suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuortaneen kunta

Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa

  • Palvelu
  • Kuortane
  • Julkinen palvelu

Kunnallisen ruokapalvelutoiminnan palveluiden tuottaminen on lailla ja asetuksilla säädettyä toimintaa.

Kunnassa on kaksi valmistuskeittiötä, keskuskeittiö ja Ylijoen koulun keittiö, ja 5 palvelukeittiötä.

Lisäksi aterioita lähetetään 9 eri toimipisteen palvelukeittiöön, jotka kuuluvat eri hallintokuntien alaisuuteen. Palvelupäällikkö Mari Virtaniemi vastaa ruokapalveluista.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat kuukausittaisissa varhaiskasvatusmaksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset, ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ja kansanopistossa opiskelevat oppivelvolliset ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Palvelun toteuttaa

Kuortaneen kunta

Palvelusta vastaa

Kuortaneen kunta
Tekstistä vastaa: Kuortaneen kunta
Päivitetty: 22.8.2023