Rääkkylän kunta
Rääkkylän kunta on perustettu 1874. Asukkaita kunnassa on 2066 (31.12.2020).
Elinkeinoista maa- ja metsätalouden osuus 27 %, jalostuksen 21 % ja palvelujen 47 %. Rääkkylässä toimii n. 160 yritystä. Teollisia työpaikkoja on yhteensä n. 81. Teollisista tuotteista tunnetuimpia ovat viljellyt sienet, erityisesti siitake, ikkunat ja ovet sekä metalli- ja puunjalostustuotteet. Maatiloja on aktiivisessa viljelyssä n. 114 kpl.
Kansanmusiikki, musiikin opiskelu ja harrastaminen sekä teatteriharrastus ovat Rääkkylässä vahvoja. Kihaustapahtuma vuosittain heinäkuussa tarjoaa laajan konserttisarjan karjalaisen kansanmusiikin ystäville.
Rääkkylän kunta tuottaa itse päivähoidon ja perusopetuksen, ympäristötoimen ja teknisen puolen palvelut sekä monet vapaa-aika- ja liikuntapalvelut. Kiinteistö puolen palveluista vastaa kunnan tytäryhtiö Rääkkylän Kiinteistöpalvelu Oy.
Sosiaali- ja terveystoimen palveluista järjestämisvastuussa on Siun sote, joka myös tuottaa palvelut 1.1.2021 lähtien.
Keski-Karjalan muiden kuntien kanssa kunta järjestää elinkeinopalvelut, kansalaisopiston sekä musiikkiopiston palvelut.
Painopistealueina kunnassa on kuntalaisille tarkoitettujen palvelujen kehittäminen ja työllisyyden edistäminen.
Vesistöä: 28 282 ha (kokonaispinta-ala 699 neliökilometriä)
Rantaviivaa: 633 km
Kesämökkejä: 1 257
Mitä palveluja voin saada?
Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluRääkkyläJulkinen palveluOppilaalla on tarvittaessa oikeus maksuttomiin avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluRääkkyläJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon eli huolenpitoon lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.Esiopetus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluEsiopetuksen järjestäminenEtsivä nuorisotyö
PalveluRääkkyläJulkinen palveluEtsivään nuorisotyöhön voi ilmoittaa nuoren, joka ei ole palveluiden, esimerkiksi opiskelu, armeija ja työvoimahallinto, piirissä.Joustava perusopetus (JOPO)
PalveluRääkkyläJulkinen palveluJoustavan perusopetuksen tarkoituksena on tukea yläkoulun oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta.Joustava perusopetus (JOPO) yläkoulu
PalveluRääkkyläJulkinen palveluJoustava perusopetus yläkoulussa.Jätehuolto
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylän kunnan alueen jätehuolto ja jätteenkuljetusKadut, tiet ja yleiset alueet
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKatujen, teiden ja yleisten alueiden kunnossapitoKansalaisopisto
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKansalaisopistot ovat avoimia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.Kirjaston kotipalvelu
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylän kirjaston kotipalveluKirjastopalvelut
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylän kirjasto on osa Vaara-kirjastoja.Koulukuljetus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetus järjestetään perusopetuslain ja kunnan koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti.Kouluruokailu
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKunta tarjoaa maksuttoman kouluaterian esi- ja perusopetuksen oppilaalle koulupäivinä.Kulttuuri
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylässä on vireää kulttuuriharrastustoimintaa.Kunnan kuulutukset ja ilmoitukset
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKuulutukset ja ilmoituksetKunnan vuokra-asunnot
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylän kunnan vuokra-asunnotKuntalaisaloite
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKunnan asukkaan aloite kuntaansa koskevaan asiaan.Lasten päivähoito
PalveluRääkkyläJulkinen palveluLasten päivähoitoa tarjotaan päiväkodissa, ryhmäperhepäivähoidossa ja hoitajan kotona perhepäivähoidossa.Leikkipuistot
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKunnan leikkipuistot tarjoavat turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä.Liikunta
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylässä voi harrastaa monipuolisesti eri liikuntalajeja, joita järjestävät kunta, kansalaisopisto, järjestöt ja yksityiset henkilöt.Maa-aineslupa
Lupa tai muu velvoiteRääkkyläJulkinen palveluMaa-ainesten ottamisen ilmoitus ja luvatMaahanmuuttajien oman äidinkielen opetus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluMaahanmuuttajien oman äidinkielen opetus ei ole lakisääteistä, mutta oppilaat voivat saada kunnan järjestämää oman äidinkielen opetusta.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteRääkkyläJulkinen palveluMaisematyöluvan hakeminenNuorisotyö
PalveluRääkkyläJulkinen palveluNuorisotoiminta koostuu pääasiassa nuorisotalotoiminnasta sekä retkistä ja tapahtumista.Oppilaanohjaus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Oppilaskuntatoiminta
PalveluRääkkyläJulkinen palveluOpetuksen järjestäjän tulee edistää oppilaiden osallisuutta koulun toiminnassa ja kehittämisessä.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissä, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa Rääkkylän koululla. Toiminta järjestetään iltapäivätoimintana.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluRääkkyläJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai erityistukea.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluRääkkyläJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilashuoltoon.Perusopetus
PalveluRääkkyläJulkinen palveluPerusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteRääkkyläJulkinen palveluRakennusluvan hakeminenSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä
PalveluRääkkyläJulkinen palveluSuomen tai ruotsin opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamislupa
Lupa tai muu velvoiteRääkkyläJulkinen palveluSuunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamislupapäätösVesi- ja jätevesihuolto
PalveluRääkkyläJulkinen palveluRääkkylän kunnan vesi- ja jätevesihuoltoYksilöllistetty oppimäärä
PalveluRääkkyläJulkinen palveluOppimäärää voidaan yksilöllistää, mikäli oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityistieavustukset
PalveluRääkkyläJulkinen palveluKunnan myöntämät yksityistieavustuksetYmpäristölupa
Lupa tai muu velvoiteRääkkyläJulkinen palveluYmpäristölupakäsittely
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Rakennusvalvonnan lupien hakeminen
VerkkoasiointiKoko SuomiRakennus-, toimenpide, maisematyö-, ja purkamisluvan hakeminen sekä toimenpide- ja purkamisilmoituksen tekeminenVaara-kirjastojen nettikirjasto
VerkkoasiointiRääkkyläVaara-kirjastojen aineistot ja palvelut verkossa.
Kirjaston kotipalveluasiakkaaksi ilmoittautuminen
LomakeRääkkyläRääkkylän kirjaston kotipalveluasiakkaaksi ilmoittautuminen.Lupahakemus rakennusvalvontaan
LomakeRääkkyläRakennus-, toimenpide-, purkamis- ja maisematyölupahakemus tai toimenpideilmoitusPoikkeamislupahakemus
LomakeRääkkyläHakemuslomake rakentamisen poikkeamislupamenettelyä varten.
Rääkkylän koulu
PuhelinasiointiRääkkyläRääkkylän kunnan esi- ja perusopetukseen liittyvät asiat.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:rehtori+358 0401053101(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Kirjasto
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylän kunnan kirjastopalvelutAukioloajatmaanantai-keskiviikko 10.00–15.00torstai 10.00–18.00perjantai 10.00–15.00Kunnantalo
PalvelupaikkaRääkkyläKunnantalo on kunnan hallinnollinen keskus sekä kokousten pitopaikka.maanantai-perjantai 8.00–15.00Paksuniemen maauimala
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylä maauimalaRääkkylän keila- ja kuntosali
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylä kuntosali keilahalliRääkkylän koulu
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylän koulu osoitteessa Paksuniementie 7Rääkkylän nuorisotalo
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylä nuorisotaloRääkkylän päiväkoti
PalvelupaikkaRääkkyläPäiväkoti RääkkyläRääkkylän tori
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylä toriRääkkylän ylä- ja alaluokkien liikuntasalit
PalvelupaikkaRääkkyläRääkkylä liikuntasalit
Aloitteet
VerkkosivuRääkkyläKuntalaisaloiteAsuminen ja asunnot
VerkkosivuRääkkyläRääkkylän vuokra-asunnotEsiopetus
VerkkosivuRääkkyläEsiopetuksen järjestäminen Rääkkylän kunnassaEtsivä nuorisotyö
VerkkosivuRääkkyläRääkkylän kunnan etsivä nuorisotyö.Jätehuolto
VerkkosivuRääkkyläJätehuollon järjestäminen Rääkkylän kunnan alueellaKatujen ja yleisten alueiden kunnossapito
VerkkosivuRääkkyläKatujen ja yleisten alueiden hoitoKoulukuljetus
VerkkosivuRääkkyläKoulukuljetusten järjestäminen Rääkkylän kunnassa.Kouluruokailu
VerkkosivuRääkkyläOppilaalle tarjotaan maksuton kouluateria.Kulttuuri
VerkkosivuRääkkyläTietoa kulttuuriharrastuksista Rääkkylässä.Kunnan viralliset kuulutukset ja ilmoitukset
VerkkosivuRääkkyläKunnan julkaisemat viralliset kuulutukset ja ilmoituksetLiikunta
VerkkosivuRääkkyläLiikunnan harrastaminen Rääkkylässä.Maa-ainesten ottamislupa
VerkkosivuRääkkyläMaa-ainesten ottamislupamenettelyOppilashuolto
VerkkosivuRääkkyläOppilashuollon järjestäminen Rääkkylän koululla.Osa-aikainen erityisopetus
VerkkosivuRääkkyläErityisopetuksen järjestäminen Rääkkylässä.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
VerkkosivuRääkkyläPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Rääkkylässä.Perusopetus
VerkkosivuRääkkyläPerusopetuksen järjestäminen Rääkkylässä.Poikkeamislupa ja suunnittelutarveratkaisu
VerkkosivuRääkkyläPoikkeamisluvan ja suunnitteluratkaisun hakeminenRakennusvalvonta
VerkkosivuRääkkyläRääkkylän kunnan rakennusvalvontaRääkkylän kunnan verkkosivut
VerkkosivuKoko SuomiRääkkylän kunnan palvelut, päätöksen teko, ajankohtaiset asiat sekä linkki sähköiseen asiointiin löytyvät sivulta.Vesi- ja jätevesihuolto
VerkkosivuRääkkyläRääkkylän kunnan vesihuoltolaitosVuokra-asunnot
VerkkosivuRääkkyläAsuminenYksityistiet
VerkkosivuRääkkyläYksityistiet ja yksityistieavustuksetYmpäristöluvat
VerkkosivuRääkkyläYmpäristölupa
Sähköposti
Asiakaspalvelu
raakkyla@raakkyla.fi
Osoite
Kinnulantie 1
82300 Rääkkylä
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0169967-7
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):003701699677
Välittäjätunnus:
003714377140
Lisätieto:
Ropo Capital Oy
Puhelinnumero
Verkkosivu
Rääkkylän kunnan verkkosivu
www.raakkyla.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Kinnulantie 1
82300 Rääkkylä