Mäntsälän kunta
Organisaatio
Mitä palveluja voin saada?
Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluMäntsäläJulkinen palveluAsemakaava ohjaa kaupunkikuvaa, rakentamista ja ympäristöä, mm. alueiden käyttö, rakentamistapa ja rakentamisoikeus päätetään asemakaavassa.Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluLannan varastointia aumassa koskeva ilmoitusAvoin varhaiskasvatuspalvelu
PalveluMäntsäläJulkinen palveluAvoimen varhaiskasvatus on maksutonta ja tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille.Digituki
PalveluMäntsäläJulkinen palveluDigitukea Mäntsälän kunnan asukkaille kirjaston aukioloaikoina viikottain säännöllisesti sekä henkilökohtaisesti ajanvarauksella.Esiopetus
PalveluMäntsäläJulkinen palveluEsiopetus on perusopetuslain mukaista toimintaa. Mäntsälässä se kuuluu kasvatus- ja sivistyslautakunnan vastuualueille.Etsivä nuorisotyö
PalveluMäntsäläJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka työntekijöiden tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota turvallinen aikuiskontakti.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluJätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavat yritykset tekevät ilmoituksen ennen toiminnan aloittamista.Jätehuollon viranomaispalvelut
Palvelu13 kuntaaJulkinen palveluJätehuollon viranomaispalveluihin voit olla yhteydessä erilaisiin jätehuoltoviranomaiselle osoitettaviin hakemuksiin ja ilmoituksiin liittyen.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluKunnalta täytyy hakea lupaa katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen.Kerhotoiminta
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKerhotoiminta on osa kunnassa järjestettävää avointa varhaiskasvatuspalvelua. Toiminta on tarkoitettu pääasiassa kotona olevienKirjastopalvelut
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKirjastopalvelut käytettävissä pääkirjastossa, kirjastoautossa ja https://kirkes.finna.fi. Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka.Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon psykologin palvelut
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKoulu- ja opiskeluterveydenhuollon psykologi tukee koulunkäyntiä, oppimista ja opiskelijan psyykkistä hyvinvointia ja auttaa oppimisvaikeuksissa.Koulukuljetukset
PalveluMäntsäläJulkinen palveluEsiopetuksessa ja perusopetuksessa olevat oppilaat ovat oikeutettuja koulukuljetukseen kunnan myöntämisperusteiden ja Perusopetuslain mukaan.Kulttuuritoiminnan avustukset
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustuksetKunnallinen perhepäivähoito
PalveluMäntsäläJulkinen palveluOhjattu perhepäivähoito on kunnan ylläpitämää yksityisessä kodissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluMäntsäläJulkinen palveluVarhaiskasvatus on hoitoa, kasvatusta ja opetusta päiväkodeissa, perhepäivähoidossa tai ryhmäperhepäivähoidossa.Kuntouttava työtoimnta
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluKuntouttava työtoiminta on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat olleet työttömyyden tai muun syyn takia pitkään poissa työmarkkinoilta.Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluMäntsäläJulkinen palveluLiikunta-avustuksilla tuetaan Mäntsäläisten seurojen ja liikuntajärjestöjen toimintaa.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluMaisemaa muuttava maanrakentaminen tarvitsee luvan. Esim. maanrakennustyöt ja puiden kaataminen.Museopalvelut
PalveluMäntsäläJulkinen palveluSepänmäen käsityömuseo ja Alikartanon tilaNuorisotilat
PalveluMäntsäläJulkinen palveluNuorisotiloissa on tarjolla sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaa.Nuorisotyö
PalveluMäntsäläJulkinen palveluMäntsälän kunnan nuorisotyö.Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluMäntsäläJulkinen palveluNuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.Nuorten tieto- ja neuvontapalvelu
PalveluMäntsäläJulkinen palveluAlle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.Nuorten tukipiste
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluTiivistelmäOpiskeluhuollon kuraattoritoiminta
PalveluMäntsäläJulkinen palveluOpiskeluhuollon kuraattori on sosiaalityön ammattilainen ja luotettava aikuinen, joka kuuntelee ja auttaa erilaisissa elämään liittyvissä asioissa.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluRakennuksen purkamiseen tarvitaan lupa. Lupa haetaan Lupapiste -palvelun kautta.Rajan näyttö ja rajankäynti
PalveluMäntsäläJulkinen palveluEpäselvän rajan sijainnin määritys.Rakennuslupapalvelut
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluRakentamiseen tarvittavan rakennusluvan haku.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluMäntsäläJulkinen palveluRakentamisaikaisten asiakirjojen arkistointi.Ranta-asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluMäntsäläJulkinen palveluRanta-asemakaavan laatiminen, kaavoitukseen vaikuttaminen.Suunnittelutarveratkaisu
Lupa tai muu velvoiteMäntsäläJulkinen palveluHaja-asutusalueelle eli asemakaava-alueen ulkopuolelle rakennettaessa, tarvitaan yleensä erillinen suunnittelutarveratkaisu ja / tai poikkeamispäätös.Tilapäinen päivähoito
PalveluMäntsäläJulkinen palveluTilapäinen varhaiskasvatus on satunnaista, jossa läsnäolopäivien määrä on enintään 10 kuukaudessa.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluMäntsäläJulkinen palveluRakentamista varten tehtävä rakennuksen sijainnin merkintä ja korkeuden vienti rakennuskohteeseen.Tonttijako
PalveluMäntsäläJulkinen palveluAsemakaava-alueen tontitTuettu työllistäminen
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluTuettu työllistäminen koskee henkilöä, joka vamman, sairauden, kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsee työllistymiseensä erityistukea kunnalta.Työtoiminta
Palvelu2 kuntaaJulkinen palveluKunnan järjestämä osa-aikainen työtoiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla mm. sairauden takia ei ole edellytyksiä osallistua tavanomaiseen työhön.Varhaiserityiskasvatus
PalveluMäntsäläJulkinen palveluVarhaiskasvatuksessa lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista tuetaan ensisijaisesti yleisellä tuella, tarvittaessa tehostetulla tai erityisellä tuella.Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksut koskevat lapsia, jotka ovat kunnallisessa päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.Vesihuolto
PalveluMäntsäläJulkinen palveluVesihuoltopalvelut Mäntsälän alueella hoitaa Nivos Vesi ja Lämpö Oy.Viljelypalstat
PalveluMäntsäläJulkinen palveluMäntsälän kunta vuokraa asukkailleen viljelypalstoja kirkonkylän keskustasta Isonniityn puistoalueelta.Yksityinen päiväkotihoito
PalveluMäntsäläJulkinen palveluYksityisiä päiväkoteja on Mäntsälässä neljä.Yksityinen varhaiskasvatus
PalveluMäntsäläJulkinen palveluMäntsälän kunnassa työskentelee useita yksityisiä perhepäivähoitajia. Yksityinen perhepäivähoito on kunnan valvomaa.Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä
PalveluMäntsäläJulkinen palveluPerhe voi saada yksityisen hoidon tukea, jos perheen alle kouluikäistä lasta hoitaa yksityinen palveluntuottajaYksityistieavustukset
PalveluMäntsäläJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Yleinen ilmoitusmenettely
Lupa tai muu velvoite5 kuntaaJulkinen palveluYleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluMäntsäläJulkinen palveluMaakuntakaava ohjaa yleiskaavaa. Yleiskaava tarkentaa maakuntakaavaa ohjaten asemakaavan laatimista. Asemakaavaa ei voi laatia vastoin yleiskaavaa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Lisätietoja yksityisteistä
VerkkoasiointiMäntsäläLisätietoja yksityisteistä Mäntsälän kunnan sivuilla.Sähköinen tuloselvityslomake varhaiskasvatukseen
VerkkoasiointiMäntsäläVarhaiskasvatuksen sähköinen tuloselvityslomake.maanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 9.00–14.00Varhaiskasvatukseen hakeminen
VerkkoasiointiMäntsäläPalvelu on tarkoitettu uusille asiakkaille. Kun hakemus on lähetetty, tiedot siirtyvät varhaiskasvatuksen asiakastietojärjestelmäänVarhaiskasvatuksen sähköinen asiointi
VerkkoasiointiMäntsäläMäntsälän varhaiskasvatuksessa on käytössä sähköisenä palveluna • Sähköinen hoitoaikojen ilmoittaminen • Varhaiskasvatushakemus
Nuorisotilan nuokkarikorttihakemus
LomakeMäntsäläNuokkarikorttihakemus, joka tulee täyttää yhdessä huoltajan kanssa ja palauttaa nuorisotilan ohjaajille.
Rajaa listaa
Näytetään 6 asiointikanavaa
Konsultoivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat
PuhelinasiointiMäntsäläMäntsälän varhaiskasvatuksessa toimii neljä konsultoivaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, jotka toimivat osana varhaiskasvatusta.Puhelin:Anna Harmokivi+358 403145739(pvm/mpm)Päivi Heimonen+358 403145733(pvm/mpm)Arja Helkala+358 403145090(pvm/mpm)Sini Vahelehto+358 403146615(pvm/mpm)Kuntatekniikan päällikkö
PuhelinasiointiMäntsäläKuntatekniikan päällikkö vastaa kuntatekniikan tulosalueesta.maanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 8.30–14.00Puhelin:+358 403146869(pvm/mpm)Palveluohjaus
PuhelinasiointiMäntsäläVarhaiskasvatuksen paikkatilanteesta voi tiedustella varhaiskasvatuksen palveluohjaajalta.maanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:+358 403145084(pvm/mpm)Toimistosihteeri/ varhaiskasvatuksen asiakasmaksut
PuhelinasiointiMäntsäläVarhaiskasvatusmaksun määrittelystä vastaa varhaiskasvatuksen toimistosihteeri.maanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 403145761(pvm/mpm)Toimistosihteeri/Varhaiskasvatuksen laskutus
PuhelinasiointiMäntsäläToimistosihteeri neuvoo ja opastaa varhaiskasvatusmaksuihin, tuloselvityksiin ja laskutukseen liittyvissä asioissa.tiistai-keskiviikko 9.00–15.00Puhelin:+358 403145097(pvm/mpm)Toimistosihteeri/Yksityisen hoidon tuen kuntalisä
PuhelinasiointiMäntsäläToimistosihteerit opastavat yksityisen hoidon kuntalisäasioissa.Puhelinajatmaanantai-torstai 9.00–15.00perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 403145981(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 20 palvelupaikkaa
Anttilan päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläAnttilan päiväkoti sijaitsee Anttilan asuntoalueella n. 2,5 km Mäntsälän keskustasta.Esiopetusmaanantai-perjantai 8.30–12.30maanantai-perjantai 6.15–17.30Avoin päiväkoti Metsätonttu
PalvelupaikkaMäntsäläAvoin päiväkoti Metsätonttu on osa Mäntsälän varhaiskasvatuspalveluja. Metsätonttu sijaitsee Mäntsälän keskustassa.Avoin päiväkoti avoinnamaanantai 9.00–16.00tiistai 9.00–12.00keskiviikko 9.00–16.00torstai-perjantai 9.00–12.00Hyökännummen päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläHyökännummen päiväkoti sijaitsee Etelä-Mäntsälässä Hyökännummen alueella, lähellä Mäntsälän ja Tuusulan rajaa.Päiväkodin esiopetuksen ajatmaanantai-perjantai 8.15–12.15Päiväkodin aukioloajatmaanantai-perjantai 6.00–17.15Kaunismäen päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläKaunismäen päiväkoti sijaitsee Mäntsälän keskustassa Kaunismäen alueella juna-aseman vieressä.Päiväkodin esiopetusmaanantai-perjantai 8.30–12.30Päiväkodin aukioloajatmaanantai-perjantai 6.15–17.00Koskenrannan päiväkoti Amanda
PalvelupaikkaMäntsäläMäntsälän keskustan alueella sijaitseva Koskenrannan päiväkoti Amanda tarjoaa varhaiskasvatusta viidessä ryhmässäLiikuntapäiväkoti Voltti
PalvelupaikkaMäntsäläYksityinen liikuntapäiväkoti Voltti sijaitsee Mäntsälässä rauhallisella alueella, vehreässä ympäristössä hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä.maanantai-perjantai 6.30–17.30Mustamäen päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläMustamäki on pieni päiväkoti, joka sijaitsee Mustanmäen alueella lähellä keskustaa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Myllytontun päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläMyllytontun päiväkoti sijaitsee Mäntsälän keskustan alueella ja tarjoaa poikkeava-aikaista hoitoa lapsillePäiväkodin aukioloajatmaanantai-sunnuntai 5.00–22.00Päiväkodin esiopetusajatmaanantai-perjantai 8.30–12.30Mäntsälän englanninkielinen Montessorileikkikoulu
PalvelupaikkaMäntsäläLeikkikoulu tarjoaa 3-6 vuotiaille lapsille englanninkielistä montessoriesiopetusta ja esikoulun 6-vuotiaille arkipäivisin.Mäntsälän pääkirjasto
PalvelupaikkaMäntsäläKirjasto sijaitsee Monitoimitalolla, os. Urheilutie 4B. Kirjasto on palveluaikoina kaikille avoin oleskelu-, työskentely- ja lukutila. Tervetuloa!Omatoimisen asioinnin ajatmaanantai-keskiviikko 9.00–13.00torstai-perjantai 16.00–20.00lauantai-sunnuntai 9.00–16.00Palveluajatmaanantai-keskiviikko 13.00–20.00torstai-perjantai 9.00–16.00lauantai 10.00–15.00Verkkokirjasto https://kirkes.finna.fiAvoinna ympäri vuorokauden.Norlandia päiväkoti Saaga
PalvelupaikkaMäntsäläKaiken toiminnan lähtökohtana ja intohimonamme on monipuolinen, laadukas ja pienryhmissä tapahtuva toiminta sekä sen toteutuminen joka päivä arjessa.maanantai-perjantai 6.30–17.15Nummisten päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläNummisten päiväkoti sijaitsee Nummisten kylän keskustassa, uuden koulun yhteydessä.maanantai-perjantai 6.00–17.00Onnilanrinteen päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläOnnilanrinteen päiväkoti on pieni päiväkoti, joka sijaitsee Mäntsälän keskustassa.maanantai-perjantai 6.30–17.00Palvelupiste Vinkki
PalvelupaikkaKoko SuomiPalvelupiste Vinkki palvelee kuntalaisia Mäntsälän kunnantalolla.maanantai 9.00–17.00tiistai-torstai 9.00–15.00perjantai 8.30–14.00Päiväkoti Omenapuu
PalvelupaikkaMäntsäläOlemme Mäntsälän ensimmäinen yksityinen Vanhempainyhdistyksen ylläpitämä päiväkoti, perustettu vuoden 1994 alussa.Päiväkoti Pikku-Arola
PalvelupaikkaMäntsäläPieni yksityinen päiväkoti Mäntsälässä, Arolan kylässä.Ryhmäperhepäivähoitokoti Pilvikirsikka
PalvelupaikkaMäntsäläPilvikirsikan ryhmäperhepäivähoitokoti sijaitsee Mäntsälän keskustassa Kartanonpellon alueellamaanantai-perjantai 7.00–17.00Saaren päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläSaaren päiväkoti sijaitsee n. 15 km Mäntsälän keskustasta Saaren kylässä. Päiväkoti toimii koulun yhteydessä.Päiväkodin aukioloajatmaanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkodin esiopetusmaanantai-perjantai 8.30–12.30Sälinkään päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläSälinkään päiväkoti sijaitsee Sälinkään kylällä koulun kanssa samassa rakennuksessa.Päiväkodin esiopetusmaanantai-perjantai 8.15–12.15Päiväkodin aukioloajatmaanantai-perjantai 6.30–17.30Taikametsän päiväkoti
PalvelupaikkaMäntsäläTaikametsän päiväkoti sijaitsee Heikkilän alueella, Mäntsälän keskustassa. Päiväkoti tarjoaa varhaiskasvatusta 1-6-vuotiaille lapsille.Päiväkodin aukioloajatmaanantai-perjantai 6.30–17.00Päiväkodin esiopetusmaanantai-perjantai 8.30–12.30
Kaavoitus Mäntsälän kunnassa
VerkkosivuMäntsäläKunnan kaavoitusta koskevat asiat.Koulukuljetukset
VerkkosivuMäntsäläLisätietoja koulukuljetuksista.Kuntakehityspalveluiden taksat ja maksut
VerkkosivuKoko SuomiRakennuslupa, mittaustehtävien ym. toimialan palveluiden hinnat.Kuntakehityspalvelujen lomakkeet kaavoitukseen ja rakennusvalvontaan
VerkkosivuMäntsäläKaavoituksen ja rakennusvalvonnan lomakkeet.Kuntakehityspalvelut - yhteystiedot
VerkkosivuMäntsäläEtu- ja sukunimi, työtehtävä, puhelinnumero, sähköpostiosoite, puhelinpalveluajat.Lisätietoja varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
VerkkosivuMäntsäläLisätietoja Mäntsälän kunnassa perittävistä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuistaMäntsälän kirjasto
VerkkosivuMäntsäläKirjaston aukioloajat ja kirjastoauton aikataulut ja reittikartat sekä tietoa kirjaston palveluista.Mäntsälän kirjaston digitaalinen kotiseutukokoelma
VerkkosivuMäntsäläMäntsälää koskevaa aineistoa digitoidussa muodossa.Naapurinkuulemislomake
VerkkosivuKoko SuomiNaapurien kuuleminen rakennus- tai toimenpidelupaa varten.Nivos Oy
VerkkosivuMäntsäläNivos-konserni vastaa Mäntsälän alueen vesihuollosta.Viljelypalstat
VerkkosivuMäntsäläViljelypalstoja vuokrataan.
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0129261-5