Kajaanin kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai muuta tukea.
Naantalin kaupunki
Naantalissa perusopetuksen oppilas voi opiskella englannin kielirikasteisella, luonnontieteellis-matemaattisella tai liikuntaa painottavalla luokalla.
Muhoksen kunta
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa virikkeellistä ja turvallista toimintaa lapsille ennen koulupäivää ja sen jälkeen.
Lappeenrannan kaupunki
Varhennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat vaikeasti vammaiset lapset.
Kauhajoen kaupunki
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli 5 km yhteen suuntaan.
Kangasniemen kunta
Suomen opetus toisena kielenä on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille oppilaille.
Laihian kunta
Kun oppilaalla on oppimis-, sopeutumis- tai muita vaikeuksia, hänen tulee saada tarvitsemaansa tukea ns. kolmiportaisen tuen mallin mukaisesti.
Teuvan kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai muuta tukea. Tuki voi olla yleistä, tehostettua tai erityistä.
Kuusamon kaupunki
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää.
Kivijärven kunta
Oppimisen tuki tarkoittaa perusopetuksen oppilaille suunnattua tukea, jonka tavoitteena on edistää oppimista, oppilaan osallisuutta ja hyvinvointia.