Humppilan kunta
Humppila on pieni, rauhallinen ja idyllinen kunta keskellä kauneinta Kanta-Hämettä. Kunta on perustettu vuonna 1874 ja asukasluku vuodenvaihteessa 2019 oli 2241. Humppilan kunnasta saa peruspalvelut kuten lasten päivähoito- ja peruskoulupalvelut. Uuden päiväkodin lisäksi kunnassa toimivat perhepäivähoitopalvelut. Kouluja on kaksi: Kirkonkulman ala-aste sekä yläaste. Vapaa-ajan liikuntapalveluita sekä kulttuuripalveluita saa monipuolisesti. Kirjasto toimii yhdessä alueen viiden kunnan kanssa. Terveysasema lääkäripalveluineen löytyy aivan kunnan keskustasta.
Rakentamiseen liittyviä palveluita saa Forssan seudullisen rakennusvalvonnan kautta. Vuokra-asuntoja on tarjolla niin kerrostaloista kuin rivitaloista.
Lisätietoja kaikista palveluista ja yhteystiedot löytyvät kunnan internetsivuilta.
Mitä palveluja voin saada?
Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluHumppilaJulkinen palveluViranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä.Asemakaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluHumppilaJulkinen palveluAsemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluHumppilaJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon eli huolenpitoon lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Esiopetus
PalveluHumppilaJulkinen palveluEsiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.Etsivä nuorisotyö
PalveluHumppilaJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö auttaa koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevia nuoriaIlmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluJätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan yrityksen on tehtävä toiminnastaan ilmoitus kunnan ympäristöviranomaisille.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluHumppilaJulkinen palveluAsemakaava-alueella olevien teiden, torien, puistojen, istutusten ja yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla.Kaupanvahvistus
PalveluHumppilaJulkinen palveluPerinteisessä kaupanvahvistuksessa vahvistetaan kiinteistön luovutus kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien ollessa läsnäKirjastopalvelut
Palvelu5 kuntaaJulkinen palveluHumppilan kirjasto tarjoaa kirjasto- ja tietopalveluita. Humppilan kirjasto on osa Louna-kirjastoja ja kaikille avoin.Koulukuljetus
PalveluHumppilaJulkinen palveluKoulukuljetuksista vastaa Liikenne Rajala Ky. Kuljettajat tavoittaa autokohtaisista numeroista. Soittoaika kouluaikana arkipäivisin klo 7.30-16.00.Kouluruokailu
PalveluHumppilaJulkinen palveluHumppilan kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja ilmaiseen lounasruokaan koulupäivän aikana.Kunnallinen perhepäivähoito
PalveluHumppilaJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta.Kunnallinen päiväkotihoito
PalveluHumppilaJulkinen palveluLapsi voi saada kunnan järjestämää päiväkotihoitoa ennen oppivelvollisuuden aloittamista.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluHumppilaJulkinen palveluKunnan viralliset ilmoitukset julkaistaan kunnan kotisivuilla ja kunnan ilmoitustaulullaKunnan vuokra-asunnot
PalveluHumppilaJulkinen palveluVuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnaltaKuntalaisaloite
PalveluHumppilaJulkinen palveluKunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.Liikuntapalvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluHumppilan kunta tarjoaa mahdollisuuksia sekä sisä- että ulkoliikuntaan.Liittyminen viemäriverkostoon
PalveluHumppilaJulkinen palveluKun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön viemäriverkostoon on käännyttävä kunnan teknisen osaston puoleen.Maa-ainesten ottamiseen liittyvä ilmoitus ja luvat
PalveluHumppilaJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa.Maaseutupalvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluMaaseudun kehittäminen, Maaseutuelinkeinoviranomaispalvelut, LomituspalvelutMaastoliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluMaastoliikennelain mukaista lupaa tarvitaan moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan toistuvaan kilpailujen ja harjoitusten järjestämiseen.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava maisematyölupa mm. maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen asemakaava-alueella.Museopalvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluHumppilan kunnan museopalvelutNuorisotilat
PalveluHumppilaJulkinen palveluNuorisotila Vaijeri on nuorten vapaa-ajanviettopaikkaNuorisotyö
PalveluHumppilaJulkinen palveluNuorisotyö on nuorten oman ajan käyttöön kohdistuvaa nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukemistaNuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluHumppilaJulkinen palveluNuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseenNuorten tieto- ja neuvontapalvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluAlle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.Nuorten työpaja
PalveluHumppilaJulkinen palveluNuorten työpaja auttaa urapolun suunnittelussaOppilaanohjaus
PalveluHumppilaJulkinen palveluOppilaanohjauksella edistetään oppilaiden koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluHumppilaJulkinen palveluOppilas, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään saa osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluHumppilaJulkinen palveluPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat osallistua ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaat.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluHumppilaJulkinen palveluErityisopetus järjestetään muun opetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisluokalla tai muussa soveltuvassa paikassa.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluHumppilaJulkinen palveluOppilashuollolla tarkoitetaan oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista.Perusopetus
PalveluHumppilaJulkinen palveluHumppilassa perusopetusta tarjotaan kahdessa koulussa. Kirkonkulman koululla opiskelevat vuosiluokat 1.-6. ja Humppilan yläasteella vuosiluokat 7.-9.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupaPäiväkotiruokailu
PalveluHumppilaJulkinen palveluLoimijoen kuntapalvelut valmistavat Humppilan päiväkotien lasten lounaan ja henkilöstö aamupalan ja välipalan.Päätöksenteko ja hallinto
PalveluHumppilaJulkinen palveluPäätöksenteko ja hallinto Humppilan kunnassaRakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluRakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.Rakentamisen luvat
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä kuten toimenlupa tai toimenpideilmoitus.Sosiaali- ja kriisipäivystys
Palvelu11 kuntaaJulkinen palveluSosiaali- ja kriisipäivystys antaa apua elämän erilaisissa kriisitilanteissa Kanta-Hämeen alueella.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Taiteen perusopetus
PalveluHumppilaJulkinen palveluHumppilan kunnassa taiteenperusopetusta järjestävät kuvataidepiiri Sateenkaari ja Forssan musiikkiopisto.Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluLupa poiketa jäteveden käsittelyvaatimuksista voidaan myöntää erityisistä syistäTekniset palvelut
PalveluHumppilaJulkinen palveluKunnan teknisen osaston palvelutTilapäinen varhaiskasvatus
PalveluHumppilaJulkinen palveluPerheet, jotka tarvitsevat lapselleen hoitopaikkaa silloin tällöin, voivat viedä lapsen tilapäiseen varhaiskasvatukseen.Tilojen vuokrauspalvelu
PalveluHumppilaJulkinen palveluYritykset ja yhteisöt voivat tiedustella kunnan tiedossa olevia, yksityisten omistamia vuokratiloja.Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Vapautus vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä
PalveluHumppilaJulkinen palveluVapautus voidaan myöntää, jos liittyminen muodostuisi kohtuuttoman kalliiksi, vaikeaksi, tarve on erittäin vähäinen tai on muu erityinen syy.Varhaiserityiskasvatus
PalveluHumppilaJulkinen palveluLapsi voi tarvita tukea kasvuun, oppimiseen ja hyvinvointiin. Tuki rakentuu lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan.Varhaiskasvatus
PalveluHumppilaJulkinen palveluVarhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat lasten päivähoito ja esiopetus.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluHumppilaJulkinen palveluPerusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityistieavustukset
PalveluHumppilaJulkinen palveluKunnan myöntämät yksityistieavustuksetYmpäristölupa
Lupa tai muu velvoiteHumppilaJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Liikunta- ja vapaa-aikatilojen tilapäinen tilavaraus
VerkkoasiointiHumppilaYleisurheilukentän, liikuntasalin, kuntosalin, nuorisotilan, asemakahvion, kirjaston tilavaraus.
Anomus maksuttomasta koulukuljetuksesta
LomakeHumppilaHumppilassa asuva oppilas on oikeutettu maksuttomaan kuljetukseen, kun koulumatka esi- tai alkuopetuksessa on yli 3 km, muilla yli 5 km.Kirjastokorttihakemus
Lomake5 kuntaaKirjastokortin saat täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.
Rajaa listaa
Hallintojohtaja
PuhelinasiointiHumppilaHallintojohtaja johtaa kunnan yleishallintoamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447294881(pvm/mpm)Hallintosihteeri
PuhelinasiointiHumppilaHallinnon ja teknisen osaston sihteerimaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:hallintosihteeri+358 447064437(pvm/mpm)Humppilan kunnan neuvonta
PuhelinasiointiHumppilaKunnan yleinen neuvontanumeromaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447064419(pvm/mpm)Kirjastonjohtaja
PuhelinasiointiHumppilaKirjastonjohtaja johtaa elämänlaatuosastoa.Puhelin:+358 447064412(pvm/mpm)Kunnanjohtaja
PuhelinasiointiHumppilaKunnanjohtaja johtaa kunnan toimintaamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447064447(pvm/mpm)Liikunnanohjaaja
PuhelinasiointiHumppilaLiikunnanohjaaja vetää ohjattuja liikuntaryhmiä ja antaa liikuntaohjeita.Puhelin:liikunnanohjaaja+358 447064427(pvm/mpm)Maaseutuasiamies
PuhelinasiointiHumppilaMaaseutuasiamies vastaa Humppilan maaseutuasioista.maanantai 0.00 - maanantai 0.00Puhelin:+358 504687846(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja
PuhelinasiointiHumppilaNuoriso-ohjaaja vastaa kunnan nuorisotyöstäPuhelin:+358 503629166(pvm/mpm)Opinto-ohjaaja
PuhelinasiointiHumppilaOpinto-ohjaajan tavoitat parhaiten puhelimitsemaanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 447064413(pvm/mpm)Rakennusmestari
PuhelinasiointiHumppilaRakennusmestari antaa tietoja ja ohjeistusta teknisen osaston palveluihin liittyvistä asioista ja käytännöistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503025333(pvm/mpm)Tekninen johtaja
PuhelinasiointiHumppilaTekninen johtaja antaa tietoja ja ohjeistusta teknisen toimen palveluihin liittyvistä asioista ja käytännöistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503648702(pvm/mpm)Toimistosihteeri
PuhelinasiointiHumppilaToimistosihteeri vastaa kunnan keskushallinnon toimistosihteerin tehtävistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447064419(pvm/mpm)Varhaiskasvatusjohtaja
PuhelinasiointiHumppilaVarhaiskasvatusjohtaja antaa tietoja ja ohjeistusta varhaiskasvatuspalveluihin (päivähoito ja esiopetus) liittyvistä asioista ja käytännöistä.Puhelin:+358 505422030(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Humppilan kunnankirjasto
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan kunnankirjastosta luettavaa, kulttuurisisältöjä ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön.Asiakaspalvelu aikamaanantai 12.00–18.00tiistai-keskiviikko 10.00–16.00torstai 12.00–18.00perjantai 10.00–16.00Omatoimi aikamaanantai-sunnuntai 7.00–21.00Humppilan kunnanvirasto
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan kunnanvirasto on kunnan yleispalvelupiste, jossa voit asioida mm. hallinto- ja talousasioissa sekä teknisen toimen asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Humppilan Seurojentalo
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan Seurojentalo on vuokrattavissa mm. juhla- ja harrastustiloiksi.Kauppilan perinnetila
PalvelupaikkaHumppilaMuseokohde Kauppilan perinnetilalla voi tutustua vanhaan aikaan.Kesäsunnuntaisinsunnuntai 12.00–16.00Kirkonkulman yhtenäiskoulu
PalvelupaikkaHumppilaKirkonkulman yhtenäiskoulu tarjoaa perusopetusta luokille 1-9 Humppilan kunnassa. Koivistolla opiskelee 1-6 luokat ja Eedenillä opiskelee 7-9 luokat.maanantai-perjantai 9.00–15.00Kirkonkulman yhtenäiskoulun kuntosali
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan kunnan kuntosali sijaitsee Kirkonkulman yhtenäiskoululla, Koivistontiellä.Koivistonlammin uimaranta
PalvelupaikkaHumppilaKoivistonlammin uimaranta Humppilan kunnan keskustassa.koulukuraattori
PalvelupaikkaHumppilaKoulukuraattorin vastaanotto molemmilla kouluilla ajanvarauksella.Koulupsykologi
PalvelupaikkaHumppilaKoulupsykologi auttaa lasten ja nuorten oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa.Kouluterveydenhoitaja
PalvelupaikkaHumppilaKouluterveydenhoitajan vastaanotto on molemmilla kouluilla.Kuntorata
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan kuntorata harjumaastossa.Lamminkulma
PalvelupaikkaHumppilaJokiläänin kansanopiston opetustilatMonitoimikenttä Rautarinki
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan yläkoululla sijaitseva monitoimipalloilukenttä.Nuorisotila Vaijeri
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan kunnan nuorisotilaPäiväkoti Päivänpaiste
PalvelupaikkaHumppilaPäiväkoti Päivänpaisteessa järjestetään lasten päiväkotihoitoa ja esiopetusta 1-6-vuotiaille lapsille.Talvisen työläismuseo
PalvelupaikkaHumppilaTalvinen on vuosisadan vaihteen työläiskoti aseman välittömässä läheisyydessä.sunnuntai 12.00–16.00Varhaiskasvatustoimisto
PalvelupaikkaHumppilaLasten päivähoitoon ja esiopetukseen liittyvät palvelut (mm. asiakasmaksuasiat, päivähoitohakemukset...)maanantai-torstai 9.00–16.00perjantai 9.00–15.00Venäjänlammin uimaranta
PalvelupaikkaHumppilaVenäjänlammin uimaranta VenäjänkylässäYleisurheilukenttä
PalvelupaikkaHumppilaHumppilan yleisurheilukenttä sijaitsee aivan keskustan tuntumassa.
Arkistopalvelut
VerkkosivuHumppilaRakennusvalvonnan arkistopalvelutKunnan vuokra-asunnot
VerkkosivuHumppilaKunnan vuokra-asuntojen hakeminenMaaseutupalvelut
VerkkosivuHumppilaMaaseutupalveluiden järjestäminen Humppilan kunnassaPöytäkirjat
VerkkosivuHumppilaKunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjatRakennusvalvonta
VerkkosivuHumppilaHumppilan kunnan rakennusvalvontaSähköinen ilmoitustaulu
VerkkosivuHumppilaHumppilan kunnan sähköisellä ilmoitustaululla julkaistaan kunnan kuulutuksia ja ilmoituksia sekä muiden viranomaisten kuulutuksia ja ilmoituksia.Uimaveden laatu
VerkkosivuHumppilaUimavesien laatu kunnassa. Ympäristöterveydenhuollon tutkimustuloksetVesi- ja jätevesihuolto
VerkkosivuHumppilaHumppilan kunnan vesi- ja jätevesihuollon järjestäminenYksityistiet
VerkkosivuHumppilaYksityisteiden avustuksetYmpäristö
VerkkosivuHumppilaYmpäristönsuojeluun liittyvät asiat ja luvatYmpäristöluvat Ympäristö.fi-sivulla
VerkkosivuHumppilaYmpäristölupien lisätiedot ja hakuohjeet
Sähköposti
Neuvonta
neuvonta@humppila.fi
Osoite
Kunnanvirasto
Kisakuja 2
31640 Humppila
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0146456-0
Puhelinnumero
0447064419Verkkosivu
Humppilan kunta
www.humppila.fi/?pageid=1&parent0=1Avautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Kunnanvirasto
Kisakuja 2
31640 Humppila