Suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vimpelin kunta

Vesihuolto

  • Palvelu
  • Vimpeli
  • Julkinen palvelu

Vimpelin kunnan vesihuoltolaitos toimittaa juomaveden kuluttajille ja kunnan vesiosuuskunnille Peltokankaan vedenottamolta.

Jätevesi käsitellään jätevesilaitoksen kautta.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Tausta ja lainsäädäntö

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Palvelun toteuttaa

Vimpelin kunta

Palvelusta vastaa

Vimpelin kunta
Tekstistä vastaa: Vimpelin kunta
Päivitetty: 6.9.2024