suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Isojoen kunta

Perusopetuksen aamu-ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Isojoki
  • Julkinen palvelu

Isojoella aamu- ja iltapäivätoiminnan piiriin kuuluvat myös esikoululaiset. Koululaisten/esikoululaisten iltapäivätoiminta on siirtynyt elokuussa 2012 hallinnollisesti koulun puolelle. Koululaisten tarvitsema aamupäivähoito ja iltahoito järjestetään edelleen päivähoidon toimesta.

Toimi näin

Toimintaan haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakulomakkeita saa koulututoimistosta, kunnan nettisivulta ja päivähoidon ohjaajalta (päivähoitotoimisto, päiväkoti Nurmennukka) Hakemus palautetaan koulutoimistoon tai päivähoidon ohjaajalle.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Isojoen kunta

Palvelusta vastaa

Isojoen kunta
Tekstistä vastaa: Isojoen kunta
Päivitetty: 4.3.2020