Maanmittauslaitos
Vaihtoehtoinen nimi MML
Yli 200-vuotias Maanmittauslaitos tekee erilaisia maanmittaustoimituksia, esimerkiksi lohkomisia ja tilusjärjestelyjä sekä tuottaa kartta-aineistoja ja edistää niiden yhteiskäyttöä.
Maanmittauslaitos turvaa maanomistuksen ja luototusjärjestelmän ylläpitämällä kiinteistöjen lainhuutoja ja kiinnityksiä sekä muita kiinteistöjen tietoja rekistereissään. Keskeisiä tehtäviä ovat myös paikkatiedon tutkimus ja soveltaminen sekä tietojärjestelmien kehittämistehtävät.
Maanmittauslaitoksella on toimipaikkoja 36 paikkakunnalla ympäri Suomen, Maarianhaminasta Ivaloon. Työntekijöitä on yhteensä noin 1630.
Maanmittauslaitoksen arvoja ovat
- luotettava kumppani
- halu palvella
- rohkeus ja kyky uuden luomiseen
- erilaisina yhdessä
Nämä arvot vaikuttavat johtamiseen, henkilöstön arkeen, asiakkaisiin ja yhteiskuntaan.
Mitä palveluja voin saada?
Arkistotietopalvelu kiinteistöistä
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittaustoimitusten ja kirjaamisasioiden asiakirjoihin on mahdollista tutustua ja saada niistä kopioita.Asemakaava-alueella olevan tontin lohkominen
PalveluUrjalaJulkinen palveluTontin lohkominen asemakaava-alueellaEtelä-Pohjanmaan kartta- ja paikkatietopalvelu
Palvelu18 kuntaaJulkinen palveluEtelä-Pohjanmaan maakuntakaavat.Huoneistotietojärjestelmän tulosteet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittauslaitoksesta voi ostaa huoneistotietojärjestelmän tulosteita, kun taloyhtiön ja huoneiston tiedot on viety järjestelmään.INSPIRE-tukipalvelut
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluINSPIRE-tukipalvelut auttavat paikkatietojen löydettävyyden, saatavuuden ja yhteentoimivuuden edistämisessä.Kartat ja karttatulosteet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittauslaitos ylläpitää koko maan kattavia maastotietoja ja tuottaa niistä yleiskäyttöön tarkoitettuja karttatulosteita ja painettuja karttoja.Kaupanvahvistajamääräys
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluKaupanvahvistajana toimiminen perustuu joko henkilön virka-asemaan tai Maanmittauslaitoksen hakemuksesta antamaan määräykseen.Kaupanvahvistus
PalveluVieremäJulkinen palveluVieremän kunnan henkilöstössä ei ole kaupanvahvistajaa.Kaupanvahvistus
PalveluHyrynsalmiJulkinen palveluKaupanvahvistuksessa viranomainen vahvistaa kiinteistön luovutuksen lainvoimaisuuden. Nykyisin kaupanvahvistus on helppo tehdä sähköisesti.Kiinteistöjen vaihtaminen tai yhdistäminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKiinteistönomistajat voivat sopia palstojen tai alueiden vaihtamisesta. Useita kiinteistöjä omistava voi hakea kiinteistöjen yhdistämistä.Kiinteistökauppa ja muu luovutus
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittauslaitos tarjoaa kiinteistön luovutuksen (kauppa, lahja, vaihto) osapuolille kiinteistövaihdantaan liittyviä tukipalveluita.Kiinteistön jakaminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKiinteistön jakaminen ja yhteisomistuksen purkaminen tehdään lohkomalla tai halkomalla. Yhteisalueosuus voidaan erottaa yhteisen alueen jaolla.Kiinteistön käyttäminen lainan vakuutena
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKiinteistöön tai vuokraoikeuteen vahvistettua kiinnitystä voi käyttää lainan vakuutena.Kiinteistön muodostaminen
PalveluHämeenlinnaJulkinen palveluVoit hakea kaupungilta tontin lohkomista, tontin rekisteröintiä laadun ja tunnuksen muutoksella, kiinteistörasitetoimitusta ja rajankäyntiä.Kiinteistön nimen muuttaminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKiinteistön nimi voidaan muuttaa kiinteistörekisteriä ylläpitävän viranomaisen päätöksellä.Kiinteistön rajojen selvittäminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluJos rajamerkki on kadonnut tai rajan sijainnista on kiistaa naapureiden kesken, tarvitaan usein rajankäynti.Kiinteistön tai sen osan lunastaminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluYksityishenkilö voi tietyin edellytyksin lunastaa itselleen maata. Kohteena on tällöin vesijättö, yhteinen alue tai tontin osa.Kiinteistön vuokraoikeuden ja muun erityisen oikeuden rekisteröinti
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluErityisen oikeuden rekisteröintiä pitää tai kannattaa hakea jos esimerkiksi omistaa omakotitalon vuokratontilla tai tekee hallinnanjakosopimuksen.Kiinteistönluovutusilmoitus
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKaupanvahvistaja voi tehdä palvelussa kiinteistönluovutusilmoituksen.Kiinteistörekisteri
PalveluAkaaJulkinen palveluJulkinen kiinteistörekisteri, merkitään mm seuraavia tietoja: kiinteistön pinta-ala, rasitteet.Kiinteistörekisteri
PalveluSulkavaJulkinen palveluKiinteistörekisteri SulkavallaKiinteistörekisteri
PalveluJyväskyläJulkinen palveluKiinteistörekisteriin merkitään tilat, tontit ja yleiset maa-alueet.Kiinteistörekisteri
PalveluEnonkoskiJulkinen palveluKiinteistörekisteri on julkinen, ja se on osa valtakunnallista kiinteistötietojärjestelmää.Kiinteistörekisteri
PalveluKivijärviJulkinen palveluKiinteistörekisteriin merkitään tilat, tontit ja yleiset maa-alueet.Kiinteistörekisteri
PalveluTuusulaJulkinen palveluKiinteistörekisterissä ylläpidetään kiinteistöjä eli tiloja, tontteja ja yleisiä maa-alueita.Kiinteistörekisteri
PalveluSavonlinnaJulkinen palveluKiinteistörekisterissä ylläpidetään kiinteistöjä eli tiloja, tontteja ja yleisiä maa-alueita.Kiinteistörekisterin otteet ja todistukset
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluRekisteriote ja -todistus sisältää keskeiset kiinteistötiedot, jotka on merkitty kiinteistörekisteriin tai lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.Kiinteistötoimitukset
PalveluSipooJulkinen palveluMaanmittauslaitos suorittaa kaikki kiinteistötoimitukset Sipoon kunnan alueella.Lunastuslupa ja tutkimuslupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLunastuslain perusteella voidaan lunastamalla hankkia omistus- tai käyttöoikeus maa- tai vesialueeseen sekä rajoittaa oikeutta kiinteistön käyttöön.Maanmittausasioiden neuvonta
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittauslaitoksen asiakaspalvelu antaa maksutonta neuvontaa ja opastusta kiinteistötoimitus-, kirjaamis- ja kartta-asioissa.Mittaus- ja asiakaspalvelu
PalveluPaimioJulkinen palveluPaikkatietopalvelut ylläpitää ja vastaa kaupungin maastomittaus- ja paikkatietopalveluista.Osakehuoneiston hallintaoikeuden rajoituksen rekisteröinti
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluOsakehuoneiston hallintaoikeuden rajoitus merkitään julkiseen huoneistotietojärjestelmään.Osakehuoneiston omistusoikeuden rekisteröinti
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluRekisteröi osakehuoneiston omistusoikeus huoneistotietojärjestelmään.Osakehuoneiston panttaus
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluHae panttauksen rekisteröintiä, kun haluat käyttää osakehuoneistoa lainan vakuutena.Osakehuoneiston RS-ilmoitukset
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluPankin tai aluehallintoviraston tekemä ilmoitus RS-menettelyn alkamisesta tai päättymisestä.Osakeluettelon siirto
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTaloyhtiön osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään ja tietopalvelu huoneistotietojärjestelmästä.Paikkatietoaineistot
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluMaanmittauslaitos kerää ja ylläpitää koko maan kattavia paikkatietoaineistoja. Maastoaineistot ovat avoimia eli käyttäjille maksuttomia.Rajan käynti
PalveluLieksaJulkinen palveluKiinteistönmuodostamislain mukaisia rajankäyntitoimituksia hoitaa Lieksassa Maanmittauslaitos.Rajan näyttö
PalveluToholampiJulkinen palveluRajan näyttö on epävirallinen tontin rajan mittaus rajan paikan selvittämiseksi.Rajan näyttö ja rajankäynti
PalveluMäntsäläJulkinen palveluEpäselvän rajan sijainnin määritys.Rajan näyttö ja rajankäynti
PalveluAkaaJulkinen palveluAsemakaava-alueella sitovan tonttijaon rajan näytöt ja rajankäynnit.Rajankäynti
PalveluTuusulaJulkinen palveluAsemakaava-alueella, jossa on sitova tonttijako, rajankäynnit suorittaa kunta.Rajankäynti
PalveluRaumaJulkinen palveluRajankäyntiä haetaan kunnalta esimerkiksi tilanteessa, jossa merkki kiinteistöjen välisestä rajasta on kadonnut tai siirtynyt paikaltaan.Rajankäynti asemakaava-alueella
PalveluKiuruvesiJulkinen palveluRajankäynnin hoiRajankäynti asemakaava-alueella
PalveluSeinäjokiJulkinen palveluKiinteistörajan paikka epäselvä. Pyykit kadonneet.Rajankäynti asemakaava-alueella
PalveluNivalaJulkinen palveluRajankäynti on virallinen tontin rajan mittaustoimenpide, josta tehdään merkintä kiinteistörekisteriin.Rasitetoimitus
PalveluPirkkalaJulkinen palveluRasitteella tarkoitetaan kiinteistön oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tiettyyn tarkoitukseenRasitetoimitus
PalveluToholampiJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle.Rasitetoimitus
PalveluAuraJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle.Rasitetoimitus
PalveluKivijärviJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa rasite toisen tontin alueelle.Rasitetoimitus
PalveluEnonkoskiJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle.Rasitetoimitus
PalveluAkaaJulkinen palveluRasitetoimitus, rasitetodistus, rasiteRasitetoimitus
PalveluTuusulaJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle.Rasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa rasite toisen tontin alueelle.Rasitetoimitus asemakaava-alueella
PalveluOulainenJulkinen palveluTonttia varten voidaan perustaa rasite toisen tontin alueelle.Rekisteröi kiinteistön omistusoikeus hakemalla lainhuutoa
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluLainhuuto tarkoittaa kiinteistön omistuksen rekisteröintiä. Lainhuutoa pitää hakea silloin, kun kiinteistön omistaja vaihtuu.Tieoikeuden tai pysyvän käyttöoikeuden perustaminen
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKiinteistö voi saada pysyvän kulku- tai käyttöoikeuden toisen kiinteistön alueelle. Tällaisia ovat esimerkiksi tieoikeus, venevalkama ja kaivo.Tontin lohkominen
PalveluToholampiJulkinen palveluLohkomistoimituksessa määritetään tontin alue ja rajat. Lohkottava tontti merkitään kiinteistörekisteriin.Tontin lohkominen
PalveluVarkausJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen
PalveluJanakkalaJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen
PalveluKivijärviJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen
PalveluTervolaJulkinen palveluLohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen
PalveluPetäjävesiJulkinen palveluPetäjäveden kunnan alueella tontin lohkomisen hoitaa Maanmittauslaitos.Tontin lohkominen
PalveluKuusamoJulkinen palveluTontin/kiinteistön lohkominenTontin lohkominen
PalveluPirkkalaJulkinen palveluTontin ja yleisen alueen lohkominen PirkkalassaTontin lohkominen
PalveluAskolaJulkinen palveluLohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat. Lohkottavasta määräalasta muodostetaan itsenäinen kiinteistö ja muodostuvaTontin lohkominen
PalveluAkaaJulkinen palveluTontin lohkominen, lohkominen. Kiinteistörekisteriin merkitseminen.Tontin lohkominen
PalveluEnonkoskiJulkinen palveluLohkomistoimituksessa määritetään tontin alue ja rajat. Kiinteistön omistaja voi hakea omistamansa kiinteistön jakamista osiin.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluPaltamoJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluOulainenJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluTaivassaloJulkinen palveluTontin lohkomistoimituksessa tarkistetaan vanhat rajat ja määritetään uudet rajat.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluKiuruvesiJulkinen palveluKiuruvedellä lohkomisen suorittaa Maanmittauslaitos.Tontin lohkominen asemakaava-alueella
PalveluPyhäjokiJulkinen palveluTontin lohkominenTonttijako
PalveluMustasaariJulkinen palveluMaanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa.Yhteiset alueet ja niihin liittyvät toimenpiteet
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluYhteinen alue kuuluu kahdelle tai useammalle kiinteistölle yhteisesti. Yhteisen alueen osakaskiinteistöjen omistajat muodostavat osakaskunnan.Yksityistieavustukset
PalveluOrimattilaJulkinen palveluOrimattilan kaupunki avustaa yksityisteitä teiden kunnossapidossa ja perusparannuksissa vuosittain jaettavilla avustuksilla.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Etsi kaupanvahvistaja
Verkkoasiointi33 kuntaaKaupanvahvistajan on oltava läsnä ja vahvistettava kirjallisesti tehty kiinteistön luovutus (kauppa, lahja, vaihto ja jakosopimus).Karttapaikka
VerkkoasiointiKoko SuomiKatsele Maanmittauslaitoksen maastokarttoja, ilmakuvia, kiinteistötunnuksia ja -rajoja. Voit myös ostaa karttoja tai ladata paikkatietoaineistoja.Kiinteistötietopalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiKiinteistötietopalvelu on viranomaisille ja sopimuskäyttäjille tarkoitettu verkkopalvelu jossa voi selata kiinteistö-, rakennus- ja kiintopistetietojaKiinteistövaihdannan palvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiKiinteistövaihdannan palvelu on verkkopalvelu, jossa voi tehdä kiinteistön tai vuokraoikeuden luovutuksen sekä hoitaa kiinnitysasioita.maanantai-sunnuntai 0.15–23.15Luettelopalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiLuettelopalvelua käytetään varmistamaan, että INSPIRE-tietotuotteen koodiarvot pysyvät samoina samoille kohteille käyttötavasta riippumatta.Maanmittauslaitoksen asiointipalvelu henkilöasiakkaille
VerkkoasiointiKoko SuomiKatso kiinteistösi tiedot, rekisteröi omistusoikeutesi, hae maanmittaustoimitusta ja osta kiinteistöihin liittyviä otteita ja todistuksia.maanantai-sunnuntai 1.00–23.00Maanmittauslaitoksen asiointipalvelu organisaatioasiakkaille
VerkkoasiointiKoko SuomiPalvelu on tarkoitettu organisaation puolesta asiointiin sekä kaupanvahvistajille, jotka voivat tehdä palvelussa kiinteistönluovutusilmoituksen.maanantai-sunnuntai 1.00–23.00Osakeluettelon siirtopalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiTaloyhtiön osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään ja tietopalvelu huoneistotietojärjestelmästä.Avoinna ympäri vuorokauden.Paikkatietohakemisto
VerkkoasiointiKoko SuomiPaikkatietohakemisto on palvelu paikkatietoaineistojen ja -palveluiden metatietojen laatintaan ja hakuun.Paikkatietoikkuna
VerkkoasiointiKoko SuomiPaikkatietoikkuna on kansallinen paikkatietoportaali, joka esittelee paikkatietoaineistoja ja -palveluja sekä niiden hyödyntämismahdollisuuksia.maanantai-perjantai 8.00–16.00suomi.fi-kartat
VerkkoasiointiKoko SuomiSuomi.fi-kartat tarjoaa julkishallinnolle keskitetyn palvelun karttojen ja paikkatietojen hyödyntämiseen.Uudelleenohjauspalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiUudelleenohjauspalvelu varmistaa, että organisaatiosi paikkatietoaineistot löytyvät, vaikka aineistot siirtyisivät uuteen verkko-osoitteeseen.Validointipalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiPalvelu metatietojen, paikkatietopalveluiden ja -aineistojen INSPIRE-mukaisuuden tarkistamiseen.Vanhat Karjalan kartat
VerkkoasiointiKoko SuomiPalvelussa voi katsella Maanmittaushallituksen ja Topografikunnan Karjalan Kannakselta ja Laatokan Karjalasta ennen vuotta 1939 laatimia karttoja.Vanhat painetut kartat
VerkkoasiointiKoko SuomiVanhat painetut kartat on verkkopalvelu, jonka kautta Maanmittauslaitos tarjoaa vanhan yleislehtijaon mukaisia painettuja karttoja.
Hae kiinnitystä tai sen muutosta
LomakeKoko SuomiTällä lomakkeella voit hakea uutta kiinnitystä tai muutosta olemassa olevaan kiinnitykseen.Hae kiinteistön omistuksen, vuokraoikeuden tai muun erityisen oikeuden rekisteröintiä
LomakeKoko SuomiHae kiinteistön omistusoikeuden rekisteröintiä (lainhuuto), vuokraoikeuden tai muun erityisen oikeuden rekisteröintiä tai vuokraoikeuden siirtoa.Hakemus kiinteistöjen yhdistämiseksi
LomakeKoko SuomiLomakkeella kiinteistöjen omistaja voi hakea kahden tai useamman kiinteistönsä yhdistämistä yhdeksi kiinteistöksi.Hakemus osakehuoneiston käyttö- tai hallintaoikeuden rekisteröimisestä tai poistamisesta
LomakeKoko SuomiHakemus osakehuoneiston käyttö- tai hallintaoikeuden rekisteröimisestä tai poistamisesta.Hakemus osakehuoneiston omistusoikeuden rekisteröimiseksi
LomakeKoko SuomiHae omistusoikeutesi rekisteröintiä osakehuoneistoosi, kun taloyhtiön osakeluettelo on sähköisenä Maanmittauslaitoksen huoneistotietojärjestelmässä.Hakemus osakehuoneiston panttauksen rekisteröimiseksi
LomakeKoko SuomiHae panttauksen rekisteröintiä, kun haluat käyttää osakehuoneistoa lainan vakuutena.Hakemus osakehuoneiston panttausmerkinnän poistamiseksi tai muuttamiseksi
LomakeKoko SuomiHakemus osakehuoneiston panttausmerkinnän poistamiseksi tai muuttamiseksi.Ilmoitus osakkeenomistajan yhteystiedosta taloyhtiön osakeluetteloon
LomakeKoko SuomiOsakehuoneiston omistaja voi ilmoittaa yhteystiedon taloyhtiön osakeluetteloon Maanmittauslaitokselle.Ilmoitus RS-rajoituksen merkitsemiseksi
LomakeKoko SuomiRS-rajoituksesta tehdään merkintä huoneistotietojärjestelmän osakehuoneistorekisteriin.Ilmoitus RS-rajoituksen poistamiseksi
LomakeKoko SuomiRS-rajoituksen merkinnän poistamisesta ilmoittaa rekisteriin merkitty turva-asiakirjojen säilyttäjä.Maanmittaustoimitushakemus
LomakeKoko SuomiLomake, jolla haetaan maanmittaustoimitusta.Rasitesopimus
LomakeKoko SuomiRasitesopimuksessa kiinteistöjen omistajat sopivat pysyvän käyttöoikeuden perustamisesta toisen maalle.Tiesopimus
LomakeKoko SuomiKiinteistöjen omistajat voivat sopia pysyvän tieoikeuden perustamisesta.Turva-asiakirjojen säilyttäjän ilmoitus osakehuoneiston omistajista, panttauksista ja rajoituksista
LomakeKoko SuomiTurva-asiakirjojen säilyttäjän on RS-menettelyn päätyttyä ilmoitettava tiedot osakeryhmien omistajista, panttauksista ja rajoituksista.
Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelu
PuhelinasiointiKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen puhelinpalvelumaanantai-perjantai 9.00–16.15Puhelin:Asiakaspalvelu+358 295301110(pvm/mpm)Osakeluettelon siirron tuki
PuhelinasiointiKoko SuomiMaanmittauslaitoksen osakeluettelon siirron tuki.maanantai-perjantai 9.00–16.00Puhelin:+358 295301144(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Maanmittauslaitos Helsinki
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Helsingissämaanantai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Hämeenlinna
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Hämeenlinnassamaanantai-keskiviikko 9.00–16.15Maanmittauslaitos Iisalmi
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Iisalmessamaanantai-tiistai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Ivalo
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Ivalossamaanantai-tiistai 9.00–16.15Asiakaspalvelu on kiinni 11.4 ja 17.-18.4.2023Maanmittauslaitos Joensuu
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Joensuussamaanantai-keskiviikko 9.00–16.15Maanmittauslaitos Jyväskylä
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Jyväskylässäkeskiviikko-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Kajaani
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Kajaanissatorstai-perjantai 9.00–16.15Asiakaspalvelu on suljettuna 23.3.2023 klo 13-16:15Maanmittauslaitos Kokkola
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Kokkolassatorstai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Kouvola
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Kouvolassa.keskiviikko-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Kuopio
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Kuopiossa.Asiakaspalvelu suljetaan 23.12.2022 klo 15:00keskiviikko-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Kuusamo
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Kuusamossamaanantai-tiistai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Lohja
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Lohjallamaanantai-tiistai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Maarianhamina
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Maarianhaminassamaanantai-keskiviikko 9.00–16.15Maanmittauslaitos Mikkeli
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Mikkelissämaanantai-keskiviikko 9.00–16.15Maanmittauslaitos Oulu
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste OulussaOulun asiakaspalvelu on suljettu 15.9.2023 koko päivän.maanantai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Pori
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Porissakeskiviikko-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Porvoo
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Porvoossatorstai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Rovaniemi
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Rovaniemellä.maanantai-keskiviikko 9.00–16.15Maanmittauslaitos Savonlinna
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Savonlinnassatorstai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Seinäjoki
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Seinäjoellamaanantai-tiistai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Tampere
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Tampereellamaanantai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Tornio
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Torniossatorstai-perjantai 9.00–16.15Tornion asiakaspalvelu on suljettuna 24.-25.8.2023Maanmittauslaitos Turku
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Turussamaanantai-perjantai 9.00–16.15Maanmittauslaitos Vaasa
PalvelupaikkaKoko SuomiMaanmittauslaitoksen valtakunnallinen palvelupiste Vaasassamaanantai-keskiviikko 9.00–16.15
Hae maanmittaustoimitusta
VerkkosivuKoko SuomiMissä tilanteissa tarvitset maanmittaustoimituksen?INSPIRE-tukisivusto
VerkkosivuKoko SuomiTietoa INSPIRE-toimeenpanosta tiedontuottajille.Karttojen rajapintapalvelut
VerkkosivuKoko SuomiKarttojen rajapintapalveluista saatavat aineistot soveltuvat esimerkiksi sovellusten taustakartoiksi ja yhdistettäviksi muihin aineistoihin.Kaupanvahvistajan ohjeet
VerkkosivuKoko SuomiOhjeita kaupanvahvistajille.Kiinteistö lainan vakuutena
VerkkosivuKoko SuomiLisätietoja kiinnityksestä, sähköisestä panttikirjasta ja kiinnityksen hakemisesta.Kiinteistöjen vaihtaminen ja yhdistäminen
VerkkosivuKoko SuomiTarkempia ohjeita tilusvaihdon ja kiinteistöjen yhdistämisen hakemiseen.Kiinteistön ostajan muistilista
VerkkosivuKoko SuomiOhjeita kiinteistön ostajalleKiinteistörekisteriä ylläpitävät kunnat
VerkkosivuKoko SuomiLuettelo kunnista, jotka vastaavat kiinteistörekisterin ylläpidosta sekä pääosasta maanmittaustoimituksista rekisterinpitoalueellaan.Lisätietoa rasitetoimituksesta
VerkkosivuKoko SuomiRasitteella tarkoitetaan kiinteistön oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tiettyyn tarkoitukseen. Yleisin näistä on tieoikeus.Lisätietoja rajankäynnistä
VerkkosivuKoko SuomiVerkkosivulla opastetaan rajankäynnin hakemiseen ja selostetaan rajankäynnin sisältöä.Maanmittauslaitoksen hinnasto
VerkkosivuPirkkalaMaanmittauslaitoksen tuotteiden ja palveluiden hintatiedot.Osta huoneistojen tulosteita
VerkkosivuKoko SuomiOhjeita huoneistotietojärjestelmän tulosteiden tilaamiseen.Osta kiinteistöjen otteita ja todistuksia
VerkkosivuKoko SuomiOhjeita kiinteistöjä koskevien rekisteriotteiden ja todistusten tilaamiseen.Paikkatietoaineistojen tuotekuvaukset
VerkkosivuKoko SuomiTuotekuvaukset Maanmittauslaitoksen paikkatietoaineistoistaPaikkatietojen rajapintapalvelut
VerkkosivuKoko SuomiRajapintapalvelujen kautta saat käyttöösi Maanmittauslaitoksen ylläpitämiä paikkatietoja.Rekisteröi kiinteistön omistusoikeus
VerkkosivuKoko SuomiOhjeet lainhuudon hakemista vartenRekisteröi kiinteistön vuokraoikeus
VerkkosivuKoko SuomiLisätietoja vuokraoikeuden ja erityisen oikeuden kirjaamisestaSelvitä kiinteistötunnus
VerkkosivuKoko SuomiKiinteistötunnus yksilöi kiinteistön samaan tapaan kuin henkilötunnus henkilön. Kiinteistötunnuksen voi helposti selvittää kartan avulla.Tie- ja käyttöoikeudet
VerkkosivuKoko SuomiLisätietoja yksityistietoimituksen ja rasitetoimituksen hakemiseen.Tietoa kartoista ja karttatulosteista
VerkkosivuKoko SuomiLisätietoja Maanmittauslaitoksen karttatulosteen ja painetun kartan valintaan. Sivun kautta löytyy myös mallitulosteet.Tietopalvelumenettelyn käsikirja
VerkkosivuKoko SuomiSisältää tietojen luovuttamisen periaatteet.Tilastotietoa kiinteistökaupoista
VerkkosivuKoko SuomiKiinteistöjen kauppahintatilaston tietoja maakunnittain ja kunnittain.Yhteiset alueet
VerkkosivuKoko SuomiPerustiedot yhteisistä alueista ja osakaskunnista. Yhteisten alueiden yhdistäminen ja jakaminen.Yhteismetsät
VerkkosivuKoko SuomiPerustiedot yhteismetsästä, siihen liittymisestä ja yhteismetsän perustamisesta.Yhteydenottolomake
VerkkosivuPirkkalaTäytettävä verkkolomake, jonka avulla voi ottaa yhteyttä Maanmittauslaitokseen. Lomakkeella voi tehdä esimerkiksi kyselyn tai pyytää neuvoja.
Sähköposti
Asiakaspalvelu, valtakunnallinen
asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi
Osoite
MML Keskushallinto ja Kirjaamo, Pasilan virastokeskus (käynti infopisteen kautta)
Opastinsilta 12 C
00540 Helsinki
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0245954-4
Verkkolaskutiedot
Verkkolaskuosoite (OVT-tunnus):003702459544
Välittäjätunnus:
E204503
Puhelinnumero
Puhelinnumero
Verkkosivu
MML verkkosivut ja asiointipalvelut
www.maanmittauslaitos.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Keskushallinto ja Kirjaamo
PL 84
00540 Helsinki