Kangasniemen kunta
Perusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.
Sotkamon kunta
Sotkamon kunta järjestää perusopetusta seitsemässä koulussa.
Tervon kunta
Oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos opiskelijalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti.
Kajaanin kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai muuta tukea.
Pälkäneen kunta
Perusopetus on 1-9 -vuosiluokat käsittävää lakisääteistä opetussuunnitelman mukaista opetusta.
Ypäjän kunta
Perusopetuksen oppilashuollon tehtäviin kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.
Uudenkaupungin kaupunki
Oppilaanohjaus on jatkuvaa ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tukemiseksi.
Teuvan kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus saada tarvittaessa erityisopetusta tai muuta tukea. Tuki voi olla yleistä, tehostettua tai erityistä.
Kuusamon kaupunki
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää.
Kivijärven kunta
Oppimisen tuki tarkoittaa perusopetuksen oppilaille suunnattua tukea, jonka tavoitteena on edistää oppimista, oppilaan osallisuutta ja hyvinvointia.