Naantalin kaupunki
Naantalissa on seitsemän alakoulua, yksi yhtenäiskoulu sekä kaksi yläkoulua.
Jämsän kaupunki
Perusopetus on perusopetuslain säätelemää opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta.
Uudenkaupungin kaupunki
Lähtökohtana oppilaan pedagogisen tuen järjestämisessä on laadukas, tasa-arvoinen ja ensisijaisesti oppilaan omassa lähikoulussa järjestetty tuki.
Utajärven kunta
Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia.
Rantasalmen kunta
Rantasalon koulussa toimii tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden pienluokka.
Haapajärven kaupunki
Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. luokan oppilaille sekä muiden peruskoulun vuosiluokkien pienryhmien oppilaille.
Puumalan kunta
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Kirkkonummen kunta
Oppivelvolliset voivat hakeutua painotettuun opetukseen, joka voi olla esimerkiksi kieliä, luonnontieteitä, musiikkia, kuvataiteita tai liikuntaa.
Oripään kunta
Suomessa lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta.
Pyhännän kunta
Perusopetuslain mukainen oppilaanohjaus.