Luodon kunta
Päivähoitoa/ vahaiskasvatusta 6- vuotiaille ennen esikoulua/esikoulun jälkeen sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa koululaisille.
Alavuden kaupunki
Ohjattu vesijumppa Alavuden Kunto-Lutrassa.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Lastenosastolla hoidetaan sairaalahoitoa tarvitsevat lapset.
Kittilän kunta
Sinulla on joissain tapauksissa mahdollisuus opiskella omaehtoisesti niin, että sinulle maksetaan samalla työttömyysetuutta.
Heinolan kaupunki
Asemakaava-alueella, jossa on sitova tonttijako voidaan merkitä epäselvä raja tai rajamerkki maastoon.
Lappeenrannan kaupunki
Lappeenrannassa on kattava pyöräilyverkosto, jota on kehitetty viime vuosien aikana.
Isonkyrön kunta
Nuorten ryhmät voivat hakea kunnalta avustuksia toimintaansa tai tapahtumien järjestämiseen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen, monipuoliseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun.
Tampereen kaupunki
Voit opiskella lyhytkestoisesti niin, että sinulle maksetaan samalla työttömyysetuutta.
Imatran seurakunta
Kasteessa liityt evankelis-luterilaisen seurakunnan ja kirkon jäseneksi. Jos olet täyttänyt 15 vuotta, on sinun käytävä rippikoulu ennen kastetta.