Iisalmen kaupunki
Iisalmessa painotettua musiikin opetusta tarjotaan Edvin Laineen koulussa.
Lohjan kaupunki
Perusopetuksen oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään on oikeus saada erityisopetusta.
Siikajoen kunta
Koulukuljetus Siikajoen kunnassa
Järvenpään kaupunki
Koulujen ensimmäisellä ja toisella luokalla oleville, sekä erityistä tukea saaville oppilaille tarkoitettu iltapäivätoiminta kouluilla.
Kempeleen kunta
Maahanmuuttajien valmistava opetus edistää kotoutumista, kielitaitoa ja oppiaineiden sisältöjen omaksumista.
Kuusamon kaupunki
Perusopetuksen oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.
Kristiinankaupungin kaupunki
Toimintaa järjestetään päivittäin ennen koulun alkua ja koulun jälkeen aamu- ja iltapäivätoimintana.
Enontekiön kunta
Enontekiön kunta järjestää koulukuljetuksen Enontekiön kunnassa asuville esi- ja perusopetuksen oppilaille sekä lukio-opiskelijoille.
Savukosken kunta
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla sekä lukio-opiskelijoilla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen.
Jämijärven kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai muuta tukea