suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Oppivelvollisuuden suorittamiseen liittyvä majoitus

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

-

Toimi näin

Huoltaja ottaa yhteyttä kouluvirastoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Oikeus majoitukseen ja täysihoitoon syntyy, jos oppilaan päivittäinen edestakainen koulumatka odotuksineen kestää enemmän kuin kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Oppivelvollisilla on oikeus maksuttomaan majoitukseen ja täysihoitoon, jos koulumatkaan kuluisi odotuksineen kohtuuttoman paljon aikaa. Alle 13-vuotialla tällaiseksi kohtuuttomaksi ajaksi katsotaan yhteensä kaksi ja puoli tuntia päivässä, yli 13-vuotiaalla kolme tuntia.

Majoituksessa olevilla oppilailla on oikeus maksuttomiin kotimatkoihin lomien ja viikonloppujen yhteydessä.

Majoitetut oppilaat ovat velvollisia suorittamaan majoituspaikassaan kohtuullisen määrän heille soveltuvia tehtäviä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKuopion kaupunki
Palvelusta vastaaKuopion kaupunki
Alue Kuopio
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 10.12.2019