suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Miten toimin?

Läheisen kuolema

Saat parhaat ohjeet tilanteeseesi, kun vastaat ensin kysymyksiin Esikysymykset-sivulla.

Alun toimet

Mitä pitää tehdä ensin?

Kun ihminen kuolee kotonaan, ulkona tai muuten muualla kuin terveydenhuollon yksikössä, ilmoita siitä hätänumeroon 112.

Jos läheisesi oli saattohoidossa, toimi hoitohenkilökunnalta etukäteen saatujen ohjeiden mukaan.

Kun viranomainen on saanut tiedon henkilön kuolemasta, käynnistyy kuolemansyyn selvitys. Tarvittaessa poliisi vie tiedon kuolemasta lähiomaisille.

Päivitetty: 1.6.2023

Mitä asiakirjoja tarvitsen asioiden hoitamiseen?

Kun ryhdyt hoitamaan vainajan asioita, tarvitset ensisijaisesti vainajan sukuselvityksen. Tilaa sukuselvitys viivytyksettä, koska toimituksessa kestää viikkoja.

Sukuselvitystä tarvitaan vainajan perunkirjoitukseen, mutta sitä voidaan tarvita myös esimerkiksi pankki- tai vakuutusasioiden hoitamiseen, vuokra-asunnon irtisanomiseen tai sosiaalisen median tilien sulkemiseen.

Tilaa sukuselvitys

Jos vainaja on kuulunut elämänsä aikana esimerkiksi sekä evankelis-luterilaiseen seurakuntaan että joko väestörekisteriin tai muuhun rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, tarvitaan selvitys sekä seurakunnasta että Digi- ja väestötietovirastosta.

Jos vainaja on asunut ulkomailla, hanki todistus siltä ajalta kyseisen maan viranomaiselta.Avautuu uuteen ikkunaan.

Ennen sukuselvityksen valmistumista voi joitakin asioita mahdollisesti hoitaa otteella väestötietojärjestelmästä. Selvitä asia etukäteen, koska käytännöt saattavat vaihdella esimerkiksi pankeissa.

Joissakin tilanteissa saatat tarvita myös elossaolotodistuksen. Sitä saatetaan tarvita esimerkiksi perunkirjoituksessa.

Päivitetty: 30.6.2023

Kuolemansyyn selvittäminen

Kuolemansyy on selvitettävä aina kaikissa kuolemantapauksissa ennen vainajan hautaamista.

Lääkäri aloittaa kuolemansyyn selvittämisen silloin, kun henkilö on kuollut hoitolaitoksessa.

Poliisi aloittaa kuolemansyyn selvittämisen silloin, kun henkilö on kuollut

  • asunnossa
  • ulkona
  • julkisissa tiloissa.
Päivitetty: 25.4.2023

Apua kriisissä

Läheisen kuolema on usein iso kriisi ja sitä voi olla vaikea hyväksyä.

Akuuttia kriisiapua on saatavilla esimerkiksi poliisin ja sairaalan kautta.

Tukea suruun -sivulla löydät tarkempaa tietoa kriisiavusta, vertaistukiryhmistä ja muista ammattiapua tarjoavista tahoista.

Päivitetty: 12.5.2023

Oletko tyytyväinen tämän sivun sisältöön?

Muistilista