon verkkosivut.Porvoon taidekoulun verkkosivu
Verkkosivu5 kuntaaLisätietoa Porvoon taidekoulun opetuksesta ja muusta toiminnasta.Porvoonseudun musiikkiopiston verkkosivu
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Porvoonseudun musiikkiopisto -verkkosivulle.Päiväkotien ja perhepäivähoidon verkkosivut
VerkkosivuPorvooLisätietoa Porvoon kaupungin varhaiskasvatuksesta.Työllisyyspalvelut
VerkkosivuPorvooNeuvoja ja palveluja työttömille työnhakijoille Porvoossa.Uimahallin verkkosivu
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin Uimahalli-verkkosivulle.Verkkosivu eläinsuojelusta
VerkkosivuPorvooPorvoon kaupungin verkkosivu, jossa on tietoa eläintenpidosta ja eläinsuojelusta.Ympäristöterveydenhuollon lomakkeet ja ohjeet
VerkkosivuPorvooLinkki Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuollon lomakkeet ja ohjeet -verkkosivulle.Ympäristöterveydenhuollon verkkosivu
VerkkosivuPorvooSivu sisältää muun muassa ympäristöterveydenhuollon yhteystiedot sekä tietoa elintarvikevalvonnasta, uima- ja juomavedestä.
Sähköposti
Asiakaspalvelu
kompassi@porvoo.fi
Osoite
Käyntiosoite
Rihkamatori B
06100 Porvoo
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 1061512-1
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):EDI-kod 0037106151210
Puhelinnumero
Vaihde
+358 019520211 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Porvoon kaupunki
www.porvoo.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Verkkosivu
Neuvonta ja palaute
www.eporvoo.fi/fi-FI/neuvonta-palauteAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL 23
06101 Porvoo