Soite
Organisaatio
Vaihtoehtoinen nimi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue - Soite
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite vastaa alueen sote-palveluista ja pelastustoimesta. Soite järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut kahdeksan kunnan alueella Keski-Pohjanmaalla. Jäsenkuntia ovat Kokkola, Kannus, Toholampi, Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho ja Lestijärvi. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on lähin päivystävä sairaala noin 200 000 asukkaalle. Soitessa työskentelee noin 4000 eri alan ammattilaista, suurimpina ryhminä hoitotyön henkilöstö sekä lääkärit.
Mitä palveluja voin saada?
Adoptioneuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLapsen adoptoiminen edellyttää aina adoptioneuvontaa.Aikuispsykiatria
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPsykiatrian osasto 15 tuottaa akuutti- ja kuntoutuspsykiatrisia vuodeosastopalveluita.Aikuissosiaalityö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAikuissosiaalityö on aikuisten kanssa tehtävää työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa toimintakykyä ja ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntyä.Aktivointisuunnitelma
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAktivointisuunnitelma on pitkään työttömänä olleelle henkilölle laadittava suunnitelma.Anestesia- ja leikkaustoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAnestesia-, leikkaus- sekä kivunhoidon palveluita erikoissairaanhoitoa tarvitseville potilaille.Ankkuri
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAnkkuritoiminta pyrkii edistämään nuorten hyvinvointia ja ennalta ehkäisemään rikoksia.Apuvälinepalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluApuvälinepalveluita tarjoaa apuvälinekeskus Kokkolassa ja apuvälinelainaamot Kannuksessa, Kruunupyyssä, Perhossa, Toholammilla ja Tunkkarilla.Asiantuntijahoitajien vastaanotot
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten terveysasemilla toimii myös asiantuntijasairaanhoitajien vastaanotto.Asumisneuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAsumisneuvonta on tarkoitettu Kokkolan Vuokra-Asunnot Oy:n ja Kokkolan kaupungin vuokra-asunnoissa asuville.Asunnon muutostyöt
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAsunnonmuutostöiden tarkoituksena on helpottaa ikääntyvien, sairaiden tai vammaisten arkea, liikkumista sekä omatoimista suoriutumista asunnossa.Avohuollon tiimi
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAvohuollon tiimi tarjoaa varhaiskuntoutusohjausta kehitysvammaisille lapsille ja itsenäisen asumisen tukea kehitysvammaisille aikuisille.Dialyysi ja munuaissairaudet
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluDialyysi- ja munuaisyksikössä hoidetaan kaikki munuaissairaat potilaat Soiten alueella.Ehkäisevä päihdetyö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluEhkäisevän päihdetyön tavoitteena on ehkäistä päihdyttävien aineiden väärinkäyttöön liittyviä haittoja.Ehkäisyneuvolapalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluEhkäisyneuvolan tehtävänä on seksuaalisen terveyden ylläpitäminen sekä edistäminen, sukupuolitautien ja ei-toivottujen raskauksien ehkäisy.Endokrinologian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluEndokrinologisella poliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan umpieriterauhasten tauteja sairastavia potilaita.Ennaltaehkäisevät kotikäynnit
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluEnnaltaehkäisevät käynnit on tarkoitettu kotona asuville ikäihmisille, joiden tavoitteena on tukea toimintakyvyn säilyttämistä.Ensihoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluEnsihoidon tehtävänä on äkillisesti sairastuneen potilaan kiireellisen hoidon antaminen ja tarvittaessa potilaan kuljettaminen hoitoyksikköön.Erikoissairaanhoidon päivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluErikoissairaanhoidon päivystyksessä työskentelee kaksi päivystävää lääkäriä, joista toinen hoitaa konservatiivia ja toinen kirurgisia potilaita.eSeniorit-toiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palvelueSeniori-toiminta ohjaa ikääntyneitä älypuhelinten, sähköpostin, erilaisten some-kanavien sekä Soiten sähköisten palveluiden käytössä.Fysiatrian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluFysiatrian poliklinikalla toteutetaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien diagnostisointia, hoitoa ja kuntoutusta.Fysioterapia
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVoit varata ajan fysioterapeutin vastaanotolle akuutin tuki- ja liikuntaelinoireisen vuoksi ilman lääkärin lähetettä.Fysioterapian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluFysioterapian tavoitteena on antaa asiakkaalle keinoja ylläpitää tai palauttaa toimintakykyään niin, että arki olisi mahdollisimman omatoimista.Gastroenterologian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPoliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan aikuispotilaita, joilla on vatsaelinten sairauksia.Geriatria
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluGeriatrinen osaamiskeskus keskittyy ikäihmisten hoitoon. Osaamiskeskukseen kuuluu muistitiimi sekä poliklinikka.Hammashoidon päivystys
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluVoit saada kiireellistä hammashoidon ensiapua Kalliosta arkisin klo 8–16. Ilta- ja vkl-päivystys on Kokkolan keskussairaalassa, yöpäivystys OYS:ssa.Hammassärkypäivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHammassärkypäivystyksessä hoidetaan vain kiireellisiä suun terveydenhoitoa tarvitsevia potilaita.Henkilökohtainen apu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVaikeavammaisten henkilökohtainen apu, Soite.Hoitotarvikejakelu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHoitotarvike jakelu on tarkoitettu pitkäaikaista sairautta sairastaville avohoidon potilaille.Ihotautien ja allergologian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluIhotautipoliklinikka hoitaa ihotauteja, joiden diagnoosi on harvinainen tai epäselvä sekä vaikeahoitoisia ihottumia, jotka vaativat erikoisosaamista.Ikäihmisten terveystarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palvelu67- ja 75-vuotiaiden terveystarkastuksissa kartoitetaan monipuolisesti asiakkaan terveydentilaa sekä toimintakyvyn edistämismahdollisuuksia.Ikäkausiin liittyvät terveystarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeuvolaikäisille, koululaisille, opiskelijoille sekä senioreille järjestetään terveystarkastuksia, joiden tavoitteena on hyvinvoinnin edistäminen.Ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKotona asuva ikääntynyt voi osallistua monipuoliseen virikkeelliseen ja kuntouttavaan päivätoimintaan.Ikääntyneiden palveluneuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluIkääntyneiden palveluneuvonta tarjoaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa sekä opastusta varhaisen tuen palveluista ja kotiin saatavista palveluista.Ikääntyvien palveluohjaus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluohjaajat auttavat sekä puhelimitse että palvelupisteessä.Infektioiden torjuntayksikkö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluInfektioiden torjuntayksikön tavoitteena on vähentää hoitoon liittyvien infektioiden esiintymistä alueen terveydenhuollon yksiköissä.Infektiopoliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluInfektiopoliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan erikoissairaanhoitoa vaativia infektiopotilaitaKaikukortti
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKaikukortilla voit hankkia lipun moniin Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn alueella oleviin kulttuurikohteisiin.Kannuksen yleislääketieteen osasto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKannuksen yleislääketieteen osasto vastaa akuuttihoidon seuranta-, tutkimus- ja jatkohoidossa olevista potilaista.Kasvatus- ja perheneuvontapalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKasvatus- ja perheneuvonnan palvelujen tarkoituksena on tukea ja edistää lasten, nuorten ja perheiden psyykkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa.Kehitysvammaisten erityishuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKehitysvammaisten erityishuollon edistää kehitysvammaisen henkilön hoitoa, toimentuloa ja suoriutumista päivittäisistä toiminnoista.Kehitysvammaisten ja vammaisten asumispalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoite järjestää kehitysvammaisten ja vammaisten asumispalveluita yhdessätoista yksikössä.Kehitysvammalääketiede
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTyö painottuu kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa tehtävään kuntoutuksen suunnitteluun ja seurantaan sekä perheen tukemiseen.Keuhkosairauksien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKeuhkosairauksien palveluissa tutkitaan, hoidetaan ja seurataan erikoissairaanhoitoa vaativia aikuispotilaita.Kirurgian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHoidamme kirurgisia toimenpiteitä ja hoitoa tarvitsevia potilaita kirurgian poliklinikalla sekä kirurgian osastoilla 7 & 10.Kirurgian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKirurgian poliklinikalle tulet kirurgisen hoidon arviointia varten.Kirurginen osasto 10
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKirurgian vuodeosasto 10:lla hoidetaan kirurgista erikoissairaanhoitoa tarvitsevia potilaita.Kirurginen osasto 7
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKirurgisella vuodeosastolla 7 hoidetaan pääasiassa ortopedian ja traumatologian erikoisalan potilaita.Kliininen neurofysiologia
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKliinisen neurofysiologian yksikössä tehdään tutkimuksia keskus- ja ääreishermoston ja lihasten sairauksien selvittämiseksi.Kliinisen neurofysiologian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKliinisen neurofysiologian yksikössä tehdään tutkimuksia keskus- ja ääreishermoston ja lihasten sairauksien selvittämiseksi.Koivutupa
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKoivutupa on kaikenikäisten kohtaamispaikka. Koivutuvalla on avointa perhetoimintaa.Koronaneuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten koronaneuvonta neuvoo tarvittaessa, jos epäilet saaneesi koronatartunnan.Koronanäytteenotto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKoronavirusoireista kärsiviä potilaita testataan ja hoidetaan Soiten alueella terveyskeskusten vastaanotoilla sekä lasten päivystyksessä.Koronarokotukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKoronarokotukset ovat käynnissä kaikille yli 5‑vuotiaille Soiten alueen asukkaille.Korva-, nenä- ja kurkkutautien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKorva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla hoidamme potilaita, joiden oireet, sairaus tai vamma kohdistuvat korvien, nenän tai kurkun alueelle.Kotihoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKotihoidon tavoitteena on antaa turvallista hoitoa ja huolenpitoa ja edistää asiakkaiden toimintakykyä ja omatoimisuutta.Kotipalvelu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKotipalvelusta saat apua iän, sairauden, vamman tai perheen vaikean elämäntilanteen tukemiseen sekä voimavarojesi vahvistamiseen.Kotisairaalapalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoite tarjoaa kotisairaalan palveluita naisten ja lasten avosairaalassa sekä perusterveydenhuollon kotisairaalassa.Kotisairaanhoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKotisairaanhoito järjestetään kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa silloin, kun potilas ei voi käyttää muita sairaanhoidon palveluita.Koululaisten suun terveydenhuolto
Palvelu10 kuntaaJulkinen palveluSuun ja hampaiden terveydenhoitopalvelut ovat osa oppilaan kouluterveydenhoitoa.Kouluterveydenhuollon palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKouluterveydenhuollon tarkoituksena on peruskoululaisen kasvun ja kehityksen sekä hyvinvoinnin edistäminen.Kroonisen kivun hoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKroonista pitkäkestoista kipua hoidetaan yksilöllisesti ja moniammatillisesti.Kuntouttava jaksohoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluJaksohoito on tarkoitettu kotona asuville ikääntyneille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista hoitoa.Kuntouttava työtoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuntouttava työtoiminta Keski-Pohjanmaalla.Kuntoutustutkimus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKeski-Pohjanmaan keskussairaalan kuntoutustutkimus.Kuoleman kohdatessa
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHautausluvan ja kuolintodistuksen kirjoittaa omaistanne hoitanut lääkäri. Käytännön asioissa voitte soittaa obduktio-osastolle.Kutsuntatarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKutsuntaikäisen nuoren tulee käydä ennakkoterveystarkastuksessa ennen syksyllä järjestettäviä kutsuntoja.Kuuloasema
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuulontutkijat suorittavat kliinisiä aikuisten ja lasten kuulontutkimuksia sekä korva- ja tasapainoelimen kliinisiä toimintakokeita.Kuvantamispalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuvantamistutkimuksen tarkoituksena on muodostaa kuva elimestä tai sen osasta eri tavoin, sairauden tutkimisen tai hoidon seurannan avuksi.Laboratoriopalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten laboratoriopalveluista vastaa Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä (NordLab).Lapsen elatusavun vahvistaminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLapsen elatusapu vahvistetaan elatussopimuksella, joka laaditaan lastenvalvojan luona.Lapsiperheiden kotipalvelu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden sekä arjessa selviytymisen tukemista.Lapsiperheiden palveluohjaus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa, voit olla yhteydessä lapsiperheiden palveluohjaukseen.Lasten ja nuorten osasto 1 sekä vastasyntyneiden teho ja valvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLasten ja nuorten vuodeosastolla 1 hoidetaan sairaalahoitoa tarvitsevat lapset.Lasten ja nuorten perhehoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerhehoidolla tarkoitetaan lapsen ja nuoren hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella yksityisessä perheessä.Lasten kotisairaala
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLasten kotisairaala on lääkärijohtoista erikoissairaanhoitoa perheen kotona ja kätilöpoliklinikalla.Lasten päivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKeski-Pohjanmaan keskussairaalassa toimii alle 16-vuotiaille suunnattu lasten päivystys.Lastenpsykiatrian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLastenpsykiatria tarjoaa psykiatrista tutkimusta ja hoitoa lapsille ja nuorille.Lastenpsykiatrian päivystyspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten lasten päivystys vastaa lastenpsykiatrian päivystyspalvelusta.Lastensuojeluilmoitus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLastensuojeluilmoituksen tarkoituksena on selvittää perheen avun ja tuen tarvetta ja niitä palveluita, joista perheelle olisi apua.Lastensuojelun avohuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAvohuollon tukitoimien tarkoituksena on tukea lapsen myönteistä kehitystä sekä vanhempien ja huoltajien kasvatuskykyä ja –mahdollisuuksia.Lastensuojelun jälkihuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLastensuojelun jälkihuolto tarkoittaa nuoren tukemista asumiseen, opiskeluun ja toimeentuloon liittyen.Lastensuojelun päivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVoit ottaa yhteyttä sosiaalipäivystykseen, kun sinulla on huolta lapsestasi tai omasta ja perheesi tilanteesta ja tarvitset apua tilanteen ratkaisuun.Lastensuojelun sijaishuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSijaishuolto tarkoittaa huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.Lastensuojeluyksikkö Saraste
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten lastensuojeluyksikkö Saraste tarjoaa vastaanottoyksikön tapaan lyhytaikaista lastensuojelun sijaishuoltoa 12–17-vuotiaille lapsille.Lastentautien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten lastensairaalassa hoidamme lapsia ja nuoria noin 16 vuoden ikään asti.Lastenvalvoja
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLastenvalvojat vastaavat lapsen isyyden/äitiyden selvittämisestä ja vahvistavat lasten huoltajuuteen, tapaamiseen ja elatukseen liittyvät sopimukset.Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuntoutuspalveluiden tarkoituksena on edistää asiakkaan terveyttä, työ- ja toimintakykyä sekä ohjata omatoimisuuteen.Lääkärin tai hoitajan vastaanotto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLääkärin ja hoitajan vastaanotot toimivat Soiten terveysasemilla.Lääkäripäivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten päivystysvastaanotot toimivat Kälviän, Kruunupyyn, Tunkkarin ja Kannuksen terveysasemilla sekä keskussairaalan yhteispäivystyksessä.Maahanmuuttajien palveluohjaus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluohjaajat auttavat sekä puhelimitse että palvelupisteessä.Maahanmuuttajien terveydenhuoltopalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluMaahanmuuttajien terveydenhuoltopalvelut Soitessa.MDFT-tiimi
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluMDFT soveltuu nuorille, joilla on laaja-alaisia ongelmia, kuten oireilua käytösongelmilla ja päihteiden käytöllä.Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut
Palvelu10 kuntaaJulkinen palveluAsumispalvelut on tarkoitettu mielenterveys kuntoutujille, jotka tarvitsevat tukea asumiseen.Mielenterveyspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten mielenterveyspalvelutNaistentaudit
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNaisten klinikka tarjoaa hoitoa raskaana oleville, synnyttäville ja vastasyntyneille sekä naistentautien erikoissairaanhoitoa tarvitseville naisille.Nefrologian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNefrologian poliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan lievempi asteisten munuaissairauksien potilaita.Nepsytiimi
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNepsy-tiimi tekee diagnostisia arvioita neuropsykiatrisista oireita omaaville alle 18-vuotiaille potilaille.Neurologian ja vaativan kuntoutuksen osasto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeurologian ja vaativan kuntoutuksen osasto tarjoaa neurologisten potilaiden hoitoa ja monialaista vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta.Neurologian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeurologian erikoisalalla tutkitaan ja hoidetaan potilaita, joilla on tai epäillään olevan keskushermoston tai ääreishermoston elimellinen sairaus.Neurologian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeurologian poliklinikalla hoidetaan potilaita, joilla on tai epäillään olevan keskushermoston tai ääreishermoston elimellinen sairaus.Neuvolapalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeuvolapalvelut ovat kuntalaisille tarkoitettuja maksuttomia peruspalveluja.Neuvolapsykologipalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNeuvolapsykologin palvelut on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille, joiden kehitykseen liittyy erityisiä haasteita.Nuorisopsykiatria
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluNuorisopsykiatrian palvelut on tarkoitettu nuorille, joilla on vaikea mielenterveyden häiriö.Nuorisopsykiatrian päivystyspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten lasten päivystys vastaa nuorisopsykiatrian päivystyspalvelusta.Oikomishoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluOikomishoidossa hoidetaan suun purentavirheitä.Omahoidon neuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAsiantuntijasairaanhoitajat neuvovat ja tukevat asiakaan omatoimista sairauden hoitoa.Omaishoidon tuki
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluOmaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon turvaamiseksi maksettavaa hoitopalkkiota.Omaishoitajien terveys- ja hyvinvointitarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluOmaishoitajien terveystarkastukseen kutsutaan kirjeitse tai puhelimitse kaikki Soiten kanssa virallisen omaishoitosopimuksen tehneet omaishoitajat.Opiskelijoiden suun terveydenhuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluLukion, ammatillisen oppilaitoksen sekä ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat oikeutettuja suun ja hampaiden terveydenhoitopalveluihin.Opiskeluhuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluOpiskeluhuolto eli koulukuraattoreiden ja koulupsykologien palvelut on tarkoitettu kaikille hyvinvointialueen opiskelijoille.Opiskeluterveydenhuollon palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluOpiskeluterveydenhuollon palvelut on tarkoitettu lukiolaisille, toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville ja ammattikorkeakoululaisillePalliatiivinen hoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista, kokonaisvaltaista hoitoa.Palotarkastus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalotarkastukset ovat ennaltaehkäiseviä valvonta- ja neuvontakäyntejä kiinteistöihin, yrityksiin, maatiloille, tapahtumiin sekä asuinrakennuksiin.Palvelut ja tukitoimet vammaisille
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVammaiselle henkilölle korvataan erityisravintoon ja ylimääräisiin vaatteisiin liittyviä kustannuksia.Palvelutarpeen arvioinnin kotikäynnit
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluntarpeen arviointikotikäynti tarjotaan Soiten alueella kotona asuville 65-vuotta täyttäneille henkilöille.Palvelutarpeen arviointi sosiaalihuollossa
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalvelutarpeen arvioinnilla hahmotetaan, millaisia palveluita henkilö tarvitsee iän sairauden tai vammaisuuden perusteella.Parisuhteen tukeminen ja eropalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluParisuhteen ongelmissa voitte yksin tai yhdessä ottaa yhteyttä Keski-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskukseen.Patologian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPatologian palveluihin kuuluvat kudos- ja solunäytteiden tutkiminen sekä lääketieteelliset ruumiinavaukset ja niistä lääkärin lausuntojen antaminen.Pelastustoimi
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKeski-Pohjanmaan pelastuslaitos tekee työtä Keski-Pohjanmaan turvallisuuden puolesta.Perheasioiden sovittelu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerheasiain sovittelu on tarkoitettu vaikean tilanteen selvittämiseksi parisuhteessa tai perheessä silloin, kun omat keinot tai voimat ovat vähissä.Perhehoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona.Perhekuntoutuksen palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerhekuntoutus kuuluu lastensuojelun avohuollon palveluihin.Perhetyö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerhetyön tarkoituksena on lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen ja vanhemmuuden vahvistaminen.Perhevalmennus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPerhevalmennuksen tavoitteena on valmentaa perhettä synnytykseen, imetykseen, lapsen hoitoon ja kasvatukseen sekä vanhemmuuteen.Pilke-toiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPilke-toiminta on vertaistuellista, ammatillisesti ohjattua ryhmätoimintaa ikääntyneille (+60-vuotiaille), joilla on tai on ollut päihdeongelmia.Potilasasiamies
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten sosiaali- ja potilasasiamies.Potilashotelli
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPotilashotelli on tarkoitettu ensisijassa Soiten asiakkaille ja potilaille sekä heidän läheisilleen.Potilastietojen tarkastaminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluJokaisella rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa itseään koskevat rekisteritiedot, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedot.Potilastoimisto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPotilastoimiston henkilökunta neuvoo potilaslaskuihin ja maksuihin liittyvissä asioissa.Psykiatria
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPsykiatrian palvelut tarjoavat psykiatriseen erikoissairaanhoitoon kuuluvaa tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta lapsille sekä aikuisille.Psykiatrian avohoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAikuispsykiatrian avohoito keskittyy yli 18-vuotiaiden psykiatrisen hoidon tarpeen arviointiin, hoitoon ja kuntoutukseen.Psykiatrian päivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPsykiatrian päivystyspalvelua tarjoavat psykiatrian päivystyspuhelin, yhteispäivystys sekä Soiten terveysasemat.Psykologipalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPsykologi auttaa elämän kriiseihin, ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun, elämänhallintaan, terveyteen, jaksamiseen liittyviin huolenaiheisiin.Psykososiaalinen tuki
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten huolipuhelin (=henkisen ensiavun puhelin) tarjoaa psykososiaalista tukea Ukrainan tilanteen aiheuttaman huolen käsittelemiseen.Psykoterapian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPsykiatrian avohoidon tavoitteena on vahvistaa mielenterveyttä.Puheterapian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPuheterapian tavoitteena on parantaa asiakkaan toiminta- ja kommunikaatiokykyä arjen ympäristöissä.Päihde- ja riippuvuuspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPäihde- ja riippuvuuspalveluiden tarkoituksena on päihdekierteen katkaiseminen.Päivystys- ja diagnostiikkaosasto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPäivystys- ja diagnostiikkaosastolla hoidetaan potilaita nopean vasteen diagnostiikan ja lääketieteellisen hoidon periaattein.Reseptien uusiminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluReseptin uusimista voit pyytää siltä terveysasemalta, jossa pääasiassa asioit.Reumatologian poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluReumapoliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan tulehduksellisia reumatauteja sairastavia potilaita.Rintamaveteraanien kuntoutus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluRintamaveteraanit ovat oikeutettuja päivä-, koti-, ja muuhun avokuntoutukseen.Rokotuspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluRokotusasioissa voit ottaa yhteyttä lähimpään Soiten neuvolaan, terveysasemaan tai infektioiden torjuntayksikköön.Ryhmätoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuntoutuspalveluiden ryhmätoiminta painottuu ohjaukseen ja neuvontaan sekä asiakkaan itsehoidon tukemiseen.Senioreiden palveluasuminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluasuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa sekä tukea asumiseensa.Senioreiden terveyspisteet
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSenioreiden terveyspisteiden tarkoituksena on auttaa ja tukea ikääntyvää edistämään omaa terveyttään, hyvinvointiaan ja toimintakykyään.Seri-tukikeskus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSeri-tukikeskus on seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö.Seulontatutkimukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVuosittain järjestetään kohdunkaulan syöpää, rintasyöpää sekä suolistosyöpää ehkäisevät seulonnat, jotka ovat osa ehkäisevää terveydenhuoltoa.Seulontatutkimukset
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluLakisääteiset ; naisten kohdunkaulaosan syöpäseulat ja rintasyöpäseulat sekä raskauden aikaiset sikiöseulatSilmätautien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSilmäyksikössä hoidamme erilaisia silmätauteja sekä teemme muun muassa kaihi-, karsastus-, paineenalennus- ja kyyneltieleikkaukset päiväkirurgisesti.Sisätautien ja sydänsairauksien osasto 8 ja sydänvalvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSisätautien osasto 8 vastaa sydänsairaiden potilaiden hoidosta ja tutkimuksista Keski-Pohjanmaan alueella.Sisätautien osasto 9
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSisätautien osasto 9:llä hoidetaan sekä sisätauteja että keuhkosairauksia sairastavia potilaita.Sisätautien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHoitoa annetaan munuais-, kilpirauhasten, veri-, sydän-, umpieriterauhasten-, infektio-, keuhko-, syöpä-, reuma- sekä vatsaelinsairauksiin.Sisätautien poliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSisätautien poliklinikalla tutkitaan ja hoidetaan erikoissairaanhoitoa vaativia sisätautipotilaita.Soiten Matkapalvelukeskus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten Matkapalvelukeskus tarjoaa kehitysvamma- ja vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita asiakkaille.Sopeutumisvalmennuspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSopeutumisvalmennus on ohjausta, neuvontaa ja aktivointia sekä asiakkaan tukemista sairauden tai vamman vaikuttaessa arjen sujumiseen.Sosiaali- ja terveyspalveluneuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSosiaali- ja terveyspalveluneuvonnassa kerromme Soiten palveluista ja niihin ohjautumisesta sekä alueen yksityisen ja kolmannen sektorin palveluista.Sosiaaliasiamies
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten sosiaali- ja potilasasiamies.Sosiaalihuollon päivätoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSosiaalihuollon päivätoiminta Soitessa.Sosiaalineuvonta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSosiaalineuvonta ja aikuisten palveluohjaus auttavat, kun tarvitset palveluohjausta tai tietoa sosiaalipalveluista ja etuuksista.Sosiaalipäivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten sosiaalipäivystys toimii ympärivuorokautisesti kiireellisen ja välttämättömän avun turvaamiseksi kaiken ikäisille sosiaalisen avun tilanteisiinSotainvalidien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSotainvalidien tarvitsemat palvelut ovat sotainvalideille maksuttomia palveluita, joiden hankinnassa noudatetaan tarveharkintaa.Suu- ja leukasairaudet
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSuu- ja hammassairauksien poliklinikalla hoidetaan potilaita, joilla on suun ja leuan alueen sairauksia, synnynnäisiä poikkeamia tai tapaturmia.Suun terveydenhuolto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten suun terveydenhuolto tarjoaa suun ja hammassairauksien tutkimusta ja hoitoa Soiten alueen kaikenikäisille asukkaille.Sydänpoliklinikka
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSydänpoliklinikalla hoidetaan erikoissairaanhoitoa vaativia sydänsairaita potilaita.Sydäntutkimukset ja erikoislääkärin vastaanotto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSydäntutkimukset ja erikoislääkärin vastaanotolla selvitetään potilaan sydänperäisiksi epäiltävien oireiden syitä ja arvioidaan jatkohoidon tarve.Synnytysten palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluja ovat naistentautien erityissairaanhoito, sikiön rakenne- ja ultraäänitutkimukset, raskaana olevien, synnyttävien ja vastasyntyneiden hoito.Syömishäiriötiimi Verso
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSyömishäiriötiimissä hoidetaan nuoria ja aikuisia, joilla on todettu syömishäiriö.Syöpätaudit ja verisairaudet
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSyöpätautien ja hematologian poliklinikalla hoidetaan kaikkia syöpä- ja verisairauksia sairastavia nuorista aikuisista ikäihmisiin.Tehohoidon palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTehohoidossa tarkkaillaan vaikeasti sairaita potilaita.Tehostettu kotikuntoutuminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTehostettu kotikuntoutuminen mahdollistaa asiakkaan turvallisen ja nopeamman kotiutumisen sairaalasta tai jaksohoidosta.Tehostettu palveluasuminen
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee iän, sairauden tai vammaisuuden perusteella ympärivuorokautista tukea.Terveyssosiaalityö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTerveydenhuollon sosiaalityö turvaa arkielämän jatkuvuutta osallistumalla potilaan kokonaisvaltaisen hoidon ja kuntoutuksen suunnitteluun.Terveystodistuspalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAjokortin hankkimiseksi tarvitset lääkärintodistuksen.Tiedonsaantioikeus omien tietojen käsittelystä
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAsiakkaalla on oikeus saada asiakastietojensa käsittelyyn liittyvien oikeuksiensa selvittämistä tai toteuttamista varten lokiraportti.Tietosuoja
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSosiaalihuollon asiakasasiakirjat ja terveydenhuollon potilasasiakirjat on säädetty lailla salassa pidettäviksi.Toimintaterapian palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluToimintaterapia on kuntoutusta, joka perustuu toiminnan terapeuttiseen käyttöön ja toimintaterapeutin sekä asiakkaan väliseen yhteistyöhön.Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta toimii lapsiperheiden apuna.Tukipalvelutiimi
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTukipalvelutiimin tarkoituksena on tukea kotona asuvien omaishoitajien ja -asiakkaiden hyvinvointia ja yleistä jaksamista.Tulkkauspalvelu
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAsiakkaalla on oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään sekä pyytää tarvittaessa tulkkausapua.Tunkkarin yleislääketieteen osasto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTunkkarin yleislääketieteen osastolla hoidetaan akuuttihoidon seuranta-, tutkimus- sekä jatkohoidossa olevia potilaita.Turvallisuuskoulutus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTurvallisuuskoulutuksen tavoitteena on onnettomuuksien ehkäisy ja turvallisuuskulttuurin edistäminen vaikuttamalla asenteisiin ja tietoihin.Työikäisten yleiset terveystarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTyöikäinen voi halutessaan varata terveystarkastuksen ottamalla yhteyden ensisijaisesti oman alueen vastaanottoon.Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - TYP
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTYP-palvelun tavoitteena on edistää asiakkaiden osallisuutta yhteiskuntaan ja työmarkkinoille.Työtoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluAvotyötoiminta on tarkoitettu henkilölle, joka ei pysty sairauden tai vammaisuuden perusteella osallistumaan tavanomaiseen työhön.Työttömien palvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluPalveluiden tarkoituksena on edistää työllistymistäsi, koulutustasi sekä osallisuuttasi yhteiskunnassa.Työttömien terveystarkastukset
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTerveystarkastuksia järjestetään kaikille työttömille, jotka jäävät opiskelu- tai työterveyshuollon ulkopuolelle.Täydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluTäydentävä tai ehkäisevä toimeentulotuki on tarkoitettu asumismenoihin tai erityiseen tilanteeseen, jossa tarvitaan tukea.Vainajan tietojen luovutus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuolleen henkilön elinaikana annettua hoitoa koskevat potilastiedot ovat samalla tavoin salassa pidettäviä kuin elävänkin henkilön.Vammaispalvelutoimisto
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluVammaispalveluiden ja tukitoimien tarkoitus edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisesti yhteiskunnassa.Vammaisten kuntoutusohjaus
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluKuntoutusohjaus on asiakkaan ja hänen lähiyhteisön tukemista, ohjausta ja neuvontaa muuttuneessa elämäntilanteessa.Vammaisten päivätoiminta
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten vammaisten päiväaikaisten toiminnan palvelut järjestetään kunnan ylläpitämässä työ- ja toimintakeskuksessa.Vanhussosiaalityö
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten vanhussosiaalityö painottuu erityisen haastavien apujen tai tukien järjestämiseen, neuvontaan, ohjaukseen ja palveluiden koordinointiin.Verisairaudet
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluHematologian poliklinikalla tutkitaan, hoidetaan ja seurataan erilaisia verisairauksia sairastavia potilaita.Veteraanipalvelut
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluSoiten veteraanipalvelu on tarkoitettu niille Soiten alueen sotaveteraaneille, jotka asuvat kotonaan.Yhteispäivystys
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluYhteispäivystyksellä tarkoitetaan päivystysvastaanottoa, jossa hoidetaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystyspotilaita.Yleislääketieteen osasto Y0
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluYleislääketieteen osasto Y0:lla hoidetaan ja kuntoutetaan yleislääketieteen alaan kuuluvia sekä palliatiivista ja saattohoitoa tarvitsevia potilaita.Yleislääketieteen osasto Y1
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluYleislääketieteen osasto Y1 vastaa yleislääketieteen alaan kuuluvasta akuuttihoidosta, toimintakyvyn kartoituksesta ja kuntoutumisen tukemisesta.Yleislääketieteen osastohoito
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluYleislääketieteen osastohoito vastaa potilaiden perusterveydenhuollon akuuttihoidosta, kuntoutuksesta ja erikoissairaanhoidon jälkeisestä hoidosta.Yöpartio
Palvelu8 kuntaaJulkinen palveluYöpartio tekee suunniteltuja asiakaskäyntejä asiakkaiden kotiin ja tarvittaessa kaikkiin palvelutaloihin.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Apu-nappi
Verkkoasiointi8 kuntaaSoiten apu-nappiIlmoitus sosiaalihuollon tarpeesta
Verkkoasiointi8 kuntaaIlmoituksen voi tehdä, jos sinulla on herännyt huoli aikuisen hyvinvoinnista.Koronatestaus ja neuvonta
Verkkoasiointi8 kuntaaLisätietoa koronatestauksesta ja neuvonnasta saat verkkosivuilta.Lastensuojeluilmoitus
Verkkoasiointi8 kuntaaLastensuojeluilmoituksen voi tehdä, jos sinulla on herännyt huoli lapsen hyvinvoinnista.Omahoito-palvelu
Verkkoasiointi10 kuntaaTässä palvelussa voit varata, siirtää ja perua vastaanottoaikoja.Omapalvelu
Verkkoasiointi8 kuntaaSähköisen Omapalvelu- sovelluksen kautta voit hakea eri palveluita.Omapalvelun lapsiperheiden palvelujen hakemus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit täyttää Omapalvelun lapsiperheiden kotipalvelun hakemuksen sähköisesti.Omapalvelun omaishoidon tuen hakemus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit täyttää Omapalvelun omaishoidon tuen hakemuksen sähköisesti.Omapalvelun täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit täyttää Omapalvelun täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemuksen sähköisesti.Omapalvelun vammaispalveluhakemus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit täyttää Omapalvelun vammaispalveluhakemuksen sähköisesti.Poliklinikka-ajan peruutus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit tehdä ajanperuutuksen Keski-Pohjanmaan keskussairaalan poliklinikalle sähköisesti.Synnytysvalmennuksen ajanvaraus
Verkkoasiointi8 kuntaaVoit varata ajan synnytysvalmennukseen sähköisesti.Sähköinen asiakirjapyyntö
Verkkoasiointi8 kuntaaSoiten sähköinen asiakirjapyyntö.Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen
Verkkoasiointi8 kuntaaViranomainen voi asiakkaan suostumuksella tehdä yhteydenoton sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen koskien lapsiperhettä tai aikuista.
Asiakastyytyväisyyskysely: Päihdetyö
Lomake8 kuntaaVoit antaa palautetta päihdetyöstä.Asianosaisen tiedonsaantipyyntö
Lomake8 kuntaaAsianosaisella on oikeus saada viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa asian käsittelyyn.Esitietokaavake uniapneaepäilyn vuoksi tutkimuksiin tai vastaanotolle tulevalle
Lomake8 kuntaaTäytä lomake, kun tulet tutkimuksiin tai vastaanotolle uniapneaepäilyn vuoksi.Esitietolomake: Fysiatria ja kuntoutustutkimus
Lomake8 kuntaaEsitietolomakkeen voit täyttää ennen vastaanotolle tuloa.Esitietolomake: Kuntoutustutkimusta varten
Lomake8 kuntaaTuo täytetty lomake mukanasi ensimmäiselle vastaanotolle.Esitietolomake: Palliatiivinen poliklinikka
Lomake8 kuntaaTäytä lomake poliklinikalle tullessasi. Lomakkeen tarkoituksena on helpottaa hoitosuunnitelman laatimista.Hakemus erityishuollosta/aamu- ja iltapäivätoiminnasta lapselle
Lomake8 kuntaaHakemuksella haetaan lapselle oikeutta osallistua erityishuollon aamu- ja iltapäivätoimintaan.Hakemus ikääntyneiden hoidon ja hoivan asumispalveluihin
Lomake8 kuntaaTällä hakemuksella voit hakea oikeutta ikääntyneiden hoidon ja hoivan asumispalveluihin.Hakemus mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalveluista
Lomake10 kuntaaLomakkeella voi hakea mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalveluja.Hakemus sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta
Lomake8 kuntaaHakemuksella voit hakea sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua.Hakemus sosiaalihuoltolain mukaisista asunnon muutostöistä
Lomake8 kuntaaHakemuksella voit anoa tarvitsemiasi asunnon muutostöitä.Hakemus vainajan tietojen luovuttamiseksi
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit hakea kuolleelle henkilölle hänen elinaikanaan annetun terveyden- ja sairaanhoidon tietojen luovuttamista.Ilmoitus kiireettömän hoitopaikan valinnasta
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit ilmoittaa kiireettömän hoitopaikan valinnasta.Kirjaamislomake PEF-seurantaa varten
Lomake8 kuntaaKun tulet astma- tai copd- kontrolliin, tee 1 – 2 viikon pef-seuranta.Kotihoidon ja palveluasumisen tuloselvityslomake
Lomake8 kuntaaLomakkeella selvitetään asiakkaan ja hänen puolisonsa tulot.Kuljetuspalveluhakemus vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun tarpeesta
Lomake8 kuntaaTällä hakemuksella voit hakea oikeutta vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuksiin.Kuvaus lapsen terveysseurannasta neuvolassa
Lomake8 kuntaaLomakkeella neuvola antaa lapsen terveysseurannasta tietoa varhaiskasvatukselle.Kuvaus lapsesta varhaiskasvatuksessa
Lomake8 kuntaaLomakkeella varhaiskasvatus antaa tietoja lapsesta neuvolaan.Kyselylomake nuoren vanhemmille vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten
Lomake8 kuntaaLomakkeella kerätään tietoa nuoren kehityksestä ja arjen sujumisesta. Lomake otetaan mukaan vastaanotolle/tutkimusjaksolle.Kyselylomake opettajalle lastenneurologin/lastenlääkärin tutkimuskäyntiä varten
Lomake8 kuntaaOpettaja voi täyttää kyselylomakkeen lapsen tai nuoren lastenneurologin/lastenlääkärin tutkimuskäyntiä varten.Kyselylomake päivähoitopaikkaan lastenneurologin/lastenlääkärin tutkimuskäyntiä varten
Lomake8 kuntaaKyselylomake täytetään lapsen päivähoitopaikassa lastenneurologin/lastenlääkärin tutkimuskäyntiä varten.Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/kuntoutusjaksoa varten
Lomake8 kuntaaLomake on tarkoitettu kuntoutuspotilaan vanhemmille täytettäväksi.Kyselylomake vanhemmille lapsen vastaanottoa/tutkimusjaksoa varten
Lomake8 kuntaaTämän kyselylomakkeen tarkoitus on kerätä tietoa lapsenne kehityksestä ja arjen asioiden sujumisesta ensikäyntiä varten.Lapsen tarkkaavaisuuden arviointi
Lomake8 kuntaaLomakkeen tarkoituksena on helpottaa lapsen tarkkaavaisuuden arviointia.Lapsiperheiden kotipalveluhakemus
Lomake8 kuntaaTällä hakemuksella voit hakea lapsiperheiden kotipalvelua.Lokitietojen tarkastuspyyntö
Lomake8 kuntaaTarkastuspyyntö lokitietojen käsittelyn asianmukaisuudesta.Lokitietopyyntö
Lomake8 kuntaaVoit pyytää tiedon kaikista Reseptikeskuksen ja Reseptiarkiston tietojesi käsittelystä ja katselusta.Neljävuotiaan havainnointi
Lomake8 kuntaaLomake on tarkoitettu neljävuotiaan kehityksen havainnoinnin avuksi.Nuoren tarkkaavaisuuden arviointi
Lomake8 kuntaaLomake nuoren tarkkaavaisuuden arvioimiseksi.Omahoitolomake
Lomake8 kuntaaTäyttämällä tämän lomakkeen voit valmistautua vastaanottokäyntiin ja terveys- ja hoitosuunnitelmasi tekoon.Palautelomake: Jälkihuolto
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit antaa palautetta jälkihuollosta.Palautelomake: Lastensuojelu/lapsi ja nuori
Lomake8 kuntaaPalautteen voi antaa lapsi tai nuori.Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukainen muistutus
Lomake8 kuntaaMikäli olet tyytymätön saamaasi hoitoon tai kohteluun, voit tehdä muistutuksen.Rekisteritietojen korjaamisvaatimus
LomakeKoko SuomiLomakkeella voit vaatia henkilötietojesi korjaamista potilasrekisterissä.Rekisteritietojen tarkastuspyyntö, sosiaalihuolto
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit pyytää rekisteritietojasi.Rekisteritietojen tarkastuspyyntö, terveydenhuolto
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit hakea lupaa saada tietää rekisteritiedoistasi.Reseptiarkistoon tallennetun henkilötiedon korjaamisvaatimus
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit vaatia Reseptiarkistoon tallennetun henkilötietosi korjaamista.Reseptikeskukseen ja Reseptiarkistoon tallennettujen rekisteritietojen tarkastuspyyntö
Lomake8 kuntaaPyynnöstä voit saada tietoa Reseptikeskukseen ja Reseptiarkistoon tallennetuista rekisteritiedoistasi.Reseptikeskukseen tallennetun henkilötiedon korjaamisvaatimus
Lomake8 kuntaaLomakkeella voi vaatia reseptikeskukseen tallennetun henkilötietosi korjaamista.Sopimus työterveyshuoltopalvelusta
Lomake8 kuntaaTämä sopimus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työterveyshuoltopalveluista sopimiseen.Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukainen muistutus
Lomake8 kuntaaMikäli sinua on kohdeltu huonosti tai palvelu on ollut epätyydyttävää, voit tehdä asiasta muistutuksen.Tietopyyntö, sosiaalihuolto
Lomake8 kuntaaVoit käyttää tätä lomaketta, kun haluat pyytää yksittäisiä itseäsi koskevia sosiaalihuollon asiakasasiakirjoja.Tietopyyntö, terveydenhuolto
Lomake8 kuntaaTätä lomaketta voit käyttää, kun haluat pyytää yksittäisiä itseäsi koskevia terveydenhuollon potilasasiakirjoja.Toimeentulotukihakemus
Lomake8 kuntaaTällä hakemuksella voit hakea toimeentulotukea.Tukiperheen/tukihenkilön hakeminen
Lomake8 kuntaaHakemus on tarkoitettu tukiperheen tai tukihenkilön hakemiseen.Työterveyshuollon toimintasuunnitelma henkilökohtaisen avustajan työnantajalle
Lomake8 kuntaaTällä suunnitelmalla työterveyshuollon edustaja ja henkilökohtaisen avustajan työnantaja sopivat työterveyshuollosta.Työttömien terveystarkastukset lomake
Lomake8 kuntaaLomake täytetään ennen terveystarkastusta ja otetaan mukaan varatulle ajalle.Valtakirja palkanmaksuun
Lomake8 kuntaaTällä valtakirjalla voit valtuuttaa Soiten järjestämään puolestasi henkilökohtaisen avustajan palkanmaksun.Vammaispalveluhakemus
Lomake8 kuntaaLomakkeella voit hakea vammaispalveluita.Yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi
Lomake8 kuntaaVoit tehdä yhteydenoton sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi.
Rajaa listaa
Näytetään 325 asiointikanavaa
Aamurusko
Puhelinasiointi8 kuntaaAamuruskoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Ohjaajat+358 408043880(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408042672(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408043882(pvm/mpm)Aikuispsykiatrian avohoidon ajanvarausmuutokset ja tiedustelut
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä aikuispsykiatrian avohoidon sihteereihin puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–15.00Puhelin:Kokkolan osastonsihteeri+358 406534197(pvm/mpm)Lestijokilaakson ja Perhonjokilaakson osastonsihteeri+358 408042211(pvm/mpm)Aikuispsykiatrian neuvonta- ja arviointipuhelin
Puhelinasiointi8 kuntaaOttamalla yhteyttä aikuispsykiatrian neuvonta- ja arviointipuhelimeen voit olla yhteydessä kiireettömissä tapauksissa.maanantai-perjantai 8.00–11.00Puhelin:Kiireettömät uudet yhteydenotot, hoidon tarpeen arvio ja neuvonta+358 447307625(pvm/mpm)Aikuisten / työikäisten ja ikääntyneiden kuntoutus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan pääterveysaseman aikuisten ja ikääntyneiden kuntoutukseen.maanantai-perjantai 7.30–14.00Puhelin:Kuntoutuksen sihteeri+358 408065599(pvm/mpm)Ajanvaraus koronarokotukseen
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan koronarokotukseen puhelimitse.maanantai-keskiviikko 8.00–12.00Puhelin:+358 68287488(pvm/mpm)Ankkuritiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä Ankkuritiimiin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 404882904(pvm/mpm)Aputyömiestoiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä aputyömiestoimintaan puhelimitse.Puhelin:Kokkolan aputyömies+358 404892144(pvm/mpm)Perhojokilaakson aputyömies+358 408043203(pvm/mpm)Lestijokilaakson aputyömies+358 408042420(pvm/mpm)Kälviän aputyömies+358 505858232(pvm/mpm)Palveluohjaaja+358 447809834(pvm/mpm)Sosionomi+358 504011407(pvm/mpm)Apuvälinepalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä apuvälinepalveluihin suoraan puhelimitse.Puhelin:Lasten apuvälinepalvelu+358 400145520(pvm/mpm)Näön apuvälinepalvelu+358 406534312(pvm/mpm)Sähköisten liikkumisen välineiden ja ympäristöhallinnan apuvälinepalvelu+358 400145512(pvm/mpm)Kuulon apuvälinepalvelu+358 68264280(pvm/mpm)Hengitysapuvälinepalvelu+358 400145512(pvm/mpm)Asiakirjahallinto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä asiakirjahallintoon puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Arkiston tietopalvelu (asiakas- ja potilasasiakirjat, valtakirjat, terveysaseman vaihto)+358 406534218(pvm/mpm)Faksi: Arkiston tietopalvelu / Kokkolan pääterveysasema+358 68317936(pvm/mpm)Faksi: Keskussairaalan arkisto+358 68264475(pvm/mpm)Asumisneuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä asumisneuvontaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Asumisneuvoja+358 447809973(pvm/mpm)Talonmies-ohjaaja+358 447809961(pvm/mpm)Asunnon muutostyöt
Puhelinasiointi8 kuntaaSoittamalla saat lisää tietoa asunnon muutostöistä.maanantai-perjantai 9.00–12.00Puhelin:+358 408042122(pvm/mpm)Asunnon muutostyöt ikäihmisille
Puhelinasiointi8 kuntaaSosiaalityöntekijä vastaa kysymyksiisi asunnon muutostöistä.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068036(pvm/mpm)+358 447809472(pvm/mpm)Avannehoitaja
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä avannehoitajaan puhelimitse.keskiviikko 8.00–16.00Puhelin:+358 406534164(pvm/mpm)Avohuollon tiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaAvohuollon tiimissä toimii varhaiskuntoutuksen sosiaaliohjaajia ja aikuisten avohuollon ohjaajia.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042128(pvm/mpm)Avokuntoutus
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa avokuntoutuksesta puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068101(pvm/mpm)Vastuualuejohtaja+358 408068110(pvm/mpm)Dialyysi- ja munuaisyksikkö
Puhelinasiointi8 kuntaaDialyysi- ja munuaisyksikköön voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:Dialyysi+358 406534412(pvm/mpm)Munuaispoliklinikka+358 406534262(pvm/mpm)Endokrinologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä endokrinologian poliklinikkaan puhelimitse.Jalkaterapeuttimaanantai-tiistai 14.00–15.00torstai 14.00–15.00Puhelin:Sihteeri/Sairaanhoitaja+358 68264249(pvm/mpm)Diabeteshoitaja+358 68264286(pvm/mpm)Jalkaterapeutti+358 68264228(pvm/mpm)Ensihoidon potilaslaskutus
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä ensihoidon potilaslaskutukseen puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 400145501(pvm/mpm)Ensihoidon vastuulääkäri
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä ensihoidon vastuulääkäriin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 406524652(pvm/mpm)Ensihoitopäällikkö
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä ensihoitopäällikköön puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 406524703(pvm/mpm)Erikoissairaanhoidon diabeteshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä erikoissairaanhoidon diabeteshoitajaan puhelimitse.Puhelinaikamaanantai-perjantai 14.00–15.00Puhelin:+358 068264286(pvm/mpm)eSeniorit-toiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä eSeniorit-toiminnan henkilöstöön puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408065457(pvm/mpm)Fysiatrian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaFysiatrian poliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.30–11.00 ja 12.00–15.00perjantai 8.30–11.00 ja 12.00–14.30Puhelin:Osastonsihteeri+358 406534254(pvm/mpm)Fysioterapia
Puhelinasiointi8 kuntaaKuntoutuksen sihteeri vastaa kysymyksiisi fysioterapiasta.Puhelin:+358 408065599(pvm/mpm)Gastroenterologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.Puhelin:Sairaanhoitaja+358 068264281(pvm/mpm)Sairaanhoitaja+358 068264085(pvm/mpm)IBD-hoitaja+358 068287430(pvm/mpm)Seulontahoitaja+358 68264220(pvm/mpm)Geriatrinen poliklinikka ja muistihoitajat
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä geriatriseen poliklinikkaan suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–13.00Puhelin:Kokkola+358 68263222(pvm/mpm)Lestijokilaakso+358 408044463(pvm/mpm)Perhonjokilaakso+358 408045410(pvm/mpm)Halsuan kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045629(pvm/mpm)Halsuan terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaHalsuan terveysaseman ajanvaraus ja tiedustelut Tunkkarin terveyskeskuksen numerosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Yhteys Halsuan terveysasemalle Tunkkarin terveyskeskuksen numerosta.+358 408045000(pvm/mpm)Halsuan työtupa
Puhelinasiointi8 kuntaaHalsuan työtuvalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045885(pvm/mpm)Halsuan, Kaustisen ja Vetelin aktivointisuunnitelma
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä aktivointisuunnitelmapalveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045700(pvm/mpm)Halsuan, Kaustisen ja Vetelin lapsiperheiden kotipalvelu
Puhelinasiointi3 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lapsiperheiden kotipalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045750(pvm/mpm)+358 408045730(pvm/mpm)Halsuan, Kaustisen, Vetelin ja Perhon palveluohjaaja
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluohjaaja vastaa kysymyksiisi palvelutarpeen arvioinnin kotikäynneistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 408045420(pvm/mpm)Hammassärkypäivystys
Puhelinasiointi8 kuntaaSoiten hammaslääkäripäivystyksen puhelinasiointi.maanantai-perjantai 16.00–21.00lauantai-sunnuntai 8.00–21.00Puhelin:+358 68287450(pvm/mpm)Harjukoti
Puhelinasiointi8 kuntaaHarjukodin osastoille voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Toivola+358 400145565(pvm/mpm)Mattila+358 400145566(pvm/mpm)Mattilan sairaanhoitaja+358 408045511(pvm/mpm)Maijala+358 400145567(pvm/mpm)Maijalan sairaanhoitaja+358 408045532(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408045530(pvm/mpm)Keittiö+358 408042958(pvm/mpm)Hematologinen poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.Puhelinaika:maanantai-perjantai 8.30–13.00Puhelin:Sihteeri+358 068264230(pvm/mpm)Henkilökohtainen apu / työnantajamalli, sihteerit
Puhelinasiointi8 kuntaaVammaispalveluiden henkilökohtaiseen apuun voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:Sukunimen alkukirjaimet A–L+358 408065114(pvm/mpm)Sukunimen alkukirjaimet A–L+358 408065244(pvm/mpm)Sukunimen alkukirjaimet M–Ö+358 408065438(pvm/mpm)Sukunimen alkukirjaimet M–Ö+358 408042342(pvm/mpm)Henkinen ensiapu ja ikäihmisten neuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaSoiten henkinen ensiavun ja ikäihmisten neuvonnan puhelinpalvelu koronavirustilanteessa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 68287288(pvm/mpm)Hoitotarvikejakelu
Puhelinasiointi9 kuntaaVoit olla yhteydessä hoitotarvikejakeluun puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:+358 447307611(pvm/mpm)Honkaharju
Puhelinasiointi8 kuntaaHonkaharjuun voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Toimisto+358 404882962(pvm/mpm)Adalmiina+358 408065266(pvm/mpm)Artunpirtti+358 408065080(pvm/mpm)Toivontupa+358 447809589(pvm/mpm)Honkavire+358 408065079(pvm/mpm)Vaiho+358 404882798(pvm/mpm)Ventus 2+358 447809108(pvm/mpm)Ventus 3+358 404892238(pvm/mpm)Kuntohoitaja+358 408065468(pvm/mpm)Virikeohjaajat+358 447809546(pvm/mpm)Tehostetun palveluasumisen palveluesimies+358 447809473(pvm/mpm)Laitoshoidon palveluesimies+358 404892183(pvm/mpm)Keittiö+358 447809151(pvm/mpm)Hopijakumpu
Puhelinasiointi8 kuntaaAsumispalveluyksikkö Hopijakumpuun voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Hopijakoti+358 404892189(pvm/mpm)Hopijakumpu+358 505920495(pvm/mpm)Palveluesimies+358 404882986(pvm/mpm)Ihotautien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaIhotautien poliklinikalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Osastonsihteerin puhelinaikamaanantai-torstai 9.00–11.00 ja 12.15–13.30perjantai 9.00–11.00 ja 12.15–13.00Sairaanhoitajan puhelinaikamaanantai-torstai 14.00–14.45Puhelin:Osastonsihteeri+358 68264530(pvm/mpm)Sairaanhoitaja (hoitoon liittyvät asiat)+358 68264534(pvm/mpm)Ikääntyneiden palveluneuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaIkääntyneiden palveluneuvonta on tarkoitettu eläkkeellä oleville tai yli 65-vuotiaille henkilöille, jotka asuvat Soiten alueella.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:+358 68287288(pvm/mpm)Iltarusko
Puhelinasiointi8 kuntaaIltaruskon yksiköihin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Toivola+358 408045524(pvm/mpm)Tyynelä+358 408045527(pvm/mpm)Kuntola+358 408045523(pvm/mpm)Infektioiden torjuntayksikkö
Puhelinasiointi8 kuntaaInfektioiden torjuntayksikköön voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Tartuntatautihoitajamaanantai-perjantai 8.00–15.00Hygieniahoitajamaanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:Tartuntatautihoitaja+358 400145524(pvm/mpm)Hygieniahoitaja+358 408042150(pvm/mpm)Infektiopoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä poliklinikkaan puhelimitse.Puhelin:Sairaanhoitaja+358 068264560(pvm/mpm)Jalmiina
Puhelinasiointi8 kuntaaJalmiinakotiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Miinanpolku+358 408043502(pvm/mpm)Kirsikkakuja+358 408043503(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408043505(pvm/mpm)Jokilaaksojen päihdepalvelun vastaanotto
Puhelinasiointi8 kuntaaSosiaalityöntekijä vastaa kysymyksiisi päihdepalveluista.maanantai-perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 408068101(pvm/mpm)Kaikukortti
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kaikukorttiin liittyen puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042205(pvm/mpm)Kannelma
Puhelinasiointi8 kuntaaKannelmaan voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 408045552(pvm/mpm)+358 408045553(pvm/mpm)Kannuksen apuvälinelainaamo
Puhelinasiointi8 kuntaaKannuksen apuvälinelainaamoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408042100(pvm/mpm)Kannuksen kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Märsylän, Roikolan ja Takalo-Raasakan koulu+358 408043286(pvm/mpm)Juhani Vuorisen koulu+358 408042620(pvm/mpm)Kannuksen kuvantamispalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa Kannuksen kuvantamispalveluihin yhteyttä puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.30perjantai 8.00–13.00Puhelin:+358 400145108(pvm/mpm)Kannuksen mielenterveyshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan mielenterveyshoitajalle puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408042830(pvm/mpm)Kannuksen opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Kannuksen lukio sekä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto ja aikuiskoulutus, Kannuksen toimipaikka+358 408042620(pvm/mpm)Kannuksen terveyskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Kannuksen terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoillemaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042000(pvm/mpm)Kannuksen TYP
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä TYP-palveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408042700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042320(pvm/mpm)Kannuksen yleislääketieteen osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä Kannuksen yleislääketieteen osastoon puhelitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Osaston kanslia I+358 408042130(pvm/mpm)Osaston kanslia II+358 408042131(pvm/mpm)Kannuksen, Kälviän, Lohtajan ja Toholammin ikääntyneiden kuntouttavan päivätoiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kälviän, Lohtajan ja Toholammin ikääntyneiden kuntouttavaan päivätoimintaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503549795(pvm/mpm)+358 408065678(pvm/mpm)Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin ennaltaehkäisevien kotikäynti
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin ennaltaehkäiseviin kotikäynteihin puhelimitse.Puhelin:+358 358408042151(pvm/mpm)Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin palveluohjaaja
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluohjaaja vastaa kysymyksiisi palvelutarpeen arvioinnin kotikäynneistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 408042151(pvm/mpm)Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven aktivointisuunnitelma
Puhelinasiointi8 kuntaaAktivointisuunnitelma on pitkään työttömänä olleelle henkilölle laadittava suunnitelma.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Toimistosihteeri+358 408044900(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408044700(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408042700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042320(pvm/mpm)Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven lapsiperheiden kotipalvelu
Puhelinasiointi3 kuntaaVoit ottaa lapsiperheiden kotipalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408065936(pvm/mpm)+358 408042730(pvm/mpm)Kaustisen kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Puumalan, Kaustisen, Järvelän ja Köyhäjoen koulu+358 408045621(pvm/mpm)Kaustisen kuntouttavan jaksohoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntouttavaan jaksohoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Iltaruskon palveluesimies+358 408045520(pvm/mpm)Kuntola+358 408045523(pvm/mpm)Kaustisen opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Kaustisen musiikkilukio+358 408045621(pvm/mpm)STEP-opisto+358 408045629(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto ja aikuiskoulutus, Kaustisen toimipaikka+358 447307677(pvm/mpm)Kaustisen toimintakeskus ja Kirjapaino EKE-tuote
Puhelinasiointi8 kuntaaKaustisen toimintakeskukseen ja EKE-tuotteeseen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluesimies+358 504436894(pvm/mpm)Kaustisen, Vetelin ja Halsuan mielenterveyshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan mielenterveyshoitajalle puhelimitse.Puhelin:Psykiatrinen sairaanhoitaja+358 408045810(pvm/mpm)Kehityspoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa kehityspoliklinikkaan yhteyttä puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–13.00Puhelin:+358 406534521(pvm/mpm)Kehitysvammaisten ja vammaisten asumispalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaKehitysvammaisten ja vammaisten asumispalvelut vastaa kysymyksiisi palveluista.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042126(pvm/mpm)Kehitysvammaisten ja vammaisten työ- ja päivätoimintapalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaKehitysvammaisten ja vammaisten työ- ja päivätoimintapalveluiden palvelualuejohtaja vastaa kysymyksiisi työtoiminnasta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palvelualuejohtaja+358 408042985(pvm/mpm)Maksatus ja laskutus+358 408045870(pvm/mpm)Maksatus ja laskutus+358 408043900(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan keskussairaalan neuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaOpastus ja neuvonta sekä potilashotellin varaukset.Huoneen varaaminenmaanantai-perjantai 7.30–19.30Puhelin:Opastus ja neuvonta sekä potilashotellin varaukset.+358 406534486(pvm/mpm)Keskussairaalan kuvantamispalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaKuvantamispalvelujen ajanvaraus sekä tiedustelut.maanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:Ajanvaraus+358 406534223(pvm/mpm)Keskussairaalan vartija
Puhelinasiointi8 kuntaaKeskussairaalan vartijan puhelinasiointiPuhelin:+358 406534522(pvm/mpm)Keuhkosairauksien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaKeuhkosairauksien poliklinikalle voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.Puhelin:Sairaanhoitaja+358 68264349(pvm/mpm)Uniapneahoitaja+358 68264323(pvm/mpm)Kipsisalin sairaanhoitaja/haavahoitaja
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kipsisalin sairaanhoitajaan/haavahoitajaan puhelimitse.maanantai-tiistai 8.30–9.00torstai-perjantai 8.30–9.00Puhelin:+358 406534166(pvm/mpm)Kirurgian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaKirurgian poliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Poliklinikkamaanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 12.30–13.30Puhelin:Poliklinikka+358 68264293(pvm/mpm)Kirurginen osasto 10
Puhelinasiointi8 kuntaaKirurgiseen osasto 10:een voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 68264310(pvm/mpm)osastonhoitaja+358 408042949(pvm/mpm)Kirurginen osasto 7
Puhelinasiointi8 kuntaaKirurginen osasto 7 voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 406534107(pvm/mpm)Osastonhoitaja+358 408042949(pvm/mpm)Kliininen neurofysiologia
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä yksikköön puhelimitse.Puhelin:KNF-hoitajat+358 68264294(pvm/mpm)Sihteeri+358 68264363(pvm/mpm)Koivuhaan terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Koivuhaan terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Ajanvaraus ja tiedustelut+358 68287580(pvm/mpm)Koivutupa
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Koivutupaan puhelimitse.Puhelin:Koivutupa+358 408042190(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 447809168(pvm/mpm)Kokkolan aikuissosiaalityö
Puhelinasiointi8 kuntaaAsiakaspalvelunumerosta saat apua aikuissosiaalityön ja toimeentulotuen asioissa.Puhelinajatmaanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–14.00Puhelin:Sosiaalineuvonta+358 408065093(pvm/mpm)Kokkolan aktivointisuunnitelma
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä aktivointisuunnitelmapalveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 68263030(pvm/mpm)Kokkolan apuvälinekeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan apuvälinekeskukseen puhelimitse.Puhelin:Jätä takaisinsoittopyyntö, johon vastaamme viimeistään seuraavana arkipäivänä.+358 408065598(pvm/mpm)Kokkolan asiakasohjaus ja avopalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan asiakasohjaukseen ja avopalveluihin.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 447307649(pvm/mpm)+358 408065449(pvm/mpm)+358 404882797(pvm/mpm)Kälviä, Lohtaja ja Ullava+358 408068190(pvm/mpm)Kokkolan diabeteshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Kokkolan diabeteshoitajalle puhelimitse.Ajanvaraus ja tiedustelutmaanantai-perjantai 7.30–16.00Diabeteshoitajamaanantai-torstai 8.30–10.30Puhelin:Ajanvaraus ja tiedustelut+358 68287310(pvm/mpm)Diabeteshoitaja+358 68287315(pvm/mpm)Kokkolan ennaltaehkäisevät kotikäynnit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan ennaltaehkäiseviin kotikäynteihin liittyen.Puhelin:+358 408065449(pvm/mpm)+358 447307649(pvm/mpm)Kokkolan hengitys- ja reumahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Kokkolan hengitys- ja reumahoitajalle puhelimitse.maanantai-keskiviikko 8.00–16.00torstai 8.00–14.00Puhelin:+358 447307962(pvm/mpm)Kokkolan ikääntyneiden kuntouttava päivätoiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan ikääntyneiden kuntouttavaan päivätoimintaan liittyen.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Tervakartanon Mikkolan ryhmä+358 408065099(pvm/mpm)Tervakartanon Marjalan ryhmä+358 408065098(pvm/mpm)Kokkolan kotisairaala
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä suoraan Kokkolan kotisairaalaan puhelimitse.maanantai-sunnuntai 7.30–21.30Puhelin:+358 408065680(pvm/mpm)Kokkolan kotisairaala palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluesimies vastaa kysymyksiisi kotisairaalasta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 447307646(pvm/mpm)Kokkolan kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Halkokarin ja Rytimäen koulu+358 447307952(pvm/mpm)Jokilaakson koulu+358 447308218(pvm/mpm)Torkinmäen ja Kaustarin koulu+358 447307663(pvm/mpm)Hollihaan, Ykspihlajan koulu+358 404892019(pvm/mpm)Hakalahden koulu+358 404882823(pvm/mpm)Koivuhaan koulu, Jokilaakson koulu+358 447308218(pvm/mpm)Mäntykankaan koulu+358 447307677(pvm/mpm)Kiviniityn yläkoulu+358 447307650(pvm/mpm)Peltokorven, Marttilan ja Lucina Hagmanin koulu+358 408043282(pvm/mpm)Lohtajan, Marinkaisten, Kälviän kirkonkylän ja Lohtajan kirkonkylän koulu+358 447307622(pvm/mpm)Rahkosen ja Veikko Vionojan koulu+358 408043286(pvm/mpm)Chydenius, Såka ja Öja skola+358 447307954(pvm/mpm)Villa skola ja Donnerska skolan+358 408065426(pvm/mpm)Ruotsalon koulu+358 447308218(pvm/mpm)Hakalahden koulu+358 404882823(pvm/mpm)Isokylän koulu+358 447307993(pvm/mpm)Isokylän koulu+358 447307638(pvm/mpm)Kokkolan kuntouttava jaksohoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntouttavaan jaksohoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Honkavire+358 408065079(pvm/mpm)Vaiho+358 447809054(pvm/mpm)Ventus 2+358 447809108(pvm/mpm)Ventus 3+358 404892238(pvm/mpm)Lepola+358 503044288(pvm/mpm)Kokkolan lapsiperheiden kotipalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lapsiperheiden kotipalveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:Tiimi 1+358 408042661(pvm/mpm)Tiimi 2+358 408042662(pvm/mpm)Tiimi 3+358 408042663(pvm/mpm)Kokkolan lastensuojelu
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa Kokkolan lastensuojelun palveluista puhelimitse.tiistai-torstai 12.00–13.00Puhelin:+358 408065238(pvm/mpm)+358 408065097(pvm/mpm)Kokkolan omaishoidon tuki
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuesta puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 503452334(pvm/mpm)+358 408065150(pvm/mpm)Kokkolan opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Kokkolan ammattilukio/ammattiopisto+358 447307636(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto / Liiketoiminnan ala (turva-ala), ruoka ja puhtauspalveluala+358 447307636(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto / Rakennusalat, kone- ja tuotantotekniikka, auto- ja logistiikka-alat+358 447250141(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto / it- ja media-alat, tekninen suunnittelu, prosessi- ja laboratorioala, Valma, Luovi+358 408045600(pvm/mpm)Karleby svenska gymnasium+358 408065426(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto / hyvinvointialat+358 447307951(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan ammattiopisto / Keski-Pohjanmaan kansanopisto, Kälviän toimipaikka+358 447307677(pvm/mpm)Keski-Pohjanmaan konservatorio+358 447307636(pvm/mpm)Kokkolan suomalainen lukio+358 447307690(pvm/mpm)Kokkolan suomalainen lukio+358 408042621(pvm/mpm)Kokkolan perhesosiaalityö ja perheohjaus
PuhelinasiointiKokkolaVoit ottaa yhteyttä perhesosiaalityöhön suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Johtava sosiaalityöntekijä+358 504007445(pvm/mpm)Kokkolan senioriasuminen
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa senioriasumisesta puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068007(pvm/mpm)Kokkolan senioriasumisen palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaKuusikummun senioriasumisen palveluesimies vastaa kysymyksiisi kotihoidosta.maanantai 8.00–16.00torstai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068007(pvm/mpm)Kokkolan suun terveydenhuollon ajanvaraus
Puhelinasiointi8 kuntaaKokkolan suun terveydenhuollon toimipisteissä on käytössä keskitetty ajanvaraus.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–15.00Puhelin:Kiireetön ajanvaraus+358 68287400(pvm/mpm)Kiireellinen ajanvaraus+358 68287450(pvm/mpm)Kokkolan sydänhoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan sydänhoitajalle puhelimitse.maanantai-torstai 13.00–15.00Puhelin:+358 447307964(pvm/mpm)+358 447307612(pvm/mpm)Kokkolan terveyskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaKokkolan terveyskeskuksen vastaanoton keskitetty puhelinasiointi.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 68287310(maksuton)Tiimi 1. A-J+358 68287311(pvm/mpm)Tiimi 2. K-O+358 68287312(pvm/mpm)Tiimi 3. P-Ö+358 68287313(pvm/mpm)Kokkolan tukipalvelutiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan tukipalvelutiimiin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluohjaaja+358 408068190(pvm/mpm)Kokkolan TYP
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä TYP-palveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408042087(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408042319(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408065348(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 447809080(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 447809082(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408065349(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 4478090809(pvm/mpm)Kokkolan uniapneahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan uniapneahoitajaan puhelimitse.tiistai 8.00–9.00 ja 14.30–15.30perjantai 8.00–9.00 ja 13.00–13.30Puhelin:+358 408043277(pvm/mpm)Kokkolan yhteydenotot kuljetuspalveluoikeudesta
PuhelinasiointiKokkolaKuljetuspalveluoikeuteen liittyen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:+358 503452334(pvm/mpm)+358 408065150(pvm/mpm)Kokkolan, Kälviän, Ullavan ja Lohtajan turvapuhelin
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan, Kälviän, Ullavan ja Lohtajan turvapuhelinpalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluohjaaja+358 447809403(pvm/mpm)Korona-asioista vastaava tartuntatautihoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koronasta vastaavaan tartuntatautihoitajaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 408042781(pvm/mpm)Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaKorva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:Kanslia, osastonsihteeri+358 68264279(pvm/mpm)Kotiateriapalvelu
Puhelinasiointi6 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kotiateriapalveluun puhelimitse.Puhelin:Palveluesimies+358 408065478(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 408065103(pvm/mpm)Tunkkarin valmistuskeittiö / ruokapalveluesimies+358 408042959(pvm/mpm)Kotihoidon toiminnanohjauskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaVastaa kysymyksiisi kotihoidosta.maanantai-sunnuntai 7.00–21.00Toiminnanohjauksen palveluesimiesmaanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:Toiminnanohjauksen palveluesimies+358 447307616(pvm/mpm)Toiminnanohjaukseen soittamalla saat yhteyden hoitajiin ja jätettyä asiakasta koskevia viestejä.+358 447308216(pvm/mpm)Kotihoito Kokkola
PuhelinasiointiKokkolaVoit ottaa yhteyttä Kokkola kotihoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:Pohjoinen kotihoito (Kälviä, Lohtaja ja Marinkainen)+358 503549769(pvm/mpm)Eteläinen kotihoito (Koivuhaka, Ykspihlaja, Mesilä, Taularuukki, Kiviniitty, Leenala, Tullimäki, Pikiruukki ja Hollihaka)+358 447809470(pvm/mpm)Itäinen kotihoito (keskusta, Mäntykangas, Tervaholma, Junnila, Kirkonmäki, Isokylä, Ventus, Nynäs, Kuusimäki ja Kaustari)+358 447809274(pvm/mpm)Läntinen kotihoito (Halkokari, Rytimäki, Puntus, Charlibacka, Vitsari, Korpilahti, Rimmi ja Öja)+358 447809662(pvm/mpm)Kotihoito Lestijokilaakso
Puhelinasiointi3 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Lestijokilaakson kotihoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:Kannus, Toholampi, Lestijärvi+358 408042440(pvm/mpm)Kotihoito Perhonjokilaakso
Puhelinasiointi4 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson kotihoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:Kaustinen, Halsua ja Ullava+358 408042481(pvm/mpm)Veteli, Räyrinki ja Perho+358 408045926(pvm/mpm)Kotipalveluiden palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluesimies vastaa kysymyksiisi lapsiperheiden kotipalvelusta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 447809650(pvm/mpm)Kotipirtti
Puhelinasiointi8 kuntaaKotipirttiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Hoitajat+358 408044522(pvm/mpm)Sairaanhoitaja+358 408044521(pvm/mpm)Keittiö+358 404892301(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408044520(pvm/mpm)Kotipolku
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kotipolkuun puhelimitse.Puhelin:Kotipolku+358 408065147(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408043667(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408043392(pvm/mpm)Kotoutumispalveluiden sosiaalineuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kotoutumispalveluiden sosiaalineuvontaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–14.00Puhelin:+358 408065093(pvm/mpm)Kotoutumispalveluiden vastaava sosiaalityöntekijä
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kotoutumispalveluiden vastaavaan sosiaalityöntekijään puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068194(pvm/mpm)Kotoutumispalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä maahanmuuttajatyöhön ja kotouttamispalveluihin puhelimitse.maanantai 8.30–15.30Puhelin:Toimistosihteeri+358 447095711(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 447809447(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408065954(pvm/mpm)Perhetyöntekijä+358 447809557(pvm/mpm)Koulukuraattorit Halsua
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Halsuan yhtenäiskoulu+358 406608229(pvm/mpm)Koulukuraattorit Kannus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Raasakan koulu, Märsylän koulu, Roikolan koulu, Takalon koulu ja esiopetus+358 408043412(pvm/mpm)Juhani Vuorisen koulu, Kannuksen lukio, Kpedun kannuksen toimipiste (maatalous- ja eläintenhoitoala sekä metsäala)+358 408043414(pvm/mpm)Koulukuraattorit Kaustinen
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Kaustisen keskuskoulu 7.-9. luokat, Kpedun Kaustisen toimipiste (hevosala), Kaustisen musiikkilukio, Kaustisen kampus: Step-koulutus+358 503087377(pvm/mpm)Kaustisen keskuskoulu 1.-6 luokat, Puumalan koulu, Järvelän koulu+358 401367526(pvm/mpm)Koulukuraattorit Kokkola
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan koulukuraattoreihin puhelimitse.Puhelin:Hollihaan koulu 1.-3. luokat, Chydenius skola, Såka skola ja svenskspråkiga förskolor+358 504303370(pvm/mpm)Lucina Hagmanin koulu, Halkokarin ja Rytimäen koulut+358 504730008(pvm/mpm)Kokkolan suomalainen lukio, Mariankadun koulu (sairaalakoulu)+358 408068438(pvm/mpm)Kälviän kirkonkylän koulu, Peltokorven koulu, Marttilan koulu, Ruotsalon koulu, Marinkaisten koulu+358 404892147(pvm/mpm)Kiviniityn koulu ja Mäntykankaan koulu+358 447809169(pvm/mpm)Koivuhaan koulu, Lohtajan koulu, Lohtajan kirkonkylän koulu, Rahkosen koulu, Veikko Vienojan koulu+358 408068399(pvm/mpm)Kpedun ammattikampuksen liiketoiminta- ja turvallisuusala sekä IT- ja media-ala, Keski-Pohjanmaan konservatorio+358 408068211(pvm/mpm)Kpedun ammattikampuksen rakennusalat sekä teollisuus- ja logistiikka-ala+358 408068212(pvm/mpm)Isokylän yhtenäiskoulu+358 408068213(pvm/mpm)Hakalahden koulu, Jokilaakson koulu, Hollihaan koulu 4.-6. luokat+358 447809124(pvm/mpm)Donnerska Skolan, Karleby svenska gymnasium, Öja skola, Villa skola+358 404892206(pvm/mpm)Suomenkielinen esiopetus+358 504301428(pvm/mpm)Kpedun hyvinvointi-, elintarvike- ja puhtauspalvelu-, tarjoilu- ja catering-, kasvatus- ja ohjausala (Kälviä), TUVA-koulutus ja erityisammattiopisto+358 447809046(pvm/mpm)Torkinmäen koulu, Kaustarin koulu ja Ykspihlajan koulu+358 447809382(pvm/mpm)Koulukuraattorit Lestijärvi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Lestin koulu+358 406608229(pvm/mpm)Koulukuraattorit Perho
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoreihin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Kirkonkylän alakoulu, Möttösen koulu, Keskuskoulu, Kpedun Perhon toimipaikka (LähiAmis, luonto- ja ympäristöala), Perhon lukio+358 407659915(pvm/mpm)Koulukuraattorit Toholampi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Kleemolan koulu, Viitojan koulu, Herman Ojalan koulu ja Kuusiston koulu, Toholammin lukio+358 408043415(pvm/mpm)Sykäräisen koulu+358 406608229(pvm/mpm)Koulukuraattorit Veteli
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin puhelimitse.Puhelin:Esiopetus, Tunkkarin koulu, Vetelin keskuskoulu, Vetelin yläkoulu, Ylipään koulu, Vetelin lukio+358 408043674(pvm/mpm)Koulupsykologit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä koulupsykologeihin puhelimitse.Puhelin:Ammattikampuksen hyvinvointialat, Keski-Pohjanmaan konservatorio, Kiviniityn koulu (myös Mariankadun, Lohtajan kirkonkylän ja Marinkaisten koulut)+358 408065352(pvm/mpm)Kokkolan ammattikampus+358 408065997(pvm/mpm)Kokkolan suomalainen lukio (myös Ruotsalon koulu)+358 504326414(pvm/mpm)Hakalahden koulu, Halkokarin ja Rytimäen koulut (myös Hollihaan koulu ja Jokilaakson koulu)+358 404892236(pvm/mpm)Torkinmäen, Kaustarin ja Lucina Hagmanin koulut (myös Peltokorven, Kälviän kirkonkylän ja Marttilan koulut), TUVA-koulutus ja kasvatus- ja ohjausala+358 408065996(pvm/mpm)Chydenius skola, Såka skola, Villa skola, Öja skola, Karleby svenska gymnasium (Donnerska skola)+358 408068426(pvm/mpm)Isokylän koulu ja Mäntykankaan koulu (myös Veikko Vienojan koulu ja Rahkosen koulu)+358 408065017(pvm/mpm)Suomenkielisen ja ruotsinkieliset esikoulut (myös Koivuhaan koulu)+358 504102684(pvm/mpm)Kroonisen kivun hoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kroonisen kivun hoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 12.00–14.00Puhelin:+358 406534254(pvm/mpm)Kuljetusasiantuntija
Puhelinasiointi8 kuntaaKuljetusasiantuntija vastaa kysymyksiisi Matkapalvelukeskuksen kuljetuksista.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 447809446(pvm/mpm)Kuntouttava työtoiminta Kokkola
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Kokkolan kuntouttavaan työtoimintaan puhelimitse.Puhelin:Sosiaaliohjaaja+358 447809089(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 447809080(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408065348(pvm/mpm)Kuntouttava työtoiminta Lestijokilaakso (Kannus, Lestijärvi, Toholampi)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Lestijokilaakson kuntouttavaan työtoimintaan puhelimitse.Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408044700(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408042700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042320(pvm/mpm)Kuntouttava työtoiminta Perhonjokilaakso (Halsua, Kaustinen, Veteli, Perho)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson kuntouttavaan työtoimintaan yhteyttä puhelimitse.Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408045700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042178(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408043700(pvm/mpm)Kuntoutus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntoutukseen, kun hoidon tarpeen arviointi on tehty terveysasemalla ja fysioterapian tarve on todettu.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:Kokkola+358 408065599(pvm/mpm)Kannus+358 408042100(pvm/mpm)Toholampi ja Lestijärvi+358 408044100(pvm/mpm)Tunkkari, Kaustinen ja Halsua+358 408045100(pvm/mpm)Perho+358 408043100(pvm/mpm)Kuntoutusohjaus
Puhelinasiointi8 kuntaaLisää tietoa kuntoutusohjauksen palveluista saat puhelimitse.Puhelin:Lastentaudit ja lastenneurologia+358 400145511(pvm/mpm)Uniapnealaite- ja kotihappihoidossa olevat, sähköisten liikkumisvälineiden ja ympäristönhallinnan asiat+358 400145512(pvm/mpm)Aikuisten sydän- ja reumasairaudet, astma+358 400145515(pvm/mpm)Aikuisten neurologiset- ja syöpäsairaudet, diabetes+358 406534519(pvm/mpm)Näkövammat ja aikuisten kuulovammat+358 406534312(pvm/mpm)Kielihäiriöiset ja huonokuuloiset lapset ja nuoret+358 447232347(pvm/mpm)Aikuisten aivovammat, selkäydinvammat, kipukuntoutus- ja kuntoutustutkimusasiakkaat+358 408042412(pvm/mpm)Kanslia+358 406534254(pvm/mpm)Kuntoutuspalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa kuntoutuspalveluista puhelimitse.Puhelin:Osastonsihteerit+358 406534254(pvm/mpm)Kuntoutussuunnittelija+358 406534423(pvm/mpm)Apulaisosastonhoitaja+358 400145586(pvm/mpm)Kuntoutussuunnittelija
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntoutussuunnittelijaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 406534423(pvm/mpm)Kuntoutustutkimuspoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaKuntoutustutkimuspoliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.30–11.00 ja 12.00–15.00perjantai 8.30–11.00 ja 12.00–14.30Puhelin:+358 406534254(pvm/mpm)Kuuloasema
Puhelinasiointi8 kuntaaKuuloasemaan voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.Puhelin:+358 68264280(pvm/mpm)Kuusikummun senioriasuminen
PuhelinasiointiKokkolaVoit ottaa yhteyttä Kuusikummun senioriasumiseen puhelimitse.maanantai 10.00–14.00Puhelin:Tiimi 1+358 447307934(pvm/mpm)Tiimi 2+358 408065407(pvm/mpm)Tiimi 3+358 408065862(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408068007(pvm/mpm)Kälviän terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Kälviän terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille.Puhelinasiointimaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 68287701(pvm/mpm)Kälviän, Lohtajan ja Ullavan ennaltaehkäisevät kotikäynnit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kälviän, Lohtajan ja Ullavan ennaltaehkäiseviin kotikäynteihin liittyen.Puhelin:+358 408068190(pvm/mpm)Kälviän, Lohtajan ja Ullavan palveluohjaaja
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluohjaaja vastaa kysymyksiisi palvelutarpeen arvioinnin kotikäynneistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 408068190(pvm/mpm)Kätilöpoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä kätilöpoliklinikkaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:+358 400145107(pvm/mpm)Lapsiperheiden kotipalvelun palvelupäätökset (uudet asiakkaat)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lapsiperheiden kotipalveluiden palvelupäätöksiin liittyen.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Kokkola, palveluesimies+358 447809650(pvm/mpm)Jokilaaksot, sosiaaliohjaaja+358 408045730(pvm/mpm)Lasten eroryhmä
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lasten eroryhmään puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 442593134(pvm/mpm)Lasten ja nuorten osasto 1 sekä vastasyntyneiden teho
Puhelinasiointi8 kuntaaLasten ja nuorten vuodeosastolle sekä vastasyntyneiden tehoon ja valvontaan voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Kanslia (potilastiedustelut)+358 68264200(pvm/mpm)Vuorovastaava (yhteistyöorganisaatioiden yhteydenotot)+358 408043716(pvm/mpm)Lasten ja nuorten perhehoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lasten ja nuorten perhehoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaalityöntekijä, Pride-valmentaja+358 408042247(pvm/mpm)Ohjaaja+358 404892079(pvm/mpm)sosiaalityöntekijä+358 408042933(pvm/mpm)Lasten ja nuorten poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lasten ja nuorten poliklinikkaan puhelimitse.Sihteerimaanantai-perjantai 8.15–9.00 ja 13.00–14.00Hoitajatmaanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Sihteeri+358 406534315(pvm/mpm)Astmahoitaja+358 406534180(pvm/mpm)Diabeteshoitaja+358 406534175(pvm/mpm)Endokrinologian hoitaja+358 408043245(pvm/mpm)Neurologian hoitaja+358 408042975(pvm/mpm)Päiväsairaalan hoitaja+358 406524697(pvm/mpm)Reumahoitaja+358 406534075(pvm/mpm)Sydänhoitaja+358 408045460(pvm/mpm)Vauvapoliklinikan hoitaja+358 408042289(pvm/mpm)Sairaanhoitaja+358 406534023(pvm/mpm)Lasten ja nuorten terapiapoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaLasten ja nuorten terapiapoliklinikalle voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–15.00Puhelin:Osastonsihteeri+358 447232327(pvm/mpm)Lasten kotisairaala
Puhelinasiointi8 kuntaaLasten kotisairaalaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse sekä arkena että viikonloppuisin.maanantai-perjantai 8.00–21.00lauantai-sunnuntai 8.00–18.00Puhelin:Sairaanhoitaja+358 400145106(pvm/mpm)Kätilö+358 400145107(pvm/mpm)Synnytysosasto+358 68264355(pvm/mpm)Kiikku-vauvaperhetyöntekijä+358 400145106(pvm/mpm)Lasten kuntoutus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan pääterveysaseman lasten kuntoutukseen.maanantai-perjantai 7.30–14.00Puhelin:Kuntoutuksen sihteeri+358 404892043(pvm/mpm)Lasten päivystys
Puhelinasiointi8 kuntaaSoiten lasten päivystykseen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse kaikkina vuorokauden aikoina.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 68264444(pvm/mpm)Lastenpsykiatrian osasto 14
Puhelinasiointi8 kuntaaLastenpsykiatrian osasto 14 kansliaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Kanslia+358 406534126(pvm/mpm)Lastenpsykiatrian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaLastenpsykiatrian poliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.30Puhelin:Osastonsihteeri+358 447232327(pvm/mpm)Lastensuojeluyksikkö Saraste
Puhelinasiointi8 kuntaaLastensuojeluyksikkö Sarasteeseen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:+358 408042285(pvm/mpm)Lastenvalvonnan ajanvaraus
Puhelinasiointi8 kuntaaLastenvalvonnan ajanvaraus toimii puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:+358 408065078(pvm/mpm)Lastenvalvonnan puhelinneuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lastenvalvontaan puhelimitse.maanantai 8.30–10.30keskiviikko 14.00–16.00perjantai 8.30–10.30Puhelin:+358 68264202(pvm/mpm)Leikkausosasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä osastoon puhelimitse.Sihteerimaanantai-perjantai 8.00–15.00Hoidonvaraajat (leikkausaikaa koskevat asiat)maanantai-perjantai 9.00–10.00Heräämömaanantai-perjantai 8.00–12.00Puhelin:Sihteeri+358 406534049(pvm/mpm)Hoidonvaraajat (leikkausaikaa koskevat asiat)+358 68264788(pvm/mpm)Heräämö (leikkauksen jälkeen, äkillinen sairastuminen leikkausajankohdan lähellä)+358 068264637(pvm/mpm)Lepola
Puhelinasiointi8 kuntaaLepolaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Pauha+358 503044288(pvm/mpm)Tyrsky+358 505649135(pvm/mpm)Palveluesimies+358 404882985(pvm/mpm)Leporanta
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveukeskus Leporantaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitseAvoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Onnintupa+358 503538286(pvm/mpm)Elsantupa+358 408068015(pvm/mpm)Tyynelä+358 404882749(pvm/mpm)Virkkula+358 503791732(pvm/mpm)Toivolakoti+358 404882748(pvm/mpm)Palveluesimies+358 503791731(pvm/mpm)Lestijokilaakson aikuissosiaalityö (Kannus, Lestijärvi, Toholampi)
Puhelinasiointi8 kuntaaPuhelimitse saat vastauksen kysymykseesi toimeentulotuesta.Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408044700(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408042700(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 408044900(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042320(pvm/mpm)Lestijokilaakson asiakasohjaus ja avopalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Lestijokilaakson asiakasohjaukseen ja avopalveluihin.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 408042151(pvm/mpm)+358 408042420(pvm/mpm)Lestijokilaakson hengityshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan hengityshoitajalle puhelimitse.tiistai-keskiviikko 12.00–13.00Puhelin:+358 408042060(pvm/mpm)Lestijokilaakson ja Perhonjokilaakson avotyötoiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Lestijokilaakson ja Perhonjokilaakson avotyötoimintaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045051(pvm/mpm)Lestijokilaakson kotisairaala
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä suoraan Lestijokilaakson kotisairaalaan puhelimitse.maanantai-sunnuntai 8.00–21.00Puhelin:+358 408043233(pvm/mpm)Lestijokilaakson lastensuojelu
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä Lestijokilaakson lastensuojeluun puhelimitse.tiistai-torstai 12.00–13.00Puhelin:+358 408042720(pvm/mpm)+358 408044720(pvm/mpm)+358 408043642(pvm/mpm)Lestijokilaakson omaishoidon tuki
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat tietoa yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuesta puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 408042151(pvm/mpm)+358 408042420(pvm/mpm)Lestijokilaakson perhesosiaalityö
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä suoraan Lestijokilaakson perhesosiaalityöhön puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042720(pvm/mpm)+358 408044720(pvm/mpm)+358 408043642(pvm/mpm)Lestijokilaakson reumahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Lestijokilaakson reumahoitajalle puhelimitse.maanantai-perjantai 13.00–14.00Puhelin:+358 408044022(pvm/mpm)Lestijokilaakson senioriasuminen
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa senioriasumisesta puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042440(pvm/mpm)Lestijokilaakson suun terveydenhuollon ajanvaraus
Puhelinasiointi8 kuntaaLestijokilaakson eli Kannuksen, Toholammin sekä Lestijärven suun terveydenhuollon toimipisteiden keskitetty ajanvaraus.maanantai-torstai 7.30–15.30perjantai 7.30–15.00Puhelin:+358 0408042200(pvm/mpm)Lestijokilaakson sydänhoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Lestijokilaakson sydänhoitajalle puhelimitse.maanantai-perjantai 12.00–13.00Puhelin:+358 408042050(pvm/mpm)Lestijokilaakson toimintakeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaLestijokilaakson toimintakeskukseen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Palveluesimies+358 404892210(pvm/mpm)Työtoiminnan vastaava ohjaaja+358 408042238(pvm/mpm)Lestijokilaakson turvapuhelinpalvelu
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Lestijokilaakson turvapuhelinpalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluohjaaja+358 408042420(pvm/mpm)Lestijokilaakson TYP (Kannus, Lestijärvi, Toholampi)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Lestijokilaakson TYP-palveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408044700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042320(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408042700(pvm/mpm)Lestijokilaakson yhteydenotot kuljetuspalveluoikeudesta
Puhelinasiointi3 kuntaaVoit ottaa yhteyttä puhelimitse kuljetuspalveluoikeudesta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042151(pvm/mpm)+358 408042420(pvm/mpm)Lestijärven kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Lestin koulu+358 408043284(pvm/mpm)Lestijärven terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaLestijärven terveysaseman ajanvaraus lääkärien ja hoitajien vastaanotoille puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042000(pvm/mpm)Lohtajan terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Lohtajan terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 68287750(pvm/mpm)Lumikonkortteli / Asuva
Puhelinasiointi8 kuntaaLumikonkortteliin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Asuva+358 408043393(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408043667(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408042766(pvm/mpm)Maria-Katariinan talo
Puhelinasiointi8 kuntaaMaria-Katariinan taloon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 406534069(pvm/mpm)Mattilakoti
Puhelinasiointi8 kuntaaMattilakotiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 408042186(pvm/mpm)Palveluesimies+358 447809058(pvm/mpm)MDFT-tiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä MDFT-tiimiin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaaliohjaaja+358 447809468(pvm/mpm)MDFT-perheterapeutti+358 447809468(pvm/mpm)Mesilän ryhmäkoti
Puhelinasiointi8 kuntaaMesilän ryhmäkotiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Vastaava ohjaaja ja palveluesimiesmaanantai-perjantai 8.00–16.00ToimistoAvoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Vastaava ohjaaja+358 408042279(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408042863(pvm/mpm)Toimisto+358 408065286(pvm/mpm)Mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalvelut
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit olla yhteydessä mielenterveyskuntoutujien sosiaalipalveluihin puhelimitse.Puhelin:Palvelusihteeri+358 408043679(pvm/mpm)Sosiaalityöntekijä+358 408043683(pvm/mpm)Muistitiimi
Puhelinasiointi9 kuntaaVoit varata ajan muistitiimiin puhelimitse.Puhelinaikamaanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–13.00Puhelin:Muistihoitaja, alkukartoitukset+358 404892257(pvm/mpm)Muistihoitaja, arviointijaksot+358 447809699(pvm/mpm)Muistikoordinaattori+358 408042988(pvm/mpm)Muistikoordinaattori+358 447307637(pvm/mpm)Männistö
Puhelinasiointi8 kuntaaMännistöön voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Valkama+358 408044130(pvm/mpm)Valkaman hoitajat+358 408044513(pvm/mpm)Valkaman jaksohoidon varaukset+358 408044510(pvm/mpm)Ulpukka+358 408044511(pvm/mpm)Majakka C+358 408044515(pvm/mpm)Majakka D+358 408044516(pvm/mpm)Majakan sairaanhoitaja+358 408044512(pvm/mpm)Keittiö+358 401505319(pvm/mpm)Palveluesimies+358 0408044510(pvm/mpm)Mäntyvintti
Puhelinasiointi8 kuntaaMäntyvinttiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Mäntyvintti+358 408042681(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408042680(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408042404(pvm/mpm)Naistentautien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Yhteydenotot ja tiedustelut+358 68264350(pvm/mpm)Nefrologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.Puhelin:+358 068264560(pvm/mpm)Nepsytiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Nepsytiimiin puhelimitse.Puhelin:Kuntoutussuunnittelija+358 408043526(pvm/mpm)Kuntoutusohjaaja (myös ruotsinkielinen palvelu)+358 408043527(pvm/mpm)Kuntoutusohjaaja+358 408042733(pvm/mpm)Neurologian ja vaativan kuntoutuksen osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.Puhelin:Osastonsihteerit (arkisin)+358 68264546(pvm/mpm)Osastonhoitaja (arkisin)+358 406534300(pvm/mpm)Neurologian valvonta (24/7)+358 68264570(pvm/mpm)Akuuttineurologian tiimi (24/7)+358 68264540(pvm/mpm)Vaativan kuntoutuksen tiimi (24/7)+358 68287655(pvm/mpm)Neurologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaNeurologian poliklinikalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Kanslia, osastonsihteerimaanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 12.00–14.00Sairaanhoitajamaanantai-tiistai 9.00–11.00torstai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:Kanslia, osastonsihteeri+358 68264363(pvm/mpm)Sairaanhoitaja+358 68264232(pvm/mpm)Neuvolapsykologi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä neuvolapsykologiin puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–17.00Puhelin:Neuvolapsykologi+358 408043903(pvm/mpm)Neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu
Puhelinasiointi8 kuntaaSoiten neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu.maanantai-torstai 8.00–13.00perjantai 8.00–11.00Puhelin:+358 68264477(pvm/mpm)Neuvoloiden terveydenhoitaja
PuhelinasiointiKoko SuomiVoit ottaa yhteyttä neuvoloiden terveydenhoitajaan suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–14.00Puhelin:Vauvaperheiden ohjaus ja tuki+358 406524614(pvm/mpm)Nuorisopsykiatrian osasto 17
Puhelinasiointi8 kuntaaNuorisopsykiatrian osastolle 17 voi ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Kanslia+358 68263050(pvm/mpm)Nuorisopsykiatrian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaNuorisopsykiatrian poliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.30Puhelin:+358 406534513(pvm/mpm)Nuotta
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Nuottaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408068101(pvm/mpm)Obduktio-osasto ja kappeli
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä obduktio-osastolle ja kappeliin suoraan puhelimitse.Puhelin:+358 406524677(pvm/mpm)Omaishoidon tuki alle 65-vuotiaille asiakkaille
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa omaishoidon tuesta puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–12.00Puhelin:Vammaispalvelutoimisto+358 408042122(pvm/mpm)Omaishoitajien terveys- ja hyvinvointitarkastukset
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä omaishoitajien terveys- ja hyvinvointitarkastuspalveluihin puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Terveydenhoitaja (alle 65-vuotiaat omaishoidettavat)+358 408042294(pvm/mpm)Terveydenhoitaja (yli 65-vuotiaat omaishoidettavat)+358 408043535(pvm/mpm)Osastonsihteeri
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä kroonisen kivun hoidon osastonsihteeriin.maanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 12.00–14.00Puhelin:+358 406534254(pvm/mpm)Osastonsihteerit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kuntoutuksen osastonsihteeriin.maanantai-perjantai 9.00–11.00 ja 12.00–14.00Puhelin:Kanslia+358 406534254(pvm/mpm)Palliatiivinen poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaPalliatiivisen poliklinikkaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:+358 404882910(pvm/mpm)Palveluohjaaja
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluohjaaja vastaa kysymyksiisi palvelutarpeen arvioinnin kotikäynneistä.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447307649(pvm/mpm)Palvelutalo Fiona
PuhelinasiointiKokkolaVoit ottaa yhteyttä palvelutalo Fionaan puhelimitse.Puhelin:Palveluesimies+358 504306656(pvm/mpm)Hoitaja / 1. kerros / tiimi 1, 24/7+358 503229694(pvm/mpm)Sairaanhoitaja / 1. kerros+358 504679679(pvm/mpm)Hoitajat / 1. kerros / tiimi 2, 24/7+358 504758369(pvm/mpm)Hoitaja / 2. kerros / tiimi 3, 24/7+358 503232337(pvm/mpm)Sairaanhoitaja / 2. kerros+358 505163664(pvm/mpm)Hoitajat / 2. kerros / tiimi 4, 24/7+358 505178547(pvm/mpm)Patologian osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.Puhelin:Osastonsihteeri+358 400145535(pvm/mpm)Obduktioapulainen+358 406524677(pvm/mpm)Perhe-Luuri
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lapsiperheiden palveluohjaukseen Perhe-Luurin kautta.maanantai 8.00–12.00tiistai-keskiviikko 12.00–16.00torstai-perjantai 8.00–12.00Puhelin:+358 68263011(pvm/mpm)Perhehoidon palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluesimies vastaa kysymyksiisi perhehoidosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408065958(pvm/mpm)Perhehoidon palveluohjaaja
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluohjaaja vastaa kysymyksiisi perhehoidosta.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 447307927(pvm/mpm)Perheneuvola
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä perheneuvolapalveluihin puhelimitse.maanantai 8.00–12.00tiistai-keskiviikko 12.00–16.00torstai-perjantai 8.00–12.00Puhelin:Neuvonta ja ajanvaraus+358 68263011(pvm/mpm)Varattujen aikojen peruutus- ja siirto:+358 408065078(pvm/mpm)Perhon aktivointisuunnitelma
Puhelinasiointi8 kuntaaAktivointisuunnitelma on pitkään työttömänä olleelle henkilölle laadittava suunnitelma.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408043700(pvm/mpm)Perhon apuvälinelainaamo
Puhelinasiointi8 kuntaaPerhon apuvälinelainaamoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse ja sopia apuvälineiden sovitus- tai hakuajan.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408043100(pvm/mpm)+358 408043101(pvm/mpm)Perhon kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Keskuskoulu, Kirkonkylän ja Möttösen koulu+358 408043620(pvm/mpm)Perhon kuntouttavan jaksohoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntouttavaan jaksohoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Jalmiinankoti+358 408043502(pvm/mpm)Jalmiinankodin palveluesimies+358 408043505(pvm/mpm)Perhon lapsiperheiden kotipalvelu
PuhelinasiointiPerhoVoit ottaa yhteyttä Perhon lapsiperheiden kotipalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408043733(pvm/mpm)+358 408043732(pvm/mpm)Perhon mielenterveyshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhon mielenterveyshoitajaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408043830(pvm/mpm)Perhon opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaPerhon opiskeluterveydenhuollon vastuuhenkilöt vastaavat kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Perhon lukio sekä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto ja aikuiskoulutus, Perhon toimipaikka+358 408043620(pvm/mpm)Perhon terveyskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Perhon terveyskeskukset lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Ajanvaraus ja tiedustelut+358 408043000(pvm/mpm)Perhon toimintakeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaPerhon toimintakeskukseen voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 7.00–15.00Puhelin:Palveluesimies+358 408043882(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408043902(pvm/mpm)Toimintakeskus+358 408043870(pvm/mpm)Perhon, Halsuan, Vetelin ja Kaustisen ennaltaehkäisevät kotikäynnit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Perhon, Halsuan, Vetelin ja Kaustisen ennaltaehkäiseviin kotikäynteihin liittyen.Puhelin:+358 408043203(pvm/mpm)+358 408045420(pvm/mpm)Perhon, Vetelin, Halsuan ja Kaustisen kuntouttava päivätoiminta
PuhelinasiointiVeteliVoit ottaa yhteyttä Vetelin kuntouttavaan päivätoimintaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 503667023(pvm/mpm)Perhonjokilaakson aikuissosiaalityö (Halsua, Kaustinen, Veteli, Perho)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson aikuissosiaalityöhön puhelimitse.Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408045700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042178(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408043700(pvm/mpm)+358 408045900(pvm/mpm)+358 408043734(pvm/mpm)Perhonjokilaakson asiakasohjaus ja avopalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Halsuan, Perhon, Kaustisen ja Vetelin asiakasohjaukseen ja avopalveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 408045420(pvm/mpm)+358 408043203(pvm/mpm)Perhonjokilaakson jalkahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Perhonjokilaakson jalkahoitajalle puhelimitse.Parittomina viikkoinamaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Parittomina viikkoina+358 408045070(pvm/mpm)Perhonjokilaakson kotisairaala
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä suoraan Perhonjokilaakson kotisairaalaan puhelimitse.maanantai-sunnuntai 8.00–21.00Puhelin:+358 408043230(pvm/mpm)Perhonjokilaakson lastensuojelu
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa Perhonjokilaakson lastensuojelun palveluista puhelimitse.tiistai-torstai 12.00–13.00Puhelin:+358 408042720(pvm/mpm)+358 408043634(pvm/mpm)Perhonjokilaakson omaishoidon tuki
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa yli 65-vuotiaiden omaishoidon tuesta puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–14.00Puhelin:+358 408045420(pvm/mpm)+358 408043203(pvm/mpm)Perhonjokilaakson perheneuvola
Puhelinasiointi4 kuntaaVoit ottaa yhteyttä perheneuvolaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045811(pvm/mpm)+358 408042490(pvm/mpm)Perhonjokilaakson perhesosiaalityö
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä suoraan Perhojokilaakson perhesosiaalityöhön puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042720(pvm/mpm)+358 408043634(pvm/mpm)Perhonjokilaakson reumahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Perhonjokilaakson reumahoitajalle puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408045061(pvm/mpm)Perhonjokilaakson senioriasuminen
Puhelinasiointi8 kuntaaSaat lisää tietoa senioriasumisesta puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042481(pvm/mpm)Perhonjokilaakson suun terveydenhuollon ajanvaraus
Puhelinasiointi8 kuntaaPerhonjokilaakson suun terveydenhuollon toimipisteiden eli Tunkkarin, Perhon sekä Halsuan hammashoitoloiden keskitetty ajanvaraus.maanantai-torstai 7.30–15.30perjantai 7.30–15.00Puhelin:+358 408045200(pvm/mpm)Perhonjokilaakson sydänhoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan sydänhoitajalle puhelimitse.maanantai-torstai 12.00–13.00Puhelin:+358 408045050(pvm/mpm)Perhonjokilaakson tukipalvelutiimi
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson tukipalvelutiimiin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluohjaaja+358 408045420(pvm/mpm)Perhonjokilaakson turvapuhelinpalvelu
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson turvapuhelinpalveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palveluohjaaja+358 408045420(pvm/mpm)Perhonjokilaakson TYP (Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho)
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Perhonjokilaakson TYP-palveluun puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Sosiaalityöntekijä+358 408045700(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408042178(pvm/mpm)Sosiaaliohjaaja+358 408043700(pvm/mpm)Perhonjokilaakson yhteydentotot kuljetuspalveluoikeudesta
Puhelinasiointi4 kuntaaVoit ottaa yhteyttä puhelimitse kuljetuspalveluoikeudesta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045420(pvm/mpm)+358 408043203(pvm/mpm)Pesäpuu
Puhelinasiointi8 kuntaaPesäpuuhun voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-sunnuntai 8.00–20.00Puhelin:Asuntola ja tukiasunnot+358 408044880(pvm/mpm)Palveluesimies+358 404892210(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408042238(pvm/mpm)Pihlajatupa
Puhelinasiointi8 kuntaaPihlajatupaan voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Pihlajatupa+358 408045880(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408045881(pvm/mpm)Palveluesimies+358 408045550(pvm/mpm)Pikkulapsipsykiatrian työryhmä
Puhelinasiointi8 kuntaaPikkulapsipsykiatrian työryhmään voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Pikkulapsipsykiatrian tiimi+358 447232327(pvm/mpm)Pilke-ohjaajat
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Pilke-ohjaajiin puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 408065669(pvm/mpm)+358 408043675(pvm/mpm)Pilventupa
Puhelinasiointi8 kuntaaHoitokoti Pilventupaan voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Pilventupa+358 445767680(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 505486287(pvm/mpm)Palveluesimies+358 404882986(pvm/mpm)Potilastoimisto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä potilastoimistoon puhelimitse.maanantai-perjantai 7.30–15.00Puhelin:+358 68264850(pvm/mpm)Psykiatrian osasto 15
Puhelinasiointi8 kuntaaPsykiatrian osasto 15 voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Suljettu yksikkö 15 A, kanslia+358 406534128(pvm/mpm)Suljettu yksikkö 15 B, kanslia+358 408045536(pvm/mpm)Avoyksikkö 15 C, kanslia+358 406534130(pvm/mpm)Psykiatrisen sairaanhoitajan päivystyspuhelin
Puhelinasiointi8 kuntaaPsykiatrisen sairaanhoitajan päivystyspuhelimeen voit olla yhteydessä päivystyksellisissä asioissa.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Päivystykselliset yhteydenotto-, konsultaatio- ja arviointipalvelut+358 406524642(pvm/mpm)Psykologipalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaPalvelualuejohtaja vastaa kysymyksiisi psykologipalveluista.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Palvelualuejohtaja+358 447232362(pvm/mpm)Puheterapeutit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä puheterapeutteihin puhelimitse.Puhelin:Kokkola+358 447307687(pvm/mpm)Kannus, Toholampi, Lestijärvi+358 408042478(pvm/mpm)Halsua, Kaustinen, Veteli, Perho+358 408043407(pvm/mpm)Puheterapia keskussairaala
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä keskussairaalan puheterapiaan puhelimitse.Puhelin:lapset ja ääniasiakkaat+358 406534485(pvm/mpm)aikuiset (neurologia)+358 406534469(pvm/mpm)Puheterapia sihteerit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit soittaa liittyen puheeseen, ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoihin, kielellisiin taitoihin, suun alueen motoriikkaan tai syömiseen.Puhelin:+358 404892043(pvm/mpm)+358 408065325(pvm/mpm)Päihde- ja riippuvuuspalveluiden ajanvaraus
Puhelinasiointi10 kuntaaVoit ottaa yhteyttä päihde- ja riippuvuuspalveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–14.00Puhelin:+358 408068101(pvm/mpm)Päivystys- ja diagnostiikkaosasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä päivystys- ja diagnostiikkaosastolle suoraan puhelimitse.maanantai-sunnuntai 7.15–15.00Puhelin:Sihteeri+358 68263220(pvm/mpm)Päivystävä palomestari
Puhelinasiointi8 kuntaaPelastustoiminnan neuvonta: kulotus, isot tulet ja muut ilmoitukset, onnettomuusselosteet, operatiivinen toiminta, liikennekatkot.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 407352911(pvm/mpm)Ravitsemussuunnittelija
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan ravitsemussuunnittelijalle puhelimitse.Keliakiahoitaja ajanvarausmaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Ravitsemussuunnittelija+358 447307963(pvm/mpm)Reumatologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä poliklinikkaan puhelimitse.Puhelin:Sairaanhoitaja+358 068264051(pvm/mpm)Rintamaveteraanien kuntoutus
Puhelinasiointi8 kuntaaLisätietoja rintamaveteraanien kuntoutuksesta saat kuntoutussihteeriltä sekä toimistosihteeriltä.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Kuntoutussihteeri+358 404892043(pvm/mpm)Toimistosihteeri+358 408065084(pvm/mpm)Runeberginkadun asumisryhmä
Puhelinasiointi8 kuntaaRuneberginkadun asumisryhmään voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 7.00–22.00Puhelin:Asumisryhmä+358 408065448(pvm/mpm)Vastaava ohjaaja+358 408065413(pvm/mpm)Palveluesimies+358 447809058(pvm/mpm)Ryhmä- ja kurssitoiminnan osastonsihteeri
Puhelinasiointi8 kuntaaOsastonsihteeri vastaa kysymyksiisi ryhmä- ja kurssitoiminnasta.Soittoaikamaanantai-torstai 8.30–11.00 ja 12.00–15.00perjantai 8.30–11.00 ja 12.00–14.30Puhelin:Osastonsihteerit+358 406534254(pvm/mpm)SAS-hoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä SAS-hoitajaa puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408042140(pvm/mpm)Selviämis- ja vieroitushoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä selviämis- ja vierotushoitopalveluihin puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 408068111(pvm/mpm)+358 408068112(pvm/mpm)Senioreiden terveyspisteet palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaPalveluesimies vastaa kysymyksiisi senioreiden terveyspisteistä.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408065478(pvm/mpm)Senioreiden terveyspisteiden ajanvaraus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan senioreiden terveyspisteisiin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 68287321(pvm/mpm)Senioripalveluiden toimialuejohtaja
Puhelinasiointi8 kuntaaToimialuejohtaja vastaa kysymyksiisi senioreiden palveluista sekä palvelutarpeen arvioinnista.Puhelin:+358 447809653(pvm/mpm)Seri-tukikeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa Seri-tukikeskukseen yhteyttä puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 68264344(pvm/mpm)Silmätautien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaSilmätautien poliklinikalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelin:Kanslia+358 68264266(pvm/mpm)Sisätautien ja sydänsairauksien osasto 8 ja sydänvalvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä osastoon puhelimitse.Puhelin:Osastonsihteerit+358 406534468(pvm/mpm)Hoitajien kanslia+358 406534104(pvm/mpm)Sydänvalvonta (CCU)+358 406534106(pvm/mpm)Sydäntoimenpideyksikkö+358 406534467(pvm/mpm)Sisätautien osasto 9
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä osastoon puhelimitse.Puhelin:+358 406534098(pvm/mpm)Hoitajien kanslia+358 406524580(pvm/mpm)Sisätautien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä sisätautien poliklinikkaan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–16.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Puhelinsihteeri+358 68264239(pvm/mpm)Soiten Matkapalvelukeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaMatkan voit tilata Matkapalvelukeskukselta puhelimitse tai tekstiviestillä.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 65570060(pvm/mpm)Soldalens dagverksamhet
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Soldalen-yksikön päivätoimintaan puhelimitse.Puhelin:+358 407661137(pvm/mpm)+358 503154937(pvm/mpm)Keittiö+358 503154938(pvm/mpm)Soldalens Karlebyboende
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Karlebyboende-yksikköön puhelimitse.Puhelin:+358 503154950(pvm/mpm)+358 443581113(pvm/mpm)+358 503452292(pvm/mpm)Soldalens Katarinegården
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Katarinegården-yksikköön puhelimitse.Puhelin:+358 443581109(pvm/mpm)+358 503154951(pvm/mpm)+358 503154938(pvm/mpm)Sosiaali- ja potilasasiamies
Puhelinasiointi8 kuntaaSoiten sosiaali- ja potilasasiamiehen puhelinasiointimaanantai-torstai 9.00–14.00Puhelin:+358 447232309(pvm/mpm)Sosiaali- ja terveyspalveluneuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä sosiaali- ja terveyspalveluneuvontaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 68263033(pvm/mpm)Sosiaalineuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä sosiaalineuvontaan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–12.00 ja 13.00–14.00Puhelin:Sosiaalineuvonta+358 408065093(pvm/mpm)Sosiaalipäivystys
Puhelinasiointi8 kuntaaSosiaalipäivystykseen voit ottaa yhteyttä ympäri vuorokauden kiireellisessä lastensuojelutarpeessa tai perheen kriisitilanteissa.Puhelin:+358 68263002(pvm/mpm)Sotainvalidit
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä sotainvalidien palveluihin puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Toimistosihteeri+358 408065084(pvm/mpm)Suu- ja hammassairauksien poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä suu- ja hammassairauksien poliklinikkaan puhelimitse.Poliklinikkamaanantai-perjantai 8.30–11.00 ja 12.00–13.00Puhelin:Poliklinikka, sihteeri+358 68264701(pvm/mpm)Sydänpoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä sydänpoliklinikkaan puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.00perjantai 8.00–14.00Puhelin:Hoitajat+358 68264508(pvm/mpm)Osastonsihteeri+358 400145044(pvm/mpm)Sydäntutkimuksien ja erikoislääkärin vastaanotto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä sydäntutkimuksien ja erikoislääkärin vastaanotolle puhelimitse.maanantai-torstai 7.00–15.00perjantai 7.00–13.00Puhelin:Sydäntutkimukset ja erikoislääkärin vastaanotto+358 408065588(pvm/mpm)Synnytys ja osasto 3
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä synnytysosastoon ja osasto 3:een puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 68264355(pvm/mpm)Syömishäiriötiimi Verso
Puhelinasiointi8 kuntaaSyömishäiriötiimi Versoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Puhelinaikamaanantai-perjantai 8.00–8.30 ja 14.30–15.00Puhelin:+358 400145540(pvm/mpm)Syöpätautien ja hematologian poliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaSyöpätautien poliklinikalle voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.Sihteerimaanantai-perjantai 8.30–11.00 ja 12.00–13.00Sairaanhoitajamaanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:Sihteeri+358 68264230(pvm/mpm)Sairaanhoitaja+358 68264229(pvm/mpm)Osastonhoitaja+358 408042949(pvm/mpm)Teho-osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä osastoon puhelimitse.Puhelin:Potilastiedustelut+358 406534259(pvm/mpm)Osastosihteeri+358 406534255(pvm/mpm)Osastonhoitaja+358 406534090(pvm/mpm)Apulaisosastonhoitaja+358 408042113(pvm/mpm)Tehostettu kotikuntoutuminen
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä tehostettuun kotikuntoutumiseen puhelimitse.maanantai-sunnuntai 7.00–21.00Puhelin:+358 408065788(pvm/mpm)Tervakartano
Puhelinasiointi8 kuntaaTervakartanoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–15.30Puhelin:Toimisto+358 408065103(pvm/mpm)Terveyssosiaalityö
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä terveyssosiaalityön palveluihin puhelimitse.Puhelin:Kuntoutustutkimusyksikkö, fysiatria, kipupkl, lasten ja nuorten pkl, osasto 3, päivystys+358 406534284(pvm/mpm)Lasten ja nuorten osasto, vastasyntyneitten teho, naistentautien pkl, syöpätautien pkl, palliatiivinen pkl, ihopkl, aistipkl, sydänpkl+358 406534070(pvm/mpm)Neku-osasto, neurologian pkl, osasto 8, osasto 9, sisätautien pkl, keuhkopkl, dialyysi, päivystys+358 406534499(pvm/mpm)Osasto 15 / B-puoli sekä psykiatrian ruotsinkieliset potilaat+358 406534314(pvm/mpm)Osasto 15 / A-puoli, B-puoli ja avo-osasto+358 406524723(pvm/mpm)Psykiatrian pkl (arviointi- ja lyhytterapiatyöryhmä, akuuttityöryhmä, nepsy)+358 406534073(pvm/mpm)Psykiatrian pkl (kuntoutustyöryhmä), osasto 7, osasto 10+358 406534343(pvm/mpm)Tunkkarin ja Kannuksen vuodeosastot, YLE0, YLE1, päivystys ja diagnostiikkaosasto+358 408045105(pvm/mpm)Avo-osasto 15, Kaustisen aluepoliklinikka, Kannuksen aluepoliklinikka, kriisi- ja lähipalvelut+358 408042428(pvm/mpm)Lasten psykiatria ja nuorisopsykiatria+358 406534458(pvm/mpm)Päihdepalvelut+358 447809087(pvm/mpm)Kokkolan ja Lestijokilaakson terveyskeskusvastaanotot+358 408042885(pvm/mpm)Kokkolan ja Perhonjokilaakson terveyskeskusvastaanotot+358 408042884(pvm/mpm)Tietosuojavastaava
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä tietosuojavastaavaan puhelimitse.Puhelin:Tietosuojavastaava+358 447232343(pvm/mpm)Toholammin apuvälinelainaamo
Puhelinasiointi8 kuntaaToholammin apuvälinelainaamoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse ja sopia apuvälineiden sovitus- tai hakuajan.maanantai-perjantai 7.30–8.30Puhelin:+358 408044100(pvm/mpm)Toholammin ja Lestijärven mielenterveyshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan mielenterveyshoitajalle puhelimitse.Puhelintuntimaanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408044831(pvm/mpm)Toholammin jalkahoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan Toholammin jalkahoitajalle puhelimitse maanantaisin.maanantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408044000(pvm/mpm)Toholammin kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Herman Ojalan, Kleemolan, Sykäräisen, Viitojan ja Kuusiston koulu+358 408044620(pvm/mpm)Toholammin kuntouttava jaksohoito
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä kuntouttavaan jaksohoitoon puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Männistön palveluesimies+358 408044510(pvm/mpm)Valkama+358 408044130(pvm/mpm)Toholammin opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Toholammin lukio+358 408044620(pvm/mpm)Toholammin terveyskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveyteen ja sairauteen liittyvä neuvonta, hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus Toholammin terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Ajanvaraus ja tiedustelut+358 408042000(pvm/mpm)Toimintakeskus Kompassi
Puhelinasiointi8 kuntaaToimintakeskus Kompassiin voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 7.30–15.00Puhelin:Palveluesimies+358 404892327(pvm/mpm)Työtoiminnan vastaava ohjaaja+358 503447287(pvm/mpm)Päivätoiminnan vastaava ohjaaja+358 408042115(pvm/mpm)Työtoiminta+358 404892027(pvm/mpm)Toimintakeskus Kompassin työtoiminta+358 408042498(pvm/mpm)Päivätoiminta+358 404892326(pvm/mpm)Työtoiminta+358 404882959(pvm/mpm)Green Care -vastuuohjaajat+358 408042297(pvm/mpm)Toimintaterapia aikuiset ja ikääntyneet
Puhelinasiointi8 kuntaaKuntoutuksen sihteeri vastaa kysymyksiisi toimintaterapiasta.Puhelin:Kuntoutussihteeri+358 408065599(pvm/mpm)Toimintaterapia lapset ja nuoret
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä lasten ja nuorten toimintaterapian kuntoutussihteeriin puhelimitse.Puhelin:Kuntoutussihteeri+358 404892043(pvm/mpm)Tukisuhdekoordinaattori
Puhelinasiointi8 kuntaaTukisuhdekoordinaattori vastaa kysymyksiisi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnasta.Puhelin:Tukisuhdekoordinaattori+358 408045731(pvm/mpm)Tunkkarin apuvälinelainaamo
Puhelinasiointi8 kuntaaTunkkarin apuvälinelainaamoon voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelin:+358 408045102(pvm/mpm)Tunkkarin kuvantamispalvelut
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä Tunkkarin kuvantamispalveluihin puhelimitse.maanantai-torstai 8.00–15.30perjantai 8.00–13.00Puhelin:+358 400145201(pvm/mpm)Tunkkarin terveyskeskuksen ja Perhon terveysaseman hengityshoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit varata ajan hengityshoitajalle puhelimitse.tiistai-keskiviikko 11.30–12.30Puhelin:+358 408045060(pvm/mpm)Tunkkarin terveyskeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Tunkkarin terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408045000(pvm/mpm)Tunkkarin yleislääketieteen osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhtedessä suoraan Tunkkarin yleislääketieteen osastolle puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Osasto/moduuli 1+358 408045131(pvm/mpm)Osasto/moduuli 2+358 408045132(pvm/mpm)Osastonsihteeri+358 408045130(pvm/mpm)Työtoiminta
Puhelinasiointi8 kuntaaTyötoiminnan ohjaajat sekä avotyötoiminnan vastuualuejohtaja vastaavat kysymyksiisi työtoiminnasta.Puhelin:Työtoiminnan ohjaaja+358 404882959(pvm/mpm)Työtoiminnan ohjaaja+358 408045051(pvm/mpm)Avotyötoiminnan vastuualuejohtaja+358 408042498(pvm/mpm)Työttömien terveydenhoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä työttömien terveydenhoitajaan puhelimitse.Puhelin:+358 408042497(pvm/mpm)Ullavan terveysasema
Puhelinasiointi8 kuntaaAjanvaraus Ullavan terveyskeskuksen lääkäreiden ja hoitajien vastaanotoille puhelimitse.maanantai 8.00–16.00keskiviikko-torstai 8.00–16.00Puhelin:+358 68287639(pvm/mpm)Urologinen sairaanhoitaja
Puhelinasiointi9 kuntaaVoit ottaa yhteyttä urologiseen asiantuntijasairaanhoitajaan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 400145577(pvm/mpm)Vammaispalvelun asiakasneuvonta
Puhelinasiointi8 kuntaaVammaispalvelun asiakasneuvonta vastaa kysymyksiisi Matkapalvelukeskuksen kuljetuksista.maanantai-perjantai 9.00–12.00Puhelin:+358 408042122(pvm/mpm)Vammaispalvelutoimisto
Puhelinasiointi8 kuntaaVammaispalvelutoimistoon voit ottaa yhteyttä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 9.00–12.00Puhelin:+358 408042122(pvm/mpm)Vanhussosiaalityö
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa puhelimitse yhteyttä Kokkolan vanhussosiaalityöhön.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:+358 408068036(pvm/mpm)+358 447809472(pvm/mpm)+358 504011407(pvm/mpm)Vetelin kouluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi kouluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Vetelin, Tunkkarin ja Ylipään koulu+358 408045629(pvm/mpm)Vetelin opiskeluterveydenhuolto
Puhelinasiointi8 kuntaaTerveydenhoitaja vastaa kysymyksiisi opiskeluterveydenhuollosta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:Vetelin lukio+358 408045629(pvm/mpm)Veteraanien sairaanhoitaja
Puhelinasiointi8 kuntaaVeteraanien sairaanhoitaja vastaa kysymyksiisi rintamaveteraanien kuntoutuksesta.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 404882797(pvm/mpm)Videopuhelinpalvelut ja lääkerobotti
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä videopuhelinpalveluiden ja lääkerobottiin vastaavaan puhelimitse.maanantai-perjantai 7.00–20.00Puhelin:+358 408042367(pvm/mpm)Villan Perhekeskus
Puhelinasiointi8 kuntaaVillan Perhekeskukseen voit olla yhteydessä suoraan puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 408065238(pvm/mpm)Yhteispäivystyksen sihteeri
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit ottaa yhteyttä yhteispäivystyksen sihteeriin puhelimitse.maanantai-sunnuntai 7.15–22.00Puhelin:Ainoastaan potilastiedustelut+358 406534145(pvm/mpm)Yleislääketieteen Y0-osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä Kokkolan yleislääketieteen Y0-osastolle suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:Yleislääketieteen potilastiedustelu+358 68287606(pvm/mpm)Palliatiivisten ja saattohoitopotilaiden potilastiedustelu+358 68287605(pvm/mpm)Yleislääketieteen Y1-osasto
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä Kokkolan yleislääketieteen Y1-osastolle suoraan puhelimitse.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358 68287604(pvm/mpm)Yöpartion palveluesimies
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä yöpartion palveluesimieheen puhelimitse.maanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 447307646(pvm/mpm)Äitiyspoliklinikka
Puhelinasiointi8 kuntaaVoit olla yhteydessä poliklinikkaan puhelimitse.maanantai-torstai 7.30–15.00perjantai 7.30–14.00Puhelin:+358 68264332(pvm/mpm)