Suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Mäntsälän kunta

Kunnallinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Mäntsälä
  • Julkinen palvelu

Mäntsälässä perhepäivähoitoa ohjaavat ja valvovat päiväkodinjohtajat. Sovi aika etukäteen, mikäli haluat tavata päiväkodinjohtajan henkilökohtaisesti.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen perhepäivähoidossa aloittamista.

Varhaiskasvatukseen haetaan sähköisellä hakemuksella, joka löytyy Mäntsälän kunnan kotisivuilta kohdasta Lomakkeet. Jokaiselle varhaiskasvatusta tarvitsevalle lapselle täytetään oma hakemus.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Hakemus on jätettävä 4 kk ennen hoidon tarpeen alkamista. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, paikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista. Kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Tausta ja lainsäädäntö

Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta. Lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan.

Palvelun toteuttaa

Mäntsälän kunta

Palvelusta vastaa

Mäntsälän kunta
Tekstistä vastaa: Mäntsälän kunta
Päivitetty: 13.5.2025