Kuortaneen kunta
Kuortane – elämisen hehkua
Kuortane on aktiivinen ja elinvoimainen paikkakunta keskellä Etelä-Pohjanmaata, lähellä kaikkea. Kunnassa on vahvaa yritystoimintaa, jonka näkyvänä lippulaivana ovat yhteensä lähes 200 ihmistä paikkakunnalla työllistävät metallialan yritykset. Kuortaneella on myös kasvava liikunnan ja urheilun kokonaisuus, jonka keskiössä on urheiluopisto.
Urheilu ja liikunta työllistävät Kuortaneella yli 150 henkilötyövuoden verran. Urheiluopiston upeat liikuntapaikat ja -tilat antavat kuntalaisille myös hienoja mahdollisuuksia harrastaa. Itsenäisen liikkumisen ohella kansalaisopisto ja urheiluseurat tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia liikkua ryhmissä.
Laadukkaan lasten päivähoidon keskuksena toimii muutama vuosi sitten valmistunut uusi päiväkoti. Uusi, nykyaikainen alakoulu valmistui keskustaajamaan vuonna 2021. Kuortaneen yläkoulu ja lukio ovat vetovoimaisia kouluja, joihin tulee oppilaita ympäri valtakuntaa. Kuortaneen lukiossa on yleislinja sekä urheilulinja, jonka oppilaat saavat muiden oppilaiden tavoin tasokasta opetusta sekä huipputason valmennusta. Yläkoulussa toimii urheilupainotteinen luokka.
Kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut kehittyvät jatkuvasti. Lääkäri-, hammaslääkäri- ja neuvolapalvelut sekä pian rakennettava ikäihmisten palvelutalo ja kotipalvelu antavat tukea ja turvaa kuntalaisille. Asukaskyselyssä 2021 kunta sai erinomaiset pisteet peruspalveluista kuntalaisilta.
Kuortaneen tonttitarjonta asuntorakentamiseen on runsas ja monipuolinen. Myös yritystoimintaan kunta myy tontteja ja vuokraa toimitiloja.
Ihmisten ja perheiden arki on Kuortaneella sujuva ja turvallinen. Palvelut toimivat ja etäisyydet ovat pieniä. Yritykset ja urheiluopisto, kunta ja yhdistykset, kehittävät kotikuntaansa aktiivisesti edelleen. Mahdollisuuksien paikkakunta on toimintaa täynnä.
Toteuta Sinäkin unelmiasi Kuortaneella!
Mitä palveluja voin saada?
Erityisvarhaiskasvatus
PalveluKuortaneJulkinen palveluErityinen hoito ja kasvatus lapselle, jolla on erityisiä tarpeita.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluKuortaneJulkinen palveluEsiopetuksen oppilashuollon järjestäminen Kuortaneella.Esiopetus
PalveluKuortaneJulkinen palveluEsiopetuksen järjestäminen Kuortaneella.Hallintopalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluHallinto-osasto vastaa kunnan hallinnollisista palveluista.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteKuortaneJulkinen palveluToiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestäKirjastopalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluKirjasto on kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus, joka on kaikille avoin.Kulttuuripalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluTarkoituksena on luoda monipuolista kulttuuria Kuortaneella yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.Kulttuuritoiminnan toiminta-avustukset
PalveluKuortaneJulkinen palveluKulttuuritoiminnan toiminta-avustukset Kuortaneella.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluKuortaneJulkinen palveluPäiväkotihoito on 1-6 -vuotiaille lapsille tarkoitettu hoito ja kasvatus sekä opetus.Kunnan alueella sijaitsevien asuntojen vuokraus
PalveluKuortaneYksityinen palveluKiinteistö Oy Kuortaneen asunnoilta voit tiedustella Kuortaneen kunnan tytäryhtiön omistamia vuokra-asuntoja.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluKuortaneJulkinen palveluKunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan kunnan kotisivuilla ja virallisella ilmoitustaululla kunnanviraston aulassa lain määräämällä tavalla.Kuntalaisaloite
PalveluKuortaneJulkinen palveluKunnan asukkaat ja muut jäsenet voivat tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa koskevista asioita.Kuraattoripalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluKoulukuraattori on kouluissa työskentelevä sosiaalialan asiantuntija.Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
PalveluKuortaneJulkinen palveluUrheiluseurat voivat hakea sivistyslautakunnalta vuosittain avustusta liikunta- ja urheilutoimintaan. Avustukset ovat haettavissa keväisin.Liikuntapalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluKuortaneen liikuntapalvelut järjestää vuoden mittaan erilaisia liikuntatapahtumia ja -kampanjoita eri-ikäisille kuntalaisille.Lukiokoulutus
PalveluKuortaneJulkinen palveluKuotaneen lukio tarjoaa nuorisoasteen lukiokoulutusta yleis- ja urheilulukiossa.Löytöeläinpalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluKuortaneen kunnan alueella löytöeläimistä vastaa Kuortaneen Kennelpalvelu Tmi Henna Katajamäki.Maahanmuuttoyhdyshenkilö
PalveluKuortaneJulkinen palveluMaahanmuuttoyhdyshenkilö opastaa paikkakunnalle muuttaneita maahanmuuttajia käytännön yleisissä asioissa.Neuvonta- ja arkistopalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluNeuvonta vastaanottaa Kuortaneen kunnalle osoitetut asiakirjat, sähköiset viestit, palautteet ja aloitteet. Kunnan arkisto tarjoaa tietopalveluja.Nuorisotilat
PalveluKuortaneJulkinen palveluNuorten vapaa-ajan viettopaikkaNuorisotyö
PalveluKuortaneJulkinen palveluOhjaus, neuvonta ,retki- ja leiritoimintaOhjaamo Kuusiokunnat/ Alavus
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluOhjaamo tarjoaa ohjausta ja neuvontaa opiskeluun, työhön, tulevaisuuden pohdintaan ja arjen asioihin kaikille alle 30-vuotiaille nuorille.Opiskeluhuollon kuraattoritoiminta
PalveluKuortaneJulkinen palveluKuraattori on koulun sosiaalityöntekijä.Oppilaanohjaus
PalveluKuortaneJulkinen palveluOppilaanohjaus Kuortaneella.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluKuortaneJulkinen palveluOsa-aikainen erityisopetus Kuortaneella.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluKuortaneJulkinen palveluKoululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu Kuortaneella esi-, eka- ja tokaluokkien oppilaille sekä perusopetuksen erityisoppilaille.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluKuortaneJulkinen palveluPerusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki KuortaneellaPerusopetus
PalveluKuortaneJulkinen palveluOppivelvollisuusikäisten perusopetus Kuortaneella.Puhtaanapitopalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluPuhtaanapitopalvelut vastaavat kaikkien kunnan kiinteistöjen siisteydestä. Puhtaanapitopalveluista vastaa palvelupäällikkö Mari Virtaniemi.Rakennuslupapalvelut
Lupa tai muu velvoiteKuortaneJulkinen palveluKuortaneen kunnan rakennuslupapalvelut.Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa
PalveluKuortaneJulkinen palveluKeskuskeittiö vastaa kunnan koulujen, päiväkotien, ryhmisten, vanhusten ja vammaisten asumispalveluyksiköiden ja kotiaterioiden ruokapalveluistaRuokapalvelut
PalveluKuortaneJulkinen palveluKeskuskeittiö vastaa kunnan koulujen, päiväkotien, ryhmisten, vanhusten ja vammaisten asumispalveluyksiköiden, sekä kotiaterioiden ruokapalveluista.Ryhmäperhepäivähoito
PalveluKuortaneJulkinen palveluVarhaiskasvatuspalvelu ryhmäperhepäiväkodeissa eli ryhmiksissäTilapäinen varhaiskasvatus
PalveluKuortaneJulkinen palveluTilapäistä kunnallista varhaiskasvatuspalvelua, jota voi saada kotihoidontuen lisäksi.Varhaiskasvatuksen vuorohoitopalvelu
PalveluKuortaneJulkinen palveluVuorohoito on iltaisin, viikonloppuisin ja öisin tarjottavaa varhaiskasvatuspalvelua.Varhaiskasvatus esiopetusikäisille päiväkodissa
PalveluKuortaneJulkinen palveluEsiopetusikäisille tarjottava päiväkotihoitoYksilöllistetty oppimäärä
PalveluKuortaneJulkinen palveluYksilöllistetty oppimäärä KuortaneellaYmpäristölupa
Lupa tai muu velvoiteKuortaneJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan tarvitaan ympäristölupa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Kiinteistöjen palvelupyynnöt
VerkkoasiointiKoko SuomiPalvelussa voit tehdä Kuortaneen kunnan kiinteistöön liittyvän kunnossapidon palvelupyynnön.Vesimittarin lukeman ilmoittaminen Kuortane
VerkkoasiointiKoko SuomiVesimittarin lukeman ilmoittaminen verkkolomakkeella.
Kirjastovirkailija
PuhelinasiointiKuortaneAsiakas voi uusia, varata ja tiedustella eri aineistoja puhelimitse.maanantai-tiistai 12.00–19.00keskiviikko-perjantai 12.00–16.00Puhelin:+358 406683336(pvm/mpm)Kunnanviraston vaihde
PuhelinasiointiKuortaneKunnanviraston puhelinvaihdemaanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 11.30–15.00Puhelin:+358 625252000(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Alvarin aamu- ja iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaKuortaneKoululaisten aamu- ja iltapäivätoimintayksikköAlvarin koulu
PalvelupaikkaKuortaneAlvarin koululla järjestetään perusopetusta 1-6 luokkalaisille ja esiopetusta kaikille Kuortaneen esiopetusikäisille.maanantai-perjantai 8.00–16.00Kuortaneen asiointipiste
PalvelupaikkaKuortaneTE-palvelujen sähköiset palvelut.Aukioloajatmaanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 11.30–15.00Kuortaneen kunnankirjasto
PalvelupaikkaKuortaneKuortaneen kunnankirjasto on kaikkia kuntalaisia varten.Omatoimiajatmaanantai-perjantai 9.00–21.00Palveluajatmaanantai-tiistai 12.00–19.00keskiviikko-perjantai 12.00–16.00Kuortaneen kunnanvirasto
PalvelupaikkaKuortaneKuortaneen kunnantalomaanantai-perjantai 8.00–16.00Kuortaneen lukio
PalvelupaikkaKuortaneKuortaneen lukiossa järjestetään nuorisoasteen lukiokoulutusta sekä iltaisin kansalaisopiston toimintaa.maanantai-perjantai 8.00–16.00Kuortaneen yhteiskoulu
PalvelupaikkaKuortaneKuortaneen yhteiskoulussa toimii yläkouluLinturinteen ryhmäperhepäiväkoti
PalvelupaikkaKuortaneLinturinteen ryhmäperhepäiväkodissa hoidetaan ja kasvatetaan 1-6 -vuotiaita lapsia.Mäyryn ryhmäperhepäiväkoti
PalvelupaikkaKuortaneMäyryn ryhmäperhepäiväkoti on 1-6 -vuotiaiden lasten hoitoyksikkö.Nuke
PalvelupaikkaKuortaneNuke tarjoaa nuorille turvallisen paikan, jossa he voivat viettää vapaa-aikaansa.Päiväkoti Kuperkeikka
PalvelupaikkaKuortanePäiväkoti Kuperkeikka on uusi ja nykyaikainen liikuntapainotteinen päiväkoti 1-5 vuotiaille lapsille.Ruonan koulu
PalvelupaikkaKuortaneRuonan koululla järjestetään perusopetusta 1-6 luokkalaisilleSatelliittipäiväkoti Leppis
PalvelupaikkaKuortaneSatelliittipäiväkoti Leppis on emäpäiväkoti Kuperkeikan yksi osasto, joka sijaitsee Leppälänkylällä.Varhaiskasvatuspalvelutoimisto
PalvelupaikkaKuortanePalvelua varhaiskasvatukseen ja APIP-toimintaan hakemiseen liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Väentupa
PalvelupaikkaKuortaneJärjestöjen ja kansalaisopiston toimitiloja.Yhteiskoulun aamu- ja iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaKuortaneAamu- ja iltapäivätoimintayksikköYlijoen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaKuortaneKoululaisten aamu- ja iltapäivätoimintayksikköYlijoen koulu
PalvelupaikkaKuortaneYlijoen koululla järjestetään perusopetusta 1.-6.- luokkalaisille.Ylijoen ryhmäperhepäiväkoti
PalvelupaikkaKuortaneYlijoen ryhmäperhepäiväkodissa hoidetaan ja kasvatetaan lähinnä 1-6 vuotiaita lapsia.
Henkilökunnan yhteystiedot
VerkkosivuKoko SuomiHenkilökunta yhteystiedotKuortaneen kennelpalvelu
VerkkosivuKuortaneKuortaneen kunnan alueella löytöeläimistä huolehtii Kuortaneen kennelpalvelu.Kuortaneen kunnan kotisivut
VerkkosivuKuortaneKotisivuKuortaneen kunnankirjaston Facebook-sivu
VerkkosivuKoko maa poislukien AhvenanmaaKirjaston Facebook-sivulta löytyy tietoa kirjaston tapahtumista ja näyttelyistä.Kuortaneen kunnankirjaston kotisivu
VerkkosivuKoko SuomiKuortaneen kunnan kirjaston kotisivulta löytyy tietoa kirjaston palveluista.Kuortaneen Pedanet
VerkkosivuKuortanePedanet KuortaneTilapalvelu
VerkkosivuKoko SuomiTilapalvelun perustiedot löytyvät verkkosivuilta.Vesihuoltolaitos
VerkkosivuKoko SuomiVesihuoltolaitoksen perustiedot löytyvät verkkosivuilta.Ympäristöosasto
VerkkosivuKoko SuomiYmpäristöosaston perustiedot löytyvät verkkosivuilta.
Sähköposti
kirjaamo@kuortane.fi
Osoite
Keskustie 52
63100 Kuortane
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0180117-6
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):003701801176
Välittäjätunnus:
003708599126
Lisätieto:
Välittäjä Liaison Technologies
Puhelinnumero
+358 0625252000Verkkosivu
Kuortaneen kunnan kotisivu
kuortane.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Keskustie 52
63100 Kuortane