Oikeusministeriö
Mahdollisuus kannattaa kansalaisaloitetta, jolla ehdotetaan joko uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai olemassa olevan lain kumoamista.
Oikeusministeriö
Mahdollisuus tehdä kansalaisaloite, jolla ehdotetaan joko uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai olemassa olevan lain kumoamista.
Sodankylän kunta
Vanhusneuvosto on kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamisväylä ikääntynyttä väestöä koskevissa asioissa.
Oikeusministeriö
Vaikuta päätöksentekoon jättämällä lausunto tai osallistumalla kansalaiskeskusteluun muulla tavoin.
Lapinlahden kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Sipoon kunta
Kaavoitusprosessi kertoo miten kaavoitukseen voi vaikuttaa, mitkä ovat prosessin vaiheet ja miten sitä ohjataan viranomaisten toimesta.
Ulvilan kaupunki
Kuntalaisaloitteen voi toimittaa kaupunginvirastoon tai tehdä asiointilomakkeella kotisivuilla.
Sievin kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Keuruun kaupunki
Kuntalaisaloitteella kunnan asukkaat ja muut jäsenet voivat tehdä ehdotuksia kunnalle esim. palveluiden tai elinympäristön kehittämiseksi.
Turun kaupunki
Kuntalaisaloite on suorin keinosi vaikuttaa Turun kaupungin päätöksentekoon.