Kangasalan kaupunki
Yritykset ja yhteisöt voivat tiedustella kaupungin tiedossa olevia, yksityisten tai kaupungin omistamia vuokra- ja toimitiloja.
Etelä-Hämeen työllisyysalue
Työnantaja voi hankkia työpaikkasuomen opetusta työntekijälleen, jonka kielitaitoa olisi hyvä parantaa. Työllisyysalue maksaa osan sen kustannuksista.
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupungin kaupunkitietopalvelujen kirjasto on kaikille avoin Helsinkiin liittyvän kaupunkitiedon erikoiskirjasto.
Pirkkalan kunta
Ilmoituksen tekeminen talousveden toimittamisesta tai käytöstä.
Akaan kaupunki
Julkinen kiinteistörekisteri, merkitään mm seuraavia tietoja: kiinteistön pinta-ala, rasitteet.
Luhangan kunta
Rakennusvalvonta myöntää rakentamisen luvat. Lisätietoja ja neuvontaa rakentamisen luvista saat Luhangan rakennusvalvonnasta.
Salon kaupunki
Nikotiinivalmisteiden myynti muualla kuin apteekeissa edellyttää nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupaa.
Naantalin kaupunki
Maa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii yleensä maa-aineslain mukaisen luvan.
Kemin kaupunki
Kemin kaupunki vastaanottaa laskut verkkolaskuina.
Sysmän kunta
Ilmoita kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristön pilaantumisen vaarasta. Hätätilanteessa ilmoitus tulee tehdä ensisijassa pelastuslaitokselle