Isonkyrön kunta
Organisaatio
Elämää suurempi Isokyrö on itsenäinen ja ihmisläheinen kunta, joka huolehtii asukkaistaan laadukkailla palveluilla sekä mahdollistaa viihtyisän elämisen, asumisen ja yrittämisen. Elämää suuremmassa Isossakyrössä eläminen ja yrittäminen on Suomen parasta.
Mitä palveluja voin saada?
Aumausilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluAumasta eli lannan patteroinnista maakuoppaan pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle
PalveluIsokyröJulkinen palveluVammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus perusopetuslain mukaisiin tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta.Digituki
PalveluIsokyröJulkinen palveluTukea sähköisiin palveluihin ja laitteiden käyttöön sekä tiedon etsimiseen.Elintarvikehuoneiston hyväksyminen laitokseksi
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluElintarvikehuoneistojen, joissa käsitellään eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä, tulee hakea hyväksyntää laitokseksi.Elintarvikekontaktimateriaalialan toimijan ilmoitus toimipaikastaan ja toiminnastaan
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluElintarvikekontaktimateriaalialan toimijan on tehtävä ilmoitus toimipaikaistaan ja toiminnastaan elintarvikevalvontaviranomaiselle.Elintarvikkeiden sekä muiden eläin- ja kasviperäisten tuotteiden vientitodistukset
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluElintarvikkeiden sekä muiden eläin- ja kasviperäisten tuotteiden vientitodistuksilla vakuutetaan, että ulkomaille vietävä tuote täyttää vaatimukset.Erityisvarhaiskasvatus
PalveluIsokyröJulkinen palveluKunta järjestää lapselle sopivan hoitopaikan.Esiopetuksen oppilashuolto
PalveluIsokyröJulkinen palveluEsiopetuksen oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon, joka on huolenpitoa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä yksilönä että osana ryhmää.Haaskaruokintapaikan rekisteröinti
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluHaaskaruokintapaikan pito edellyttää haaskaruokintapaikan rekisteröintiä.Hukkakaurattomuustarkastuksen tilaaminen
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluHukkakaurattomuustarkastuksen voi tilata, kun hukkakaura on torjuttu hukkakaurarekisterissä olevalta alueelta ohjeen tai suunnitelman mukaisesti.Ilmoitus alkutuotantopaikasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluAlkutuottajan tulee ilmoittaa alkutuotantopaikasta ja siellä harjoittamastaan toiminnasta.Ilmoitus elintarviketoiminnasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluElintarviketoiminnasta on tehtävä ilmoitus.Ilmoitus eläintenpidon pitopaikasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTiettyjen eläinlajien, kuten nautojen ja sikojen, pitäminen edellyttää ilmoitusta eläintenpidon pitopaikasta.Ilmoitus eläintenpidosta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTiettyjen eläinlajien, kuten nautojen ja sikojen, pitäminen edellyttää ilmoitusta eläintenpidosta.Ilmoitus haaskalle viedyn sivutuotteen määrästä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluHaaskanpitäjän tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille kuukausittain haaskapaikalle viemänsä sivutuote ja sen määrä.Ilmoitus hukkakaurasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluHukkakaurasta on aina ilmoitettava kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa.Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluJätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan on tehtävä toiminnastaan ilmoitus kunnan viranomaisille jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten.Ilmoitus melusta ja tärinästä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluMelu- ja tärinäilmoitus tulee tehdä esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista.Ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käytöstä vedenjakelualueella
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluToiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus talousveden toimittamisesta tai käyttämisestä vedenjakelualueella.Ilmoitus terveyshaittaepäilystä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTerveyshaittaepäilystä on ilmoitettava tilojen omistajalle tai haltijalle. Epäily voi koskea esimerkiksi sisäilmaa, puhtautta tai lämpötilaa.Ilmoitus vesivälitteisestä epidemiasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluIlmoita vesivälitteisestä epidemiasta tai sen epäilystä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle.Ilmoitus yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta tai muutoksesta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYksityisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottajan tulee ilmoittaa kuntaan muun muassa toimintansa aloittamisesta, muuttamisesta ja lopettamisesta.Katujen ja viheralueiden käyttöluvat ja vuokraus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluKatu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta.Kouluruokailu
PalveluIsokyröJulkinen palveluEsi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.Kunnallinen perhepäivähoito
PalveluIsokyröJulkinen palveluVanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa perhepäiväkotien ja päiväkotien ohella perhepäivähoidosta.Leirintäalueilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLeirintäalueen perustamisesta on tehtävä ilmoitus sen kunnan viranomaiselle, jonka alueella leirintäalue sijaitsee.Lukiokoulutus
PalveluIsokyröJulkinen palveluLukio on yleissivistävä ja vapaaehtoinen toisen asteen oppilaitos. Lukio-opiskelua koko Suomessa ohjaa valtakunnallinen lukion opetussuunnitelma.Maa-aineslupa ja ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluMaa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii yleensä maa-aineslain mukaisen luvan.Maa-ainesten kotitarveotosta ilmoittaminen
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluMaa-ainesten ottajan tulee tehdä ilmoitus kotitarveottamisesta, jos maa-ainesta on otettu tai sitä aiotaan ottaa yli 500 kuutiota.Maastoliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluJos maastossa järjestetään luonnolle, asutukselle ja virkistäytymiselle haittaa aiheuttavia tapahtumia, sille on haettava lupa.Maisematyölupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluMaa-alueen omistajan tai haltijan on haettava lupa maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen ym. toimiin asemakaava-alueella.Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluNikotiinivalmisteiden myynti muualla kuin apteekeissa edellyttää nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupaa.Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen
PalveluIsokyröJulkinen palveluOjitusta koskevat erimielisyydet ratkaisee kunta. Ojitusriidat kannattaa alistaa kunnan ratkaistaviksi ennen kuin ne pitkittyvät.Oppilaanohjaus
PalveluIsokyröJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki
PalveluIsokyröJulkinen palveluPerusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää.Perusopetuksen oppilashuolto
PalveluIsokyröJulkinen palveluPerusopetuksen oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.Purkamislupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluAsemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.Rakennuslupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä.Sivutuotelaitoksen hyväksyntä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluJohdettujen tuotteiden varastointilaitoksen, väliasteen laitoksen ja sivutuoteasetuksen mukaisen polttolaitoksen on haettava hyväksyntää.Sivutuotelaitoksen rekisteröinti
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTiettyjen laitosten, kuten tilarehustamojen ja sivutuotteista johdettujen tuotteiden varastojen, tulee hakea rekisteröintiä.Sivutuotenäytteitä ja näyttelyesineitä koskeva lupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTietynlaisten näytteiden ja näyttelyesineiden käyttöön tulee hakea lupaa kunnaneläinlääkäriltä.Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluRakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen
Lupa tai muu velvoiteIsokyröJulkinen palveluLupa poiketa jäteveden käsittelyvaatimuksista voidaan myöntää, jos asukas on iäkäs tai hänellä on terveyteen ja talouteen liittyviä erityisperusteita.Talousvettä toimittavan laitoksen tai tukkulaitoksen hyväksyntä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTalousveden tuottaminen, käsitteleminen ja toimittaminen käyttäjille sekä tukkulaitoksena toimiminen edellyttävät hyväksyntää.Teknisen toimen vikapäivystys
PalveluIsokyröJulkinen palveluKunnallistekniikkaa koskeva vikailmoitus tehdään virka-ajan ulkopuolella teknisen toimen vikapäivystykseen.Terveydensuojelulain mukainen ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluToiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus sellaisesta toiminnasta, josta voi aiheutua terveyshaittaa.Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYmpäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa sekä tukkumyynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää luvan. Tukkumyynnissä riittää pelkkä ilmoituksen tekeminen.Varhaiskasvatus esikoululaisille
PalveluIsokyröJulkinen palveluEsikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito on mahdollista alakouluilla tai varhaiskasvatusyksiköissä.Vesiliikennelain mukainen lupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluMoottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla tapahtuvaan kilpailuun tai harjoitukseen tulee yleensä hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa.Yksilöllistetty oppimäärä
PalveluIsokyröJulkinen palveluOppimäärää voidaan yksilöllistää, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.Yksityisten ei-ympärivuorokautisten sosiaalipalvelujen tuottamisen hyväksyminen
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluEi-ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja saa tuottaa yksityisesti, jos toiminta täyttää tietyt ehdot. Toiminnasta tulee tehdä ilmoitus viranomaisille.Yksityistieavustukset
PalveluIsokyröJulkinen palveluKunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.Ympäristölupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYmpäristönsuojelulain mukaan toiminta, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitsee ympäristöluvan.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluKoeluonteista toimintaa harjoittava yritys tai toimija on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen sen aloittamista.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYmpäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle.Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYmpäristöluvan hakemisen sijaan voit joissain tilanteissa tehdä ympäristösuojelulain mukaisen yleisen ilmoituksen.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Wilma
VerkkoasiointiIsokyröKodin ja koulun välisen viestinnän ensisijainen yhteydenpitokanava on Wilma.
Aamu- ja iltapäivätoiminnan hakemus
LomakeIsokyröIsonkyrön kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan hakemusHakemus avoimen perhetuvan kerhoon
LomakeIsokyröHakemus avoimen perhetuvan kerhoon.Irtisanoutumislomake aamu- ja iltapäivätoiminnasta
LomakeIsokyröIrtisanoutumislomake aamu- ja iltapäivätoiminnasta.Varhaiskasvatushakemus
LomakeIsokyröIsonkyrön kunnan varhaiskasvatushakemusYksityistieavustushakemus
LomakeIsokyröJärjestäytynyt tiekunta voi tällä lomakkeella hakea avustusta yksityistien kunnossapitoon tietyin ehdoin.
Rajaa listaa
Näytetään 4 asiointikanavaa
Avoimen perhetuvan puhelinasiointi
PuhelinasiointiIsokyröAvoimen perhetuvan puhelinasiointi.Puhelin:+358 505638606(pvm/mpm)Kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja
PuhelinasiointiIsokyröKiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja (VEO)Puhelin:+358 503657503(pvm/mpm)Rakennustarkastaja
PuhelinasiointiIsokyröRakentamisen lupa-asiat, ympäristöasiatRakennustarkastus, ympäristöasiatmaanantai-perjantai 8.00–16.00Puhelin:+358 4701231(pvm/mpm)+358 505610459(pvm/mpm)Tekniset palvelut, vikapäivystys
PuhelinasiointiIsokyröKunnallistekniikkaa koskeva vikailmoitus tehdään virka-ajan ulkopuolella teknisen toimen vikapäivystykseen.maanantai-torstai 16.00–21.00perjantai 14.00–21.00lauantai-sunnuntai 8.00–21.00Puhelin:Teknisen vikapäivystys+358 500561616(pvm/mpm)
Rajaa listaa
Näytetään 9 palvelupaikkaa
Avoin perhetupa
PalvelupaikkaIsokyröAvoimen perhetuvan toiminta-ajatuksena on antaa lapsille mahdollisuus leikkiä yhdessä ja tutustua toisiin lapsiin.maanantai-perjantai 9.00–17.00Isonkyrön kunnankirjasto
PalvelupaikkaIsokyröIsonkyrön kunnankirjastossa voi lainata mm. kirjoja, musiikkia ja digitaalisia aineistoja. Kirjastossa voi lukea myös sanoma- ja aikakauslehtiä.maanantai-torstai 12.00–19.00perjantai 12.00–17.00lauantai 10.00–14.00Isonkyrön kunnanvirasto
PalvelupaikkaIsokyröIsonkyrön kunnanvirasto sijaitsee keskeisellä paikalla Isonkyrön keskustassa keskustorin laidalla.Puhelinvaihde ja kunnanvirastomaanantai-perjantai 9.00–15.00Keskustan aamu- ja iltapäivätoiminta
PalvelupaikkaIsokyröKeskustan aamu- ja iltapäivä-toiminta esi- ja perusopetuksen 1 – 2. luokkien oppilaille.Orismalan perhepäiväkoti
PalvelupaikkaIsokyröPerhepäiväkoti sijaitsee Orismalan idyllisessä pikku kylässä, vanhassa ratamestarin talossa.maanantai-perjantai 6.00–17.00Pikkutervakon päiväkoti
PalvelupaikkaIsokyröPikkutervakko on Isonkyrön kunnan päiväkoti, joka sijaitsee Kylkkälän alakoulun kanssa samassa kiinteistössä Isonkyrön Tervajoella.maanantai-perjantai 6.00–17.00Tolkin perhepäiväkoti
PalvelupaikkaIsokyröTolkin perhepäiväkoti tarjoaa päivähoitoa arkipäivisin.maanantai-perjantai 6.00–17.00Tuuralan perhepäiväkoti
PalvelupaikkaIsokyröTuuralan perhepäiväkoti toimii vanhassa idyllisessä kyläkoulussa Tuuralan kylässä. Yksikössämme on 2 kasvattajaa ja 8 lasta.Välimäen perhepäiväkoti
PalvelupaikkaIsokyröVälimäen perhepäiväkoti on vuorohoitoyksikkö ja toimii paritalossa. Talon toisessa päässä toimii Avoimen perhetuvan kerhotoiminta.maanantai-sunnuntai 0.00–0.00
Avoimen perhetuvan verkkosivu
VerkkosivuIsokyröAvoimen perhetuvan verkkosivu.Isonkyrön kunnan verkkosivu, asuminen ja ympäristö, rakentaminen
VerkkosivuKoko SuomiSivulta löydät tietoa mm. rakentamiseen liittyvistä luvista ja ilmoituksista, hakemusten käsittelystä ja maksuista.Isonkyrön kunnan verkkosivu, ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset
VerkkosivuKoko SuomiTältä sivulta saat tieto siitä, mitä ympäristösuojeluun liittyviä lupia on olemassa ja miten niitä haet.Isonkyrön kunnan verkkosivu: varhaiskasvatus
VerkkosivuIsokyröTietoa Isonkyrön kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta.Isonkyrön yläkoulun verkkosivu
VerkkosivuIsokyröYläkoulun verkkosivu on koulun sähköinen tiedotuskanava.Keskustan koulun verkkosivu
VerkkosivuIsokyröKeskustan koulun verkkosivu.Kuula-opiston verkkosivu
VerkkosivuIsokyröKuula-opistoKylkkälän koulun verkkosivu
VerkkosivuIsokyröKylkkälän koulun verkkosivu.Kyrönmaan lukion Facebook-sivu
VerkkosivuIsokyröTietoa Kyrönmaan lukiosta löytyy myös lukion omalta Facebook-sivulta.Kyrönmaan lukion verkkosivu
VerkkosivuIsokyröTäältä pääset tutustumaan Kyrönmaan lukioon.Valtaalan koulun verkkosivu
VerkkosivuIsokyröValtaalan koulun verkkosivu.
Sähköposti
isokyro@isokyro.fi
Osoite
Pohjankyröntie 136
61500 Isokyrö
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 0178131-2
Puhelinnumero
Vaihde
+358 064701111 (pvm/mpm)
Verkkosivu
isokyro.fi
www.isokyro.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
Pohjankyröntie 136
61500 Isokyrö