suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Porvoon kaupunki

Nuorisopalvelut

  • Palvelu
  • Porvoo
  • Julkinen palvelu

Nuorisopalvelut järjestää avoimien ovien toimintaa, kursseja, leirejä, kerhoja, diskoja, bändi-iltoja ja erilaisia tapahtumia. Koululaisten loma-aikoina nuorille järjestetään monipuolista toimintaa.

Nuorisopalveluilla on kolme nuorisotilaa: Kevätkummussa, Gammelbackassa ja keskustassa Zentra. Toimintaa järjestetään eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Ikärajat ja aukiolot vaihtelevat toiminnoittain ja tiloittain. Järjestämme toimintaa myös yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Nuorisotiloja voivat vuokrata myös yhdistykset ja järjestöt sekä yksityiset henkilöt.

Nuorisopalvelut koordinoi nuorisovaltuuston toimintaa, tukee ja avustaa nuorisoyhdistyksiä ja vuokraa Linnamäen bänditiloja nuorille. Nuorisopalvelut pyrkii lisäämään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia mm. Nuortenideat.fi-verkkodemokratiapalvelun kautta.

Teemme tiivistä yhteistyötä porvoolaisten koulujen kanssa.

Lisätietoa palveluista löytyy Porvoon kaupungin verkkosivuilta, Nuoret.

Kenelle ja millä ehdoin

Nuorisotyön palvelut on tarkoitettu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorisotyötä on sekä ammatillinen nuorisotyö että nuorten parissa tehtävä vapaaehtoistyö. Ammatillinen nuorisotyö on kasvatusta ja nuorten kohtaamista.

Kunta järjestää nuorisotyön palveluja yhteistyössä muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaPorvoon kaupunki
Palvelusta vastaaPorvoon kaupunki
Alue Porvoo
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Porvoon kaupunki
Päivitetty: 16.7.2020