Leppävirran kunta
Asunnon olosuhteet eivät saa aiheuttaa tilassa oleskeleville terveyshaittaa.
Savonlinnan kaupunki
Työllistämisraha on Savonlinnan seudun työllisyysalueen myöntämä kuntarahoitteinen tuki työnantajalle, joka palkkaa työttömän työnhakijan..
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Kankaanpään kaupunki
Ennen kuin varsinainen rakennus- tai toimenpidelupa voidaan myöntää, voi olla tarpeen hakea poikkeamislupa tai suunnittelutarveratkaisu.
Humppilan kunta
Maastoliikennelain mukaista lupaa tarvitaan moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan toistuvaan kilpailujen ja harjoitusten järjestämiseen.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Kivun kanssa voi elää hyvää ja laadullista elämää.
Mikkelin kaupunki
Yleiskaavalla määritellään yleispiirteisesti kunnan yhdyskuntarakenne ja kaava-alueiden maankäyttö. Se on ohjeena tarkemmalle asemakaavoitukselle.
Iitin kunta
Erityisvarhaiskasvatus järjestetään yhteistyössä lapsen ja huoltajan kanssa.
Kontiolahden kunta
Avustukset julistetaan haettaviksi kunnan virallisissa ilmoituskanavissa.
Vantaan kaupunki
Tonttijako on suunnitelma asemakaavassa osoitetun rakennuskorttelin alueen jakamiseksi tontteihin. Tonttijako voidaan laatia erillisenä tai...