Ruokolahden kunta
Ruokolahti sijaitsee keskellä Etelä-Karjalaa, Etelä-Suomen läänissä, Saimaan rannalla.
Meillä asuvat ihmiset voivat hyvin, sillä mieli ja keho virkistyvät luonnossa ja sitä täällä riittää.
Toimivat palvelut ja sijainti todellisessa Järvi-Suomessa valtatien vieressä takaavat, että arki Ruokolahdella on sujuvaa. Meillä on turvallista elää ja kasvaa. Panostamme luonnonläheiseen varhaiskasvatukseen ja koululaisten pienryhmäopetuksiin nykyaikaisissa tiloissa. Harrastuspuitteet ovat kunnossa ympäri vuoden.
Meillä on osallistava kulttuuri ja aktiiviset kyläyhteisöt – olet ruokolahtelainen ennen kuin huomaatkaan.
Saimaan lisäksi kuntaan mahtuu yli 500 järveä ja lampea. Upea luonto on houkutellut puoleensa matkailijoita ja kunnassa on yli 3000 loma-asuntoa.
Kunnan vakinaisten asukkaiden määrä on noin 5000.
Mitä palveluja voin saada?
Aineisto- ja tietopalvelu
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluAineisto- ja tietopalvelussa kunnan asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.Asumisoikeusasunnot
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluVaihtoehto asunnon vuokraamiselle tai omistamiselle on asumisoikeusasuminen, jossa asukkaalla on asumisoikeus rakennuttajayhtiön omistamaan asuntoon.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluOppilaalla on tarvittaessa oikeus maksuttomiin avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.Eläinlääkäripalvelut
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnan alueella toiminnasta vastaa Imatran seudun ympäristöviranomainen.Eläinlääkäripäivystys
Palvelu4 kuntaaJulkinen palveluRuokolahden kunnan alueella toiminnasta vastaa Imatran seudun ympäristöviranomainen.Eläinsuojelu
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKaltoinkohdellusta eläimestä tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalle viranhaltijalle tai poliisille.Erityisvarhaiskasvatus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluVarhaiskasvatuksessa tapahtuva erityinen tuki toteutetaan siinä varhaiskasvatusryhmässä, johon lapsi on sijoitettu.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluEsiopetuksen oppilashuolto on lapsen hyvinvointia tukevaa työtä, johon osallistuvat kaikki esiopetusyhteisössä työskentelevät.Esiopetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluEsiopetusta järjestetään kahdessa esiopetusryhmässä, Suopursut A- ja B-ryhmissä, joista B-ryhmä toimii koulun tiloissa.Etsivä nuorisotyö
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluEtsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka kohteena ovat alle 29 -vuotiaat nuoret.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnan alueella toiminnasta vastaa Imatran seudun ympäristöviranomainen.Joukkoliikenne
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnan alueen joukkoliikenneJoustava perusopetus (JOPO)
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluJoustavan perusopetuksen tarkoituksena on tukea yläkoulun oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta.Jätehuollon neuvonta
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluKysy jätteiden lajittelusta, kierrätyksestä, vastaanottopaikoista tai jätehuollon järjestämisestä.Jätehuoltoon liittyminen
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluLiity jätehuoltoon ottamalla yhteyttä Etelä-Karjalan Jätehuollon asiakaspalveluun puhelimella, sähköpostilla tai verkkoasioinnin kautta.Jätteiden keräys ja vastaanotto
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluVie kaikki sellaiset jätteet, joita et voi laittaa tavalliseen jäteastiaan oman kuntasi Hyödyksi-asemalle tai Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen.Kaavoitukseen vaikuttaminen
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluNäin voit vaikuttaa kaavoitukseenKansalaisopisto
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKansalaisopisto tarjoaa monipuolisia opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia sekä lapsille että aikuisille eri toimipaikoissa kuntamme alueella.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteRuokolahtiJulkinen palveluYleisellä alueella tapahtuvaan tilapäiseen tapahtumaan, rakennustyöhön tai muuhun käyttöön on haettava lupaa Ruokolahden kunnalta.Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnan vastuulla olevien liikennealueiden hoito hankitaan yksityiseltä palveluntuottajalta erillisillä sopimuksilla.Kaupanvahvistus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKaupanvahvistuksessa vahvistetaan kiinteistön luovutus kaikkien luovutuskirjan allekirjoittajien ollessa läsnä.Kirjastopalvelut
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluKirjasto Suovilla palveluineen on kaikille avoin kulttuuritila ja kohtaamispaikka.Korkotukilainat
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKorkotukilainoja voidaan hakea vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankkimiseen ja perusparantamiseen sekä vuokratalojen hankintaan.Koulukuljetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetus järjestetään perusopetuslain ja kunnan koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti.Kouluruokailu
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahdella kouluruokailu järjestetään Ruokolahden koulun ruokasalissa.Kunnallinen varhaiskasvatus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluLapset, joille on haettu varhaiskasvatuspaikkaa, ovat Ruokolahden päiväkodissa. 5-vuotiaille tarjotaan osa-aikaista maksutonta varhaiskasvatusta.Kunnan viralliset ilmoitukset
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKuulutus on virallinen menettely tiedon antamiseksi kuntalaisille, erityisesti niille henkilöille, joiden elämään kyseinen tieto saattaa vaikuttaa.Kunnan vuokra-asunnot
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluVuokra-asuntoa etsivä voi tiedustella vuokra-asuntoa kunnalta. Asuntoihin sovelletaan laissa säädettyjä asukasvalintakriteerejä.Kuntalaisaloite
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.Leikkipuistot
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluLeikkipuistot ovat puistojen peruspalveluita lapsille ja ne toimivat myös sosiaalisina kohtaamispaikkoja aikuisille.Liikenneturvallisuus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluValtakunnallisena liikenneturvallisuustavoitteena on, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.Lomituspalvelut
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluLomituspalvelujen Parikkalan paikallisyksikön alueeseen kuuluvat Enonkoski, Imatra, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti ja Savonlinnan itäinen alue.Lukiokoulutus
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluPääosa ruokolahtelaisista lukiolaisista opiskelee Imatralla. Ruokolahdella ei ole omaa lukiota.Löytöeläinpalvelut
Palvelu3 kuntaaJulkinen palveluIrrallaan tavatun ja talteen otetun koiran, kissan tai muun pienikokoisen seura- ja harrastuseläimen voi toimittaa kunnalle tilapäiseen hoitoon.Maa-ainesten ottamislupa
Lupa tai muu velvoiteRuokolahtiJulkinen palveluMaa-ainesten eli kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen ja pois kuljettamiseen tarvitaan lupa.Maakuntakaavoitukseen vaikuttaminen
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.Maisematyölupa
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluAsemakaava- ja rakennuskieltoalueella maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaataminen ja muu näihin verrattava toimenpide vaatii maisematyöluvan.Matonpesupaikat
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahdella matonpesupaikat ovat Pappilanlahdella, Vaittilassa (Ukonsalmi), Rasilan rannassa, Oritlammella ja Huhtasenkylässä (entisen koulun piha).Monikielinen ohjaus- ja neuvontapalvelu Momentti
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluMonikielistä neuvontaa matalalla kynnyksellä esimerkiksi palveluiden käyttöön, asumiseen tai oleskelulupa- ja kansalaisuushakemuksiin liittyen.Nuorisotilat
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluNuorisotilatoimintaNuorisotyö
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnan nuorisotyöllä tuetaan nuoren kasvua ja kehitystä nuorisolain asettamien tavoitteiden mukaisesti.Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunta myöntää avustusta paikallisen nuorisoyhdistyksen (kulttuuriyhdistyksen ja liikuntayhdistyksen) yleisen toiminnan tukemiseen.Omakotitontit
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPientalorakentamiseen soveltuvat tontit Ruokolahden kunnan eri taajamissaOppilaanohjaus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluOppilaanohjauksen tehtävänä on edistää lapsen kasvua ja kehitystä.Osa-aikainen erityisopetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetuksen oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.Palotarkastus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluLakisääteisen palotarkastustoiminnan Ruokolahdella hoitaa Etelä-Karjalan pelastuslaitos.Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa tarjotaan 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä erityisopetukseen otetuille 3.-6. luokkien oppilaille.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetuksen oppilashuollon tehtävänä on edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä ongelmia.Perusopetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahdella annetaan vuosiluokilla 1-9 opetussuunnitelman 2016 mukaista opetusta.Purkamislupa
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.Rakennuslupapalvelut
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnan rakennusvalvontaviranomainen valvoo ja ohjeistaa rakentamista maankäyttö- ja rakennuslain määräysten mukaisesti.Rakennusvalvonnan arkistopalvelut
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnan arkistoissa säilytetään lupa-asiakirjoja, lupapäätösten yhteydessä syntyneitä liitteitä, piirustuksia ja erityissuunnitelmia.Satamat ja venepaikat
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden kunnalla on vuokrattavia venepaikkoja Keskustaajaman alueella Kuuselassa, Pappilanlahdella ja Vaittilassa.Sopimuspalokunta
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluRuokolahdella sopimuspalokuntana toimii Ruokolahden VPK.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluJos rakentamisessa on tarve poiketa asemakaavasta tai muista lainvoimaisista säännöksistä, on haettava poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu.Taiteen perusopetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluTaiteen perusopetusta on saatavissa kuvataiteessa.Talous- ja velkaneuvonta
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluNeuvontaa ja apua on saatavissa pieniin ja suuriin rahahuoliin.Tontin korkeuden näyttö ja rakennuksen sijainnin merkitseminen ja katselmoiminen
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluTontin korkeuden näytön voi pyytää kunnan kiinteistötoimelta.Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteita ovat suomen kielen alkeiden opiskelu sekä yleisten koulunkäyntivalmiuksien saavuttaminen.Valmistava opetus
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluMaahan muuttanut tai maahanmuuttajataustainen lapsi tai nuori voi saada perusopetukseen valmistavaa opetusta.Varhaiskasvatuksen vuorohoito
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluVuorohoitoa järjestetään Ruokolahden päiväkodissa Kaislat vuorohoito-ryhmässä.Varhaiskasvatus esiopetusikäisille
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluEsiopetusta järjestetään kahdessa ryhmässä, joista toinen toimii Ruokolahden päiväkodissa Suopursut - ryhmässä ja toinen ryhmä koulun tiloissa.Vesihuolto
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluRuokolahden vesilaitos on kunnallinen vesihuoltolaitos, jonka tehtävänä on palvella vesi- ja jätevesiverkostoon liittyneitä asiakkaitaan.Vesiosuuskunta-avustukset
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluVesiosuuskunta on asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii vesihuollosta kunnan hyväksymällä alueella.Väestönsuojelu
Palvelu9 kuntaaJulkinen palveluIhmisiä ja omaisuutta suojataan poikkeusoloissa väestönsuojelun keinoin.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluPerusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityistieavustukset
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Ympäristölupa
PalveluRuokolahtiJulkinen palveluYmpäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan tarvitaan ympäristölupa.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Asuntohakemus
VerkkoasiointiRuokolahtiSähköinen asuntohakemus kunnan vuokra-asuntoihin.Heili-kirjastot
VerkkoasiointiRuokolahtiHeili-kirjastojen verkkokirjastoKansalaisopiston kurssitarjonta ja ilmoittautuminen
VerkkoasiointiRuokolahtiKansalaisopiston ilmoittautumissivuilla voit selata kurssitarjontaa ja ilmoittautua kursseille.Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustukset
VerkkoasiointiRuokolahtiHyvinvointipalvelujen lautakunta päättää talousarvion puitteissa toiminta-avustusten myöntämisestä.Palautelomake
VerkkoasiointiRuokolahtiLomakkeella voit ottaa yhteyttä kunnan asioita hoitaviin tahoihin.Palauteväylä
VerkkoasiointiRuokolahtiVähemmän kiireelliset maantieverkon aloitteet ja palautteetPäivittäiseen yhteydenpitoon DaisyFamily
VerkkoasiointiRuokolahtiDaisyFamily on huoltajien ja varhaiskasvatuksen väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu viestintäväline.Sähköinen venepaikkahakemus
VerkkoasiointiRuokolahtiSähköisellä venepaikkahakemuksella voi hakea kunnan venepaikkaa.Tilojen varauskalenteri
VerkkoasiointiRuokolahtiKunnan tilojen sähköinen varauskalenteriVarhaiskasvatukseen hakeminen eDaisyllä
VerkkoasiointiRuokolahtiHuoltajat hoitavat eDaisyllä hakemisen ja ilmoitukset varhaiskasvatuspalveluihin.Vesimittarilukeman ilmoittaminen
VerkkoasiointiRuokolahtiVoit ilmoittaa vesimittarilukeman kulutus-webin kautta reaaliaikaista laskutusta varten.Wilma
VerkkoasiointiRuokolahtiRuokolahdella huoltajien, opettajien ja oppilaiden viestinnän välineenä käytetään Wilmaa.Yksityistien kunnossapidon avustushakemus
VerkkoasiointiRuokolahtiSähköinen hakemus yksistien kunnospitoavustuksista
Asukkaan turvallisuusohje
LomakeRuokolahtiToimintaohjeet asukkaalle vaaratilanteessaErityisruokavalio varhaiskasvatuksessa ja koulussa
LomakeRuokolahtiErityisruokavalio varhaiskasvatuksessa ja koulussa - Tiedote vanhemmilleEsiopetuksen opetussuunnitelma
LomakeRuokolahtiRuokolahden esiopetussuunnitelma 2021 alkaenHakemus JOPO-opetukseen
LomakeRuokolahtiTällä lomakkeella haetaan joustavaan perusopetukseen.Ilmoitus erityisruokavaliosta
LomakeRuokolahtiIlmoitus erityisruokavaliosta perusopetukseen ja varhaiskasvatukseenIlmoitus naapurin rakennushankkeesta ja hakemuksen vireilletulosta
LomakeRuokolahtiLomake, jolla naapurille ilmoitetaan rakennushankkeesta ja hakemuksen vireilletulosta.Iltapäivätoiminnan maksut
LomakeRuokolahtiIltapäivätoiminnan maksut 1.8.2016 alkaen.JOPO-luokan esittely
LomakeRuokolahtiJoustava perusopetus, JOPO, esittelyJärjestyssäännöt ja yhteiset käytännöt
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulun järjestyssäännöt ja yhteiset käytännötJärjestyssäännöt kerrostalot
LomakeRuokolahtiRuokolahden vuokratalot Oy:n järjestyssäännöt kerrostaloihinJärjestyssäännöt rivitalot
LomakeRuokolahtiRuokolahden vuokratalot Oy:n rivitalojen järjestyssäännötJätevesijärjestelmän rakennustapaselostus
LomakeRuokolahtiJätevesijärjestelmän rakennustapaselostus RuokolahdellaKiinteistön liittäminen vesihuoltolaitokseen
LomakeRuokolahtiHakemus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseenKiinteistön ostaminen ja rakentaminen opas
LomakeRuokolahtiTämä opas on tehty Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson kuntien käyttöön neuvomaan ulkomaalaisia kiinteistön ostajia ja rakentajia.Kiinteistön ostaminen ja rakentaminen opas venäjäksi
LomakeRuokolahtiTämä opas on tehty Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson kuntien käyttöön neuvomaan ulkomaalaisia kiinteistön ostajia ja rakentajia.Korjaus- ja muutostyön energiaselvitys
LomakeRuokolahtiPohja korjaus- ja muutostyön energiaselvitykseenKosteudenhallintaselvitys
LomakeRuokolahtiLomakepohja kosteudenhallintaselvitykseenKotiin vietävien koulun tietoteknisten laitteiden käyttöehdot
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulun kotiin vietävien koulun tietoteknisten laitteiden käyttöehdot.Koulukuljetusopas
LomakeRuokolahtiKoulukuljetusopas 1.8.20218 alkaenKoulukuljetusten aikataulut
LomakeRuokolahtiKoulukuljetuksien aikataulutKoulukuljetusten reitit
LomakeRuokolahtiKartat koulukuljetusreiteistäKoulun ruokalista syksy 2023
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulun ruokalista syksy 2023Koulutilojen käyttöanomus
LomakeRuokolahtiKoulutilavarauksissa hoidetaan kaikki koulutyön ulkopuolisen käytön varaukset.Koulutilojen käyttömaksut
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulutilojen käyttömaksutKäyttötarkoituksen muutos loma-asunnosta vakituiseksi asunnoksi
LomakeRuokolahtiVapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi edellyttää lupamenettelyä.Lainvastaisten tekojen toimintamalli
LomakeRuokolahtiEtelä- Karjalassa työryhmä on laatinut koko maakuntaan yhteisen ohjeistuksen, jonka mukaisesti lainvastaisiin tekoihin puututaan.Liite jätevesijärjestelmän suunnitelmaan
LomakeRuokolahtiSelvitys jätevesijärjestelmän suunnitelmaan liitteeksi (kantovesikohtainen selvitys)Linja-autojen aikataulut Syyspohja - Virmutjoki - Ruokolahti - Imatrankoski
LomakeRuokolahtiLinja-autojen aikataulut: Syyspohja - Virmutjoki - Ruokolahti - Imatrankoski, liikennöitsijä SavonlinjaLinja-auton aikataulu Jälkölä-Tarkkola-Oritlampi-Salosaari-Ruokolahden koulu
LomakeRuokolahtiLinja-auton aikataulu Jälkölä-Tarkkola-Oritlampi-Salosaari-Ruokolahden koulu, lähiopetuksen koulupäivinäLinja-auton aikataulu Puntala-Kuokkalampi-Lassila-Huhtasenkylä-Ruokolahden koulu
LomakeRuokolahtiLinja-auton aikataulu Puntala-Kuokkalampi-Lassila-Huhtasenkylä-Ruokolahden koulu, lähiopetuksen koulupäivinäLomake rakennustyön vastaavana työnjohtajana tai erityisalan työnjohtana toimimiseen
LomakeRuokolahtiLomake, jolla haetaan oikeutta toimia rakennustyön vastaavana työnjohtajana tai erityisalan työnjohtana.Lossiavustushakemus 2023 pdf
LomakeRuokolahtiLossiavustushakemusLossiavustushakemus 2023 xls
LomakeRuokolahtiLossiavustushakemus xls muodossaLupahakemus maa-ainesten ottamiseen
LomakeRuokolahtiMaa-ainesten ottamisen lupahakemusMaisematyölupa
LomakeRuokolahtiLomake, jolla voidaan hakea toimenpidelupaa ja maisematyölupaaMuokattava esite talous- ja velkaneuvonta
LomakeRuokolahtiLiitteenä on päivitettävä PowerPoint-versio. Päivitettävää esitettä saa kopioida ja muokata vapaasti oman kuntanne tarpeisiin sopivaksi.Ohje lupien hakemiseen
LomakeRuokolahtiOhjeita lupien hakemiseen ja tarvittaviin liitteisiinOhje piirustusten laatimiseen
LomakeRuokolahtiOhje mallipiirustuksien teettämiseenPalveluliikenteen aikataulu
LomakeRuokolahtiPalveluliikenne Ruokolahden alueellaPerusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit
LomakeRuokolahtiRuokolahden kunnan perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit 1.9.2017 alkaen.Pikaopas Kiinteistön ostaminen ja rakentaminen suomeksi
LomakeRuokolahtiPikaopas Kiinteistön ostaminen ja rakentaminen, 4 sivua, suomeksiPikaopas Kiinteistön ostaminen ja rakentaminen venäjäksi
LomakeRuokolahtiPikaopas Kiinteistön ostaminen ja rakentaminen, 4 sivua, venäjäksiPäiväkodin ruokalista
LomakeRuokolahtiPäiväkodin ruokalistatRakennus-, toimenpide-, maisematyö- tai purkamislupalomake
LomakeRuokolahtiLomake jolla haetaan rakennus-, toimenpide-, maisematyö- tai purkamislupa sekä tehdään toimenpideilmoitus.Rakennusjärjestyksen OAS
LomakeRuokolahtiRakennusjärjestyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaRakennusjärjestys
LomakeRuokolahtiRuokolahden kunnan rakennusjärjestysRakennusluvan jatkoaikahakemus
LomakeRuokolahtiJatkoaikaa voidaan hakea ainoastaan voimassaolevaan lupaan ja hyväksyntään.Rakennusvalvontaviranomaisen maksut
LomakeRuokolahtiKunnan rakennusvalvontaviranomaisen maksutRuokolahden koulun vuositiedote
LomakeRuokolahtiKoulun vuositiedoteRuokolahden liikenneturvallisuussuunnitelma
LomakeRuokolahtiLiikenneturvallisuussuunnitelma on kunnan liikenneturvallisuustyötä ohjaava työkalu.Ruokolahden liikenneturvallisuustyöryhmä
LomakeRuokolahtiRuokolahden liikenneturvallisuustyön koordinoinnista ja seurannasta vastaa poikkihallinnollinen liikenneturvallisuustyöryhmä.Ruokolahden päiväkodin esite
LomakeRuokolahtiRuokolahden päiväkodissa toimii kuusi varhaiskasvatuksen lapsiryhmää ja kaksi esiopetusryhmää, joista toinen toimii koulun tiloissa. Lapsia on n. 150.Ruokolahden vesihuoltolaitoksen riskienarviointi
LomakeRuokolahtiRuokolahden vesihuoltolaitoksen riskienarvioinnin työryhmä on kartoittanut yli 450 mahdollista riskikohdetta.Savupiipun ja tulisijan tarkastuspöytäkirja
LomakeRuokolahtiTarkastuspöytäkirja savupiipulle ja tulisijalleSelvitys rakennusjätteen käsittelystä ja purkutyön jätehuollosta
LomakeRuokolahtiLomake rakennusjätteen käsittelystä ja purkutyön jätehuollostaSuunnittelutarveratkaisu tai poikkeaminen
LomakeRuokolahtiHakemus: suunnittelutarveratkaisu tai poikkeaminenTalosta muuttavan lähtöilmoitus
LomakeRuokolahtiTalosta muuttavan henkilön lähtöilmoitusTalous- ja velkaneuvonta-esite
LomakeRuokolahtiOlemme rakentaneet yhteistyötahojen kanssa esitteen, johon on koottu kaikki alueellamme talous- ja velkaneuvontaa tarjoavat palvelut.Tarkastusasiakirja
LomakeRuokolahtiTarkastusasiakirja, joka liitetään lopputarkastuspöytäkirjaanTET-sopimus
LomakeRuokolahtiSopimus työelämään tutustumiseenToimintasuunnitelma
LomakeRuokolahtiIltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.9.2017 alkaen.Työpäivät kevätlukukausi
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulujen työpäivät kevätlukukaudellaTyöpäivät syyslukukausi
LomakeRuokolahtiRuokolahden koulujen työpäivät syyslukukaudellaVarhaiskasvatuksen asiakasmaksut
LomakeRuokolahtiVarhaiskasvatuksen asiakasmaksut Ruokolahden kunnassaVenepaikkahakemus
LomakeRuokolahtiVenepaikkahakemus Ruokolahden kunnassa.Venepaikkojen hinnat
LomakeRuokolahtiVenepaikkojen hinnat Ruokolahden kunnan laituri- ja poijupaikoillaVesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot
LomakeRuokolahtiYleiset toimitusehdot 1.7.2020 alkaenVesilaitoksen liittymis- ja sopimusehdot
LomakeRuokolahtiLiittymis- ja sopimusehdot 1.7.2020 alkaenVesimaksutaksa
LomakeRuokolahtiVesimaksutaksa 1.1.2017 alkaen ja käyttömaksujen muutos 1.1.2020Värityssuunnitelma
LomakeRuokolahtiLomakepohja värityssuunnitelmaa vartenYksityistieavustuksen hakulomake pdf 2023
LomakeRuokolahtiYksityistieavustuksen hakulomake pdf-muodossaYksityistieavustuksen hakulomake xls 2023
LomakeRuokolahtiYksityistieavustushakemus Excel-muodossaYksityistieavustusten perusteet
LomakeRuokolahtiYksityistieavustusten perusteet Ruokolahden kunnassa.
Rajaa listaa
Apulaisrehtori
PuhelinasiointiRuokolahtiKoulukuljetuksiin liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä Ruokolahden koulun apulaisrehtoriin.Puhelin:normaali matkapuhelinmaksu+358 444491379(pvm/mpm)Asianhallintasihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiKunnan pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista huolehtii asianhallintasihteeri.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491209(pvm/mpm)Asumispalvelujen palvelusihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiAsumispalvelujen palvelusihteeri hoitaa asumisen toimistoasiat.Puhelin:+358 444491204(pvm/mpm)Asumispalvelupäällikkö
PuhelinasiointiRuokolahtiAsumispalvelupäällikkö hoitaa Ruokolahden Vuokratalot Oy:n sekä Ruokolahden Vanhustentaloyhdistys ry:n asukasvalinnat ja isännöinnin.Puhelin:+358 444491210(pvm/mpm)Elinkeinosihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiElinkeinosihteeri auttaa yrittämiseen ja elinkeinoihin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491269(pvm/mpm)Eläinlääkäri
PuhelinasiointiRuokolahtiEläinlääkärin puhelinajanvarausmaanantai-perjantai 8.00–9.00Puhelinajan ulkopuolella klo 9-16 puhelimeen vastataan mahdollisuuksien mukaan hoitotoimenpiteiden lomassa.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 503825900(pvm/mpm)Eläinlääkäripäivystys
PuhelinasiointiRuokolahtiEläinlääkärin päivystysnumero iltaisin ja viikonloppuisinperjantai 16.00 - maanantai 8.00maanantai 16.00 - tiistai 8.00torstai 16.00 - perjantai 8.00keskiviikko 16.00 - torstai 8.00tiistai 16.00 - keskiviikko 8.00Puhelin:+358 60016090Puhelu on maksullinen.Erityislastentarhanopettaja
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden varhaiskasvatuksen erityislastentarhanopettajaPuhelin:+358 444491266(pvm/mpm)Etsivä nuorisotyöntekijä
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden kunnan etsivä nuorisotyöntekijäPuhelin:+358 444491275(pvm/mpm)Faksi
PuhelinasiointiRuokolahtiKunnan faksinumeroPuhelin:+358 52691354(pvm/mpm)Hallinnon palvelusihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiHallinnon palvelusihteeri vastaa mm. pöytäkirjoista.Puhelin:+358 444491207(pvm/mpm)Hallintojohtaja
PuhelinasiointiKoko SuomiHallintojohtaja vastaa mm. kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen päätösten valmistelusta ja täytäntöönpanosta.Puhelin:+358 444491202(pvm/mpm)Hyvinvointiluotsi
PuhelinasiointiKoko SuomiHyvinvointiluotsi neuvoo ja ohjaa liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491261(pvm/mpm)Hyvinvointipalvelujen palvelusihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiHyvinvointipalvelujen palvelusihteeri hoitaa vastuualueen toimistoasioita laidasta laitaan.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491262(pvm/mpm)Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja
PuhelinasiointiRuokolahtiToimialajohtaja vastaa koko toimialan hallinnasta.Puhelin:+358 444491243(pvm/mpm)Imatran seudun ympäristötoimi
PuhelinasiointiRuokolahtiImatran seudun ympäristötoimi hoitaa Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden alueella kunnille kuuluvat ympäristönsuojelun.Puhelin:Asiakaspalvelu+358 206174323(pvm/mpm)IP-koordinaattori
PuhelinasiointiRuokolahtiIltapäivätoiminnan asiatPuhelin:+358 444491242(pvm/mpm)Kansalaisopiston palvelusihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiKansalaisopiston palvelusihteeri hoitaa toimistoasiat ja opiston ilmoittautumiset.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491264(pvm/mpm)Keskushallinnon palvelusihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiKeskushallinnon palvelusihteeri vastaa mm. laskujen kierrätyksestä ja vaaleista.Puhelin:+358 444491205(pvm/mpm)Kirjasto Suovilla
Puhelinasiointi9 kuntaaKirjaston puhelinasiointiPuhelin:+358 444491226(pvm/mpm)Kunnan keskustoimisto
PuhelinasiointiRuokolahtiSaat tietoa ja tarvittaessa puhelusi yhdistetään oikealle henkilölle .maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:vaihde+358 526911(pvm/mpm)Kunnan talous- ja velkaneuvonta
PuhelinasiointiRuokolahtiKunnasta saat lisätietoa, ohjausta ja asiointiapua velka-ja talousasioiden selvittelyyn.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 444491213(pvm/mpm)Kunnan tekninen päivystäjä
PuhelinasiointiRuokolahtiVika- ja häiriöilmoitukset iltaisin ja viikonloppuisinkeskiviikko 16.00 - torstai 8.00tiistai 16.00 - keskiviikko 8.00maanantai 16.00 - tiistai 8.00maanantai 0.00 - maanantai 8.00perjantai 16.00 - sunnuntai 23.45torstai 16.00 - perjantai 8.00Puhelin:+358 444491415(pvm/mpm)Kunnossapitoinsinööri
PuhelinasiointiRuokolahtiKunnossapitoinsinööri vastaa kunnan vesihuolto-, kaukolämpö- ja maakaasuverkostoista.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491251(pvm/mpm)Laskentasihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiLaskentasihteerin tehtävänä on kunnan talouteen liittyvät asiat ja laskutus.Puhelin:+358 444491212(pvm/mpm)Löytöeläinkoti Kaskivaara
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden kunnan löytöeläinten vastaanotto.maanantai-sunnuntai 8.00–20.00Puhelin:+358 401517440(pvm/mpm)Maanmittausinsinööri
PuhelinasiointiRuokolahtiYksityistieavustukset, venepaikat, tontit ja maankäyttömaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491253(pvm/mpm)Nuoriso-ohjaaja
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden kunnan nuoriso-ohjaajaPuhelin:+358 444491265(pvm/mpm)Opinto-ohjaaja
PuhelinasiointiRuokolahtiOpinto-ohjaaja Ruokolahden koulussaPuhelin:+358 444491420(pvm/mpm)Palkkojen palvelusihteeri
PuhelinasiointiKoko SuomiPalkkojen palvelusihteeri auttaa palkka- ja henkilöstöasioissa.Puhelin:+358 444491214(pvm/mpm)Päivähoidon ohjaaja
PuhelinasiointiRuokolahtiPäivähoidon ohjaaja auttaa varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491277(pvm/mpm)Rakennustarkastaja
PuhelinasiointiRuokolahtiRakennustarkastaja hoitaa rakentamiseen liittyvät lupa-asiat ja tarkastukset sekä vastaa teiden aurauksista.tiistai 9.00–15.00Puhelin:Rakennustarkastaja+358 444491256(pvm/mpm)Rakennustarkastuksen palvelusihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiRakentamiseen liittyvät toimistoasiatmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491259(pvm/mpm)Rehtori
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden koulun rehtoriPuhelin:+358 444491240(pvm/mpm)Ruokapalvelupäällikkö
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokapalvelupäällikkö vastaa ruoka- ja puhtauspalveluiden tuottamisesta.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491338(pvm/mpm)Ruokolahden koulun kanslia
PuhelinasiointiRuokolahtiKoulun toimistoasiatmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491241(pvm/mpm)Ruokolahden koulun keittiö
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden koulun keittiön puhelinmaanantai-perjantai 8.00–15.00Puhelin:+358 444491343(pvm/mpm)Talouspäällikkö
PuhelinasiointiKoko SuomiTalouspäällikkö vastaa kunnan talousasioista.Puhelin:+358 444491208(pvm/mpm)Teknisten palvelujen palvelusihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiTeknisten palvelujen palvelusihteeri hoitaa toimistoasiat sekä vesi-, lämpö- ja kaasulaskutuksen.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491356(pvm/mpm)Teknisten palvelujen toimialajohtaja
PuhelinasiointiRuokolahtiTeknisten palvelujen toimialajohtaja vastaa teknisten palvelujen kaikista osa-alueista ja palveluista.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491255(pvm/mpm)Teknisten palvelujen toimisto
PuhelinasiointiRuokolahtiTeknisten palvelujen asiointiin liittyvä puhelinneuvontamaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Palvelusihteeri+358 444491356(pvm/mpm)Tieto- ja viestintätekniikkapäällikkö
PuhelinasiointiKoko SuomiTietotekniikka, tietosuoja, valmiusasiatPuhelin:+358 444491203(pvm/mpm)Työllisyyskoordinaattori
PuhelinasiointiKoko SuomiTyöllisyyskoordinaattori hoitaa työllisyyden edistämisessä sekä auttaa velkaneuvonnassa.Puhelin:+358 444491213(pvm/mpm)Valvontaeläinlääkäri
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden kunnan alueella eläinsuojeluviranomaisena toimii valvontaeläinlääkäri.Puhelin:+358 206174620(pvm/mpm)Varhaiskasvatuksen palvelusihteeri
PuhelinasiointiRuokolahtiPalvelusihteeri hoitaa varhaiskasvatuksen laskutuksen.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491263(pvm/mpm)Varhaiskasvatuspäällikkö
PuhelinasiointiRuokolahtiVarhaiskasvatuspäällikkö vastaa varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta, lasten sijoittamisesta päiväkotiryhmiin ja esiopetuksesta.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491350(pvm/mpm)Varhaiskasvatustoimisto
PuhelinasiointiRuokolahtiVarhaiskasvatustoimisto palvelee kuntalaisia varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491350(pvm/mpm)Vastaava kirjastovirkailija
Puhelinasiointi9 kuntaaVastaava kirjastovirkailija vastaa kirjaston päivittäisestä toiminnasta.Puhelin:+358 444491227(pvm/mpm)Viestintä- ja markkinointikoordinaattori
PuhelinasiointiKoko SuomiViestintä, tapahtumat, asukasmarkkinointimaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491206(pvm/mpm)Vika- ja häiriöilmoitukset (arkisin kello 9 - 15)
PuhelinasiointiRuokolahtiVika- ja häiriöilmoitukset toimistoaikana.maanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:+358 444491251(pvm/mpm)Vika- ja häiriöilmoitukset (iltaisin ja viikonloppuisin)
PuhelinasiointiRuokolahtiVika- ja häiriöilmoitukset toimistoajan ulkopuolella.Avoinna ympäri vuorokauden.Puhelin:+358444491415+358 444491203(pvm/mpm)Vuokra-asunnot
PuhelinasiointiRuokolahtiRuokolahden kunnan tarjoamat vuokra-asunnotmaanantai-perjantai 9.00–15.00Puhelin:Asuntosihteeri+358 444491210(pvm/mpm)Yrittäjien neuvonta
PuhelinasiointiRuokolahtiOletko huolissasi yrityksesi taloudesta ja tulevaisuudesta tai onko sinulla jo maksuvaikeuksia?maanantai-perjantai 9.00–16.00På svenskatorstai 9.00–16.00In Englishtiistai 9.00–16.00perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 295024880(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Huhtasenkylän matonpesupaikka
PalvelupaikkaRuokolahtiHuhtasenkylän matonpesupaikka sijaitsee entisen koulun pihassa.Kansalaisopiston toimisto
PalvelupaikkaRuokolahtiKansalaisopiston toimiston asiointipistemaanantai-perjantai 9.00–15.00Nuorisotila Pommari
PalvelupaikkaRuokolahtiNuoriso-ohjaajan ja etsivä nuorisotyöntekijän toimisto sijaitsee Ruokolahden koululla.Varhismaanantai-keskiviikko 14.00–16.00torstai 16.30–20.00perjantai 13.00–16.00Vanhismaanantai-keskiviikko 17.00–21.00perjantai 17.00–21.45Sateenkaarinuorten ilta kerran kuukaudessa, lisätiedot ja päivät saat Riinaltatorstai 16.30–20.00Oritlammen matonpesupaikka
PalvelupaikkaRuokolahtiOritlammen matonpesupaikalla on neljä pienempää pesuallasta sekä yksi suurempi allas suuremmille matoille.Pappilanlahden matonpesupaikka
PalvelupaikkaRuokolahtiPappilanlahden matonpesupaikalla on neljä pienempää pesuallasta sekä yksi allas suuremmille matoille.Rakennusvalvonta
PalvelupaikkaRuokolahtiRakennusvalvonnan lupa-asiat ja neuvonta.maanantai-perjantai 9.00–15.00Rasilan rannan matonpesupaikka
PalvelupaikkaRuokolahtiRasilan rannan matonpesupaikalla on neljä pienempää allasta sekä yksi suurempi allas suurille matoille.Ruokolahden kirjasto
PalvelupaikkaRuokolahtiRuokolahden kirjasto Suovillamaanantai-torstai 10.00–19.00perjantai 10.00–16.00Kesäaukioloajat 1.6.-31.8.maanantai-torstai 10.00–17.00perjantai 10.00–16.00Omatoimikirjastomaanantai-sunnuntai 8.00–21.00Aattoina avoinna 10:00 - 16:00Ruokolahden koulu
PalvelupaikkaRuokolahtiRuokolahden koulu sijaitsee Ruokolahden keskustaajamassa. 1.8.2018 valmistuneessa koulussa opiskelee noin 500 oppilasta kaikilta luokka-asteilta 1-9.maanantai-perjantai 8.00–15.00Ruokolahden koulu / Metsolan toimipiste
PalvelupaikkaRuokolahtiRuokolahden koulun Metsolan toimipisteessä opiskellaan joustavan perusopetuksen luokilla.Ruokolahden kunta, keskustoimisto
PalvelupaikkaRuokolahtiKunnan yhteinen palvelupistemaanantai-perjantai 9.00–15.00Ruokolahden liikuntahalli
PalvelupaikkaRuokolahtiLiikuntahallissa on kolmeen lohkoon jaettava liikuntasali 45mx25m, kuntosali 168 m2 ja voimailusali 35 m2. Katsomopaikkoja on 300.Halli avoinnamaanantai-perjantai 8.00–21.45lauantai-sunnuntai 8.00–15.45Omatoimiajat kunto- ja voimailusalillemaanantai-tiistai 6.00–8.00torstai-perjantai 6.00–8.00lauantai-sunnuntai 16.00–21.45Ruokolahden päiväkoti
PalvelupaikkaRuokolahtiPäiväkoti sijaitsee Keskustaajamassa ja on liitetty yhdyskäytävällä Ruokolahden kouluun. Lapset ovat noin 1-6 -vuotiaita.Päiväkotiryhmätmaanantai-perjantai 6.30–17.00Kaislat -vuorohoito ryhmässä vuorohoito tarpeen mukaan.maanantai 0.00 - sunnuntai 0.00Ruokolahden seurakunta
PalvelupaikkaRuokolahtiSeurakunnan diakoniatyö voi myöntää pienimuotoista taloudellista apua odottamattoman taloudellisen kriisin kohdatessa.Ruokolahden Vuokratalot Oy
PalvelupaikkaRuokolahtiRuokolahden kunta on perustanut yleishyödyllisellä toimintaperiaatteella toimivan Ruokolahden Vuokratalot Oy:n v. 1989.maanantai-perjantai 9.00–15.00STEP-koulutus
PalvelupaikkaRuokolahtiSTEP-koulutuksen Ruokolahden kampus sijaitsee luonnonkauniilla niemellä Saimaan rannalla. Kampuksen palvelut ovat käytössä ympäri vuoden.Teknisten palvelujen osasto
PalvelupaikkaRuokolahtiRuokolahden kunnan tekniset palvelutmaanantai-perjantai 9.00–15.00Ukonsalmen (Vaittilan) matonpesupaikka
PalvelupaikkaRuokolahtiUkonsalmen (Vaittilan) matonpesupaikalla on neljä pienempää matonpesuallasta sekä yksi suurempi allas suurille matoille.
Etelä-Karjalan pelastuslaitos
Verkkosivu9 kuntaaEtelä-Karjalan alueella pelastustoiminnan hoitaa Etelä-Karjalan pelastuslaitosImatran seudun ympäristötoimi
VerkkosivuRuokolahtiImatran seudun ympäristötoimi hoitaa Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden alueella kunnille kuuluvat ympäristönsuojelun.Kansalaisopiston verkkosivut
VerkkosivuRuokolahtiKansalaisopiston verkkosivuilta löydät tietoa kansalaisopiston toiminnasta, opiskelumahdollisuuksista, -kustannuksista sekä toimiston yhteystiedot.Kirjaston verkkosivut
Verkkosivu9 kuntaaKirjasto Suovillan verkkosivutkirjastot.fi
Verkkosivu9 kuntaaHae kirjastoja, etsi palveluja, varaa ja uusi lainasi.Kotisivut
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden kunnan kotisivutKuluttajaliitto – oman talouden hallinta
VerkkosivuRuokolahtiOman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito. Päivittäisessä rahankäytössä tarvitaan tietoja, taitoja ja halua hallita omaa talouttaan ja riskejä.Kuluttajaliitto – talouteen liittyvää materiaalia
VerkkosivuRuokolahtiSivulle on koottu talouteen liittyvää materiaalia hyödynnettäväksesi.Kunnan tonttitarjonta
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden kunnan myytävät omakotitontitKuntakohtainen liikenneturvallisuus - Kaakkois-Suomi
VerkkosivuRuokolahtiKaakkois-Suomen liikenneturvallisuusKuntien liikenneturvallisuustyö
VerkkosivuRuokolahtiTurvallisuus on terveyttä ja hyvinvointia edistävä tekijä ja jokaisen ihmisen perusoikeus.Kuulutukset
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden kunnan viralliset kuultuksetLiikenneturva
VerkkosivuRuokolahtiLiikenneturva on julkisoikeudellinen yhdistys, joka toimii suomalaisen vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä.Liikenneturvallisuus ja valvonta
VerkkosivuRuokolahtiLiikenneturvallisuudesta vastaavat lukuisat eri tahot yhteistyössä.Löytöeläinkoti Kaskivaara Facebookissa
Verkkosivu3 kuntaaLöytöeläimistä ilmoitetaan facebook-sivujen kauttaLöytöeläinkoti Kaskivaaran www-sivut
Verkkosivu3 kuntaaTietoja löytöeläinten vastaanotosta löytyy Kaskivaaran www-sivuilta.Marttaliitto – kodin talous
VerkkosivuRuokolahtiMarttakoulun Omat rahat -sivustolta löydät arvokasta tietoa ja uusia ajatuksia oman talouden hoitoon.Matkahuollon reitit ja liput-mobiilisovellus
VerkkosivuKoko SuomiHae koko matkasi osoitteesta osoitteeseen ja osta kaikki liput yhdellä sovelluksella.Matkahuollon reittiopas
VerkkosivuKoko SuomiReittioppaaseen on kerätty valtakunnallisesti bussi- ja junaliikenteen aikataulutietoja karttamuotoon.Matkahuolto
VerkkosivuRuokolahtiLinja-autojen aikataulutOpetussuunnitelma
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden perusopetuksen opetussuunnitelmaRuokolahden pohjavesialueet
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden kunnan alueella olevat pohjavesialueet.Varhaiskasvatussuunnitelma
VerkkosivuRuokolahtiRuokolahden kunnan varhaiskasvatussuunnitelma
Sähköposti
Asiakaspalvelu
kirjaamo@ruokolahti.fi
Osoite
Virastotie 3
56100 Ruokolahti
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0163013-5
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):TE003701630135
Välittäjätunnus:
003701011385
Lisätieto:
Operaattori Tieto Oyj
Puhelinnumero
Verkkosivu
Ruokolahden kunnan kotisivut
www.ruokolahti.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Virastotie 3
56100 Ruokolahti