suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Mäntsälän kunta

Vesihuolto

  • Palvelu
  • Mäntsälä
  • Julkinen palvelu

Nivos-konserni vastaa Mäntsälän alueen vesihuollosta. Nivos pitää huolta vesijohtoverkoston ylläpidosta ja kehittämisestä, ja takaa asukkaille puhdasta vettä sekä toimintavarman ja laadukkaan vesihuollon sekä jätevesien puhdistamisen.

Toimi näin

Liittymissopimukset tulee tehdä toiminta-alueilla sijaitsevien kiinteistöjen kanssa. Liittymän omistaja vastaa kiinteistön vesihuoltomaksuista.

Kiinteistön omistajan vaihdoksesta tulee ilmoittaa Nivos Vesi ja Lämpö Oy:lle. Kopio kauppakirjasta tarvitaan todisteeksi liittymän siirrosta uudelle omistajalle.

Kiinteistön vuokralaisen kanssa ei tehdä erillistä käyttösopimusta, vaan liittymän omistaja vastaa kiinteistölle aiheutuvista vesihuoltomaksuista.

Kannattaa huomioida, että uuden asiakkaan liittymishakemuksen käsittely ja varsinainen liitostyö voi ruuhka-aikaan viedä useamman viikon.

Kenelle ja millä ehdoin

Toiminta-alueen ulkopuoliset kiinteistöt voivat liittyä vesiosuuskuntiin tai niiden on hoidettava vesihuolto ja jätevesien käsittely kiinteistökohtaisin ratkaisuin.

Palvelun toteuttaa

Mäntsälän kunta

Palvelusta vastaa

Mäntsälän kunta
Tekstistä vastaa: Mäntsälän kunta
Päivitetty: 2.5.2023