Hollolan kunta
Perusopetuksessa tuki tarjotaan oikea‑aikaisesti ryhmäkohtaisina tukimuotoina ja tarvittaessa oppilaskohtaisina tukitoimina.
Siikajoen kunta
Perusopetuksen oppilaana sinulla on oikeus oppilashuoltoon, johon kuuluvat esimerkiksi kouluterveydenhuolto ja kuraattoritoiminta.
Kajaanin kaupunki
Maahanmuuttajien valmistava opetus edistää kotoutumista, kielitaitoa ja oppiaineiden sisältöjen omaksumista.
Mikkelin kaupunki
Oppivelvollisuus voi joissakin tapauksissa alkaa jo 6-vuotiaana. Se koskee lapsia, jotka ovat vaikeasti vammaisia tai heillä on kehitysviivästymä.
Äänekosken kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Laukaan kunta
Laukaassa on 2 750 perusopetuksen oppilasta, joille opetusta tarjoaa 12 perusopetuksen koulua.
Petäjäveden kunta
Petäjäveden kunnan yhtenäiskouluun kuuluu kolme yksikköä ; Kirkonkylän koulu, Kintauden koulu sekä yläkoulu.
Pöytyän kunta
Perusopetus on opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta, joka tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä.
Vaalan kunta
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytys
Nurmijärven kunta
Perusopetus on maksutonta yleissivistävää koulutusta.